Saturday, 28 October 2023

Ulkosuomalaiset kirjailijat 32: Emilia Suviala

 


1. Kuka olet ja mitä teet?

 

Olen Emilia Suviala, esikoiskirjailija. Esikoisromaanini Jaettu ilmestyi helmikuussa 2023. Olen julkaissut myös tietokirjan luovuudesta yhdessä siskoni kanssa. Koulutukseltani olen lasten kehitykseen erikoistunut psykologi, mutta viime vuodet ulkomailla asuessani olen keskittynyt kirjoittamiseen.

 

2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?

 

Muutimme ulkomaille yhteistuumin mieheni työn perässä. Ulkomaille muutto oli minulle mieluinen ajatus alusta alkaen, koska siinä tarjoutui mahdollisuus täysipäiväiseen kirjoittamiseen työlupien ynnä muiden puuttuessa. Tavallaan muutimme molempien työn perässä, itselleni kirjoittaminen ei vain ole samalla tavalla paikkasidonnaista kuin mieheni työ.

 

3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.

 

Asuimme kahdeksan vuotta USA:ssa, ensin Brooklynissä, New Yorkissa ja sitten Palo Altossa, Kaliforniassa. Nyt olemme asuneet kuukauden Lontoossa. Yhdysvalloissa on paljon hyvää, mutta myös paljon ei-niin-hyviä asioita. Itselleni merkityksellistä amerikkalaisessa kulttuurissa oli loputon usko omiin mahdollisuuksiin ja positiivissävytteinen tekemisen meininki. Kaikkea oli lupa kokeilla, eikä kukaan tullut viereen naljailemaan, jos asiat eivät menneet niin kuin oli etukäteen visioinut.


 

Lontoossa olen viettänyt aikaa vasta sen verran vähän, etten osaa sanoa maasta vielä paljoakaan. Ihmiset ovat täällä varautuneempia ja saattavat joskus tuntua hieman töksähteleviltä verrattuna suulaisiin amerikkalaisiin. Eroja oli toki myös itä- ja länsirannikon välillä. New Yorkissa ihmiset olivat kovempia ja reaktioherkempiä, Kaliforniassa tempo oli hitaampi ja ihmisiin oli paljon helpompi tutustua. 

 

Yhdysvaltojen vuosien jälkeen Eurooppa näyttäytyy kulttuurisesti ja historiallisesti uskomattoman rikkaana. Välimatkat ovat lyhyitä, junalla muutama tunti ja olet jo aivan toisenlaisessa ympäristössä. Ikävöin kuitenkin syvästi Pohjois-Kalifornian luontoa, Tyynen valtameren rantaa ja mykistävän kauniita puita. Ja se valo! 

 

4. Miten sinusta tuli kirjailija?

 

Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen tuli olo, että haluan tehdä jotakin luovaa. Kirjoittaminen oli aina tuntunut luontevalta, mutta en ollut koskaan uskaltanut uneksiakaan proosan kirjoittamisesta, sellainen kuului joillekin muille, taitavammille ja taiteellisemmille. Uskaltauduin kuitenkin Psykologiliiton järjestämälle kirjoittajakurssille, jossa sain aikaan ensimmäiset fiktiiviset tekstini ja esimakua proosan kirjoittamisen magiasta. Kirjailijan identiteettini on kehittynyt vuosien varrella sinnikkään kirjoittamisen ja kannustavan palautteen tuloksena. 

 

5. Mitä kirjoitat?

 

 

Kirjoitan henkilövetoista nykyhetkeen sijoittuvaa proosaa, jossa ihmissuhteet toimivat laajempien yhteiskunnallisten kysymysten kuvina. Tai näin tällä hetkellä. En halua sitoa itseäni mihinkään kategoriaan. Haluaisin jatkossa kokeilla erilaisia genrejä kuten esimerkiksi trilleriä tai historiallista proosaa, mutta henkilöiden sisäisistä motivaatioista käsin kirjoittamista tuskin hylkään.

 

 

 

 6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?

 

Vaikea sanoa, mitä kirjoittaisin, jos olisin asunut kaikki nämä vuodet Suomessa. Sijoitan teokseni paikkoihin, jotka tunnen ja joissa elän. Silloin on jo jonkinlainen kehikko tarinalle, eikä kaikkea tarvitse luoda tyhjästä. Piilaakso on vastakulttuurien kehtona herkullinen tapahtumapaikka. Seuraavat teokseni sijoittuvatkin Pohjois-Kalifornian maisemiin.

