Thursday, 20 July 2017

Syksyn mainioin lastenkirja

"Sain nimen Hilja, koska äiti ja isä ajattelivat, että minusta tulee yhtä rauhallinen kuin isosiskosta. Mutta voin kertoa sinulle, etteivät äidit ja isät aina tiedä kaikkea..."

Olen pahoillani. Otsikko saattaa olla liikaa luvattu, mutta minulle on monesta suunnasta vakuuteltu, että itse pitää mainostaa ja tehdä, sillä muuten kukaan ei löydä esikoiskirjaa. Kukas sen kissan hännän nostaisi, jos ei kissa itse. Mutta on se suomalaiselle silti vaikeaa.

Tänään sanoin Hilja ja vihreän talon kesä -lastenromaanini käsikirjoitukselle heippa. Tekstiä voisi hioa loputtomiin, mutta nyt on aika päättää, että se on tässä. Viimeinen oikolukukierros on tehty ja elokuussa tekstiä odottaa taitto ja muut valmistelutyöt ja sitten se menee painoon.  Lopullinen teos on käsissäni lokakuussa, mutta en osaa vieläkään kuvitella, miltä se tuntuu.

Kun kirja on julkaistu, on ensimmäisestä ideasta valmiiseen kirjaan kulunut kaksi vuotta. Aloittaessani en ajatellut, että tästä tulee kirja, ja nyt teoksen valmistuessa mietin, miten pitkä ja hauska matka tämä onkaan ollut.

Olen viettänyt paljon aikaa Mansikkatädin ja Valkoherukkamummon kanssa, joten on mukavaa, että pian lukijatkin pääsevät tutustumaan heihin. Voin sanoa, että lastenkirjailijan elämä on hauskaa ja etuoikeutettuakin, kun saa ihan luvalla seurustella päivät pitkät kuvitteellisten hahmojen kanssa. Mieluummin otan kirjailijan kuin hullun statuksen, kiitos.
Lähdin tänään poikkeuksellisesti läppärin kanssa lähikahvilaan, sillä ajattelin, että tätä viimeistä läpilukua täytyy juhlistaa. Samalla varmistin työrauhan, sillä kahvilassa ei ollut wifiä enkä voinut lukemisen ohessa poukkoilla nettiin ja takaisin.

Työskentely sujui paremmin kuin odotin, ja pystyin keskittymään, vaikka oli musiikkia, muita asiakkaita ja kesken kaiken pientä hässäkkää, kun yksi kahvilan ikkunoista vaihdettiin, sattumalta juuri tänään. Saksankielinen höpötys ja englanninkielinen musiikki oli kuitenkin helpompaa sulkea korvista kuin suomen kieli olisi ollut.

Kaksi kahvia, salaatti ja limonaadi myöhemmin totesin, että näin pitäisi tehdä useamminkin. Kotona puurtaminen on rauhallista ja mukavaa, mutta näköjään ympäristön vaihdos inspiroi ja estää samalla kaikenlaiset sijaistoimet, kuten yllättävän tiskaamisinnon tai facebookissa hyppäämisen.

Tässä välissä on syytä kehua kustantamoani. Paljon kuulee siitä, ettei kirjoja enää ehditä kustannustoimittaa kunnolla, ja huomaahan sen painetuistakin kirjoista, miten paljon kirjoitusvirheitä ja muuta sinne on saattanut jäädä. Minulla on Kustannus-Mäkelällä turvallinen olo. Teksti käytiin läpi kustannustoimittajan kanssa talvella, ja sen on nyt kesällä oikolukenut oman kustannustoimittajani lisäksi vielä toinenkin toimittaja. Jos lopullisessa teoksessa tulee olemaan kirjoitusvirheitä, ne ovat latojan vika.
Kuva: Nadja Sarell
Tällä hetkellä pelottaa ja hirvittää mutta samalla odotus on kutkuttavaa. Onneksi en viime lokakuussa kustannussopimuksen saadessani tajunnut, miten kauan kustannusprosessi oikeasti vie kohti lopputulosta: pressikuvien otto, sopimusneuvottelut ja sopimuksen allekirjoittaminen, katalogitekstin  hiominen, syksyn kirjakatalogin julkaisu, kuvittajan valinta ja neuvottelut hänen kanssaan, kirjanjulkkarien ja kirjan mainostamisen suunnittelu...

Olen myös ihmetellen seuraillut kirjastojen ennakkotilauksia ja kirjan ilmestymistä erilaisiin verkkokauppoihin. Hiljattain varmistui sekin, että tulen esiintymään Helsingin kirjamessuilla lokakuussa. Huisin jännää! 
Kuva: Nadja Sarell
Samaan aikaan elämä menee kovaa vauhtia eteenpäin. Aloitin helmikuussa jatko-osan kirjoittamisen, ja se on tällä hetkellä loppusuoralla. Tiesin ensimmäistä tarinaa viimeistellessäni, miten toinen tulee käynnistymään. Pidin talvella tarkoituksella kirjoittamistaukoa, keräilin ideoita ja säntäsin helmikuussa vauhtiin. Jatko-osa valmistunee samanlaisella aikataululla kuin esikoinen, eli pian alkaa uusi vuoden kestävä odotus- ja hiomisprosessi.

En tiedä, mihin tämä johtaa, ja missä ollaan viiden tai kymmenen vuoden päästä, mutta tämä hetki, juuri nyt, on hyvä, ja aion ottaa siitä kaiken irti. Ehkä joskus kaivan hyllystä pölyyntyneet Hilja-kirjat, joiden olemassaoloa ei muista kukaan muu kuin kirjoittajan äiti, ja totean, että kaikkea sitä tulikin nuorena tehtyä. Hyvä kuitenkin, että uskalsin.

