Thursday, 4 January 2018

Pari pitkää ja monta lyhyttä

Vuosi 2018 on pyörähtänyt jo vauhdilla käyntiin, mutta silti on paikallaan tehdä katsaus menneen vuoden reissuihin. Viime vuosi sisälsi pari pitkää reissua mutta muuten lähinnä sellaisia viikonlopun pyrähdyksiä ja lukuisia junamatkoja. Junailu onnistuu täältä Kölnistä niin hyvin! 

Postauksen kuvat ovat instagramissa julkaisemiani kuvia - löydät minut sieltä nimellä @viherjuuria

Tammikuinen Suomi
Vuosi alkoi Suomen reissulla. Vajaan viikon aikana ehtii tehdä pikakierroksen perheen ja ystävien pariin ja palata kotiin, ennen kuin alkaa liikaa väsyä. Jonkin verran ehdin päästä talviseen tunnelmaan, vaikka kovia pakkasia ei viikolle sattunutkaan. Lunta nyt oli tietysti enemmän kuin Kölnissä, jossa sitä ei juuri koskaan ole.

Helmikuussa karnevaaleja paossa
Lähdin vähän vahingossa pakoon Kölnin katukarnevaaleja. Jo pitkään tiedossa ollut Hampurin työreissu sattuikin juuri karnevaalien päälle, koska niin kölniläinen en vielä ole, että muistaisin tarkistaa niiden ajankohdan ajoissa. Päätin olla palaamatta kotiin kesken hulluimpien juhlien, ja jäin Hampuriin odottamaan tilanteen rauhoittumista. Oli mukava nähdä taas entistä kotikaupunkia ja hyviä ystäviä.

Maalis-huhtikuussa häälomalla
Maaliskuun lopussa alkanut hääloma tulee jäämään mieleen yhtenä parhaimmista reissuista ikinä. Oli todella hyvä ratkaisu jättää häämatka kevääseen, koska se olisi ollut vähän liikaa heti häiden jälkeen ja oli kiva jatkaa häähumua vielä puoli vuotta h-hetken jälkeenkin. 
Portugali osoittautui meidän molempien uudeksi lempimaaksi ja matka oli todella onnistunut. Vietimme ensimmäiset yöt ihanassa airbnb´ssä Lissabonissa, jotta aamuisin sai nukkua rauhassa ja olla muutenkin omissa oloissaan. Toisen viikon aikana ajoimme vuokra-autolla Portoon, jonne olisin halunnut jäädä iäksi.

Keväinen Portugali tarjoili parastaan myös säiden suhteen ja matka oli kokonaisuuten leppoisa, monipuolinen ja molemmille erittäin mieluinen. Portugaliin ja erityisesti Portoon on päästävä joskus (pian) uudestaan.


Toukokuun lyhyet viikonloppureissut
Vappu Pariisissa, ei kuulosta ihan huonolta idealta vai mitä? Käytimme osan häälahjaksi saamastamme lahjakortista kolmeen yöhön Pariisin Montmartella. Junamatka Thalysillä Kölnistä  Belgian läpi Pariisiin kestää kolme tuntia ja 20 minuuttia eli on niin nopea, että perillä on ennen kuin huomaakaan. 

Pariisi on mielenkiintoinen kaupunki, mutta ei nouse omaksi suosikikseni. Jotenkin se on liian kliininen ja iso, pinnallisen romanttinen ja Eiffel-tornin kyllästämä. Viikonloppu oli kuitenkin virkistävä ja kivaa vaihtelua, ja hauska sattuma oli sekin, että  miehen veli sattui kaupunkiin juuri samaan aikaan.
Toukokuun alkuun sijoittui myös mainio bloggarimatka Antwerpeniin, joka on yksi suosikkikaupunkejani Euroopassa. Sinnekin on Kölnistä vain parin tunnin junamatka, joten asiat eivät tosiaan ole kovin huonosti.

Ja kuun lopussa kävimme viettämässä pidennetyn viikonlopun Pohjois-Saksassa. Monet tuntevat miehen kotikaupungin Husumin, koska sen läpi ajaa juna kohti Syltiä, yhtä Saksan tunnetuimmista saarista, jolla käy vuosittain miljoonia turisteja.
Pitkiä valkoisia rantoja ihaillessani täytyy todeta, että siellä olisi voinut viettää kauemminkin kuin vain yhden päivän. Saari on Saksan rikkaiden suosiossa, mikä valitettavasti näkyy hintatasossa, mutta muuta vikaa en tältä Saksan ja Tanskan rajalla lepäävältä saarelta löytänyt.

