Thursday, 21 June 2018

Ulkosuomalaiset kirjailijat 3: Jussi Wahlgren

Torstaiseen tapaan tänään tutustutaan ulkosuomalaiseen kirjailijaan. Tänään hypätään Kreetalle!
1.Kuka olet ja mitä teet?
Olen Jussi Wahlgren, näytelmäkirjailija ja kirjailija, runoilija, näyttelijä ja ääninäyttelijä. 80-90-luvuilla kirjoitin näytelmiä, joita tuotettiin Suomen lisäksi myös Pietarissa, Lontoossa, Edinburghissa, New Yorkissa (kahdesti) Clevelandissa, Dallasissa ja Espanjan Duerossa. Olen esiintynyt lukuisissa elokuvissa ja TV-sarjoissa (Kotikatu, Salkkarit), tehnyt satoja äänityksiä TV- ja radiomainoksiin ja piirrettyihin (Transformers) ja näytellyt teatterin lavalla.

Olen kirjoittanut tähän mennessä 10 romaania, viimeisin ilmestyy syksyllä 2018 nimellä Olga (Nordbooks). Kolme viimeistä romaania olen kirjoittanut Kreetalla. 

2.Miten päädyit asumaan ulkomaille?
Olen matkustanut koko ikäni. Toimin myös Aurinkomatkojen kohdeoppaana 70-luvulla, jolloin asuin Espanjassa ja matkustin ja purjehdin laajalti maailmalla. Viisi vuotta sitten päädyin Kreetalle ilman mitään sen kummempaa syytä. En ollut koskaan käynyt Kreetalla ja alunperin olin suunnitellut kirjoittavani täällä yhden talven. Mutta toisin kävi. Asun nyt pysyvästi ulkomailla. Minulla ei ole kiirettä minnekään, ei Suomeen eikä muualle maailmaan. Tämä paratiisisaari on nyt kotini.

3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.
Kreikassa on ollut talouskriisi koko sen ajan kun olen täällä ollut. Se ei välttämättä näy matkailusaarella pävittäin. Mutta, kun tutustuu paikallisiin ihmisiin, saa kuulla vaikeistakin asioista. Kreeta on historiallinen saari. Täällä on ollut asutusta ja sivistystä niin kauan kuin sitä maailmassa on ylipäänsä ollut.
Saari on yllättävän monipuolinen ja kansainvälinen. Kreikkalaiset puhuvat englantia joten kielen opiskeluni on hidasta, koska sitä ei välttämättä tarvitse. Kreikkalaiset juhlivat vähän väliä, joko kirkollisia pyhimysten juhlia tai nimipäiviä, joita täällä juhlitaan kuin meillä syntymäpäiviä. Musiikki soi ja grillit tuoksuvat jokaisessa puutarhassa, rakia menee ja arjen huolet unohtuvat hetkeksi.

Arkena kreikkalaiset tekevät paljon töitä, jos niitä vain sattuu saamaan. Päivät ovat pitkiä ja viikossa on ehkä yksi vapaapäivä. Matkailukausi on maaliskuusta lokakuuhun, joten talven ansiot on tehtävä kesäsesongin aikaan. Talven neljä-viisi kuukautta ovat hiljaisia, silloin ei ole turisteja eikä tuloja. Kunnioitan kreikkalaisten mentaliteettia. Zorbas-elokuvan loppukohtaus kuvastaa hyvin kreikkalaista mielenlaatua ja temperamenttia.

4. Miten sinusta tuli kirjailija?
Olen kirjoittanut aina. Lapsena myös maalasin paljon. Koulun jälkeen maalaus jäi, koska kynä oli helpompi kuljettaa mukana matkoilla ympäri Eurooppaa. Muutaman vuoden kokeilujen jälkeen päädyin kirjoittamaan näytelmiä, olinhan itsekin näyttelijä. Parikymmentä vuotta meni näytelmäkirjailijana, sitten siirryin romaaneihin. Minulle kirjailijan ura oli aina itsestäänselvä, vaikka kaikenlaista muutakin tuli rahan vuoksi tehtyä. Kaikesta on ollut hyötyä urallani.

5. Mitä kirjoitat?
Kirjoitan analyyttisia tarinoita ihmissuhteista: siitä miksi ne eivät useinkaan onnistu, ja siitä, miten helposti kaikki romahtaa. Kirjoitan siitä, miten odotamme kohtuuttomia parisuhteelta ja rakkaudelta, miten rikki olemme lapsuuden traumojen puristuksissa ja miten selviytyminen vaatii lähes epäinhimmillisiä ponnistuksia.

