Sunday, 18 August 2024

Kesämökin lumo

 

 

 

Syke laskee jo mökkitietä ajaessa. Hiekkatie kapenee, kurvaa jyrkän alamäen jälkeen suon ohi vasemmalle ja kaartaan vielä yhden mäkikumpareen yli. Tien päässä odottaa tuttu mökki. Olen joskus ihmetellyt, miten ihmiset jaksavat lomailla samassa paikassa vuosi toisensa jälkeen, mutta olen alkanut ymmärtää. Kun tietää, mitä on vastassa ja miten homma toimii, lomatunnelmaan pääsee nopeammin.

 

Vietimme kesäloman samalla mökillä Suomessa, jolla olemme vierailleet jo neljä kertaa. Ytimme talvella miettiä muita vaihtoehtoja mutta lopulta emme keksineet mitään parempaa. Nukumme mökillä aina hyvin, metsästä ja rannasta löytyy kaikille mukavaa puuhaa, pidämme enemmän omasta rauhasta puiden keskellä kuin ihmisparvien täyttämistä turistirannoista. Hyttysistä emme pidä, mutta nekin siedämme. 

 

Parin päivän mökkeilyn jälkeen tuijottelin mökin kuistilta vesisateeseen ja mietin, miksi halusimmekaan tulla tänne. Edellisvuosina säät ovat aina suosineet, mutta tällä lomalla satoi melkein joka päivä ja viileääkin oli niin, että ostimme loman aikana jokaiselle uudet kollegehousut. Mutta johonkinhan kesämökin lumo perustuu. Mieleeni tuli tällaisia asioita:


1. Mökillä kaikki vie enemmän aikaa.

 

Puuhat, joiden tulee arjessa toimia nopeasti ja helposti, vaativat kikkailua mutta ovat mökillä mukavia toimia, joilla täyttää lomapäivä. Tiskaamisen voi aloittaa lämmittämällä saunan, jotta kiukaan padassa kuumenee myös tiskivesi. Mustikkapiirakkaa varten täytyy ensin mennä hakemaan mustikat metsästä, kalakeiton voi aloittaa onkimalla. Aamupalaksi on vadelmia, jos on käynyt poimimassa ne edellispäivänä.


 

Mökin juomavesi haetaan metsälähteestä puolen kilometrin päästä, käyttövesi pumpataan järvestä, vessatarpeet hoidetaan puuseessä tai kuusen alla. Bioroskat menevät kompostiin, paperi käytetään saunan sytykkeeksi. Elämä tuntuu ekologiselta ja luontoa kuormittamattomalta.


2. Oman naamansa voi unohtaa, kun ainoa peili on järven pinta.

 

Mökillä on pieniä peilejä ja hämärässä valossa niissä näyttää aina hyvältä. Joskus tulee vilkaistua naamaa pikaisesti tarkemmin tai kammattua hiukset, mutta meikattua ehkä vain, jos mennään ihmisten ilmoille, vaikka ei sitäkään varten aina jaksa. 


 

Kun vihreää seinää tuijottaa tarpeeksi kauan, alkaa itsekin muistuttaa puuta.


3. Mökillä ei tehdä selvää eroa ulko- ja sisätilan välillä.

 

Suurin osa elämästä tapahtuu pihapiirissä tai terassilla, lapsi saattaa viettää koko päivän ulkina. Jos ollaan sisällä, ovi on usein koko ajan auki. Tänä vuonna jouduimme tosin sateen takia vetäytymään tupaan useammin. Silloin takassa rätisi tuli ja pöydälle levitettiin Afrikan tähti, mutta sadepäivinäkin tuli vietettyä aikaa ulkona, sillä kuurot pyyhkivät nopeasti ohi,

 

Lapsi tosin leikki ulkona sateesta välittämättä. Sain hänestä aina myös seuraa mustikkametsään. Välillä sukelsimme takapihalta metsään tutkimaan, millaisia hämähäkinseittejä puissa on tai etsimään hauskan mallisia keppejä. On ihanaa seurata, miten kaupunkilapsi tottuu kulkemaan metsässä.

 

 

4. Mökkipuuhat ovat erilaisia kuin kotiarki.

 

Päivän to do -lista saattaa koostua majan rakentamisesta kalliolle, mustikkapiirakan teosta ja saunomisesta. Tärkeitä puuhia ovat myös lukeminen, lautapelien pelaaminen, uiminen, ruokien suunnitteleminen ja ruuan laittaminen. Kaikki alkaa aamu-uinnista, ja toistuu omalla rytmillään. Se tehdään, mitä jaksetaan tai mikä huvittaa, muuten ei ole pakko mitään muuta kuin muistaa syödä.



