Sunday 28 October 2012

Aamupalalla

Jos poistuu kotoaan kadulle viikonloppuaamuna oikeaan aikaan, sanotaanko siinä yhdeksän ja kymmenen välimaastossa, törmää paperipussikansaan. Kadulla on muuten rauhallista, mutta joka suunnassa kävelee yksittäisiä ihmisiä vielä silmät puoliunessa. He ovat kuitenkin päämäärätietoisia. Kun kulkijoita katsoo tarkemmin, huomaa käsissä  leipomojen paperipusseja. Toinen yhdistävä tekijä on taskusta pilkottava sanomalehti. On meneillään saksalaisen viikon kohokohta: viikonloppuaamupala. 
Tuoreiden sämpylöiden lisäksi aamupalapöydässä pitää olla sen seitsemää sorttia päällysteitä. Juustoja, tuoresoosseja, leikkeleitä, tuoretavaraa ja marmelaadeja. Nutellaa ei missään tapauksessa sovi unohtaa. Saksalainen lapsi nyt ylipäänsä käy koulunsakin Nutella-sämpylän voimin. Aamupalassa tärkeää on myös, että sitä ei syödä yksin. Eräs syömisen tärkeimpiä aspekteja on juuri sen sosiaalisuus. Perheet piipahtavat viikonloppuaamuina naapuriin aamupalalle, nuoret kokoontuvat brunsseille. Jaettu sämpylä on aina parempi sämpylä.

Kulttuuriin tottumattomalle voi tällainen sosiaalisuus heti aamusta tuottaa vaikeuksia. Argentiinalainen ystäväni oli aluksi perin kiusaantunut viikonlopun aamupalakyläilykutsuista, koska hänen aamuissaan tärkeintä on laiskottelu eikä säntääminen aamupalalle toiseen kaupunginosaan. Saksalaiseen ulkoilmakulttuuriin säntäily sopii. Onhan heti aamusta syytä olla reipas ja lähteä raikkaaseen ilmaan.

Saksalainen leipä ja leipomot ovat maan ylpeydenaihe. Leipävalikoima on laaja, ja tärkeintä on, että kaikki on tuoretta. Luin taannoin, että Suomessa on markkinoilla paahtoleipiä, jotka säilyvät pilaantumatta jopa kuukausia. Lisäaineilla kyllästetty leipä olisi täällä kauhistus. Miksi leipää tulisikaan säilöä, kun seuraavana päivänä voi kulman takaa hakea vastapaistettua. Toki perusmarketista löytää valkoisia paahtoleipiä, mutta ne ovat no go.

Kämppikseni oli viime talvena kaukomailla ja joutui usein vastaamaan kysymykseen, mitä hän kotimaastaan kaipaa. Ennen kuin hän ehti vastata, tokaisi kysyjä, että toivottavasti vastauksesi on jotain muuta kuin se tyypillinen saksalainen, leipää. Niin hänkin olisi kyllä vastannut, jos olisi ehtinyt. 

Saksalainen leipomokulttuuri on kyllä hieno asia. Asun aika rauhallisessa kulmassa, mutta korttelissamme on silti kolme leipomoa. Jos aamulla ei jaksa kipaista sämpylöitä, voi tilanteen korjata iltapäivällä hakemalla kakkupalat päiväkahville. Sunnuntai-iltapäivään kuuluu pala kakkua. Sämpylöiden lisäksi Saksa on kakkujen ja kahviloiden luvattu maa. Suomalainen pulla korvautuu täällä nopeasti käpykakulla tai juustokirsikkatortulla. Sen takia onkin syytä sopeutua myös saksalaiseen ulkoilmareippailuun, koska muuten alkavat kakut pian somistaa vyötäröä.  