Pyrin ”onnellisiin” loppuihin, tai ainakin siihen, että toivoa on. Elämäni tässä vaiheessa tärkeä teema on se, että koskaan ei ole liian myöhäistä rakastaa ja onnistua olemaan onnellinen, vaan se on aina mahdollista.

6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?
Näkyy. Kirjoitan paljon siitä, missä kulloinkin olen. Kreeta-trilogia (Nordbooks) on nyt Olgan myötä valmis. Kaksi ensimmäistä Kreeta-tarinaa ovat Miekkaliljojen aikaan ja Marmotan tarinoita. Nämä kaikki tapahtuvat tunnistettavasti Haniassa, Kreetan vuorilla ja viidakoissa.

7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?
Kirjoitan päivittäin, olen tehnyt niin aina. Joskus pidän ”vapaapäivän” ja annan itselleni luvan laiskotella (mielessä kuitenkin alitajunta työskentelee romaanin kimpussa).

Kirjoitan tunnin tai pari, aamulla tai iltapäivällä, enkä rakenna etukäteen liian tiukkaa muottia, johon tarinan olisi sovittava. Ymmärrän, että usein tarina vie enkä minä. En ole koskaan stressannut tai tuntenut kirjoittajan blokkia. Kaikki vain sujuu, menen flow'n mukana. Annan alitajunnan työstää tarinaa öisin ja kun istun kirjoittamaan, tekstiä vain alkaa tulla, vaikka en välttämättä yhtään tiedä, mistä tänään kirjoittaisin. Minun kohdallani se toimii. Luotan no-mindiin, josta pulppuaa loogista ja draamallista tarinaa jatkuvalla syötöllä. Editointivaiheessa käytän ammattitaitoani luovan kirjoittamisen opettajana ja ohjaan itseäni.

8. Miten pidät yllä suomen kieltä vieraskielisessä ympäristössä?
Puhun suomea päivittäin ja luen suomalaisia kirjoja. Olen vetänyt täällä suomalaista teatteriryhmää ja pitänyt kirjoituskursseja. En koe ulkomailla asumista ongelmana kielen suhteen, vaan enemmän olen huolissani vähitellen etenevästä dementiasta. Googlen synonyymisanakirjat ovat ahkerassa käytössä.
BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?
En välttämättä kaipaa Suomesta mitään. Exät ja lapset elävät omia elämiään. Ystäviä minulla on täällä, ruoka maistuu, eläke juoksee. Joskus pyydän makkaraa ystäviltä, jotka tulevat tänne lomille,  ja kerran jäin täällä kuntosalin saunan ovelle nuuskimaan tuttua kylmän saunan tuoksua. 

Elämänkumppanini haluaisi tutustua Suomeen. Olen luvannut että voidaan käydä joku vuosi, joko elokuussa rapujuhlilla tai talvella Lapissa hiihtämässä.  Minä en kauheasti näitäkään huveja kaipaa, mutta käyn mielelläni jos siltä tuntuu.

Ulkosuomalaiset kirjailijat:

Tuesday, 19 June 2018

Toledo - päivämatka kulissikaupunkiin

Tänä kesänä täytyy pärjätä ilman joka viikkoista Game of Throne -annosta. Minulla on viha-rakkaussuhde kyseiseen sarjaan. Siinä on paljon, mistä en pidä, mutta koska olen katsonut jo kaikki kaudet, minun on nähtävä, miten kaikki päättyy.
Onneksi GoT-tunnelmaan on helppo päästä matkoilla, sillä sarjaa on kuvattu ympäri Eurooppaa. Esimekiksi Espanjassa on useita kuvauspaikkoja, mutta myös historiallisia kulissikaupunkeja, joissa on helppo tavoittaa hittisarjan tunnelma. Yksi näistä on Toledo.

Korostan: ymmärtääkseni GoT:ia EI OLE kuvattu tässä keskiaikaisessa kaupungissa, vaikka erään ravintolan edessä seisookin Tyrion Lannisterin patsas.
Toledoon pääsee näppärästi junalla, joka ajaa puolen tunnin välein ja non-stoppina Madridista noin 70 kilometrin päässä sijaitsevaan historialliseen kaupunkiin. Kulku vanhaan kaupunkiin käy esimerkiksi pitkiä liukuportaita pitkin, mikä tekee kivan kontrastin keskiaikaiseeen tunnelmaan. Nousun jälkeen voi sukeltaa kaupungin kapeille kaduille ja kujille, joilla saa talsia itsensä eksyksiin asti.

