Monday 26 March 2018

Mitä jos kukaan ei tule

Kirjallisuuden on vaikea saada lukijat ja lähes mahdotonta innostaa muu väki liikkeelle. Olen kuullut tarinoita, joissa tunnettu kirjailija matkustaa bussilla maakuntaan paikallisen kirjaston järjestämään tilaisuuteen. Reissu vie ainakin puoli päivää ja henkiset valmistautumiset päälle, ja tilaisuuteen saapuu lopulta viisi ihmistä, joista kaksi on kirjaston työntekijöitä.

Pääkaupunkiseutu ei ole tässä kuulemma yhtään parempi, vaan joskus muualla saattaa jopa saada isomman yleisön kuin siellä, missä ohjelmatarjontaa on muutenkin enemmän.

Alkaneen kirjailijanurani jokaista tähänastista kirjallista tilaisuutta on edeltänyt pelko, mitä jos kukaan ei tule.
Monet eivät ehkä tiedä, mutta kirjallisuustilaisuudet ovat usein hyvin mielenkiintoisia, monipuolisia, hauskoja ja viihdyttäviä, jopa opettavaisia hetkiä. Niiden plussaa on myös se, että tilaisuudet ovat lähes aina maksuttomia. Kirjastojen luentatilaisuudet ovat ilmaisia eikä kirjakaupoissakaan ole pääsymaksuja. Voisi jopa puhua halvoista huveista, jos sanaparilla ei olisi muita kaikuja.

Pienten paikkakuntien kohdalla olen aina miettinyt, miten kivaa on, kun kerrankin tapahtuu ja järjestetään. Ainakin kotikentällään toivoo, että tilaisuuteen saapuisi ihmisiä niiden pakotettujen sukulaisten lisäksi. Mutta yleensä tilaisuuksissa voisi olla enemmänkin väkeä. Jos tututkaan eivät tule, miten voisi odottaa tuntemattomien ilmestyvän paikalle?
Kyseessä ei ole katkeransävyinen avautuminen. Ymmärrän paremmin kuin hyvin, että elämässä on paljon muutakin kuin kirjallisuus, vaikka me kirjailijat sen ehkä joskus unohdammekin. On perhe ja kiireitä, urheiluharrastuksia ja reissuja, oravanpyörä, sählyturnaus ja mahatauti. Lisäksi ihmisiä on vaikea houkutella kirjallisuuden äärelle, koska muitakin houkuttimia on niin paljon. Eikä voi olettaa, että kaikki olisivat kiinnostuneita samoista asioista.

Vierailut koululuokissa ovat olleet julkkarien lisäksi tähänastisen urani parhaita hetkiä. Yleisö on tavallaan paikalle pakotettua, mutta erittäin kiinnostunutta ja innostunutta ja jopa runsaslukuista. Kirjallisuus kuten muukin taide pitäisi ilmeisesti viedä sinne, missä on sitä arvostava yleisö: kouluihin, päiväkoteihin, palvelutaloihin eli paikkoihin, joissa vietetään paljon aikaa ja arkea ja joissa asiaan on aikaa keskittyä.
Joskus yksikin kiinnostunut kuuntelija pelastaa tilanteen. Viime syksynä Helsingin kirjamessujen lastenalue oli sekava ja esiintyjälle sen lavaympäristö lähes kaoottinen. Oli vaikea luoda luentaan intiimiä tunnelmaa, kun lukijan ohi velloo ihmisiä oikealta ja vasemmalta, sillä tila on 180 astetta auki. Kauempaa saatetaan seurata, mutta ei sitä nyt lähelle voi mennä. Onneksi eturivissä istui yksi vanhempi naisihminen, joka kuunteli esiintyjää hymyillen. Hänelle minä luin. Niin kuin lauantainakin Lahden Suomalaisessa kirjakaupassa puhuin sinulle, kiinnostuneelta vaikuttanut isäihminen, joka ainoana uskalsit pysähtyä kuuntelemaan ja seuraamaan haastattelua. Kiitos siitä!

Seuraavan kerran miettiessäsi, pitäisikö tilaisuuteen lähteä vai ei, mene, koska tulosi merkitsee esiintyjälle enemmän kuin ehkä arvaatkaan. 
Friday 23 March 2018

Avantoon!

Ulkosuomalaisen onni on saada Suomen jaksolle kämppis, joka tulee Suomeen to do -listan kanssa. Murtomaasuksilla on hiihdetty nyt koko kuukausi, mämmiäkin on syöty ja sauna testattu useaan otteeseen. Ulkosuomalainenkin huomaa taas pohjoisen eksotiikan, kun toinen sen osoittaa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että pilkkiminen jää kokeilematta mutta eilen avautui mahdollisuus päästä avantoon, koska kämppis oli tietysti onnistunut sosialisoimaan ja löytämään kylästä ihmisen, jolla on avain pukukoppiin.

