Saturday 8 August 2015

Argentiina, tiivistettynä

Mitä tulee ensimmäiseksi mieleen Argentiinasta?

Tango, punaviini ja pihvi? Sanon kahdelle jälkimmäiselle kyllä mutta ensimmäinen pitää yhtä paljon paikkansa kuin se, että saksalaiset kulkevat aina jodlaten nahkahousuissa. Kahden viikon ja parin tuhannen kilometrin kokemuksella voin sanoa, että Argentiina on hieno maa. Hienon hieno.
Eräs työkaveri toivotti ennen lomaa, jotta nauti pihveistä ja auringosta! Minä siihen, että olen kasvissyöjä ja että Argentiinassa on juuri nyt talvi, mutta kiitokset kovasti. Argentiina on lihansyöjän paratiisi. Poikaystävä oli taivaassa ja söi lähes joka päivä lihaa, paitsi sinä iltana, kun listalta summamutikassa tilattu espanjalainen tuote paljastuikin juustoksi. Minä söin lähinnä juustoa ja perunaa ja sain niskoilleni tarjoilijoiden säälivät katseet ja jopa taputuksia olalle. Lihan sijasta keskityin punaviiniin. Sanon vaan että Malbec.

Argentiinan talvi oli kummallinen. Olin ennen lähtöä naureskellut saksalaisten tyttöjen paniikille siitä, miten kylmä siellä on ja mitä sinne Buenos Airesin häihin voi laittaa päälle. Pah sanoin minä - ja palelin ensimmäiset päivät. Täytyy tosin huomauttaa, että Argentiinan talvilämpötilat vastaavat aika tarkkaan Suomen tämänkesäisiä lämpöjä. Paitsi vuoristoseudulla, jossa yöllä saattoi mennä jopa pakkasen puolelle mutta iltapäivällä oli t-paitakelit.
Argentiina on ihan järkyttävän kokoinen maa. Teimme ajan säästämiseksi yhden sisämaanlennon. Lento Buenos Airesista Saltaan, joka sijaitsee Luoteis-Argentiinassa, kesti yhtä kauan kuin lento Düsseldorfista Helsinkiin mutta kone oli isompi kuin perus-Finnairit. Ja silti ylitimme vain pienen osan maata. Pituussuunnassa Argentiina on noin 5000 km pitkä ja pinta-alaltaan se on maailman 8. suurin maa. Tämä tarkoittaa, että sen luonto sisältää kaikkea pohjoisen sademetsistä kuivan pampan kautta etelän jäätiköihin.

Paras reissupäivä oli ehdottomasti se, kun teimme koko päivän bussiretken Saltan lähistölle vuoristoon ja kaktuspuistoon. Lähdimme laaksosta, joka oli yön pakkasen purema, ajoimme sademetsäkaistaleen läpi ja kiipesimme serpentiinitietä vuorille. Siellä eteen avautui tasanko, jonka läpi kulkeva luotisuora tie oli inkojen perua ja jonka reunustat olivat täynnä satoja vuosia vanhoja kaktuksia. Samana päivänä ihmettelimme myös lumihuippuisia vuoria ja poltimme itsemme auringossa. Kaikki argentiinalaiset menivät varjoon aina kuin mahdollista, mutta me halusimme päästä kesälomalla nauttimaan auringosta. No, nyt ei taida nenä enää punoittaa.

Toinen mielenkiintoinen päiväretki suuntautui viinitiloille Mendozan lähettyvillä. Ulkomaisia turisteja oli liikkeellä varsin vähän, sillä me olimme bussin ainoat ulkomaalaiset. Kolme viinitilaa ja yksi oliiviöljypuristamo antoi mielenkiintoisen läpileikkauksen paikallisesta tuotannosta ja malbec-rypäleen viljelystä. Kotiinviemisiksi ostimme pullon parasta skumppaa, jota olen koskaan maistanut sekä pullollisen erityisen hyvää malbecia. Jälkimmäisen tosin lahjoitimme uusille argentiinalaisille ystäville, jotka kestitsivät meitä reissumme viimeisen illan Buenos Airesissa.
Parin viikon reissun aikaa ehdimme tutustua Buenos Airesiin sekä kolmeen kaupunkiin (Saltaan,   La Riojaan ja Mendozaan), jotka sijaitsivat maan länsipuolella lähellä Chilen rajaa. Lentokoneen lisäksi vietimme tunteja bussissa, joka on paras kulkupeli, kunhan vain jaksaa istua. Pisin yhtenäinen ajo kesti 14 tuntia ja 30 minuuttia, mutta onneksi penkit olivat niin hyvät, että yöllä sai nukuttua.

