Sunday, 14 July 2019

Hän on täällä

Olen ollut äiti kohta neljä päivää. Maailmani mullisti keskiviikkona saapunut pikkumies. Pää ei pysy kaikissa käänteissä mukana, vaikka valmistautumisaikaa onkin ollut: viime yönä kysyin puoliunessa mieheltä, joko minä sain sen lapsen. Ja sainhan minä.

Hän on samalla niin valmis ja kesken, niin kaunis ja kuin avaruusolio toiselta planeetalta. Ja me kaksi aikuista kokeilemme päällemme uusia rooleja äitinä ja papana, juuri tämän tyypin vanhempina. Ja koemme avuttomuutta ja onnea.

Ensimmäisenä yönä mies kuunteli huolissaan lapsen hengitystä, toisena yönä minä aloin paniikissa tarkistaa, onko se elossa, kun nukkui niin hiljaa. Odotan edelleen, että joku hakee hänet kohta pois sillä en meinaa uskoa, että hän on meidän ja tullut jäädäkseen. 
Sitäkään en vielä ymmärrä, että raskausmaha on poissa. En uskalla nukkuessa kääntyä kaikkiin suuntiin ja törmäilyn jälkeen ajattelen, että voi ei ja sitten ainiin. Eihän siellä enää olekaan ketään.  Maha on kutistunut neljännekseen ja niin oudon kevyt.nMiehenkään ei halatessaan tarvitse kumartua yli vaan hän voi tulla suoraan kohti.

Nämä päivät kuluvat ihmetellen uutta perheenjäsentä ja tilannetta. Meidän tehtävämme on auttaa häntä heräämään hieman enemmän tähän maailmaan. Tähän mennessä voin sanoa, että hän ei ole aamuihminen, kuten ei isänsäkään, hän osaa kiljua jo hienosti ja hänellä on samat piirteet, jotka katsovat minun vauvakuvistani. 

Ja tietysti sen, että hän on ihmeellinen. 

Synnytyksestä tullee myöhemmin oma postauksensa. Nyt keskitymme olennaiseen: tähän hetkeen <3

Sinua voi kiinnostaa myös:

Ihana alkuraskaus eli ensimmäinen kolmannes

Sunday, 30 June 2019

Raskauskuvaus ja voimauttavan valokuvan keinot

En ollut ajatellut, että raskausmahan kanssa tarvitsisi enää tehdä sen suurempia raskauskuvauksia, kuin mitä tänne blogiin on tullut räpsittyä, mutta kun voimauttavaa valokuvausta opiskellut ystävä kysyi halukkuuttani malliksi, suostuin tietysti heti.

Voimauttava valokuvaus on metodi, jossa poseerauksen sijaan keskitytään hakemaan luonnollista ihmisessä. Miina Savolaisen kehittämää kuvaustapaa voidaan käyttää terapeuttisesti ja pedagogisesti. Tärkeintä on kameran läpi tuleva hyväksyvä katse: jokainen on kaunis ja täydellinen omalla tavallaan. Kuvattava saa itse määrätä, millaisessa ympäristössä ja miten kuvataan ja kuvaaja keskittyy rohkaisuun, kannustamiseen ja kuvattavan kuuntelemiseen.

Kuvauksen lähtökohta on esimerkiksi tällainen: Yleensä on hyvä miettiä jokin henkilökohtainen aihe. Sen kautta sinulle voi muodostua idea, millaisia kuvia itsestäsi haluat. Aihe voi olla esimerkiksi: Millainen minä olen? Millaisia eri puolia minussa on? Onko sinussa joitain puolia, mitä muut eivät sinussa näe? Haluatko esim. vahvistaa näitä tiettyjä piirteitäsi valokuvan kautta. Tuoda niitä enemmän näkyväksi? Tärkeää on kuvata sitä, mikä sinulle tuntuu MERKITYKSELLISELTÄ juuri nyt ja mitä haluat tuoda näkyväksi.