5. Retket

 

Tänä vuonna teimme säiden takia retkiä lähimaastoon. Erityisesti suosittelen käymään Urajärven kartanomuseolla sekä Lahden historiallisessa museossa. Urajärven kartanon sisälle pääsee tasatunnein järjestetyillä kierroksia, ja se kannattaa! En lakannut hämmästelemästä toisasataa vuotta vanhoja täydellisiä juomalasisarjoja sekä juhlaposliineja. Samaan aikaan, kun kyläläiset omistivat lähinnä vaatekertansa ja puulusikkansa, kartanolla katettiin kristallit pöytään ja seurattiin aikaa kultakoristeisestä pöytäkellosta.

 



Lahden historiallinen museo on juuri käynyt läpi mittavan remontin. Alakerran näyttely avaa Lahden historiaa, missä oli itsellenikin paljon uutta. Näyttelyssä oli kuunneltavaa ja katseltavaa sekä sen verran interaktiivisuutta, että viisivuotiaskin viihtyi. Keskikerroksen vaihtuva näyttely keskittyi Karjalan Kannakseen, mutta lapsi vaati ehdottomasti päästä yläkerran asehuoneeseen, joka oli lopulta nopeasti katsottu.


Asikkalan Vääksy taas on hyvä päiväkohde niin pienille kuin isoillekin. Liikennepuistossa pääsee ajamaan polkuautoja, ja samalla vanhemmat voivat vuorotellen piipahtaa Danielsson-Kalmarin huvilan kesänäyttelyssä, tänä vuonna siellä oli Meeri Koutaniemeä.

 

Kanavan varressa voi syödä jäätelöt ja juoda kahvit samalla, kun ihmettelee sulkujen toimintaa ja laivaliikennettä. Leikkipuisto on monen tuntemani lapsen suosikki ja sen vieressä Päijännetalossa voi tutustua kalastusmuseoon, ihailla taidenäyttelyitä ja ostaa Kanavan Panimon mallastuotteita.

 

 

Ehkä parasta mökkilomassa on kuitenkin se, ettei siellä ole pakko tehdä mitään. Laitoin sähköpostin viikoksi kiinni ja keskityin mustikoihin, hyttysten lätsyttelyyn ja kirjaston kirjoihin, tiskasin Järvi-radion tahtiin ja saunoin. Kuuntelin tuulen kahinaa lepissä ja huminaa hongissa, istuin terassilla ja ihailin järvimaisemaa, joka oli joka hetki eri.

Monday, 13 May 2024

Nämä asiat yllättivät Suomessa asuvan

 

 

Vaikka käyn Suomessa useita kertoja vuodessa, eivät vierailut ole arkea vaan lomaa tai piipahduksia toisten nurkissa. Nyt olemme viettäneet perheenä kolmatta viikkoa lahtelaisina omassa vuokra-asunnossa.
 

Tänä aikana ulkosuomalainen on tehnyt seuraavia havaintoja:

 

1. Ruoka on tosi kallista. Ihan sama, mihin kaupassa tarttuu, se maksaa viisi euroa; halvimmat nylon-sukkahousut, juusto, gluteeniton pullapakkaus, paketillinen harjallisia hammastikkuja... Halvin leivinjauhe maksaa Saksass 0,75€ ja Suomessa 0.99€, tämä ero taitaa vallita yleisimminkin.

 

2. Syömisen helppous. Olen gluteeniton kasvissyöjä, ja se on Saksassa ajoittain aika haastava yhdistelmä. Suomessa perusmarketeista löytyy gluteenittomia tuotteita, joista Saksassa voi vain haaveilla. Myös ravintolassa on helppoa, kunhan muistaa, että merkintä on maissa eri päin: Saksassa listaan merkitty G tarkoittaa annosta, jossa on gluteenia. Suomessa G taas merkitsee gluteenitonta. 

 

Toisaalta marketissa tuntuu lähes mahdottomalta löytää tavallista rasvaista maitotuotetta, koska kaikissa lukee kyljessä laktoositon tai vähälaktoosinen tai rasvaton. Etsin yksi päivä tavallista rahkaa, mutta purkeissa tuntui olevan kaikkea muuta tai ainakin jotain "kevyttä".