Toledo oli Kastilian ja Leónin pääkaupunki vuodesta 1085 vuoteen 1561, jolloin hovi siirrettiin Madridiin. Menneiden vuosien vauraus ja kaupungin monikulttuurisuus näkyvät arkkitehtuurissa, ja yksi kaupungin kuuluisimmista nähtävyyksistä, Santa María de Toledon katedraali, on peräisin rikkailta hallitusvuosilta.
Toledossa riittää museoita ja luostareita, mutta turistijutuista me valitsimme ainoastaan nähtävyysjunan (6,80€/hlö, kesto noin 45 minuuttia), joka oli kiva, koska se ajoi kerran koko kaupungin ympäri ja sitten vastapäisellä kukkulalla olevalle näköalapaikalle. Junan kyydissä istuessaan voi samalla kuunnella monikielistä nauhoitusta, joka kertoo kaupungin historiasta. Tai voisi kuunnella, jos takana ei olisi kahta espanjalaista eläkeläistä, jotka olivat valmistautuneet kierrokselle olutpulloin ja äänekkäin jutuin.
Kierroksen jälkeen jatkoimme kävelyä kaupungin laidalta toiselle ja talsimme jopa hetken Toledoa kiertävän Tajo-joen vartta kulkevalla luontopolulla. Vanhan keskustan suurimmat kadut ovat toki turistien kansoittamia mutta kaupungista on mahdollista löytää myös tyhjiä kulmia. Toledosta voisi saada paljon enemmänkin irti, mutta me keskityimme kaupungin tunnelmaan ja hengailuun.

Piipahdimme toki katedraalissakin. Sinne on sisäänpääsy, mutta tölväisimme sattumalta sivuovelle, josta pääsee sisällä olevalle aidatulle alueelle ilmaiseksi. Emme sitten enää maksaneet lippuja pääovella, kun olimme jo päässeet vilkaisemaan.
Toledo on ehdottomasti käymisen arvoinen päiväretkikohde. Tosin junaliput (13 € suuntaansa) kannattaa hankkia etukäteen esimerkiksi netistä, koska junat ovat täysiä. Asemalla kannattaa olla ajoissa, koska Puerta de Atocha -asema on yhtä suuri ja sekava kuin moni lentokenttä ja turvatarkastuksetkin ovat tiukat.

Toledo on tunnettu veitsistään ja miekoista, joita oli myynnissä monessa kaupassa. Mies harmitteli, että vaikka hän saisikin veitsen junan turvatarkastuksen läpi, Ryanair ei kotimatkalla olisi välttämättä yhtä suotuisa. Ostokset jäivät siis tekemättä.
Kaiken talsimisen jälkeen oli aika pysähtyä pienelle aukiolle rautaisten parvekkeiden alle ja palkita itsensä yhdellä kylmällä juomalla ennen paluuta Madridin kaupunkihulinaan - ja laskea kuukaudet GoTin viimeisen kauden alkuun.
Sunday, 17 June 2018

Kiitos Erasmus-vaihto, elämäni olisi erilaista ilman sinua

Kuva: Pixabay

Kippis! Lasit kilahtavat yhteen, vieraiden puheensorina kantautuu keittiöön ja minä mietin, etten olisi näissäkään juhlissa, jos en aikoinaan olisi lähtenyt Erasmus-vaihtoon Hollantiin. Vietimme tänä viikonloppuna yhden Erasmus-aikaisen ystäväni 40-vuotisjuhlia Münsterissä. Paikalla on muitakin Erasmus-tuttuja, joten hauskoilta muistoilta ja nuoruuden ajatuksilta ei voinut välttyä.

Elokuussa tulee tasan 15 vuotta siitä, kun kohtasimme asuintalomme käytävällä. Minua ja saksalaista yhdisti useampikin asia: samanlaisten huumorin ja musiikkimaun lisäksi juttua riitti kaikesta mahdollisesta. Erityisasema saksalaisella oli myös siinä mielessä, että hän opetti minut juomaan olutta. Hollantilaisissa opiskelijabaareissa ei ollut tarjolla oikein muutakaan tai ainakaan yhtä edullisesti, joten oli pakko opetella. Miten ylpeä olinkaan, kuin join itse koko lasillisen enkä jättänyt jämiä vieressä kärkkyvälle kaverille.
Groningenissa viettämäni Erasmus-vuosi on ollut makkaratehtaan ohella yksi tärkeimpiä opiskeluaikojen kokemuksia. Tein hakupäätöksen nopeasti, sillä hakuaikaa oli ajatuksen keksittyäni enää kaksi viikkoa jäljellä. Groningenista löytyi sopiva opiskelupaikka, ja Haarenista, pikkukylästä kaupungin eteläpuolelta myös kansainvälinen opiskelijatalo. Poljimme säässä kuin säässä kahdeksan kilometriä peltojen läpi yliopistolle ja usein illalla vielä uudestaan opiskelijabaarien happyhourille.

