Sunday, 23 July 2017

Elämän tasapaino

Miksi elämän ihanimmat ja raskaimmat asiat tapahtuvat aina samaan aikaan?

Voin nimetä elämästäni monia vuosia, jotka ovat olleet tasaisia ja mukavia. Ne ovat täyttyneet opiskeluista ja töistä, kaikesta arkisesta ja tavallisesta. Sellaisia vuosia ei myöhemmin nosta esiin elämän ketjusta tai juuri muistele, vaikka ei niissä mitään vikaa ole. Asiat toimivat niin kuin piti eikä tapahtunut mitään kovin suurta ja mullistavaa.

Sitten on niitä toisia vuosia.
Kuva: Lempipaikkojani Jonna.
Vuosi 2016 tulee jäämään mieleen voimakkaiden tunteiden vuotena.

Minulle hyvin rakas waari kuoli viime vuonna. Sairaus vei mennessään, joten kuolema oli lopulta hyvin kaunis poislähtö eikä mikään suuri yllätys. Ehdimme hyvästellä ja kaikki oli selvää. Vaikka olin valmistautunut tilanteeseen, suru vie paljon energiaa ja vaati aikaa.

Mies oli kosinut minua maaliskuussa, ja kävimme kertomassa kihloista waarille sairaalassa huhtikuun alussa. Waari tuumasi, että komea on sulhanen vaan ei ole morsiamessakaan mitään vikaa. Waari kuoli vajaa kaksi kuukautta käyntimme jälkeen. Olen iloinen, että hän ehti kuitenkin kuulla, miten elämäni on menossa eteenpäin.

Häämme juhlittiin saman vuoden syyskuussa. Niitäkin viilsi surun kare, sillä miehen äiti kuoli vain vähän ennen kuin suhteemme alkoi. Yksi tärkeä ihminen ei ollut juhlimassa kanssamme. Appiukko piti juhlissa niin koskettavan puheen, että kaikki vieraat pyyhkivät kyyneleitä.

Usein tuntuu, että ei ole toista ilman toista. Suru varjostaa suurta onnea mutta samanaikainen onni auttaa selviämään raskaista karikoista.

Onko kyseessä karma vai jonkinlainen elämän tasapaino?

Ihminenhän voisi vallan ylpistyä ja nitkahtaa paikaltaa, jos elämässä saisi vain nauttia ihanista ja hyvistä asioista. Toisaalta hyvät hetket eivät varmaan tuntuisi miltään, jos niille ei olisi vertailukohtaa. Kolikkoon kuuluu aina kaksi puolta eikä yhtä ole ilman toista.

Tämä vuosi on ollut samanlaista vuoristorataa kuin viime vuosi.

Esikoisteokseni julkaistaan syksyllä. Jihuu! Ja juuri hiljattain sain tietää, että myös sen jatko-osa julkaistaan ihan varmasti, ja vielä nopeammin kuin osasin ikinä odottaakaan. Kustantamon mielestä Hiljan tarinan pitäisi jatkua jo keväällä 2018. (Jihuu ja tupla-apua!)

Tämä kirjoittamisen, auringon ja iloisten uutisten kesä ei kuitenkaan ole sujunut ilman suuria suruja.
Kuva: Lempipaikkojani Jonna
Olemme jo jonkin aikaa haaveilleet lapsesta, ja ehdin jo hetken aikaa iloita uudesta elämästä. Mutta pieni alku ei jaksanutkaan kasvaa pidemmälle. Olen selvinnyt tilanteesta yllättävän hyvin, mutta uskon, että siihen on auttanut tämä kaikki meneillään oleva. On niin paljon kivaa ja jännää, mikä vie ajatukset muualle, että huonotkin uutiset kestää. Elämän tasapaino.

Elämä on ihanaa ja mahtavaa ja kutkuttavan jännittävää, mutta toivon kovasti, että niitä tavallisiakin vuosia on taas joskus tulossa. Kaiken kuplimisen, aallonharjojen, surun ja odottamisen jälkeen voisin ihan hyvin elää taas sellaista arkea, jossa ei tapahdu mitään suurta ja mieletöntä suuntaan taikka toiseen. Mutta onkohan se sellainen elämä oikeaa elämää laisinkaan?

Ehkä aikuisuus onkin myrskystä toiseen menemistä ja ajoittaisia suvantopaikkoja, joissa hengähtää.
4 comments on "Elämän tasapaino"
  1. Suuria tunteita, menetyksiä mutta myös hienoja asioita tapahtumassa sinulla.

    Välillä tosiaan tuntuu, että eletään kovassa myllerryksessä. Kun esikoinen syntyi, alle kaksi kuukautta myöhemmin miehen isä kuoli. Kun esikoinen täytti 1v, seuraavana päivänä mun äiti kuoli. Puoli vuotta siitä menehtyi mun täti. Silloin jotenkin tuntui, että elämästä ei pääse kunnolla edes iloitsemaan, kun kuolema on koko ajan läsnä. Pelkäsin tän kuopuksen kohdalla samanlaista kuoleman aaltoa, mutta se onneksi jäi tulematta. Enkä kyllä varmasti olisi sellaista enää kestänytkään! Onneksi kuitenkin elämässä on paljon enemmän ihania, onnellisia asioita mutta väliin kuuluu välttämättä myös surua.

    Onnea vielä iloisten kirjauutisten johdosta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei Kati!
      Tuohon on kyllä vaikea sanoa yhtään mitään. Onneksi sinulla oli jo mukana uusi elämä ja elämänjatkuvuus, ilman sitä tuon kestäminen olisi varmaan ollut vielä raskaampaa. Olen miettinyt, että alan olla iässä, jossa viimeiset isovanhemmat lähtevät ja omat vanhemmat ja heidän sisaruksensa alkavat ikääntyä. Toivon rauhallisia vuosia, mutta tiedän, että kaikkea voi tapahtua <3

      Delete
  2. Kaunis ja koskettava teksti. Ja niin tunnistettavissa olevaa. Koen, että surun sivujuonteena tulee asioiden hallitsemattomuus tai kyvyttömyys kontrolloida elämää, mikä haastavuudessaan tekee hetkestä myös aina ainutlaatuisen ja rikkaan.

    Ja tuo riipivä lapsiasia. Voimia siihen <3 Juuri juttelin ystäväni kanssa aiheesta. Hänellä oli neljä keskenmennytyä raskautta ennen kuin sai kaksi tytärtään, itselläni on kaksi menetystä ennen lastani. Pitkistä poluista ja ajan myötä olimme kuitenkin molemmat siinä uskossa, että kaikki on tapahtunut juuri oikeaan aikaan. Ei se menetyksen surua tai pelon varjoa poista, mutta on tuonut ainakin itselleni lohtua, kun en ole ymmärtänyt elämän käänteitä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos sanoistasi Karoliina!
      Minullakin on jotenkin vahvasti sellainen olo, että kaikella on ollut joku tarkoitus. Emme saaneet vielä uutta elämää, mutta tämä kirjailijuuteni on lähdössä kovaan vauhtiin, joten juuri nyt on aika paljon kaikkea muuta ajateltavaa. Ehkä myöhemmin onkin parempi, jotta kaikki asiat saavat oman aikansa <3

      Delete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?