Wednesday 13 June 2012

Teatterin kummitus

Faktahan on se, että vanhoissa rakennuksissa kummittelee. Ja erityisesti kummitukset pitävät ooppera- ja teatterirakennuksista. Pukuvaraston kahina, ovien pauke ja lavastehallien pimeät nurkat luovat mielekkään ympäristön kummitella. Joskus kummitukset meinaavat kuitenkin jäädä modernin maailman jalkoihin, ja silloin niitä pitää auttaa. Olen auttanut kummitusta.



Tilat, joissa Kölnin ooppera ja kaupunginteatteri, Schauspielhaus, ovat vuodelta 1962 ja siksi auttamattomasti remontin tarpeessa. Saksassa kiistellään aina rahasta, mutta vihdoin budjetti on selvä ja molempien saneeraustyöt hyvässä alussa. Schauspielhaus muuttaa parhaillaan Mediaparkin lähellä olevalle Expo-messualueelle ainakin vuodeksi. Viimeinen näytös vanhassa talossa pidettiin toissasunnuntaina, ja  olin sattumalta seuraamassa sitä. Tai rehellisesti sanottuna sattumalla oli hyvin vähän tekemistä asian kanssa. Kävin marraskuussa katsomassa yhden parhaista koskaan näkemistäni esityksistä (Jelinek - Beier: Das Wers / im Bus / ein Sturz, linkissä marraskuussa kirjoittamani teksti) ja halusin ehdottomasti nähdä sen uudestaan. Nyt olisi viimeinen mahdollisuus. Puhuin kaksi ystävää mukaani ja liputkin hankin niin aikaisin, että hyviä paikkoja oli vielä jäljellä.

Saavuimme teatterille korkein odotuksin emmekä joutuneet pettymään. Ennen esityksen alkua lavalle astui yllättäen teatterin edustaja, joka kertoi tulevasta remontista ja muutosta ja siitä, että yleisön apua tarvitaan sekä näytöksen aikana että sen jälkeen. Jaahas, vaatteita en riisu enkä lantteja kanna. Ei, ei, yleisön pitää auttaa teatterilaisia houkuttelemaan teatterin kummitus pois rakennuksesta ja mukaan Expoon. Achsoo. Kukaan ei tiedä, minkänäköinen ja - kokoinen kummitus on, mutta sen pitäisi mahtua lasipurkkiin, joka avattiin näytöksen ajaksi lavan sivustalle. Yleisöltä odotetaan hyvän teatteritunnelman luomista ja apua loppuseremoniaan.



Näytös oli jopa parempi kuin edelliskerralla, mikä saattaa johtua siitä, että tällä kertaa ymmärsin jopa tekstistäkin jotain. Reilun kolmen tunnin jälkeen oli loppuaplodien aika. Kymmenet esiintyjät marssivat lavalle, ja yleisö villiintyi osoittamaan suosiotaan. Sitten mieskuorolaiset kaivoivat taskuistaan muoviset purkit, joita alkoivat hakata, sivuovet aukesivat ja jokaisesta ovesta astui saliin rummuttaja. Eräs näyttelijöistä haki lasipurkin ja rumpujen päristessä asetti kannen kiinni. Sitten purkki ojennettiin teatterinjohtajalle, joka osoitti yleisön seuraamaan itseään ulos. Ja mehän mentiin. Ulko-ovella jokainen sai kynttilän käteensä ja tehtäväksi tuli kiertää koko iso rakennus yhtenä kulkueena. Ensimmäisenä kulki lasipurkkia kantava johtaja, sitten rummuttajat ja lopulta useampi sata katsojaa. Oli varmaan näky. 

Lenkin jälkeen kaikki kerääntyivät aukiolle pääoven eteen. Kun rummunpärinä lakkasi, alkoi teatterin katolta kuulua trumpettifanfaari. Oli aika laskea Schauspielin lippu, ja sehän tapahtui toki erittäin teatraalisesti. Lopuksi lasipurkki ja lippu pakattiin mopoautoon, joka lähti tööttäillen ja päristen kuljettamaan niitä kohti Expoa.  



