Thursday 23 February 2012

Kölniläisiä

Siinä missä pohjoissaksalaisia moititaan kylmiksi ja varauksellisiksi ja baierilaisia konservatiivisiksi, moititaan kölniläisiä mielenlaadultaan liian avoimiksi ja kujeileviksi. Kölniläisiä verrataan usein italialaisiin ja koko kaupunkia kutsutaankin Italian pohjoisimmaksi kaupungiksi. Kölniläiset, kölchiä puhuvat ja juovat köllet, ovat leppoisia, ystävällisiä ja tottuneet kaikenlaisiin kummallisuuksiin. Onhan kyseessä myös saksan homopääkaupunki. Vuoden aikana olen saanut itsekin huomata, miten hyvin stereotypiat joskus pitävät paikkaansa.



Saksalainen kulttuuri on monella tapaa sosiaalisempi kuin suomalainen, mutta en olisi Hampurissa heittäytynyt keskusteluun supermarketissa tai U-bahnassa. Sellainen on täällä arkipäivää. Taannoin neuvoin erästä miekkosta tavaratalon lankaosastolla valitsemaan tarvikkeet pipoon, jonka hän halusi tehdä kämppikselleen. Samalla päädyimme tietenkin keskustelemaan kotimaastani ja karnevaaleista. Samalla viikolla kannoin postista kotiin painavaa ja epämukavaa laatikkoa, kun seuraani liittyi tyttö, joka poikkesi reitiltään ja auttoi minua kantamisessa ja antoi samalla lisää vinkkejä karnevaaleihin. Pieniä kohtaamisia, jotka tekevät arjesta jotenkin, mukavaa.

Myös luonani vierailleet Saksan muista kaupungeista kotoisin olevat ystäväni ovat huomanneet kölniläisten avoimuuden. Hyvä, että olimme kerran ehtineet saada karttaa auki, kun paikalla oli jo kaksi tyttöä opastamassa ja auttamassa. Itä-Saksasta kotoisin oleva ystäväni jaksoi hämmästellä sattumusta koko illan.


Tätä taustaa vasten ei olekaan ihme, että Köln on myös karnevaalien päänäyttämö. Kumpi oli ensin, karnevaalit Kölnissä vai kölniläiset järjestämässä karnevaaleja, sitä en tiedä. Viime viikonloppuna juhlitut katukarnevaalit olivat ainakin itselleni erittäin positiivinen kokemus, mutta ymmärrän kyllä, etteivät kaikki ymmärrä niiden päälle. Minullekin sanottiin, että on parempi jättää liika analysointi väliin ja vain mennä mukaan. Niin paljon hymyileviä ja iloisia ihmisiä en ole varmaan ikinä nähnyt. Koko kaupunki oli kuin yksi suuri juhlatila, jossa kaikki olivat samanarvoisia vieraita. 

Lopuksi täytyy todeta, että Italian pohjoisimman kaupungin mentaliteettiin kuuluu myös se, ettei täällä olla niin aikataulujen perään. Esimerkiksi yliopiston remontin päättymisaikaa siirrettiin taas hiljattain parisen vuotta eteenpäin. U-bahnatkin kulkevat usein omia aikojaan. Miksi tekisit tänään sen, minkä voit tehdä huomennakin. Ei asioita kannata niin vakavasti ottaa. Tärkeintä on, että tunnelma pysyy leppoisana - ja että kölschiä riittää.


Tuesday 14 February 2012

Berlin, Berlin

Vaikka yksi Saksan radiokanavien viimesyksyinen hitti kuuluukin, että en halua Berliiniin, on siellä kuitenkin kiva silloin tällöin piipahtaa. Edellisestä kerrasta kun kuitenkin on melkein vuosi.


Viisipäiväinen visiitti oli jälleen aika intensiivinen sisältäen niin tamilien kulttuurikeskuksen kuin hieman Berlinaleakin. Molemmissa oli se hyvä puoli, että siellä sai halpaa tai jopa ilmaista ruokaa.

