Wednesday, 19 September 2018

Ulkosuomalaiset kirjailijat 16: Christina Sandu

Joskus kollegoiden tekstiä lukiessa mielen valtaa positiivinen kateus. Teksti tai tarina tuntuu niin hyvältä, että melkein toivoisi, että se olisi lähtöisin omasta kynästä. Näin minulle kävi lukiessani Christina Sandun esikoisteosta Valas nimeltä Goliat. Kyseinen kirja päätyi myös Finlandia-ehdokkaaksi eikä syyttä. Romanian ja Suomen väliä seilaava perhetarina on kertomus ihmisistä erilaisten pyrkimysten ja kulttuurierojen keskellä. Ja on siellä tietysti rakkautta myös. Ja valas nimeltä Goliat.
1. Kuka olet ja mitä teet?

Olen Cristina Sandu. Tähän kesään saakka olen tehnyt töitä kirjakaupassa ja kustannustoimistossa, mutta tällä hetkellä kirjoitan täysipäiväisesti. 

2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?

Olen asunut ulkomailla moneen otteeseen. Ensimmäistä kertaa muutin Ranskaan 15-vuotiaana, isäni työn takia. Palasin Suomeen käymään lukion loppuun. Lukion jälkeen olen asunut kolme vuotta Ranskassa, vuoden Skotlannissa ja viimeiset kaksi vuotta Englannissa. Olen myös ollut Erasmus-vaihdossa Italiassa. Luulen, että olen jäänyt koukkuun vieraisiin maihin muuttamiseen. 
Oxfordin maisemia
3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.

Päädyin Englantiin koska halusin kokea jotakin uutta, ja se on tuntunut sopivalta paikalta jäädä asumaan joksikin aikaa. Etenkin Oxford sopii minulle tällä hetkellä, koska täällä on niin rauhallista: paljon luontoa ja toisaalta paljon kulttuuria. Vanhat yliopistorakennukset ovat todella kauniita. Rakastan englannin kieltä ja englanniksi kirjoitetun kirjallisuuden seuraaminen on hirveän kiehtovaa.

4. Miten sinusta tuli kirjailija?

Olen kirjoittanut tarinoita siitä asti, kun opin kirjoittamaan. Tämä alkoi siitä ihmeellisestä oivalluksesta, että pystyn luomaan kokonaisia maailmoja vain kynän ja paperin avulla. 

Jossakin vaiheessa, n. 20-vuotiaana, aloin suunnitella romaania, joka käsittelisi toista kotimaatani Romaniaa. Näin syntyi esikoiskirjani Valas nimeltä Goliat (Otava). 


5. Mitä kirjoitat?

Tähän asti olen keskittynyt pitkään proosaan, ja esikoiskirjani on romaani. Tällä hetkellä minua kiinnostaa enemmän lyhytproosa – miksi sanoa jotakin niin pitkästi, jos pari sivua riittää? Samalla haluaisin kokeilla jotakin minulle aivan uutta genreä, kuten matkakirjallisuutta ja esseetä. 


6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?

Näkyy varmasti, ainakin tematiikan ja paikkojen kautta. Esikoisromaanini kertoo kahden kulttuurin välillä kasvamisesta. Myös tämänhetkisissä kirjaprojekteissani liikun enimmäkseen muissa maissa kuin Suomessa – luulen, että Suomi on minulle liian läheinen, jotta kokisin, että voin kirjoittaa siitä. 

7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?

Olen melko kaoottinen kirjoittaja. Esikoiskirjani kirjoittamiseen meni monta vuotta ja kirjoittaminen tapahtui hajanaisesti, aina silloin kun siihen oli aikaa. Tällä hetkellä kirjoitan kokopäiväisesti, mutta on päiviä, jolloin en kirjoita ollenkaan vaan pelkästään luen. Ylipäänsä olen kuitenkin kirjoittajana sellainen, että idean saatuani kirjoitan todella paljon, ja lopulta karsin suuren osan tekstiä pois. 
8. Miten pidät yllä suomen kieltä vieraskielisessä ympäristössä?

Tuon aina Suomen vierailulta suomenkielistä kirjallisuutta. Tämän lisäksi kirjoitan suomeksi. 

BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?


