Sunday 10 December 2017

Eräs karkkihistoria eli miksi en enää pysty syömään paljon sokeria

                                                                       **Yhteistyössä FinnCandyBoxin kanssa

Meillä oli lapsena tiukat säännöt karkin syömisen suhteen. Koko ala-asteen ajan karkkipäivä oli lauantai, ja silloin sai 100 grammaa herkkuja. Niiden punnitseminen ja jakaminen oli erittäin tarkkaa puuhaa. Jouluna ja pääsiäisenä sekä isovanhempien luona sai tietysti syödä karkkia koko ajan ja miten paljon jaksoi. Opettaja-äiti sai onneksi lahjaksi lukuisia suklaarasioita, eikä niiden tuhoaminen ei ollut herkkupepuille ongelma.

Myöhemmin olen ollut erittäin tyytyväinen säännöstelyyn, koska minulla ei edelleenkään ole ollut ongelmia hampaissa. Mutta kyllä se lapsena välillä vähän ketutti. Onneksi kävimme isovanhempien luona säännöllisesti, ja vain yhtä kertaa lukuunottamatta siellä oli aina karkkia. Se kerta piirtyi muistoihin ikuisiksi ajoiksi.
Yläasteelle meno muutti kaiken. Se oli rajapyykki, jonka jälkeen ei ollut vain iso ja vastuullinen vaan alkoi saada viikkorahaa, jolla ostaa omat karkit. Muistikuvissani ei ole, että herkuttelu olisi karannut käsistä, mutta olen aina ollut herkkusuu, joten makeaa kului ihan varmasti. Milleniumina teimme tosin siskoni kanssa päätöksen olla vuoden karkkilakossa. Meillä oli tiukat säännöt siitä, mitkä herkut sallitaan, ja virallisina valvojina toimivat vanhempamme. Seuraava karkkipäivä koitti jouluaattona, ja siitä muistan sen, miten siskoni päätyi sokeripäissään hihittämään joulukuusen alle. Silloin huomasin, miten tehokas aine sokeri todella on.

En kuitenkaan silloin nuorempana uskonut, kun tätini kertoi, että makeanhimo häviää iän myötä ja että jossain vaiheessa herkut eivät enää maistu. Suomessa asuessani niiden syönti vielä sujui. Monta kertaa tuli vedettyä irtokarkkiöverit lukiolaisten esseekasan äärellä ja päätettyä, että nyt alkaa karkkilakko. Eihän se koskaan kovin kauaa pitänyt.
Suomalaiset irtokarkkikaupat ovat jotain aivan käsittämätöntä. Niissä sekoan edelleen. Saksassa irtokarkkeja saa kioskeista gramma- tai yksittäisiin senttihintoihin, kuten lapsuudessani. Saksassa asuminen onkin vähentänyt karkin syöntiäni selvästi. Täällä ollaan enemmän kakku- ja suklaaihmisiä eivätkä aikuiset syö karkkia, paitsi me suomalaiset. Suklaa unohtuu meillä tosin kaappeihin, koska minä en juurikaan syö sitä (liian makeaa) ja mies unohtaa, että meillä on herkkuja.

Mutta odottakaas vaan, jos joku on tuonut Suomesta tuliaisiksi lempikarkkejani. Ne häviävät kaapista alta aikayksikön. Miehelle ei jää kuin jämät, jos hän ei satu pitämään varaansa. Viime vuodet ovat kuitenkin osoittaneet, etten enää pystykään vetämään kilokaupalla irtokarkkeja edes silloin, kun niitä on saatavilla. Joku raja tulee vastaan. En usko, että syy on tottumattomuudessa (kun karkkia on harvoin, sokeripiikin huomaa heti) vaan ikääntymisessä. Enää ei vain kykene syömään määrätöntä määrää sokeria ja makeaa, mikä on tietysti tosi hyvä juttu. Onkohan seuraava askel se, että alan pitää konjakista ja muista aikuisten juomista, jotka eivät tähän mennessä ole maistuneet yhtään?

On todella hyvä, ettö ei pysty enää syömään paljon sokeria kerralla, sillä karkeista riittää pidemmäksi aikaa, kun niitä säännöstelee. Toki Saksastakin saa karkkia, mutta eivät ne ole niin hyviä kuin tutut kotimaiset klassikkokarkkipussit ja muut. Olen alkanut muistuttaa isääni siinäkin mielessä, että parhaiten minulle kelpaavat nykyään kaikki mustat karkit. Lempikarkkejani ovat kaikki salmiakit, sirkusaakkoset ja erilaiset pantterikarkit.
Tämän selvityksen myötä haluan kertoa, että jos joku siis päättäisi lahjoittaa minulle Finncandyboxin, siitä olisi iloa todella pitkäksi aikaa. Voisin kuvitella, että laatikollinen suomalaisia karkkeja kelpaisi lahjaksi kenelle tahansa ulkosuomalaiselle. Toki joku sanoo nyt, että miksi et kokoa karkkilaatikkoa itse ja lähetä niitä maailmalle, mutta tällainen palvelu on helppo ja näppärä mahdollisuus toimittaa iloa ulkomaille.   

Laatikon voi tilata kerran tai useamman kuukauden putkeen. Sen sisältö vaihtelee, mutta mukana on  yleensä tuttuja karkkipusseja, suklaata, lakupötköjä, tikkareita ja tietysti myös purkkaa. Sisältöön ei toistaiseksi pääse itse vaikuttamaan, mutta tulevaisuudessa tällainenkin optio tulee löytymään.

Että vinkiksi vaan kaikille tutuille, tällainen lahja tekisi minut erittäin iloiseksi!
4 comments on "Eräs karkkihistoria eli miksi en enää pysty syömään paljon sokeria"
  1. Moi. Kuulostaa tutulta tuo karkkien ahmiminen. Minä voin ihan hyvin olla ilman karkkeja vaikka kuinka kauan, mutta annas olla jos ostan tai saan karkkia. Silloin palaan vanhoihin tapoihini. Vedän karkkeja poskeen, kunnes kätkö on tyhjä ja olo äklö. Tosi fiksua! Kristiina

    ReplyDelete
    Replies
    1. No just noin se menee! Jos kaapissa ei ole kotimaisia karkkeja tai en ole muuten tullut syöneeksi karkkia pitkään aikaan, ei sitä edes tee mieli. Mutta yhtä nopeasti siihen taas koukuttuu. Sokeri on kumma juttu!

      Delete
  2. Tilasin paketin kuukausi sitten, mutta se ei edelleenkään ole tullut vaikka rahat kyllä lähti tililtä. Olen lähettänyt useamman sähköpostin ja viestin ja kysellyt pakettini perään, mutta mitään vastausta en ole saanut. En tiedä mitä paketille kävi mutta tämmösiä kokemuksia Finncandyboxista minulla. En valitettavasti pysty suosittelemaan kenellekään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oh, voi ei! Kuulostaapa kurjalta :/ Toivottavasti asia on jo selvinnyt!

      Delete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?