Monday 21 September 2015

Viikonloppu Kööpenhaminassa

Aina se on ollut lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Suurin osa työkavereista kehuu Kööpenhaminaa, puoli sukua on käynyt Kööpenhaminassa ja viimeisin matkakuume on hankittu seuraamalla tanskalaista laatutelevisiota. Viime jouluna otin härkää sarvista ja lahjoitin tanskaa sujuvasti puhuvalle poikaystävälle viikonloppumatkan Tanskaan. 

Viime viikonloppuna pääsimme vihdoin matkaan. Suuri vaikutus oli sillä, että Ryanair alkoi kesällä lentää Kölnistä Kööpenhaminaan. Junallakin pääsisi, mutta matka kestäisi liian kauan suhteessa viikonlopun pituuteen.

En tehnyt minkäänlaisia matkavalmisteluja ennen lähtöä. Olisi kai voinut selvittää, mitä kaupungissa tapahtuu tai museoissa menee, mutta meillä oli lopulta vain vajaat kaksi päivää aikaa, joten päätimme lähteä fiilispohjalta ja katsoa, mitä vastaan tulee. Olin vuokrannut Airbn´b:n kautta Vestebrosta todella idyllisen pienen kaksion. Saimme avaimet perjantaina mukavalta emännältä ja totesimme, että kämpän sijainti on ideaali, mutta vessa ihan mini ja suihkuna vain käsisuihku. Emäntä piirteli karttaan rasteja, ympyröi hyviä ruokapaikkoja ja antoi viime hetken vinkkejä viikonloppua varten.

Olimme perjantaina hieman väsyksissä työviikosta ja edellisillan juhlallisuuksista. Poikaystävä oli täyttänyt täytti 30, niinpä emme ottaneet perjantaille suuria tavoitteita. Kävelimme keskustan ostoskaduilla ja seurasimme perjantai-illan hulinaa. Illallisen söimme Meatpacking districtillä, joka sijaitsi keskustan ja asuntomme välissä. Se on entinen teurastamoalue, josta on sittemmin tullut erilaisten ravintoloiden, terassien ja viikonloppuhäppeninkien värittämä hip-kortteli. Söimme meksikolaisessa, jonka seinät olivat valkoista kaakelia, lattia betonia ja jossa taustamuusiikkina soi vanha jazz.
Heräsimme lauantaihin virkeinä. Aurinkoinen kaupunki tervehti meitä. Aloitimme päivän etsimällä emännän suosittelemaan brunssipaikkaa, jota emme sitten lopulta löytäneet. Myöhemmin selvisi, että olimme kävelleet sen ohi ja että se oli aukion toisella puolella siitä paikasta, jonne päädyimme. Löysimme siis pienen ja idyllisen kahvilabaarin, jossa tarjoiltiin kotitekoista leipää itse tehdyllä hillolla ja juustolla höystettynä sekä hyvää kahvia ja jälkkäriksi pullaa.

Istuimme ikkunalla ja kyyläsimme ohikulkijoita. Trendinä tuntuu olevan, että koko perhe pakkautuu yhteen pyörään. Isukki ajaa ja äiti ja lapsi ahtautuvat pieneen kuljetuslaatikkoon. Miekkonen ei oikein innostunut, kun ehdotin, että meillekin tuollainen. Kölnin olemattomilla pyöräteillä se voisikin olla hieman hankalaa.

Syönnin jälkeen hyppäsimme pieneen design-kauppaan, jonka olin bongannut edellispäivänä ja jossa sattui olemaan varaston loppuunmyynti. Valitettavasti monet ihanista jutskista eivät olisi päässeet mukaan lentokoneeseen, joten tyydyin yhteen kynttilänjalkaan - joka sekin tosin sai paluumatkalla erikoiskohtelun turvatarkastuksessa. Sitten menimme kinastelemaan siitä, mitä muuta tanskalaista designia meille ostetaan. Lähinnä minä neuvottelin itseni kanssa siitä, mitä haluan kaikista eniten ja mihin on varaa. Vierailu Illums Bolighusissa oli pitkä, mutta lopulta pääsimme lähtemään yhtä maljakkoa ja rasiaa rikkaampina ja kruunuista köyhtyneinä.