Wednesday, 12 September 2018

Ulkosuomalaiset kirjailijat 15: Milja Kaunisto

Milja Kauniston kauniskantiset historialliset romaanit ovat usein vilahtaneet silmännurkasta, mutta vasta viime keväänä pääsin tutustumaan niihin, kun Kölnin suomalaisen seurakunnan vaihtohyllyyn oli ilmestynyt Luxus. Teos kuljetti lukijansa keskelle Ranskan vallankumousta ja oli oikein viihdyttävä.
1. Kuka olet ja mitä teet?

Olen Milja Kaunisto, kirjailija ja musiikintekijä, äiti ja puoliso. Harrastan ruoanlaittoa, juoksua, järjestötoimintaa ja viime aikoina myös vuorikiipeilyä.

2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?

Vanhempani ostivat Ranskasta maalaistalon 80-luvun lopulla. Minä olin silloin herkässä teini-iässä ja hurahdin Ranskan maaseutuun täysin. Kävin Bourges’in kaupungissa lukion ja päädyin harhailemaan muihin maihin vuoteen 2004 asti. Silloin Ranskan kutsu kävi sietämättömäksi ja muutimme mieheni kanssa tänne pysyvästi.

3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.

Ranska on monimuotoinen maa, jossa suurkaupunkien väkivaltainen syke ja maaseudun leppoisan hedonistinen elämäntyyli elävät rinta rinnan. Maanviljelylle se on ideaali maa, sillä ilmastoa löytyy vuoristoseutujen kylmyydestä pohjoisten rantojen sateisiin, Keski-Ranskan kumpuileviin jokilaaksoihin ja etelän välimerellisiin helteisiin. Maa on ylpeä historiastaan, eikä syyttä: vanhoja rakennuksia ja kulttuuriperintöä sekä kieltä suojellaan raivokkaasti.
4. Miten sinusta tuli kirjailija?

Olen aina kirjoittanut: päiväkirjoja, laulutekstejä muille artisteille, blogia ja pöytälaatikkoromaaneja. Lasten syntymän aikoihin väsyin musiikkialaan ja ryhdyin kirjoittamaan ensimmäistä historiallista romaaniani. Löysin siitä itselleni ilmeisen sopivan lajityypin, sillä ensimmäinen romaanini Synnintekijä sai heti kustantajan, ja koko trilogia ilmestyi vuoden välein. Siitä saakka olen kirjoittanut ammatikseni, ja tahti muuttuu yhä hurjemmaksi ja ideat railakkaammiksi.

5. Mitä kirjoitat?

Kirjoitan Euroopan historian suurista taitekohdista, mutta lähes aina mariginaali-ihmisen näkökulmasta. Olavi Maununpoika -trilogiassani kertoja oli suomalainen biseksuaali pappi Sadan vuoden sodan melskeissä Ranskassa. Purppuragiljotiini-trilogiassani kertojana toimivat tittelinsä ja arvonsa menettänyt kreivitär sekä pyöveli Ranskan vallankumouksen aikana. Uusimmassa romaanissani 1900-luvun Pariisista kertoo naisvankilan vartija.


Minua kiinnostaa ihmisen mikrohistoria, ja nimenomaan niiden historia, joista historiankirjoissa ei kosolti urotekoja kerrota: rikollisten, outolintujen, taiteilijoiden, kadunmiesten, vähemmistöjen. Miltä on tuntunut, tuoksunut, maistunut olla ihminen historian eri aikakausina? Miltä tuntuu olla ulkopuolinen suurten myllerrysten sattuessa kohdalle? Mikä on historian opetus omalle ajallemme, ja kykeneekö ihminen ottamaan siitä milloinkaan oppinsa? Mikä ihmisessä saa janoamaan valtaa ja tallaamaan toisen päälle?

Haluan tietää historiallisten kriisien lähtökohdat, ymmärtää niitä, ja kaikkein eniten ymmärtää ihmistä. Historian tuntemus auttaa minua ymmärtämään paremmin nykyihmistä. Toivoakseni lukija saa kirjoistani liikahdusta tajuntaansa, ymmärrystä ja ehkä myös uteliaisuuden tutkia aihetta lisää.



6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?

Näkyy kaikilla tavoin. Kirjoitan muistiin kaikki perinnereseptit, joita vastaani tulee Euroopan eri kolkissa. Käytän niitä häikäilemättömästi kirjoissani, niin kuin myös perinnemusiikkia, suullisen perinteen tarinoita ja legendoja, vanhojen rakennusten  piirrustuksia ja madonsyömiä, ocin tai latinan kielisiä tekstejä. Näkökulmani historiaan on kuitenkin lähes aina ulkopuolisen, sillä vaikka olen syvästi juurtunut kotikylääni Villecomtaliin, olen kuitenkin korostukseni ja ulkonäköni vuoksi aina ulkopuolinen. 

