Brysselissä herkutellaan suolalla tai sokerilla, siellä ajetaan EU:n työsuhdeautoilla mutta kerjätään kadulla, sieltä löytyvät Euroopan kalleimmat asunnot ja ongelmallisimmat lähiöt. Siellä on myös kivoja baareja, joiden edessä päivystävät iltatytöt asiakkaitaan. Parin käynnin kokemuksella voin sanoa, että Brysselin viehätys ja outous perustuvat vastakohtiin.
Ensimmäisellä reissullani neljä vuotta sitten en ihastunut. Odotin Euroopan Unionin pääkallopaikalta loistokkuutta. Sen sijaan kapeat mutkittelevat pikkukadut täyttyivät iltaisin roskapusseista, jotka kaupungin puhtaanapito aamuisin siivoaa, ja hajuja oli monenlaisia, mutta erityisesti niitä pahoja. Brysseli on hyvin multikulti, ja asukkaat ovat yhtä värikkäitä ja monikulttuurisia kuin koko kaupunki.
Keskustan rakennuskanta on sekoitus vanhaa ja ränsistynyttä, vanhaa ja hoidettua, 50-luvun elementtejä ja uudempia lasitaloja. Ydinkeskustassa on tällä hetkellä menossa useampikin iso rakennus- tai remonttiprojekti. Pohjoisen rautatieaseman ympärille levittäytyvät firmojen lasiset kolossit ja niiden eteläpuolelle isot hotelliketjut, joiden kulmilta alkaa vanhan keskustan shoppailu- ja ravintola-alue.
Ydinkeskustan eteläpuolella sijaitsevat vanhat työläiskorttelit, jotka nykyään ovat designin ja taiteen ja tietysti hipsterien suosiossa. Mutta kanavan länsipuolelle, sinne älkää menkö, sillä sieltä alkaa Molenbeek, yksi tämänhetkisen Euroopan pahamaineisimmista lähiöistä.
Tänä viikonloppuna hautasin edellisen kerran pettymyksen ja lähdin matkaan avoimin mielin.
Vuorokauden mittainen reissu oli spontaaani idea, sillä varasimme junamatkat ja hotellin vasta kaksi viikkoa sitten. Kölnistä pääsee Brysseliin junalla alle kahdessa tunnissa, ja edullisia majapaikkoja on aina tarjolla. Myöskään juominen ja syöminen ei ole kallista, vaikka ytimessä liikuimmekin, joten pieni virkistysmatka ei käynyt kukkaron päälle.
Kölnissä parasta on se, että täältä pääsee helposti junalla pois, erityisesti Belgiaan, jonne haluan vielä viiden käynnin jälkeenkin ehdottomasti palata.
Siihen on monta syytä.
Ensinnäkin ruoka.
Sekä belgialaiset ranskanperunat että vohvelit ovat maankuuluja ja oikeasti herkullisia. Matkakumppanini sanoi, että hän niin lihoisi, jos asuisi joskus Belgiassa vähän kauemmin.
Brysselissä oli paljon kalaravintoloita, ja simpukka vaikutti olevan tämän hetken hittituote. Monikulttuurisessa kaupungissa on monipuolinen ruokatarjonta, joten keskittymänomaisesti sijaitsevina löysimme ainakin espanjalaisen, marokkolaisen ja kiinalaisen ravintolakadun. Kyllästymään ei missään tapauksessa pääse.
Toisekseen juoma.
Minun piti aikoinaan vähän opettelemalla opetella juomaan olutta, ja ensimmäinen kokonaan itse juomani olut oli belgialainen. Belgia onkin maa, jota oluen ystävä ei voi ohittaa. Varoituksen sana tosin siitä, että belgialaiset oluet ovat yleensä hyvin vahvoja, joten juomien lukumäärää kannattaa tarkkailla. Oma ehdoton suosikkini on kirsikkaolut.
Kolmanneksi tunnelma.
Belgialaiset ovat paljon rennompia kuin saksalaiset. Maassa puhutaan montaa kieltä ja siellä asuu niin monenmaalaista porukkaa, että asukkaita leimaa jonkinlainen hyväksymisen ilmapiiri. Lähikaupunki Antwerpenissa puhutaan flaamia, mutta Brysselissä pääasiassa ranskaa. Ihmiset vaikuttavat myös maan pääkaupungissa yllättävän leppoisilta, ainakin kun saksalaisiin vertaa.
Ehkä tunnelma on sekoitus kieliä, erilaisia kulttuureja ja ympäristöä, joka ei ole kovin siloiteltu. Päinvastoin.
