Friday 25 February 2011

Suomi-koulussa

Olen jo aikaisemmin mainostanut Hampurin merimieskirkkoa, joka on erinomainen tukikohta meille ulkosuomalaisille. Saunaa en ole edelleenkään ehtinyt testata, mutta salmiakkia ja karjalanpiirakoita kyllä. Merimieskirkko on siinäkin mielessä tärkeä keskus, että siellä toimii Hampurin Suomi-koulu. Oppilaat käyvät viikon tavallista saksalaista koulua ja kokoontuvat perjantaisin kirkolle oppimaan suomea ja Suomesta. 
     Hampurin Suomi-koulu on Saksan suurimpia. Opetusryhmiä on yhdeksän, ja ne jakautuvat esikouluikäisistä teini-ikäisiin. Oppilaita on kirjoilla noin 90. Koko Saksassa on kolmisenkymmentä Suomi-koulua ja noin 80 opettajaa. Suomi-koulujen nettisivuilla kerrotaan koulujen tavoitteista ja toiminnasta seuraavaa:

Kansainvälisyyden maailmassa kielellinen ja kulttuurinen identiteetti on entistä tärkeämpi selviytymisen ja jaksamisen lähde. Suomi-kouluista on tullut tärkeä ulkosuomalaisten kohtaamispaikka, jossa lasten kielen opetuksen rinnalla vanhemmilla on mahdollisuus tavata toisia suomalaisia, keskustella suomeksi, lainata koulun kirjastosta suomenkielisiä kirjoja ja juhlia yhdessä lasten kanssa perinteisiä suomalaisia juhlia. Suomi-koulut rohkaisevat ja motivoivat vanhempia suomen kielen käyttöön ja arvostamiseen ja ovat siten tärkeä tuki lasten kielellisessä kehityksessä ja monikielisyyskasvatuksessa. (www.suomikoulut.fi)


Pääsin hyppäämään mukaan Suomi-koulun toimintaa aika lennosta marraskuussa. Talven ajan opetin perjantaiaamusin omaa kirjallisuuskurssia yliopistolla ja iltapäivisin siirryin ekaluokkalaisten maailmaan hapuilemaan aakkosia ja nimeämään asioita. Opetusryhmäni koostuu kuusivuotiaista, joista osa on hyvin kaksikielisiä ja  lukeekin jo molemmilla kielillä. Toisilla molemmat taidot ovat vielä kehitysvaiheessa. Ajoittain into suomen puhumiseen onkin suurempi kuin varsinaiset taidot, ja opettaja saa arvailla merkityksiä saksa-suomi sekamelskasta. Oppilaat ovat kuitenkin mainioita: osa ei suostu puhumaan kotona äidille suomea mutta osallistuu tehtäviin koululla aktiivisesti.
     Opiskeluaikana tutustuin teorioihin kaksi- ja monikielisyydestä, joten nyt on ollut mielenkiintoista seurata tilannetta käytännössä. Ympäristöstä johtuen saksa on toki monille vahvempi kieli, mutta aktiiviset äidit ovat onnistuneet siirtämään äidinkielensä lapsilleen. On hyvin paljon myös lapsesta ja hänen kiinnostuksestaan kiinni, millaisen kielijärjestelmän hän itselleen rakentaa. 
        Koululla kuulee monesti hauskoja ilmauksia, erityisesti kieltosanat ja sanajärjestykset tuppaavat muuntumaan saksalaisiksi, puhumattakaan intonaatiosta. Mulla on ei sitä ja voidaanko me sinne mennä vain muutamina esimerkkeinä kielipuurosta. Ryhmäni tarjoaakin minulle jatkuvasti uusia näkökumia kieleen. Suomalaisen ja saksalaisen kirjaimistonkin erot on selvitettävä, jotta paperille päätyy pitkiä vokaaleita mutta ei ü-kirjaimia.
         Kerran kotimatkalla yllättävä ajatus nousi mieleeni. Herätin itseni ajattelemasta, että en haluaisi, että mahdollinen lapseni ei osaisi puhua kunnolla suomea. Omituinen ajatus, varsinkin kun kyseisiä lapsia ei vielä pitkään aikaan ole tiedossa, kuten ei ole tiedossa sekään, missä maassa ja olosuhteissa he ehkä joskus maailmaan putkahtavat. Tuntuisi oudolta ajatella, että lapsi puhuisi murtaen suomea eikä osaisi nimetä polvea tai olkapäätä. Ajatus on ehkä kovin itsekäs, ja tärkeämpää olisikin ajatella, millaisia näkökulmia mahdollinen kaksikielisyys avaa. Kaikenlaista sitä miettiikin, näin kielien ja kulttuurien välimaastossa.