7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?

Kirjoitan iltapäivisin. Rutiinini on joka työpäivä sama. Nousen puoli kahdeksalta ja laitan lapset kouluun. Lähden tunnin lenkille läheisen metsän vuoripolulle. Sitten vastaan meileihin, luen taustatutkimusta ja valmistan lapsille lounaan. Työstän samalla iltapäivän kirjoitusaihioita mielessäni. Lounastettuani palaan työpöydän ääreen ja alan suoltaa tietokoneelle työstettyjä ideoita. Teen töitä noin iltakuuteen. Luen taustatutkimusta ennen nukkumaanmenoa. Niin ideat hautuvat yön yli. Minulla on jonkin verran hankaluuksia päästää irti kirjoitustyöstä myös vapaa-ajalla, joten kun pidän lomaa, tietokone jää kotiin.
8. Miten pidät yllä suomen kieltä vieraskielisessä ympäristössä?

Kirjoittamisen lisäksi: luen, luen ja luen. Luen suomenkielisiä tietokirjoja, romaaneita ja sanomalehtiä. Minulla on suomalainen aviomies, jonka kanssa vaihdamme ajatuksia suomeksi. Lasten on yhä vaikeampaa puhua suomea, sillä heidän ystävänsä ja lähipiirinsä puhuu ranskaa. Minä kuitenkin pidän tiukasti kiinni iltasadun lukemisesta, suomenkielisistä kirjoista ja vuosittaisista Suomi-matkoista, jotta lapseni pysyisivät kiinni juurissaan. 

BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?

Kaipaan saunaa ja pulahdusta hiljaiseen järveen. Hiljaisuus ja hyvä johtovesi, maistuvat juurekset ja Kotijuusto, suolakurkut ja näkkileipä, luistelu järven jäällä, lapsuuteni Pispala. Kyllä minä niitä kaipaan. Onneksi matkustan kuitenkin Suomeen neljästi vuodessa ja tankkaan tunnelmia. Rakastan juuriani ja olen niistä ylpeä, vaikka Ranska sopiikin minulle paremmin asuinmaana.

Jos sinulla on mielessä ajatuksia, joita ei tullut esiin kysymyksissä, voit kertoa niistä tähän.

Hyvää Ranskassa: oma pikkukyläni! Villecomtal on yhteisöllinen, kuin yksi suuri olohuone, jossa jokainen tekee yhteisön hyväksi voitavansa. Ajassamme, jossa luottamus valtaapitäviin horjuu ja ihminen tuntee itsensä voimattomaksi, yhteisössä toimimisesta saa voimaa, tunteen että on hyödyksi.

Kuvat: Milja Kaunisto


Saturday, 8 September 2018

Kokkolan Neristan ja historian läheisyys

Kokkola on minulle tällä hetkellä se Suomen kesäkaupunki. Tätähän sanotaan melkein kaikista Suomen paikkakunnista, jotka vilkastuvat kesäisin ja tarjoavat kesäaikaan monenlaista tapahtumaa ja viihdykettä. Mutta jostain syystä Kokkolasta on tullut minun mielenmaisemani.

Vaarini on kotoisin tuosta merenrantakaupungista, joka on aivan ihana, vaikka sinne päästäkseen saakin istua monta tuntia bussissa. Olen miettinyt, voiko ihmiseen jäädä jälki paikoista: voiko Kokkola tuntua kotoisalta, koska isoisovanhempani ovat tallanneet sen katuja? Isotätini asuintalon paikalla on nykyään Veroviraston parkkipaikka, mutta yksi isovanhempieni historiaan liittyvä elokuvateatterirakennus on edelleen pystyssä.
Tänä kesänä lähdimme siskoni kanssa opastetulle kiertokävelylle kuuntelemaan entisaikojen elämästä. Kierroksia järjestetään kesäkeskiviikkoisin ja reitti vaihtelee, joten opastukselle voi osallistua useammankin kerran. Lisätietoja Kokkolan matkailun sivuilta.

