Monday, 31 December 2018

Kiitos 2018 - olit aivan käsittämättömän hieno

Tuleva vuosi on alkanut hieman hirvittää. Mietin vuoden 2017 jälkeen, kun minusta oli tullut esikoiskirjailija ja takana oli monta kivaa reissua, miten seuraavan vuoden on vaikea laittaa paremmaksi. Mutta arvatkaapa mitä? Näin kuitenkin kävi. Tässä kooste vuoden tapahtumista ja hyvistä kirjauutisista, jotka ylittivät ymmärrykseni. Jokaisessa kultareunaisessa pilvessä on kuitenkin myös harmaan sävyjä.

Tammikuu

Vuosi alkoi flunssaisena sängyn pohjalta. Mies lähti ottamaan uuden vuoden vastaan ystävien kanssa, ja minä jäin yksin kotiin Amazon Primen ja skumppapullon kanssa. Vaihtui se vuosi niinkin - ja siitähän oli suunta vain ylöspäin.
Tammikuussa tein reissusuunnitelmia tulevalle vuodelle, kävin Düsseldorfissa antamassa ääneni presidentin vaaleissa, avauduin saksalaisesta liikennekulttuurista ja mietin äidinkieleni tilaa.


Helmikuu

Helmikuu tarkoittaa vuoden kevyemmän ajanjakson alkamista, sillä yliopiston lukukausissa on silloin tauko. Kuukausi sisälsi iltatöitä ja kirjoittamista, mutta myös keskiaikaisia linnoja ja talvista Atlanttia viikonloppumatkojen muodossa. Helmikuussa on mukava päästä Kölnistä pois, jos ei halua viettää karnevaalihulinaa. 
Yhden viikonlopun ihmettelin Karlsruhen keskustassa seisovaa linnaa ja toisen Rotterdamin vireää kaupunkikulttuuria ja Scheveningenin pitkää hiekkarantaa Hollannissa.

Maaliskuu

Vietin kokonaisen kuukauden Suomessa ja nautin niin paljon, etteivät sanat riitä. Kirjoituskuukausi mahdollistui, kun sain paikan Sysmän kunnan ja Nuoren voiman liiton ylläpitämästä Villa Sarkia -residenssistä. Olin jo pitkään haaveillut mahdollisuudesta viettää aikaa Suomessa ilman, että se tarkoittaisi toisten nurkkiin majoittumista ja jatkuvaa seurustelupakkoa (pidän siitä, tietysti, mutta ymmärrätte varmaan, mitä tarkoitan).
Vietin Sysmässä neljä talvista viikkoa ja rakastin jokaista päivää natisevan puuhuvilan vinttikamarissa. Viikonloput oli mahdollista nähdä tuttavia ja sukulaisia ja yhtenä lauantaina vietettiin tuoreen Hilja-kirjan julkkareita Asikkalan kunnankirjastossa. Arkipäivinä minulla oli kirjoitusrauha, luistavat ladut Päijänteen päällä ja pikkupaikkakunnan palvelut, kuten avanto, lähes kivenheiton päässä.

Huhtikuu

Mies tuli hakemaan minut pääsiäisenä Suomesta kotiin, ja nautimme pyhinä vielä lumimyrskystä ja talvesta - vain löytääksemme Kölnistä kesän. Oli aikamoinen pudotus hypätä lopputalvesta suoraan kesään, sillä lämpötila nousi ensimmäisen kotiviikon aikana jo +20 asteeseen. Minulla ei siis ollut tänä vuonna kevättä ollenkaan. 

Huhtikuun aikana viimeistelin Jyväskylän yliopistoon tekemiäni luovan kirjoittamisen opintoja, vietin Kölnissä uudestaan kirjanjulkkareita sekä pohdin Suomea että saksalaisuutta minussa ja kotimaideni kulttuurieroja.

Toukokuu
Toukokuusta jäi mieleen, miten kirjoitin uutta kirjaani pää sauhuten ja mies vieressä kiukutellen ja  että äiti kävi kylässä. Blogin mukaan kävin myös muiden alueen suomalaisbloggareiden kanssa  aurinkoisessa Luxemburgissa tervehtimässä Viisi kymppiä lasissa - blogin Ainoa, joka oli järjestänyt meille erinomaista ohjelmaa.

