Tuesday 25 April 2017

Toivon tuolla puolen

Minulla ja Kaurismäellä on jo pitkä ulkosuomalaishistoria. Näin Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -elokuvan Groningenissa Hollannissa syksyllä 2003. Tilanne oli hauska. Pääasiassa hollantilaisista koostuneen yleisön joukkoon oli soluttautunut kaksi suomalaista. Ulkosuomalaisen vatsanpohjassa läikähti, kun kaiuttimista kuului tuttua kotimaan kieltä, ja absurdi tarina sai kokemaan ylpeyttä ja kotiseuturakkautta tällä vieraalla maaperällä. Kyllä siellä Suomessa osataan - ja elokuvan perusteella autetaan vähäosaisia se, minkä pystytään.

Oli hauska seurata, miten yleisö reagoi elokuvaan. Minä ja se toinen suomalainen nauroimme paljon; kielelliselle ilmaisulle, koomisille tilanteille ja ehkä vähän koti-ikävästäkin. Muu yleisö reagoi hitaammin ja hymähteli hieman eri kohdissa kuin me. Saksalaisen kaverin mieleen jäi erityisesti kohtaus, jossa keskustellaan perunoiden jakamisesta ja riittämisestä. Itse taisin tarttua tarinan hienovireiseen romanttiseen juonteeseen ja ilmeettömään huumoriin. Elokuva palkittiin aikoinaan Cannesissa, ja on Kaurismäen tuotannon parhaimmistoa.

Kaurismäen uusi elokuva pyörii tällä hetkellä pienessä kölniläisessä elokuvateatterissa. Sali oli niin pieni, että viimeisen rivin numero oli 9. Vanhempi herrasmies naureskeli miehelle ja minulle, että kyllä hänkin nuorempana istui mielellään siellä viimeisellä rivillä, heheh. Harvalukuinen yleisö tuntui pitävän näkemästään, mutta naurua ei salissa juuri kuultu.

Minulle elokuva jätti niin hämmentyneen olon, että näkemäänsä pitää tovi sulatella. Toivon tuolla puolen voitti Berliinin elokuvajuhlilla Hopeisen karhun mutta sai Suomessa varsin nuivan vastaanoton.

Voin ymmärtää. Jos Mies vailla menneisyyttä oli lämminhenkinen draama, Toivon tuolla puolen on dokumentti.

Khaled saapuu Suomeen rahtilaivalla piiloutuneena hiilikasaan. Englannintaitoinen löytää rautatieaseman suihkut ja poliisiaseman ja päätyy sieltä vastaanottokeskukseen muiden kaltaistensa joukkoon. Migrin maahantulohaastattelu on kuin toisinto viraston päivittäisistä toimenpiteistä. Tulkin välityksellä Khaled kertoo, miksi hän lähti Syyriasta pitkälle ja vaikealle matkalle kohti uutta elämää, miten siihen löytyivät rahat, miten rajojen ylitys onnistui ja lopulta, miten ja miksi hän päätyi Suomeen. Tarina on moneen kertaan kuultu, ja viraston tehtävä on selvittää sen todenperäisyys.

Uutiset syytävät kuvaa Aleppon pommituksista ja kuolonuhreista, mutta migri päättää, että siellä on tarpeeksi turvallista, joten hylätyt hakijat määrätään seuraavan päivän paluukuljetukseen.

Itkettäisi, jollei tilanteen käsittämättömyys ja viranomaisten toiminta lähes naurattaisi.

Kaurismäen elokuvan absurdi huumori ei ole enää absurdia, koska monet tilanteet ovat jo totta nyky-Suomessakin. Kuinka moni paperiton tekee siivoustöitä alipalkattuna ja nukkuu varastoissa tai takahuoneissa? Miten monella on väärennetyt henkkarit? Mikä on ihmisen arvo hänen kulkeutuessaan Euroopan läpi kohti parempaa jotakin? Miten paljon matkalle osuu hyväksikäyttäjiä mutta myös laupiaita samarialaisia?

Nyky-Suomea peilaa myös kaduilla partioiva kaljupäiden joukko. En tiedä, mikä Odinien tämänhetkinen tilanne on, mutta elokuvassa nämä Suomen puhdistajat saavat ainakin kerran köniinsä. Heikot pitävät heikkojen puolta, ja Khaledkin pelastuu pahoinpitelystä kadunmiesten ja kodittomien toimesta.

Elokuvan tempo on hidas. Jopa niin hidas, että edessäni istunut nainen nukahti tarinan puolivälin paikkeilla. Päällekkäin etenevissä tarinoissa seurataan Khaledin kotiuttamisprosessin ohella bisnesmies Wikströmin uutta elämää. Mies jättää vaimonsa ja myy vanhan paitabisneksensä, hankkii pääomaa salapokerilla ja perustaa ravintolan. Sattuman kautta Khaledin ja Wikströmin tiet kohtaavat, ja ravintoloitsija ottaa pakolaisen ravintolansa suojiin. Muut työntekijät vaikuttavat olevan yhtä lailla suojatyöpaikassa, joten sekaan mahtuu.