Kierros alkoi Mannerheiminaukiolta keltaisen raatihuoneen kupeesta. Nykyään siellä tosin harjoittelee Keski-Pohjanamaan kamariorkesteri ja politiikkaan tehdään muualla. Itse asiassa en ollut aikaisemmin tajunnut, että juuri siinä kohtaa kaupunki jakautuu kahtia. Toiselle puolelle avautuu  Neristan vanhoine puutaloineen ja toiselle jää Oppistan eli kaupungin nykyinen ostoskeskusta kivitaloineen.  Sieltä lähdimme kulkemaan kohti kauppatoria, jolla järjestetään keskiviikkoisin iltatori. 
Kierroksen mielenkiintoisinta antia oli Suntin tarina. Kuivan kesän jälkeen kaupungin halkaiseva puro lipui vaivaisena liruna kohti merta. Mutta joskus on ollut toisin, sillä nykyisen kauppatorin päällä on vielä joitain vuosisatoja sitten sijainnut merenlahti ja keskustan kulmalla satama. Suntin varrella on edelleen myös ihania punaisia venevajoja.

Kokkola onkin nimenomaan vaurastunut ja kansainvälistynyt satamansa ja meriliikenteen takia. Alkujaan vanha kaupunki eli Neristan oli juuri merenkulkijoiden ja muiden alempiluokkaisten kotiseutua. Tallella on vielä muutamia merimiesten asutukseen tarkoitettuja yksihuoneisia puutaloja. Nykyään Neristanin vanhoista ja suojelluista taloista saa pulittaa sievoisen summan, jos alueelle halajaa.
Noin reilun mittainen opastettu kierros tuntui varsin lyhyeltä, sillä mielenkiintoista kerrottavaa oli niin paljon. Tarinat liikkuivat vanhojen palovakuutusten kautta Sauli Niinistön vierailuun ja uusista taideteoksista Snellmaniin, joka vietti lapsuutensa Kokkolassa.

Lukeva poika -niminen muistomerkki kunnioittaa kaupungin omaa poikaa, joka kuulemma pakkasi kirjat veneeseen ja souti nykyisen Kauppatorin yli kokkokivelle eli rauhalliseen paikkaan lukemaan. Sen verran taidevandalismia on tapahtunut, että taideteokseen kuuluvasta teräksisestä omenapuusta on vuosien saatossa hävinnyt omenoita.

Kokkolan Neristan on vireä alue, jolla järjestetään avoimet pihat -tapahtumia ja joulutempauksia ja jonne kannattaa ehdottomasti poiketa, jos joskus se joskus sattuu reitin varrelle. 

Tähän loppuun vielä yksi kahvilavinkki!
Vohvelikahvila kuuluu jokakesäisiin perinteisiin, vaikka en makeansyöjä olekaan. Taidekorttelissa sijaitsevan kahvilan rauhallinen sisäpiha kutsuu viihtymään, ja kahvilan valikoimissa on sekä suolaisia että makeita vohveleita. Paikka ei ole hinnalla pilattu, ja vohveleita saa myös puolitettuna.
 Tämänvuotinen valintani oli sellainen mättö, että en jaksanut syödä sitä loppuun asti, mutta onneksi lapset auttoivat tätiä.
Vohvelikahvila löytyy osoitteesta Pitkänsillankatu 26 ja on auki toukokuun viimeisestä viikosta venetsialaisiin asti.

Lue myös:
Thursday, 6 September 2018

Minä minä minä ja aviomies

Oma instagram-filosofiani on, ettei omaa naamaa tarvitse kaikkialle postata, koska sitä katselee muutenkin liian usein peilistä. Tämän kuukauden IGTT:n teema ovat kuitenkin omakuvat, joten tässä teille instagram-historiani omakuvat ja tarinat kyseisten hetkien takan.

Selfieitä löytääkseni minun piti selata koko viisivuotinen Instagram-historiani läpi, koska niitä on fiidissäni vain vähän. Käsiäni ja jalkojani olen kuvannut, koska kukkia ja luonto, mutta selfie ei ole minulle luonteva kuvatyyppi. Taidan olla liian vanha tai ainakin vanhanaikainen. Minulta ei siis tipu kuvausvinkkejä selfieihin, sillä asetelmat, kukat ja talojen julkisivut ovat (minusta) kiinnostavampia.

Firenze 2015
Olin opetusvierailulla Firenzen yliopistossa ja majoituin pieneen majataloon keskustassa. Värit ja miljöö olivat kohdillaan, vaikka silloisen puhelimeni kuvanlaatu ei tee oikeutta ympäristölle. Tässä on myös aika kivasti kaupungin henkeä: keltaista ja vaaleanpunaista on kadut täynnä, kitschinen kattokruunu ja muovikukat kruunaavat kaiken. Ihana kaupunki, suosittelen kyllä!