Vierailu alkoi keskiviikkona Kreuzbergissä English Theatre Berlinistä, jossa suomalainen ystäväni työskentelee. Pääsin katsomaan koululaisten kanssa koottua esitystä, jonka teemana oli ei enempää eikä vähempää kuin geenit. Saksalaiset lukiolaiset esiintyivät loppuunmyydylle katsomolle englanniksi. Esitys oli lopputulos draamaa ja tiedettä yhdistäneestä projektista: alkusyksystä kouluissa oli vieraillut oikea geenitutkija johdattelemassa aiheeseen. Lopputulos oli sekä virkistävä että viihdyttävä.

Ohjelma jatkui torstaina cupcakeilla, kaupunkikävelyllä, päiväunilla ja vanhalla lempiravintolallani. Kaikki pitsat maksavat siellä 2,70 ja kocktailit 3 euroa. Illallisesta virkistyneinä päätimme vielä lähteä kurkkaamaan Mittessä sijaitsevan gallerian avajaisia. Galeria Suvi Lehtinen on pieni galleria, jossa sattui tällä kertaa olemaan esillä helsinkiläisperäisen projektin tuloksia. Gallerian etuosan teosta en aivan käsittänyt, mutta osa takaosassa pyörivistä lyhytfilmeistä oli oikein koskettavia. Kotiinpaluu -niminen pätkä pyörii mielessä edelleen (vaikka ei koti-ikävä olekaan). Myös punaviini oli hyvää.

Perjantaina oli aika astua sisälle taiteeseen, konkreettisesti. Museum Hamburg Bahnhof on päärautatieaseman vieressä sijaitseva jättimäisen suuri nykytaiteenmuseo, joka on itsekin aikoinaan ollut rautatieasema. Jää Kiasma kevyesti jälkeen nistä neliömetreistä! Talossa oli paljon kiinnostavaa, mutta erityisesti kaksi asiaat jäivät kummittelemaan verkkokalvoille.

Niistä ensimmäisessä, Cloud cities, museovieras sai kiivetä jättimäisen muovipallon sisälle kellumaan. Kokemus sai polvet pehmeiksi, vaikka toisaalta palloon olisi voinut jäädä ottamaan päiväunet. Toinen elämys oli Ryoji Ikeda: Db, joka koostui kahdesta huoneesta.

Toinen oli lattiasta kattoon valkoisuutta hohtava halli, jonka seinillä oli mustia neliöitä. Toinen halli taas oli täysin musta ja pimeä, lukuun ottamatta yhtä jättimäistä valospottia. Kokemus oli värikäs, mutta ei välttämättä suositeltavissa ihmisille, joilla on taipumusta migreeniin. (Vahtimestari seisoi valkoisessa huoneessa aurinkolasit päässään.)

Viikonlopusta muodostui perinteinen: kaupunkihengailua, kakunsyöntiä, kotihipat, brunssi ja Mauerparkin kirppis. Paljastettakoon nyt, että Berlinale-vierailuni typistyi kasviskeittolautaseen pääkallopaikan alakerrassa. Ensi vuonna järjestäydyn lippuluukulle hieman aikaisemmin. 
Brunssi berliiniläisittäin. Tämä mahassaan jaksoi matkustaa melkein Kölniin asti.

Mauerpark

Pohdiskelin jo edellisessä Berliiniä käsitelleessä tekstissäni kaupungin muutosta. Hinnat kallistuvat ja kadut siistiytyvät, samalla uudet alueet nousevat hip-kohteiksi. Tällä kertaa tämä näkyi varsin selvästi: Kaksi Prenzlauer Bergin kuuluisaa klubia on suljettu. Toisessa vietin uuden vuoden 2009, toisessa kävin tanssimassa viime keväänä. Alue taitaa siis ansaita liikanimensä Pregnancy Berg, koska alueella on pian enemmän lastentarhoja kuin baareja. Mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan Berliinin vetovoima ylipäänsä säilyy ja mistä Euroopan kaupungista tulee seuraavan sukupolven Berliini...
Niin Silja, Klub der Republikia ei ole enää!

Vai missä olinkaan...