Elokuvan tyyli on tuttua Kaurismäkeä. Lähes joka kuvassa sytytetään tupakka tai tupakoidaan, rautalankarock soi, autot ovat vanhoja ja miljöitä hallitsevat tutut värit ja valaistus. Samat luottonäyttelijät kiertävät samanlaisissa rooleissa, hieman vanhentuneina vain. Yllätyksellisyyttä ei juuri ole, ja moni kohtaus tuntuu jo aikaisemmin nähdyltä, kuin aikaisemman parodialta. Mutta moniin muihin Kaurismäen elokuviin verrattuna tässä puhutaan paljon ja monella kielellä. 

Ilmeettömät henkilöt pyristelevät arkipäivässään, josta lähes kaikki ympäröivään maailmaan viittaava on siivottu pois. Kirjoitin lähes kaikki: Humoristisin kohtaus on ravintolan työntekijöiden vastaus nykyajan muotihitteihin. Lihapullia ja silakoita tarjoilevasta olutbaarista tehdään yhdeksi illaksi sushiravintola.

Elokuva teki minut hyvin hyvin surulliseksi. Mitä yksi ihminen voi tehdä massiivisiin mittasuhteisiin paisuneen muuttoliikkeen edessä? Kerjäläiset lisääntyvät Kölnin kaduilla, ja pitkän matkan junissa näkee niitä, joiden matka on kestänyt jo kauan eikä sille näy loppua. Kaikkia ei voi mitenkään auttaa, ja mitentässäkaikessavieläoikeinkäy.

Kannattaa kuitenkin yrittää tehdä se, minkä voi.

Tästä Toivon tuolla puolen - elokuvassakin on kysymys. Yksittäisistä ihmisistä muodostuu auttajien ketju, ja joskus voi käydä hyvin. Tämäkin on tuttua Kaurismäkeä, jonka tuotannon läpi kulkee humaanius, ihmisarvon kunnioittaminen ja heikoimpien puolella oleminen. Elokuva ei mielestäni ole Kaurismäen paras, mutta ajankohtaisuudessaan karmiva ja kannanottona palkintojensa arvoinen. Sulattelu jatkuu edelleen.
Kuvahaun tulos haulle toivon tuolla puolen kuvia
5 comments on "Toivon tuolla puolen"
  1. Olipa kiva, kun kirjoitit tästä ja ajatuksista, joita leffa herätti. Olen halunnut nähdä sen siitä saakka, kun siitä ekat kerrat luin, mutta olin jo ehtinyt unohtaa koko asian. Tämän ansiosta tajusin googlata, pyöriikö se Hollannissa, ja se menee juuri nyt Haagissa!

    Toivon tuolla puolen ei toki kuulosta miltään hyvänmielen elokuvalta, mutta tärkeältä ja ajatuksia herättävältä kyllä - vaikka varmasti tuleekin tuo ahdistus, että mitä voi tehdä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei mahtavaa, että pääset heti katsomaan tätä! :) Kerro sitten, mitä tykkäsit.
      Kyllä, mä olen aika herkkä maailman uutisille, ja tämä elokuva toi pakolaiskriisin aika iholle. Näkyyhän se täällä Saksan katukuvassakin vähän, mutta sitä on silti helppoa olla ajattelematta tai huomaamatta. Tärkeä elokuva.

      Delete
  2. Minut tekee vihaiseksi se, että Romania on ollut jo 8 vuotta EU:n jäsenvaltio ja saanut monenlaiset tuet, mutta päättäjät eivät ole oletettavasti tehneet vähemmistökansanosan olojen parantamiseski mitään. Ihmiset lähtevät kerjuulle.
    Filmin loppu on surullinen.Filmistä tuli taas kerran mieleeni Markku Lahtelan runo vuodelta 1981:

    No, nyt sanoisimmeko jotain omasta elämästämme!
    Ei se hyvin ole mennyt,
    Mutta usein se on ollut kääntymäisillään
    paremmaksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos runosta! <3 Niin totta niin monessa elämän hetkessä!
      Ja kyllä, EU:lta menee aika lailla uskottavuus, kun seuraa, mitä sen jäsenmaissa tapahtuu. Itse olen lähinnä seuraillut tuota Unkarin kehitystä ja ajatellut, että huhuh.

      Delete
  3. Mulle myös jäi leffasta todella hämmentynyt olo. Samaan aikaan traagista ja koomista. Kävin katsomassa elokuvan syyrialaisen turvapaikanhakijan kanssa ja mietin koko ajan, että mitäköhän hän ajattelee. Olin itse ehdottanut leffaa. Siinä vaiheessa kun Khaled hakattiin tai laitettiin koiran kanssa piiloon kaappiin, mietin että olikohan tämä ollenkaan hyvä idea.

    Mutta leffaseuralaiseni onneksi nauroi monessa kohtaa ja jälkeenpäin sanoi, että kohtaus jossa mamu ja koira piilotettiin tarkastajalta, oli yksi parhaimmista.

    Leffan jälkeen juttelimme pitkään aiheesta ja hänen kokemuksistaan verrattuna elokuvaan. Se toimi siis hyvänä keskustelun avaajana vaikeaan aiheeseen. Ja tosiaan monta päivää sulattelin kokemaani, enkä oikein pysty edes erittelemään että mikä erityisesti jäi mietityttämään, sillä olo oli vaan lähinnä hämmentynyt.

    Mietin blogiin kirjoittamista, mutta en osannut jäsennellä ajatuksiani. Joten hyvä että sä olit postannut aiheesta! :)

    ReplyDelete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?