Hämeenlinna 2015
Ulkosuomalaiselle jokainen käynti Suomessa on matka. Tammikuussa oli pureva pakkanen ja jäähileet koristelivat kasvot kävelylenkin jälkeen. Juuri tällaisia hetkiä minulla on Kölnissä ikävä. Tästä kuvasta jouduin muuten kerran kinastelemaan yhden ystävän kanssa, koska hän oli varma, että siinä on pikkusiskoni enkä minä. Mutta kyllä se minä olen.

Iso-Äiniö 2016
Peilit ovat oma suosikkini, kun täytyy saada omakuvia. Tämä törötti pellon laidassa valaisemassa pimeää mutkaa. Kuvassa näette jännittyneen morsiamen, joka kävi tarkastamassa hääpaikan pari päivää ennen H-hetkeä. Tällä hetkellä jännittää taas, koska noissa samoissa maisemissa vietetään ensi viikolla kirjailijapäiviä, joissa olen mukana. Raportti seuraa myöhemmin - ja lupaan käydä katsomassa, onko peltopeili vielä paikoillaan.

Asikkala 2016
Häiden jälkeisenä päivänä Päijänteen rannalla. Vietimme pari mökkipäivää ennen Saksaan paluuta, sillä varsinainen häämatka odotti vasta seuraavan vuoden puolella. Tässä kuvassa on minusta ihanaa kaikki, vaikka itse sanonkin. Kuvaajana aviomies, josta lisää tämän tekstin lopussa.

Coimbra 2016
Niin, suurin osa ottamistani omakuvista on jotain tällaista. Häämatka oli hyvä. Tämä majatalo Coimbrassa todella viehättävä, olin ostanut uudet kengät ja jotenkin miljöö kutsui kuvaamaan. Jos kamera olisi ollut toisin päin. se olisi varmasti paljastanut yhtenä Naanatalin aurinkona loistaneen naaman.

Kyseisenä päivänä olimme päättäneet, että tänään juodaan vähän vähemmän alkoholia. Ja kuinkas sitten kävikään! Hotellin henkilökunta oli diilannut huoneeseemme punaviinipullon, onnittelukortin ja kaksi lasia. Lahja oli pakko avata heti, koska emme viipyneet tuolla kuin yhden yön yli.

Madrid 2018
Tässä esimerkki kuvasta, joita fiidissäni on tämän vuoden aikana ollut. Selfieitä ei ole, mutta olen itse päässyt kohteeksi parikin kertaan. Paljastetaan se tässä nyt: Tällaiset kuvat ovat aviomiehen pyynnöstäni ottamia.

Asiahan on niin, että jokaisen bloggaajan takaa löytyy kuvaustaitoinen aviomies tai matkakumppani. Suurin osa kuvista, joissa itse olen, on rakkaan aviomieheni räpsäisemiä. Hän osaa kameran käytön joskus jopa paremmin kuin minä ja tottelee ohjeita aika hyvin.

Mielestäni en ole kovin vaativa, mutta aviomies lähetti minulle kerran linkin tähän videoon. Olisikohan hän kosinut, jos olisi osannut nähdä tulevaisuuteen?
Kyllä, been there, done that. Meilläkin on koettu tilanteita, joissa aviomies ei saa koskea kahvikuppiinsa, ennen kuin se on kuvattu. Tässä yksi esimerkki Buenos Airesista vuodelta 2015.
Lisää kuvia Instagram-fiidissäni @viherjuuria

P.S. Rakas lukija, älä säikähdä. Blogissa on ollut viime aikoina aika paljon juttuja minusta ja useissa kuvissa myös sama naama, mutta suunta muuttuu pian. Maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempiakin asioita kuin minä =D 

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka vetäjinä toimivat Suomessa matkablogit Vagabonda ja Travellover .
Wednesday, 5 September 2018

Ulkosuomalaiset kirjailijat 14: Eppu Nuotio

Eppu Nuotio on nimiä, joihin ei ole voinut olla törmäämättä, jos vähänkään tuntee suomalaista teatteria, kirjallisuutta tai tv-tuotantoja. Olinkin viime syksynä aivan innoissani, koska sain majoittaa Epun meille hänen vieraillessaan täällä Kölnissä. Eppu antoi lähes 70 kirjan kokemuksellaan hyviä vinkkejä juuri ensimmäisensä julkaisseelle.
1. Kuka olet ja mitä teet?