 

Suomen kieleen ulkomailla asuminen tietysti vaikuttaa. Jossain vaiheessa sitä alkaa ajatella lauseita englannin kielen läpi. Ympärillä puhuttu kieli ikään kuin tarttuu kehoon ja sitä alkaa intuitiivisesti etsimään lauseille rytmiä, joka ei sitten kuitenkaan toimi suomen kielessä. Sitten kun joutuu kääntämään lauseen kieliopin mukaiseksi, se kutistuu vääränlaiseksi. Katedraalista tuleekin vaja.

 

7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?

 

Kirjoitan säännöllisesti joka arkipäivä. Aamupäivät ovat parhaimpia, en kykene kirjoittamaan myöhään illalla kuin vain pakon edessä. Pidän yleensä aamuisin meditaatiohetken ja viimeistään päivän puolivälissä joogaan. Inhoan rutiineja ja niiden toisteisuutta, mutta samalla tiedostan sen, miten paljon ne kannattelevat kirjoittamistani. 

 



8. Miten pidät yllä suomen kieltä vieraskielisessä ympäristössä?

 

Vaikka luen nykyään enemmän englanniksi, koetan lukea rinnalla myös suomenkielistä kirjallisuutta. Yritän puheessani välttää finglishiä ja etsiä sanoille aina suomenkielisen vastineen. 

 

BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?

 

Mämmiä ja karjalanpiiroita. Puolukoita ja sieniä. Metsää. Kevään tuoksua. 

 

Ulkomailla asuminen on pakottanut minut astumaan mukavuusalueitteni ulkopuolelle useammin kuin kerran. Itselleni vieraalla kielellä operoiminen oli aluksi haastavaa. Jossain vaiheessa uskaltauduin kuitenkin ryhmämuotoiseen toimintaan ja löysinkin kanssataiteilijoiden vertaisryhmän, jonka valmennuksen ja tavoitteiden asettamisen ansiosta olen päätynyt tekemään asioita, joista en olisi osannut uneksiakaan.

 

Joku vuosi sitten lanseerasin esimerkiksi Self Help Box -nimisen Instagram-tilin, jonne on kertynyt jo melkein satakunta “konseptuaalista ohjetta luovuuteen ja mielenterveyteen”. Kun joutuu kamppailemaan tullakseen ymmärretyksi, joutuu myös aktiivisesti etsimään uudenlaisia tapoja ilmaista itseään. Ei pelkkä vapaus, mutta myös rajoitukset voivat olla suuri luovaa työtä eteenpäin vievä voima.

 

 


 

Tuesday, 15 August 2023

Ulkosuomalaiset kirjailijat 31: Mika Keränen

1. Kuka olet ja mitä teet? 

Nimeni on Mika Keränen. Asun Tartossa, joka on viehättävä yliopistokaupunki Etelä-Virossa. Opetan viron kieltä täkäläisen maatalousyliopiston ulkomaalaisopiskelijoille, mutta intohimoni on kirjoittaminen, rustaan luppoaikana lastenkirjoja.


2. Miten päädyit asumaan ulkomaille? 

Lähdin lukion jälkeen Ilomantsin ammatilliseen oppilaitokseen, tarkoitus oli opiskella puutarhuriksi. Tapasin siellä virolaistytön, jonka kanssa muutimme vuoden päästä Tarttoon. ”Kotisatamani” on ollut Tartossa jo 30 vuotta.


3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.

Rakastan viron kieltä ja sen murteita ja paikallista kulttuuria, runoutta, ruokaa, luontoa ja ihmisiä, joiden huumorintaju on yhtä omituista kuin olen itsekin. Viro on hieno maa ja Tartto aito yliopistokaupunki, joka vetää puoleensa nuoria tutkijasieluja ja taiteilijanalkuja ympäri Viroa ja kauempaakin. Kaupungin erikoisuus on se, että Tarttoa halkovaa Emajoen rantaa pääsee kävelemään koko kaupungin matkalta ilman, että tarvitsisi ylittää autoteitä. Minusta se on mahtavaa. Voi olla, että jossain on vielä samanlaisia kaupunkeja, mutta en ole vielä nähnyt.


4. Miten sinusta tuli kirjailija?

Kirjoitin opiskelijana runoja, koska IHAN KAIKKI opiskelijakaverini kaupungissa kirjoittivat runoja. Vuosi oli 1993. Suurin osa teksteistä päätyi pöytälaatikkoon, mutta osan oli pakko päästä esiintymään. Aloin kirjoittaa viroksi noin kaksi vuotta siitä, kun olin tullut maahan ja alkanut tavailla ensimmäisiä vironkielisiä sanoja.

 

Runoilijana olin täysi nolla tai ehkä nollasta askel oikeisiin runoilijoihin, mutta päämääräni oli heti alussa oppia kieli ja alkaa kirjoittaa viroksi. Suomeksi kirjoittaminen ei oikeastaan kiinnostanut lainkaan, koska päätin, että jään Tarttoon, jos se vain jotenkin on mahdollista.