 

3. Alkoholia ei saa ostaa klo 21 jälkeen. Tietysti tiesin tämän, mutta asiat unohtuvat. Piipahdimme miehen kanssa eräänä iltana myöhään kaupassa. Hän valikoi huolella muutaman mielenkiintoisen oluen. Kassalla myyjä totesi, että hänhän ei siis voi myydä niitä meille ja siirsi ne pois hihnalta. Olin hetken erittäin hämmentynyt, kunnes tajusin, että kello oli 21.30. Meidän takanamme tuli nuorisoa, jolle ei myöskään myyty, joten emme onneksi olleet ainoa turistit tai yrittäjät.

 

4. Vaikka puhelimessa lukee, että ulkona on +11 astetta, auringonpaisteessa tuntuu lämpimältä. Kölnissä tuossa lämpötilassa kuljetaan talvitamineissa, Suomessa lapsi valittaa koko ajan, että on liian kuuma. Tämä koskee tosin myös asunnon sisälämpötilaa, joka on suomalaisissa kodeissa ja asunnoissa Saksan vastaavaa korkeampi. 

 

5. Ilman kuivuus ulkona ja sisällä. Minulta ovat kuivuneet silmät ja kädet, mies ja lapsi ovat aloittaneet jokailtaisen koko kehon rasvauksen. Katupöly ja alkava siitepölykausi sekä sateettomuus vaivaatat ulkoilmaa mutta myös asunnon sisäilma on kuivaa. Länsi-Saksassa sataa usein ja paljon eivätkä asunnot ole tiiviitä, joten kuivuus on ongelma vain kesähelteillä. Kölnin sateisiin tottuneena pakkasin Suomeen kivan sadetakin mukaan mutta se taitaa jäädä käyttämättömäksi.


6. Asuinalueemme siisteys, rauhallisuus ja hiljaisuus, vaikka sen maine on kaikkea muuta. Emme varsinaisesti ole lomalla, mutta ystäväni kuvasi oleskeluamme osuvasti ikuiseksi sunnuntaiksi, ja siltä pikkukaupungin arki tosiaan tuntuu suurkaupungin keskustassa kulkevan arjen jälkeen. Kaupungin vilkkain ostoskatu on lauantaisin niin rauhallinen, että Kölnin tungokseen tottunut on ihmeissään.


7. Lahden mäet. Vaikka olen viettänyt nuoruudessa paljon aikaa Lahdessa ja asunut siellä aikuisiälläkin, en ole koskaan ennen pyöräillyt täällä. Niinpä en ollut aivan selvillä siitä, että Lahti tosiaan on mäkien ympäröimä. Ihan sama, minne keskustasta lähtee, vastassa on aina mäki. Reinin jokilaaksossa asuville tämä on lähes eksoottista ja päivittäiset pyörämatkat erinomaista treeniä.

8. Suojateitä ei kunnioiteta. Meitä varoitettiin tästä etukäteen, joten suhtaudun tien ylittämiseen varovaisuudella. Lapsi olisi potkulautaillut ainakin kerran auton alle, jos en olisi huutanut häntä pysähtymään. Jäimme puistelemaan käsiämme kahden kaistan väliselle suojakkeelle, kun autonkuljettaja vain kaasutti suojatien yli. Lapsi olisi jäänyt alle tai tilanne olisi mennyt täpärälle, jos hän olisi luottanut suojatiehen ja jatkanut saman tien koko tien yli.


9. Ihmiset ovat avoimempia ja ystävällisempiä kuin olin odottanut. Tämä tosin saattaa johtua vuodenajasta; kevään valossa ja kesän odotuksen hehkussa kaikki on mukavampaa. Jos hölisen lapsen kanssa punaisissa liikennevaloissa tai kassajonossa, ohikulkijat ovat useamman kerran liittyneet juttuun. Kaikki moikkaavat rapussa ja kerrostalon pihassa, ja lapsi on saanut mukavaa huomiota osakseen, vaikka Suomesta usein puhutaan hieman lapsivihamielisenä maana.

Sunday, 5 May 2024

Elämä lahtelaisena

 

Muutin Lahdesta Saksaan lokakuussa 2010. Viiden kuukauden seikkailu on vähän venähtänyt, joten on tullut tarve päästä pidemmäksi jaksoksi Suomeen. Viimeksi vietin kuukauden Suomessa vuonna 2018, jolloin työskentelin residenssissä. Viikko sitten aloitin kuukauden Lahti-jakson huonomaineisessa lähiössä eli tämän toukokuun olen taas lahtelainen. 

 

Kaikki lähti siitä, että me saimme viime keväänä kutsun lähikoululla järjestettävään tilaisuuteen. Koska lapsen koulun alkuun olisi enää kaksi vuotta aikaa, meitä haluttiin opastaa, miten auttaa häntä tässä suuressa muutoksessa. Lapsi oli silloin siis kolmevuotias.