Kaikki tuntuu edelleen epätodelliselta, vaikka kyllä tämä nyt ihan aikuisten oikeasti tapahtuu:
Hilja ja vihreän talon kesä kirjakaupoissa 15.10. 2017 alkaen.
Sunday, 16 July 2017

Brysseli, vastakohtien kaupunki

Brysselissä herkutellaan suolalla tai sokerilla, siellä ajetaan EU:n työsuhdeautoilla mutta kerjätään kadulla, sieltä löytyvät Euroopan kalleimmat asunnot ja ongelmallisimmat lähiöt. Siellä on myös kivoja baareja, joiden edessä päivystävät iltatytöt asiakkaitaan. Parin käynnin kokemuksella voin sanoa, että Brysselin viehätys ja outous perustuvat vastakohtiin.

Ensimmäisellä reissullani neljä vuotta sitten en ihastunut. Odotin Euroopan Unionin pääkallopaikalta loistokkuutta. Sen sijaan kapeat mutkittelevat pikkukadut täyttyivät iltaisin roskapusseista, jotka kaupungin puhtaanapito aamuisin siivoaa, ja hajuja oli monenlaisia, mutta erityisesti niitä pahoja. Brysseli on hyvin multikulti, ja asukkaat ovat yhtä värikkäitä ja monikulttuurisia kuin koko kaupunki.
Keskustan rakennuskanta on sekoitus vanhaa ja ränsistynyttä, vanhaa ja hoidettua, 50-luvun elementtejä ja uudempia lasitaloja. Ydinkeskustassa on tällä hetkellä menossa useampikin iso rakennus- tai remonttiprojekti. Pohjoisen rautatieaseman ympärille levittäytyvät firmojen lasiset kolossit ja niiden eteläpuolelle isot hotelliketjut, joiden kulmilta alkaa vanhan keskustan shoppailu- ja ravintola-alue.

Ydinkeskustan eteläpuolella sijaitsevat vanhat työläiskorttelit, jotka nykyään ovat designin ja taiteen ja tietysti hipsterien suosiossa. Mutta kanavan länsipuolelle, sinne älkää menkö, sillä sieltä alkaa Molenbeek, yksi tämänhetkisen Euroopan pahamaineisimmista lähiöistä. 
Tänä viikonloppuna hautasin edellisen kerran pettymyksen ja lähdin matkaan avoimin mielin.

Vuorokauden mittainen reissu oli spontaaani idea, sillä varasimme junamatkat ja hotellin vasta kaksi viikkoa sitten. Kölnistä pääsee Brysseliin junalla alle kahdessa tunnissa, ja edullisia majapaikkoja on aina tarjolla. Myöskään juominen ja syöminen ei ole kallista, vaikka ytimessä liikuimmekin, joten pieni virkistysmatka ei käynyt kukkaron päälle.

Kölnissä parasta on se, että täältä pääsee helposti junalla pois, erityisesti Belgiaan, jonne haluan vielä viiden käynnin jälkeenkin ehdottomasti palata.

Siihen on monta syytä.

Ensinnäkin ruoka.
Sekä belgialaiset ranskanperunat että vohvelit ovat maankuuluja ja oikeasti herkullisia. Matkakumppanini sanoi, että hän niin lihoisi, jos asuisi joskus Belgiassa vähän kauemmin. 

Brysselissä oli paljon kalaravintoloita, ja simpukka vaikutti olevan tämän hetken hittituote. Monikulttuurisessa kaupungissa on monipuolinen ruokatarjonta, joten keskittymänomaisesti sijaitsevina löysimme ainakin espanjalaisen, marokkolaisen ja kiinalaisen ravintolakadun. Kyllästymään ei missään tapauksessa pääse.

Toisekseen juoma.
Minun piti aikoinaan vähän opettelemalla opetella juomaan olutta, ja ensimmäinen kokonaan itse juomani olut oli belgialainen. Belgia onkin maa, jota oluen ystävä ei voi ohittaa. Varoituksen sana tosin siitä, että belgialaiset oluet ovat yleensä hyvin vahvoja, joten juomien lukumäärää kannattaa tarkkailla. Oma ehdoton suosikkini on kirsikkaolut.

Kolmanneksi tunnelma.
Belgialaiset ovat paljon rennompia kuin saksalaiset. Maassa puhutaan montaa kieltä ja siellä asuu niin monenmaalaista porukkaa, että asukkaita leimaa jonkinlainen hyväksymisen ilmapiiri. Lähikaupunki Antwerpenissa puhutaan flaamia, mutta Brysselissä pääasiassa ranskaa. Ihmiset vaikuttavat myös maan pääkaupungissa yllättävän leppoisilta, ainakin kun saksalaisiin vertaa.

Ehkä tunnelma on sekoitus kieliä, erilaisia kulttuureja ja ympäristöä, joka ei ole kovin siloiteltu. Päinvastoin.
Belgialaisen tunnelman ydin ovat ravintola-aukiot. Ei tarvitse olla isokaan aukio tai Platz, niin kyllähän siihen joku on laittanut terassin pystyyn. Vietimme lauantai-illan St. Gillesin kaupunginosassa ja samannimisen kirkon kupeessa seuraten syömisen ja juomisen ohessa aukion iltaa. Paikalla oli nuoria ja vanhoja, kaveriporukoita ja lapsiperheitä, ja tunnelma tosi mukava ja leppoisa. (Kaiken takana lienee belgialainen olut.) Samantyylinen aukio on eräs lempipaikoistani Antwerpenissa.

Saksassakin on biergarteneita ja Kölnin vanhassa kaupungissa useita terasseja, mutta ei se ole sama. Vai johtuukohan se siitä, että täällä ne ovat minulle tuttuja ja turistien kyllästämiä, mutta Belgiassa olen itse se uusi ja ulkopuolinen..