Olen Eppu Nuotio. Kirjoitan kirjoja, näytelmiä, musikaaleja, kuunnelmia, runoja, lauluja, kolumneja, tv-ohjelmia, kortteja, kirjeitä, sähköposteja, muistikirjaa ja listoja. Ja joskus jotakin muutakin.

2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?

Mies kertoi halunneensa asua AINA Berliinissä. Olimme olleet siinä vaiheessa yhdessä 25 vuotta. Yllätyin ja pistin toimeksi.

3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.

Oikeastaan voin puhua vain Berliinistä sillä muuta Saksaa tunnen vielä huonosti, mutta sen verran kumminkin että Saksa on kyllä eri kuin Berliini. Berliini on Saksan New York. Tässä kaupungissa arvostan pitkäaikaista luomutuotantoa ja sen tukemista, Berliinin jokaisessa kaupunginosassa olevia biotoreja, biokauppoja, luomun määrää tavallisissa kaupoissa, arvostan sitä että kaupat ovat sunnuntaina kiinni, perheet (laaja käsite täällä, perhepiiriin saattavat kuulua ystävät ja naapuritkin) monen sukupolven voimin yhdessä aamiaisella ja päivää viettämässä puistossa.

Arvostan vihreän suurta määrää, järviä, jalkakäytävillä kasvavia puita ja niiden ympärille kyhättyjä pikkupuutarhoja, yhteisöllisyyttä, toimivaa joukkoliikennettä ja sitä että lapset saavat olla täällä pidempään lapsia (tosiaan, puukelkat, puulelut, ihan oikeat lasten vaatteet eikä mitkään ”poptähtikuteet” 3-vuotialla, kännykätön, ipaditon lapsuus).

Arvostan sitä, että marketit eivät ole nielaisseet pikkukauppoja vaan edelleen täällä ostetaan kala kalakauppiaalta, liha lihakauppiaalta, juustot juustokauppiaalta ja lähes kaikki muu torilta. Arvostan sitä, että puolentoista kilometrin säteellä kodistani on kuusi kirjakauppaa.

4. Miten sinusta tuli kirjailija?

Kirjoittamalla ja lukemalla. Kirjat ja kirjallisuus on ollut minun kaidepuuni, siitä kiinni pitämällä olen selvinnyt suuristakin vastoinkäymisistä. Olen kirjoittanut aina, lapsena runoja, näytelmiä (esitimme aina uutena vuotena kotona näytelmän) ja teininä jo lehtijuttuja ja kaikenlaista muutakin. Lukioaikana kirjoitin jo romaanin, onneksi sitä ei julkaistu!

5. Mitä kirjoitat?

Kirjoitan paljon ja kaikenlaista. Nyt työn alla on rikosromaani, nuortenkirja, kaksi lastenkirjaa, yksi näytelmä, yksi pienoismusikaali, yksi suurempi musikaali, yksi sanataidekirja, yksi rakkausromaani ja runokokoelma. Rakastan tämän ammatin mahdollisuuksia enkä halua rajoittaa itseäni yhteen lajiin. 

6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?

Kyllä se näkyy. Asuinpaikkani ovat aina vaikuttaneet teksteihini. Ja tuntuu, että ulkomailla asuessani olen vielä enemmän suomen kielessä kiinni. Hion lausetta pidempään. Yhden sarjani päähenkilö, puutarhamatkaaja Ellen Lähde on paljon Berliinissä, sillä hänen poikansa ja tämän kumppani ja heidän kaksospoikansa asuvat Berliinissä. Seuraava Ellen Lähde -kirja ilmestyy keväällä 2019 ja se on oikea Berliini-kirja.

7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?

Kirjoitan heti kun herään kaksi tuntia. Edessäni vain lämmin sitruunamehu, jossa ruokalusikallinen pellavansiemeniä. Kahden tunnin päästä aamujooga, jonka jälkeen syön aamiaisen, sitten lenkille koiran ja usein miehenkin kanssa. Lenkin jälkeen taas kaksi-kolme tuntia töitä, sitten lounas, sitten taas kaksi tuntia töitä. Kahden tunnin pätkät ovat parhaita, ajatus pysyy kirkkaana, ruho ei uuvahda. Kun raatoviiru lähestyy on tietenkin pakko kirjoittaa pidempään ja venyttää iltaan.
Eppu kirjoittaa usein selällään sängyssä.
8. Miten pidät yllä suomen kieltä vieraskielisessä ympäristössä?