Residenssin aamupalapöydässä siis ilmoitettiin, että illalla tulee kyyti ja sitten mennään. En olisi ikinä uskonut, että löytäisin itseni värjöttelemästä +4 asteisen veden ääreltä pimeänä ja lumisateisena kevättalven iltana, mutta näin kävi.
Pakkasin tietysti uintikamat mukaan, mutta en ollut mitenkään varma, menisinkö veteen vai en. Sysmän avantouintipaikka sijaitsee Camping Sysmän alueella eli leirintäalueella kiven heiton päässä keskustasta. Sen vieressä on muuten kirjailija Yrjö Kokon kotitalo, sekin kaunis vihreä puurakennus. En kyllästy ihmettelemään Sysmää ja sen yhteyksiä joka paikkaan. Leirintäalueen saunan pukuhuone toimittaa talvella uimarien pukuhuoneen virkaa, ja sitä varten saa lunastaa avaimen kunnanviraston neuvonnasta.
Koko rakennus oli yhtä idylliä niin sisältä kuin ulkoa. Pieni mökki nökötti rannassa ja sen luota pääsi helposti laskeutumaan kohti pitkää laituria ja sen päässä mustana kimmeltävää avantoa. Pukutilassa näkyi muistoja menneiltä ajoilta. Aktiivisten avannossa kävijöiden kylpytakit roikkuivat rivissä naulakossa. Uimakengät oli aseteltu riviin huoneen pidemmälle seinälle. Seinään oli kiinnitetty ruutupaperi, johon kävijät merkkaavat lyijykynällä rasteja käynneistään. 

Eikä minulle jätetty valinnanvaraa. Kun mukana on yksi innokas espanjalainen ja päättäväinen kantasuomalainen avantouimari, joutuu ulkosuomalainenkin hyppäämään kylmään veteen. Jätimme vaatteet pukuhuoneeseen, laitoimme uintikengät jalkaan, pipot päähän ja kääriydyimme pyyhkeisiin. Päiväsaikaan avannossa käydään uikkareissa, mutta näin illalla suositaan naku-uintia, koska kukas siellä olisi kattelemassa. 
Kantasuomalainen näytti ensin mallia ja pulahti veteen. Hän ui pari vetoa avannon jäiselle reunalle ja rikkoi siitä muutamia paloja, kunnes ui takaisin. Minä halusin mennä toisena, koska muuten en olisi mennyt. Voi olla, että mennessä pääsi pari ärräpäätä pimeään Sysmän iltaan mutta kyllä minä ihan muutaman uintiliikkeenkin tein. Huh! Uinnista ei ole kuvaa, koska kuvaaja ja kamera eivät ehtineet tarkentaa liikkeitäni.

Laiturilla tuntui muuten hyvältä, paitsi varpaat olivat aivan jäässä, joten lähdin kohti pukutilaa, mutta kuulin kyllä, miten espanjatar suoritti oman uintinsa ja erittäin kunnollisesti vielä. Myöhemmin kantasuomalainen sanoi, että minun olisi pitänyt vain jäädä seisomaan laiturilla olevan lämpimän maton päälle, niin olivat varpaatkin lämmenneet.

Tällä hetkellä käydään neuvotteluja siitä, milloin mennään uudestaan. Ymmärrän täysin, miksi tähän lajiin koukuttuu. En tiedä, miten seuraavalla kerralla käy, mutta tällä hetkellä tilanne on Heidi vastaan avanto 1-0.

Thursday 22 March 2018

Kahvia ja pullaa

Kolme viikkoa Suomessa. Ajattelin Sysmään tullessani, että täällähän ei synny ainoastaan yhden kirjan alku, vaan myös opiskelut etenevät, on aikaa työstää blogia ja kirjoittaa vaikka mitä muuta, koska päivissä on niin vähän muuta ohjelmaa. Niinhän sitä ihminen aina ajattelee. 

Voi olla aika vaikea päivittää blogia, jos päivien aikana ei tapahdu juuri mitään muuta kuin omassa päässä. En tiedä, miten montaa lukijaa kiinnostaa kuulla, että heräsin, join teetä, ja istuin tähän ikkunan alle. Aamupalan jälkeen palasin työpöydän ääreen. Lounastauon jälkeen annoin itselleni luvan tehdä jotain muuta, kunnes palasin taas ihailemaan työpöydän ylle kurottavien ikkunoiden valoa. Iltaisin en sentään tässä istu vaan silloin siirryn sängylle lukemaan tai katsomaan Yle Areenaa.

