Thursday 27 July 2017

Parasta lomalukemista

Minulla on tänään nimipäivä, jee!
                                                                                        *Yhteistyössä HarperCollins Nordicin kanssa
Joku onneton unikeko on pudotettu tänään Naantalissa mereen ja sitten on markkinat.
Muistan, miten joskus lapsena, kun meidän nykyään kaupattomalla kylällä oli vielä kaksikin kyläkauppaa, sain mennä ostamaan nimipäivälahjarahoilla karkkia. Käytin ne markat (!) huolella. Ensin kävin tutkimassa toisen kaupan tarjonnan ja sitten toisen. Lopulta tein hankintani ja istuin mummolan pihakeinuun herkuttelemaan. Muistan tilanteen mutta en sitä, mitä söin.

Yleensä heinäkuun loppu tarkoittaa sitä, että kesä alkaa olla ohi ja on aika siirtää katseet syksyyn. Tai tarkoitti silloin, kun asuin Suomessa ja tein töitä kouluvuoden rytmin mukaan. Nykyään on toinen ääni kellossa, sillä huomenna on yliopiston kesälukukauden viimeinen päivä. Siis vasta huomenna! Onneksi heinäkuu on ollut poikkeuksellisen kylmä ja sateinen, ettei ole haitannut tehdä töitä.

Silti vähän hirvittää. Ei kai kesä vielä voinut mennä!?
Suomalaiset sanoisivat tähän, että ei, kun ei se ole kelien puolesta vielä edes alkanut.
Minun kesälomani alkaa viikon päästä. Suomen visiitti tulee tänä vuonna olemaan lyhyt ja tiivis, mutta kyllä kahdessa viikossakin paljon ehtii. Ainakin olla ihan muissa maisemissa kuin täällä kirjoituspöydän äärellä. Blogikin saa jäädä pienelle kesätauolle. Aion syödä kaikki valikoimien lakritsijäätelöt, puhua suomea niin, että korvissa soi, ja saunoa aina, kun se vain on mahdollista. 

Parasta on kuitenkin tieto siitä, että työsähköpostissa on poissaoloilmoitus.

Sinällään en voi valittaa, sillä minulla on tänä vuonna ollut jo kaksi kivaa lomapätkää. Maalis-huhtikuinen häälomamatka oli ehkä paras matka ikinä ja kesäkuinen mökkiloma kiva katkos työkesään, mutta lukukauden loppu on ihan eri asia ja kesäloma on aina kesäloma.
Tiedän muuten jo, mitä aion kesälomalla lukea.
Tämä pitkä työkesä vaatii kevyet huvit, joten homman nimi on #hömppäkirjallisuus.
Kiitos lukupaketista HarperCollins Nordic!
Kerron sitten loman jälkeen, miten korkeakirjallisuuden ystävälle kävi hömpän parissa. Luultavasti ei kovin huonosti ainakaan.

Nautinnollista kesää kaikille ja ihanaa lomaa meille, joilla se on vasta alkamassa!
2 comments on "Parasta lomalukemista"
  1. Onnea nimipäivänä jaloluontoinen Heidi. (Vihjaan tässä nimen alkuperään Adelheid, jalo aatelinen.) Saksassa kukaan ei vietä nimipäivää, mutta voisit viettää sitä 5. helmikuuta. Unikeonpäiväkin meni jo 27. kesäkuuta ja vanhan kansan mukaan siitä on ennustettu säitä.Suomalaiset siirsivät sitä kuuaudella. Kesä ei ole lähestkään lopussa. Vaikka tällä viikolla Saksa hukkuu veteen, niin edessä ovat pahimmat Hundstage-helteet (23.7.-23.08.). Suomessa puhutaan mätäkuusta, mutta kummankin juuret ovat Egyptissä ja Kreikassa. Kansatiede on joksus jännää. Olemme eurooppalaisia. Parasta Suomen elokuussa ovat kaalit, nauriit, porkkanat, punajuuret ja perunat suoraan kasvimaalta, viinimarjat pensaasta,mustikat metsästä, ravut ja nahkiaiset, lämpimät uimavedet ja punainen valtava kuu nousemassa hitaasti metsän reunan takaa ja, ja......Virkistävää lomaa vihreässä talossa, tai punaisessa tai vaikka monenkirjavassa, missä tahansa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kiitos, ja myös tästä informatiivisesta tietopaketista :)
      Olen joskus nauranut vanhemmilleni, onko nimi enne, kun antoivat minulle tällaisen saksalaisperäisen nimen - ja tänne sitten päädyin.
      Elokuu on kyllä minustakin ollut aina ihana kuukausi, mutta sitä ennen on pitänyt saada nauttia kesästä. Tosiaalta Saksan syyskuussa on usein vastassa vielä lempeä loppukesän tuntu, että kyllä tätä suvea vielä riittää.
      Ja kiitos! Loma tulee sujuu ainakin keltaisessa, vaaleanpunaisessa ja sinisessä talossa.... :)

      Delete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?