Perheen, ystävien vierailujen, suomalaisen tv:n ja ennen muuta suomenkielisen kirjallisuuden avulla.

Sunday, 2 September 2018

Mitä aikuisena voi tehdä

mitä lapsena ei olisi saanut?
Yhtenä iltana saavuimme miehen kanssa myöhään kotiin eikä illallisen laitto huvittanut kumpaakaan. Onneksi kaapissa oli dippiainekset sekä vihanneksia ja naksuja, joten pikatarjoilu oli nopeasti valmis. Kun kysyin, missä syödään, mies ehdotti olkkarin sohvaa. (Tähän huomautus, että meillä ei juuri syödä muualla kuin keittiönpöydän ääressä.) Minä siitä hämmästyneenä toteamaan, että aijaa.

Johon mies, että me ollaan aikuisia, me saadaan tehdä, mitä halutaan.
Kuten syödä olkkarin sohvalla.
Aika hurjaa.

Jäin miettimään asioita, joita aikuisena voi tehdä mutta jotka lapsena olivat kiellettyjä. 

1. Syödä karkkia vaikka joka päivä.
Lapsena tiukkojen karkkipäivien puristuksessa eläessäni unelmoin siitä, miten isona syön varmasti joka päivä karkkia. Mutta ei se sitten ollutkaan niin jännää, kun se ei enää ollut kiellettyä.

2. Pelata pleikkaa yötä myöten, kun kukaan ei rajoita peliaikaa.
Vaimo tosin saattaa joskus toivoa, ettei peli-ilta venyisi liian pitkäksi, mutta muita rajoituksia ei ole.
3. Viettää koko päivän sisällä tai vaikka sängyssä, sillä kukaan ei pakota ulos.
Tee niin kuin minä sanon äläkä niin kuin minä teen. Ulkoilu ja liikunta ovat terveellisiä ja joka päivä pitää käydä happihypyllä, paitsi silloin kun on aikuinen.

4. Korvata lämpimät ateriat #lisäätähänjokuepäterveellinentuote

5. Tietenkin katsoa kaikki elokuvat ja lukea kirjat ilman ikärajaongelmaa, paitsi minä, jolle K12 alkaa olla jo liian jännää.

Mutta yksi asia on aikuisuudessa kurjaa. Lapsena oli pakko nukkua tai mennä nukkumaan, vaikka ei olisi huvittanut. Aikuisena taas huvittaisi nukkua, mutta sitä ei koskaan ehdi tai saa tehdä tarpeeksi, koska elämä. Lapsena oli tylsää joutua päiväunille, aikuisena päiväunet ovat arjen luksusta.

Ja onneksi aikuisenakin saa hullutella ja hassutella eikä elämää tarvitse ottaa liian vakavasti. Kölnissä juhlittiin eilen kesäkarnevaaleja. Vietin iltaa ystävän parvekkeella kukkaseppele päässä, koska miksi ei.

Mitä muita asioita tulee mieleen?
Thursday, 30 August 2018

Ulkosuomalaiset kirjailijat 13: Maria Carole

Osuuskumma-kustannus perustettiin kuusi vuotta sitten rikastamaan suomalaista kirjallisuuskenttää. Scifiin, kauhuun, spekulatiiviseen fiktioon ja fantasiaan keskittyvä kustantamo on levinnyt Ranskaan asti, sillä sen riveissä toimii ainakin yksi ulkosuomalainen kirjailija.
1. Kuka olet ja mitä teet?

Olen Maria Carole, ranskansuomalainen (fantasia)kirjailija.

Koulutukseltani olen terveydenhuollon laadunhallintaihminen, mutta sitä olen tehnyt viime vuosina lähinnä pätkätyöläisenä. Ammatti-identiteetti painottuu yhä vahvemmin kirja-alan puolelle. Olen kiinnostunut kirja-alasta laajemminkin kuin vain kirjailijuuden osalta ja kommentoin kuplalleni kovaan ääneen milloin mitäkin. 

Lyhyesti: Ulkosavolainen. Kirjailijahko. Beige, epädramaattinen, enimmäkseen vaaraton.

2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?