Valitettavasti en vuoden aikana oppinut hollantia mutta englanti alkoi vihdoin sujua. Yliopiston kurssit olivat mielenkiintoisia, vaikka parhaiten mieleen ovatkin jääneet talomme yhteisessä olohuoneessa tuntikausia jatkuneet keskustelut, elokuvaillat, yhteiset aamupalat ja illalliset ja juhlat. Ja ihmiset.

Pääsin suoraan lukiosta yliopistoon, joten Erasmus-vaihto tarjosi mahdollisuuden pysähtyä ja miettiä, mitä elämältä haluaa. Moni sen vuoden aikana syntynyt ajatus toteutui myöhemmin, kuten sekin, että en sittenkään vaihtanut pääainetta vaan valmistuin äidinkielenopettajaksi.

Facebook kertoo monen Erasmus-aikaisen tuttavan kuulumiset, ja muutaman kanssa ystävyys on jatkunut näihin päiviin asti. Saksalaisen kaverin kanssa olemme tavanneet niin Saksassa kuin Suomessakin ja Kölniin muuttoni jälkeen meille on vakiintunut jouluperinne. Erasmus-kaveri tulee joulukuun alussa Kölniin viettämään veljensä syntymäpäiviä. Vierailun aluksi juomme joulutorilla pari glühweinia ja kertaamme tuoreimmat kuulumiset. Vaikka yhteydenpito olisi vuoden aikana ollut vähäistä, juttu jatkuu kuin taukoa ei olisi ollutkaan.

Hauska tapaus on muuten sekin, että aviomieheni on ollut samassa työpaikassa Erasmus-kaverini kanssa molempien opiskelukaupungissa joitain vuosia vaihtovuotemme jälkeen ja muutamaa vuotta ennen Saksaan tuloani. En tiedä, kenen näkökulmasta tämä yhteys tuntui kummallisimmalta, mutta maailman pienuutta on päivitelty monet kerrat.
Tarinan opetus? Erasmus-vaihto kannattaa aina. Hieman surullisena kuuntelen tämän hetken perustutkinto-opiskelijoiden valmistumiskiirettä ja -painetta ja yritän vakuuttaa heitä vaihdon tärkeydestä ja merkityksestä ei pelkästään opinnoille vaan elämälle. Lehtijuttujen mukaan Erasmus-vaihto-ohjelma on johtanut lukuisiin pariutumisiin ja lapsiakin olisi sen kautta syntynyt maailmaan jo miljoona. Minä tiedän heistä yhden. 

Jos jotain olenkin elämässä katunut, en koskaan sitä, että lähdin vuodeksi maailmalle. Sen jälkeen paluuta ei ollut vaan nälkä jäi ja täällähän sitä taas ollaan. Ehkä Erasmus-vaihtoon lähteminen on sittenkin riski?

P.S. Kuvat Pixabaysta, koska omat Hollannin vaihtovuoden kuvat ovat albumissa jossain kellarin perukoilla.

Thursday, 14 June 2018

Ulkosuomalaiset kirjailijat 2: Anu Patrakka

Sain reilu vuosi sitten sähköpostia Portugalista. Anu Patrakka oli samassa tilanteessa kuin minä, eli ulkomailla asuva tulevan syksyn suomalainen esikoiskirjailija. Kuluva vuosi on ollut molemmille jännittävä ja kirjoittamisen täyteinen ja on ollut todella antoisaa jakaa kirjailijuuteen liittyviä ajatuksia yhdessä. Kannustus ja innostus on ollut molemminpuolista ja tarttuvaa, ja olemme molemmat kiitäneet esikoiskirjailijoista kolmatta teostaan valmisteleviksi kirjailijoiksi. Anu allekirjoitti juuri kustannussopimuksen uuden kustantamon kanssa, joten tulevaisuudessa häneltä on odotettavissa lisää kirjoja.
1. Kuka olet ja mitä teet?
Olen Anu Patrakka ja aloitteleva kirjailija. Esikoisdekkari Huomenna sinä kuolet (Myllylahti) julkaistiin elokuussa 2017, jatkoa seurasi jo helmikuussa 2018 kirjalla Kuolet vain kahdesti (Myllylahti). Parhaillaan työstän kolmatta rikosromaaniani, joka ilmestyy ensi vuoden alkupuolella. 