Iltapäivällä suuntasimme Christianshavniin ja Christianiaan. Ensimmäinen oli kaunis kaupunginosa, jälkimmäinen ei juuri tehnyt vaikutusta. Olimme varmaan liian aikaisin liikenteessä emmekä tarvinneet pilveä. Kööpenhaminassa asuva tuttava vinkkasi, että kannattaa käydä Street Foodissa. Ja mehän mentiin. Kyllä kannatti! Vanhaan satamamakasiiniin pystytetty ruokatori oli täynnä erilaisia ruoka- ja juomakojuja sekä leppoisia tanskalaisia, jotka olivat jo nautiskelemassa vapaapäivän oluesta. Siispä mekin. Lisää tätä ja isommat lusikat!
Päivä jatkui vesibussiajelulla ja kiipeämisellä parlamenttitalon torniin, josta näki Juutinrauman sillan mutta jonka hississä melkein hyperventiloin. Illansuussa palloilimme täpötäydellä turistikadulla satamassa ja sitten Tivolin läheisyydessä. Lopulta päädyimme oluttupaan, jossa oli 20 hanaolutta. 20! Emme illalla enää jaksaneet mihinkään syömään, vaan vaelsimme takaisin kämpille. Aamulla oli edessä aikainen lähtö kentälle, sillä kuten usein käy, lentoaikaa muutetaan viime hetkellä. Yhden päivän aikana ehtii kuitenkin yllättävän paljon. Sunnuntaina ajoimme lentokentälle junalla, joka jatkoi Juutinrauman sillan yli Ruotsiin, ja minun oli pakko ajatella Sagaa ja Martinia.

Kööpenhamina täytti kaikki sille asetetut odotukset ja olen varma, ettei tämä jäänyt ainoaksi kerraksi, kun kohtaamme. Tanskalaiset olivat niin leppoisia ja vaaleita ja tyylikkäitä ja oli hauskaa kuunnella vierestä, kun miekkonen mongersi kieltä. Heti kotiin tultua aloimme katsoa Silta-sarjan 2. tuotantokautta, josta yritän nyt bongata tuttuja paikkoja. Jos et siis vielä ole käynyt tässä Skandinavian helmessä, mene ihmeessä.

Sunday 13 September 2015

Maahanmuuttaja?

Minä olen maahanmuuttaja. Kun viisi vuotta sitten lähdin kohti uutta elämää, en juuri osannut tulevan kotimaani kieltä, minulla ei ollut siellä vakituista työpaikkaa eikä tietoa siitä, miten pitkään oleskeluni maassa kestää. Viisi vuotta myöhemmin voin todeta, että Saksa on ottanut minut hyvin vastaan. Näiden vuosien aikana olen oppinut kielen, asettunut aloilleni ja siirtynyt uuden kotimaani verojärjestelmään. Tietysti on eri asia muuttaa koulutettuna valkoisena nuorena työikäisenä Euroopan maasta toiseen. Saksa ja Suomi jakavat saman kulttuuripiiriin ja vielä Euroopan Unioninkin, joten suunnatonta kulttuurisokkia ei täällä ole joutunut kokemaan.

Helsingin Sanomissa oli eilen Suomen tunnetuimman saksalaisen (no okei, ehkä tunnetuin on Roman Schatz, mutta se siitä seuraava) Stefan Mosterin juttu siitä, miten Saksassa suhtaudutaan Eurooppaa tällä hetkellä kuormittavaan pakolaistilanteeseen. Edelleen historiansa kanssa kilvoittelevalla maalla ei ole varaa tai ehkä tarvettakaan sulkea oviaan ja kieltää apuaan. Toisaalta tilanteessa ei ole mitään uutta: Toisen maailmansodan jälkeen Saksa on nähnyt jo monta siirtolaisaaltoa. 1960-luvulla tulivat turkkilaiset, ja sittemmin moniin kaupunkeihin on muodostunut erilaisia vähemmistöjä, esimerkiksi Düsseldorfissa on pikku-Japani ja Mannheimissa vahva turkkilaisyhteisö.