Alussa oli sämpylä. Ja siitä se sitten lähtikin.
Tuesday 16 October 2012

Besserwisserien maassa

Joskus tuntuu siltä, että Seppo Räty taisi sittenkin olla oikeassa. Lausahduksen ehtii unohtaa, kunnes todellisuus taas iskee vasten kasvoja. Näin.

Saksalaisethan ovat tunnetusti besserwissereitä. He tietävät kaiken paremmin ja ovat avuliaita sen myös kanssaihmisilleen kertomaan. Saksalainen on aina valmis ohjeistamaan ja neuvomaan tai ainakin osoittamaan sinulle oletetut virheesi. Näiden parin vuoden aikana on kertynyt jo oikein hyviä esimerkkejä huomauttelijoista kadunkulmissa ja liikennevälineissä. Milloin huudellaan pyöränlampun perään, milloin neuvotaan vauvanhoidossa. Jälkimmäisessä neuvojana oli eläkeiän kynnyksellä oleva mies. Suomalaiset menevät ehkä ennemmin huutelemaan internetin ihmemaahan kuin jaksavat mainita asioista, jotka eivät heille kuuluisi.

Tällaista taustaa vasten onkin yllättävää, että kun saksalainen pääsisi vihdoin kertomaan oman mielipiteensä, ihan sitä kysyttäessä, ei sellaista meinaa löytyä. Olen näiden vuosien aikana oppinut, että saksalainen säntillisyys on joustamattomuutta ja vastuun pakoilua. Kun virkaintoinen saksalainen lopulta saisi luvan kanssa näyttää tietojaan, tämä ei sujukaan vaan jätetään vastaamasta, jotta sanoistaan ei vain joutuisi vastuuseen. Monet asiakaspalvelijat ovat ammattilaisia pyörittämään asiakkaita - heillä ei ole tietoa mutta ei myöskään halua selvittää asiaa muualta.

Tämä tuli taas hyvin ilmi viime viikolla tehdessäni tai yrittäessäni tehdä haastattelua erääseen työn alla olevaan artikkeliini. Yliopiston palkkalistoilla oleva henkilö kertoi minulle viidessä minuutissa asiat, jotka olin jo voinut lukea netistä. Keskustelun johdattelu tai materiaalin pöytään tuominen ei tuottanut minkäänlaista tulosta eli lisätietoja tai mielipiteitä. Toisaalta hän sentään suostui haastatteluun. Erääseen toiseen haastattelupyyntööni vastattiin kohteliaasti, että ehkä minun tulisi lähestyä asiassani NRW:n pääpaikkaa Düsseldorfissa tai kysellä suoraan Brüsselistä. Halusin siis vain muutamia ruohonjuuritason tietoja, en sen enempää. 


Onhan Suomen Kelassakin omat ongelmansa, mutta täällä tuntuu, että useimmillat työpaikoilla ihmiset keskittyvät vain omaan pieneen tonttiinsa eivätkä näe muualle. Näin heitä ei toisaalta voi syyttää virkavirheestä, koska he eivät jousta tai sovella tai tee mitään yli valtuuksiensa. Eivät siis yhtään mitään. Saksalaisiin tapoihin kuuluu kuitenkin olla myymättä en tiedä-vastausta. Parempi on neuvoa jotain ja lähettää henkilö sitten seuraavalle ovelle, koska kyseinen asia ei kuulu heidän velvollisuuksiensa piiriin.

Joskus tällaiset johtavat todella turhauttaviin tilanteisiin. Olin viime vuonna ilmoittautumassa Kansalaisopistossa saksan kurssini jatko-osaan, samalle opettajalle, samaan kellonaikaan ja paikkaan. Netissä luki, että kaikkien saksaa vieraana kielenä opiskelevien tulee käydä ennen kurssia neuvottelemassa toimistolla työntekijän kanssa. Ajattelin, että mitä suotta, tietoni ovat jo systeemissä, ja niistä näkyy, että tämä henkilö on suorittanut A-osan samalla opettajalla ja haluaa nyt B-osaan. Vaan ei. Seuraavana päivänä soi puhelin. Virkailija kertoi minulle, että kaikkien on tultava toimistolle, että näihin kursseihin ei voi ilmoittautua netissä. Niinpä sitten pyöräilin paikalle, selitin asiani ja sain saman tien ilmoittautumislapun käteeni. Suomessa tällaisessa asiassa olisi ehkä voitu joustaa, koska se olisi säästänyt kaikkien aikaa ja vaivaa. Vai alkaako aika jo kullata muistoja?
Tuesday 9 October 2012