Toukokuun uutispommi oli tieto siitä, että esikoiskirjalleni on tarjottu saksalaista kustannussopimusta. Olin pitänyt lottovoittona löytää kustantamo Suomesta ja täysin utopistisena ajatusta, että sama voisi tapahtua uudelleen toisessa maassa. Näin kuitenkin kävi, ja Hilja-sarjan avausosa julkaistaan Saksassa maaliskuussa 2019.
Kiireinen kuukausi loppui parhaalla mahdollisella tavalla: rakkauslomaan miehen kanssa Madridissa. Lomaviikko ei olisi voinut olla onnistuneempi, vaikka olenkin nauranut, että monet menevät tuohon bilemekkaan hillumaan yöt läpeensä, mutta me nukuimme asunnossamme kuin tukit. Ehdimme myös päiväretkelle Toledoon. Loma oli hyvä ja tuli tarpeeseen.
Kesäkuu

Onneksi blogi on tallentanut muistot, sillä aika kuluu nopeasti ja elämässä on kaikenlaista, joten eihän näitä menneitä enää muista näin puoli vuotta myöhemmin. Kesäkuu ei Saksassa ole vielä kesäkuukausi, joten viikot kuluivat tavallisissa töissä mutta ilahdutin itseäni antamalla luvan kirjoittaa välillä jotain muutakin kuin Hiljaa. Vaikka siitä niin tykkäänkin, tekee hyvää sukeltaa joskus muihin maailmoihin.

Heinäkuu

Heinäkuu alkoi varsin synkissä tunnelmissa, sillä jouduimme kokemaan saman kuin lähes päivälleen vuotta aikaisemmin. Pieni elämä ei jaksanut alkua pidemmälle vaan jäi jälleen ajatukseksi ja haaveeksi. Onneksi oli kesä ja kaikkea mukavaa ohjelmaa, joka piti ajatukset vireinä ja kiinni elämässä.
Kuun alussa juhlimme mieheni veljen häitä Berliinissä ja pian sen jälkeen vietimme romanttisen viikonlopun Münchenissä, joka oli paljon enemmän kuin olin osannut odottaa. Piipahdimme myös miehen kotikonnuilla Pohjois-Frieslandissa ja meloimme kanooteilla kesäisissä maisemissa.
Heinäkuussa Saksassakin alkaa olla jo ihan virallisestikin kesä, ja kuun lopussa suuntasimme kesälomalle Suomeen, joka tänä vuonna tarkoitti täydellisen onnistunutta mökkilomaa. Suurin syy siihen olivat upeat kesäkelit.

Elokuu
Kuu alkoi yhden kirjan viimeistelyllä ja päättyi seuraavan aloittamiseen. Elokuu oli lomaa opetustöistä mutta ei kirjoittamisesta, sillä loman jälkeen sormet syyhysivät näppäimistön ääreen. Kirjoittamisesta täyttyneet viikot johtivat myös itse kirjoittamisen pohtimiseen, sillä se on yllättävän fyysistä toimintaa, jolla on vaikutus sekä fyysiseen että henkiseen terveyteen.

Syyskuu

Syyskuusta alkoi juoksuaika, joka jatkui marraskuun alkuun asti. Syksy oli ennen Saksaan muuttoani lempivuodenaikani, mutta koska täällä vuodenaikojen erot ovat pienemmät kuin Suomessa, pidän nykyään kaikista vuodenajoista, paitsi harmaimmista talvipäivistä ja kuumimmista kesähelteistä.
Syyskuun kirjoittamistahdin katkaisi erittäin mielenkiintoinen Suomen reissu. Olin saanut matka-apurahan, jotta pääsin kotikylälläni järjestettäville Äinään kirjapäiville. Nautin kirjoituskuplasta Suomen syyskeleissä, tutustuin kollegoihin ja sain monenlaista innostusta ja inspiraatiota. Ohjelma oli sopiva sekoitus yleisötilaisuuksia, kirjoitusaikaa, vierailuja lähialueen kulttuurikohteisiin ja ihan vain yhteistä joutenoloa. Oma kotikylä näyttäytyi vieraiden kanssa uusin silmin.
Syyskuuhun sattui myös kaksivuotishääpäivämme, joten oli pakko postata muutama sananen kuluneista avioliittovuosista. Kuun lopussa piipahdimme myös Lontoossa. Jos olisin aikaisemmin tajunnut tulevan reissuputken, en ehkä olisi ehdottanut viikonloppureissua, vaikka se hyvä olikin. Olen käynyt nyt pari kertaa Lontoossa, ja molempien kertojen jälkeen on jäänyt olo, että uudestaan on päästävä.

