Tämän kesän kirjasatoa

Lopetin alkuvuodesta kirja-arvostelujen tekemisen, koska aika ei enää riitä kaikkeen mahdolliseen lukemiseen ja siitä kirjoittamiseen. Keväällä pidin lukutaukoa, mutta nyt kesän aikana olen silmäillyt kaikenlaista kiinnostavaa. Tätä suosituslistaa kasatessani yllätyin siitä, miten moni näistä kirjoista käsittelee luovuutta tai kirjoittamista vähintään sen kautta, että teoksen päähenkilö on kirjoittavassa ammatissa.

Tässä siis poimintoja tämän kesän kirjasadosta eli pieniä kirjavinkkejä.

Selja Ahava: Kunnes mieheni katoaa

Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat -teos on mielestäni yksi parhaita Suomessa viime vuosina julkaistuja teoksia. Monipuolinen, monitahoinen, osittain satumainen ja kuitenkin myös realistinen tarina elämän tarjoamista yllätyksistä saa tavallaan jatkoa tässä uusimmassa. Kunnes mieheni katoaa on naisen dokumentti hänen menettäessään aviomiehensä sukupuolenkorjausleikkaukselle. Kirjailijan oman elämän tapahtumiin pohjautuva teos ei tarjoa tirkistelykirjallisuutta vaan pohdintaa identiteetistä ja sukupuolesta sekä omista rajoista ja kriisistä eteenpäin menemisestä. Kolumbus luuli löytäneensä Amerikan, nainen miehen.

Taivaalta tippuvat asiat on käännetty myös saksaksi, ja todistin juuri viikonloppuna syntymäpäivillä hämmentävää tapausta, kun sekä suomalainen että saksalainen vieras olivat ostaneet saksalaiselle sankarille täysin saman kirjan. Elämä on täynnä sattumia.

Mhairi McFairlane: Sinuun minä jäin

Tunnustetaan, en ole hömppäkirjallisuuden ja chicklitin ystävä. Romanttisen kirjallisuuden tuntemukseni perustuu lähinnä Jane Austenin tuotantoon ja Bridget Jones -elokuviin. Tarinat nokkelista sankarittarista shoppailun ja aviomiesmarkkinoiden tiimellyksessä eivät tunnu omilta. Olen kuitenkin tyytyväinen, että tartuin haasteeseen ja lupasin tutustua minulle tarjottuun #hömppäkirjalistaan. 

Sinuun minä jäin oli kirja, jota en olisi halunnut laskea käsistäni, ennen kuin kaikki 400 sivua on luettu. Toki tarinan sankaritar on näpsäkkä ja nätti ja sankari komea ja hieno ihminen, eikä rikkaista kavereista ole haittaa ja drinkkejä riittää, vaikka opiskeluelämä on jäänyt taakse jo aikoja sitten. Tarinassa vetosi sen toimiva rakenne. Lukijalle paljastetaan menneisyyttä pikkupaloina ja samalla reaaliajassa tapahtuu kaikenlaista mielenkiintoista ja ihan hauskaakin. Täydellinen aivot narikkaan ja lukunautinto -kirja viimeisiin lämpimiin kesäpäiviin.

Pirkko Saisio: Spuuki Spaidermän ja raju Nonna

Pirkko Saisio on yksi lempikirjailijoistani, joten pitihän tähänkin tarttua. Kirja on kokoelma isovanhemman facebook-päivityksiä ja niiden pohjalta hiottua tekstiä. Lyhyehköihin tarinoihin on merkitty päivämäärä, ja ne kattavat pari vuotta lapsenlapsen ja hänen isovanhempiensa elämästä. Hellyttävissä tapauksissa ja lapsen kielellisissä nokkeluuksissa on jotain humaania, johon kaikki voivat samaistua. Tekstinä teos on yhtä soljuvaa ja ilmavaa kuin Saision muukin tuotanto. Tykkäsin!

Tove Jansson: Bulevardi

Bulevardi sisältää kokoelman aikaisemmin julkaisematonta tuotantoa. Janssonin varhaisvuosien novellit kertovat Pariisin matkoista, myöhemmät esseet saaressa asumisesta ja lastenkirjailijuudesta. Tekstien välissä on Janssonin kuvituksia joululehtiin sekä muiden teksteihin. Teos ei ole kovin yhtenäinen, mutta sen kautta on mielenkiintoista nähdä kirjailijan kehitys ensimmäisistä novelleista kohti muumeja ja myöhemmällä iällä kirjoitettuja romaaneja. Teos on suositeltavaa luettavaa kaikille Jansson-faneille mutta myös kirjoittamisesta kiinnostuneille.