 

Runoilijahommilla en kyenyt elättämään perhettäni, enkä oikein edes suomennostöillä, joita aloin tehdä valmistuttuani viron kielen ammattilaiseksi. Huomasin kuitenkin, että kun keksin iltasatuja tyttärelleni, ne kiinnostivat häntä vähintään yhtä paljon kuin ”oikeat” lastenkirjat. Tarinoin sadut tyttärelleni suomeksi, mutta kirjoitin ensimmäisen seikkailukirjani viroksi, koska halusin, että tyttäreni kaverit ja kaikki Virossa voisivat lukea sen. Kirjan tapahtumat sijoittuivat kotikaupunkiimme ja ”Tarton henki” oli läsnä kirjoitusprosessissa. Kun kirja löysi lopulta kustantajansa, minua alettiin kutsua jo kadullakin kirjailijaksi. Niin se meni lyhyesti kerrottuna.


5. Mitä kirjoitat?

Kirjoitan lähinnä lastenkirjoja, aiheeni on ollut viime aikoina usein jalkapallo. Kirjoitan myös nuorille aikuisille ja välillä isoille ihmisille. Aikuislukijoille olen kirjoittanut runoja sekä kirjan Minu Karjala (Karjalani), joka kertoo kotiseudustani Suomessa.

 

6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?

Jännä kysymys, koska en koe enää asuvani ulkomailla. Viro on kotimaani siinä missä Suomikin. En myöskään analysoi juttujani. Olen tekijä. Joku kirjallisuudentutkija osaisi vastata kysymykseen paremmin. Minä vain kirjoitan mitä mieleeni pälkähtää. 

 

Olen noin kymmenisen vuotta kustantanut itse kirjani, joten päätän kaikesta aivan yksin. Se on suuri vapaus kirjailijalle, vaikka välillä kustantamon pyörittäminen käy työstä.


 

 

7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?

Olen kirjoittanut parikymmentä kirjaa, mutta niihin ei liity rutiineja eli vastaus on ei, minulla ei ole rutiineja. Kirjoitan harvoin kotikaupungissani. Mietin kyllä kaikein aikaa, mitä seuraavaksi kirjoitan, mutta yleensä lähden kuukaudeksi tai jopa neljäksi jonnekin kauemmas kirjoittamaan. Olen kirjoittanut Kreikassa, Italiassa, Saarenmaalla ja tietenkin Suomessa.



8. Miten pidät yllä suomen kieltä vieraskielisessä ympäristössä?

Luen Hesaria päivittäin. Luen suomalaista kaunokirjallisuutta. Puhun suomea tyttärieni kanssa. Puhun suomea lapsenlapselleni. Tartossa on myös muutamia suomalaisia, joiden kanssa puhumme totta kai äidinkieltämme. Yritän käydä Suomessa ainakin pari kertaa vuodessa ja vietän siellä silloin vähintään viikon. Olin Suomessa toissa vuonna nelisen kuukautta, jolloin kirjoitin koko ajan mutta viroksi.




BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?

Suomessa on paljon hyvää. Olen luontoihminen ja koluan Suomen kansallispuistoja. Erityisesti pidän Pohjois-Karjalasta, jossa vanhempanikin asuvat. Luonnon lisäksi tykkään myös suomen kielestä ja suomalaisesta huumorista. En koe, että olisin menettänyt mitään muutettuani Viroon. Identteettini jopa vahvistui. Olen aina innoissani, kun pääsen pidemmäksi aikaa Suomeen.

 

Voi sanoa, että minulla on kaksi kotimaata ja rakastan molempia yhtä lailla. Asun kuitenkin Virossa, joten tykkään ehkä tästä maasta hivenen enemmän. Pääsyy on tietenkin se, että täällä asuvat minulle läheiset ihmiset. Uskon, että jokaisessa maassa maapallolla on hyvä asua, jos ympärilläsi on ihmisiä, joista välität, joihin voit luottaa ja joiden kanssa on hyvä olla.

Lopuksi

Ulkosuomalainen on hassu sana. Käytän sitä itsekin, koska se on termi, jota meistä Suomen rajojen ulkopuolella asuvista ihmisistä käytetään. Minusta kukaan suomalainen ei ole kuitenkaan enempää tai vähempää suomalainen, asuipa hän Suomen sisällä vai ulkona. Olen asunut Virossa jo 30 vuotta, eikä suomalaisuus ole karissut mihinkään, edes aksentti ei häviä! Suomalaisen sydämeen mahtuu mukavasti muitakin kulttuureja, olipa se annos virolaisuutta tai mitä tahansa.