Kuvat otetaan usein filmikameralla, jotta lopputulos paljastuu vasta myöhemmin. Kuvaustapa eroaa siis täysin selfie-mentaliteetista. Me käytimme digikameraa mutta katsoimme kuvat yhdessä vasta muutama viikko myöhemmin. Keskustelussa etsimme niille merkityksiä ja analysoimme tuntemuksia, nauroimme epäonnistuneille otoksille (muutamassa kuvassa näytti kuin minua olisi jo supistanut) ja ihailimme onnistuneimpia otoksia.

Jos tämä ei ole voimauttavaa ja mieltä hivelevää, ei sitten mikään!

Minä halusin tulla kuvatuksi luonnossa, joten menimme läheiseen puistoon, josta löytyy metsäinen kaistale. Otimme kuvia myös kuvaajan kodin takapihalla, joka rajautuu luostarin muuriin. Vaikka kyseessä on lähes Kölnin keskusta, laiduntaa siellä kesällä laumallinen lehmiä. Ja pitihän nekin saada kuvaan!

Kokonaisuudessaan kuvauksiin meni pari tuntia. Toki osasyynä on se, että olemme ystäviä ja höpötimme samalla kaikkea mahdollista - mikä valitettavasti näkyy myös monessa kuvassa. Suun olisi joskus voinut pitää kiinnikin. Otoksia tuli lopulta parisen sataa, mutta toki monessa meni tarkkuus ja valotus vähän sivuun, koska keskityimme tekemiseen emmekä säätämiseen. Mutta aika moni kuva onnistui kuitenkin.

Nämä kuvat on otettu raskausviikolla 36 erittäin positiivisen ja lämpimän tunnelman vallitessa. Vaikka tuntuukin, että olemus on kuin valaalla, nämä valokuvat ovat ihana muisto.

Kiitos kuvauksesta Eveline Küver!
Evelinen saksankieliset kotisivut löytyvät täältä


Thursday, 27 June 2019

Makuuhuone valmiina vauvaa varten

Kätilö kävi eilen. Hän paineli vatsaa, kuunteli sydänääniä ja tarkkaili minua hetken ja sanoi, että täältä ollaan pian tulossa. Lapsi on kiinnittynyt ja äitikin rauhoittunut. Että olisi syytä järjestää kassi sairaalaan lähtöä varten. 

Minulla on koko ajan ollut sellainen olo, että hän tulee ennemmin hieman etuajassa kuin myöhässä, mutta eihän näistä koskaan tiedä. En ole kuitenkaan halunnut kiirehtiä kodin järjestämisen kanssa, koska odottavan aika voisi siten muuttua liiankin pitkäksi. Jotenkin takaraivossa on myös takonut mitä jos -ajatus, ja sillä en ole halunnut tuijotella tyhjää sänkyä liian kauan. Viimeisen viikon aikana olemme kuitenkin järjestäneet kodin vauvalle tulla.
Ensimmäinen homma oli käydä läpi kellari ja tehdä sinne tilaa tavaroille, jotka siirtyvät säilöön vauvan tieltä. Meille oli heti itsestään selvää, ettei vauvalle laiteta vielä omaa huonetta vaan hänen hoitopöytänsä ja sänkynsä paikka on meidän makuuhuoneessamme. Niinpä varastosta lähti uusille omistajille siellä tyhjänpanttina seisoneita kamoja ja sinne tuli tilaa lipastolle ja yöpöydälle. 

Päädyimme myös sellaiseen ratkaisuun, ettemme hanki vain vauvanhoitoon tarkoitettua pöytä/kaappisysteemiä vaan ostimme Ikean lipaston, jonka päälle ruuvattiin hoitotaso. Lipastosta on iloa myöhemminkin, toisin kuin hoitopöydästä. Emme kuitenkaan ostaneet massiivisen leveää hoitotasoa, koska olen tosin sitä mieltä, että käytäntö näyttää, miten vaipanvaihdon kanssa käy. Jos tyypistä tulee niin liikkuvainen kuin oletan, vaipat tulevat pöydän sijaan vaihtumaan lattialla suojan päällä. Turvallisuussyistä.
Sängyn valintaa mietin pitkään, mutta totesin, että kompaktissa kodissa liikuteltavuus on tärkeintä ja haluan myös, että yöt menevät sujuvasti. Emme halunneet myöskään alkaa etsiä isompaa parisänkyä vaan tavoite on, että lapsi pysyisi omassa kolossaan. Sen näkee sitten.