2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?
Se on monen asian summa. Portugaliin päätyminen oli osittain lomareissun satoa, osaksi sitä, että päättäessäni kokeilla siipien kantamista kirjoittajana hakeuduin paikkaan, jossa voisin keskittyä kirjoittamiseen ja jossa olisi edullista asua. Portugali oli jo tuttu vuoden vuorotteluvapaan ajalta, ja alun alkaenkin olen tuntenut olevani täällä kuin kotonani. Tänne oli helppo tulla ja ryhtyä töihin. 

3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.
Portugali on minulle aarreaitta niin visuaalisesti kuin ihmisten tarinoiden suhteen. Kun kieleen pääsee sisälle, pystyy kommunikoimaan ihmisten kanssa ja ammentamaan aineksia omiin kirjoituksiin. Ihmiset ovat ystävällisiä, maisemat kauniita, Atlantin valtameri huikea, ruoka-aineet tuoreita ja monipuolisia. Olen reissannut maata ristiin rastiin, Madeiraa ja Azoreita myöten, ja silti riittää vielä paikkoja tutkittaviksi. 

Ilmasto voisi täällä pohjoisessa olla vähän lämpimämpi ja kuivempi...  

4. Miten sinusta tuli kirjailija?
Kuulemma jo pikkutyttönä hyppelehdin ympäriinsä ja sanoin, että isona minusta tulee kirjailija. Se on ollut pitkän tähtäimen tavoite, jota kohti olen pyrkinyt suunnitelmallisesti ja sinnikkäästi. Olen myös investoinut tähän uranvaihdokseen omia varojani. Hullua, sanoisi moni, mutta jos uskoo vahvasti siihen että osaa ja pystyy, niin ei kai jää muuta vaihtoehtoa kuin osata/opetella ja pystyä? 

5. Mitä kirjoitat?
Kirjoitan rikosromaaneja/dekkareita ja siinä sivussa vähän muutakin. Kirjoitan myös Normaali Irtiotto -blogia. 
Bookshop Bivar/Lisbon
6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?
Näkyy, sillä ainakin toistaiseksi kirjojeni tapahtumat sijoittuvat Portugaliin ja niissä on vahvasti mukana portugalilaista elämänmenoa sekä ripauksia portugalin kieltä. Niissä on kuitenkin aina myös jokin liityntä Suomeen. Ensimmäisen kirjan sijoitin vastaavaan maaseutumiljööseen kuin missä asun, toisessa liikutaan Portossa, joka on aivan upea kaupunki. 

7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?
Kirjoitan 5-6 päivänä viikossa aina lounaan jälkeen sängyllä istuen. Kirjoitusrupeaman päätteeksi käyn kävelyllä koirien kanssa, joskus palaan vielä koneen ääreen sen jälkeen. Tarinoiden kulkua mietin valvoessani aamuyöllä ja pitkin päivää. Ongelmakohdat ratkeavat usein juuri aamuyön pimeinä tunteina. 

Joskus käyn tutkimassa tapahtumapaikkoja ja valokuvaan niitä samalla. Ideat tarinoihin syntyvät usein tosielämän tapahtumista, mutta kirjoittaessa ne muuntuvat toisenlaisiksi. 

BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?
Sukulaisia, ystäviä ja ennen kaikkea kummilapsiani. Lattialämmitettyä kylpyhuonetta ja ylipäätänsä lämmitettyä taloa! Salmiakkia tuon Suomesta, ruisleipää leivon itse, joten se puoli on järjestyksessä. 

Sana on vapaa!

Toisen kirjani julkkareissa puhuin mm. siitä, että unelmiaan voi tavoitella liike-elämässä käytettävillä keinoilla. Ihan ensiksi vedetään henkselit unelma-sanan päälle ja kirjoitetaan tilalle ”tavoite”. Silloin siitä tulee paljon konkreettisempaa. Seuraavaksi määritellään strategia tavoitteeseen pääsemiseksi, aikataulu, budjetti jne. Myös SWOT-analyysin laatiminen voi olla aiheellista, samoin voi miettiä omia arvojaan ja visiotaan. 

Niin kauan kuin vain haaveilee, ei saavuta mitään, koska odottaa että asiat tipahtavat valmiina syliin. Tavoitteeseen pääseminen vaatii kovaa työtä.

P.S. Viherjuuria-blogi on lukenut Kuolet vain kahdesti -romaanin ja voi suositella sitä viihdyttäväksi nojatuolikirjaksi, jonka kautta päästään Porton kapeille kaduille sekä portugalilaisten ruokapöytiin ja vuoteisiin.

Sarjan ensimmäinen osa on luettavissa täällä.
Tuesday, 12 June 2018

Voiko vanhalla sohvalla pelastaa maapallon?

