Friday 25 October 2013

Saksan sää

Olen kirjoittanut tästä aiheesta aikaisemminkin, mutta jotenkin se jaksaa aina vain innostaa. Nimittäin sää. Kölnissä on kaksi vuodenaikaa, jotka vaihtelevat viikottain. Joskus jopa päivittäin. Reininlaaksossa vallitsee kylmempi ja lämpimämpi aika. On mahdollista, että mittarissa seisoo +12 astetta niin syyskuussa, kesäkuussa kuin tammikuussakin. Samaten +20 asteeseen päästään jopa näin lokakuun lopussa mutta kesäkuussa ei. Vanhempani ovat viettäneet Kölnissä kaksi syyslomaa juhannuksena, mutta viime päivinä on taas kuljettu t-paidoissa. Ja hikoiltu yliopiston opetustiloissa, jotka saatiin juuri vasta lämmitettyä, joten eihän niitä nyt helleaallon alla viilennellä. Saunatunnelma sopii erityisesti suomen kielen tunneille.
klo 7.30
Alkuinnostukseni leutoa säätä kohtaan on vuosien varrella hieman laantunut pukeutusmisongelmien yllätettyä. Minusta syys-lokakuussa on ihanaa kaivaa huivit ja villaiset esiin ja kääriytyä vällyihin.  Villahuivini keräsi viime viikolla huvittuneita katseita ja päätyikin pian repun pohjalle. Suomalaisen aikakäsityksen mukaan pukeutuva päätyy hikoilemaan ja toisaalta myös palelemaan, ihan kuukauteen katsomatta. Paikalliset ovat ratkaisseet ongelman pukeutumalla jatkuvasti välikauteen: samoilla vaatteilla pärjää kesät-talvet, kunhan tottuu siihen, että väillä freesaa ja välillä hikoiluttaa. Kun suomalainen kaivaa shortsit ja kesävaatteet esiin auringon pilkahdettua, kölniläinen riisuu neuletakkinsa.

Huomasin tämän myös käydessäni viime toukokuussa Suomessa. Ihmiset olivat kaivaneet kesävaatteet esiin, koska niiden sesonki on niin lyhyt. Saksalainen ei juuri harrasta vuodenaikavaatetusta. Viime aikoina olen tarkkaillut erityisesti jalkinekulttuuria. On nimittäin niin, että kesähelteelläkin näkee naisia nahkasaappaissa, enkä nyt tarkoita sellaisia naisia, ja kun kaivan talvijalkineeni tammikuun suhrukeliin, näen opiskelijoiden jaloissa kesätossuja. Toisaalta jätän minäkin tennarit kotiin silloin, kun mittari näyttää +11 astetta kesäkuussa.

klo 18
Jo ensimmäisenä Saksan talvenani huomasin vaatevarastostani, että olen Suomesta. Roudasin mukaani viisi talvitakkia, joista yksi on niin lämmin, ettei sitä voi edes käyttää täällä. Tai sitten alle riittää t-paita. Sain hiljattain harjoittelijan Suomesta ja kahden viikon jälkeen hänkin valitteli vaatevarastoaan. Suomalainen oli pakannut mukaan lämpimät talvivaatteet, mutta täällä jatkuvat hamekelit. Kehotin häntä myös hankkimaan polkupyörän, koska se on paras kulkuneuvo näillä huudeilla. Mutta kohtahan on lunta ja kadut jäässä, kuului suomalaisen vastaus. Vaan kun ei ole.

En tietenkään voi valittaa siitä, että saan kulkea kevyissä ja käydä mekko-ostoksilla silloin, kun Suomessa varaudutaan paukkupakkasiin. Mutta kyllä se täytyy sanoa, että neljä vuodenaikaa ovat mahtava juttu verrattuna tähän harmaata-aurinkoa-lehdet puissa-lehdet poissa-hellettä huhtikuussa- kylmää kesäkuussa-liian kuumaa lokakuussa -ilmastoon. Vuodenaikoja minä kaipaan ja niiden vuoksi ehkä vielä joskus palaan.
Zoomaus työhuoneen ikkusta. Siellä ne töröttävät, tornit.

Sunday 6 October 2013

Murtovarkaus

En pidä päivärasismista. Siitä, että maanantaita aina haukutaan ja perjantaita juhlitaan (ne jatkuvat TGIF-päivitykset naamakirjassa) ja sunnuntaina on ihana vaan olla. Minusta maanantaisin on kiva aloittaa uusi viikko ja joskus on ihan mukavaa, että on keskiviikko tai lauantai. Oma inhokkipäiväni on torstai, mutta se ei nyt kuulu tähän. Tämä tarinani kertoo kuitenkin maanantaista, jolloin kaikki ei mennyt niin sanotusti putkeen.

