Tuesday 30 November 2010

Kirjailijavierailu II

Sofi Oksanen suomalais-ugrilaisten kielten laitoksella Hampurissa 29.11.2010 seuranaan Puhdistuksen saksantaja Angela Plöger. Lukunäytteistä vastasi näyttelijä Julia Nachtmann.



Osallistujia oli ovet ja ikkunanpielet täynnä.


Ja se tärkein.

Friday 26 November 2010

Kuuma peruna

Hampurissa on yksi pikaruoka ylitse muiden: täytetyt uuniperunat a lá Kumpir. Vai mitä sanotte näistä?

Perunat viipyvät folioon käärittyinä uunissa, kunnes nälkäinen matkalainen saapuu paikalle. Sitten valitaan listasta sopivat täytteet ja sullotaan peruna täyteen. Täytevaihtoehtoja on niin kasvis- kala- kuin lihaisakin versio. Lopuksi tökätään lusikka sisään ja aletaan kaapia. Parasta on myös hinta-laatusuhde: yksi peruna irtoaa 3,50 eurolla. Huonointa on se, että kaikki loppuu aikanaan. Omassa suosikkitäytteessäni on papuja, kuskus-salaattia, sipulia ja pepperonia. Nam nam!
    Minut vietiin kyseiseen ruokalaan heti ensimmäisenä Hampurin iltanani, ja täytyy sanoa, että se oli rakkautta ensisilmäyksellä tai viimeistään ensisuupalalla. Sen jälkeen monet vieraanikin ovat joutuneet perunoiden uhreiksi, viimeisimpänä isäni. Tähänastisten tutkimusteni perusteella vastaanotto on kuitenkin ollut varsin positiivinen. Näitä Suomeen ja!


Monday 22 November 2010

Elokuvateatterissa

Tähänastisen Saksan-oleskeluni aikana olen kokenut suurimman kulttuurisokkini elokuvateatterissa. Mikä olisikaan mukavampi tapa viettää harmaata sunnuntaipäivää kun upottautua hämärän elokuvateatterin kätköihin. Tässä vaiheessa en kuitenkaan vielä tiennyt, mitä kaikkea tuleman piti.
  Hampurissa on useita elokuvateattereita, jotka eivät aina ole niin ulkomaalaisystävällisiä (huono adjektiivi, mutta nyt en keksi muuta). Täällä elokuvat dubataan saksaksi, mikä tarkoittaa, ettei Johny Depp kuulosta Johny Deppiltä. Onneksi on myös teattereita, jotka näyttävät originaaliversioita saksankielisin tekstein. Elokuvakokemuksekseni valikoitui vanha perinteinen Streit´s-teatteri ja uusi, hehkeä Eat. Pray. Love, mikä sopi erinomaisesti meneillään olevaan tyttöjen viikonloppuun.

Ensimmäinen yllätys odotti lipunmyyntitiskillä. Maksamalla yhden euron lisää, pääsisi istumaan parvelle salin takaosaan. Olimme tyytyväisiä peruslippuihin, mutta salissa meitä odotti seuraava yllätys: paikkamme oli kahden istuttava, lähes sohvaa muistuttava tuoliratkaisu! Todellinen "make out"- paikka. Hetken hihiteltyämme asettauduimme mukavasti jaetulle tuolillemme, vaikka jatkuvasti yritinkin hapuilla kädensijaa vasemmalta puolelta.


Myös mainokset näyttäytyivät minulle hieman outoina. Ennen elokuvaa silmieni edestä vilahtivat tv-kanavan, sanomalehden ja yskänlääkkeen mainosspotit. Lopulta näytti siltä, että niitä oli tullut tarpeeksi, ja nojauduin vielä hieman rennommin penkkiä vasten. Mutta mitä ihmettä! Verho alkoi lipua kankaan eteen ja valot syttyivät saliin. Seuralaiseni selitti, että nyt on jäätelötauko. Ihmiset voivat kipaista jäätelönsä kioskista tai ostaa ne paikalle ilmestyneen myyjän kylmälaukusta. Sain kuulla, että elokuvia varten tehdään jopa aivan omanlaisiaan jäätelöpakkauksia. 
  Vihdoin kaikki olivat tyytyväisiä ja elokuva pääsi alkamaan. Viimeiset katsojat saapuivat saliin juuri valojen sammuessa. Itse elokuva oli oikein viihdyttävä kokemus, joten todellisuuteen palaaminen tuntui hieman karulta. En löytänytkään itseäni Balilta tai Italiasta vaan sateisesta Hampurista. Luulen, että tulen vierailemaan teatterissa toistekin, kunhan ensin pääsen yli lievästä kulttuurisokistani.
Friday 12 November 2010

Landungsbrücken









Monday 8 November 2010

Hesburger

Reeberbahn on varmasti yksi Saksan tunnetuimpia katuja. Lähes jokaista Hampurissa kävijää kehotetaan vierailemaan kyseisessä paheiden pesässä,  johan jo Irwinkin lauloi aikoinaan St. Paulista ja Reeberbahnista. Ihmisillä on kuitenkin varsin erilaisia tarpeita etsiytyä alueelle. Tähän mennessä minut on vienyt sinne ruoka: kadun varrella sijaitsee kaksi Hesburgeria suoraan Suomen Turusta.

