Sunday 27 December 2020

Mitä jos muuttaisi Pohjois-Frieslandiin

Vuosia sitten juttelin silloisten työkavereiden kanssa paikoista. Muistan erään sanoneen, että Pariisi on hänen sielunsa paikka, sillä siellä ollessa tuntuu hyvältä ja sellaiselta kuin joku olisi laittanut laturiin. En tainnut tuolloin osata sanoa, mikä on minulle sellainen paikka, jossa akut latautuvat kuin huomaamattaan ja sekä mieli ja keho virkistyvät. 


Jos joku kysyisi minulta nyt, missä paikassa tunnen voivani hyvin ja palautuvani omaksi itsekseni, minun olisi helppo vastata. Itse asiassa paikkoja on kaksi. Niitä yhdistää luonnon läheisyys, hiljaisuus sekä raikas ilma ja puhdas vesi. Ja nyt joku kysyy, miksi asun kaupungissa, jos kaipaan jatkuvasti paikkoihin, jotka ovat asuinympäristöni vastakohtia, mutta ei mennä nyt siihen. Elämähän tunnetusti on.


Nuorena ei halunnut mitään muuta kuin pois tylsältä suomalaiselta maaseudulta, ja vielä opiskeluaikoinakin tuntui, ettei siellä haluaisi asua. Saksan vuodet ovat kuitenkin saaneet minut kiintymään lapsuuteni kotikylään aivan uudella tavalla. On aina ihana palata rauhalliseen ympäristöön ja tutuille lenkkipoluille, saunan lämpöön ja järvien läheisyyteen. Lapsen saamisen myötä mummolareissut ovat saaneet uusia sävyjä, ja olen onnellinen jokaisesta päivästä, jonka saamme viettää entisessä kotitalossani.

Toinen sielunmaisema on hiipinyt elämääni kuin varkain. Olen ollut kohta kahdeksan vuotta yhdessä miehen kanssa, joka on kotoisin Pohjois-Saksasta, aivan läheltä Tanskan rajaa. Ympäristö on hyvin erilainen kuin lapsuuteni kylässä, mutta periaate on sama. Tosin Pohjois-Frieslandissa ei ole kyse metsistä vaan raikas meri-ilma tuivertaa tukkaa, horisonttia riittää silmän kantamattomiin ja vuorovesi tekee rannasta mutaisen. Lähes joka päivä sataa tai ainakin tuulee, mutta en lakkaa ihmettelemästä hiljaisuutta. Kaupungin jatkuvan taustamelun huomaa vasta sitten, kun  sieltä lähtee pois.


Appiukkoni muutti muutama vuosi sitten uuteen taloon ja luulen, että ihastumiseni seutuun kirkastui silloin. Uusi asuinpaikka sijaitsee vihreässä ympäristössä, siinä on mukava piha lapsen kanssa leikkiä, tuulessa humisevia vanhoja puita ja vain kivenheitto Pohjanmeren rantaan. Kävelylenkin voi suorittaa niin, että seuraa ensin rantaviivaa, kiipeää sitten pitkän ja loivan mäen päälle metsään ja laskettelee lopulta pellonreunaa hiekkatien varrella sijaitsevaan taloon.


Appiukon kodissa on myös sauna, joten viihdyn siellä erinomaisesti. Minun ei tarvitse olla perillä kauaakaan, kun huomaan, että hartiat ovat rentoutuneet ja ajatukset rauhoittuneet. Tuntuu siltä, kuin kuin joku olisi laittanut minut laturiin.

Aina välillä mietimme miehen kanssa, missä asuisimme, jos emme asuisi Kölnissä. Meillä on täällä hyvät turvaverkostot ja ystäväpiiri, Suomeen pääsee näppärästi ja koko Keski-Eurooppa tuntuu olevan vain junamatkan päässä. Ei ole mitään muuta syytä lähteä kuin se, että joku paikka alkaisi tuntua paremmalta tai työ veisi muualle. Kuulimme jouluna, että miehen lapsuudenystävä on muuttamassa takaisin kotiseudulle ja mietimme omaa tilannettamme.