Kuulostaa tekstiltä, joka räjäyttää koko some-avaruuden.
Tällä viikolla ohjelmassa on ollut muutakin kuin tietokoneenruudun tuijottelua. Tiistaina sain kylään kivan vieraan, kun serkkuni ajeli naapuripitäjästä tervehtimään. Aamun kirjoitustuokio sujui hyvin, kun tiesi, että iltapäivällä on muuta. Kiersimme Sysmän keskustan ja päädyimme kahvilaan, josta aion kirjoittaa myöhemmin lisää.

Tiistai-iltana taas kohtasivat kansainväliset kirjailijat ja Sysmän kansalaisopiston mattopiiri. Reipas naisporukka oli kutonut Villa Sarkiaan uudet räsymatot, ja ne tuotiin tänne juhlallisin seremonioin. Oli hauskaa, kun alakerran suuri sali täyttyi ihmisistä pullan, puolukkamehun ja intialaisen runouden äärellä.
Siinä missä suomalaiset haikailevat jo kevättä, minä olen iloinnut jokaisesta lumihiutaleesta, joka taivaalta putoaa. Auringonlaskuihin en väsy ja plussapäivienkin harmaudessa on sävynsä.  Intialainen kirjoittaa täällä Suomessa tekemässään runossa: "When I womit here, I womit rainbows." Maailman onnellisin kansa, kirjoitettiin lehdessäkin.

Eilen kävin vierailulla Sysmän alakoulussa. Tajusin tilaisuuden jälkeen, miksi haluan kirjoittaa juuri lapsille. He ovat niin innokkaita, avoimia ja täynnä elämää, että toivon, ettei kukaan pääse pilaamaan sitä. Mutta niinhän elämä kuitenkin tekee jossain vaiheessa. Hilja kohtasi lukijansa ja oli ihana kuulla lasten kiherrys ja erityisesti poikien tarve toistella tekstin hauskoja kohtia. Tällaisten hetkien takia Hilja on syntynyt ja on olemassa. Palasin vinttikamariini ehkä motivoituneempana kuin koskaan. 
Tämä viikko on ollut pullan- ja kahvintuoksuinen, saunanlämpöinen ja mukavista kohtaamisista täysi. Onneksi minulle on annettu vielä viikko täällä, koska avanto on vielä käymättä, monet tutut tapaamatta ja suurin osa kirjastosta kantamistani lasten- ja nuortenkirjoista lukematta. Puhumattakaan runokirjoista, joita olen haalinut alakerran kirjahyllystä. Kiire tulee.

Sunday 18 March 2018

Mitä ajattelin tänään

Onko liian uskaliasta tunnustaa, että on onnellinen? Olen viettänyt residenssitalossa nyt reilut kaksi viikkoa, ja tämän viikon päällimmäinen tunne on rauhallinen onni. Suomen talvi on näyttänyt parhaita puoliaan. Miten nautinkaan näistä kimaltavista hangista ja pitkästä iltahämärästä ikkunani takana. Aurinko nauraa kanssani, kun istun täällä valoisassa vinttihuoneessa keksimässä tarinoita. Se onkin hauskaa puuhaa se.

Uusi kirja on lähtenyt etenemään paremmin kuin hyvin. Alussa varvistelin ja pelkäsin hypätä ja antautua tarinan vietäväksi. Nyt hihittelen yksin täällä hiljaisuudessa, sillä päästä pulpahtaa sellaisia juttuja, että yllätän itsenikin. Kotona Kölnissä kirjoitan aina hiljaisuudessa, mutta hiljaisuus on Sysmässä niin syvää, että olen alkanut kuunnella musiikkia kirjoittamisen taustalla. Tai enhän minä sitä kuule: soitan repeatilla viittä kappaleita vain laittaakseni ne taas uudelleen soimaan. Saa nähdä, milloin lista vaihtuu.
Sysmä on ihmiselle hyväksi. Nautin kiireisestä kaupunkielämästä mutta vasta muualla ollessaan tajuaa, miten rasittavaa ja väsyttävää kaupungin jatkuva humu ja taustamelu ovat. Koin tällä viikolla yllättävän välähdyksen, kun astelin kauppaan ja tajusin, ettei minun tarvitse varoa autoja, pyöriä tai muita kulkijoita vaan saan kulkea juuri niin kuin haluan. Kölnissä on aina joku jossain eikä ikinä täysin hiljaista hetkeä. 

Jo nyt on alkanut hirvittää, että täältä on joskus lähdettävä ja palattava oikeaan elämään.