Sunday 20 February 2011

Pankkitilifarssi

Syksyn selvisin ilman mutta vuodenvaihteen jälkeen päätin vihdoin avata pankkitilin Saksassa. Suomen kotipankkini internetpalvelin toimii oikein hyvin, eikä minulla muistakaan syistä ole ollut tarvetta Saksan pankkimaailmalle. Tärkein kriteerini oli avata edullinen tai mahdollisesti jopa täysin ilmainen pieni sivutili. Ensimmäinen pankki karsiutui korkeisiin kuukausimaksuihin. Toinen siihen, että hakijalta vaaditaan vakaat ja varsin korkeat kuukausitulot. Lopulta löysin tien internetpankkien maailmaan. Niiden palvelut ovat ilmaisia, mikä osin perustuu halpalentoyhtiöiltä tuttuun toimintatapaan: Asiat hoidetaan netissä ja tarvittaessa palvelupisteiksi lainataan postin tiskit.
      Täytin ensimmäisen ehdokaspankin paperit ja jonotin postin tiskille. Hieman tylynoloinen virkailija vaati minua allekirjoittamaan paperin kahdesti, koska lopputuloksen tulee näyttää täysin samalta kuin passissa. Tämä tuotti minulle hieman ongelmia. Passinimikirjoitukseni on nimittäin järjestyksessään toinen nykyisen nimeni kanssa. Ensimmäisellä käyttökerralla vahvistin allekirjoituksellani, että silloisen kollegani koiralla oli juoksuaika eikä se siksi voinut osallistua tulevan viikonlopun agility-kilpailuun. Nykyinen allekirjoitukseni ei juuri muistuta noita jäykkiä alkuaikoja.
        Viikon kuluttua sain pankista kirjeen, jossa todettiin ystävällisesti, että emme voi hyväksyä Teitä asiakkaaksemme. Syitä ei juuri selitelty, mutta taustalla lienee asemani epämääräisenä ulkomaalaisena sekatyöläisenä - tai vinoon mennyt allekirjoitus.
           Onneksi Saksassa kuitenkin riittää pankkeja, joten tartuin seuraaviin hakemuksiin. Ensin täytetään hakulomake netissä, sitten tarkistetaan kotiin lähetetyt paperit ja lopulta jonotetaan taas postiin. Siellä virkailija täyttää järjestelmään vielä passin tiedot ja toimittaa paperit eteenpäin.
     Viime perjantaina sain taas kirjeen pankista. Minua pyydetään kohteliaasti, että tarkistaisin syntymäaikani ja allekirjoittamisen jälkeen kiikuttaisin lomakkeen jälleen postiin. Suomalaisille tiedoilleni tiskillä leppoisasti naureskellut virkailija oli kirjannut syntymäaikani väärin, joten se erosi selvästi itse etukäteen ilmoittamastani. Täysi-ikäisenä sentään oli minua pitänyt.
        Huomenna marssin jälleen papereineni passeineni jonottamaan postin tiskille ja jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa. Onneksi täällä Saksassa kuitenkin riittää pankkeja, joten vielä on muutama järjestelmä kokeiltavaksi - Elleivät ne sitten ylläpidä yhteistä kortistoa epämääräisistä ulkomaalaisista, jotka eivät osaa ilmoittaa syntymäaikaansakaan oikein. 
   
Friday 11 February 2011

Lainasanoja

Vietin iltapäivän lueskellen, ihmetellen, kirjoitellen, hyristellen aurinkoisessa pikkukahvilassa, jossa silti paloivat kynttilät, koska tyyli ennen kaikkea. Puhelimeen olisin voinut pyytää vastaamaan Juhani Peltosen sanoin seuraavasti:

Ilmoitusasia hänen keskusneidilleen


  Jos häntä kysytään puhelimeen, niin sanoo vain:
¨Hän on valitettavasti juuri nytten
a) kantona eräässä kaskessa
b) vetämässä hirsiä, lonkkaa ja kortta samaan kekoon
c) apposen auki, sepposen selällään, kupposen kumollaan ja moksiskin
d) menossa hyvää vauhtia alamäkeä merta edemmäs ottamaan onkeensa
e) hätistelemässä Ellun kanoja Mikko-sedän kananpesään suvijyvälle
f) antamassa palttua ja rukakset niitä hädänalaisesti tarvitseville
q) heittämässä henkeään kotipesään ja puuttumassa peliin sen jälkeen
ü) panemassa omiaan ketunhäntä kainalossa, palturia hampaankolossa, 
    pajunköyttä korvan takana, koira sydämen haudassa
z) kurkottelemassa yhdeksännen kerroksen parvekkeella valmiina
    nuolaisemaan
    jos tipahtaisi
å) silmäilemässä värjyvilla iljanteilla alta kulmain ja tiukka mutru huulessa
    neroutensa pikkurahoiksi rikkoutuvaa seteliä, lyömässä kintaat uskolliseen
    naulaan ja naulan syvälle päähänsä etu- ja takaraivon väliseen raivoon