 

Ajatus koulusta ja sen myötä muuttuvasta vuosikierrosta jysähti tajuntaani, ja ajattelin, että meidän pitää tehdä jotain erityistä nyt, kun vielä olemme aikataulujen suhteen vapaita. Saksassa ei niin vain olla pois koulusta loma-aikojen ulkopuolella.

 

Monet päiväkotikaverit ovat suunnanneet Aasiaan tai Välimerelle, mutta me järjestäisimme arkemme kuukaudeksi Lahteen. 

Korona-ajan jälkeen etätöiden tekeminen on Saksassa vihdoin yleistynyt, joten miehen oli mahdollista ottaa työnsä läppärillä mukaan. Minä taas otin eri tahoihin ajoissa yhteyttä ja sain sovittua kirjastovierailuja ja palavereja, joten vuorottelemme työpäivien ja lapsenhoitopäivien kanssa. Yhdellä viikolla lapsi pääsee mummolaan, jotta me vanhemmat ehdimme treffeillekin. Tavallaan Suomessa oleminen on minulle aina työaikaa. Kun sukellan äidinkieleen, alkavat aivot hyrrätä sanoja ja ideoita. Ahmiessani kirjastosta uutuuskirjoja olen taas ajantasalla siitä, mitä täällä julkaistaan.


Ennakkoon hieman haastetta aiheutti pakkaaminen, koska Suomessa lojui tulopäivänä lunta, mutta toukokuun alun säästä oli tulossa lämmin ja aurinkoinen. Oli pakko pakata useammat kengät ja takit mukaan, mutta yritin koko ajan muistuttaa itseäni, että Suomen kaupoista ja kirppareilta löytyy kamaa ja kavereilta saa kaikkea lainaan.

Ensimmäisen viikon jälkeen olemme kaikki tyytyväisiä. Aibnb:stä vuokrattu kahden makuuhuoneen asunto sopii tarpeisiimme erinomaisesti. Tällä asuinalueella oli nuoruudessani erittäin huono maine, mutta nykyään se vaikuttaa vehreältä nukkumalähiöltä, josta on lyhyt vaikkakin mäkinen matka keskustaan. Ennakkoluulojen ei pidä antaa häiritä, sillä talo on hiljainen ja olen tavannut pihassa vain mukavia ihmisiä.


Meillä onkin täällä kaikenlaista, mitä kotona ei: parveke, uima-allas pohjakerroksessa, suuri leikkipuisto takapihalla, valtava mäki poljettavaksi ylös ja alas sekä vihreät maisemat ikkunoiden takana. Meillä on käytössä lainapyörät ja lastenistuin, joten olen sanonut olevani kuntokuurilla tai korkeanpaikanleirillä; ihan sama lähdemmekö vai palaammeko, edessä on aina kilometrin mäki. Köln tuntuu tämän jälkeen hurjan tasaiselta ja lattealta.

 

Lapsi sanoisi varmaan parhaiksi asioiksi takapihan leikkipuiston, lähellä sijaitsevan Launeen perhepuiston ja Citymarketin ostoskärryt, joissa pääsee ajamaan ralliautoa. Lisäksi hän on rakentanut vaatehuoneeseen itselleen lukunurkan, jonne pääsee rauhoittumaan ja piiloon.

Ennen lähtöä minulta kysyttiin, mitä odotan tältä kuukaudelta eniten. Vastasin, että sitä tunnetta kuin asuisin täällä.  Se on toteutunut paremmin kuin odotin. Kun vanhempani heittivät meidät siskoni vappujuhlista takaisin kämpille, ajattelin, että tällaistakin voisi olla. Kiireetön ajanvietto sukulaisten ja ystävien kanssa on ihanaa. Kun voidaan nähdä kerran viikossa, ei kaikkea tarvitse muistaa päivittää heti.

 

Ja kun torstaina pyöräilin Lahden kaupunginteatterin näytöksen jälkeen hiljaisia teitä valoisan kesäillan läpi kotiin, olin ihan fiiliksissä. Jaksoin jopa polkea mäen ylös, kun lapsi ei ollut kyydissä. Tänä viikonloppuna on edessä sauna ja leikkitreffejä, ja minä hyrisen tyytyväisyyttä.


En tiedä, olisinko valmis muuttamaan takaisin, mutta toukokuinen Lahti on ollut meille aika hyvä.