Neljänneksi inspiroiva ympäristö
Brysseli on kuvaajaa innostava paikka. Kaupunkien erilaiset fasadit, unohtuneet kujat, ristiriidat ja seinämaalaukset kutsuvat tutkimaan. Kävelijä löytää paljon, ja kuuluisien sarjakuvaseinien bongaus kuuluu monen turistin ohjelmaan. Brysselin idylli muodostuu rappioromantiikasta eikä sitä voi hyvällä tahdollakaan kutsua kauniiksi kaupungiksi, vaikka siellä kauniita kulmia onkin.
Kadunkulkijoita viihdyttävät myös hauskat patsaat.

Viidenneksi yllätyksellisyys
Belgiassa voi viettää mukavan kaupunkiloman ruuan, juoman ja kulttuurin parissa tai sinne voi mennä rantalomalle. Länsirannikko rajautuu Atlantiin ja on pääasiassa hiekkarantaa. En ollut tajunnut tätä ennen kuin lähdin muutama vuosi sitten rantalomalle Belgiaan. Joo, Belgiassa ei juuri ole vuoria enkä tiedä vaellusmaastoistakaan, mutta siellä voi antaa itsensä yllättyä.

Tässähän kävi nimittäin niin, että me menimme sinne Molenbeekiin, kielloista huolimatta.  

Meillä oli tänään pari tuntia aikaa ennen junan lähtöä ja mietimme, mitä tehdä. Seuralainen ehdotti retkeä kuuluisaan kirkkoon, joka sijaitsisi vähän kauempana keskustasta ja jossa hän ei ole koskaan ehtinyt käydä.  Basilikalla on monta nimeä: National Basilica of the Sacred Heart on ranskaksi Basilique Nationale du Sacré-Cœur  ja hollanniksi Nationale Basiliek van het Heilig-Hart. Paikalliset nimittävät sitä Koekelberg Basilicaksi. Se on yksi  maailman kymmenestä suurimmasta katolisesta kirkosta ja edustaa jugendtyyliä tai art decoa.
Meille sanottiin hotellilla, että kahden blondin ei kannata lähteä seikkailemaan ympäri asuinaluetta, vaan kirkkoon on parasta mennä metrolla. Lähin metroasema on vain ison puiston päässä basilikasta. Ajatukseni ongelmalähiöstä on vähän eri kuin näkemämme söpöt asuintalot ja lapset leikkimässä puistossa, jonka keskellä oleva idyllinen ravintola oli täynnä lounasvieraita.

Basilikassa meitä odotti yllätys. Siellä oli juuri loppumassa katolinen jumalanpalvelus, joka oli koristeista päätellen samalla jonkin pyhän hengen - yhteisön 50-vuotisjuhla. Kirkko oli ääriään myöten täynnä, ja siellä oli hyvä meininki. Alttarilla oli 6 pappia, joiden jutuille yleisö kuului jopa nauravan. Pappien takana oli iso kuoro ja vieressä monisoittiminen bändi. Ihmiset tanssivat ja lauloivat ja taputtivat käsiään. Suurin osa oli värikkäisiin pukuihin pukeutuneita mustia, eikä tilaisuus oikein vastannut  perinteistä käsitystä katolisesta messusta. 

Tilaisuuden jälkeen ihmiset tanssivat ulos, jossa odotti Aperitif eli lasi skumppaa tai mehua.
Kirkon sisäkuvat jäivät nyt ottamatta, sillä siellä ei oikein voinut kuvata, mutta olihan tapaus.

Tutkimme karttaa ja totesimme, että emme tosiaan ole kaukana ydinkeskustasta, joten päätimme kävellä ison bulevardin laitaa takaisin. Siellä oli joitain sivukatuja, joille en olisi ehkä mennyt, ja katukahviloita, joissa oli vain miehiä, mutta ei lähiö keskellä kirkasta sunnuntaita kovin pahalta vaikuttanut. 
Koko kotimatkan mietimme, milloin palaamme Belgiaan seuraavan kerran ja  mihin siellä menisimme. Varmaa joka tapauksessa on, että Belgia, me tapaamme jälleen. 
Thursday, 13 July 2017

Kurkistus kulissien taakse - HAASTE

Sosiaalinen media täyttyy näin heinäkuussa lomakuvista ja kesän riemuista. Mutta sitten on meitä, joiden loma ei vieläkään ole alkanut, vaikka helteitä on jo tullut ja mennyt. Siksipä ajattelin heittää ilmaan pienen kesähaasteen kaikille niille, jotka kuluttavat heinäkuunsa töissä ja työpisteiden äärellä. Toki kesälomalainenkin saa osallistua, jos sattuu olemaan kotona.

Minua kiinnostaa missä ja minkälaisessa ympäristössä konkreettisesti olet, kun kirjoitat blogia. Mikä on se nurkkaus tai paikka kotona, jossa ajatuksesi saavat lentää?

Onko sinulla kotona työpöytä, istutko auringossa terassilla vai tuvassa takkatulen ääressä? Onko kirjoitusasusi pyjama vai hellemekko? Löytyykö kädestä kahvikuppi vai viinilasi?

Tehdään kesän kunniaksi kurkistus kulissien taakse!
Minun työpisteeni on työ/vierashuoneen työpöytä.

Sain tämän Ikean halpispöydän jonkun muuton yhteydessä uuden asuntoni edelliseltä asukkaalta. Tähän asuntoon muutettaessa lakkasin sen mustaksi ja se muuttui ruokapöydästä kirjoituspöydäksi. Oma kirjoittamisen tilani on rauhallinen ja mahdollisimman virikkeetön. En voi keskittyä, jos ympärillä lojuu tavaraa enkä kuuntele kirjoittaessa musiikkia. Tuijottelen kirjoituspöydän yli naapuritalon seinää, jota kiipeävä kasvi on eri vuodenaikoina eri värinen. Tärkeää on myös talon yllä näkyvä kaistale taivasta. Umpiossa en voisi kirjoittaa.