Perjantaina tosin oli sellainen päivä, että mikään ei sujunut. Annoin itselleni vähän vapauksia eli lähdin hiihtämään, menin saunaan ja yritin ajatella jotain muuta. Ja eilen koitti kirkas hetki.  Kämppis nauroi minulle, kun kävin alakerrassa tukka pystyssä ja silmät loistavina ja kerroin, että kirjoitin aamun tunteina uuden luvun tuosta noin vaan. Yleensä työ on sana ja lause kerrallaan puurtamista, mutta joskus inspiraatiopuuska yllättää, ja sen jälkeen olo on kuulas.
Tänä aamuna päätin, että on sentään sunnuntai ja yhtenä päivänä viikossa täytyy olla jotain muuta kuin kirjoitustiedostojen ihmettelyä. Aloitin aamun lukemalla lasten kuvakirjan, juomalla kahvia ja yhdistämällä kämppiksen tietokoneen printteriin. Sen jälkeen alkoi ramaista niin paljon, että mietin jo, miten aikaisin saa mennä päiväunille, jotta niitä ei lasketa enää aamu-uniksi. Mutta eiköhän tästä ole ulos mentävä, sillä jonnekinhan on aina lähdettävä.

Lue myös:

Wednesday 14 March 2018

Mielenmaisema kartalla - ARVONTA

 
                                                                                                    **** Yhteistyössä Alvar Carton kanssa

Muutin Saksaan seitsemän ja puoli vuotta sitten. Lähdin viideksi kuukaudeksi, jäin vuosiksi. Näiden vuosien aikana olen tajunnut, miten hienosta paikasta olen kotoisin. Muutimme Asikkalaan, kun olin 5-vuotias, ja asuin kouluvuoteni siellä. Ensimmäisen kerran tajusin paikkakunnan hienouden opiskelujen jälkeen, kun palasin töihin kahden järven välissä sijaitsevaan Vääksyyn. Koulun toiselta puolelta näkyy Päijänteelle ja toiselta Vesijärvelle. Näistä maisemista joku olisi valmis maksamaan, mutta minulle maksetaan siitä, että teen töitäni tässä ympäristössä.
Saksan vuosina tietynlainen kotiseuturakkaus on vain vahvistunut. Alan ymmärtää ulkomailla kauan asuneita suomalaisia entistä paremmin. Vaikka olen ollut kauan poissa, palaan aina mielelläni kotiseudulle. Olen sijoittanut lastenkirjasarjani päähenkilön kotipaikankin mielessäni Asikkalaan. Vaikka sitä ei missään mainitakaan, minulla on itselläni päässä hyvinkin selkeä kartta siitä, missä Hilja ja koko muu kylän väki asuu ja liikkuu. 

Voi sanoa, että minun mielenmaisemani on Asikkalassa.
Siksipä ei ollutkaan kovin vaikea keksiä, mistä haluan teettää seinällemme kartan. Mietin ensin läpi muita vaihtoehtoja, mutta vaikka Antwerpen ja Porto ovat lempikaupunkejani, ne eivät merkitse minulle niin paljon kuin lapsuuden kotikunta. Alvar Carton verkkosivu on siitä mukava, että siellä on helppo kokeilla erilaisia kohteita ja sitä, miltä ne näyttäisivät mustavalkoisena ja millaisen rajauksen haluaisi tehdä.
Asikkalaa kuvaavassa seinäjulisteessa konkretisoituu sekin, miten hallitseva rooli Päijänteellä on. Jos nyt ruvetaan nostalgisoimaan, niin siellä on lapsuuden kesien uimakoulut käyty, veneretket tehty ja isovanhempien kanssa kalastettu niin kesällä kuin talvellakin. Parhaita päiviä olivat ne, kun jäätä pitkin pääsi kiitämään luistimilla.

En silti tiedä, haluaisinko joskus muuttaa sinne takaisin. Mielenmaisema on pakopaikka ja inspiraatio mutta sen ei tarvitse olla arkea.
Ennen kuin tämä äityy liian pateettiseksi, kerron, että sinullakin on mahdollisuus saada seinällesi kartta itse valitsemastasi kohteesta. Alvar Carto lahjoittaa yhdelle blogini lukijalle julisteellisen tärkeitä ja muistoihin jääneitä paikkoja tai kaupunkeja. Kommentoi, minkä kaupungin tai paikkakunnan haluaisit karttaasi ja miksi ja olet mukana arvonnassa, joka suoritetaan sunnuntaina 18.3. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja kartta luvataan postittaa mihin maailmankolkkaan tahansa.
Monday 12 March 2018

Lastenkirjan julkkarit kirjastossa

Lauantaina oli iloisten kohtaamisten päivä. Kirjailijan työ on yleensä tai useimmiten yksinäistä puurtamista sanaviidakossa ja omien ajatusten syövereissä. Kun kirja on valmis, kuukausien työ saa päätöksensä. Ainakin näiden ensimmäisten kirjojen kohdalla olen halunnut viettää kirjan julkkareita, koska ne ovat myös henkisen matkan päätös. Minä olen viettänyt tunteja tekstin parissa, joka pääsee vihdoin kohtaamaan yleisönsä ja lukijansa.