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö

Rakkaudenhirviö sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015, mutta tartuin tähän silti hieman varauksella, kun aikaa kerran oli. Teos on kasvukertomus lapsuudesta sinne tänne poukkoilevaan aikuisuuteen. Sen parasta antia oli erityisesti menneisyyden kuvaus, minäkertojan isovanhempien ja vanhempien historia sekä kertojaääni. Jossain vaiheessa matkaa alkoi tuntua siltä, että teosta olisi voinut lyhentää, sillä tarinassa on myöhemmin myös toisteisuutta. 

Pidin kerronnan kielestä ja tyylistä, asioiden sekoittumisesta toisiinsa, lapsen logiikasta ja luovuuden ja kirjoittamisen esiintuomisesta. Taideyliopiston kasvattina kirjailija varmasti tietää, mistä puhuu. Lukujen nimet paljastavat katkelman teeman, kuten Äiti tai Valkotiilinen talo. Kirjassa näkyy vahvasti myös sukupolvien paino. Miten menneisyyden päätökset johtavat nykyisyyteen, miten sodasta selvinneiden lapsenlapsista tulee sinne tänne seilaavia globaaleja kansalaisia, joiden on vaikea saada elämästä selkeää otetta. Rakkaudenhirviö on eräänlainen sukupolviromaani, meidän 80-luvulla kasvaneiden ääni.

Steven Rowley: Lily ja mustekala

Lily ja mustekala ei kuulu teoksiin, joita yleensä luen. Olin kesäkuussa viikon mökillä, ulkona satoi monena päivänä ja latasin tämän tabletille. En ole koiraihmisiä tai kaipaa lemmikkiä, mutta tarina onnistui silti olemaan hauska ja koskettava. Symppiksen oloinen mutta sosiaalisesti hieman rajoittunut käsikirjoittajamies jakaa elämänsä villakoiransa Lilyn kanssa ja vatvoo edellistä pitkää suhdettaan. Kunnes Lilyn päästä löytyy eräänä päivänä mustekala. Siitä alkaa mielikuvituksekas mutta  myös surullinen taistelu syöpää vastaan. Onneksi loppu voi olla kaunis ja onnellinen ja teksti myös hauskaa, vaikka kirjan teema ei sitä olekaan.

Riitta Jalonen: Kirkkaus

Kirkkaus on teos, johon tulen varmasti palaamaan uudestaan vielä monta kertaa. En syttynyt sille heti, mutta lopussa en olisi halunnut, että se päättyy koskaan. Uusseelantilaisesta kirjailijasta Janet Framesta kertovat kirja on matka luovan ihmisen sielunmaisemaan. Perheen tragedioista, luovuudesta, kirjoittamisen pakosta, vääristä diagnooseista ja herkkyydestä, josta kasvaa vahvuus, kertovat teos inspiroi ja ihastutti.

Jalosen teksti on herkkää, kaunista ja soljuvaa, ja tarinassa sekoittuvat yhteen muistot, unet, traumat, haaveet, sisarusten kohtalo, elämän arki ja kirjailijuus. Euroopan matkan kuvaus antaa mielenkiintoisia näkymiä menneiden aikojen elämään ja turismiin, mutta mielisairaalassa väärän diagnoosin takia vietetyt ajat ovat karmivia. Teos on kuitenkin tasapainoinen sekoitus kaikkea, ja hyvin kirkas.

Ihastuin Jalosen kykyyn päästä toisen ihon alle, vaikka kyseessä on tietysti aina tulkinta.

Nyt täytyy ainoastaan etsiä käsiinsä oikean Janet Framen omia teoksia. Uskoisin, että niissä on sama tunnelma ja henki kuin Jalosen tulkinnassa. 

Lukulistallani on tällä hetkellä kaikenlaista Miki Liukkosen O:sta John Williamsin Stoneriin ja Elena Ferranteen. Tämä kesä on kuitenkin ollut varsin intensiivinen ja tuntuu, että aivoni tarvitsevat  nyt jotain kevyttä. Seuraavana aionkin tarttua seuraaviin teoksiin, jotka ystävä lainasi rentoutumista varten

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala, Jan-Philipp Sendker: Sydämen lyönneistä ikuisuus ja Nicolas Barreau: Meillä on aina Pariisi.

Kaikki kirjasuositukset otetaan vastaan, mutta erityisesti kelpaavat ne, jotka johtavat mukaansatempaavien, mielenkiintoisten mutta ei liian raskaiden tarinoiden äärelle. Sellaisten aika koittaa taas sitten, kun syksyn pimeys laskeutuu ja talvi saa.

 Lue myös:

Parasta lomalukemista