Jaamme työpöydän ja samalla työhuoneen käytön miehen kanssa. Minun ovat aamut ja päivät, miehen illat ja viikonloput. Se ei aina ole täysin ongelmatonta, sillä aamuni alkavat usein siivoamalla huoneesta miehen jäljet, kuten pöydälle kerääntyneet kupit, x-boksin osat ja niin edelleen. Pöydällä lojuu aina koneen osia, joita en itse käytä. Huomaa myös saksa-tanska -sanakirjat, joilla on tärkeä tehtävä.
Sekä esikoiskirjani että tulossa olevat jatko-osa on kirjoitettu mustan pöydän ääressä, kuten suurin osa viimeisen vuoden blogipostauksistakin. Kämppä alkaa olla muuten sisustettu mutta tämä huone on vielä kysymysmerkki. Tärkeintä on funktionaalisuus eli se, että on pöytä kirjoittamista varten, sohva elokuvien katsomiseen ja tilaa vieraiden majoittua. Kutsun tätä välillä mummokammariksi, koska värit ja tyyli ovat vähän sellaiset. Toisaalta täällä on juuri oikea energia satukirjojen kirjoittamiseen.

Meidän kotia vastapäätä on ihana kahvila ja lähistöllä monia muita. Ajattelen aina, että joskus menen viettämään aamua coolisti ja kaupunkilaisesti kahvilaan ja juon kupillisen herkullista maitokahvia samalla, kun kaivan läppärin esiin kirjoittamista varten. Ja kissan viikset. Täällä sitä verkkarit päällä ja villasukat jalassa näppäillään menemään. Vuoden kylmimpänä aikana jalkoja lämmittää myös viltti.

Haastan sinut, bloggaajakollega, joko lähettämään minulle sähköpostiin (viherjuuria@gmail.com) kuvan ja pienen kommentin, jossa kerrot kirjoittamisympäristöstäsi ja työpisteestäsi ja joista koostan pian yhteispostauksen, ja/tai kirjoittamaan kokonaisen postauksen omasta työpöydästäsi. Lähetä minulle linkki tuotokseesi ensi viikon aikana, sillä julkaisen kuvia ja linkkaan postauksia omaan tulevaan yhteispostaukseensa tämän kuun lopussa. 

Kirjoittamisiloa!
Tuesday, 11 July 2017

Maailman parhaat iltasadut

Valitettavasti en voi muistaa, mitä meillä luettiin iltasaduksi, mutta sen muistan, että meidän perheessä luettiin aina paljon ja että lempisatuni kaikista klassikoista oli Tittelintuure. Waarilan kirjahyllyssä oli metrin verran klassikkosatuja pieniä lukijoita odottamassa ja kotihyllyä täyttivät ainakin Lasten kirjakerhon kirjat ja Aku Ankat.

Sen jälkeen, kun opin 5-vuotiaana lukemaan, olen lukenut aina. Uskoisin, että sillä oli asiaan suuri vaikutus, että kotona oli paljon kirjoja ja kaikki muutkin perheenjäsenet lukivat. Kirjastoretket olivat kaupunkihumputtelupäivien kohokohtia ja joululahjapaketeista ainakin yksi oli kova. Vanhemmilla ja ympäristöllä onkin suuren suuri vaikutus lapsen lukemisharrastukselle.

Kirjat ovat Suomessa varsin kalliita eikä kaikilla ole lähistöllään kirjastoja. Ulkosuomalaisilla rajoitteet ovat vielä vahvemmat. On usein vaikea löytää suomenkielistä luettavaa eivätkä kirjakaupatkaan postita ulkomaille. Onneksi vuodesta 2015 on ollut mahdollista lukea suomenkielisiä satuja ilmaiseksi tabletilta tai puhelimesta. Iltasatu.org on maksuton verkkopalvelu, jonka tavoite on kannustaa lukemaan lapsille ja samalla tuoda uutta lastenkirjallisuutta koteihin.

Iltasatu.org -sivulla on tällä hetkellä 75 satua ja uusi tarinoita putkahtelee jatkuvasti, joten sivulla kannattaa käydä säännöllisesti. Luetuimpien listalla ovat monet klassikkosadut, jotka on kerrottu uudelleen sujuvalla kielellä. Samalla ne ovat saaneet kylkeensä uuden kuvituksen. Iltasaduiksi voi valita Lumikin, Saapasjalkakissan, Hannun ja Kertun tai Hiiri kissan räätälinä -tarinan. Sivun luetuimmat sadut ovat tällä hetkellä Piparkakkupoika (62 458 lukukertaa) ja Korppi ja kettu (41 500 lukukertaa). Tarjolla on kuitenkin myös paljon uutta suomalaista kirjallisuutta.
Iltasatu.org -sivulla voi lukea satuja myös nykyajasta tutuilta tekijöiltä. Kirsi Kunnas, Timo Parvela ja Jukka Itkonen ovat jo kaikkien tuntemia lastenkirjailijoita, mutta uusinta sukupolvea edustavat Myry Voipio, Veera Salmi ja Tiina Ahoniemin. Ahoniemi ei ole vain värikäs kuvittaja vaan myös mielikuvituksekas kertoja. Omakustanteena julkaistu Aapeli ja outo röyh on valloittava tarina Aapelin perheestä ja siitä, kun äidin vatsaan muuttaa jokin outo olio. Ainakin minua se viihdytti kovasti.

Värikkäästä kuvituksesta puheen ollen täytyy nostaa esiin sivun kaksi kuvituksellista ihanuutta. Muutama kuvittaja on ottanut verkkoalustan teknologia kokonaisuudessaan käyttöönsä, ja lopputulos on onnistunut.

