Karlsruhe on kaupunki linnan varjossa

Kävin Karslruhessa viimeksi vuonna 2000. Olimme lapsuudenperheeni kanssa autolomalla Euroopassa ja piipahdimme Karlsruheen sukuloimaan. Se oli hauska reissu, sillä Karlsruhessa  parasta on sen sijainti. Jos emme istuneet ja ajelleet huvikseen kaupungin ratikkalinjoja päästä päähän, istuimme autoon ja etsimme kartalta lähikylän tai kaupungin ja mieluusti sellaisen, jossa on linna. Linnabongailun lisäksi ajoimme Schwarzwaldiin ja Strasbourgiin. 

Tässä onkin oikeastaan tiivistettynä jo se, miksi kannattaa lähteä Karlsruheen ja sen lähialueille: viinialueet, ympäristön idylliset pikkukaupungit ja linnabongarin unelmat. Karlsruhe sijaitsee lähellä Reiniä ja Ranskan rajaa eli sen ympäristöstä löytyy paljon näkemistä ja tekemistä.

Tällä kertaa minut vei kaupunkiin Hilja-vierailu paikalliseen Suomi-kouluun ja sukulointi. Helmikuinen viikonloppu oli tiivis mutta ehdin kiertää kaupunkia sen verran, että sain todeta, ettei itse Karlsruhen kaupungissa ole tällä hetkellä juuri ihailemista, sillä kaupunki sijaitsee jossain lukuisten tietöiden ja rakennusprojektien välissä.

Karlsruhesta löytyy viehättäviä vanhoja kortteleita ja koristeellisia julkisivuja mutta myös hyvin paljon eri vuosikymmeninä rakennettuja uudisrakennuksia. Arkkitehtuurinen sekasotku onkin mielenkiintoinen, kun vierekkäin seisovat viime vuosisadan alusta peräisin oleva vanha kerrostalo ja upouusi lasinen toimistokompleksi.

En yhtään ihmettele, että muistan raitiovaunut jo edelliseltä reissulta. Ne nimittäin ajavat jonossa kaupungin halkaisevan keskuskadun, Kaiserstrassen läpi. Jos sattuu asumaan sopivalla reitillä, ei ratikkaa tarvitse juuri odotella. Yksi suuri keskustaprojekti onkin ratikkakiskojen vetäminen maan alle, koska näin keskuskatu vapautuisi kokonaan kävelijöille.

Liikennesotkua aiheuttavan U-Bahn -projektin lisäksi keskustan kulmalle rakennetaan uutta Ikeaa ja DM:n päätoimistotaloa, toimistojarakennuksia sekä asuntoja. Kun kaikki on joskus valmista, tulee 300 000 asukkaan kaupunki varmasti kasvamaan.

Karlsruhen keskiössä on Karlsruhen linna. Oikeastaan koko ydinkeskusta mahtuu linnalta säteittäin lähtevien katujen sisään. Keltainen linna on Karlsruhen tunnusmerkki ja sen takana oleva puisto kutsuu kävelemään ja oleilemaan. Viime viikonloppuna kävi kylmä pohjoistuuli mutta silti linnan puistossa kukkivat jo krookukset. Niissä jo pilke keväästä!

Karlsruhen barokkityylinen linna on rakennettu vuosina 1715-1718 ja kuuluu nykyään Baden-Württembergin osavaltiolle. Linnassa on kulttuurihistorian museo ja piipahdin sinne pakoon kylmää tuulta. Tällä hetkellä esillä on näyttely etruskeista ja se olikin oikein mielenkiintoinen.

Linnakäynnin jälkeen seilailin ympäri lauantai-illan hämärtämää kaupunkia, sillä suurin osa ostoskaupoista on auki klo 20. Lopulta serkkuni tuli hakemaan minut syömään perinteiseen ravintolaan. Litfaß-nimisessä ravintolassa oli tarjolla paikallisia herkkuja, kuten Spätzleä eli eräänlaista pastaa, Maultascheja eli täytettyjä taikinanyyttejä ja tietysti kaalia. Kasvissyöjäkin tuli ravintolassa hyvin toimeen. 

Ennen viikonloppua en ollut tajunnut, miten lähellä Karlsruhe on Kölniä ja että tämä meidän Rein virtaa myös sen ohi. Suora junamatka kaupungista toiseen kesti vain kaksi tuntia. Karlsruheen on lähdettävä joskus uudestaan, mutta mieluusti kesällä ja ehkä autolla, jotta reissuun voisi yhdistää käynnin Pflalzin viinitiloilla ja Karlsruhen lähialueilla, sillä kaupungin rakennustyömaat eivät valmistu vielä pitkään aikaan. Ja taas tipahti reissukalenteriin yksi suunnitelma lisää. 

Perinteinen kirja vai lukulaite

                                                                                          ***Yhteistyössä BookBeatin kanssa

Meillä on tilaongelma. Asunnon kirjahyllyt pursuavat ja kirjoja kasaantuu rivien ja kirjahyllyjen päälle, vaikka yritän pitää kirjat jatkuvassa kierrossa. Osa on aina lainassa tai lahjoituspinossa ja jokainen hyllyssä oleva joutuu kilpailemaan paikataan säännöllisesti. Kirja on kaunis sisustusesine mutta niin kauan kunnes meillä on niin iso talo, että sinne mahtuu oma kirjastohuone, täytyy kirjojen määrää rajoittaa, vaikka molemmat niitä rakastammekin.