Sen jälkeen oli juhlan aika. Oluthanat auki ja bändi lauteille. Talon näyttelijät kävivät vuorotellen vetämässä rokkiklassikoita ja tunnelma oli hyvä kuin aikoinaan Turun ylioppilasteatterin näytösten hautajaisissa. Ikävä kyllä maanantaina olivat työt vastassa, joten jouduimme poistumaan paikalta. Mutta tulipa päivän hyvä työ tehtyä. En sitten tiedä, millainen seremonia odottaa, kun kummitus joskus palautetaan taloonsa. Täällä Kölnissä tuppaavat aikataulut venymään, joten epäilen tämänkään remontin pysyvän aikataulussaan.

Kuvista kiitos Marialle!
Sunday 3 June 2012

Performansseja punaisten lyhtyjen kupeessa

Olin hiljattain Suomesta kylään tulleen ystäväni kanssa viikonlopun Amsterdamissa, toisen suomalaisen tutun luona yökylässä. Samalla reissulla pääsimme seuraamaan kolmansien suomalaisten tuttavieni järjestämää performanssi-iltaa. Sekavaa? Ei lainkaan. Kuulin viikonlopun aikana enemmän suomea kuin hollantia, mikä ei kyllä haitannut yhtään.


Jokaklubi on kolmen ihastuttavan naikkosen projekti. Mirka, Tellervo ja Niina ovat opiskelleet yhdessä Suomen kuvataideakatemiassa, minä aikana he esiintyivät ryhmänä nimeltä Voukkoset (Ja kyllä, nimi viittaa erääseen suomalaiseen terveyssidemerkkiin). Nykyistä projektia, JOKAklubia, kuvaillaan näin: 

JOKAklubi has been touring widely searching local Off Art Talents (Off Art Talent Show 2009-) or performing people´s last wishes (The Ends 2010-). JOKAklubi -performances touch the absurd sides of human life - building a sense of community here and now. http://jokaklubi.blogspot.de/


JOKAklubi kokoontui Amsterdamin keskustassa sijaitsevassa W139 hallissa (http://w139.nl/en/about/), jonka naapurissa oli kondomikauppa ja vieruskadulla punaisin lyhdyin koristeltuja bokseja. Hallin kapeimmalle kohdalle oli rakennettu näyttämö, oven luona oli baaritiski ja tuoleja oli ehkä puolelle katsojista. Loput kansoittivat takatilan niin, että tunnelma oli jossain vaiheesa varsin tiivis. Illan konseptina oli Off Art Talent - show. Etukäteen oli ollut mahdollista ilmoittaa esityksensä listalle. Kaikki kävi, sillä ainoana ehtona oli 5 minuutin enimmäiskesto. Illan lopuksi lava oli vielä vapaa spontaaneille esityksille.

Tellervo ja Niina juonsivat illan käyntiin.
Kattauksesta muodostui varsin monipuolinen ja viihdyttävä. Oli mies ja kitara, oli mies, kitara, nainen, huilu ja lopulta sama kombinaatio ilman vaatteita, japanilaista butotanssia, humoristinen naisen kostotarina, nukketeatteria, brasilialaista heimotanssia, mallin piirtämisä selkä malliin päin ja mahtava veto homomusikaali Copsista. 

Joskus Oraakkeli näyttäytyi kahtena.

Jokaisen esiintyjän jälkeen huudeltiin tuomiota Oraakkelilta, joka ilmeistyi joka kerta eri hahmossa ja puhui joskus jopa suomea. Mielipiteensä ei ollut kovin selvä (paitsi silloin, kun se ilmoitti, että Bayer München ja Chelsea ovat tilanteessa 1-1). Joka kerta Oraakkeli kuitenkin toimitti esiintyjälle pullon. Pullon koko ja sisällön väri vaihtelivat mutta kaikki sekoitettiin isoon boolimaljaan eliksiiriksi, jota illan lopussa tarjoiltiin katsojille. Lopputulos oli yhtä hyvä kuin koko ilta. Makunystyräni tunnistivat seoksesta ainakin mansikkaa. 



Parituntinen ohjelma päättyi viimeisen Oraakkelin tultua lavalle limbo-köyden kanssa. Sen jälkeen maisteltiin eliksiiriä, laitettiin jalalla koreasti dj:n tahtiin ja hihiteltiin vielä illan seteille. Loppuillasta kankaisista JOKAklubi-kirjaimista oli pudonnut kolmasosa alas. 

Kiitos hulvattomasta Amsterdam-viikonlopusta Silja, Eira, Mirka, Niina ja Tellervo!