Päivä alkoi sillä, että pudotin kaikenlaisia tavaroita lattialle. Harmittavin takaisku oli lempihajuvesipullon särkeminen, minkä jälkeen olikin aika lähteä töihin. Siellä odotti omanlaisensa kaaos. Laitoksemme toimistoon oli viikonloppuna murtauduttu. Ensin kaikki näytti yllättävän hyvältä, kannettavat olivat paikoillaan eikä muutakaan ollut hävinnyt. Sitten selvisi, että rasiallinen työhuoneiden vara-avaimia oli kateissa. Tästä pääteltiin, että kaikissa huoneissa on käyty. Olinkin jo ihmetellyt aamulla kevyesti aukenevaa työhuoneeni ovea. Huoneiden inventoinnissa selvisi, että vahingot olivat silti vähäiset. Minun huoneestani oli hävinnyt pieni fennistien käteiskassa, joka lopulti vaikutti olleen ainoa hävikki. Kahvikassani (1,20 e), suklaalevy ja kaikki suomenkieliset kirjat olivat kuitenkin omilla paikoillaan.  Mielessä kävi, oliko kyseessä ollut jonkun turhautuneen fennistin kosto. Lähinnä tilanne aiheutti henkisiä kärsimyksiä, sillä onhan inhottava tietää, että paikkoja on pengottu eikä avainten senhetkisestä olinpaikasta ole havaintoa. 

Kuva täältä.
Päivä kului siis murtoa päivitellessä, ja iltaan mennessä selvisi, että yliopisto saa pikavauhtia järjestettyä oviin uudet lukot. Kotona jatkoin asiasta touhottamista ja halusin lähteä lenkille touhottamaan lisää, vaikka herra poikaystävä melkein torkkui sohvalla. Hän on kuitenkin helppoa sorttia ja suostui lähtemään mukaan. Jälkiviisaana voi toivoa, ettei hän olisi aina niin helposti mukaan lähtevä.

Lähtöhässäkässä irrottelin avainnippuja toisistaan, pudotin taas yhdet avaimet lattialle, poimin ne mukaan, suljin oven - ja tajusin, että kädessä ovat työpaikan avaimet, siis niihin lukkoihin, joita siellä paraikaa ollaan vaihtamassa. Aina niin positiivinen herra poikaystävä lähti vihellellen kaivelemaan roskiksia, mutta minä jäin suomalaiskansallisesti myrskypilvenä rapulle huutelemaan perään, että mitä se nyt taas aikoo. Heräsin synkkyydestäni, kun tajusin, että herra alkoi muovinpalalla ronklata ovea ja lukkoani. Koko päivä oli mennyt murtoasioista puhuessa ja tässä, silmieni alla, yrittää rakas poikaystäväni nyt murtautua kotiini. Samalla minulle selvisi, että hän oli kerran murtautunut omaan kotiinsa kirjastokortilla. Hurraa saksalaiset ovet ja turvallisuus!

Kokkola, vois olla kiva paikka asua tämäkin.
Voin jopa sanoa, että onnekseni puuha ei kuitenkaan onnistunut. Oli ilo tietää, ettei asuntooni ihan noin vain murtauduta. Alakerran naapuri oli tällä välillä kotiutunut, joten lähdimme seuraavaksi soittamaan ovikelloa. Olimme olleet matkalla lenkille, joten puhelimet ja muut ylimääräiset tavarat olivat kotonani lukkojen takana - kuten myös se vara-avain, jonka olin herra poikaystävälle tällaisten tilanteiden varalta antanut.

Naapuri osoittautui perin kölniläiseksi, puheliaaksi ja ystävälliseksi vanhaksi rouvaksi, joka tarjosi kaikki puhelimet käyttöön ja keitti vielä kahvitkin päälle. Siinä ammattiapua odotellessamme saimme kuulla puolet elämäntarinasta ja kaikki tulevaisuudensuunnitelmat. Jotenkin minua ei enää edes niin harmittanut vaan alkoi jopa vähän hyrisyttää koko absurdi tilanne. Me juoksutrikoissamme maanantai-iltana vieraan ihmisen keittiössä juomassa kahvia ja odottelemassa lukkoseppää murtautumaan asuntooni. Saksassahan ei tunneta sellaista käsitettä kuin huoltoyhtiö, vaan tällaisissa tilanteissa soitetaan yksityistä apua keltaisilta sivuilta. 

Brugge. Tänne pääsisi ehkä ikkunasta.
Lopulta avaaja saapuikin ja parin minuutin ronklaamisen jälkeen olivat molemmat ovet auki. Ensimmäinen ovi aukeaa käytävään ja oli siksi haastavampi kuin  sisäovi. Hyvä tieto tämäkin. Ovien auettua selvisi herran taksa ja se, että homma oli jossain määrin puolipimeää. Iltataksa tarkoitti tuplakorvausta ja toinen ovi tarkoitti vielä mahdollista tuplausta... Tällaiseen ei kuitenkaan päädytty, mutta muuten aika röyhkeästi tyyppi vei eurot kotiin. Eipä siinä juuri vaihtoehtoa ole, kun hän on juuri avannut ovesi, jotka olet tyhmyyttäsi itseltäsi sulkenut. Tyhmyydestä sakotetaan, niinhän se menee.

Lenkki jäi siltä illalta väliin ja seuraavana päivänä koko episodi lähinnä jo nauratti. Sain töissä uudet avaimet ja varmistin, että herra poikaystävä jättää vara-avaimeni omaan kotiinsa vastaisuuden varalle. Näin tapahtui - avain roikkuu nyt naulassa seuranaan heijastin: Tulossa taas - Äinään pimeät.