Ostimme sängyn lopulta uutena, koska käytettyjen hinnat eivät välttämättä eroa uusista kovin paljon. Sängyn etureunan saa pudotettua yöksi alas, jotta imetyshommat sujuvat ilman nostelua, ja alle tulevat pyörät takaavat sen, että sängyn saa päivän aikana siirrettyä muihinkin huoneisiin sen mukaan, missä minä milloinkin puuhastelen.
Täytyy sanoa, että olen aivan ihastunut lopputulokseen enkä malttaisi odottaa, että kaikki uudet jutut pääsevät käyttöön! Nyt vain odotellaan, koska sankari päättää saapua ja ottaa tilan haltuun - ehkä järjestin kaiken sittenkin liian aikaisin valmiiksi. 


Sinua voi kiinnostaa myös:

Ihana alkuraskaus eli ensimmäinen kolmannes
Thursday, 20 June 2019

Babyshower eli vauvakutsut

Suomessa minulta oli kysytty, mitä luulen, onko minulla Kölnissä babyshowereita eli vauvakutsuja. Ja minä siihen, että ei todellakaan. Kuka minulle nyt sellaiset järjestäisi. Miten väärässä olinkaan.

Muutama viikko sitten mies kysyi, onko minulla suunnitelmia eräälle tietylle tiistaille, sillä ystäväpariskunta voisi tulla silloin piipahtamaan ja tuomaan vauvalle pieneksi jääneitä vaatteita ja sen sellaista. Ajattelin, että kiva juttu, koska samalla voin kysyä heiltä muutamia asioita esimerkiksi päiväkotipaikan hakemisesta.

Tiistai koitti helteisenä ja hikisenä. Ensin ajattelin, etten suotta pukeudu ystävien takia ihmeemmin, mutta laitoin kuitenkin mekon päälle. Ja onneksi laitoin. Oven takana ei nimittäin ollutkaan ystäväpariskunta vaan ryhmä suomalaisia naisia ruokien, koristeiden ja lahjojen kanssa. 

Yllätys oli täydellinen, ja minulta meni hetki sen tajuamiseen, mitä tapahtuu.

Minut istutettiin olohuoneeseen, ja kun sain tulla keittiöön, siellä odottivat hienot koristelut, notkuva ruokapöytä ja jättimäinen vaippakakku.
Vaippakakku on perinne vauvakutsuilla ainakin täällä Saksassa. Se on kääritty kasaan vaipoista ja niiden väliin ja päälle on aseteltu kaikkea tarpeellista, kuten tutteja, ihoöljyä, pieniä leluja ja ruokalappu. Täytyy sanoa, että kakku on niin hieno, etten tiedä, kehtaako sitä purkaa ollenkaan. Toisaalta vaipoille tulee kohta käyttöä, joten tämä kakku on ensisijaisesti käytännöllinen.
Paikalla oli kuitenkin myös ihan oikea kakku. Joimme alkoholitonta skumppaa ja söimme salaatteja ja kasvispiirakkaa ja jälkiruuaksi vielä erinomaista raparperikakkua.

Babyshowereilla ei ole virallista ohjelmaa, vaan tavoite on juhlia tulevaa äitiä ja tsempata häntä tulevaan koitokseen. Muutama järjestäjä oli joutunut perumaan tulonsa, mutta paikalla olleet äidit jakoivat avoimesti omia kokemuksiaan, ja synnytyksistä ja kakasta puhuttiin varsin pitkään. Mies lähti suosiolla urheilemaan, mutta ei hän muutenkaan olisi paljoa ymmärtänyt, koska puhuimme suomea.

Ilta oli ihana, ja siitä jäi hyvä mieli pitkäksi aikaa, sillä olen edelleen ihan fiiliksissä enkä ota koristeita alas ikinä. Kävin niin kierroksilla tästä yllätyksestä, että rauhoittuminen ja nukahtaminen kestivät pitkälle yöhön.