Kölnin kaupunki on sekin värikäs ja monikulttuurinen. Alakerrassamme on eritrealainen ravintola, vastapäinen kioski kuuluu turkkilaiselle perheelle (kuten lähes kaikki kioskit täällä päin), ja kulman takana on turkkilaisten kulttuurikeskus. Lähistöllä on myös italialaisravintoloiden keskittymä, jonka liepeillä kuulee enemmän italiaa kuin saksaa, ja sitten niiden vieressä on rivillinen kebab-paikkoja ja pari thairavintolaa. Parhaat ystäväni ovat kotoisin Norjasta ja Argentiinasta ja suurin osa työkavereistani Pohjoismaista.

Moster antaa jutussa ehkä kuitenkin turhan ruusuisen kuvan siitä, miten saksalaiset suhtautuvat maahanmuuttajiin ja vieraiden kulttuurien edustajiin. Aina on joukossa niitä, joilla on asian kanssa ongelmia. Kölnissäkin on nähty vuoden aikana useita erilaisia kansanilmauksia liittyen rakenteilla olevaan, ilmeisesti Euroopan suurimpaan, moskeijaan ja muslimeihin. Vuosi sitten syksyllä, tarkalleen 26.10. järjestettiin kaupungissa mielenosoitus nimellä Hooligans gegen Salafisten. Jo nimestä voi päätellä, että se ei päättynyt hyvin vaan erittäin väkivaltaisesti. Paikalla oli 5000 mielenosoittajaa ja 1000 poliisia. Tilanteen päätytttyä sairaalaan päätyi 49 poliisia ja 1 mielenosoittaja.

Viime talvena Suomen uutisissakin mainittu Pegida-liike järjesti alkuvuodesta Kölnissä mielenosoituksia. Niistä ei tosin tullut juuri mitään, sillä kaupunkilaiset nousivat vastarintaan. Ensimmäinen Kögida-mielenosoitus järjestettiin tammikuussa mutta se ei päässyt edes alkuunsa. 7500 vastamielenosoittajaa tukki kaikki kulkueen kävelyreitit, joten he eivät päässeet etenemään alkupisteestään minnekään. Mielenosoitusta yritettiin sinnikkäästi useita viikkoja, kunnes lopulta paikalle saapui enää 15 mielenosoittajaa ja 300 vastamielenosoittajaa ja poliisi sanoi, että nyt riittää.

Että sinänsä sanoisin, että Saksa on maahanmuuttajalle hyvä maa. Täällä tiedetään, että työvoimaa tarvitaan ja tilaakin on. Toki olen saanut maahanmuuttovirastossa huomata, että vastaanotossa on eroja. Minut ohjataan jonon ohi ja toivotetaan tervetulleeksi mutta Lähi-Idästä tulleet siirretään toisiin odotustiloihin täyttämään lisää papereita ja vastaamaan lisäkysymyksiin. Nolotti kävellä näiden ihmisten ohi virastosta ulos, koska ihmisinä olemme varmasti aivan samalla viivalla.

Luulen, että suomalaistenkin enemmistö on tätä mieltä, vaikka mediaa hallitsevatkin ne kriittisimmät äänet.

Sunday 6 September 2015

Saksan babyboomi - totta vai tarua?

Olen tullut siihen ikään, jossa kavereiden näkeminen tarkoittaa raskauksien ja uusimpien tulokkaiden päivittämistä ja päivittelyä. Ulkomailla asuva ei pääse usein kylään, joten vierailujen tahti voidaan laskea syntyneiden lasten mukaan, että siis viimeksi nähtiin, kun toista odotettiin ja nyt tuli sitten jo kolmas.