Lokakuu
Lokakuussa taisin viettää yhden viikonlopun kotona ja mies ehti jo kysyä, vieläkö asun samassa osoitteessa. Tilaisuudet ja mahdollisuudet ovat tulleet eteen yksi kerrallaan, ja minähän en tunnetusti kieltäydy mistään mielenkiintoisesta. Joskus kun kello soi herätyksen ja aikaisen lähdön merkiksi, jouduin ensimmäisenä miettimään, mihin pitikään taas lähteä ja mitä ottaa mukaan. 

Kuukausi alkoi Turun kirjamessureissulla, jotka mahdollistivat piipahduksen opiskeluaikojen kotikaupunkiin. Valitettavasti lentoyhtiöni ei ollut suopea matkareittini suhteen, sillä minulta peruttiin yksi lento sekä meno- että tulomatkalla. Silloin ei naurattanut, mutta korvausten kilahtaessa tilille kyllä.
Turun kirjamessuja seurasi talvilukukauden aloitus yliopistolla, työmatka Göttingeniin, Hilja-reissu Hampuriin ja vierailu Ruhrin alueen lastenkirjafestivaaleilla Tuutikki Tolosen ja Mörkövahdin kanssa. Jälkimmäinen sai minut miettimään, miksi vastaan lähes aina kyllä ja päädyn erinäisiin tilanteisiin, jotka tuntuvat pelottavilta mutta joiden jälkeen on voittajaolo.

Marraskuu

En ole minään syksynä päässyt niin usein Suomeen kuin tänä vuonna, sillä marraskuun alussa odotti vielä yksi Suomi-viikonloppu. Kävin puhumassa kirjasarjastani Päijät-Hämeen kesäyliopiston koulutuspäivässä ja samalla viettämässä harmaan kalsean viikonlopun Lahdessa. 
Marraskuu oli mukavaa kotiin ja itseensä käpertymisen aikaa mutta myös kirjallisiin töihin, kuten kirjan viimeistelyyn, palaamista kaiken juoksemisen jälkeen, mistä kertoo se, että postauksiakin syntyi vain vähän.  Yhden rauhallisen lauantain käytin joulukorttien askarteluun, mikä on jo perinteeksikin muodostunut osa vuodenkiertoa.

Marraskuuhun saapui myös mahtavia uutisia. Ensinnäkin Saksan kustantamoni tarjosi  kustannussopimusta myös Hiljan jatko-osalle ja minut valittiin erääseen mahtavaan kirjoitusprojektiin, joka minun pitää valitettavasti edelleen pitää salassa.

Joulukuu

Joulukuussa meno jatkui yhtä rauhallisena kuin marraskuussa. Yleensä en kirjoita viikonloppuisin, mutta koska ihmeempää ohjelmaa ei ollut, syvennyin uusimpaan Hiljaan myös sunnuntai-iltapäivisin, kun mies pelasi pleikkaa ja ulkona oli harmaata. Syksyllä sai mennä niin paljon, etten edes kaivannut  menemistä. Lähinnä pelkkä ajatus (myöhästelevistä) junista ja lentokoneista kammotti.
Kirjoittamisen ohessa keskityin laittamaan kotia joulukuntoon. Joulutoreilla kävin sen verran, että sain osallistuttua postauksella ulkosuomalaisten joulukalenteriin, ja kotona on jo tietyt koristeluperinteet. Kunnon joulukuusta emme tänäkään vuonna hankkineet, sillä olohuoneen uudistus vei kaiken tilan.

Kirjallisia uutisia mahtui vuoden viime metreille asti: joulukuussa sain tiedon, että kirjoittamallani ja kuvittajaystäväni kuvittamalla lasten kuvakirjalla on saksalainen kustantamo. Tarkemmat neuvottelut menevät alkuvuoteen, mutta olihan tämäkin pommi.

Tänä vuonna vietimme miehen kanssa ensimmäistä kertaa joulua vanhempieni luona Suomessa, ja sehän sujui vallan mallikkaasti.
Ja nyt olemme tässä. Uuden kynnyksellä jättämässä vanhaa taakse ja käymässä innolla kohti uusia mahdollisuuksia ja seikkailuja. Riittäköön niitä tuleviin vuosiin yhtä paljon kuin edellisiin. Tosin olen huomannut, että parasta on se, jos suvannot ja huiput vaihtelevat, sillä hyviä ja mielenkiintoisiakin asioita saattaa joskus olla kerralla liikaa ja toisinaan tekee hyvää olla vain aivan tavallisessa arjessa.

Kiitos 2018 - tervetuloa 2019!
Sunday, 30 December 2018

Ulkosuomalaisen joulu Suomessa

Valkoinen joulu. Check. Joulupuuro ja sekametelisoppa. Check. Sauna ja hanki. Check. Joulurauha suorana Suomen televisiosta. Check. Suomalainen joulupöytä. Check.

Ulkosuomalaisen toivelistalla oli monenlaista, kun Suomi kutsui joulunviettoon viiden muualla vietetyn joulun jälkeen. Monet varoittelivat odottamasta liikoja tai ainakaan valkeaa joulua, mutta sain senkin kuin tilauksesta.

Lensimme aviomiehen kanssa Helsinkiin lauantaina 22. joulukuuta. Edellispäivän jääkaaos oli sotkenut Helsinki-Vantaan lentoliikenteen, ja pelkäsin koko päivän, että iltalentomme perutaan. Kaikki sujui kuitenkin hyvin, mutta paluumatkalla kuulin, että edellisillan lento oli ollut yli kolme tuntia myöhässä ja sen päälle öisellä Helsinki-Vantaalla oli ollut vielä matkatavaraongelmiakin. 
Mutta meidät Suomi otti vastaan ystävällisenä vaikkakin kylmänä ja lumisena. Kovimmilleen pakkanen kipusi aattoa edeltävänä yönä, kun mittarissa seisoi -18 astetta. Ensimmäisinä päivinä pakkanen pysytteli -10 asteen kylmemmällä puolella mutta välipäivinä ilma lauhtui ja meni jopa hieman plussan puolelle. Onneksi lumi kuitenkin pysyi, vaikka puut tiputtelivat vettä. 

Ainakin Lahden pohjoispuolella lunta riitti peittämään pellot ja verhoamaan puut, mutta esimerkiksi Hämeenlinnan seudulle sitä oli tullut vähemmän. Autoilu oli kuin olisi postikortissa kulkenut -  aatonaaton kyläilyreissun kruunasivat vielä kolme tien yli loikkinutta hirveä. Ja minä miehelle, että meillä on täällä Suomessa aina niin eksoottista, vaikka tämä oli ensimmäinen kerta, kun todistin hirvien ohilaukkaa niin läheltä.

Lumi ja upeat öiset kuutamot tekivät maisemasta myös yllättävän valoisan, eivätkä lyhyet päivät haitanneet. Parina päivänä aurinkokin pilkahti, mitä ei kuulemma ollut tapahtunut viikkoihin, ja silloin muistin taas Suomen kaamosajan kauheuden.
Mies oli nyt ensimmäistä kertaa suomalaisessa joulussa, mutta suoriutui siitä oikein hyvin. Riisipuuro ja sekametelisoppa maistuivat, saunasta tehdyt lumienkelit sujuivat itse asiassa häneltä paremmin kuin minulta eikä joulurauhan ylläpitäminen tuottanut vaikeuksia.

Itse joulupäivät olivat sekoitus rentoilua, yhdessäoloa sekä sukulaisten tapaamista. Joka päivä oli käytävä pakkaskävelyllä haistelemassa raikasta ilmaa ja tekemässä tilaa seuraavalle aterialle. Saimme onneksi vanhemmiltani varusteet lainaan, sillä Saksan talvikamat eivät riittäneet pakkasilla kovin pitkälle.
Lahjojakin oli! Jouluaatto sujui aikuisporukalla, mutta pukki oli kuulemma käynyt juuri silloin, kun olin päivätorkuilla. Sain lahjaksi Olli Jalosen Taivaanpallon, teemukeja ja salmiakkia. Itse lahjat eivät sinällään painaneet paljon mutta kaikkineen rinkka lähti Suomesta kotiin viisi kiloa painavampana kuin tullessa. Niin käy joka kerta.

Parasta lomaviikossa oli täteily. Tapasin päivien aikana kaikki seitsemän siskonlasta sekä kummityttöni. Joulukuusen koristelu sai uusia ulottuvuuksia, kun apuna hääräsivät kaksi- ja kuusivuotiaat, ja lahjojen ihmettelykin oli paljon jännempää lasten kanssa. 

Ainoa miinuspuoli joulussa oli ehkä kielten sekamelska. Minä puhun miehen kanssa saksaa mutta yritän päästä Suomessa puhumaan niin paljon suomea kuin mahdollista, jotta kieli päivitettyy. Mies taas puhuu sukulaisteni kanssa englantia, mikä tuntui itselläni olevan kovin ruosteessa. Päädyin puhumaan englannin ja saksan sekoitusta, aina sitä edes itse tajuamatta, mutta pääsin myös haastamaan tarpeeksi suomea, jotta ajatus juoksee taas äidinkielellä eivätkä sanat tule ensimmäisenä mieleen saksaksi. Lopulta kielellä on  kuitenkin vain vähän merkitystä: kaksivuotias siskonpoika kaverustui aviomieheni kanssa heti, ilman yhteistä kieltäkin. 
Kirjailijalle todellista lomaa on se, kun ei ehdi kirjoittaa kuin ruksin vieraskirjaan, sillä joku odottaa leikkimään legoilla, lukemaan, lumisotaan tai saunaseuraksi. Minut tuntevat tietävät, että sauna saa  kyläillessäni lämmetä vaikka joka päivä, ja niinhän se lämpenikin.

Suomi näytti meille parhaat puolensa, vaikka mies palasikin flunssaisena kotiin. Köln tuntuu lumisten peltomaisemien jälkeen harmaalta ja ankealta, mutta onneksi sitä ei ehdi liikaa miettiä, sillä kirjoitusdeadlinet puskevat päälle ja joululoman toinen viikko tulee sujumaan koneen ääressä. 

Mikä oli parasta sinun joulussasi?
Thursday, 20 December 2018

Tuusulan rantatie - kulttuurihistoriaa koko päiväksi

Siitä asti, kun kummityttöni perhe muutti Tuusulaan nelisen vuotta sitten, olen haaveillut päivän viettämisestä Tuusulan Rantatiellä. Tämän vuoden elokuussa, kesäloman viimeisenä päivänä toiveeni viimein toteutui.

Sadekuurotkaan eivät haitanneet, sillä auto vei paikasta toiseen ja sateiden välissä ehti ihmettelemään pihapiirejä. Meillä oli seurassamme yksivuotias ja neljävuotias, joten kierros rajoittui tällä kertaa kolmeen kohteeseen, mutta Halosenniemi ja Lottamuseo kiinnostaisivat myös. Ensi kerralla sitten!

Ainola
Olen nähnyt lukuisia kuvia Jean ja Aino Sibeliuksen kodista Ainolasta, mutta täytyy sanoa, että se oli silti vaikuttavampi kuin osasin odottaa. Asukkaidensa näköinen koti henkii viime vuosisadan tunnelmaa, onhan se valmistunut vuonna 1904 ja yläkertakin 1911, ja jätetty siihen kuntoon, kun se Jannelta ja Ainolta jäi.
Erityisesti ihastuin olohuoneen vihreään takkaan sekä isännän huoneeseen, jonka ikkunoista tulvii kaunis valo. Sibeliuksen lempinojatuolissa näkyy edelleen isäntänsä painauma. Talon yläkertaan ei pääse, mutta kellarikerroksen huoneessa näytetään Sibeliuksesta kertovaa dokumenttia.

Ehkä vaikuttunein olin kuitenkin keittiöstä ja sen takaisesta sisäkön ja kokin jakamasta kamarista. Sibeliuksilla oli kaksi taloudenhoitajaa, jotka molemmat palvelivat talossa koko elämänsä ja jakoivat keittiön viereisen kamarin. Sellaista elämää on nykyään vaikea kuvitella.
Yllätys oli muuten sekin, että Ainolaan saatiin sähköt vuonna 1918, mutta vesijohdot vasta Sibeliuksen kuoleman jälkeen vuonna 1963, sillä niiden kohina olisi häirinnyt mestarin sävellystyötä. 
Talon lisäksi kannattaa käydä myös puutarhassa, jonne talon isäntäväki on haudattu. Hautakiven lähellä sijaitseva saunatupa on vierailemisen arvoinen sekin. Siellä näkee, miten ennen aikaan on kylvetty. Saunarakennukselta voi jatkaa matkaa Ainon vaalimaan kukkapuutarhaan, joka on edelleen hyvin hoidettu.
Päätimme kierroksen museon kahvilaan, jonka juustokakkua voin myös suositella.
Ehdottomasti vierailun arvoinen kotimuseo ja pihapiiri - vaikutuin!
Ainola on suljettu 1.10. 2018 - 1.5. 2019 eli auki taas ensi kesänä.

Aleksis Kiven kuolinmökki
Eihän se ole suomen kielen opettaja eikä mikään, joka ei ole käynyt Aleksis Kiven kuolinmökissä. Täpärällä se oli tälläkin kertaa, sillä mökkiä vartioiva opas oli juuri lähdössä lounaalle, mutta päästi meidät kuitenkin vielä sisään.