Kyllä kirjan julkaisemista juhlia pitää!
Viime lauantaina saateltiin uusin lastenromaanini Seikkailu kutsuu, Hilja maailmalle Asikkalan kunnankirjastossa. On aina hyvin vaikea arvioida ennakkoon, miten paljon väkeä paikalle löytää, joten olinkin erittäin tyytyväinen, kun kotikuntani kirjastoon löysi tiensä sukulaisten ja tuttavien lisäksi entinen opettajani, entinen kollegani ja yläasteen luokkakaverikin. 

Tilaisuuden alussa Kustannus-Mäkelän toimitusjohtaja Atso Mäkelä toivotti lukijat tervetulleiksi ja sen jälkeen kirjastonhoitaja Päivi esitti muutaman kysymyksen meille tekijöille. Sen jälkeen Hilja otti lavan haltuun. Aivan ensiksi selvisi, että lähes kaikki yleisöstä olivat lukeneet Hiljan ensimmäisen kirjan. Minä jututin lapsia, jotka lämpenivät hyvin nopeasti ja muistivat henkilöiden nimet hienosti. 
Atso lukee sähköpostiani, jossa kerrotaan Nöpö Vadelmiina Kepposesta, Sadetakkimummosta ja sen semmoisesta.
Sen jälkeen minä kerroin ja luin katkelmia uudesta kirjasta. Nadja taas piirsi fläppitaululle kirjan henkilöitä ja vastaili välillä esittämiini kysymyksiin. Jotta yleisökin pääsi osallistumaan, jaoimme jossain vaiheessa Hiljan värityskuvia ja kyniä, joiden kanssa sai puuhastella luennan jatkuessa. 
Tunnelma oli niin leppoisa ja lämmin, että jopa esiintymistä inhoava kuvittaja innostui kertomaan kaikenlaista. Minulle oli uutta, että Nadja on aina ajatellut Aira Samulinin Mansikkatädin esikuvaksi. Hänelle taas selvisi, että hän oli aivan sattumalta valinnut Volvon rekisteriin kirjailijan nimikirjaimet. Alitajunta, se kaikkien taiteilijoiden paras kaveri.
Halusin, että julkkareissa on muutakin puuhaa kuin vain lukemista ja juttelua, joten virallisen ohjelman jälkeen oli tarjolla vielä toimintaa. Kirjasto tarjosi sivupöydällä mehua ja keksejä ja kirjailijalla piti kiirettä kirjojen myynnin ja signeeraamisen kanssa. Nyt kirjojen töhrimiseen alkaa jo tottua eikä se hirvitä niin paljon kuin ensimmäisen teoksen kohdalla.

Mutta eivät muutkaan olleet toimettomia. Nadja piirsi halukkaille viiden minuutin potrettikuvia, joten vierailusta jäisi kiva muisto kirjan väliin. Niistä tuli ihan hirvittävän hyviä! Kirjaston käytävälle taas viritettiin pallonheittokisa, koska Mansikkatäti heittää kirjassa tivolin kaikkien aikojen ennätyksen. 
Kuva: Asikkalan kunnankirjasto
Julkkarit kestivät pari tuntia ja loppuivat vasta siihen, kun kirjasto suljettiin. Sekä kirjailija että kuvittaja olivat tilaisuuden jälkeen hieman pölähtäneitä mutta erittäin onnellisia. Kirjoittamisessa on parasta keksiminen ja kielen kanssa operointi, mutta tällaiset tilaisuudet näyttävät julkaisemisen parhaat puolet. Hiljalla on kavereita ja faneja kaikista ikäluokista ja on hienoa nähdä, miten hän matkaa maailmalle. Kirjailija sai punastella mukavien ja motivoivien kommenttien keskellä. Tällaisten hetkien muistolla jaksaa pitkään.

Lukijat varustivat kirjailijan suklaalla, kukkasin ja hienoisin odotuksin kirjoituspöytämatkalle kohti uutta kirjaa. Niinhän se on, että julkaisun jälkeen alkaa tikittää aika ennen uutta julkaisua. Täytyypä siis ryhtyä hommiin.
Kiitos kaikille päivään osallistuneille sekä Hilja-tiimiä iloisin ja kannustavin viestein muistaneille <3
Kirjastolle kiitos järjestelyistä! Kiitos kustantamolle kaikesta, ja isälle kiitos kuvista!
Wednesday 7 March 2018

Terveisiä kirjailijaresidenssistä

Olen nyt ollut viikon Suomessa ja kuusi yötä Sysmän residenssissä. Villa Sarkia on Nuoren Voiman liiton residenssitalo, jossa voi samaan aikaan asua kolme kirjailijaa. Meitä onkin täällä värikäs sakki. Ulkosuomalaisen itseni lisäksi täällä työskentelee intialainen runoilija ja espanjalainen romaanikirjailija, joka tosin asuu Saksassa.

