Kielikylvyssä

Ennen saapumistani uuteen elämään opiskelin saksaa kaksi vuotta kansanopistossa ja yhden kurssin iltalukiossa. Harmikseni en kartuttanut kyseisen kielen taitoani kouluaikoina vaan aloitin datiivien kahlaamisen lähes nollasta. Neljän kuukauden maassa oleilu on tehnyt ihmeitä, mutta voin kertoa, että matka ei ole ollut helppo.

           Uudessa kieliympäristössä tuntee itsensä helposti hieman vammautuneeksi. Televisio-ohjelmat dubataan saksaksi. 28 kanavaa eivät riitä, vaan ainoat englanninkieliset ohjelmat ovat MTV:n realitysarjoja. Elokuviin voi mennä, kunhan katsoo tarkkaan, milloin kuva pyörii alkuperäiskielellä. Kaupassa käyminen sujuu jo, jos myyjä pitäytyy tavanomaisessa eikä kysy mitään yllättävää. Usein pääsee pitkälle, kun hymyilee ja sanoo vieruskaverille jaa jaa -kunnes tajuaa, että nyt tulisi vastata johonkin tärkeään ja esittää oma mielipide. Ihmiset ovat olleet kyllä hyvin ymmärtäväisiä, enkä ole saanut pahasti päähäni, jos nyt olenkin sekoittanut sinuttelun ja teitittelyn keskenään. Yritys-erehdys - metodilla mennään, kunhan oma hermo vain kestää tällaista puolikielisyyttä.

       Välillä leikin sivistynyttä ja kahlaan Süd Deutsche Zeitungia sanakirjan kanssa. Voin olla iloinen, jos ymmärrän jutun pääpointin edes joten kuten. Pidän erityisesti viikonloppunumerosta, koska siinä on paljon kuvia. Saksalainen sanomalehti eroaa hieman suomalaisesta: jutut ovat pitkiä ja kuvat sekä mainokset saavat selvästi vähemmän palstatilaa kuin kotimaisissa julkaisuissa. Jos Hesarin kanssa kului ennen leppoisasti tovi jos toinenkin, lukuajan voi nykyään tuplata. Siinäkin ajassa luen ehkä vain yhden osion eikä sekään ole kovin leppoisaa. Välillä innostun kirjoittelemaan sanalistoja kirjekuorien ja paperilappusten kulmiin päättäen opetella ainakin kymmenen sanaa päivässä. Tovin päästä pikkulappuja on joka puolella, mutta en oikein koskaan ehdi keskittyä sanojen tankkaamiseen.

       Kielitilanteeni on saanut viime aikoina hieman koomisia piirteitä. En enää pelkää, jos joudun vastaamaan kotipuhelimeen (niin, meillä on kunnon vanhan ajan lankapuhelin!) ja pystyn jopa käymään keskusteluja tällä uudella kielellä. Hauskaa on kuitenkin se, että olen tällä hetkellä vastuussa kahden saksalaisen tytön posteista heidän reissujensa takia. Niinpä odotan aina jännityksellä matkaa postilaatikolle. Avaan virallisia kirjeitä, katselen hienoja ja pitkiä sanoja avuttomana ja koitan ratkaista asian tärkeyden. Hyvä vinkki on aina se, jos kirjeessä näkyy aito allekirjoitus. Luulen, etten vielä ole onnistunut sotkemaan mitään kovin pahasti, vaan sihteerinhommani on edennyt aivan hyvin. Ajoittaisesta kieliepätoivosta huolimatta.