Tervetuloa Helsinki-Vantaalle


"Aina on jossain siipien alla
   Helsinki Vantaa"

Näin lauloi eräs menneiden aikojen yhtye. Viisu soi päässäni, kun lennähdin Suomeen viime viikolla. Lensin pitkästä aikaa suomalaisen lentoyhtiön alaisuudessa. Oli niin mukava pyydellä toista kahvimaitoa suomeksi. Kapteenin englanninkieliset kuulutukset vähän jopa hihityttivät. Ihanaa tankeroenglantia!

Helsinki-Vantaan lentokentälle on mukava laskeutua. Jos käy tuuri, sinne kaarretaan läheltä Helsinkiä tai jopa melkein Helsingin yli. Koneesta voi tunnistaa satamaa ja kaupunkia. Niiden takana näkyykin sitten vain metsää. Ja peltoa. Metsää. Peltoa. Missä ovat kaikki jäljet asutuksesta? Maan alla? Vai asuuko täällä ketään? Myös kentältä lähtiessä valtaa kummastus jo viiden minuutin lennon jälkeen. Länteen vievä autotie erottuu, samoin teollisuutta rannan tuntumassa. Kaikki muu ihmisasutukseen liittyvä hukkuu peltojen keskelle. Tai metsään.

http://www.ahjos.net/matka/day0/day0.htm

Toista se on, kun saavutaan Düsseldorfiin. Laskeutumisaika kulkee sujuvasti Ruhrin alueen yli. Maisemassa ei ole mitään luonnollista vaan kaikki on rakennettua ja istutettua. Puut ovat säntillisesti. Pellot ojentuvat riveihin, ja pian ne häviävät kokonaan asutuksen tieltä. Rein-Ruhrin alueella asuu arvioiden mukaan ainakin 10 miljoonaa ihmistä.  Suuret ja aina tukossa olevat Autobahnat näkee jo koneesta. Tasaista maata kansoittavat voimalat, tehtaat, loppumattomat asuinalueet. Kylässä käynyt kummityttöni oli ihmetellyt koneestä näkyneitä jalkapallokenttiä. Joka kaupungissa on ainakin yksi, ja kaupungit ovat vieri vieressä. 

Hetkinen, tuollahan kimmeltää vettä! Onko alueella sittenkin jotain luonnollista, kuten järviä? Sitten muistan, että alueen luonnollisimmat järvet ovat kaivostoiminnasta jäljelle jääneitä vesialtaita. Joissa ei periaatteessa saisi uida.

Mitä alemmas laskeudutaan, sitä ahtaammalta kaikki alkaa vaikuttaa. Tekee mieli huutaa kapteenille, että seis! Pysähdy! Käännytään takaisin ja mennään metsään! Sieniäkin on vielä. Mutta on varottava poimimasta kärpässieniä. Saksalaiset jättävät korvasienetkin rauhaan. Ne ovat kuulemma läpimyrkyllisiä. Onneksi Ruhrin alueen ilmassa ei ole lainkaan myrkkyjä tai epäterveellisyyksiä. Kyllä minä teille sienet näytän, kunhan te vain päästätte minut metsään.


"Minä jään jälleen yksin ilmaan
Kierrän monta odotuskiekkaa

Kun täältä lähden tänne palaan
Ja siipien päissä ilmaa virtaa"