                                                                                       Kiitos Juhani Peltonen.
Monday 7 February 2011

Jumppahumpassa

Kun on itse ohjannut viisi vuotta ryhmäliikuntaa ja koulutettu siihen sun tähän, on aika mielenkiintoista mennä tekemään toisten ohjaajien tunteja. Varsinkin silloin, kun tunti pidetään vielä vieraalla kielellä. Syksyllä lenkkeilin kanaalin vartta, mutta koko ajan teki mieli tehdä enemmän. Tässä lähialueella sijaitsee muun muassa 70 euroa kuukaudessa verottava Elixian tyylinen hifi-sali saunoineen. Näillä tuloilla siis hieman yläkanttiin. Silloinen kämppikseni käytti lähialueen toista palvelua, Sportspassta, joten hakeuduin sinne.
    Internetin ihmemaa kertoo minulle (www.sportspass.de), että kyseinen liikuntaseura on yksi Saksan suurimpia. Sillä on Hampurin alueella 59 000 jäsentä, 5 liikuntakeskusta sekä tunteja lukuisten koulujen liikuntatiloissa. Seuralla on 33 vuotta ikää ja mottona tarjota liikuntaa kaikille. Se onkin mahdollista, koska kuukausimaksut ovat erittäin pienet: 4,4 euroa lapsille ja 8,5 euroa aikuisille. Seuran jäsen saa myös alennuksia yhteistyökumppaneilta, kuten autovuokrista ja Bianca-kengistä. Hassuin oheispalvelu on matkajärjestelyt: jäsenille räätälöidään mukavia aurinkomatkoja. Tällainen erinäisten asioiden yhdistäminen tuntuu olevan Saksassa tavallista: esimerkiksi Tschibo-yhtymä aloitti myymällä kahvia mutta välittää nykyään kaikenlaista matkapuhelimista koriste-esineiden kautta matkoihin.
      Parasta Sportspassa on se, että tunteja on kellon ympäri aamukymmenestä iltakymmeneen. Huonointa taas on se, että tunnit kestävät vain 50 minuuttia - eikä koskaan tiedä, mitä saa. Tunnin taso ja sisältö tuntuvat vaihtelevan ohjaajittain, jotka vaikuttavat liikkuvan harrastepohjalla. Olen omaan alaan liittyvän kokemukseni takia varmaan hieman ärsyttävä asiakas. Joskus tekisi mieli antaa palautetta ohjaajalle tunnin jälkeen, mutta ohjaajien onneksi saksani ei ole siihen vielä tarpeeksi hyvä.
     Tähän mennessä olen tutustunut muun muassa cardiofittiin. Tunnit vaihtelevat Jane Fonda -maisesta hyppimisestä sekavan koreografian läpijuoksemiseen. Harvoin tunnilla edes muodostuu mitään koreografiaksi kelpaavaa, kunhan juostaan edes takaisin ja toistetaan samoja liikkeitä. Myös kieli asettaa haasteita: Ensimmäisellä Sportspass-tunnillani luulin ohjaajan sanovan tupla-askelta kaffeliksi, kunnes tajusin hänen sanovan mikkiin double. V-askel on täälläkin V ja grapewine oma itsensä, mutta esimerkiksi kantapeppuun on l´ecole, tai jotain sinne päin. Kuulostaa fiinimmältä.
      Olen käynyt myös workout- sekä BBRP-tunnilla, jotka ovat lihaskuntotreeniä. Kummallisinta on, että tunneilla yleisimmin käytetty puntti on 750g, valikoimassa ei edes taida olla niin painavaa vaihtoehtoa kuin kolme kiloa. Viime viikolla löysin kuitenkin vihdoin oman tuntini tai sanotaanko ohjaajani. Poitsu kehuskeli, että kun teette tämän, teillä on pian Michele Obaman käsivarret. No minähän tein sen ja paljon muutakin, enkä keskiviikkona meinannut päästä rappuja alas. Huomenna on jälleen tiistai ja aion todellakin olla jälleen paikalla tekemässä Obama-treeniä.