Belgialaisen tunnelman ydin ovat ravintola-aukiot. Ei tarvitse olla isokaan aukio tai Platz, niin kyllähän siihen joku on laittanut terassin pystyyn. Vietimme lauantai-illan St. Gillesin kaupunginosassa ja samannimisen kirkon kupeessa seuraten syömisen ja juomisen ohessa aukion iltaa. Paikalla oli nuoria ja vanhoja, kaveriporukoita ja lapsiperheitä, ja tunnelma tosi mukava ja leppoisa. (Kaiken takana lienee belgialainen olut.) Samantyylinen
aukio on eräs lempipaikoistani Antwerpenissa.
Saksassakin on biergarteneita ja Kölnin vanhassa kaupungissa useita terasseja, mutta ei se ole sama. Vai johtuukohan se siitä, että täällä ne ovat minulle tuttuja ja turistien kyllästämiä, mutta Belgiassa olen itse se uusi ja ulkopuolinen..
Neljänneksi inspiroiva ympäristö
Brysseli on kuvaajaa innostava paikka. Kaupunkien erilaiset fasadit, unohtuneet kujat, ristiriidat ja seinämaalaukset kutsuvat tutkimaan. Kävelijä löytää paljon, ja kuuluisien sarjakuvaseinien bongaus kuuluu monen turistin ohjelmaan. Brysselin idylli muodostuu rappioromantiikasta eikä sitä voi hyvällä tahdollakaan kutsua kauniiksi kaupungiksi, vaikka siellä kauniita kulmia onkin.
Kadunkulkijoita viihdyttävät myös hauskat patsaat.
Viidenneksi yllätyksellisyys
Belgiassa voi viettää mukavan kaupunkiloman ruuan, juoman ja kulttuurin parissa tai sinne voi mennä rantalomalle. Länsirannikko rajautuu Atlantiin ja on pääasiassa hiekkarantaa. En ollut tajunnut tätä ennen kuin lähdin muutama vuosi sitten rantalomalle Belgiaan. Joo, Belgiassa ei juuri ole vuoria enkä tiedä vaellusmaastoistakaan, mutta siellä voi antaa itsensä yllättyä.
Tässähän kävi nimittäin niin, että me menimme sinne Molenbeekiin, kielloista huolimatta.
Meillä oli tänään pari tuntia aikaa ennen junan lähtöä ja mietimme, mitä tehdä. Seuralainen ehdotti retkeä kuuluisaan kirkkoon, joka sijaitsisi vähän kauempana keskustasta ja jossa hän ei ole koskaan ehtinyt käydä. Basilikalla on monta nimeä: National Basilica of the Sacred Heart on ranskaksi Basilique Nationale du Sacré-Cœur ja hollanniksi Nationale Basiliek van het Heilig-Hart. Paikalliset nimittävät sitä Koekelberg Basilicaksi. Se on yksi maailman kymmenestä suurimmasta katolisesta kirkosta ja edustaa jugendtyyliä tai art decoa.
Meille sanottiin hotellilla, että kahden blondin ei kannata lähteä seikkailemaan ympäri asuinaluetta, vaan kirkkoon on parasta mennä metrolla. Lähin metroasema on vain ison puiston päässä basilikasta. Ajatukseni ongelmalähiöstä on vähän eri kuin näkemämme söpöt asuintalot ja lapset leikkimässä puistossa, jonka keskellä oleva idyllinen ravintola oli täynnä lounasvieraita.
Basilikassa meitä odotti yllätys. Siellä oli juuri loppumassa katolinen jumalanpalvelus, joka oli koristeista päätellen samalla jonkin pyhän hengen - yhteisön 50-vuotisjuhla. Kirkko oli ääriään myöten täynnä, ja siellä oli hyvä meininki. Alttarilla oli 6 pappia, joiden jutuille yleisö kuului jopa nauravan. Pappien takana oli iso kuoro ja vieressä monisoittiminen bändi. Ihmiset tanssivat ja lauloivat ja taputtivat käsiään. Suurin osa oli värikkäisiin pukuihin pukeutuneita mustia, eikä tilaisuus oikein vastannut perinteistä käsitystä katolisesta messusta.
Tilaisuuden jälkeen ihmiset tanssivat ulos, jossa odotti Aperitif eli lasi skumppaa tai mehua.
Kirkon sisäkuvat jäivät nyt ottamatta, sillä siellä ei oikein voinut kuvata, mutta olihan tapaus.
Tutkimme karttaa ja totesimme, että emme tosiaan ole kaukana ydinkeskustasta, joten päätimme kävellä ison bulevardin laitaa takaisin. Siellä oli joitain sivukatuja, joille en olisi ehkä mennyt, ja katukahviloita, joissa oli vain miehiä, mutta ei lähiö keskellä kirkasta sunnuntaita kovin pahalta vaikuttanut.
Koko kotimatkan mietimme, milloin palaamme Belgiaan seuraavan kerran ja mihin siellä menisimme. Varmaa joka tapauksessa on, että Belgia, me tapaamme jälleen.