Sivuston sadut eivät ole vain lyhyitä katkelmia vaan joukossa on kokonaisia kirjojakin. Liisa Ihmemaassa on julkaistu Tuomas Nevalinnan suomentamana versiona ja hieman lyhennettynä, mutta siitä riittää silti iltasatua moneksi illaksi. Iina Kuulan kuvitus hyödyntää animaatiota: Liisa putoaa kaninkoloon ja pienenee ja suurenee lukijan silmien edessä. Valloittavaa!
Kaikista uusin sivuston julkaisu on Leea Simolan omakustanne Siri yöhiippailulla. Simolan viime vuonna julkaisema esikoiskirja Siri ja vedenpaisumus (Myllylahti) oli ihastuttava kertomus lasten leikeistä ja mielikuvituksen voimasta. Yöhiippailu jatkaa Sirin ja Siinan seikkailuja mutta tällä kertaa leikki ei sijoitu päivään vaan yöhön, jolloin kaikki näyttää erilaiselta. Nakki-koiran pimeässä röhnöttävä hahmo voi säikäyttää, mutta ei silti estä lapsia jatkamasta kartan ohjaamaan suuntaan - kohti keittiön herkkukaappia. Kuinkas sitten kävikään, sen voi lukea sadusta. 

Simolan kuvituskuvat ovat animoituja ja niissä kaikissa tapahtuu jokin pieni liike. Peitto kohoile koiran hengityksen myötä, valot syttyvät tai sammuvat ja silmät liikkuvat. Värimaailma on esikoiskirjasta tuttu. Toivon, että Sirin ja Siinan seikkailut pääsevät jatkumaan tulevaisuudessakin.
Tässä kohtaa ympyrä sulkeutuu oman kirjallisen lapsuuteni ja nykyajan iltasatujen välillä. Oma satutekeleeni Morsiamen ilmalento oli ensimmäinen koskaan kirjoittamani satu ja sivuston ensimmäinen omakustanne - kiitos siitä. Se oli alku. Hauska sattuma on muuten se, että menin naimisiin tasan vuosi hääpäivästä kertovan sadun julkaisemisen jälkeen. Onneksi silloin ei ollut tuulinen päivä.

Iltasatu.org - on valittu mukaan osaksi Suomen Itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa vuonna 2017. 

Lukuiloa toivottaen, H
Sunday, 9 July 2017

Maanantaikappale

Suomessa korostetaan aina sitä, ettei raskaus ole sairaus, vaan halonhakkuu ja aamulypsyt saavat jatkua niin kuin ennenkin. Olen usein seurannut sivusta, miten Saksassa kaikki raskauteen ja lapsiin liittyvä otetaan erittäin vakavasti. Jopa istumatyötä tekevät joutuvat raskauden aikana kirjoittamaan raportin työn vaarallisuudesta ja työvaiheista, jotka saattaisivat haitata raskautta. Äitiyslomalle jäädään kuusi viikkoa ennen synnytystä, ja syntymän jälkeen kätilö tulee käymään kotona joka päivä ensimmäisten kahden viikon aikana.

Suomalainen puistelee päätään, mutta kun tilanne tulee omalle kohdalle, on kiva tuntea, että huolehditaan:
Suomessa olisin edelleen odottanut ensimmäistä virallista eli 12-viikon ultraa, kun Saksassa takana oli jo kolme kontrollia ja koko tilannekin operoitu pois päiväjärjestyksestä.
Raskaus ja erityisesti sen alku ovat jännittävää aikaa. Ensimmäisestä plusviivasta lopulliseen tuotokseen on pitkä ja usein hyvin epävarma matka, jossa ei auta muu kuin odottaminen. Ilmeisesti alkuraskauden keskenmenojen prosentti on 10-15 mutta omat empiiriset tutkimukseni kertovat, että ne ovat erittäin tavallisia erityisesti ensimmäisen kohdalla mutta lähes jokaisella monilapsisella äidillä on kokemusta varhaisesta keskenmenosta tai tuulimunasta. Kun ihmisten kanssa alkaa puhua teemasta, tuntuu, että kaikilla on jotain kerrottavaa tai jaettavaa.

Saksassa ei ole neuvoloita, vaan jokainen voi valita omat lääkärinsä ja yksityispraktiikkansa, joissa käy. Otin siis testin jälkeen yhteyttä lääkäriini, ja minut pyydettiin heti käymään. Ensimmäinen käynti oli noin viikolla 6+2. Ultrassa ei näkynyt vielä juuri mitään, ja siitäkös lääkäri panikoitui. Saman tien oli otettava verikokeet, ehkä olisi tultava jo kahden päivän päästä seuraavaan kontrolliin tai vähintään mentävä seuraavan lomaviikon aikana lomapaikassa lääkärille.

Suomalainen ihmettelee haloota, koska on ihan tavallisia, ettei raskaus ole kellotettu vaan alussa odotellaan ja katsotaan, onko se alkanut laskelmia myöhemmin vai onko tilanteessa oikeasti ongelma. 

Varasin seuraavan ajan kahden viikon päähän ja sanoin, että odotetaan nyt ihan rauhassa.

Uudessa kontrollissa näkyi, että kyllä siellä jotain taitaa kasvaa, mutta mieli oli edelleen hyvin varautunut. Kävimme miehen kanssa pitkiä keskusteluja siitä, miksi en iloitse tapahtuneesta vaan hermoilen ja pidän itseni etäällä. Näin jälkikäteen minusta tuntuu, että elimistöni kertoi minulle, että kaikki ei ole kunnossa ja että on parempi pitää tunteet erossa tilanteesta.

Seuraavassa kontrollissa kaksi viikkoa myöhemmin nimittäin näkyi, ettei alku ollut jaksanut alkua pidemmälle. Olin jo uumoillut sitä jonkin aikaa, ja ensimmäinen tunteeni oli helpotus siitä, että tilanne on vihdoin selvä. On tietysti harmi, että näin kävi, mutta samalla tuntuu, että mitään ei ollut ehtinyt vielä edes kunnolla alkaa, joten menetettävääkään ei ollut. 