Vauvan saapuminen alkaa konkretisoitua jo niin monella tavalla. Olin hämmentynyt kuultuani, että järjestelyjä oli tehty pitkään ja mies oli salaa kurkkinut kalenteristani vapaita päiviä ja viestinyt niitä eteenpäin.


Ehkä synnyttäminen ja tuleva hirvittävät nyt vähän vähemmän, kun maha on täytetty kakulla ja pää monenlaisilla tositarinoilla. Pidän seuraavina aikoina mielessä vieraskirjaan kirjoitetun kannustuksen: "Happy pushing!"

Kiitos Seija, Anna-Maari, Milja, Tiina, Sari, Ulla sekä Hanna peitetarinasta!
Tuesday, 18 June 2019

Odottavan aika on pitkä vai onko sittenkään

Äitiyslomaa on nyt takana kolme viikkoa. Päivät tuntuvat kiitävän ohi, vaikka juuri mitään ei tekisikään. Hämäävintä ja ristiriitaisinta tässä nykyisessä olotilassa on sellainen tyyntä ennen myrskyä -olo. Nyt minulla on kaikki aika tehdä mitä haluan tai olla tekemättä yhtään mitään, mutta nurkan takana odottaa iso elämänmmuutos, jonka jälkeen mikään ei ole enää entisellään ja aika muuttaa muotoaan.

Alan jo pikku hiljaa olla aika malttamaton. Onhan se hienoa, että on mahdollisuus tällaiseen hengailuaikaan, mutta ei minua haittaisi, vaikka se loppuisi jo.
Kirjoittaminen ei suju sellaisella tahdilla kuin olin ehkä ajatellut, sillä keskittyminen ei ole enää huipussaan. Mutta huomaan kaipaavani päiviini ohjelmaa ja tekemistä. Sunnuntaina  pesin ikkunoita, mutta vain ne, joihin yltin helposti, ja pyöräilin sitten saunaan. Eilen tein pyöräretken kaupungin toiselle laidalle ystävän kampaamoon. Helteessä ajettuja kilometrejä kertyi lopulta 13 ja voin sanoa, että sen tunsi illalla, mutta uni tuli hyvin.

Yritän järjestää jokaiselle päivälle yhden tapaamisen tai ohjelman, koska vointi on vielä niin hyvä, ettei jaksaisi olla vain kotona. Toki nyt Kölniin ovat iskeneet helteet, joten tuulettimen alla kotona on parasta. Tänään on edessä lääkäri ja ystävien tapaamista, huomenna junailen Düsseldorfiin ja jos viikonloppuna on kaikki vielä hyvin, lähdemme käymään Münsterissä.
Lastenhuoneen laittaminenkin on alkanut. Tai ei hän nyt vielä mitään omaa huonetta tarvitse vaan saa sängyn ja hoitonurkan meidän makuuhuoneemme yhteyteen. Viikonloppuna siivosimme ja tyhjensimme häkkivarastoa, jotta yöpöydät mahtuivat varastoitaviksi. Eilen mies kasasi Ikean lipaston hoitopöydäksi ja sängynkin pitäisi tulla tällä viikolla. Voin kertoa, että huoneesta tulee ihana!

Olisi vielä tarkoitus käydä läpi kaikki meillä jo olevat vauvan vaatteet ja tavarat ja katsoa, mistä on vielä puutetta. Ainakin kestovaippoihin aion tutustua paremmin mutta en ole vielä tilannut mitään. 
Toivon, että nämä odotuksen päivät olisivat pian ohi, mutta samalla tiedän, ettei tämä aika tule koskaan takaisin. Meitä ei kohta ole enää kaksi vaan kolme eikä mies voi vetkuttaa aamuista heräämistään, kun vieressä kiljuu joku, jolla on tarpeita. Enkä siis puhu nyt itsestäni. En usko, että hän on vielä hetkeen tulossa, mutta koskaanhan ei tiedä, joten on parempi alkaa varautua.

Sairaalakassia en tosin vielä pakkaa, koska se tuntuu vielä etäiseltä. Mutta näitä kuvia katsoessani mietin, että tuossakin nurkassa tullaan varmasti pian imettämään. Jännää!

Muita raskauspostauksia:

Ihana alkuraskaus eli ensimmäinen kolmannes