Minun työni olisi helposti siirrettävissä hiljaiseen kyläyhteisöön, mutta en aja autoa, ja se olisi maalla varmaan pakollista. Myös Suomeen lähteminen olisi hankalampaa kuin nyt enkä tiedä, miten helposti uudet ystäväkuviot järjestyisivät kylmien ja etäisten pohjoissaksalaisten parissa. Entä olisiko arki merituulessa ja lähes jokapäiväisessä sateessa sittenkään niin kiehtovaa kuin miltä se vierailuilla tuntuu? Ajatusleikki keskeytyy aina viimeistään siihen, kun mies toteaa, ettei ole vielä valmis luopumaan kaupungin läheisyydestä. Pikkulapsiarki ja lock down tosin varmistavat sen, ettei kaupungista ole tällä hetkellä muuta iloa kuin lyhyet välimatkat.

Emme siis ainakaan vielä ole pakkaamassa elämää laatikoihin ja muuttamassa toiselle puolelle maata, mutta sovimme jo, että lähdemme sinne pian uudestaan, koska kirjoittajan arki vaatii rauhallista ja virikkeellistä ympäristöä, suomalainen sieluni saunaa ja mies voi suorittaa home officea muuallakin kuin kotisohvalla.


P.S. Kyseiset kuvat ovat appiukon lähellä sijaitsevalta lammasfarmilta, josta kävimme hakemassa ruokaa joulupöytään ja villavaatteita pojalle. Yleensä näillä rantavalleilla tai tulvapadoilla tai miksi näitä rakennelmia suomeksi sanotaankaan paimentaa lampaita, mutta nyt emme nähneet yhtään. 

Monday 21 December 2020

Miten olla luova


Joululomalle lähtiessäni totesin miehelle, miten ihanaa on, ettei minun viikkoon tarvitse kirjoittaa tai pakottaa itseäni koneen äärelle. Olimme olleet vuorokauden reissussa, kun totesin, että nyt on pakko etsiä muistikirja ja rustata ajatuksia. Olin työnnellyt lapsen uneen uusissa maisemissa ja raikkaassa meri-ilmassa ja päässä alkoi pyöriä enemmän ideoita kuin kotona pitkään aikaan. Miestä nauratti, että eipä siihen kauaa mennyt.


Aloinkin miettiä, mitkä asiat ovat luovuuteni edellytys eli mitä tarvitsen voidakseni olla luova ja kirjoittaa työkseni. Seuraavat asiat tulivat mieleen:


1. Tarpeeksi unta

Poikani ei ole ollut hyvä nukkuja. Hän oli 15 kuukautta nukkuessaan ensimmäisen yön putkeen, ja senkin jälkeen yhtenäiset yöunet ovat olleet harvinaista herkkua. Viimeisten viikkojen aikana on puhjennut jo kolme poskihammasta ja uusia sanoja putkahtelee päivittäin, ja lapseni tuntuu prosessoivan tätä kaikkea öisin.


Minun olisi synnytettävä päivisin tekstiä, koska kirjoittaminen on tällä hetkellä päätyöni, mutta se on haastavaa, koska en saa koskaan nukkua tarpeeksi. Tarvitsen muutenkin paljon unta, mutta kirjoittaminen vaatii vastapainokseen lepoa, sillä muuten ajatukset ovat raskaat ja tahmeat. Tällä viikolla olen ollut niin väsynyt, että en ole herännyt yöllä vaan mies on hoitanut rauhoittelun, ja se on tehnyt hyvää. Ainakin siis minulle.


2. Hiljainen, rauhallinen ja vaihtuva ympäristö

Kotitalomme kulmalta alkaa puisto ja kesäaikaan ikkunamme edessä näkyy naapuritalon seinän peittävä muratti, joten ympäristö tarjoaa vihreää, mitä tuijottaa, kun uppoaa ajatuksiinsa. Kaupungissa on kuitenkin jatkuva taustamelu, jonka tajuaa vasta, kun sieltä tulee pois. 


Jotta ajatukset hengittävät, tarvitsen rauhallisen ja hiljaisen ympäristön sekä vihreän tai avaran maiseman, jota tuijottaa. Muistelen edelleen kaipauksella muutaman vuoden takaista residenssijaksoa Sysmässä. Asuin tunnelmallisen puutalon yläkerrassa, josta aukeni avara maisema kylän yli. Siellä oli hyvä antaa ajatusten juosta.


Toki kirjoittaminen on puurtamista ja kirjan tekemiseen kuuluu monia vaiheita ideoinnista oikolukuun, mutta sopiva ympäristö auttaa ideoiden synnyssä. Ehkäpä luovuuden ruokkimiseksi tärkeää on myös vaihtaaj maisemaa ja päästä siten lukkojen yli. Tämän takia taiteilijat matkustavat paljon ja residenssit ovat suosittuja. 