Monday, 22 January 2024

Ulkosuomalaiset kirjailijat 33: Johanna Pentikäinen

 1. Kuka olet ja mitä teet?

 

Olen Johanna Pentikäinen ja teen työkseni kaikenlaista kirjoittamiseen liittyvää: kirjoitan itse, tutkin ja julkaisen kirjoittamiseen liittyviä sekä akateemisia että yleistajuisempia tekstejä. Sen lisäksi opetan ja koulutan. Tästä voi päätellä, että myös harrastukseni ovat kovin lähellä työasioita. Luen paljon. Silloin kun innostun katsomaan jonkin elokuvan, kudon samanaikaisesti. Jos kävelen tai hölkkään tai haravoin (lähinaapurini on valtava lehtipuu), mukanani on usein äänikirja. Onneksi on perhettä ja ystäviä, tulee irtauduttua omista mietteistä säännöllisesti.

 

2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?

 

Tämä onkin kiinnostava kysymys. En ole koskaan aktiivisesti halunnut Suomesta pois. Varmaan alkusysäys oli opiskelijavaihto Viroon. Oivalsin, että uusi ympäristö voi nyrjäyttää kokemusmaailman hyvällä tavalla. Sitten tuli perhettä ja työelämää, jotka molemmat imaisivat mukaansa pitkäksi aikaa. 

 

Olimme onnekkaita siinä mielessä, että miehelleni tarjoutui mahdollisuus komennukselle ja minulle taas se oli mahdollisuus siirtyä itsenäisempiin etätöihin ja uutta oppimaan. Suomeksi sanottuna ajattelin ulkomaille lähtiessäni kirjoittamista. Minulle ulkomailla asuminen on väliaikaista, muuten en osaa sitä ajatella.

3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.

 

Nykyinen asuinmaani on Amerikka. Amerikasta on vähän vaikea puhua yksikössä, kun maassa on niin monenlaista. Kokemukset ja mielikuvat maasta vaihtelevat. Olen asunut tässä maassa yhteensä noin seitsemän vuoden ajan. Asuinseutuni ovat olleet yleisesti ottaen viihtyisiä ja inspiroivia: New Yorkin esikaupunkialue, Princeton ja nyt DC:n esikaupunkialue Virginian osavaltion puolella. Täältä pääsee sujuvasti niin keskikaupungin ihaniin museoihin, tarvittaessa valtameren rannalle ja vuoristoon patikoimaan. 

 

4. Miten sinusta tuli kirjailija?

 

Minusta on aina ihastuttavaa kuulla ja lukea toisten kertomuksia siitä, kuinka he ovat päätyneet kirjoittamaan. Itselleni asia on edelleenkin hieman arvoitus. En kai vain voi olla kirjoittamatta. Samalla kirjoittaminen on kamalan vaikeaa.


Esikoisromaanini Joutsenen laulusta (Warelia, 2023) syntytarina on kuitenkin hyvin konkreettinen: kuulin esivanhempani tarinan, tunsin tarvetta alkaa ottaa siitä selvää, ja pian ymmärsin, että olin kertomisen arvoisen tarinan äärellä. Romaanini käsittelee sitä, kuinka saamelaiset menettivät maaoikeutensa nykyisen Kuusamon alueella 1700-luvulla. Historiassamme on hämäriä kohtia, joiden avaaminen kirjoittamalla on tärkeää. Tavallaan kävi niin, että keskeneräinen, kertomatta jäänyt tarina velvoitti.

 

5. Mitä kirjoitat?

 

Juuri nyt aloittelen uuden romaanin kirjoittamista. Haluan seurata, mitä ensimmäisen romaanini henkilöille tai oikeastaan heidän jälkeläisilleen käy 1800-luvun alussa. Aika on toinen: on Venäjän vallan ja hiljalleen nousevan kansallisuusaatteen vuoro.



Viimeistelen myös tietokirjaa Sanojesi voima: Taitoa ja tarkoitusta kirjoittamiseen (Art House, 2024), joka siis, kuten nimi kertoo, käsittelee kirjoittamista. Lisäksi kirjoitin juuri kollegani kanssa tieteellisen artikkelin, joka käsittelee kirjoittamisen opettamista pelien avulla. Esseitäkin kirjoitan välillä. Essee on ihana hitaan ja hiljaisen pohdiskelun alue, jossa kaikki on mahdollista.

 

6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?

 

Varmasti, mutta miten, sitä on vaikea sanoa. Olen oppinut Amerikassa paljon kaikenlaista, niin esikoisromaanini aihepiiristä kolonialismista kuin kirjoittamisen opetuksesta ja tutkimuksestakin. Amerikkalaisessa kirjallisuudessa käsitellään Amerikkaa niin kiinnostavasti, että toistaiseksi olen tyytynyt lähinnä lukemaan muiden kirjoittamaa. Toivon kyllä, että jonain päivänä omiin teksteihini suodattuu jotain tästä maasta. Historia kiinnostaa minua kovasti, mutta myös nykypäivän ihmisten tarinat.