Kesäkuinen mökkeily Suomessa
Kesäkuussa kokeilimme jotain, mitä emme ole aikaisemmin tehneet. Vietimme nimittäin viikon hirsimökissä keskellä mökkikylää. Erinomaisesti varusteltu mökki sijaitsi keskellä hyviä ulkoilumaastoja ja sen lähellä oli kaunis hiekkaranta. Ilmat eivät tosin oikein suosineet, joten rannalle ei juuri ollut käyttöä. Viikko oli rentouttava, mutta totesin, että en ehkä kuitenkaan ole mökkikylän asukas vaan tykkään mökkeillä omassa rauhassa.

Toisaalta kesälomaa oli tässä vaiheessa vielä niin pitkä aika, että oli kiva päästä ihailemaan alkukesän vihreyttä ja valoa, sillä elokuussa tunnelma olisi jo toisenlainen.

Heinäkuun lohdutusmatka
En ollut suunnitellut heinäkuulle mitään ihmeellistä, mutta sitten mies lähti festareille ja alkoi tuntua siltä, että jonkinlainen lohdutusmatka tulisi tarpeeseen. Kölnin sijainti osoittautui jälleen mitä edullisimmaksi: parin tunnin päässä sijaitsee Brysseli, josta löytyi lyhyelläkin varoajalla edullisia majapaikkoja.

Brysseli on täynnä vastakohtia ja ehkä juuri siksi niin kiinnostava kaupunki. Belgia on muutenkin mainettaan parempi, sillä siellä voi syödä ja juoda hyvin, käydä niin kaupunki- kuin rantalomalla, shoppailla tai nauttia monipuolisesta taiteesta ja ihan vain ihmetellä värikkäitä suurkaupunkeja tai idyllisiä pikkukaupunkeja. Suosittelen!

Elokuussa vihdoin kesälomalla
Tutut koivut toivottivat minut viimein kesälomalle elokuussa. Yliopiston lukukausi kesti viime vuonna poikkeuksellisen pitkään, joten kesäloma alkoi vasta elokuussa. Pari viikkoinen Suomen turnee täyttyi tehokkaasta kyläilystä ja Onnibussissa vieteityistä tunneista. Kotiinpaluun jälkeen tuntui, että tarvitsee lomaa palautuakseen parin viikon kiertueelta. Joka vuosi päätän, että tällä kerralla otan vähän iisimmin - ja sitten haluan kuitenkin tavata kaikki, kuulla uusimmat jutut ja ottaa Suomen ajasta kaiken irti.

Syys-, loka-, marras- ja joulukuun yhteenveto
Syyspuolen kuukausista täytynee tehdä vain lyhyt yhteenveto, sillä vaikka ohjelmaa oli paljon ja viikonloppuja tuli vietettyä siellä ja täällä, reissuista ei ole päätynyt kuvamateriaalia instagramiin asti.  Täysistä viikoista kertonee tosin se, että oli pakko kaivaa äsken kalenteri esiin ja katsoa, mitä kaikkea syksy oikein piti sisällään.

Syyskuussa vietimme miehen kanssa romanttisen viikonlopun Aachenissa, ja lokakuussa piipahdimme ystävän luona Hannoverissa. Molempiin viikonloppuihin mahtui hyviä ravintoloita ja museoita. Syyskuussa olin myös Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivillä Lyypekissä ja lokakuussa kokoonnuttiin isolla bloggari-porukalla ihmettelemään syksyistä Frankfurtia ja maistelemaan omenaviiniä.
Syksyn kohokohtia olivat ehdottomasti Helsingin kirjamessut esikoiskirjailijana ja Lyypekin Pohjoismaiset elokuvafestarit, jotka tarjosivat tänäkin vuonna täydellisen paon arjesta.

Loppuvuosi oli niin työntäyteinen, että viikonloput oli oikein mukava viettää kotona.

Jotenkin meinasin, että enhän minä viime vuonna käynyt juuri missään muualla kuin Suomessa ja Portugalissa, mutta väärässä olin. Tälle vuodelle on tiedossa jo muutamia matkasuunnitelmia - niistä pian ihan omassa postauksessaan.

Millainen otsikko kuvaisi sinun matkavuottasi 2017?