Ymmärtääkseni Suomessa tällaiset tapaukset hoidetaan nykyään lähes aina lääkkeiden avulla. Saksassa lääkäri antoi minulle kaksi vaihtoehtoa: joko odotellaan, että luonto siivoaa, tai sitten edessä on kaavinta eli sairaalaoperaatio. Valitsin jälkimmäisen, sain lähetteen ja kävelin lääkäriltä suoraan lähimpään sairaalaan. Sieltä sain tutkimusajan seuraavaksi aamuksi.
En ole koskaan ollut sairaalassa tai missään operaatiossa edes Suomessa, joten oli hyvin pelottavaa mennä hoitamaan asioita vieraassa maassa ja vieraalla kielellä. Minut vastaanottanut sairaala oli katolinen sairaala, mikä näkyi muun muassa seinillä roikkuvissa risteissä. Vietin siellä kaksi aamupäivän tuntia tavaten kuusi eri ihmistä ja käyden läpi kaikki operaation tarvitsemat valmistelut.

Kaikki työntekijät olivat hyvin avuliaita ja kohtasivat minut kiireettä ja ihmisenä. Jos minulla olisi ollut tapahtuneen kanssa isompi ongelma, olisin varmasti saanut purkaa sitä rauhassa. Ensin kävin tapahtumat läpi sairaanhoitajan kanssa, joka täytti papereita lääkäriä varten. Sitten sairaalan lääkäri tutki minut yhdessä toisen sairaanhoitajan kanssa. Kysyessäni lääkkeellisestä tyhjennyksestä hän piti sitä hyvin epävarmana ja suositteli ehdottomasti operaatiota. Jäin miettimään, onko katolisuudella vaikutusta vastaukseen.

Lääkäri oli muuten todella ihana! Hän oli sitä mieltä, että olemme niin nuoria, että kaikki on vielä mahdollista eikä ole tarvetta ottaa stressiä. Tällaista kuulee Suomessa harvoin, mutta Saksassahan lapsia saadaan selvästi myöhemmin kuin kotimaassa.

Seuraavaksi minut ohjattiin osastolle, joka hoitaisi operaation. Siellä join kahvia johtavan hoitajan kanssa ja sain muun muassa kuulla hautajaisista. 

Hoitaja kertoi, ettei heillä heitetä tällaista leikkausjätettä pois, vaan se haudataan Kölnin pohjoiselle hautausmaalle. Kaksi kertaa vuodessa järjestetään muistojumalanpalvelus, johon asianosaiset ovat tervetulleita. Saimme kutsun seuraavaan tilaisuuteen, joka on elokuussa. Kuten sanoin, kyseessä oli katolinen sairaala.

Lopulta kävin vielä neuvottelemassa anestesialääkärin kanssa, ja kaikki oli selvää. 
Olisin saanut operaation jo seuraavaksi päiväksi, mutta pyysin sen vasta sitä seuraavalle päivälle. 
Mies huomasi, miten paniikissa olen, joten hän tarjoutui tulemaan mukaan. Se olikin aivan mahtava tarjous, sillä sairaalassa kului puoli päivää, kun odotusaikaa oli ennen ja palautumisaikaa jälkeen. Selvisin rauhoittavan lääkkeen, miehen tuen ja eväsruisleipien avulla, vaikka leikkaussalikäytävässä jouduinkin hetken ajattelemaan opiskeluaikojeni kesätyöpaikan HK:n lihaleikkaamoa. Siitä vaan kinkku tiskiin ja palasiksi. Mutta operaatiota valmistelevat ihmiset olivat ihania, sillä pelkoni huomattuaan he käskivät minun ajatella lomarantaa ja kocktaileja. Heräsin narkoosista pettymykseen, sillä olisin halunnut jäädä uinumaan rannalle ystävien kanssa.

Elämä on pitkä, ja siihen mahtuu monenlaista ja myös kokemuksia, joita ei olisi toivonut. Minua on helpottanut paljon, kun olen ymmärtänyt, että on asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Meille ei tullut "Aatosta" vaan tuli maanantaikappale, mutta ehkä seuraavan kerran palaamme tuosta samasta sairaalasta kolmestaan kotiin jonkun toisen kanssa. Toisaalta, jos niin ei ole tarkoitus tapahtua, olen varmasti elämässäni onnellinen näinkin.

Lähetän sympatiaa ja voimia kaikille saman kokeneille <3 
Thursday, 6 July 2017

Rakkaudentunnustus


                                                                                                                *Yhteistyössä TwistBen kanssa

Mies tulee Pohjois-Saksasta, jossa ei turhia lörpötellä. Jotain suomalaisen juroa ja tuttua on siinä, että rakkautta ei vakuutella vaan lähinnä luvataan ilmoittaa, jos tilanne muuttuu. No, ihan näin paha tilanne ei sentään ole, mutta minä olen meillä se, joka tuottaa enemmän niin puhetta kuin kirjoitettuakin tekstiä, joten mahtuuhan sinne sekaan enemmän sitä rakkauspuhettakin.

Sanojen sijaan meillä tunnustetaan rakkaus teoilla.

Yksi niistä on joka-aamuinen aamupalasmoothie.

En ole ihan varma siitä, milloin kaikki alkoi. Olemme asuneet yhdessä reilut kaksi vuotta, joten se oli joskus ensimmäisen vuoden aikana. Mies oli ostanut minulle TEHOSEKOiTTIMEN joululahjaksi eräänä jouluna seurustelun alkuvaiheessa. Perhe hieman naureskeli, että voi kai tyttöystävälle jotain romanttisempaakin antaa, mutta hän on käytännön mies. Yhteen muuttaessa kone päätyi samaan talouteen, ja mies innostui siitä itse.
Taustalla on työaamujen optimointi. Smoothien valmistaminen, pullottaminen ja kuljettaminen töihin sujuu nopeasti ja vaivattomasti, ja työpäivä alkaa hiljalleen aamupalasmoothien ja kahvin kera. Aluksi mies valmisti smoothien lähinnä itselleen, koska minulla on harvoin aamuisin mihinkään kiire. Voi olla, että pyysin vienosti annoskoon suurentamista, mutta sen jälkeen minua on jääkaapissa odottanut joka aamu iso lasillinen tuoreutta.