Kolmeviikkoinen Suomen loma todisti minulle, että Suomessa syntyy lapsia. Parhaimman päivän saldo oli 11 lasta kolmessa perheessä, ja jossain leikkimisen ja syömäpuuhien välissä onnistuin vaihtamaan kuulumiset myös lasten vanhempien kanssa. Lapsimäärän laskusta puhutaan koko ajan, mutta kyllä minun empiiriset tutkimukseni kertovat ihan muuta. Suomeen syntyy lapsia, ja se on hyvä se.

Kyllä Saksaankin syntyy lapsia, mutta maan väestömäärä on laskenut jo vuosia. Viime vuonna lapsia syntyi ihan ennätysmäärä eli yhteensä 714 966. Helsingin Sanomien mukaan tämä on 4,6% enemmän kuin toissa vuonna ja korkein lukema sitten vuoden 2002. Tieto on mielestäni hieman yllättävä, varsinkin kun muistaa, että Saksaan lanseerattiin nykyaikainen äitiys- ja vanhempainlomakäytäntö vuonna 2007. Tätä ennen äitiysloma oli minimaalinen ja sen jälkeen naisen odotettiin jäävän hausfrauksi miehensä palkalla. Luulinkin, että vauvabuumi olisi alkanut jo vuosikymmenen lopussa.

Viime vuosien empiiriset tutkimukseni  ovat käsitelleet myös avioitumisikää. Saksassa mennään selvästi myöhemmin naimisiin kuin Suomessa ja myös ensisynnyttäjien ikä on korkeampi. Yhteiskuntia vertaillessa naurattaa joskus se, että saksalaisella yliopisto-opiskelijalla on oikeus lapsilisään 26- vaiolikose 28-vuotiaaksi. Mietin, miten moni suomalainen on tuon ikäisenä jo naimisissa ja miten monella omalla opiskelukaverillani oli tuolloin jo perhettäkin. Saksassa ei odoteta nuorilta suuria ratkaisuja ennen 30 vuoden ikää. Ja senkin jälkeen on parempi tehdä ensin ura ja sitten vasta lapsi(a). Kun katselen leikkipuistoissa hengailevia perheitä, ajattelen usein, että siinä ovat isovanhemmat vieneet lapsenlapsensa ulos - mutta sitten kuulen, että lapsi huutaa äitiään.

Maan henkinenkään ilmapiiri ei kannusta lastenhankkimiseen. Hiljattain Helsingin Sanomissa esiteltiin Saksassa mutta osin suomalaisvoimin tehtyä tutkimusta otsikolla Onnellisuuden heikkeneminen esikoisen syntymän jälkeen voi estää vanhempia hankkimasta toista lasta.  Samasta aiheesta löytyy juttua myös eräästä Saksan suurimmasta päivälehdestä. Vapaasti suomennettuna teksti alkaa näin:
"Vuonna 2014 syntyi noin 715 000 vauvaa. Kahden tutkijan tutkimustulosten perusteella tämä tarkoittaa: 1 430 000 vanhemmasta tuli hieman onnettomampia (Süddeutsche Zeitung Magazin 26.8.) 

Mainittakoon vielä, että Kölnin yliopiston kampus sijaitsee asuinalueella, joka on yksi Saksan lapsirikkaimmista. Hoito- tai päiväkotipaikan saaminen tarkoittaa lähinnä lottovoittoa. Eräs tuttavani suunnitteli päiväkotipaikan hakemista, vaikka laskettuun aikaan oli vielä muutama kuukausi. Naiset halutaan kodeista töihin, mutta rakennemuutos laahaa perässä, eli hoitopaikkoja ei riitä kaikille.

Nostan hattua suomalaiselle yhteiskunnalle, jossa lastensaamista tuetaan niin taloudellisesti kuin henkisestikin ja jossa lapset kuuluvat normaalielämään. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että kaikilla parhailla ystävilläni on jo lapsia eli Suomen lomani tarkoittavat au pair -toimintaa lapsiperheissä. Poikaystäväni ystävä- ja lähipiiriin on tähän mennessä syntynyt tasan yksi lapsi.