Täällä Pohjois-Frieslandissa on jotain, mikä saa minut voimaan hyvin ja ajatukseni pulputtamaan. En tiedä, onko kyse vain paikanvaihdoksen tuomasta liikahduksesta. Kirjoittaisinko tehokkaammin, jos asuisin täällä vai hidastuisivatko ajatukset, kun merenrannasta tulisi liian tuttu? 


3. Liike raittiissa ilmassa


Jos kirjoittamisesta tai erityisesti keskittymisestä ei tule mitään, pitää lähtee liikkeelle, sillä silloin voi käydä niin, että yhtäkkiä tietää, mitä tekstille pitää tehdä. Itselleni toimivat parhaiten kävely ja pyöräily. Miten monta ideaa tai repliikkiä onkaan putkahtanut mieleen pyöräillessäni puiston läpi päivätöihin. Perillä olen äkkiä sanellut ajatukset puhelimeen odottamaan seuraavaa kirjoitushetkeä.


Tämä on kuitenkin sellainen luovuuden kirittäjä, jonka usein unohdan. Sitä pyrkii pakottamaan itsensä kirjoituspöydän ääreen, vaikka ajatukset liikkuisivat vapaammin kävelyllä, tiskatessa tai pyykkiä lajitellessa. Olenkin oppinut, että ei ole hedelmällistä keikkua koko päivää koneen ääressä, jos ei pysty keskittymään, vaan välillä kannattaa tehdä jotain muuta. Lyhyet, intensiiviset kirjoituspätkät ovat usein tehokkaampia kuin pitkät maratonit, ja toisaalta ideat pulpahtavat tiedostamattomasta esiin juuri silloin, kun niitä ei yritä pakottaa esiin.


4. Suomenkielinen ympäristö

En asu Suomessa vaan arkeni toimii vieraalla kielellä.  Onkin haastavaa yrittää huolehtiä äidinkielestä, koska ympäristön kieli on niin hallitseva. Tällä hetkellä minulla onkin ongelmana se, että elämästäni puuttuu vuorovaikutteinen suomen puhuminen, mikä ennen hoitui päivätöissä. Toki puhun lapselleni suomea ja hän kyllä vastaa, mutta en ole aivan varma, mitä hän sanoo ja tarkoittaa. Koti-suomi ei siis toistaiseksi riitä ylläpitämään kielitajua. 


Säännölliset kielikylvyt Suomeen ovat entistä tärkeämpiä ja onnekseni olen tänäkin vuonna päässyt muutaman kerran kotimaahan. Viime aikoina olen puhunut paljon puhelimessa suomalaisten ystävien kanssa, jotta kirjoituskieli saisi buustia. Unelmoin siitä, että voisin joskus taas viettää pidemmän pätkän Suomessa kieltä käyttäen ja töitä tehden.

5. Piristeet

Tänä syksynä kahvin ja vihreän teen määrä on korreloinut yöunien kanssa. Aamu alkaa vihreällä teellä ja aamupala päättyy kahviin. Toinenkin kuppi menee, jos yö on ollut todella huono. Lounaan jälkeen on vuorossa jälleen teetä jostain piristävästä laadusta ja myöhäisiltapäivällä kahvia. Jos iltatöissä menee myöhään, myös siellä kuluu vihreää teetä tai kahvia.


Joskus tilanne vaatii myös suklaata tai salmiakkia ja niistä saatavaa buustia, vaikka kello olisi vasta 10 aamulla. En koskaan ole syönyt niin paljon suklaata kuin silloin, kun kirjoitin gradua. Sellaiseen määrään en ole tänä syksynä yltänyt, mutta piristäviä juomia kyllä kuluu. Ne eivät varmasti olisi tarpeen, jos saisin nukkua tarpeeksi (palaa kohtaan 1.)


Luovuutta täytyy siis usein houkutella esiin ja siitä eli itsestään pitää huolehtia, sillä muuten ajatukset eivät jaksa synnyttää uutta. Yllä mainittujen keinojen lisäksi ideoita syntyy usein silloin, kun niitä vähiten odottaa, kuten minulle kävi tässä heti loman alkuun. Joskus oman tekstin ajatukset kehittyvät samalla, kun lukee toisen kirjoittamaa tekstiä. Ohimennen kuultu juttu tai hauska sana tai sanonta saattavat myös jäädä mieleen elämään.


Millaiset keinot auttavat sinua löytämään ideoita tai ylläpitämään luovuutta?