Meillä on kaksi lempismoothieta, vihersmoothie ja marjasmoothie.

Pääraaka-aineina seassa on aina banaania, pähkinöitä, soijajukurttia ja jotain jäistä, mutta muuten sisältö saattaa vaihdella. Usein mukana on omenaa tai muita hedelmiä mutta varsinaisia reseptejä on kaksi. Viime aikoina mukana on ollut myös kotipaikkakuntani Asikkalan omaa kauratuotetta.

Marjasmoohtiesta käydään hieman kiistaa. Minä haluan mukaan vadelmia ja mustikoita eli kunnon marjoja. Mies on saksalainen, joten hän pitää kirsikoista. Jonkinlainen kompromissi on sekoittaa smoothieen jäisiä kirsikoita ja suomalaisia marjajauheita. Mies saa makeutensa ja minä terveelliset vitamiinit.

Kuivatut marjajauheet ovat muuten asia, joita hamstraan Suomesta ja pyydän vieraitakin aina tuomaan. Saksassa, kuten Keski-Euroopassa muutenkaan, ei ole ihania raikkaita marjametsiä, mutta onneksi korvaavia aineita saa nykyään purkeista. TwistBe postittaa tilauksia myös ulkomaille, eli suosittelen sivustoa, jos kotimaisten marjojen sekä muiden luonnontuotteiden ja kosmetiikan ikävä tai tarve iskee kovin suureksi.

Toinen aamupalasmoothiemme on vihreä pinaattismoothie. Siihen tulee vakioaineiden lisäksi jäistä pinaattia, tuoretta inkivääriä ja appelsiinimehua. Pinaatissa on muuten sellainen juttu, että siitä tulee helposti nurmikkoa, jos se ehtii lämmetä, mutta kylmänä smoothie on mitä raikkain. Kuulostaa siis pahemmalta kuin onkaan. Suosittelen!
Tämäkin aamu alkoi niin kuin muut arkiaamut.
Mies ponkaisi heti herätyskello soitua suihkuun, mutta minä sain vielä hetken lorvia. Keitän joka aamu vihreää teetä ja sen jälkeen istun työpöydän ääreen. Saatoin joskus hengata pitkään pyjamassa, mutta kun aamuisista kirjoitus- ja työsessioista on nykyään tullut rutiinia ja kirjailijuudesta työtä, koen tarpeelliseksi pukeutua päivävaatteisiin. Mitä naapuritkin sanoisivat, jos näkevät.

Aamuteen jälkeen kurkistan jääkaappiin ja katson, mitä mies on sinne jättänyt. Työpöytäsessio jatkuu smoothien kanssa, minkä jälkeen keitän aamukahvit. Aamun kirjoittamisesta iltapäivän päivätyöhön siirtyminen tapahtuu lounaalla.
Niistä rakkaudentunnustuksista vielä sen verran, että minä olen meillä se, joka pyörittää pyykit, hoitaa huonekasvit, sisustaa, siivoaa ja järjestelee. Rakkautta on viikata miehen kalsarit kaappiin viikko toisensa jälkeen, vaimitensenyton. Hyvänä vaimona ostan tietysti myös miehen lempiolutta aina silloin tällöin. Tärkeintä on, että rakkautta löytyy.

Miten teillä tunnustetaan ja näytetään rakkautta?

TwistBe Oy
Täyden palvelun verkkokauppa, maailmanlaajuiset toimitukset ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin myymälä Helsingin keskustassa. 



Sunday, 2 July 2017

Onko saksalaisilla huumorintajua

Eilen illalla se tapahtui jälleen. Oli hyvää ruokaa, viiniä, keittiön täyttävä iloinen puheensorina ja jälleennäkemisen riemu. Viinipullo vaihtui toiseen ja sitten jossain vaiheessa: "Mä näytän teille jotain, mitä löysin youtubesta hiljattain."


Voi ei. Nyt se taas alkaa. Saksalainen huumoripläjäys. 

Näinä hetkinä minä kesityn seuraamaan yleisön reaktioita ja analysoimaan sitä, mikä tässä nyt voi olla niin hauskaa. Saksani on jo aika hyvää, ja vaikka periaatteessa ymmärrän kaiken, mitä klipissä puhutaan, minun on vaikea saada kiinni siitä, mihin hauskuus perustuu. Mikä tässä on sitä huumoria?

Saksan vuosien aikana olen oppinut, että nauru on kielestä ja kulttuurista riippuvaista.

Suomalaiset ovat ironian ystäviä. Senhän näkee jo pelkästään tv-mainoksista. "Mistä nämä hullut suomalaiset saavat kaiken energiansa" tai "Aika kallista - Elämä on." Saksalaiset tv-mainokset ovat sliipattuja ja perhe-elämää korostavia mutta huumoria niissä on vain harvoin.

Ironian taju on näkynyt myös parisuhteissani - sekä entinen saksalainen poikaystävä että nykyinen saksalainen aviomies eivät aina ymmärrä suomalaista ironiaa ja itseensä kepeästi suhtautumista, vaan olen joutunut pyytelemään anteeksi heittoja, jotka eivät ole vakavasti esitettyjä mutta jotka ovat tulleet vakavasti otetuiksi. 