Minun konkreettisin ja näkyvin ekotekoni ovat vanhat sohvat.

Ensimmäisen varsinaisen opiskelukämppäni (lyhyttä aikaa valmiiksi kalustetussa solussa ei lasketa)  olohuonetta koristi vanhempieni ensimmäinen sohvan. Tämä oli aikaa, jolloin Ikea ei varsinaisesti  vielä ollut rantautunut Suomeen ja tuntui vain hyvältä saada olkkariin istumapaikka ja vielä ilmainen sellainen. 

Sohva oli vaaleanruskea ja siinä oli pilkkuja ja sen sänkyosana oli natiseva metallinen heteka. Lisää ikää ja sisustusilmettä sohva sai, kun heitin sen päälle vaalean päiväpeiton. Ymmärtääkseni sovalla nukkui ihan hyvin, mutta jossain vaiheessa luovutin sen Turun ekotorille, sillä seuraavaan kämppääni perin jälleen uuden vanhan sohvan. 

Se oli ystäviltä saatu vanha nahkasohva, tyylikäs, sopivasti kulunut ja aikaa henkivä. Siinä oli hyvä istua ja pidin siitä kovasti. Muuton taas koittaessa päätin kuitenkin olla kantamatta sitä mukaani uuteen kotikaupunkiin. Muistaakseni sohva löysi kuitenkin vielä uuden kodin.
Lahdessa pitäydyin vanhassa kaavassa. Haaveilin tyylikkäästä vaaleasta aikuismaisesta sohvasta, jonka saattaisin jopa tällä kertaa, päivätöissä tienaavana ihmisenä, hankkia uutena. Eräänä päivänä päätin kuitenkin piipahtaa Kontissa, SPR:n kirpparilla. Ja siellä se odotti minua, kirkkaan turkoosi ja erittäin hyväkuntoinen retrosohva. Vuodessohvassa oli helppo mekanismi ja tukeva rakenne ja rakastuin sohvaan ensi silmäyksellä. Tiesin asunnon jälleen väliaikaiseksi, joten muutkin huonekalut kerääntyivät sinne saatuina, perittyinä ja lainattuina, ja kun muutto taas tuli, lahjoitin suurimman osan huonekaluista Konttiin seuraavien löydettäviksi. 

Täällä Saksassa kävi niin, että astuin siihen suureen ruotsalaiseen mööpelihalliin ja hankin tarjouksessa olleen vuodesohvan, koska sen tarve koitti nopeasti. Olen päättänyt pitää siitä pitkään huolta.
Syy siihen, että olen kerrannut elämäni sohvat, on se, että saatan jälleen olla uuden sohvan kynnyksellä. Asia on nimittäin niin, että muuttaessamme tähän asuntoon ostimme edellisten asukkaiden sohvan ja verhot. Kahvinruskea sohva sopii erkkeriin kuin nakutettu, ja tuntui kätevältä ja edulliselta ratkaisulta ostaa tilassa valmiina oleva laadukas sohva kuin alkaa etsiskellä uutta. Sohvalle mahtuu kaksi ihmistä jalat suorina, kolmas, jos katsotaan elokuvaa, ja neljäs, jos vain seurustellaan.

Jo jonkin aikaa olen kuitenkin kaivannut muutosta. Kaikki lähti siitä, että palasin pitkän Suomen jakson jälkeen kotiin ja totesin, että nyt on vihdoin aika tehdä olohuoneen sohvalle jotain, sillä väri ei ole miellyttänyt pitkään aikaan. Ensin ajattelin, että jo auringosta hieman kärsineen kankaan voisi vaihtaa eli uusi verhoilu olisi hyvä ja myös ekologinen ratkaisu. Asiaa googletettuani minulle selvisi surullinen totuus: vanhan verhoilu maksaa saman verran tai enemmänkin kuin kokonaan uuden hankkiminen. Mitätässänytsittenpitäisitehdä?
Naamakirja ja kaikki uutissivustot tulvivat tällä hetkellä syyllistäviä uutisia muovista, roskasta ja kertakäyttökulttuurista. Hieman pelkään, että kertakäyttöhaarukoiden ja -veisten kielto saattaa tulla liian myöhään, muta ehkä sillä kuitenkin on vaikutusta pitkällä tähtäimellä. Oma sisustustapani on aina ollut vanhaa, kestävää ja kierrätettyä, mikä sopii maailmanparantajalle, joka sisimmässäni asuu. Sotisiko uusi sohva näitä ajatuksia vastaan vai löytäisimmekö jostain kierrätetyn retrosohvan?

Istuin kahvinruskealle sohvalle ja tiesin. Minun ekotekoni ja panostukseni maapallon pelastamiseen on tämä sohva. Se on oikein hyvä ja toimiva, joten miksi se pitäisi korvata uudella vain siksi, että väri ei juuri tällä hetkellä miellytä? Pidempi käyttöikä ei estä maapalloa täyttymästä tavarapaljouteen, mutta yksi sohva on kuormasta poissa ja minulla vähän kevyempi mieli.

Tällä hetkellä olohuoneen uuden ilmeen muokkaus keskittyy verhoihin ja sohvatyynyihin. Ideoita kaivataan: Minkäväriset verhot virkistäisivät tilaa ja maapallon pelastus -sohvan olemusta?
Thursday, 7 June 2018

Ulkosuomalaiset kirjailijat 1: Hilkka Liitsola

Tattadaa! Blogissa alkaa tänään uusi sarja. Ulkosuomalaisena kirjailijana minua kiinnostaa, millaisia suomalaisia kirjailijoita Suomen rajojen ulkopuolella asuu ja millaista kirjoittajan elämä on ulkomailla. Omista kokemuksistani olen toki avautunut täällä blogissa, mutta nyt päästän ääneen ulkosuomalaiset kirjailijavieraat.

Onnekas sattuma lennätti heistä ensimmäisen luokseni Kölniin viime viikonloppuna ja pääsimme skoolaamaan kirjoille ja elämälle ja juttelemaan esimerkiksi siitä, että olemme kotoisin samoilta kulmilta ja tällä hetkellä samassa kustantamossa. Mutta nyt, Hilkka, ole hyvä. 
1. Kuka olet ja mitä teet?

Olen Hilkka Liitsola, Prahassa asuva ulkosuomalainen esikoiskirjailija. Olen lääkäri, mutta ulkosuomalaisuus on tarjonnut hienon mahdollisuuden viettää pitkä aika kokeillen ja tehden monenlaista aivan muuta. Olen täällä Prahassa etäopiskellut avoimessa yliopistossa psykologiaa, kasvatustieteitä ja kirjoittamista, ja parhaillaan suoritan täällä paikan päällä montessoriohjaajakoulutusta.

2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?

Muutin perheineni Prahaan reilut neljä vuotta sitten puolison toivotun työkomennuksen vuoksi. Lähdimme alun perin 2,5 vuoden tähtäimellä, mutta nyt asumme täällä tyytyväisinä jo viidettä vuotta.

3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.

Tsekki on mahtava maa asua. Kulttuuri tuntuu suomalaisesta tutulta, ja Prahassa asuessa on tullut olo, että meissä suomalaisissa on enemmän tsekkien kaltaista eurooppalaista slaavilaisuutta kuin ehkä haluamme tai osaamme ajatella. Toisaalta Tsekki on vähemmän slaavilainen ja enemmän keskieurooppalainen maa kuin tänne muuttaessani ajattelin. 

Praha on elävä, paljon tarjoava ja myönteinen kaupunki. Näin kesäisin Prahan puistot täyttyvät nurmella istuvista iloisista ihmisistä, puheensorinasta ja vapaana kulkevista hienokäytöksisistä kaupunkilaiskoirista. Parin tunnin ajomatkasäteellä pääsee aivan erilaisiin maisemiin syksyiselle maaseudulle kurpitsatiloineen, lumisille laskettelurinteille, keväisille patikointiretkille ja kesäisille perhelomille vesistöjen ääreen. 

Monen muun maan tapaan Tsekissäkin jyllää populistinen politiikka. Suomalaisena täällä on koko ajan ollut tervetullut olo, mutta maan suuresta expat-määrästä huolimatta englanninkielistä palvelua on usein vaikea saada, ja kaikkeen virastotyyppiseen asiointiin – jota täällä saa varautua kohtaamaan paljon – kannattaa pyytää tsekkiä puhuva apu mukaan. Byrokratia on kaikkiaan raskasta ja leimoja lyödään papereihin ahkerasti.

Hauskaa on se, että kun muutin tänne Suomesta, minusta tuntui, että ihmiset ovat ihanan hymyileviä, sosiaalisia ja yhteisöllisiä. Kun muiden ulkomaalaisten kanssa juttelee, useimmat harmittelevat kuitenkin sitä, miten vakavaa ja tuppisuista kansaa Tsekissä asuu. Pohjoisessa taitaa asua vielä enemmän omissa oloissaan pysyvää väkeä, heh…
4. Miten sinusta tuli kirjailija?

Valmistuin lääkäriksi ja sain esikoiseni vuonna 2012, ja minulle tuntui avautuvan mahdollisuus miettiä, mitä oikeastaan haluan tehdä. Sain syntymäpäivälahjaksi mahdollisuuden osallistua kirjoituskurssille, jonka ensimmäisenä kotitehtävänä kirjoitin Herra Lumpeenkukan ja neiti Kuusenkerkän ensimmäisen luvun. 

En ollut ajatellut tekstiä pidemmän kertomuksen aluksi, mutta kurssin opettaja, joka oli sattumoisin Nuoren Voiman Liiton arvostelupalvelun lapsille suunnattujen tekstien arvostelija, innostui siitä kovin. Hänelle tuntui olevan selvää, että teksti on osa isompaa kokonaisuutta, ja niin minä kirjoitin luvun toisensa jälkeen vauvan päiväunien aikana, ja muutamassa viikossa tarina oli kasassa lähes siinä muodossa, jossa se tänä keväänä ilmestyi.

Lähetin tekstini useisiin kustantamoihin, ja niin alkoi yhteistyöni Kustannus-Mäkelän, pienen karkkilalaisen perheyrityksen, kanssa. 

5. Mitä kirjoitat?

Esikoisteokseni, lastenromaani Herra Lumpeenkukka ja neiti Kuusenkerkkä, ilmestyi huhtikuussa 2018. Kirjoitan hyvän mielen kertomuksia, jotka viihdyttävät, saavat ajattelemaan ja synnyttävät oivalluksia. Tavoitteeni kirjoittajana on tuottaa iloa.


Olen Herra Lumpeenkukan ja neiti Kuusenkerkän kirjoittamisen jälkeen, kirjan ilmestymistä odottaessani, kirjoittanut kaksi muutakin käsikirjoitusta, mutta en ole niihin kovin ihastunut, joten kummastakaan ei tule seuraavaa kirjaani.

6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?

Takuulla, joskin lähinnä epäsuorasti. Maailma näyttää erilaiselta kuin ennen ulkomaille muuttamista. Ulkosuomalaisena vietetyt vuodet ovat muovanneet ja selkiyttäneet ajatuksiani ja antaneet sanottavalleni mielessäni selkeämmän muodon.

Toki myös erilaisen, länsislaavilais-keskieurooppalaisen kulttuurin keskellä eläminen voi tuoda uudenlaisten kokemusten myötä vivahteensa kirjoitustyöhöni.

7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?

Teen asiat enimmäkseen toisin kuin neuvotaan. En kirjoita ideoitani ylös, vaan työstän niitä ajatuksissani. En myöskään kirjoita säännöllisesti, vaan kun aika on kypsä, istun tietokoneen ääreen, alan naputtaa ja tuon varsin nopeaan tahtiin sanoiksi sen kokonaisuuden, jonka olen mielessäni muodostanut ja miettinyt valmiiksi.

Kahden julkaisematta jäävän käsikirjoituksen kohdalla otin jo varsin varhaisessa vaiheessa käyttöön tavallaan aika teknisiä kirjoittamisen apuvälineitä, kuten vähän insinöörimäisiä tapahtumajanoja. Yhden käsikirjoituksen aloitin tyhjästä lumihiutaletekniikalla. 

Herra Lumpeenkukkaa ja neiti Kuusenkerkkääkin työstin pilkkomalla jo valmista tarinaa osiin, tunnistamalla tiettyjä elementtejä, esimerkiksi huumoria tai toimintaa, ja lisäämällä niitä sinne, missä niitä uupui.

BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?

Kaipaan kummilapsiani Oivaa, Ainoa, Lauria ja Oulaa, siskoani ja kavereitani. 

Kaipaan joskus myös tuttuuden tuomaa selkeyden tunnetta, kuten sitä, että ruokakaupassa ymmärtää, mitä maitopurkin kyljessä lukee, tai että pystyy vaihtamaan muutaman sanan kaupankassan kanssa.

Kiitos haastattelusta!

P.S. Oletko ulkosuomalainen kirjailija ja haluat haastateltavaksi? OTA YHTEYTTÄ!
Tuesday, 5 June 2018

Madridin ihanat kadut ja julkisivut

Minut ja instagram-tilini @viherjuuria tuntevat tietävät, että rakastan kauniita julkisivuja ja erityisesti vaalenpunaisia taloja. Ne ovat niin kaukana arjen yläpuolella, että piristävät harmaita päiviä. Madridin värikkäät kadut olivat kuvaajalle kuin karkkia. Erityisesti Malasanan kortteleissa oli tilaa kävellä ja sen verran rauhallinen liikenne, että siellä sai kuvata ja pällistellä rauhassa.

Tässä väriä päivääsi, ole hyvä!