Tunnelma on tosin hieman erikoinen: kaikkien tissibaarien ja seksikauppojen välissä pilkottaa yllättäen tuttu logo ja tämänhetkisen tarjoushampurilaisen mainos. Paikallinen menu eroaa tutusta kotimaisesta hieman. Hampurilaisten joukossa on muun muassa Finnburger, jota hieman kärttyisä myyjä ei tosin suostunut meille sen kummemmin esittelemään. Tulemme Suomesta, joten kyllähän meidän pitäisi tietää, mitä siinä on. Erikoista menussa ovat myös juomat: suomalaisessa Hesessä ei voi valita olutta ruokajuomaksi.

Tähänastisten testieni perusteella saksalainen Hese-ruoka on aivan kelvollista. Kasvishampurilainen oli hyvin tutunoloinen, ja lihaisat burgerit maistuivat testiryhmäni Hesburger-konkareille. Ainoa miinus tulee ranskalaisista perunoista, joissa oli suomalaiseen makuun hieman liikaa suolaa. Reeberbahnin Hesburgerit kertovat jotain mielenkiintoista myös itse alueesta. Päivisin katu on täynnä lapsiperheitä ilmapallot käsissään menossa elokuviin tai lounaalle pikaruokapaikkoihin. Yöllisestä hulinasta ei ole tällöin tietoakaan, vaikka ikkunamainokset toki muistuttavat alueen todellisesta luonteesta. Viikonloppuyönä katu on taas aivan tupaten täynnä niin turisteja kuin paikallisiakin juhlijoita, koska kaupungin yöelämä keskittyy kadun ympäristöön. Reeberbahn on kuitenkin kaikessa kummallisuudessaan näkemisen arvoinen, jos ei muuten, niin ainakin laadukkaan ruokatarjontansa puolesta.

Wednesday 3 November 2010

Kirjailijavierailu I

Paras käyntikortti, jonka Saksassa voi esittää, on kertoa olevansa suomalainen. Saksalaiset ovat kiinnostuneita suomalaisesta yhteiskunnasta, koulujärjestelmästä (Pisa-tutkimus herättää keskustelua edelleen) ja kulttuurista. Suomesta tuodaankin paljon eri alojen kulttuuria Saksaan. Monet suomalaiset musiikkiyhtyeet kiertävät Saksassa, ja jotkut suomalaiset kirjailijatkin pääsevät aina välillä ääneen.
    Kahdella suomalaisella  on Saksassa oma kulttimaineensa; M.A. Numminen ja Arto Paasilinnan ovat täällä hyvin tunnettuja. Nummisen suosion syytä en tunne, mutta ei liene kirjakauppaa, jossa ei olisi Paasilinnan teosten käännöksiä. Suomalaista kirjallisuutta saksannetaan muutenkin ahkerasti, viimeisenä Sofi Oksasen Puhdistus. Käännösten myötä ja muutenkin kirjailijoita pyydetään vierailemaan ja puhumaan tuotannostaan. Kutsuvana tahona voivat olla Suomi-instituutti, yliopistot, kirjamessut tai kirjakaupat.
  Tällä viikolla pieni suomen kielen laitoksemme sai nauttia tällaisesta vierailusta. Kirjailijat Tuuve Aro ja Leena Parkkinen aloittivat lyhyen Saksan-turneensa meiltä. Arolta on käännetty kaksi teosta, ja Parkkisen esikoisteoksesta tehdään juuri koekäännöksiä Greifswaldin yliopistossa, joka oli naiset tänne kutsunutkin.

   Tilaisuus oli mukava menestys. On antoisaa saada kirjat eläväisinä esille. Aluksi suomen kielen lehtori esitteli viehättävät kirjailijat sekä heidän teoksiaan ja palkintojaan. Sitten kuultiin lukunäytteet niin suomeksi kuin saksaksikin. Suuri osa yleisöstä oli Suomesta Saksaan muuttaneita naisia ja heidän toivon mukaan vapaaehtoisesti paikalla olleita aviomiehiään. Kahden kielen käyttäminen sujui yllättävän hyvin: Yleisön reaktioita seuratessa huomasi varsin pian, kuka puhui parhaiten mitäkin kieltä.
  Luennan jälkeen oli aikaa yleisön kysymyksille. Kysymykset olivat tälläkin kertaa laidasta laitaa, kuten sekin, oliko Helsingin Esplanadilla raitiovaunuraiteita jo vuonna 1928. Parkkisen esikoisteos Sinun jälkeesi Max kertoo siiamilaisista kaksosista vuosisadan alun Euroopassa, ja veljekset viettävät aikaa myös Helsingissä. Aron tuotannosta esille nostettiin nyky-yhteiskuntaa ironisoiva romaani Karmina, koska siitä on olemassa varsin tuore saksannos. Teokset sijoittuvat eri aikaan ja ovat hyvin erityylisiä, mutta yllättäen niissä käsitellään varsin samanlaisia teemoja. Molemmat kirjalijattaret kirjoittavat friikeistä sekä erilaisuuden kokemisesta ja kohtaamisesta.
  Tilaisuus päättyi pieneen viinittelytilaisuuteen, joka jatkui kotiinlähtöön asti. Puheensorinasta päätellen ilta oli ollut antoisa ja kirjailijoilla riitti useita piirittäjiä. Vieraassa kulttuuri- ja kielipiirissä oman kielen merkitys korostuu ja siksi tällaset illat ovat todella tärkeitä. Lopulta oli aika siivota tarjoilut aamun seminaarien tieltä ja kiittää naisia kiintoisasta illasta. Toivon molemmille menestystä jatkossakin.