Sysmä tarjoaa täydellisen kirjoitusrauhan. Kävelymatkan päästä löytyvät kaikki tarvittavat kaupat ja palvelut, mutta ihmisiä ei juuri näy missään. Ainoat kirjoittamista häiritsevät tekijät ovat ulkoiluun kutsuvat ihanat talviset pakkaskelit ja Yle Areena. Satuin nimittäin huomaamaan, että suositun norjalaisen nuortensarjan SKAMin kaikki tuotantokaudet ovat katsottavissa Areenasta. Arvaatte varmaan, miten siinä sitten kävi. Puhun kohta sujuvaa norjaa, mutta olen myös alkanut ymmärtää sarjan suosion. 

Suomen talvi on tarjonnut meille parastaan. Päijänteellä kiertää hyvin ajettu latu, ja hiihdin eilen kaksi kertaa Ohrasaaren ympäri. Hiihtäminen on vähän samanlaista meditaatiota kuin sauna. Jossain vaiheessa jäljellä on vain hengitykseni, koska ajatukset ovat kadonneet auringossa loistavaan lumiseen järvenselkään. Hiihtolenkin jälkeen olo on juuri oikealla tavalla raukea ja vielä parempi siitä tulee, kun pääsee saunaan.

Intialainen on osoittautunut kovaksi saunojaksi. Hän taistelee Suomen kylmyyttä vastaan istumalla joka päivä löylyissä. Olen todella yllättynyt, miten hyvin hän on sopeutunut Delhin miljoonakaupungista tänne hiljaiseen suomalaiseen kuntakeskukseen ja miten kova saunoja hän on.
Elo eri maista ja elämäntilanteista saapuneiden kirjailijoiden talossa on kuin suuri sosiaalinen koe.   Espanjalainen on tarkka siisteydestä ja viihtyvyydestä. Intialaisen huoneesta kuuluvasta puheen pulputuksesta kuulee, että kotoa on taas soitettu. Minä taas kuulemma teen montaa asiaa yhtä aikaa ja lennähtelen energisesti paikasta toiseen. Jokaisella on omat tapansa, mutta toimimme yllättävän hyvin yhteen, sillä jokaisen päätavoite on tehdä töitä eli kirjoittaa. Toisten työskentelyn rytmi luo hyvän taustan omalle työlle, vaikka yksi kirjoittaakin englanniksi, toinen espanjaksi ja kolmas suomeksi.

Kämppikseni ovat erityisen onnellisia siitä, että talossa majailee myös yksi paikallista kieltä puhuva. Residenssissä on nimittäin ollut viime viikkojen aikana keittiöremontti, joka viimeisteltiin eilen. Minut lähetetään keskustelemaan remppamiehien ja siivoojan kanssa, kun tilanteesta täytyy saada selvyys. Olen myös kääntänyt uimahallin aukioloajat seinälle englanniksi, mutta enemmänkin olisi ehkä pitänyt tehdä.

Eilen iski nimittäin maitokriisi. Intialainen juo joka päivä kotoaan tuomaansa chai-teesekoitusta, johon tulee kuumaa maitoa ja inkivääriä. Olohuoneessa leijuukin usein mausteinen tuoksu. Eilen maito oli loppu, ja kun intialainen oli hetken odotellut aurinkoa ja pakkaslukujen laskemista, hän suuntasi kauppaan. Vilkaisin myöhemmin jääkaappiin ja mitä näinkään: siellä oli piimää.

Tämän aamun suurin kriisi oli temppuileva kahvinkeitin. Espanjalainen keittää meillä aamukahvit, koska nousee aikaisemmin kuin minä, mutta tänään kone teki kummallisia asioita. Pesimme kaikki osat huolellisesti, joten tämäkin kriisi on todennäköisesti ohitettu. Ilman aamukahvia ei kirjoittaminen onnistu. Kuten huomaatte, täällä ei tapahdu kovin paljon, vaikka kaikkien ajatuksissa ja tietokoneilla on menossa aikamoinen mylläkkä.
Kummallisinta menneessä viikossa on kielellinen rinnakkaistodellisuus, johon olen pudonnut. Olen Suomessa, mutta puhun joka päivä enemmän englantia ja saksaa kuin suomea. Tilanteen ongelmallisuuden tajuttuani hain kirjastosta suomalaisia lastenkirjauutuuksia ja aloin kuunnella suomalaista musiikkia. Toki kaupan kassalla ja hiihtolenkin varrella olen päässyt puhumaan  suomeakin. Täällä nimittäin tervehditään ja ikäihmiset vaihtavat mielellään samalla muutaman sanan ohikulkijan kanssa. Toissapäivänä kämppikseni saivat palautetta, kun eivät vastanneet tervehdykseen. Mutta eiväthän keskenään englantia puhuneet ja suomea ymmärtämättömät olleet huomanneet, että se ´päivää´ oli tarkoitettu heille. 

