Kun on paettava metsään

Tämä viikko on ollut aivan hullu.

Yliopiston talvilukukausi alkoi, mikä tarkoittaa opetusta, järjestelyä, uusia nimiä ja naamoja ja yleistä häslinkiä. Lisäksi kaikki sivutyöopetukseni pyörivät tällä hetkellä myös.

Kaikkien töiden päälle sain kunnian hostata ihanaa kirjailijavierasta, osallistua Suomen kunniakonsulin Suomi 100 -vastaanotolle Düsseldorfissa, nähdä ja kuulla  Sigur Rosin yli kaksituntiseksi venyneen konsertin ja avustaa lippujen myynnissä Kölnin suomalaisen seurakunnan suurprojektissa. Eilen koitti vihdoin Liekit-musikaalin esityspäivä. Nostan hattua hienolle esiintyjäkaartille ja sille mahtavalle energialle, joka projektissa vallitsi.

Tänään tuntui siltä, että on pakko saada vähän taukoa. Niinpä lähdin vaeltamaan.

Köln sijaitsee sillä tavalla kivasti, että täältä pääsee aika nopeasti pois ja luontoon. Meillä ei ole autoa, mutta Deutsche Bahn mainostaa myös juna-vaellus-reittejä, erityisesti tuonne läheisille kukkuloille eli Siebengebirgelle.. Noin 45 minuuttia S-Bahnalla Reinin toiselle puolelle ja olimme metsän ympäröimällä pysäkillä, jolta pääsi suoraan vaellusreitin varteen. 

Liikkeellä oli paljon väkeä, sillä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpöäkin oli yli t-paitarajan eli ainakin +22 astetta. Syksy näkyi kuitenkin värikkäinä lehtinä niin puissa kuin polullakin ja mutana kengänpohjissa. Onneksi alueella risteilee useita erilaisia reittejä, joten saimme kulkea aika rauhassa eikä tarvinnut peesailla tai ohitella.

Nauratti vaan jossain vaiheessa, kun ihailin kaverin pinkkiä paitaa. Täällä ei tarvitse pukeutua värikkäästi erottuakseen hirvistä tai tullakseen hirvenmetsästäjien huomaamaksi, sillä kumpiakaan ei ole.

Välillä, kun juttelu taukosi, saattoi kuunnella hiljaisuutta. Vai onko se hiljaisuutta, jos ympärillä on lintuja ja puista putoavien lehtien kahinan voi kuulla?

Matkan varrelle sattui yllättävän paljon metsää, jossa istutetut puut tosin seisovat siisteissä riveissä. Ohitimme myös muutaman kylän ja ylitimme autotien eli missään ihan korvessa täällä ei koskaan ole.  Lehmiä lukuun ottamatta ei näkynyt eläimiä, mutta eipä siellä autoteiden ja -baanojen ympäröimässä läntissä missään erämaassa olla. Tuli mieleen viimevuotinen kanoottiretki, jonka päätteeksi tilasimme "luontoon" kotiinkuljetuspitsat.

Loppumatkasta rauhaa alkoivat halkoa lentokoneiden äänet, sillä alue sijaitsee Kölnistä lähtevien lentokoneiden nousureitin alla, vaikka ei ihan lähellä olekaan.

Kolme ja puoli tuntia luontoa oli parasta, mitä olisin voinut tämän viikon päälle kuvitella. Kaverilla paloi päivän aikana nenänpää ja minulla rapastuivat kengät, mutta oli se sen arvoista. Ulkoiluun käytetyn iltapäivän jälkeen olo on sopivan raukea ja kaupunkiakin kestää taas tovin paremmin. Teki hyvää olla hetki kaikkien verkkojen saavuttamattomissa.

Kivaa uutta viikkoa kaikille!