Myös päiväajo oli mielenkiintoista, koska ajelimme lähes tyhjillä teillä ja saimme samalla maisemakierroksen. Varasimme poikaystävän kanssa paikat yläkerran eturivistä aina, kun se oli mahdollista. Maisema oli kuivaa ja ajoittain yksitoikkoista, mutta ylitimme myös suolapeltoja ja pikkukyliä sekä valtavia viininviljelysalueita.

Ja sitten ne ihmiset! Jotenkin Latinalaisesta Amerikasta kuvittelisi, että siellä temperamentti leiskuu ja miehet ihan machoja. Argentiinalaiset olivat kuitenkin yllättävän pidättyväisiä enkä juuri huomannut suuria tunteenpurkauksia mihinkään suuntaan. Ihmiset olivat ystävällisiä, avuliaita ja pituudeltaan lyhyitä. Hyvin harva puhui englantia. Me taas emme puhu espanjaa, mutta aika hyvin kommunikaatio silti sujui. Lopulta on mielenkiintoista huomata, miten vähän sanat merkitsevät ja mikä kaikki itse asiassa on kommunikaatiota. Vaikka ilmaisimme aina selkeästi, että emme osaa espanjaa,  ihmiset jatkoivat tyytyväisinä puhettaan, ehkä vain hidastaen tahtia. Tilanteen mentyä kysyimme sitten toisiltamme, mitä ymmärsit, tyyliin "luulen, että kahvikone on rikki eikä tänään saa kahvia, mutta miksi, miten se on mennyt rikki ja milloin se korjataan, enpä tiedä."

Oma lukunsa tietysti olivat argentiinalaiset häät, joita ei kyllä hetkeen unohda. Juhlat alkoivat vasta illalla, sillä kirkkotilaisuus oli klo 19.30. Juhlien puitteet olivat prameat (vanha linna) ruuat ja juomat erinomaiset ja pääasiallinen tapa juhlia oli tanssiminen. Musiikki vaihteli argentiinalaisista hiteistä ysäripoppiin ja hääparin odotettiin joraavan läpi koko yön. Jossain vaiheessa sekaan heitettiin vielä karnevaalimaskeja, punaisia neniä ja lisää eksoottisia kocktaileja. Yö oli kuin vip-disko, jossa parin tunnin välein tarjotaan seuraava ateria. Hullumaista touhua.


Lopuksi mainittakoon vielä, että tavoitteeni lentää Atlantin yli taju kankaalla onnistui paremmin kuin hyvin. Poikaystävä tosin sanoi, että olin ajoittain ollut rasittavaa seuraa (mitä en missään tapauksessa usko), ja lääkkeiden vaikutus oli varsin pitkäaikainen (pikkupäikkärit venyivät kolmeen ja puoleen tuntiin, kun minua ei saatu hereille), mutta muuten olin kyllä tyytyväinen. Erittäin rauhallinen ja hyvin tyytyväinen.

Ainoa asia, mikä jossain vaiheessa mietitytti, on Argentiinan luokkayhteiskunta. Maan asukkailla on valtavat tuloerot, mikä tarkoittaa, että Buenos Airesissa asuu ihmisiä slummeissa ilman juoksevaa vettä, mutta 11. kaistaisen kadun toisella puolella asuu tyytyväisiä perheitä, joilla on kodinhoitaja-lastenhoitaja-kokit ja merkkiautot autohalleissa. Paikalliset ovat kyllä tietoisia näistä ongelmista ja kuulemma poliitikot myös, mutta pääkaupungin slummit ovat viime vuosina vain kasvaneet ja inflaatio kiihtynyt.

Kauas on kiva mennä, mutta parasta siinä on ehkä kuitenkin se, kun kaiken hostellielämän ja rinkan kantamisen jälkeen pääsee taas omaan kotiin ja omaan sänkyyn. Kiitos Argentiina! Meillä oli kivaa!