Kaiken kotimaan talven ihmettelyn, välitilassa leijumisen ja pakkasulkoilun lisäksi olen päässyt myös kirjoittamisen makuun. En vielä tiedä, mihin teksti tulee minua viemään, mutta Hilja-sarjan kolmas osa on päässyt hyvään vauhtiin. Minulle on annettu aika tässä huoneessa, jonka ikkunassa on tänäkin aamuna jääkukkia. Se on käytettävä viisaasti. Mutta iltapäivällä on lähdettävä ulos.
Tuesday 6 March 2018

Rotterdamin kahvilat ja ravintolat - jatkoon

Syöminen ja juominen ovat tärkeitä ja välttämättömiä toimintoja, ja matkoilla vielä hauskempia kuin kotiarjessa. Rotterdam osoittautui hyväksi kaupunkikohteeksi siinäkin mielessä, että siellä on lukuisia kiinnostavia ja hyviä ravintoloita. Toki täytyy sanoa, että mitä hienommin stailattu paikka, sitä heppoisampi ruokalista. Siksi valitsin tähän listaan vain suosikkini enkä esittele kaikkia paikkoja, joissa kävimme. Poimi vinkit talteen, jos joskus satut pysähtymään Rotterdamiin, jota kyllä suosittelen kaikille dynaamisesta kaupunkikulttuurista pitäville.

Aamupalapaikkoja

1. Baker and Moore
Baker and Moore löytyy leveän Westeblaakin numerosta 147. Sympaattinen kahvila on kahdessa tasossa ja erittäin näkyvässä osassa ovat töitä tekeville tarjolla olevat workspace-pöydät. Sekä ala- että yläkerrassa on pitkä pöytä, jonka varrella on monia pistorasioita kaikille, jotka haluavat tulla kahvilaan työskentelemään. Tämä konsepti ei ole lyönyt läpi vielä Kölnissä mutta Rotterdamissa se tuntui olevan itsestäänselvä osa monia kahviloita.
Ennen
Jälkeen
Viihtyisä tila ei kutsu vain tekemään töitä vaan myös oleilemaan, ja me halusimme erityisesti aamupalaa. Listalla on kaikenlaista, mutta keskeisenä konseptina tuntuu olevan oman lounasleivän tai -salaatin kokoaminen. Valitsimme kuitenkin kahvit ja kahden hengen aamupalan (12 €/syöjä), joka ei  runsaudessaan ja herkullisuudessaan jättänyt toivomisen varaa. Leipäkorissa oli hyvää tuoretta leipää, croisantteja ja skonsseja ja niiden päälle sai sipaista kaikenlaista. Jopa kasvikset oli kivasti huomioitu.

Suositukset tälle paikalle kaikille kahvilahengailusta pitäville.
Baker and Moore, Westeblaak 147

2. hopper Coffee 
Oli mielenkiintoista huomata, millainen konsepti Rotterdamissa on nyt vallalla tai cool. hopper Coffee oli hyvin samantyylinen tila kuin Baker and Moore, sillä materiaaleina siellä oli paljon betonia ja selkeitä linjoja. Hopper coffee sijaitsee ravintolakadulla, josta löytyy hyvä tarjonta myös illallista kaipaaville.

Ongelmana hoppe Coffeen tilassa oli kuitenkin kaikuisuus, sillä siellä ei ollut puulattiaa tai muita elementtejä, jotka olisivat rauhoittaneet tunnelmaa. Täydessä kahvilassa oli hyvin meluisaa. Aamupalalista ei ollut kovin monipuolinen, ja suosittelenkin tätä paikkaa kaikille kahvin ystäville, sillä kahvit olivat erinomaiset ja lounasmenukin ihan mielenkiintoisen näköinen.

hopper Coffee, Schiedamse Vest 146

Lounaspaikkoja

1. Sue
Kasvissyöjällä ei ollut Hollannissa aina helppoa, joten olikin varsin mainiota törmätä   sattumalta kasvisravintolaan heti saapumispäivänä. Sue on sympaattinen kahvila keskustan ostoskadun varrella. Siellä tarjoillaan kotitekoista limonaadia, lounasannoksia ja leivonnaisia ja muita herkkuja. Ymmärtääkseni lounasannokset sai myös vegaanisina.
Tunnelma on leppoisa ja kahvila eroaa ympäristön ravintoloista positiivisesti. Jos asuisin Rotterdamissa, kävisin täällä varmasti säännöllisesti. Kesäkurpitsapastassa ja pestossa ei oltu säästelty valkosipulia ja seuralaisen vegaanileipälautanen maistui sekin.
Kesäkurpitsapastaa ja pestoa, nam!
Sue, Karel Doormanstraat 372-374

2. Uit je eigen Stad
Uit je eigen Stad, eli omasta kaupungista, on mielenkiintoinen konsepti, johon kuuluu itse asiassa kaksi ravintolaa. Toinen on rautatieaseman vieressä sen pohjoispuolella, toinen kaupungin länsipuolella satamassa. Kesällä satamaan olisi nopsa polkaista pyörällä mutta kyllä sinne metrollakin pääsee.