 

7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?

 

Kirjoittaminen ei ole minulle mahdollista ilman ajoittaista rauhaa ja keskittymisen mahdollisuutta. Varmaankin rutiineihini kuuluu silloin hälyn, kiireen ja tarpeettomien menojen torjuminen. Ulkomailla asumisesta on siinä apua. Keskeneräisyyttäkin pitää sietää.

 

Toisinaan yritän unohtaa omat tottumukseni osallistumalla jonkun toisen järjestämälle kurssille. Sellainen virkistää kovasti. Minusta on ihanaa kuulla toisten puhuvan kirjoittamisesta. Kiinnostun uusista menetelmistä. Somaattinen eli kehon tietoa availeva kirjoittaminen toi siinä määrin uusia tulokulmia, että olen myös ryhtynyt ohjaamaan ja opettamaan kirjoittamista sen virittämänä.

 

8. Miten pidät yllä suomen kieltä vieraskielisessä ympäristössä?

 

Luen koko ajan paljon suomeksi. Vuonna 2010, kun ensimmäisen kerran muutin Amerikkaan, mukaan lähtevät kirjat piti valita tarkkaan. Nyt käytän lukuaikasovellusta. Perheeni puhuu suomea. Yritämme aktiivisesti olla käyttämättä sekakieltä, vaikka toisaalta tutkijaminäni kyllä myös innostuu luovasta sekakieleilystä. Vastineeksi kääntelemme huviksemme englanninkielisiä ilmaisuja suomeksi. Esimerkiksi George Washingtonista (mm. läheisen tien ja kansallispuiston nimi) käytämme nimeä Yrjö Pesutonni ja roinakauppa General Dollarin olemme suomentaneet Perustaalaksi.

 

BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?

 

Kaipaan varmaankin samoja arkisia asioita kuin moni muukin: läheisiä ihmisiä aivan eniten, sitten puhtaampaa juomavettä, mökkimaisemaa, ruisleipää ja hetkittäin myös salmiakkia. Kaipaan myös vapautta, rauhaa ja täydellisen kuulumisen tunnetta (sitä ei ymmärrä, ellei ole välillä jossain muualla). Kunnolliset lumiset talvetkin ovat ihania. 

 

Sarjan osat: 




 

Tuesday, 2 January 2024

Miksi en enää vihaa tammikuuta

 

Olen aina vihannut Suomen kevättalvea ja pitkää loskaista kevättä, jolloin tuntuu, ettei kevät koita koskaan, kesästä puhumattakaan. Kun muut intoilevat lopputalven hankia ja lisääntyvää valoa, minä haluaisin vain käpertyä talviunille. Suurin inhokkini on kuitenkin ollut tammikuu.

 

Olen syysihmisiä ja vuodenkiertoni alkoi aina ennen syksystä. Siihen oli vuosikymmenien tottumus; koululaisena elokuu tarkoitti uuden kouluvuoden starttia, opiskelijana syyslukukauden alkua ja opettajan elämässäkin syksy aloitti lukuvuoden. Oli ihanaa aloittaa uudet kurssit ja harrastukset ja kahlata läpi pimeyden kohti joulua.


Mutta tammikuu!


Olen aina ihmetellyt ihmisten intoa aloittaa uudet kuviot pimeimpään keskitalven aikaan. Itselleni joululoma ei koskaan riittänyt latamaan akkuja ja oli raskasta repiä itsestään energiaa jaksamaan pitkät pimeät talvikuukaudet. Minulla oli ennen usein tammikuussa maha kipeänä ja angsti koko maailmaa kohtaan, tähtitaivaan alla töihin lähteminen tuntui vielä pahemmalta kuin joulun alla.


Nykyään on toisin. Tajusin nimittäin joulun alla, että odotan tammikuun ensimmäisiä viikkoja innolla. Entiset lempikuuni maaliskuu ja syyskuu ovat saaneet tehdä tietä uudelle suosikille, ja nyt olemme tässä, vuoden alun rauhassa, joka on alkanut merkitä minulle luovia työviikkoja ja pursuavaa ideointia, tulevan vuoden innokasta suunnittelua ja odotusta. Entinen minäni nauraa ihmetellen, mutta kaikki muuttui silloin, kun muutin Saksaan. 