Viimeisen vuoden aikana tilaongelmaan on löytynyt ratkaisu, ja se on niin yksinkertainen, että melkein nolottaa, että sitä kokeiltiin vasta nyt. Minä aloin lukea kirjoja tabletilla BookBeat-ohjelmalla viime kevään aikana ja mies osti itselleen lukulaitteen syksyllä. Sen jälkeen asuntoon ilmestyneet kirjat ovat joko lahjoja tai omiani, sillä Hilja-varasto vie yhden hyllypaikan. Toki tänne ulkomaille on ylipäänsä hieman haastavaa saada kirjoja Suomesta, koska postimaksut ovat korkeat eivätkä monet verkkokaupat edes toimita ulkomaille. Siinäkin mielessä tabletilla toimiva ohjelma on aivan yliveto, että siihen saa nopeasti ladattua niin paljon luettavaa kuin haluaa.

Ja minähän haluan lukea tämän ja tämän ja tämän... Tietääkö kukaan, missä myydään aikaa?

Olen jostain syystä aina kuulunut niihin, jotka ensin vastustavat teknologiaa, kunnes lopulta kokeilevat ja toteavat sen oikein hyväksi ja hyödylliseksi. Ensimmäisen älypuhelimen ostin vuonna 2013, koska silloinen tuore poikaystävä ja nykyinen rakas aviomies, nauroi vanhalle Nokialleni ja sen näppäinäänille. Edelleenkään minulla ei ole luurissa kiinteää verkkoa, koska joskus on oikein hyvä olla irti ja internetin tavoittamattomissa. Minut tuntevat lähettävät tekstiviestin tai soittavat, jos asia on tulipalotärkeä.

Vastustin sähkökirjojakin pitkään, sillä minusta lukunautintoon kuuluu paperin tuntu ja tuoksu. Viime kesästä lähtien olen kuitenkin innostunut sähkökirjoista oikein todella, minkä jälkeen matkoille  pakkaaminen on helpottunut huomattavasti. Kirjat ovat painavia ja vievät tilaa ja usein on vaikea arvioida, miten monta niitä tulee luettua. BookBeatissä minulla on ladattuna niin monta kirjaa, että aina joku niistä innostaa. Tabletin ruudun kirkkaus ei ehkä ole yhtä hyvä silmille kuin lukulaite, mutta tekstin saa isoksi ja selkeäksi, joten me likinäköisetkin pärjäämme oikein hyvin.

Syksyllä aloin kuunnella myös äänikirjoja. Kotihommien tai pikkupuuhastelun taustalla on mukava kuunnella tarinoita, vaikka tiskaamisen äänet meinaavat peittää kertojan alleen. Sairaana ollessa äänikirjoista on ollut erityisen paljon iloa, vaikka nukahdinkin kesken Onnelin ja Annelin enkä ole ihan varma, tulivatko vanhemmat joskus takaisin.

Olen kuullut, että monet kuuntelevat äänikirjoja autossa tai lenkillä ja että äänikirjojen suosio on viime vuosina yleisesti kasvanut. Ymmärrän tämän hyvin. Äänikirjojen ei tarvitse olla vain lapsia varten. BookBeatissa on muuten kuunneltavaa niin lapsille kuin aikuisillekin ja monista kirjoista on tarjolla molemmat eli sekä teksti- että äänikirja. 

Ilokseni voin todeta, että en vain ylpeile tällä uudella teknisellä taituruudellani vaan haluan, että kokeilet ihan itse. Voin nimittäin tarjota blogini lukijoille 31 päivän maksuttoman kokeilujakson BookBeat-ohjelmassa. Kokeilu ei sido sinua mihinkään, mutta jos innostut, voit jatkaa tilausta 16,90 kuukausimaksulla. Kirjautumisen kuukauden koejaksolle voi tehdä täällä.

Me aiomme pitää pian Suomi-koulussa lukukuukauden, joten mitä jos sinäkin pitäisit omasi?

Muun muassa nämä kirjat odottavat lukijaansa BookBeatissa:

- Juha Hurme: Niemi
- Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja
- Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas
- Miika Nousiainen: Juurihoito
- Jani Toivonen: Kirja tytölleni

6 + 1 vinkkiä Rotterdamiin

Rotterdam on Euroopan suurimpia satamakaupunkeja ja hieman poikkeuksellinen ollakseen hollantilainen kaupunki. Rotterdamista on turha etsiä vanhoja tummatiilisiä julkisivuja tai kanaaleja, sillä niitä ei juuri ole. Toisen maailmansodan aikana Rotterdamia pommitettiin vain kaksi kertaa, mutta pommien seurauksena koko kaupungin keskusta-alue tuhoutui. Arkkitehtuurisesti kyseessä on siis kummallinen sekoitus sodan jälkeistä ja uusinta uutta.

Rotterdam on erittäin dynaaminen kaupunki, jonka siluetista kannattaa kuulemma ottaa kuva joka vuosi, sillä se muuttuu jatkuvasti. Viimeisimmät kuuluisat maamerkit ja siten myös turistikohteet ovat nimittäin vuodelta 2014. Rotterdamissa riittää tekemistä useammaksi päiväksi, eli se on aivan täydellinen viikonloppulomakohde.

Tässä muutama vinkki siitä, mitä Rotterdamissa kannattaa käydä katsomassa. Kirjoitan omaan postaukseensa vielä suosikkeja aamupala- ja illallispaikoista erityisesti kasvissyöjän näkökulmasta.

1. Kijk-Kubus

Liityin Instagramiin joitain vuosia sitten ja jostain syystä näin ensimmäisten viikkojen aikana useita kuvia kummallisesta keltaisesta rakennelmasta. Jossain vaiheessa minulle selvisi, että se on Hollannissa, ja päätin, että se on nähtävä. 

Mutta tiedättekö sen antikliimaksi, kun Mona Lisan taulu onkin minipieni tai mahtavan maiseman vieressä, juuri kuvan ulkopuolella alkaa kaatopaikka tai hökkelikylä? Arkkitehti Piet Blomin suunnittelema ja vuosina 1978-1984 rakennettu Kijk-Kubus on tien päällä eli sen alta kulkee nelikaistainen autotie, raitiovaunukiskot, pyörä- ja kävelytie. Itse rakennelma on yhtä upea kuin kuvittelinkin, mutta ympäristö oli hienoinen sokki.

Kijk-Kubus koostuu 38 neliöstä, joista 36 on yksityisessä asuinkäytössä. Kuutioon mahtuu noin 100 neliön asunto, jossa joka kerros on erilainen ja ikkunat vinossa. Yhdessä kuutiosssa on museo, jossa taloa pääsee katsomaan sisältä ja toisessa on hostelli, joka on hyvin suosittu. Kohde kuuluu varmasti jokaisen Rotterdamin kävijän listalle, vaikka samanlaisia rakennuksia löytyy muualtakin Hollannista.

2. Kauppahalli

Aivan Kijk-Kubuksen vieressä on kaupungin uusimpia turistikohteita, nimittäin Markthalle - kauppahalli.  Hallin massiiviseen kaareen mahtuu 200 asuntoa ja sisälle lukuisia ravintoloita, kahviloita ja satakunta myyntikojua. Tilaa ei ole lämmitetty eli tunnelma on hieman viileä, mutta muuten torilta löytyy kulinaristin paratiisi. Suomalainen rakastui tietysti salmiakkikojuun. 

Ruokakojujen lisäksi kannattaa nostaa katse ylös kohti kaaren sisäkattoa, jota peittää massiivinen seinäkuva. Rotterdamin historia taas on esillä liukuportaissa, jotka kuljettavat hallin alle rakennettuun parkkihalliin. Kauppahalli on auki joka päivä ja lauantaisin sen edessä olevalla aukiolla on myös iso ulkotori.

Seikkailijoille ja kaupunkikulttuurista pitäville suosittelen myös toista ruokatoria, Erasmus-sillan toiselta puolelta löytyvää Fenix Food Factoria, joka on vähän enemmän boheemi ja underground kuin kauppahalli.

3. Luchtsingel eli  keltainen kävelysilta

Taisin jo mainita, että Rotterdam on dynaaminen kaupunki, jonka asukkaiden mielikuvituksella ei ole rajaa. Uusimpia urbaanin kaupunkikulttuurin näytteitä on vuonna 2014 paikalleen tuotu Luchtsingel eli keltainen kävelysilta, joka yhdistää toisiinsa rautatieaseman, ydinkeskustan ja kaupungin pohjoisosan.

Sillan takana on kaupungin järjestämä suunnittelukilpailu, jossa etsittiin ideoita alueen virkistämiseksi. Lähellä päärautatieasemaa sijaitsevat korttelit olivat joskus eläväisiä, mutta nykyään osin hylättyjä tai joutomaaksi muuttuneita, kunnes kävelysilta toi kulmaan kulkijoita. Silta on suosittu kuvauskohde mutta se tarjoaa myös nopean kulkureitin junaradan ja autotien yli.

Yksi sillan kulkureiteistä vie hieman hämärän takapihan poikki.

Ympäristöstään iloisesti erottuva 390 metriä pitkä silta on hyvä esimerkki Rotterdamin vireästä urbaanista kulttuurista. Yksi sillan päistä johtaa hieman ränsistyneeseen rakennukseen, jossa  sijaitsevissa toimistoissa suunnitellaan kaupunkilaisille uusia projekteja. Mikään ei nimittäin ole ikuista eikä tälle puurakenteiselle sillallekaan ole lupailtu pitkää ikää. 

4. Erasmus-silta

Erasmus Rotterdamilaiselta nimensä perinyt Erasmus-silta kulkee keskustasta Maas-joen toiselle puolelle. Tämä 800 metriä pitkä silta valmistui vuonna 1996 ja sitä pidetään yhtenä maailman hienoimmista uusista silloista.  Silta on varsin näyttävä, sillä sitä varjostava korkea valkoinen masto (Pylon) on 139 metriä korkea.

Silta on myös sopivan leveä ja tarjoaa tarpeeksi tilaa niin autoille, ratikalle kuin kevyelle liikenteellekin. Tilaahan Rotterdamissa muutenkin on, koska keskusta voitiin pommitusten jälkeen suunnitella nimenomaan liikenteelle sopivaksi. Lisäksi Rotterdamin ostoskatu on ensimmäisiä autottomia keskustoja Hollannissa tai koko Euroopassa.

Voin sanoa, että helmikuussa Erasmus-sillalla on aika kylmä. Valokuvaamisesta teki haastavan se, että sormet kangistuivat kalseassa merituulessa, joka pyyhki sillan yli ja kuljetti lauttoja sen ali. Silta on kävelymatkan päässä ydinkeskustassa, joten kävely sinne kannattaa.

5. Valokuvamuseo + muut museot

Ensi silmäyksellä vaikuttaa siltä, ettei Erasmus-sillan toisella puolella ole kuin korkeita toimistorakennuksia ja satamaa, kunnes tavallinen asutus joskus taas jatkuu. Väärin! Heti sillan toiselta puolelta löytyvät suuri teatteri, jo mainitsemani Felix Food Factory sekä Hollannin valokuvataiteen museo.  

Valokuvamuseo tarjoaa kiinnostavia vaihtuvia näyttelyitä mutta me satuimme Rotterdamiin taideviikon aikana, joten siellä oli esillä Haute-valokuvamessut. Näyttelyssä oli 67 taiteilijan töitä ja useimmat heistä olivat myös paikalla puhumassa teoksistaan. Mielenkiintoista!

6. Witte de Withstraat -kortteli

Witte de Withstraat -katu tunnetaan keskustan taidekatuna. Siellä on baareja ja ravintoloita mutta myös näyttelytiloja ja design-liikkeitä. Kadulla on joka perjantai avoimet ovet, mikä tarkoittaa, että silloin monet galleriat ovat auki pidempään. Taideviikon aikana kadulla oli lisäksi erikoisnäyttelyitä ja valoshow.

Witte de Withstraatin varrella on vanhoja taloja ja mielenkiintoisia ravintoloita, joten siellä kannattaa piipahtaa, mutta kadulla tuli myös sellainen olo, että oikea taide on jossain muualla kuin näiden gin tonic -ravintoloiden ja turistibaarien kupeessa. Katu on hyvin tunnettu eikä kovin underground.

+1 Ilmainen kävelykierros (Frank tours Rotterdam)

Ehkä helpoin tapa päästä kiinni Rotterdamin historiaan ja kuulla mielenkiintoisia juttuja kaupungin nykyisyydestä on lähteä kaupunkikierrokselle. Frank tours Rotterdam järjestää parina päivänä viikosta mutta keväästä alkaen joka päivä ilmaisen kävelykierroksen. Anki ja Hakim -hostellilta lähtevä kierros on englanninkielinen ja kestää noin 2,5 tuntia.

Hollannin toiseksi pisin mies, Rigadus Rijnhout, 238 cm.

Kävelykierros oli todella mielenkiintoinen ja vei meidät paikkoihin, joihin en olisi muuten löytänyt.  Nyt tiedän, millaisia lempinimiä kaupunkilaiset ovat antaneet kotikaupunkinsa kohteille kuten uudelle rautatieasemalle, ja missä Suicide club -baari sijaitsee. Frank on miellyttävä ja asiantunteva opas, joka osaa kertoa juuri ne kiinnostavimmat tarinat kaupungin menneisyydestä ja nykyhetketkestä. Hän vinkkasi myös hyviä ravintoloita tai kiinnostavia tapahtumia.

Kierros oli juuri sellainen, jollaisen hyvän opastetun kaupunkikävelyn tuleekin olla, sillä opin uutta ja sain perspektiiviä kaupunkiin sekä hyviä vinkkejä jäljellä oleviin lomapäiviin. Kierroksen lopuksi jokainen sai maksaa hattuun haluamansa "juomarahan" kiitokseksi kierroksesta. Frank tarjoaa myös maksullisia kiertokävelyjä mm. tutustumisen kaupungin graffitiseiniin, joten kannattaa vilkaista verkkosivuja, jos olet menossa Rotterdamiin.

Rotterdam oli juuri sitä, mitä hyvältä kaupunkilomalta toivon mutta se oli vielä paljon enemmän kuin odotin. Keskusta-alue on mahdollista tavoittaa jalan, mutta sieltä löytyy niin kulttuuriaktiviteetteja kuin hyviä shoppailumahdollisuuksia, mukavia kahviloita ja hipster-ravintoloita mutta myös vanhoja oluttupia ja kiinnostavia museoita. Yksi päivä kannattaa käyttää siihen, että ajaa Den Haagiin ja Atlantin rannikolle. Kyllä voisin lähteä Rotterdamiin joskus uudestaankin.

Schloss Brühl ja perinteinen saksalainen sunnuntai

Sunnuntai on saksalaisille tärkeä päivä, jonka viettoon on aivan oma kaavansa. Sunnuntaisin kaupat ovat kiinni eikä shoppailumahdollisuuksia ole, koska kuusi päivää viikossa on aivan tarpeeksi aikaa hoitaa asiansa ja onhan aina internet. Muutaman kerran vuodessa on sunnuntaiostospäiviä, mutta niiden suosio ei ole päätä huimaava. Sunnuntaille on nimittäin muita suunnitelmia. 

Suomalaiset Saksassa -nimisessä facebook-ryhmässä käytiin hiljattain keskustelua siitä, miksi kaupat ovat Saksassa sunnuntaisin kiinni, vaikka naapurimaissa aukioloajat on vapautettu jo kauan sitten  eikä asiakkaista pitäisi olla pulaa. Asiasta kuulemma äänestetään aina välillä, mutta lopputulos on aina se, että ihmiset vastustavat kauppojen vapaata aukioloa. Tähän on varmasti monta syytä lähtien siitä, että täällä ei tunneta ilta- ja viikonloppulisiä päätyen siihen, että keskustan alueella asuvilla ihmisillä tulee olla edes yksi päivä viikossa omaa rauhaa ilman ostoskaduilla vellovaa tungosta. 

Perinteinen saksalainen sunnuntai kuuluu viettää perheen ja ystävien kanssa ja mieluiten ulkoilemalla. Päivä alkaa tuhdilla aamupalalla tai brunssilla (kahvia, sämpylöitä, leikkeleitä,  juustoja, kananmunia ja rauhallista aikaa). Sen jälkeen on lähdettävä jonnekin mutta pääasia, että ulos. Sunnuntai-aktiviiteetteihin hyväksyttäviä toimintoja ovat kävely- tai vaellusretket, museot ja muut kulttuurikohteet sekä retket lähiympäristöön tai sukuloimaan.

Tunsin itseni tänään erittäin saksalaiseksi, sillä pitkän aamupalan aikana päätettiin, että emme lähdekään ystävien kanssa Saksan historialliseen museoon Bonniin, vaan koska ilma on niin hyvä, ajamme ulkoilemaan Brühliin. Brühl on kylä Kölnin ja Bonnin välissä, jonne ajaa paikallisjunalla noin 10 minuutissa. Brühlin asemalta näkyykin jo sen pääkohde, Brühlin linna-alue tai toisin sanoen Schloss Augustusburg. Keltainen rokokoo-tyylinen linna ja sitä ympäröivä puisto kuuluvat Unescon maailmanperintölistalle. Linnan kotisivut löytyvät täältä.

 Aurinkoisena sunnuntaina saimme huomata, ettemme olleet ainoita, jotka olivat päättäneet lähteä  kävelylle Brühliin. Aseman parkkipaikka oli täynnä ja linnan puistossa näkyi jos nyt ei laumoittain niin ainakin paljon ihmisiä. Onneksi tilaa oli, ja metsikössä pääsi harhailemaan omia polkujaan. Varjoisissa paikoissa näkyi lunta ja linnan vesialtaat olivat jäässä eli kyllä se on talvea vielä täälläkin.

Ilma oli hieno, joten ulkoilun jälkeen emme menneet tutustumaan linnan sisätiloihin, jonne pääsee 8,50€ maksulla vaan lähdimme etsimään päiväkahvipaikkaa. Kahvi ja kakkupala kuuluvat nimittäin hyvään saksalaiseen sunnuntaihin yhtä paljon kuin ulkona reippailukin. Valitettavasti emme olleet ainoita kahvijanoisia, sillä väkeä oli liikkeellä paljon ja kaikki Brühlin kahvilat olivat aivan täynnä. Sitkeys kuitenkin palkittiin ja onnistuin lopulta organisoimaan meille pöydän eläkeläisten kansoittamasta Patisserie Amadeuksesta.

Kahvin ja kakun jälkeen palasimme takaisin kotiin. Olo on aurinkoisen iltapäivän jälkeen mukavan raukea, vaikka linnan puisto kurasikin kengät. Jos jatkaisin päivää saksalaisen kaavan mukaan, tulisi minun katsoa ensin Päivän peili eli uutiset klo 20 ja sen jälkeen klo 20.15 illan jakso Tatortia eli perinteistä saksalaisten rikosdraamaa. Tatort on tärkeä juttu, sillä sitä katsotaan yhdessä kotisohvilla ja pubeissa, ja huomenna työpaikoilla keskustellaan jaksosta ja sen tapahtumista. Niin saksalainen en kuitenkaan (vielä) ole.

Miten sinun sunnuntaisi on sujunut?

Lue myös:

Linnanneitona Düsseldorfissa (Schloss Benrath)

Scheveningen ja rantaloma Atlantilla

Kuvittele itsesi maisemaan. Ei sellaiseen perinteiseen suomalaiseen luontokuvaan vaan siihen, jonka olet nähnyt joskus hollantilaisten maalaustaiteen mestarien teoksissa. Taulujen väreissä on sinistä ja ruskeaa ja erikoinen valo. Olet saapunut Scheveningeniin. 

Scheveningen on Den Haagin -kaupunkiin kuuluva kaupunginosa, joka rajautuu Atlantiin ja jonne pääsee keskustasta helposti ratikalla numero 9. Alkujaan pieni kalastajakylä on nykyään Hollannin kuuluisimpia ja tunnetuimpia rantakohteita. Olin lukevinani jostain, että Scheveningenin edustan hiekkaranta on 11 kilometriä pitkä, mutta voi se olla pidempikin.

Rantabulevardi on täynnä kahviloita ja ravintoloita ja onpa vanhan kylpylähotellin ympärille muotoutunut ostoskeskuskin. Huvittavin rakennelma on meren päälle nousevan pitkä laiturirakennelma, jonka sisällä on ostoskeskus ja lasten leikkipaikkoja Hoplopin tyyliin. Laiturin päässä on näköalatorni ja maailmanpyörä, jossa voi keikkua meren päällä. Ostoskeskuksen katolla on baareja ja hyvät näköalat rannan yli ja merelle, kunhan muistaa pitää pipostaan kiinni.

Helmikuisena sunnuntaina ranta oli täynnä kulkijoita mutta ei mitenkään täynnä, sillä tilaa oli kaikille riittävästi. Atlantilta puskeva tuuli oli varsin navakka, joten rantakävelyn yhteydessä kasvot saivat sekä suola- että hiekkakuorinnan. Muutama surffari näkyi olevan nauttimassa aallokosta mutta tuuli oli liian kova jopa leijan lennättämiseen. 

Tuulikylpy rannalla oli Kölnin ahtauden ja tunkkaisuuden jälkeen aivan parasta. Meren avaruus ja hiekkarannan loputtomuus ovat virkistävä yhdistelmä, vaikka sää ei olisikaan kesäisen lempeä. Olen käynyt kyseisellä rannalla myös yhtenä elokuuna vuosia sitten eikä silloinkaan ollut lämmin. Viisaammat kertokoot, tarkeneeko tuolla rannalla koskaan pitää piknikkejä ja ottaa aurinkokylpyjä, mutta tällaisenaankin se oli aivan mahtava. 

Ja tässä vielä muutama valokuva maalaustaiteen tyyliin, olkaapa hyvät!

Saksa, Hollanti ja ne pienet erot

Täältä Kölnistä  pääsee helposti ulkomaille, sillä länsi- ja lounaispuolelta löytyvät niin Hollanti, Belgia, Ranska kuin Luxemburgikin. Yleensä rajan ylityksen huomaa heti, sillä arkkitehtuuri ja talojen rakennusmateriaalit paljastavat nopeasti, missä maassa ollaan. 

Sitä voi kuitenkin joskus itsekin hämmentyä siitä, mihin onkaan menossa. Olen viime vuosina käynyt useammin Belgiassa kuin Hollannissa, ja tajusin viime torstain menomatkalla vasta jossain Utrechtin kohdalla, kun räyhäkät kurkkuäänteet alkoivat soljua korviin ja junat olivat keltaisia, että viikonloppu kuluukin tällä kertaa Hollannissa. Ei sitä aina niin tarkkana muista olla, missä maassa mennään, kun kaikki on niin lähellä.

Hollanti ja Saksa ovat naapurimaat ja monessa samanlaiset mutta silti erilaiset. Pieniä eroja tuli viikonlopun aikana vastaan lukuisia, joten olihan ne pakko listata. Perinteisiä eroja ovat toki ne, että Hollannilla on kuningashuone ja Saksalla Merkel ja Hollannilla ei ole Alppeja vaan kilometrien verran hiekkarantaa ja tulppaaneja. 

Muita eroja ovat esimerkiksi nämä:

1. Internet

Saksa on internetin kehitysmaa. Kaikki internetiin liittyvä on täällä kovin hankalaa. Liittymä on ensinnäkin hankalaa ja hidasta saada avattua ja vielä hankalampi saada suljettua ja lisäksi se on kallis. Puhelimiin tarjotut verkkopaketit ovat Suomeen verrattuna naurettavia. Kaupunkialueelta ei juuri löydy ilmaisia WiFejä, mutta päärautatieasemalla ja lentokentällä voi kirjautua puoleksi tunniksi nauttimaan ilmaisesta verkosta. Kahvilat ja baarit ovat pääasiassa verkottomia, sillä täällä ei ole vielä hypätty siihen kahvilamuotiin, jossa kahviloita tarjotaan myös työtilaksi freelancereille.

Hollannissa tämä kaikki oli juuri toisin. Siellä jopa vanhalla kuluneella kulmabaarilla oli tarjota WiFi-verkkonsa. Kaupungeilla on omia ilmaisia nettejään ja lisäksi lähes jokaisessa kaupassa, kahvilassa ja IC-junassa on ilmainen, hyvin toimiva ja nopea verkko. Kokemukseni mukaan netti toimii Saksassa vain muutamilla junareiteillä eikä niilläkään aina hyvin.

Joka paikasta löytyvä WiFi on matkaajalle hyvä apu, kun kaiken voi tarkistaa helposti verkosta. Myös junamatkat, jotka Hollannissa eivät muutenkaan ole pitkiä, sujuvat surffatessa nopeasti. Saa nähdä, kuinka kauan pitää odottaa, että Saksakin modernisoituu ja lakkaa olemasta kehitysmaa mitä Internetiin tulee.

2. Käteinen ja pankkikortti

Saksassa ei pärjää ilman käteistä. Maksukorttilaitteet ovat selvästi lisääntyneet viime vuosina, mutta elämä pyörii täällä hyvin paljon käteisen varassa. Monissa baareissa ja ravintoloissa voi maksaa vain käteisellä eivätkä kaikki kampaamot tai pikkuputiikit ole vielä edes harkinneet maksupäätteen hankintaa. Tämän talven aikana paikallisliikenteeseen on vihdoin tullut automaatteja, joihin kelpaa kolikoiden lisäksi myös maksukortti, jes!

Rotterdamissa kävimme viikonloppuna useammassakin kahvilassa tai ravintolassa, joissa kelpasi maksuksi vain ja ainoastaan pankkikortti. Vaikutti siltä, että koko maa pyöri korttimaksujen varassa. Myös rautatieaseman matkatavarasäilytys hyväksyi vain kortin mutta näin taitaa olla Suomessakin. Saksalaiseen käteiskulttuuriin tottuneena olin jo ehtinyt miettiä, miten paljon rahaa ottaa mukaan, mutta olisin pärjännyt koko viikonlopun aivan hyvin ilman käteistäkin.

3. Jalankulkijan asema

Meinasimme viikonlopun aikana jäädä parikin kertaa suojatiellä auton alle. Ymmärtääkseni jalankulkija saa ylittää tien, jos valo on vihreä, ja oikealle kääntyvien autojen on annettava tilaa. Näin ei näyttänyt kuitenkaan olevan Hollannissa. Näimme myös useamman kuin kerran auton ajavan niin pahasta punaisia päin, että jalankulkijoiden valo oli jo vihreä. 

Tällaisen näkeminen teki aika varovaiseksi, mikä olikin hyvä, koska ainakin Rotterdamissa jalankulkija on lähes aina tiellä siis edessä tai väärässä paikassa. Toisen maailmansodan jälkeen uudelleen rakennettua keskustaa halkovat leveät autotiet ja niiden sivussa kulkee vielä metrien levyinen pyöräväylä ja senkin vieressä saattaa kulkea vielä ratikkakisko. Sekin muuten hämmensi, että vaikka jalankulkijoilla on vihreä valo, saavat ratikat mennä ohi. Katua ylittäessä pitää siis monta kertaa katsoa joka suuntaan, ettei mistään vaan tule muita kulkupelejä.

Kölnissä liikenteelle ei ole juuri tilaa, mutta jotenkin täällä toimitaan sulassa sovussa ja kaikille annetaan tilaa, tai ainakin jalankulkijoita pyritään varomaan. Pyöräilijä on täällä se, joka saa kaikkien vihat päälleen, mutta se onkin jo toinen tarina.

4. Kauppojen aukioloajat

Rotterdamin pääostoskadun liikkeet sulkivat ovensa tavallisena torstai-iltana klo 18 ja suurin osa Utrechtin keskustan liikkeistä avasi ovensa maanantaiaamuna vasta klo 12 tai myöhemmin. Asuin Hollannissa reilut kymmenen vuotta sitten ja muistan jo siltä ajalta, että aina piti muistaa muistaa, mikä päivä on ja miten kaupat ovat sinä päivänä auki. Silloiseen verrattuna kauppojen aukioloajat ovat edelleen yhtä vaihtelevat mutta nykyään ne saavat olla auki myös sunnuntaisin.

Saksassa kaupat ovat auki aina paitsi sunnuntaisin, jolloin ne ovat kiinni. Lisäksi kaikkien arkipäivien aukioloajat ovat samanlaiset eivätkä vaatekaupat sulje oviaan alkuillasta, koska sen jälkeenhän työssä käyvät vasta ehtivät shoppailemaan. Rotterdamissa tehdään ilmeisesti lyhyempää työpäivää kuin Saksassa, sillä kun ensin olimme ihmetelleet aikaisin ovensa sulkevia liikkeitä ja jatkaneet matkaa meidän mielestä aikaiselle illalliselle, olivat kaikki ravintolat ja pubit jo täynnä. Kölnissä saa siihen aikaan yödä yksin eivätkä kaikki ravintolat ole edes auki vielä klo 18.30.

Johtopäätös: Hollannissa osataan nauttia elämästä eikä sitä tarvitse tehdä yömyöhään, sillä ravintoloista myös poistuttiin klo 20-21 välisenä aikana.

5. Missä kioskit?

Köln on kioskien luvattu kaupunki, sillä täällä on kioski joka kadulla. Niinpä hämmästelin kovasti  sitä, miten vähän kioskeja Hollannin kaupungeissa näkyi. Toki turistikaduilla oli matkamuistoja ja virvokkeita myyviä pikkuliikkeitä, mutta perinteisiä kioskia näkyi vain harvassa.

Isoja supermarketteja oli kaupunkialueella toki useita. Kohtaan 4. lisätäkseni kävimme eräänä iltana Albert Hejnissa klo 20.15. Olimme ainoat asiakkaat ja siellä pestiin jo lattioita sulkemisen merkeissä. Mene mihin tahansa Kölnin keskustan Reween arki-iltana klo 21 ja siellä on jono. 

6. Junaliikenne

Parasta Hollannissa oli nopea ja sujuva junaliikenne. Kölnin ja Düsseldorfin väli on yksi Saksan vilkkaimmin pendelöityjä reittejä, mutta silti paikallisjuna kulkee vain kaksi kertaa tunnissa, mikä tarkoittaa, että ne ovat yleensä ylitäysiä. Hollanti on toki paljon pienempi maa, mutta silti yllätti, miten tiheästi kaupunkien väliä kulkevat IC:T ja Sprinterit kulkivat. Voisin kuvitella, etteivät ne koskaan ole epämiellyttävän täysiä, koska junia menee.

Sen sijaan juna-asemien kontrollointi tuli Hollannissa aikamoisena yllätyksenä. Junalippu pitää piipata porttiin, josta pääsee ylipäänsä aseman siihen osaan, jossa junanlaiturit ovat. Esimerkiksi Utrechtin aseman matkatavarasäilytys oli porttien ulkopuolella. Taisimme sen neljän tunnin aikana, jonka kaupngissa vietimme, piipata itsemme portista ulos ja sisään kuusi kertaa. Ketähän tällainen piippailu palvelee?

Ja vaikka koko juna-asemalle ja laiturille ei päässyt ilman, että olisi piipannut lippua koneeseen, kulki paikallisjunissa silti lipuntarkastajia. 

Sekin ihmetytti, että raitiovaunuissa pitää juuri ostettu lippu piipata oven pielessä olevaan laitteeseen sekä kyytiin noustessa että sieltä poistuessa. Voisiko joku Hollannissa asuva selittää minulle, miksi myös poistuessa? En ymmärtänyt logiikkaa.

Kontrollista puheen ollen en ole aikaisemmin huomannut Saksan ja Hollannin väliä ajavissa junissa minkäänlaista kontrollia mutta tällä kertaa Hollannin ensimmäiseltä asemalta nousi junan kyytiin tullimiehet, jotka tarkistivat satunnaisten matkustajien (lue: vähänkin epämääräisten, kuten nuorten miesten) passeja. Saksaan palattaessa en tarkastajia nähnyt.

Millaisia kokemuksia sinulla on kyseisistä maista?

Toinen lastenkirja uunista ulos + ARVONTA

Täällä se nyt on! Minun toinen kirjani. Postinkantaja kantoi eilen ystävällisesti mutta kevyesti puhkuen ison laatikon meidän 4. kerroksen asuntoomme. Arvasin heti, mitä laatikko sisältää. Postimies taisi vähän ihmetellä, kun lähetyksen kuittaaja virnisteli kuin hölmöläinen eikä melkein malttanut odottaa, että ovi sulkeutuu ja laatikon saa jo vihdoin saksia auki. Uusi kirja on täällä!

Jos ensimmäisen kirjan kohdalla kaikki oli uutta ja jännittävää, tämän toisen kirjan kohdalla tuntuu ihanalta ja kamalalta ja pelottavalta ja kutkuttavaa ja siltä, että tottuukohan tähän koskaan. Kirjan takana on noin vuoden prosessi ja sitten se vain putkahtaa  laatikosta valmiina ja uudelta tuoksuvalta. En melkein edes uskalla kurkistaa kansien väliin, vaikka tiedänkin mitä siellä on. 

Toisen kirjan kohdalla tilanne on siinä mielessä erilainen, että osaan jo vähän varautua siihen, mitä kirjan julkaisemisesta seuraa, mutta se ei vähennä jännitystä. Kirjoittaakohan joku tästä arvosteluja? Onnistuukohan tämä löytämään lukijoita niin kuin ensimmäinen kirja? Mitä jos kukaan ei lainaa tätä eivätkä kirjastot halua enää hankkia sitä seuraavaa, pian työn alla olevaa osaa?

Miksiköhän ihminen lähestyy asioita niin usein negaation kautta eikä vain todeten, että tämän tein ja hyvä siitä tuli?

Kirjailijuuden hankalin puoli on ehdottomasti julkaisuun liittyvä hallitsemattomuus. Kirjoittaja voi vääntää mielestään nerokkaita kuvioita ja kielen kiemuroita, mutta kirja voi silti päätyä unohdettujen listalle tai alimmaiseksi alelaariin. Tämä riski on aina olemassa, vaikka onneksi ovat läheiset lukijat ja tukijat ja tietysti takana on koko kustannuskoneisto. Jonkinlainen laatu on siis jo taattu, sen lupaan.

Miehellä taisi olla aika hauskaa eilen yrittäessään pysyä tunteiden vuoristoradassa mukana. Ilmeeni vaihtelivat Naantalin auringosta pelkojen demonstrointikentäksi ja hihkumisesta puhaltelemiseen. Olin koko viime kevään sitä mieltä, että tästä toisesta kirjasta tulee niin paljon hauskempi kuin siitä ensimmäisestä. Mutta nyt olen vain, että tässä se nyt on eikä mitään voi enää tehdä ja lukekaa hei itse!

Seikkailu kutsuu, Hilja kertoo Hiljan kaupunkilomasta Martti-serkun luona. Mutkan kautta lastenvahdeiksi päätyvät Mansikkatäti, Sadetakkimummo ja Valkoherukkamummo ja hehän laittavat kaupungissa tuulemaan. Hiljan lomaan mahtuu niin metroajelua, museokäynti ja tivolipäivä kuin vieraan paikan herättämiä yöllisiä pelkojakin. Välillä tanssitaan ja riekutaan niin, että alakertalainen valittaa ja kerran apuun joudutaan kutsumaan myös ambulanssi. Rakkauttakin on, paljon.

Kirjailija myöntää, että tarinan takana saattavat olla omat lapsuuden syys- ja hiihtolomamuistot mutta on ottanut oikeuden niiden uudelleen muokkaamiseksi. 

Koska kirjan julkaiseminen on niin uskomatonta ja haluaisin tietysti, että kaikki pääsisivät ihailemaan Nadjan ihania ja hauskoja kuvia, arvon kirjan yhdelle blogini lukijalle. Kommentoi blogiin tai blogin facebook-ryhmään, mikä sinusta on kaupunkilomalla parasta. Arvonta suoritetaan laskiaistiistaina ja kirja luvataan postittaa juuri siihen maailmankolkkaan, jossa voittaja majailee.