Vanhaan satamavarastoon rakennettu tila tarjoaa niin ravintolan, ulkopuutarhan kuin tilan tapahtumajärjestäjille. Voisin kuvitella, että varsinkin kesäiltapäivänä olisi mukava pyöräillä hengailemaan tälle erikoiselle takapihalle.
Meille oli annettu paikka aamupalavinkkinä, joten sanonpa nyt tässä, että rautatieaseman luona olevasta kahvilasta saa aamupalaa, mutta satamasta ei. Sataman Uit je eigen Stad vaikutti kivalta lounas-ja iltapaikalta mutta aamulla sieltä ei saa mitään.

Uit je eigen Stad, Marconistraat 39


Illalla oluelle ja syömään

1. Kaapse Maria 


Kaapse Maria on yksi kaupungin uusimmista ravintoloista, sillä se viettää tänä keväänä ensimmäistä vuosipäivää. Panimoravintola sijaitsee vanhassa rakennuksessa ja on sisustettu erittäin tunnelmalliseksi. Tänne tullaan erityisesti sen olutvalikoiman takia, mutta oluen oheen saa myös pieniä tapastyyppisiä annoksia, jotka riittävät hyvin illalliseksi. 
Kaikki tilaukset hoidetaan tiskillä ja, mikä on hyvä, koska siitä pääsee ihailemaan seinän peittäviä olutlaatikoita ja samalla maistelemaan, minkä oluen ottaisi. Kaapse Marian oluet tarjoillaan yksinkertaisista laseista ja niillä on hauskoja nimiä, kuten Kinderyoga ja Pils Pils Pils, ja suurin osa niistä oli belgialaiseen tyyliin hyvin vahvoja. Kannattaa ehdottomasti viettää yksi ilta maistelemalla oluita ja nauttimalla ravintolan mukavasta tunnelmasta. 


Kaapse Maria, Mauritsweg 51

2. Boudewijn, Belgisch Biercafé 
Kävelimme puoli seitsemän aikaan illalla pitkin katuja ja mietimme, mistä löytyisi mukava paikka illallista ja muutama olutta varten. Nurkkabaari näytti pimeältä ja hiljaiselta, mutta päätimme kurkistaa sisälle. Oven avattuamme meitä kohtasi suuri yllätys: Boudewijnin tummasta puusta rakennettu vanha ravintolasali oli täynnä ihmisiä ja puheensorinaa. Olimme löytäneet juuri sinne, minne halusimmekin.

Boudewijn on belgialaisiin oluisiin erikoistunut anniskeluravintola ja sen olutlista on hyvin monipuolinen. Ruokalistalla on kaikenlaista perinteistä pubiruokaa, kuten ranskalaisia perunoita, mutta täällä voi myös syödä hyvin. Listalta löytyi vaihtoehtoja myös kasvissyöjille, eli emme olisi voineet päätyä parempaan paikkaan.

Ilta Boudewijnissä oli hyvä osoitus hollantilaisesta tai ainakin rotterdamilaisesta ravintolakulttuurista. Paikka oli aivan täynnä  arki-iltana klo 19, mutta ensimmäiset asiakkaat alkoivat poistua jo klo 20. En tiedä, olivatko he tulleet vain afterworkille, mutta muutkin illat todistivat, että Hollannissa ravintoloihin mennään aikaisemmin kuin Saksassa. Skandinaaviseen ruokarytmiin tottuneille tämä sopikin oikein hyvin.

Boudewijn, Nieuwe Binnenweg 53a-b

Rotterdamissa voi tehdä maukkaita kulinaarisia matkoja, sillä kaupungin ravintolatarjonnassa on monenlaista ja myös etniset ravintolat ovat erinomaisesti edustettuina. Indonesialainen jäi meiltä valitettavasti testaamatta, mutta thaimaalaisessa kävimme ja hyvää oli.

Poffetjes
Älä myöskään unohda olla maistamatta Poffetjessia eli paikallista herkkua. Pannukakkutaikinasta pienissä muoteissa paistetut pallurat tarjoillaan voin (!) ja tomusokerin kanssa. Kaksi tällaista ja viikon sokerikiintiö on täynnä.

Sinua voi kiinnostaa myös: