Wednesday, 16 January 2019

Ihana alkuraskaus eli raskauden ensimmäiset oireet

Kuva: Pixabay
Nyt olen jo menossa pitkällä raskauden toisella kolmanneksella, joten voi katsoa taaksepäin, millaisia ne ensimmäiset viikot olivatkaan. Vauvakuumeillessani luin mielenkiinnolla muiden ensimmäisistä raskausoireista, joten tässä  kokoelma ajatuksia raskauden ensimmäiseltä kolmannekselta mutta toki vasta viikosta 5. eteenpäin, koska aikaisemmin tilanteesta ei ollut aavistustakaan.

Ihanan kamala alkuraskaus eli raskauden ensimmäiset oireet, olkaa hyvät:

Viikko 5.

Aivan ensimmäiset raskausoire olivat unettomat yöt ja viinistä sekaisin mennyt vatsa. Ihmettelin, kun yöt kuluivat valvoessa mutta ajattelin, että hotellissa nukkuu eri tavalla kuin kotona. Pian alkoi myös hengästyminen, joka ei todennäköisesti lopu ennen kuin synnytykseen. 

Olen paljon liikkuva ihminen, mutta pienikin rappusten nousu tai muu ponnistus sai ja saa edelleen puuskuttamaan. En kuitenkaan aio päästää itseäni helpolla vaan taaperran hengästyneenä eteenpäin niin kauan kuin maha antaa myöten.

Tein plussatestin kohdassa 4 + 5 ja lääkäri vahvisti raskauden seuraavana päivänä, eli ensimmäinen viikko hävisi kuin itsestään.

Viikko 6.

Univaikeudet helpottavat ja alkaa päinvastoin tuntua, ettei mikään uni riitä. Olen kuullut alkuraskauden väsymyksestä, mutta itselläni lisäsyynä olivat kilpirauhasarvot, jotka pomppasivat hormonien myötä korkealle. Lääkitys tasasi ne onneksi muutamassa viikossa ja väsymys helpotti, vaikka nukkuminen pysyi hyvin tärkeänä, nimimerkki sänkyyn kello 21.30.

Varsinkin iltaisin turvotti ja mietin, miten ihmeessä tällaisen asian salaa, jos keskivartalo alkaa jo nyt muuttua tynnyriksi. 

Sairastun viikon lopussa flunssaan ja luulen sitä syyksi siihen, ettei kahvi maistu. Miten väärässä olinkaan. 

Viikko 7.

Viikon 7. alkuun jysähtää pahoinvointi. Elimistöni on kellontarkka, sillä tuntuu, että kaikki uudet oireet ja muutokset tupsahtavat aina uuden raskausviikon alkuun. Juon vielä yhden kahvin ja totean, että ei pysty. Ihmiselle, joka on juonut kahvia päivittäin teini-iästä asti, tulee identiteettikriisi, kun kahvin tuoksukin tekee pahaa. Valitettavasti myös vihreä tee ja muut teet huonontavat oloa, joten uusiksi lempijuomikseni tulevat coca cola ja appelsiinimehu.

Minulla on jatkuva matkapahoinvointiolo, jota helpottaa hieman, kun liikkuu, juo hiilihapollisia juomia ja syö jatkuvasti ja napsii välillä kovia salmiakkeja. Yökkäilemään en onneksi joudu. 

Tällä viikolla joudun myös hankkimaan uusia rintaliivejä, sillä vanhat eivät mahdu. Ystävät pelottelevat kuppikokonumeroilla, joihin tulen vielä päätymään imetysvaiheessa. Sehän nähdään sitten.

Välillä epäusko nostaa päätään, mutta elimistöni kertoo selvästi, että jotain tapahtuu, joten olen pääasiassa rauhallisen tyynellä mielellä. Mielialavaihteluja ei tule, vaan eräs tuttavat toteaa, että minusta on päinvastoin tullut rauhallisempi.

Alan merkitä kalenteriin keskiviikkojen kohdalle raskausviikon, mutta en koskaan seuraavaa viikkoa enempää, jos kuitenkin käy jotain.

Viikko 8.

Tämä raskausviikko alkaa lääkärikäynnillä. Ehdin pelätä, ettei ultran ruudulla näy mitään, mutta sitten näkyviin ilmestyy valkoinen kilpikonnamainen hahmo, jonka sydän näkyy ja kuuluu. Annamme alulle nimen "Toivo", koska muuta emme voi kuin toivoa.

Olemme päättäneet, että jos kaikki on hyvin, kerromme perheille ja lähimmille ystäville tilanteesta. Harvoin sitä saa ihmisiä itkemään, mutta nyt onnistumme monesti <3 

Minusta on alkanut tulla hobitti. Uuteen ruokarytmiini kuuluu kolme aamupalaa, lounas, kaksi välipalaa, iltaruoka ja iltapala. Ensimmäinen aamiainen sijoittuu 04-06 väliseen aikaan ja on useimmiten mysliä ja jugurttia. Toinen on puuroa kello 08 ja kolmas voileipiä töissä klo 10 aamukävelyn ja opetuksen välissä. Iltapäivällä syön kaikkea mahdollista mutta en silti pysty odottamaan iltaruokaa kovin pitkään. Ja ennen yöunia on vielä syötävä jotain.

Mandariineista muodostuu lempiherkku, mutta muuten minulla ei ole mielitekoja. Lähinnä tekee mieli kaikkea tuoretta ja raikasta, vaikka paprikasta ja smoothiesta joudunkin luopumaan vatsavaivojen takia.

Toisella pahoinvointiviikolla tulee myös ensimmäinen kyllästyminen koko raskauteen. Tätähän minä olen toivonut ja odottanut, mutta eipä hääviä ole. Että kun tästä selvitään, ei ehkä koskaan enää. Seitsemän ruokailun jälkeen en sittenkään saa illalla unta, sillä minulla on nälkä. On vaikeaa keksiä, mitä syödä - Ja minusta syöminen on aina ollut turhaa ja rasittavaa!

Viikko 9.

Pahoinvointi päättyy yhtä nopeasti kuin kaksi viikkoa aikaisemmin alkoi. Totean, että mitäs minä valittamaan, monilla menee paljon huonommin. Ruokarytmin noudattaminen jatkuu, ja  olen varma, että työkaverit epäilevät jotain, kun kuljen töissä aina voileipä kourassa. 

Nukkumaan on päästävä viimeistään klo 22, jotta ehtii nukkua ennen ensimmäistä ruokaherätystä, ja päiväunet ovat aika hyvä juttu, mutta silti sanoisin, ettei väsymys ole aivan älytön.

Lueskelen internetin sivustoilta raskausviikoista ja raskauden etenemisestä ja totean, että saksalaiset sivustot ovat PALJON informatiivisempia kuin suomalaiset. 
Kuva: Pixabay
Viikko 10.

Kävelen työmatkat jo kolmatta viikkoa, sillä pyörällä ajaminen ei tunnu hyvältä. Kävely on myös hyvää liikettä selälle. Joogailen kotona ja käyn salilla ja muutamissa jumpissa. Spinning-tunti tuntuu hyvältä, mutta palautumiseen menee kaksi päivää, joten päätän jättää liian kovan rehkimisen hetkeksi.

Pahoinvointi pysyy poissa, mutta nyt koittavat todelliset nälkäpäivät. Minun on syötävä kahden tunnin välein, mikä lähinnä naurattaa ja ihmetyttää. Mihin se kaikki ruoka katoaa? Toisaalta en koskaan jaksa syödä paljoa kerralla, joten nälkä palaa.

Tiukimmat farkut siirtyvät kaapin perälle. Eihän vatsa vielä näillä viikoilla kasva, mutta iltaa kohden vaivaa turvotus, joten kaikki tiukka on epämukavaa. Tarvitsen joka tapauksessa uusia sukkahousuja, joten ostan saman tien äitiysmallia. Lämmittävät talvikeleillä kivasti eikä koko ajan tarvitse olla kiskomassa niitä vatsan päälle tai parempaan asentoon.

Viikko 11.

Totuudenhetki eli seuraava ultra on edessämme heti viikon alkuun. Jos kaikki on tänään kunnossa, olemme selvinneet pahimmasta. Minua jännittää aamulla hurjasti, vaikka elimistöni käskee olla huolehtimatta. Näen alkupunnituksessa, että painoni on noussut kaksi kiloa sitten viimeisen, ja totean, ettei huolta tosiaan ole. 

Lääkäri näyttää meille pienen, itsensä ympäri pyörivän ihmistaimen ja helpotuksen aalto saa nauramaan ja itkemään. 

Viikko 12.

Kätilö tulee tutustumiskäynnille. Saksassa käydään usein lääkärillä, mutta kätilö on raskauden "tukihenkilö" ja keskustelukumppani, koska neuvoloita ei ole. Tuntuu hurjalta tavata jo näin aikaisin, mutta kätilön saadakseen on oltava ajoissa liikkeellä. Hän tulee sitten sairaalasta kotiutumisen jälkeen käymään kotona ensin päivittäin ja sitten viikottain, joten tutustuminen on hyvä aloittaa jo nyt. Olemme molemmin puolin tyytyväisiä ja yksi asia on to do -listalta poissa.

Suomen joululoma hermostutti etukäteen, sillä mietin, miten pystyn kyläpaikoissa pitämään yllä syömis- ja nukkumisrytmiä. Ruoka kuuluu jouluun, joten syömisistä ei olisi tarvinnut huolehtia, ja nukkuminenkin onnistuu hyvin. Kokeilen myös pitkästä aikaa vihreää teetä, ja se maistuu taas.

Huomaan näkeväni vähemmän unia kuin ennen ja nukkuvani kuin tukki aina, kun pääsen vaakatasoon. Minä herkkäuninen en huomaa kyläpaikan sohvalla mitään, vaikka lapset kuulemma herättivät ja perheen äidillä oli kiireinen yö.

Usein sanotaan, että raskausoireet helpottavat viikolla 12. tai viimeistään viikolla 14. Tämä tosiaan pitää paikkaansa. Vuodenvaihteeseen tultaessa nälästä tulee hallittavampaa, annoskoot jopa pienenevät, sillä en jaksa syödä, ja olo on mitä mainioin. Eihän tässä muistaisi olevansa raskaana, jos alavatsaa ei nipistelisi ja keskivartalon turvotus alkaisi muuttaa muotoaan kohti kiinteämpää vatsakumpua.

Nyt jo tuntuu, ettei alkuraskaus tainnut niin kamala olla, semminkin kun nyt kuulee pelotteluja raskauden viimeisestä kolmanneksesta.

Millaiset olivat sinun ensimmäiset raskausoireesi? 
Monday, 14 January 2019

München on ihana

Viime kesänä vietimme miehen kanssa ihanan minilomaviikonlopun Münchenissä. Kaupunki oli täysin erilainen kuin olin odottanut. Sen maine tuntuu nimittäin täällä Saksan muissa osissa olevan aika huono ja Bayerilla muutenkin oma leimansa.

Viime viikonloppuna kävin ihmettelemässä talvista Müncheniä, ja ihastuin kaupunkiin uudestaan. Jo junamatka Kölnistä etelään on rento, sillä pysähdyksiä on harvoin eikä raiteilla ole ruuhkaa. Menomatka meni lumitilannetta ihmetellessä, sillä maa alkoi olla valkoinen Stuttgartin jälkeen, ja Münchenissähän sitä lunta vasta olikin.

Paikalliset puhuivat jopa lumikaaoksesta, vaikka eihän tammikuisen talven pitäisi ketään yllättää. Tällä kertaa lunta on tullut kuitenkin niin nopeasti ja älyttömiä määriä (joillain paikkakunnilla puolitoista metriä reilussa vuorokaudessa), että bayerilaisia kouluja on suljettu turvallisuussyistä.
Suomalaisen sydän sykkii, sillä lumi tekee kaikesta niin kaunista ja hiljentää kaupungin äänet. Vietin viikonlopun Schwabingin kaupunginosassa, joka on ihana. Joidenkin mielestä katukaupalla jatkuvat idylliset jugendtalot ovat kuin kulisseja, mutta minä nautin leveistä lumisista kaduista Kölnin harmauden, ahtauden ja likaisuuden jälkeen.

Luulen, että München on kaupunki, jossa voisin hyvin asua. Kansainväliseltä vaikuttava ja idyllinen kaupunki ei ole niin bayerilainen kuin sitä ympäröivä maaseutu. Asuminen on kallista, mutta elämä muuten ei. Ravintoloiden hinnat olivat edullisia tai vähintään kohtuullisia, ja suomalaisittain ajatellen isot oluttuopit puoli-ilmaisia. 

Tottumista voisi vaatia se, että kaupat sulkevat ovensa arkenakin jo kello 20 eikä kioskeja juuri ole, ja jos on, nekin sulkevat ovensa kello 20. Kölnissä olen jo tottunut siihen, ettei sunnuntaina mennä kauppaan, mutta illalla ruokaa saa puoleenyöhön asti.
Siisteyden lisäksi müncheniläiset vaikuttavat kohteliailta, vaikka ovatkin näihin reininmaalaisiin verrattuna pidättyväisiä, mikä ei välttämättä ole huono asia. Pidän myös siitä, että suurkaupungin julkinen liikenne toimii eikä ole kovin kallista. Kölnissä julkiset ovat kalliit eivätkä toimi. Kävellen olisit jo perillä, pitää täällä paikkansa. Münchenissä pysäkille voi mennä katsomatta aikatauluja ja pian sieltä tuli joku menopeli. 

Hauska yksityiskohta sekin, että ruuhka-aikoina rautatieaseman metropysäkillä oli livekuuluttaja, joka kuulutti laiturilta menevät metrot ja kehotti ihmisiä nousemaan kyytiin tai laskemaan ovet kiinni. On siinäkin homma, kuuluttaa kahta, viiden minuutin tahdilla ajavaa metroa laiturin molemmilta puolilta. Kohteliaisuus ja asiakkaiden huomioiminen ennen kaikkea.
Luulen, että Müncheniin täytyy lähteä vielä joskus kolmannenkin kerran, koska tunnun viihtyvän siellä erittäin hyvin. Nyt olen nähnyt idyllisiä kesäpäiviä ja lumista talvea, mutta eivätköhän muutkin vuodenajat käy. Tässä on nimittäin tainnut käydä niin, että kyseessä on uusi Saksan lempikaupunkini. Mies tosin pitää Müncheniä liian idyllisenä ja pinnallisena ja kaipaa särmää, mutta suomalainen minussa nautti leveistä kaduista, tilasta, puistoista ja luonnon läheisyydestä.

Mikä on sinun lempikaupunkisi Saksassa?
Sunday, 6 January 2019

Näillä vinkeillä raskaaksi

Kuva: Pixabay
Laita kirves sängyn alle, tee päälläseisonta, juo greippimehua, huuda hallelujaa, käy vieraissa ja juokse saunarakennuksen ympäri. Onhan näitä kuultu. Raskaaksi tulo on kuitenkin korkeampaa matematiikkaa, johon saattaa voida vaikuttaa mutta oikeastaan ei.

Olen ehtinyt pohtia raskautumista useamman vuoden ajan, joten tässä vinkkini ja lähiympäristöstä kerätyt havainnot kaikille raskaaksi haluaville. Tärkein niistä lienee se, että älä ota sitä niin vakavasti, vaan nauti elämästä sellaisena kuin se on, sillä joskus asiat tapahtuvat omalla ajallaan.

1. Kilpirauhanen

Jotkut lääkärit kehottavat tarkistamaan arvot ennen projektiin ryhtymistä, toiset eivät puhu tästä mitään. Raskaaksi tullakseen arvojen tulee olla mahdollisimman matalat, alle kaksi tai jopa yhden kieppeillä, sillä muuten elimistö ei jaksa aloittaa raskautta. 

Itse kävin lopulta ystävien kehotuksesta kokeessa, ja mitä sieltä selvisikään. Arvoni olivat 3,8, kun normaalin raja on 4. Sain lääkityksen heti, ja luultavasti tämä selittää varhaiset keskenmenot ja hitaan raskautumisen. Arvoni saatiin alemmas - ja tulin raskaaksi ensimmäisestä varsinaisesta yrityskuukaudesta. 

2. Viini

Tanskalaisen tutkimuksen mukaan viini on parempi raskautumisen kannalta kuin olut, muistan lukeneeni. Tekstin mukaan naiset, jotka joivat viiniä tulivat helpommin raskaaksi kuin olutta nauttinut vertailuryhmä. Toisaalta isoäidilleni oli aikoinaan puhuttu oluen hyvistä vaikutuksista raskautumiseen, joten tiedä häntä.

Punaviinin sanotaan auttavan kiinnittymisessä. Kaikkina kuukausina, jolloin olen onnistunut raskautumaan, olen juonut skumppaa tai shamppanjaa. Oman kokemukseni perusteella suosittelisin siis kyseisiä tuotteita, mutta tietysti vain plussaan asti.

Tiedän myös viinijuhlilla tai muilla hyvin kosteilla lomamatkoilla alkunsa saaneita vauvoja. Toki plussaaminen onnistuu myös ilman alkoholia, mutta suosittelen jatkamaan kohtaan 4.

3. Ferritiini ja rauta-arvot

Tästä puhutaan erityisesti keskenmenoja kokeneiden kesken. Ferritiini eli varastorauta on tärkeä kehon voimanlähde, ja sen puute tai vajaus vaikuttaa raskautumiseen. Erityisesti jo keskenmenoja kokeneilla rautavarastot voivat olla tyhjät pitkien vuotojen takia. Arvon mittaaminen pitää pyytää erikseen, mutta se kannattaa toki tarkistuttaa, jos kaikki muu vaikuttaa olevan kunnossa, mutta raskaus ei vain ala. 


4. Rentous

Liittyy kohtaan 2.


Ensimmäisinä yrityskuukausina, kun pidin hommaa nopeana läpihuutojuttuna, laskin tiukasti päiviä, tein turhia raskaustestejä ja murruin joka kerta, kun kuukautiset alkoivat. Pidimme häiden alla pitkän yritystauon, ja kun jatkoimme projektia, päätin olla stressaamatta, koska se toisi vain pahaa mieltä ja kiusaisin vain itseäni.

Sain ensimmäisen plussa kuussa, jossa olin alkanut miettiä, että olen elämääni onnellinen, vaikka lapsia ei koskaan tulisi, sillä on niin paljon kaikkea muutakin. Kun tajusin tämän, helpottivat paineet ja odotukset aika lailla ja kehokin rentoutui. Samassa kuussa oli ollut myös monia hauskoja kekkereitä, joten alkoholilla on saattannut olla vaikutusta asiaan. 
Kuva: Pixabay
5. Pidä itsesi kiireisenä

Tiedän, tämä on helpommin sanottu kuin tehty ja kuulostaa ärsyttävältä, mutta toimii yllättävän tehokkaasti. Varsin moni on raskautunut juuri silloin, kun sitä on vähiten odottanut. Elämässä on ehkä alkanut uusia juttuja, on ollut opiskeluja, matkoja tai gradun kirjoittamista eivätkä ajatukset ole ehtineet kiertyä siihen, mitä munasolut puuhastelevat.

Itselleni kävi juuri näin. Onnistunut raskaus alkoi sen kuukauden aikana, kun olin koko ajan menossa  yhdestä mielenkiintoisesta tilaisuudesta toiseen ja sitten taas lentämässä Suomeen. Elämässä oli niin paljon kaikkea hauskaa, ettei koko raskausasia käynyt mielessäkään. Tämä oli tosin harkittu taktiikka: toisen keskenmenon jälkeen päätin, että teen syksyllä kaikkea kivaa ja paljon, jotta ajatukset pysyvät muualla. Tämä toimi yllättävän hyvin.

6. Älä laske päiviä

Tämä oli uuden lääkärini ensimmäinen ohje. Toki kehotetaan, että kierron alussa heilutellaan lakanoita joka toinen päivä, mutta tästä ei saa ottaa liikaa suorituspaineita. Tietysti on hyvä, jos suurin piirtein tiedät, millä viikolla ovuloit, mutta ajoitus ei välttämättä ole päivästä kiinni. Tiedän aika tarkkaan, että omat raskauteni ovat alkaneet niin, että hommat on hoidettu jo ovulaation alla eikä irtoamispäivänä. Katso seuraava kohta.

7. Älä ole kotona

Meillä kaksi kolmesta tärpistä on tullut niistä viikonlopuista, joissa toinen on ollut poissa kotoa. Mies oli menossa testattavaksi samoihin aikoihin kun ensimmäinen plussa tuli, mutta halusi mennä testaamaan, että onhan se varmasti hänen, heh.

Tuttavapiirissa on tiettävästi lapsia, jotka ovat saaneet alkunsa, vaikka aktin ja varmaksi todetun ovulaation välissä on ollut useita päiviä ja toinen ei ole ollut kotona. Siittiöt voivat säilyä mukavissa oloissa useita päiviä, joten yllätyksiä sattuu. Palaa kohtaan 6.

8. Nauti elämästä

Liittyy kohtaan 5.

Älä unohda, että elämä on paljon muutakin kuin vauvan vääntämistä. Tiedän, vauvakuumeen ollessa kovimmillaan on hankala ajatella elämää eteenpäin muuta kuin ovulaatio kerrallaan. Mutta itseäänhän siinä lopulta vain kiusaa.

Ensimmäisen yritystalven aikana oli raskasta. Elämä pyöri vain yrittämisen ympärillä ja unohdin elää muita suunnitelmia. Sitten päätin, että näinkään ei voi olla ja elämästä tuli paljon keveämpää. Itse asiassa se muuttui niin mielenkiintoiseksi, että ajatus lapsen saamisesta alkoi jopa epäilyttää, koska oli niin paljon kaikkea muuta jännää.

Nyt tuntuu, että asioiden piti mennä juuri näin. Sain rauhassa aloittaa tuoreen kirjailijanuran ja kerätä viime vuodet mielenkiintoisia kokemuksia, ja nyt olen hyvillä mielin lähdössä kohti suurta elämänmuutosta. Kun surin ensimmäistä keskenmenoa, saman kokeneet sanoivat, että vaikka on rankkaa, kun se lopulta onnistuu, tuntuu siltä, että näin sen piti mennä. En tiedä, onko tämä psykologista itsesuojeluvaistoa, mutta allekirjoitan sen täysin.

Näillä vinkeillä raskaaksi - tai sitten ei. Lopuksi täytyy nimittäin muistaa, että raskauden alkaminen on ihmeellinen yhtälö, jossa monen asian pitää klikata. Vaikka tekisi kaiken "oikein" eikä tutkimuksista löytyisi mitään, ei välttämättä silti onnistu. Kannattaa muistaa kohdat 4, 5 ja 8 <3


Jaa kommentteihin oma vinkkisi tai kokemuksesi!
Wednesday, 2 January 2019

Meille tulee vauva!

Lähdin marraskuun alussa Lyypekin leffafestareille ja ilmoitin menomatkalla matkaseuralaiselle, että menkat ovat juuri alkamassa, joten pahoittelut. Päivät vaihtuivat ja yöt valvottivat oudosti, mutta kuukautiset loistivat poissaolollaan. 

Palasin sunnuntaina kotiin ja sanoin siipalle, että älä nyt odota mitään, mutta huomenna on pakko tehdä testi, koska tässä aletaan olla jo aika reilusti myöhässä. Ja minähän olen yleensä kellon tarkka.

Aamulla kaivoin esiin pakkauksen viimeisen jäljellä olevan raskaustestin, joka kolmen vuoden yrittämisen ja kahden varhaisen keskenmenon jälkeen oli hautautunut kylpyhuoneen kaappiin jonnekin lääkepakkausten ja miehen parta-aineiden taakse.

Tikun ei tarvinnut edes kunnolla kastua, kun tulos oli selvä.

Kömmin takaisin miehen ja kuiskasin, että olen raskaana. Makasimme hiljaa peiton alla ja kuuntelimme uutisen kaikua. Mitä jos tällä kertaa...? Entä jos ei vieläkään...?

Meidän historiallamme emme alkaneet hihkua vaan päätimme rauhallisesti katsoa, mitä tulee. Jo kesällä oli puhuttu, että jos huono tuuri iskee vielä kolmannen kerran, tämä sivu on meidän osaltamme katsottu. En oikeastaan edes halunnut ajatella sitä vaihtoehtoa, että tälläkään kertaa ei onnistuisi, mutta en myöskään osannut luottaa siihen, että punainen viiva tarkoittaisi sitä, että meistä on versonut uusi elämä.
Täällä Saksassa voi mennä lääkärille jo positiivisen testin jälkeen, joten halusin heti nähdä, mikä tällä kertaa on meno. Sainkin ajan jo seuraavalle päivälle. Ultrassa näkyi pyöreä musta piste. "Onneksi olkoon!" lääkäri hihkui, "Te olette raskaana, ja hetkinen katsotaas, laskettu aika on heinäkuun alussa. Ja kuulkaa, tällä kertaa tämä onnistuu varmasti."

Sama lääkäri oli paasannut minulle helmikuussa käskien olla tekemättä ongelmaa jostakin, mikä ei sellainen ole. Hän oli kehottanut pitämään hauskaa ja unohtaa asian miettimisen, sillä meissä  kummassakaan ei ole mitään vikaa. Heinäkuun alussa hän totesi toisen keskenmenon jälkeen, että tulemme näkemään vielä tänä vuonna. Minä nauroin ja käskin olla höpsimättä. Ja tässä sitä nyt siis oltiin.

Pakotin itseni olemaan hötkyilemättä ja odottamaan seuraavaa, kahden viikon päästä koittavaa lääkärikäyntiä. Jos sielläkin olisi kaikki hyvin, saattaisin alkaa pikku hiljaa uskoa.
Päivät matelivat hitaina ja tasaisina mutta etenivät kuitenkin, ja koko ajan elimistöni viestitti, että jotain erikoista tapahtuu.

Keskiviikkona, kohdassa 7 + 0, lähdimme hermostuneina kohti lääkäriä. Mies tuli mukaan, koska halusin, että hänkin pääsisi näkemään, jos uutiset olisivat hyviä. Tai jos kaikki ei olisikaan kunnossa, voisi olla, että tarvitsisin heti tukijoukkoja.

Pelkäsin hetken, ettei mitään näkyisikään, mutta pian seurasimme, miten ruudulla polski pieni kilpikonnan muotoinen valkoinen läikkä, jonka syke sekä näkyi punaisena virtana että kuului kaiuttimesta. Tilanne oli niin nopeasti ohi, että vasta myöhemmin tajusin, että ne tosiaan olivat olleet uuden elämän sydänäänet. Kun lääkäri kääntyi täyttämään papereitaan, näytin miehelle tuuletuksen.

Sisälläni sykkii jonkun toisen sydän, ja se on ihmeellistä.
Kolmen viikon päästä olimme taas kolkuttelemassa vastaanoton ovea. En tiedä, onko näin tiheä tarkkailu täällä tavallista, mutta tuntui turvalliselta tietää, että tilanteen etenemistä seurataan. Tällä kertaa ultra otettiin vatsan päältä. Seinällä roikkuvalle ruudulle ilmestyi heti pieni ihmisenmallinen rääpäle, jonka kädet olivat koukussa rinnan päällä ja joka pyöri itsensä ympäri kohtuni pimeydessä.

Minä en enää tiennyt, miten päin olla. Aloin nauraa ja sitten itkeä, ja lääkäri haki sydänäänet uudestaan, sillä vatsani pomppi niin kovin.

Ja nyt olemme tässä, uuden vuoden ja uuden elämäntilanteen kynnyksellä, jälleen yhden ultrakäynnin vahvistamina. Raskaus onnistui yllättämään meidät täysin, mutta nyt olemme nähneet, miten mustasta pisteestä on alkanut kehittyä ihminen, jolle saamme antaa nimen ja näyttää kaikki meille rakkaat ihmiset ja paikat. Ja jota tulemme rakastamaan enemmän kuin mitään koskaan tähän mennessä.

Seikkailu on alkanut <3 
Monday, 31 December 2018

Kiitos 2018 - olit aivan käsittämättömän hieno

Tuleva vuosi on alkanut hieman hirvittää. Mietin vuoden 2017 jälkeen, kun minusta oli tullut esikoiskirjailija ja takana oli monta kivaa reissua, miten seuraavan vuoden on vaikea laittaa paremmaksi. Mutta arvatkaapa mitä? Näin kuitenkin kävi. Tässä kooste vuoden tapahtumista ja hyvistä kirjauutisista, jotka ylittivät ymmärrykseni. Jokaisessa kultareunaisessa pilvessä on kuitenkin myös harmaan sävyjä.

Tammikuu

Vuosi alkoi flunssaisena sängyn pohjalta. Mies lähti ottamaan uuden vuoden vastaan ystävien kanssa, ja minä jäin yksin kotiin Amazon Primen ja skumppapullon kanssa. Vaihtui se vuosi niinkin - ja siitähän oli suunta vain ylöspäin.
Tammikuussa tein reissusuunnitelmia tulevalle vuodelle, kävin Düsseldorfissa antamassa ääneni presidentin vaaleissa, avauduin saksalaisesta liikennekulttuurista ja mietin äidinkieleni tilaa.


Helmikuu

Helmikuu tarkoittaa vuoden kevyemmän ajanjakson alkamista, sillä yliopiston lukukausissa on silloin tauko. Kuukausi sisälsi iltatöitä ja kirjoittamista, mutta myös keskiaikaisia linnoja ja talvista Atlanttia viikonloppumatkojen muodossa. Helmikuussa on mukava päästä Kölnistä pois, jos ei halua viettää karnevaalihulinaa. 
Yhden viikonlopun ihmettelin Karlsruhen keskustassa seisovaa linnaa ja toisen Rotterdamin vireää kaupunkikulttuuria ja Scheveningenin pitkää hiekkarantaa Hollannissa.

Maaliskuu

Vietin kokonaisen kuukauden Suomessa ja nautin niin paljon, etteivät sanat riitä. Kirjoituskuukausi mahdollistui, kun sain paikan Sysmän kunnan ja Nuoren voiman liiton ylläpitämästä Villa Sarkia -residenssistä. Olin jo pitkään haaveillut mahdollisuudesta viettää aikaa Suomessa ilman, että se tarkoittaisi toisten nurkkiin majoittumista ja jatkuvaa seurustelupakkoa (pidän siitä, tietysti, mutta ymmärrätte varmaan, mitä tarkoitan).
Vietin Sysmässä neljä talvista viikkoa ja rakastin jokaista päivää natisevan puuhuvilan vinttikamarissa. Viikonloput oli mahdollista nähdä tuttavia ja sukulaisia ja yhtenä lauantaina vietettiin tuoreen Hilja-kirjan julkkareita Asikkalan kunnankirjastossa. Arkipäivinä minulla oli kirjoitusrauha, luistavat ladut Päijänteen päällä ja pikkupaikkakunnan palvelut, kuten avanto, lähes kivenheiton päässä.

Huhtikuu

Mies tuli hakemaan minut pääsiäisenä Suomesta kotiin, ja nautimme pyhinä vielä lumimyrskystä ja talvesta - vain löytääksemme Kölnistä kesän. Oli aikamoinen pudotus hypätä lopputalvesta suoraan kesään, sillä lämpötila nousi ensimmäisen kotiviikon aikana jo +20 asteeseen. Minulla ei siis ollut tänä vuonna kevättä ollenkaan. 

Huhtikuun aikana viimeistelin Jyväskylän yliopistoon tekemiäni luovan kirjoittamisen opintoja, vietin Kölnissä uudestaan kirjanjulkkareita sekä pohdin Suomea että saksalaisuutta minussa ja kotimaideni kulttuurieroja.

Toukokuu
Toukokuusta jäi mieleen, miten kirjoitin uutta kirjaani pää sauhuten ja mies vieressä kiukutellen ja  että äiti kävi kylässä. Blogin mukaan kävin myös muiden alueen suomalaisbloggareiden kanssa  aurinkoisessa Luxemburgissa tervehtimässä Viisi kymppiä lasissa - blogin Ainoa, joka oli järjestänyt meille erinomaista ohjelmaa.

Toukokuun uutispommi oli tieto siitä, että esikoiskirjalleni on tarjottu saksalaista kustannussopimusta. Olin pitänyt lottovoittona löytää kustantamo Suomesta ja täysin utopistisena ajatusta, että sama voisi tapahtua uudelleen toisessa maassa. Näin kuitenkin kävi, ja Hilja-sarjan avausosa julkaistaan Saksassa maaliskuussa 2019.
Kiireinen kuukausi loppui parhaalla mahdollisella tavalla: rakkauslomaan miehen kanssa Madridissa. Lomaviikko ei olisi voinut olla onnistuneempi, vaikka olenkin nauranut, että monet menevät tuohon bilemekkaan hillumaan yöt läpeensä, mutta me nukuimme asunnossamme kuin tukit. Ehdimme myös päiväretkelle Toledoon. Loma oli hyvä ja tuli tarpeeseen.
Kesäkuu

Onneksi blogi on tallentanut muistot, sillä aika kuluu nopeasti ja elämässä on kaikenlaista, joten eihän näitä menneitä enää muista näin puoli vuotta myöhemmin. Kesäkuu ei Saksassa ole vielä kesäkuukausi, joten viikot kuluivat tavallisissa töissä mutta ilahdutin itseäni antamalla luvan kirjoittaa välillä jotain muutakin kuin Hiljaa. Vaikka siitä niin tykkäänkin, tekee hyvää sukeltaa joskus muihin maailmoihin.

Heinäkuu

Heinäkuu alkoi varsin synkissä tunnelmissa, sillä jouduimme kokemaan saman kuin lähes päivälleen vuotta aikaisemmin. Pieni elämä ei jaksanut alkua pidemmälle vaan jäi jälleen ajatukseksi ja haaveeksi. Onneksi oli kesä ja kaikkea mukavaa ohjelmaa, joka piti ajatukset vireinä ja kiinni elämässä.
Kuun alussa juhlimme mieheni veljen häitä Berliinissä ja pian sen jälkeen vietimme romanttisen viikonlopun Münchenissä, joka oli paljon enemmän kuin olin osannut odottaa. Piipahdimme myös miehen kotikonnuilla Pohjois-Frieslandissa ja meloimme kanooteilla kesäisissä maisemissa.
Heinäkuussa Saksassakin alkaa olla jo ihan virallisestikin kesä, ja kuun lopussa suuntasimme kesälomalle Suomeen, joka tänä vuonna tarkoitti täydellisen onnistunutta mökkilomaa. Suurin syy siihen olivat upeat kesäkelit.

Elokuu
Kuu alkoi yhden kirjan viimeistelyllä ja päättyi seuraavan aloittamiseen. Elokuu oli lomaa opetustöistä mutta ei kirjoittamisesta, sillä loman jälkeen sormet syyhysivät näppäimistön ääreen. Kirjoittamisesta täyttyneet viikot johtivat myös itse kirjoittamisen pohtimiseen, sillä se on yllättävän fyysistä toimintaa, jolla on vaikutus sekä fyysiseen että henkiseen terveyteen.

Syyskuu

Syyskuusta alkoi juoksuaika, joka jatkui marraskuun alkuun asti. Syksy oli ennen Saksaan muuttoani lempivuodenaikani, mutta koska täällä vuodenaikojen erot ovat pienemmät kuin Suomessa, pidän nykyään kaikista vuodenajoista, paitsi harmaimmista talvipäivistä ja kuumimmista kesähelteistä.
Syyskuun kirjoittamistahdin katkaisi erittäin mielenkiintoinen Suomen reissu. Olin saanut matka-apurahan, jotta pääsin kotikylälläni järjestettäville Äinään kirjapäiville. Nautin kirjoituskuplasta Suomen syyskeleissä, tutustuin kollegoihin ja sain monenlaista innostusta ja inspiraatiota. Ohjelma oli sopiva sekoitus yleisötilaisuuksia, kirjoitusaikaa, vierailuja lähialueen kulttuurikohteisiin ja ihan vain yhteistä joutenoloa. Oma kotikylä näyttäytyi vieraiden kanssa uusin silmin.
Syyskuuhun sattui myös kaksivuotishääpäivämme, joten oli pakko postata muutama sananen kuluneista avioliittovuosista. Kuun lopussa piipahdimme myös Lontoossa. Jos olisin aikaisemmin tajunnut tulevan reissuputken, en ehkä olisi ehdottanut viikonloppureissua, vaikka se hyvä olikin. Olen käynyt nyt pari kertaa Lontoossa, ja molempien kertojen jälkeen on jäänyt olo, että uudestaan on päästävä.

Lokakuu
Lokakuussa taisin viettää yhden viikonlopun kotona ja mies ehti jo kysyä, vieläkö asun samassa osoitteessa. Tilaisuudet ja mahdollisuudet ovat tulleet eteen yksi kerrallaan, ja minähän en tunnetusti kieltäydy mistään mielenkiintoisesta. Joskus kun kello soi herätyksen ja aikaisen lähdön merkiksi, jouduin ensimmäisenä miettimään, mihin pitikään taas lähteä ja mitä ottaa mukaan. 

Kuukausi alkoi Turun kirjamessureissulla, jotka mahdollistivat piipahduksen opiskeluaikojen kotikaupunkiin. Valitettavasti lentoyhtiöni ei ollut suopea matkareittini suhteen, sillä minulta peruttiin yksi lento sekä meno- että tulomatkalla. Silloin ei naurattanut, mutta korvausten kilahtaessa tilille kyllä.
Turun kirjamessuja seurasi talvilukukauden aloitus yliopistolla, työmatka Göttingeniin, Hilja-reissu Hampuriin ja vierailu Ruhrin alueen lastenkirjafestivaaleilla Tuutikki Tolosen ja Mörkövahdin kanssa. Jälkimmäinen sai minut miettimään, miksi vastaan lähes aina kyllä ja päädyn erinäisiin tilanteisiin, jotka tuntuvat pelottavilta mutta joiden jälkeen on voittajaolo.

Marraskuu

En ole minään syksynä päässyt niin usein Suomeen kuin tänä vuonna, sillä marraskuun alussa odotti vielä yksi Suomi-viikonloppu. Kävin puhumassa kirjasarjastani Päijät-Hämeen kesäyliopiston koulutuspäivässä ja samalla viettämässä harmaan kalsean viikonlopun Lahdessa. 
Marraskuu oli mukavaa kotiin ja itseensä käpertymisen aikaa mutta myös kirjallisiin töihin, kuten kirjan viimeistelyyn, palaamista kaiken juoksemisen jälkeen, mistä kertoo se, että postauksiakin syntyi vain vähän.  Yhden rauhallisen lauantain käytin joulukorttien askarteluun, mikä on jo perinteeksikin muodostunut osa vuodenkiertoa.

Marraskuuhun saapui myös mahtavia uutisia. Ensinnäkin Saksan kustantamoni tarjosi  kustannussopimusta myös Hiljan jatko-osalle ja minut valittiin erääseen mahtavaan kirjoitusprojektiin, joka minun pitää valitettavasti edelleen pitää salassa.

Joulukuu

Joulukuussa meno jatkui yhtä rauhallisena kuin marraskuussa. Yleensä en kirjoita viikonloppuisin, mutta koska ihmeempää ohjelmaa ei ollut, syvennyin uusimpaan Hiljaan myös sunnuntai-iltapäivisin, kun mies pelasi pleikkaa ja ulkona oli harmaata. Syksyllä sai mennä niin paljon, etten edes kaivannut  menemistä. Lähinnä pelkkä ajatus (myöhästelevistä) junista ja lentokoneista kammotti.
Kirjoittamisen ohessa keskityin laittamaan kotia joulukuntoon. Joulutoreilla kävin sen verran, että sain osallistuttua postauksella ulkosuomalaisten joulukalenteriin, ja kotona on jo tietyt koristeluperinteet. Kunnon joulukuusta emme tänäkään vuonna hankkineet, sillä olohuoneen uudistus vei kaiken tilan.

Kirjallisia uutisia mahtui vuoden viime metreille asti: joulukuussa sain tiedon, että kirjoittamallani ja kuvittajaystäväni kuvittamalla lasten kuvakirjalla on saksalainen kustantamo. Tarkemmat neuvottelut menevät alkuvuoteen, mutta olihan tämäkin pommi.

Tänä vuonna vietimme miehen kanssa ensimmäistä kertaa joulua vanhempieni luona Suomessa, ja sehän sujui vallan mallikkaasti.
Ja nyt olemme tässä. Uuden kynnyksellä jättämässä vanhaa taakse ja käymässä innolla kohti uusia mahdollisuuksia ja seikkailuja. Riittäköön niitä tuleviin vuosiin yhtä paljon kuin edellisiin. Tosin olen huomannut, että parasta on se, jos suvannot ja huiput vaihtelevat, sillä hyviä ja mielenkiintoisiakin asioita saattaa joskus olla kerralla liikaa ja toisinaan tekee hyvää olla vain aivan tavallisessa arjessa.

Kiitos 2018 - tervetuloa 2019!
Sunday, 30 December 2018

Ulkosuomalaisen joulu Suomessa

Valkoinen joulu. Check. Joulupuuro ja sekametelisoppa. Check. Sauna ja hanki. Check. Joulurauha suorana Suomen televisiosta. Check. Suomalainen joulupöytä. Check.

Ulkosuomalaisen toivelistalla oli monenlaista, kun Suomi kutsui joulunviettoon viiden muualla vietetyn joulun jälkeen. Monet varoittelivat odottamasta liikoja tai ainakaan valkeaa joulua, mutta sain senkin kuin tilauksesta.

Lensimme aviomiehen kanssa Helsinkiin lauantaina 22. joulukuuta. Edellispäivän jääkaaos oli sotkenut Helsinki-Vantaan lentoliikenteen, ja pelkäsin koko päivän, että iltalentomme perutaan. Kaikki sujui kuitenkin hyvin, mutta paluumatkalla kuulin, että edellisillan lento oli ollut yli kolme tuntia myöhässä ja sen päälle öisellä Helsinki-Vantaalla oli ollut vielä matkatavaraongelmiakin. 
Mutta meidät Suomi otti vastaan ystävällisenä vaikkakin kylmänä ja lumisena. Kovimmilleen pakkanen kipusi aattoa edeltävänä yönä, kun mittarissa seisoi -18 astetta. Ensimmäisinä päivinä pakkanen pysytteli -10 asteen kylmemmällä puolella mutta välipäivinä ilma lauhtui ja meni jopa hieman plussan puolelle. Onneksi lumi kuitenkin pysyi, vaikka puut tiputtelivat vettä. 

Ainakin Lahden pohjoispuolella lunta riitti peittämään pellot ja verhoamaan puut, mutta esimerkiksi Hämeenlinnan seudulle sitä oli tullut vähemmän. Autoilu oli kuin olisi postikortissa kulkenut -  aatonaaton kyläilyreissun kruunasivat vielä kolme tien yli loikkinutta hirveä. Ja minä miehelle, että meillä on täällä Suomessa aina niin eksoottista, vaikka tämä oli ensimmäinen kerta, kun todistin hirvien ohilaukkaa niin läheltä.

Lumi ja upeat öiset kuutamot tekivät maisemasta myös yllättävän valoisan, eivätkä lyhyet päivät haitanneet. Parina päivänä aurinkokin pilkahti, mitä ei kuulemma ollut tapahtunut viikkoihin, ja silloin muistin taas Suomen kaamosajan kauheuden.
Mies oli nyt ensimmäistä kertaa suomalaisessa joulussa, mutta suoriutui siitä oikein hyvin. Riisipuuro ja sekametelisoppa maistuivat, saunasta tehdyt lumienkelit sujuivat itse asiassa häneltä paremmin kuin minulta eikä joulurauhan ylläpitäminen tuottanut vaikeuksia.

Itse joulupäivät olivat sekoitus rentoilua, yhdessäoloa sekä sukulaisten tapaamista. Joka päivä oli käytävä pakkaskävelyllä haistelemassa raikasta ilmaa ja tekemässä tilaa seuraavalle aterialle. Saimme onneksi vanhemmiltani varusteet lainaan, sillä Saksan talvikamat eivät riittäneet pakkasilla kovin pitkälle.
Lahjojakin oli! Jouluaatto sujui aikuisporukalla, mutta pukki oli kuulemma käynyt juuri silloin, kun olin päivätorkuilla. Sain lahjaksi Olli Jalosen Taivaanpallon, teemukeja ja salmiakkia. Itse lahjat eivät sinällään painaneet paljon mutta kaikkineen rinkka lähti Suomesta kotiin viisi kiloa painavampana kuin tullessa. Niin käy joka kerta.

Parasta lomaviikossa oli täteily. Tapasin päivien aikana kaikki seitsemän siskonlasta sekä kummityttöni. Joulukuusen koristelu sai uusia ulottuvuuksia, kun apuna hääräsivät kaksi- ja kuusivuotiaat, ja lahjojen ihmettelykin oli paljon jännempää lasten kanssa. 

Ainoa miinuspuoli joulussa oli ehkä kielten sekamelska. Minä puhun miehen kanssa saksaa mutta yritän päästä Suomessa puhumaan niin paljon suomea kuin mahdollista, jotta kieli päivitettyy. Mies taas puhuu sukulaisteni kanssa englantia, mikä tuntui itselläni olevan kovin ruosteessa. Päädyin puhumaan englannin ja saksan sekoitusta, aina sitä edes itse tajuamatta, mutta pääsin myös haastamaan tarpeeksi suomea, jotta ajatus juoksee taas äidinkielellä eivätkä sanat tule ensimmäisenä mieleen saksaksi. Lopulta kielellä on  kuitenkin vain vähän merkitystä: kaksivuotias siskonpoika kaverustui aviomieheni kanssa heti, ilman yhteistä kieltäkin. 
Kirjailijalle todellista lomaa on se, kun ei ehdi kirjoittaa kuin ruksin vieraskirjaan, sillä joku odottaa leikkimään legoilla, lukemaan, lumisotaan tai saunaseuraksi. Minut tuntevat tietävät, että sauna saa  kyläillessäni lämmetä vaikka joka päivä, ja niinhän se lämpenikin.

Suomi näytti meille parhaat puolensa, vaikka mies palasikin flunssaisena kotiin. Köln tuntuu lumisten peltomaisemien jälkeen harmaalta ja ankealta, mutta onneksi sitä ei ehdi liikaa miettiä, sillä kirjoitusdeadlinet puskevat päälle ja joululoman toinen viikko tulee sujumaan koneen ääressä. 

Mikä oli parasta sinun joulussasi?
Thursday, 20 December 2018

Tuusulan rantatie - kulttuurihistoriaa koko päiväksi

Siitä asti, kun kummityttöni perhe muutti Tuusulaan nelisen vuotta sitten, olen haaveillut päivän viettämisestä Tuusulan Rantatiellä. Tämän vuoden elokuussa, kesäloman viimeisenä päivänä toiveeni viimein toteutui.

Sadekuurotkaan eivät haitanneet, sillä auto vei paikasta toiseen ja sateiden välissä ehti ihmettelemään pihapiirejä. Meillä oli seurassamme yksivuotias ja neljävuotias, joten kierros rajoittui tällä kertaa kolmeen kohteeseen, mutta Halosenniemi ja Lottamuseo kiinnostaisivat myös. Ensi kerralla sitten!

Ainola
Olen nähnyt lukuisia kuvia Jean ja Aino Sibeliuksen kodista Ainolasta, mutta täytyy sanoa, että se oli silti vaikuttavampi kuin osasin odottaa. Asukkaidensa näköinen koti henkii viime vuosisadan tunnelmaa, onhan se valmistunut vuonna 1904 ja yläkertakin 1911, ja jätetty siihen kuntoon, kun se Jannelta ja Ainolta jäi.
Erityisesti ihastuin olohuoneen vihreään takkaan sekä isännän huoneeseen, jonka ikkunoista tulvii kaunis valo. Sibeliuksen lempinojatuolissa näkyy edelleen isäntänsä painauma. Talon yläkertaan ei pääse, mutta kellarikerroksen huoneessa näytetään Sibeliuksesta kertovaa dokumenttia.

Ehkä vaikuttunein olin kuitenkin keittiöstä ja sen takaisesta sisäkön ja kokin jakamasta kamarista. Sibeliuksilla oli kaksi taloudenhoitajaa, jotka molemmat palvelivat talossa koko elämänsä ja jakoivat keittiön viereisen kamarin. Sellaista elämää on nykyään vaikea kuvitella.
Yllätys oli muuten sekin, että Ainolaan saatiin sähköt vuonna 1918, mutta vesijohdot vasta Sibeliuksen kuoleman jälkeen vuonna 1963, sillä niiden kohina olisi häirinnyt mestarin sävellystyötä. 
Talon lisäksi kannattaa käydä myös puutarhassa, jonne talon isäntäväki on haudattu. Hautakiven lähellä sijaitseva saunatupa on vierailemisen arvoinen sekin. Siellä näkee, miten ennen aikaan on kylvetty. Saunarakennukselta voi jatkaa matkaa Ainon vaalimaan kukkapuutarhaan, joka on edelleen hyvin hoidettu.
Päätimme kierroksen museon kahvilaan, jonka juustokakkua voin myös suositella.
Ehdottomasti vierailun arvoinen kotimuseo ja pihapiiri - vaikutuin!
Ainola on suljettu 1.10. 2018 - 1.5. 2019 eli auki taas ensi kesänä.

Aleksis Kiven kuolinmökki
Eihän se ole suomen kielen opettaja eikä mikään, joka ei ole käynyt Aleksis Kiven kuolinmökissä. Täpärällä se oli tälläkin kertaa, sillä mökkiä vartioiva opas oli juuri lähdössä lounaalle, mutta päästi meidät kuitenkin vielä sisään.

Mökki on pikkuruinen ja sisään astuessaan täytyy kumartua. Koko talossa on vain kaksi huonetta, ja perimmäisessä sijaitsee Kiven väitetty kuolinsänky, jossa lausuttiin kuuluisat kuolinsanat "Minä elän". Ankeaa on ollut.
Mökistä saa mukaansa ilmaisia esitteitä Kiven elämästä ja oppaalta voi ostaa muuta materiaalia.
Talviaikaan kuolinmökki on auki vain viikonloppuisin.

Erkkola 
Kivenheiton päässä Aleksis Kiven kuolinmökistä sijaitsee Taitelijakoti Erkkola, kirjailija J. H. Erkon  (1849-1906) vuonna 1902 valmistunut talo. Hirsirakennuksessa on kahdeksan huonetta, ja se on toiminut yksityiskotina, kunnes siitä vuonna 2006 tehtiin museotila ja kulttuurikeskus, jossa järjestetään esimerkiksi konsertteja.

Tänä kesänä Erkkolassa on voinut ihailla Martta Wendelinin kuvitustaidetta, ja se meidätkin sinne veti. Wendelinin elämän eri vaiheista kerätyt teokset olivat tunnelmallisia ja Kotilieden ja tyttökirjojen kansikuvitusten värit hehkuvia. Erkkolan yhteydessä olevasta putiikista tuli ostettua kortti jos toinenkin.
Erkkolassa on yleisöopastus aina sunnuntaisin klo 16. Ensi keväänä talossa tulee olemaan esillä muun muassa Heli Laaksosen Ilman luppa -niminen näyttely, joten vierailu kannattanee silloinkin.

Lisätietoja aukioloajoista ja näyttelyistä Erkkolan sivulla.

Tervemenoa tutustumaan!