Mökki on pikkuruinen ja sisään astuessaan täytyy kumartua. Koko talossa on vain kaksi huonetta, ja perimmäisessä sijaitsee Kiven väitetty kuolinsänky, jossa lausuttiin kuuluisat kuolinsanat "Minä elän". Ankeaa on ollut.
Mökistä saa mukaansa ilmaisia esitteitä Kiven elämästä ja oppaalta voi ostaa muuta materiaalia.
Talviaikaan kuolinmökki on auki vain viikonloppuisin.

Erkkola 
Kivenheiton päässä Aleksis Kiven kuolinmökistä sijaitsee Taitelijakoti Erkkola, kirjailija J. H. Erkon  (1849-1906) vuonna 1902 valmistunut talo. Hirsirakennuksessa on kahdeksan huonetta, ja se on toiminut yksityiskotina, kunnes siitä vuonna 2006 tehtiin museotila ja kulttuurikeskus, jossa järjestetään esimerkiksi konsertteja.

Tänä kesänä Erkkolassa on voinut ihailla Martta Wendelinin kuvitustaidetta, ja se meidätkin sinne veti. Wendelinin elämän eri vaiheista kerätyt teokset olivat tunnelmallisia ja Kotilieden ja tyttökirjojen kansikuvitusten värit hehkuvia. Erkkolan yhteydessä olevasta putiikista tuli ostettua kortti jos toinenkin.
Erkkolassa on yleisöopastus aina sunnuntaisin klo 16. Ensi keväänä talossa tulee olemaan esillä muun muassa Heli Laaksosen Ilman luppa -niminen näyttely, joten vierailu kannattanee silloinkin.

Lisätietoja aukioloajoista ja näyttelyistä Erkkolan sivulla.

Tervemenoa tutustumaan!
Monday, 17 December 2018

Olohuoneen sisustus - 50-luvun tunnelmaa ja viherkasveja

Mikään muu huone ei ole pyörinyt meillä niin usein ympäri kuin olohuone. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että oikeat huonekalut ja niiden lopulliset paikat ovat löytyneet. Tämä taitaa olla kolmas versio kolmessa ja puolessa vuodessa, mutta uskoisin, että tämä järjestys pysyy pidempään.
Uudet, korkeat kirjahyllyt kasattiin elokuussa ja vanhat matalat myytiin pois, enkä voisi olla tyytyväisempi. Tyhjään nurkkaan ei sovi oikein mikään muu ja nyt kirjat ovat näkyvillä, mutta poissa tieltä. Olen jo vuosia järjestänyt kirjat värien mukaan enkä varmaan edes löytäisi enää etsimääni, jos vaihtaisin systeemiä.
Olohuone joutui kuitenkin odottamaan koko syksyn puolivalmiina, sillä kesän lopussa tilattu Habitatin lipasto päätti saapua vasta joulukuun alussa. Emme tainneet olla ainoita nettitarjoukseen tarttuneita, joten toimitusaika hieman venähti. Nyt kun uusi huonekalu on omalla paikallaan, en voisi olla tyytyväisempi.
Haaveilen erilaisesta sohvasta aina silloin tällöin, mutta ensiapua on nyt saatu uusista tyynyistä ja torkkupeitosta, jotka tulivat aika paljon halvemmaksi kuin istuinkaluston vaihtaminen.

Tämänvuotinen joulukuusi sai juuri juurelleen uudet kaverit, kun joulukalenteristani putkahti betonista valmistettuja ja glitterillä silattuja joulukoristeita. Miten mies tunteekaan makuni jo niin hyvin ja tietää mistä tykkään!
Pari juttua uupuu vielä, ennen kuin voin jättää tämän huoneen rauhaan. Olemme tilanneet kuvataiteilijasiskoltani taidetta, jolle löytyy hyvä paikka tuosta lp-hyllykön yläpuolelta. Työn tarkempi sisältö on vielä sopimatta, koska piti ensin saada ympäristö kuntoon. Ja kirjahyllyn vastakkainen seinä on kesken eikä tarkoituksella näy näissä kuvissa, kaipaa jotain vihreää, ehkäpä amppelin roikkumaan katosta.
Mies jo nauraakin, että ei tästä taida ikinä tulla valmista. Mutta minusta ei ehkä tarvitsekaan. Eikö koti ole prosessi, joka muotoutuu eletyn elämän myötä sen näköiseksi, miltä kulloinkin tuntuu?