Olen asunut Ranskassa jo pitkälti yli kolmanneksen elämästäni. Olin täällä ensimmäisen kerran jo lukion jälkeen au pairina, mutta sitten päädyin maahan lopullisemmin vaihtovuonna – lähdin Ranskaan tausta-ajatuksena se, että jään, jos miellyttää tarpeeksi. Ilmeisesti miellytti, kun olen vieläkin. Joskin koen Ranskan ennemminkin vahinkona kuin selkeänä valintana. 
3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.

Mitä Ranskasta voi kertoa, mitä Suomessa ei jo tiedettäisi?

Maa on iso, olen asunut sekä Välimeren rannalla että ihan Belgian rajalla, ja monella muullakin kulmalla. Muuttokilometrejä on kertynyt lähemmäs 3000. Jokainen alue on hengeltään varsin omanlaisensa. Nykyään olen Strasbourgissa, Saksan rajalla. 

Täällä on polkupyöriä kuin Hollannissa ja kosmetiikka ja vegetuotteet haetaan tois puol jokke.

4. Miten sinusta tuli kirjailija?

Vahingossa. Pohjimmiltaan kerron syyksi kesän, jolloin ei ollut mitään tekemistä. Oli vain parveke kivenheiton päässä Välimerestä ja lämpimät yöt. Sekä tieto siitä, että pian muutettaisiin pois. Piti kirjoittaa kaupunki itsestä ulos, kivien ääni meren pohjassa, kun painaa korvat veden alle. 

Sitten sotkin sormeni tuoreltaan perustetun kustannusosuuskunnan hommiin, ja se puri tiukasti kiinni. Osuuskumman riveissä olen yhä näin 5+ vuotta myöhemmin. 
Loppuviimein kirjailijuuden aiheutti kaksi sanaa: ”Kerro lisää.”
Kerroin.
Syntyi Tulen tyttäriä.

5. Mitä kirjoitat?

Ensisijassa spekulatiivista fiktiota, fantasiaa noin pääosin. Esikoiseni, Tulen tyttäriä (Osuuskumma, 2014), on fantasian nahkaan puettu viihdekirja aikuislukijoille. Varsinaisesti en ollut kirjoittamassa sarjaa, mutta romaani saa itsenäisen jatko-osan ensi vuonna, todennäköisesti kesällä. 
Työn alla on myös nuortenfantasiaa, tiiliskivimitassa (sori vain kaikki kirjavinkkarit, jotka kaipaavat ohutta vinkkilistoille, ehkä sitten tämän jälkeen...). Sen osalta jalka on kustantamon oven välissä, mutta romaanin aikataulu on vielä jokseenkin avoin. 

Lisäksi olen julkaissut muutamia novelleja, lähinnä Osuuskumman antologioissa. Niistä Ruusunnuppuni, kaikkeni on käännetty englanniksi ja ranskaksi. 

6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?

Luulen, että itse asiassa aika vähän. Ranskaan liittyvät projektit ovat joko tiukasti pöytälaatikossa tai vasta ideoiden tasolla. 

7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?

Olen huono rutiinien kanssa. Parhaimmillaan kyllä istun kiltisti toimistotyöaikaan pöydän ääressä sen tuhannenkahdensadan sanan verran, mutta totuudellisempaa on todennäköisesti se, mitä olen joskus sanonut Tulen tyttäristä: se syntyi iltayhdeksän ja aamuneljän välillä, jalat ristissä sohvalla. Kunhan ei tarvitse ennen aamukymmentä kirjoittaa, niin kaikki sopii. 

Jokainen käsikirjoitus on ollut hyvin erilainen projekti. Se, minkä on luullut omaksi tavakseen, ei olekaan toiminut seuraavan kanssa. Itse asiassa luulen, etten juurikaan pidä kirjoittamisesta. Pidän siitä, mitä saan aikaiseksi, pidän jopa siitä, kun juonenkäänteiden pohdinta vie yöunet, mutta kirjoittaminen on siinä välissä se välttämätön paha. 

8. Miten pidät yllä suomen kieltä vieraskielisessä ympäristössä?

Ensi sijassa lukemalla ja kirjoittamalla sekä kirjoja että verkkotekstejä. Nykyään myös some mahdollistaa päivittäisen suomen kielen käyttämisen. Duuninsa siinä on, mutta kieli on kuitenkin olennaisin työkaluni ja olen tarkka sen kanssa, joten työ on tehtävä. 

BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?

Valoa.
Kesän valo on poikkeuksellinen.
Ja toisinaan kaipaan myös kaikkialle levittyvää metsää, joka on siinä niin luonnostaan.

http://osuuskumma.fi