Sunday 22 May 2011

Kirjailijavierailu III

Täytyy näköjään lähteä muille maille, jotta pääsee tutustumaan suomalaisiin kirjailijoihin lähietäisydeltä. Laitoksemme on mukana Star-ohjelmassa (älkää kysykö enempää), ja siihen liittyen järjestettiin yliopistolla viime perjantaina kirjallisuussymposium. Aiheina olivat Mindeheit- und Migratenliterature, eli vähemmistö- ja maahanmuuttajakirjallisuus. Kuuden esitelmän lisäksi päivään mahtui Alexandra Salmelan viime syksynä julkaistun kirjan 27 eli kuolema tekee taiteilijan luenta.
     Alexandra vieraili jo torstaina yliopistolla, jossa hän kertoi opiskelijoille taustastaan ja elämästään Suomessa. Opiskelijat saivat esittää kysymyksiä, ja tilaisuus oli leppoisa. Tärkein kysymys käsitteli Alexandran kielitaitoa. Suomen kielen opiskelijat halusivat tietää, miten ihmeessä hän on oppinut suomen kielen niin nopeasti ja niin hyvin. Tilaisuus oli onnistunut, ja kaikki haluavat kuulemma naimisiin Alexandran kanssa. Ja yleisö oli siis suurimmaksi osaksi naispuolista.
   Perjantai-illan luentatilaisuus oli myös lystikäs. Kansainvälisen tutkijayhteisön kirjasto tarjosi tilaisuudelle mukavat puitteet. Tilaisuus pidettiin englanniksi, koska Alexandran teoksesta on olemassa jo englanninkielinen koekäännös eikä sen julkaisusta Saksassa ole vielä neuvoteltu. 

  Ensin kirjailija kertoi kirjan syntyprosessista. Alexandra on hauska myös vastatessaan haastattelukysymyksiin englanniksi. Hän totesi muun muassa, että aina pitää olla huumoria mukana -mutta sen ei välttämättä tarvitse olla kivaa huumoria. Jutustelun jälkeen kuultiin katkelmat kirjasta suomeksi ja englanniksi. Itselleni teoksesta aukesi muutama asia aivan uudella tavalla Alexandran elävää luentaa kuunnellessa. 
    Täytyy todeta, että kääntäminen on taidetta, eikä teksti ollutkaan aivan niin hauska englanniksi kuin suomeksi. Miten esimerkiksi kuvata toisella kielellä sitä, miltä tuntuu, kun joka päivä radiossa soi päivän Popeda ja Pate Mustajärvi saa kuulijan korvat verille? Entäpä prologin vihjaus Suomen kirjallisuuden arvostetumpaan teoksen, jota kukaan ei kuitenkaan ole lukenut? Tai korjaan, tunnen yhden, joka on lukenut Alastaron salissa alusta loppuun asti. Salmela on teoksensa avulla päässyt varsin syvälle suomalaiseen sielunmaisemaan ja kulttuuriaarteisiin. 
   Salmela totesi myös hieman kyllästyneensä jatkuvaan ihmettelyyn siitä, että hän on kirjoittanut romaanin itselleen vieraalla kielellä. Hänen mukaansa kielen käyttäminen on tärkeintä ja jokainen tekee sen sillä tasolla, mihin kykenee. Hän onkin nimennyt tyylinsä freejazziksi, jossa yrityksen ja sattuman kautta aina joskus joku osuu kohdalleen. En lainkaan ihmettele, että tämä vaatimaton nainen valloitti opiskelijoiden sydämet.


p.s. Lisää symposiumista ja siellä käsitellyistä asioista voi lukea kesäkuisesta Illuusion numerosta.
Be First to Post Comment !
Post a Comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?