Ensinnäkin Kölnin syksy on lyhyempi ja valoisampi kuin kaamos-Suomen, ja joululoma on alkanut riittää palautumiseen paremmin kuin ennen. Työskentelin vuosia saksalaisissa yliopistoissa, joissa lukukausi loppuu tammikuussa tai viimeistään helmikuun alussa tehden tietä kahden kuukauden lukukausilomalle. Tammikuussa ei siis tarvinnut virittää vieteriä kesäkuuhun asti vaan muutaman hassun viikon pyristely riitti.

 

Toisekseen säässäkin on syynsä. Vietin juuri joululomaviikon lumisessa Suomessa, ja Kölnin kuiva asfaltti ja pidempään viipyvä päivänvalo tuntuvat siltä, kuin kevät olisi tullut. Saksassa näkee ensimmäiset kevätkukat helmikuussa, maaliskuu avautuu jo keväälle ja huhtikuussa voi pukeutua t-paitaan. Ei tietoakaan kuukausien loskassa kahlaamisesta ja lumien sulamisen odottelusta, takatalven lumimyrskyistä ja talven jälkeen harmaista ja likaisista jääkasoista.

Nykyään vapaana kirjailijana noudatan vuosiajattelua, jossa uusi aika alkaa tammikuusta eikä elokuusta. Joulutohinan jäkeisinä rauhallisina viikkoina koen olevani luovimmillani; viime vuosina tammikuu on synnyttänyt tekstejä, jotka päätyvät kansien väliin. Alkuvuosi tietää hyvää kirjoitusaikaa, sillä messuja ja muita vierailuja ei juuri ole, ja saan syventyä vain omiin ajatuksiini.

 

Niin on tänäkin vuonna. Aion viettää seuraavat viikot alkoholitonta ja somevapaata elämää ja keskittyä tärkeimpään eli kirjoittamiseen, kunnes vuoden muut kiireet alkavat valloittaa kalenteria.

 

Toivotan iloa ja innostusta sekä terveyttä ja turvallisuutta vuodelle 2024!


P.S. Kuvat on otettu toisena joulupäivänä noin klo 15.30, kun taivas ja lumi heijastivat kaikki värit.

Saturday, 28 October 2023

Ulkosuomalaiset kirjailijat 32: Emilia Suviala

 


1. Kuka olet ja mitä teet?

 

Olen Emilia Suviala, esikoiskirjailija. Esikoisromaanini Jaettu ilmestyi helmikuussa 2023. Olen julkaissut myös tietokirjan luovuudesta yhdessä siskoni kanssa. Koulutukseltani olen lasten kehitykseen erikoistunut psykologi, mutta viime vuodet ulkomailla asuessani olen keskittynyt kirjoittamiseen.

 

2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?

 

Muutimme ulkomaille yhteistuumin mieheni työn perässä. Ulkomaille muutto oli minulle mieluinen ajatus alusta alkaen, koska siinä tarjoutui mahdollisuus täysipäiväiseen kirjoittamiseen työlupien ynnä muiden puuttuessa. Tavallaan muutimme molempien työn perässä, itselleni kirjoittaminen ei vain ole samalla tavalla paikkasidonnaista kuin mieheni työ.

 

3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.

 

Asuimme kahdeksan vuotta USA:ssa, ensin Brooklynissä, New Yorkissa ja sitten Palo Altossa, Kaliforniassa. Nyt olemme asuneet kuukauden Lontoossa. Yhdysvalloissa on paljon hyvää, mutta myös paljon ei-niin-hyviä asioita. Itselleni merkityksellistä amerikkalaisessa kulttuurissa oli loputon usko omiin mahdollisuuksiin ja positiivissävytteinen tekemisen meininki. Kaikkea oli lupa kokeilla, eikä kukaan tullut viereen naljailemaan, jos asiat eivät menneet niin kuin oli etukäteen visioinut.


 

Lontoossa olen viettänyt aikaa vasta sen verran vähän, etten osaa sanoa maasta vielä paljoakaan. Ihmiset ovat täällä varautuneempia ja saattavat joskus tuntua hieman töksähteleviltä verrattuna suulaisiin amerikkalaisiin. Eroja oli toki myös itä- ja länsirannikon välillä. New Yorkissa ihmiset olivat kovempia ja reaktioherkempiä, Kaliforniassa tempo oli hitaampi ja ihmisiin oli paljon helpompi tutustua. 

