Elokuvateatterissa

Tähänastisen Saksan-oleskeluni aikana olen kokenut suurimman kulttuurisokkini elokuvateatterissa. Mikä olisikaan mukavampi tapa viettää harmaata sunnuntaipäivää kun upottautua hämärän elokuvateatterin kätköihin. Tässä vaiheessa en kuitenkaan vielä tiennyt, mitä kaikkea tuleman piti.

  Hampurissa on useita elokuvateattereita, jotka eivät aina ole niin ulkomaalaisystävällisiä (huono adjektiivi, mutta nyt en keksi muuta). Täällä elokuvat dubataan saksaksi, mikä tarkoittaa, ettei Johny Depp kuulosta Johny Deppiltä. Onneksi on myös teattereita, jotka näyttävät originaaliversioita saksankielisin tekstein. Elokuvakokemuksekseni valikoitui vanha perinteinen Streit´s-teatteri ja uusi, hehkeä Eat. Pray. Love, mikä sopi erinomaisesti meneillään olevaan tyttöjen viikonloppuun.

Ensimmäinen yllätys odotti lipunmyyntitiskillä. Maksamalla yhden euron lisää, pääsisi istumaan parvelle salin takaosaan. Olimme tyytyväisiä peruslippuihin, mutta salissa meitä odotti seuraava yllätys: paikkamme oli kahden istuttava, lähes sohvaa muistuttava tuoliratkaisu! Todellinen "make out"- paikka. Hetken hihiteltyämme asettauduimme mukavasti jaetulle tuolillemme, vaikka jatkuvasti yritinkin hapuilla kädensijaa vasemmalta puolelta.

Myös mainokset näyttäytyivät minulle hieman outoina. Ennen elokuvaa silmieni edestä vilahtivat tv-kanavan, sanomalehden ja yskänlääkkeen mainosspotit. Lopulta näytti siltä, että niitä oli tullut tarpeeksi, ja nojauduin vielä hieman rennommin penkkiä vasten. Mutta mitä ihmettä! Verho alkoi lipua kankaan eteen ja valot syttyivät saliin. Seuralaiseni selitti, että nyt on jäätelötauko. Ihmiset voivat kipaista jäätelönsä kioskista tai ostaa ne paikalle ilmestyneen myyjän kylmälaukusta. Sain kuulla, että elokuvia varten tehdään jopa aivan omanlaisiaan jäätelöpakkauksia. 

  Vihdoin kaikki olivat tyytyväisiä ja elokuva pääsi alkamaan. Viimeiset katsojat saapuivat saliin juuri valojen sammuessa. Itse elokuva oli oikein viihdyttävä kokemus, joten todellisuuteen palaaminen tuntui hieman karulta. En löytänytkään itseäni Balilta tai Italiasta vaan sateisesta Hampurista. Luulen, että tulen vierailemaan teatterissa toistekin, kunhan ensin pääsen yli lievästä kulttuurisokistani.