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -kampanjaa, jonka ideana on jakaa matkailuinspiraatiota ja hyvää reissufiilistä Instagram-kuvien avulla. Instagram Travel Thursdayhin voit osallistua Travelloverblogin ja Vagabondablogin kautta. Instagram Travel Thursdayn kantava ajatus on sosiaalisuus. Muistathan myös lukea toisten juttuja, osallistua keskusteluun, kommentoida ja tykkäillä muiden mukana olevien kuvista Instagramissa sekä jakaa kuviasi #IGTT- tai #IGTravelThursday-tunnisteella. 
11 comments on "Pari pitkää ja monta lyhyttä"
  1. Teillä on Kölnistä niin mainio mahdollisuus matkustaa nopeasti eri suuntiin, että on hienoa että myös teette noita junamatkoja paljon. Olen samaa mieltä siitä, että Belgia on aliarvostettu. Omat kokemukset rajoittuu Antwerpeniin ja Bruggeen, mutta olen viihtynyt siellä tosi hyvin. Porto on todellakin upea kaupunki ja haluaisin itsekin sinne uudestaan. Hyvä päiväretkikohde sieltä on historiallinen Guimarãesin kaupunki.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos vinkistä! Toiveena onkaan joskus toteuttaa reissu Portoon ja jatkaa sieltä vuokra-autolla kohti viinialueita. Saa nähdä, milloinkohan toteutuu 😊

      Delete
  2. Oi, nuo Keski-Euroopan junayhteydet! Aikoinaan kuuntelin kateellisena kirjekaveria, jolle oli ihan luontevaa lähteä Dortmundista viikonlopuksi Pariisiin.

    Portugalissa olisi ihana käydä. Ja ja ja...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, Köln sijaitsee kyllä todella keskellä kaikkea. Bonusta on myös se, että isoja lentokenttiä on lähellä useita. Voi hiilijalanjälki parkaa 😏

      Delete
  3. Mukava vuosi teillä ollut. :) Oma otsikko viime vuodelle voisi olla esimerkiksi "Suunnittele yhtä, toteuta toista". Toivottavasti kuluva vuosi tuo mukanaan lisää mukavia hetkiä ja retkiä! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tärkeintä on että on kivaa ja mielenkiintoista, vaikka suunnitelmat muuttuisivatkin :) Toivon monia hyviä hetkiä niin tänne luin sinne!

      Delete
  4. Lähiseudun pyrähdykset ovat kyllä ihan parhaita, ja Kölnistä pääsee helposti näköjään vaikka minne! Terveisiä sinne Saksaan täältä Norjan hankien keskeltä! - Satu

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos!
      Norja kuuluu myös matkalistalle, sillä vuonot ja maisemat ovat siellä ihan parhaita! Mutta totta on, että Norjassa ei vain hypätä junaan ja lähdetä naapurimaihin... :) Se on luksusta, mitä olen oppinut Kölnissä arvostamaan. Luontoa ja tilaa on tosin meidän kulmilla valitettavan vähän...

      Delete
  5. Keskieurooppalaiset etäisyydet ovat niiiin kateuden aihe täällä pohjoisessa. Olisin varmaan vähintään kahdesti kuussa jossain, jos muutamassa tunnissa voisi päästä noin vain maisemasta toiseen. Junalla vielä kun ei tarvitse etsiä asemaa kymmenien kilometrien päästä keskustasta ja olla odottelemassa ikuisuuksia ennen, kuten lentäessä. Omakin vuoteni oli yksi hyvin pitkä ja monta muuta sopivan pituista. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, juna on tosi hyvä ja Kölnin sijainti mitä optimaalisin!
      Sulla olikin kyllä aikamoinen se yksi pitkä reissu, jotta meinasin, ettet enää tule lainkaan takaisin =) Parin vuoden tauon jälkeen on pikku hiljaa alkanut kaukomatkailu kutkuttaa täälläkin. Viikonloppureissut ovat kivaa vaihtelua, mutta jonnekin pitkän lentomatkan päähän on taas joskus päästävä. Sen siitä saa, kun lukee aktiivisesti toisten matkablogeja =D

      Delete
  6. On kyllä mahtavaa kun junalla pääsee kätevästi ja nopeasti muihin maihin! Minua vähän jännittää, että miten tämä vuosi oikein menee reissujen osalta, koska muutimme pari kuukautta sitten Kreetalle ja eihän täältä talvella pääse muuta kuin Ateenaan lentäen. Kesällä lentoja on sitten enemmän, mutta veikkaan olevan kalliita... Eli saattaa tulla aika vähäreissuinen vuosi! Mutta onneksi tämä on iso saari, joten ei ihan heti tule paikat liian tutuiksi :)

    ReplyDelete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?