Tuuve Aro, lähestyvä mummo ja kirjaston näppärät pikkutikkaat.

Leena Parkkinen ja hymy

Monday 1 November 2010

Hampurin merimieskirkko

Jos Hampurissa iskee koti-ikävä, on olemassa yksi paikka, johon kannattaa mennä. Hampurissa jo vuodesta 1901 toiminut suomalainen merimieskirkko on kulttuurikeskus, ostosparatiisi ja olkapää.

Tilaan astuessa iskee omituinen fiilis. Dominokeksipaketit, Auran sinappiputelit ja Lapin kulta -tölkit tervehtivät tulijaa. Kahvilan tiski on täytetty karjalanpiirakoilla, munavoitakin on, ja Fazerin leivonnaisilla. Kahvitermoksessa lukee reilusti KAHVI, ja myyjä tervehtii iloisesti suomeksi. Tilanne on hämmentävä. Täällä on jo niin tottunut terästämään aistinsa kaikissa kassatilanteissa, että palvelun saaminen suomeksi on todella omituista.

Kahvihetken aikana voi lueskella Helsingin Sanomia, suomalaisia naistenlehtiä tai kirkollisisa julkaisuja Tarja Halosen tarkkaillessa tilannetta seinältä. Viereisessä huoneessa on kirjasto, johon hankitaan silloin tällöin suomalaisia uutuuskirjoja. Kirkkosalissa en sen sijaan ole vielä päässyt käymään, koska siellä on aina ollut tilaisuuksia menossa, juuri viimeksi ristiäiset.

Kahvilan yhteydessä olevasta putiikista saa kaikenlaisia suomalaisia tuotteita Kalevala-koruista Finlandia vodkaan. Kotiin kantamani salmiakkipantterit ja karjalanpiirakat maistuivat myös kämppikselle. Suomen kieli tuottaa tosin vaikeuksia, joten kämppis nimesi piirakat uudelleen "kiripirikakkaksi", mutta hyviä kuulemma olivat.

Kirkon alakerrassa on sauna, jonka voi varata käyttöön. Viikko-ohjelmassa on myös yleisiä naisten ja miesten saunavuoroja. Olin keskiviikkona puhumassa Minna Canthin tuotannosta kirjailijapiiriläisille takkahuoneella, jonka sivuitse marssi mies jos toinenkin pyyhe kainalossa saunaan. Ilmeisesti esitelmäni ei ollut tarpeeksi kiinnostava voittaakseen löylyt.

Kirkolla on myös jatkuvasti konsertteja ja muita suomalaiset yhteen kokoavia tilaisuuksia. Tällä hetkellä valmistellaan kuumeisesti joulubasaaria, joka on todella iso ja odotettu tapahtuma. Basaarissa myydään glögiä, ruokaa ja kaikenlaisia suomalaisia tuotteita pukinkonttiin. Asiakkaat ovat kuulemma pääasissa saksalaisia. Suomalaisen merimieskirkon vieressä ovat myös norjalainen ja tanskalainen kirkko, ja kaikilla on myyjäiset samaan aikaan marraskuun loppupulella.

Myös ruotsalainen merimieskirkko sijaitsee alueella, mutta on ainakin ulkoisilta puitteiltaan sisariaan vaikuttavampi. Tosin kirkkoja ympäröi erittäin viehättävä portugalilaisalue sekä Elben varren kuuluisa kävelysilta, Landungsbrücken. On siis monia syitä, miksi korttelissa kannattaa viettää aikaa, mutta olen varma, että tulen vierailemaan erityisesti eräällä tietyllä salmiakkihyllyllä aina silloin tällöin.

   Nykyinen kirkkorakennus on vihitty käyttöön vuonna
1966. Se sijaitsee hieman pimeässä kulmassa, mutta
on sisältä mitä leppoisin.
Jokaisessa itseään kunnioittavassa merimieskirkossa
kuuluu toki olla papukaija. Kun se alkaa
iltaisin kyllästyä ihmisiin, se huutelee heippaa
ja hyvää yötä ja toisinaan ehkä
myös jotain sopimatonta.