Sukulaisia siellä ja täällä

Olen juuri viettänyt miellyttävän viikonlopun mahdollisten tulevien sukulaisteni kanssa. Avomieheni isä tuli tuomaan näytille uuden naisystävänsä ja katsomaan, miltä näyttää elo meidän ensimmäisessä yhteisessä kodissamme. Alkuperäinen anoppikokelas on valitettavasti jo poistunut keskuudestamme, joten liikkeellä on monenlaista harkintaa; tuleeko meistä joskus viralliset miniä ja appiukko, saako avomieheni joskus äitipuolen ja minä anopin.

Kuinka iso auto tarvitaan, jos siellä istuvat kaikki nämä ihmiset?

Vieraiden lähdettyä jäin miettimään kaikkia niitä mahdollisia sukulaisia ja sidoksia, joita matkan varrelle on mahtunut. Asiat olisivat voineet mennä hyvinkin eri lailla. Aloitetaan vaikka varhaisaikuisuudesta. Koin suuren pettymyksen ensimmäisenä opiskeluvuonna, kun kerroin puhelimessa vanhemmilleni eräästä uudesta tuttavuudesta. Äitini kirjoitti minulle seuraavana päivänä ja kertoi juuri tajunneensa, miksi pojan sukunimi kuulosti niin tutulta. Pojan vanhemmat olivat omien vanhempieni opiskelututtavia, mutta yhteys oli sittemmin jäänyt.

Suhde ei luonnollisestikaan edennyt sen pidemmälle, ja seuraavalla kerralla varmistin, ettei yhteneväisyyksiä varmasti löydy. Sen sijaan olisi löytynyt mökki Paraisilta ja Turun murteinen suku, mutta se kaikki päättyi Erasmusvuoteen. Helsingin Sanomissa kirjoitetttiin syksyllä siitä, että Erasmus-ohjelma on tuottanut maailmaan miljoona vauvaa. Juttu täällä. Suunnittelin tekeväni aiheesta vastauutisen, nimittäin siitä, kuinka monta miljoonaa vauvaa on jäänyt syntymättä juuri Erasmus-vuoden takia. Päätin kuitenkin jättää asian vielä hautumaan.

Nuoruuteen mahtuu myös vuosia erilaisine lyhyine ja pidempine suhteineen. Jonkin aikaa mietin alkavani tamperelaiselle miniäksi, ja sitten harkitsin porilaista anoppia, mutta en oikein pitänyt siitä murteesta. Varsin pitkän harkinnan alla oli myös hyvin monikulttuurinen yhdistelmä, johon olisi kuulunut saksalaisia mutta myös indonesialaisia lähisukulaisia ja vielä siroteltuna ympäri maailmaa. Olisin ollut perhekunnan ainoa blondi. Mietin tätä mahdollisuutta todella, mutta lopulta päätin hylätä senkin.

Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että niin oikeat sukulaiskandidaatit kuin se sopiva mieskin olisivat kasassa. Suomessa asuvat Suomen sukulaiset ja Pohjois-Saksassa Saksan sukulaiset, eli molemmat ovat sopivan hajuraon päässä meistä. Tämä oli vitsi (toim. huom.) Lähivuodet näyttävät, joudunko ihan tosissani opettelemaan saksankielisiä sukulaisnimityksiä. Saksan kieli on muuten välillä aika köyhä: täällä ei tehdä eroa enon ja sedän välillä eikä esimerkiksi isovanhemmille ole lainkaan niin montaa vaihtoehtoista nimitystä kuin suomessa. Ja lopuksi vielä vastaus alun kuva-arvoitukseen: Pieni henkilöauto. Ihmisiä on nimittäin 4.