 

Yhdysvaltojen vuosien jälkeen Eurooppa näyttäytyy kulttuurisesti ja historiallisesti uskomattoman rikkaana. Välimatkat ovat lyhyitä, junalla muutama tunti ja olet jo aivan toisenlaisessa ympäristössä. Ikävöin kuitenkin syvästi Pohjois-Kalifornian luontoa, Tyynen valtameren rantaa ja mykistävän kauniita puita. Ja se valo! 

 

4. Miten sinusta tuli kirjailija?

 

Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen tuli olo, että haluan tehdä jotakin luovaa. Kirjoittaminen oli aina tuntunut luontevalta, mutta en ollut koskaan uskaltanut uneksiakaan proosan kirjoittamisesta, sellainen kuului joillekin muille, taitavammille ja taiteellisemmille. Uskaltauduin kuitenkin Psykologiliiton järjestämälle kirjoittajakurssille, jossa sain aikaan ensimmäiset fiktiiviset tekstini ja esimakua proosan kirjoittamisen magiasta. Kirjailijan identiteettini on kehittynyt vuosien varrella sinnikkään kirjoittamisen ja kannustavan palautteen tuloksena. 

 

5. Mitä kirjoitat?

 

 

Kirjoitan henkilövetoista nykyhetkeen sijoittuvaa proosaa, jossa ihmissuhteet toimivat laajempien yhteiskunnallisten kysymysten kuvina. Tai näin tällä hetkellä. En halua sitoa itseäni mihinkään kategoriaan. Haluaisin jatkossa kokeilla erilaisia genrejä kuten esimerkiksi trilleriä tai historiallista proosaa, mutta henkilöiden sisäisistä motivaatioista käsin kirjoittamista tuskin hylkään.

 

 

 

 6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?

 

Vaikea sanoa, mitä kirjoittaisin, jos olisin asunut kaikki nämä vuodet Suomessa. Sijoitan teokseni paikkoihin, jotka tunnen ja joissa elän. Silloin on jo jonkinlainen kehikko tarinalle, eikä kaikkea tarvitse luoda tyhjästä. Piilaakso on vastakulttuurien kehtona herkullinen tapahtumapaikka. Seuraavat teokseni sijoittuvatkin Pohjois-Kalifornian maisemiin.

 

Suomen kieleen ulkomailla asuminen tietysti vaikuttaa. Jossain vaiheessa sitä alkaa ajatella lauseita englannin kielen läpi. Ympärillä puhuttu kieli ikään kuin tarttuu kehoon ja sitä alkaa intuitiivisesti etsimään lauseille rytmiä, joka ei sitten kuitenkaan toimi suomen kielessä. Sitten kun joutuu kääntämään lauseen kieliopin mukaiseksi, se kutistuu vääränlaiseksi. Katedraalista tuleekin vaja.

 

7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?

 

Kirjoitan säännöllisesti joka arkipäivä. Aamupäivät ovat parhaimpia, en kykene kirjoittamaan myöhään illalla kuin vain pakon edessä. Pidän yleensä aamuisin meditaatiohetken ja viimeistään päivän puolivälissä joogaan. Inhoan rutiineja ja niiden toisteisuutta, mutta samalla tiedostan sen, miten paljon ne kannattelevat kirjoittamistani. 

 



8. Miten pidät yllä suomen kieltä vieraskielisessä ympäristössä?

 

Vaikka luen nykyään enemmän englanniksi, koetan lukea rinnalla myös suomenkielistä kirjallisuutta. Yritän puheessani välttää finglishiä ja etsiä sanoille aina suomenkielisen vastineen. 

 

BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?

 

Mämmiä ja karjalanpiiroita. Puolukoita ja sieniä. Metsää. Kevään tuoksua. 

 

Ulkomailla asuminen on pakottanut minut astumaan mukavuusalueitteni ulkopuolelle useammin kuin kerran. Itselleni vieraalla kielellä operoiminen oli aluksi haastavaa. Jossain vaiheessa uskaltauduin kuitenkin ryhmämuotoiseen toimintaan ja löysinkin kanssataiteilijoiden vertaisryhmän, jonka valmennuksen ja tavoitteiden asettamisen ansiosta olen päätynyt tekemään asioita, joista en olisi osannut uneksiakaan.

 

Joku vuosi sitten lanseerasin esimerkiksi Self Help Box -nimisen Instagram-tilin, jonne on kertynyt jo melkein satakunta “konseptuaalista ohjetta luovuuteen ja mielenterveyteen”. Kun joutuu kamppailemaan tullakseen ymmärretyksi, joutuu myös aktiivisesti etsimään uudenlaisia tapoja ilmaista itseään. Ei pelkkä vapaus, mutta myös rajoitukset voivat olla suuri luovaa työtä eteenpäin vievä voima.