Saksalaiset pitävät poliittisesta satiirista. Maa, jota hallitsee katolinen kirkko ja kristillisdemokraattinen puolue, keskittyy poliittiseen epäkorrektiuteen vallanpitäjien vastustamiseksi. Viime vuosina Suomessakin uutisoitiin Kölnin oman pojan Jan Böhmermanin satiiri, josta tuli valituksia Turkkia myöten. Kyseiseen juttuun muuten kantaa ottamatta pidän yleisesti Böhmermanin älykkäästä satiirista.

Satiirin lisäksi saksalaisia naurattaa kabaree-tyyppinen huumori. On täälläkin stand upia, mutta mitä luulette, millaisia videoita sieltä youtubesta kaivetaan illanistujaisten iloksi? Mies, piano ja laulu -tyyppisiä esityksiä. Saksalaisiin puree musiikin kanssa esitetty tarina ja huumori, josta norjalainen ystäväni totesi, että Norjassa tuollaiset jutut kiinnostaisivat lähinnä eläkeläisiä. Täällä kolmekymppisten sukupolvi on kasvanut näiden muusikoiden kera. Kölnin alueella huumoriin vaikuttaa myös karnevaalikuukaudet, jotka ovat kiertävien sketsiryhmien ja kabaree-esiintyjien kulta-aikaa.

Eilen katsoimme Helge Schneideria, jonka jutut ovat ilmeisesti hauskoja vasta sitten, kun tuntee henkilöt, joita hän esityksissään imitoi. Hape Kerkeling edustaa hieman nuorempaa sukupolvea mutta huumori toimii juuri samoin - sketsien pohjana on musiikki, show ja sanoitukset. Kerkeling on muuten parodioinut myös suomalaista tangoa:

Osa näistä kabaretisteista on ihan hauskoja ja muutaman kohdalla minäkin olen nauranut. Eräs lempparini on Rainald Grabe ja alla oleva video. Ehkä sen huumori on vihdoin niin selkeää että ulkomaalainenkin ymmärtää. Valitettavasti näitä ei ole tekstitetty mutta toimivat ilman kielen ymmärtämistäkin hyvinä esimerkkeinä saksalaisesta huumoriviihteestä.

Meillä käydään kotona säännöllisesti keskustelua siitä, mikä on hauskaa ja mikä ei. Minä olen tilanteisen huumorin ystävä, jolla lähtee nopeasti pyörimään filmi päässä kehittyen absurdeihin mittoihin. Miehen vakiojuttu alkaa. "Luin Twitteristä, että..". Hän pitää kielellisestä leikittelystä ja poliittisesti epäkorrekteista jutuista, jotka menevät minulta kielitaidon tai -taidottomuuden takia suurimmaksi osaksi kokonaan ohi. Vitsin terä häviää aika nopeasti, kun sitä joutuu selittämään. Yleensä joudun kysymään, joko se vitsi oli tässä, että pitääkä nyt nauraa. Enkä selityksen jälkeenkään pidä sitä niin hauskana kuin mies.

Neljän yhteisen vuoden jälkeen lähinnä nauramme sille, miten erilaisille asioille me nauramme. Osaan jo nykyään tunnistaa jutut, jotka naurattavat miestä, vaikka en edelleenkään naura mukana.

Mies kertoi juuri vitsin: Kuinka monta saksalaista tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu? Yksi.
Me olemme tehokkaita eikä meillä ole huumoria.

Tähän täytyy muuten lisätä, että mies on kotoisin Pohjois-Saksassa, ja siellä huumoria on vielä kuivempaa ja kummallisempaa kuin täällä iloisessa Reinin laaksossa. Pohjoissaksalainen huumori on omaa luokkaansa, sillä siinä ei ole mitään hauskaa. Toisaalta Flensburg-oluen mainokset voivat olla huvittavia juuri siksi, ettei niissä juuri puhuta. Viime vuonna jouduin joulupäivän iltana seuraamaan pohjoissaksalaista sketsiviihdettä, ja vetäydyinkin varsin pian kirjan kanssa sohvalle saksalaisten sukulaisten istuessa nenät kiinni ruudussa.
Onko silloin kotiutunut uuteen maahan, kun alkaa ymmärtää sen huumoria? Huumori on usein tietyn kulttuuripiirin juttu ja siihen pitää kasvaa sisään. Suomessa tilanne on aina hauska, jos siihen liittyy humala tai krapula, Tsekeissä huumori liittyy kuulemma usein alusvaatteisiin ja Saksassa auktoriteettien vastustamiseen. Suomen Kummeli-sukupolvi on Saksassa Loriot-sukupolvea enkä usko, että kumpaakaan voi varsinaisesti selittää toiselle.

Ulkosuomalaiselle oman haasteensa asettaa tietysti kieli, mutta kielitaitokaan ei aina riitä siihen, että tajuaisi, mihin parodian kärki kohdistuu tai mille tässä nyt oikeasti nauretaan. Ulkosuomalainen joutuu analysoimaan myös itseään kielenkäyttäjänä - mielestäni en koskaan ole ollut kovin hauska saksaksi, englanniksi sujuu jo vähän paremmin mutta suomeksi eli äidinkielellä juttu lähtee tietysti ihan eri levelille. Yritän aina sanoa miehellekin, että opi suomea niin tajuat, miten hauska mä oikeasti olen.

Kulttuuritaustan lisäksi ihmisillä on tietysti aina myös omia mieltymyksiä. Minun lapsuudenperheessäni on aina naurettu telkkarimainoksille ja hassuille kotivideoille, joka on edelleen lempiohjelmani. Toiset rakastavat Fingerpori-tyyppistä kielileikkiä, kun taas kolmansia ei naurata mikään.

Sukupolvillakin on eroa. Sosiaalinen media on korvannut entisen juttujen ja vitsien kertomisen jalon taidon. En itsekään muista, koska olisin viimeksi kertonut vitsin. Nykyään juttu jaetaan sosiaalisen median kautta kuvana tai tekstinä. Ajat ja tyylit muuttuvat, mutta tärkeintä on, että maailmassa on naurua. Piste.