Sunday, 27 March 2011

Ydinvoimaa


Maailman asioista perillä oleva tai sanotaanko erittäin tiedostava kämppikseni soitti minut eilen mukaan suurmielenosoitukseen Hampurin keskustaan. Kaikessa muutto- ja muussa hässäkässä minulta oli mennyt koko mielenosoituskutsu ohi korvieni, toisin kuin niiltä 50 000 muulta marssijalta. Kokoontumispaikalta marssittiin Binnenalsterin yli ja rautatieasemalta pääostoskatua alas Rathausille. Samanlaisia läpi kaupungin kulkeneita marsseja pidettiin eilen myös Berliinissä (90 000 osallistujaa), Kölnissä sekä Münchenissä. Hiljattain Stuttgartissa muodostettiin 45 kilometrin ihmisketju kaupungista läheiseen ydinvoimalaan. Keltaisia Atomkraft? Nein danke -tarroja ja -pinssejä on viime aikoina näkynyt katukuvassa lisääntymässä määrin.



Saksassa on pitkät mielenosoitusperinteet: 80-luvulla järjestettiin kerran viikossa mielenosoitus ydinvoimaa vastaan. Vuonna 2001 Saksassa Bundestagissa hyväksyttiin suunnitelma ajaa maan 17 ydinvoimalaa alas vuoteen 2022 mennessä. Kahdeksan on jo toistaiseksi suljettu. Nyt tuuli on kääntynyt. Merkelin viimeisimmällä hallituksella on suunnitelmia pidentää ydinvoimaloiden käyttöikää. Kyseinen hallitus ei ole kovinkaan hyvässä nosteessa tällä hetkellä. Esimerkiksi Hampurissa CDU menetti juuri hiljattain suurimman puolueen asemansa. Ehkä tästä ja muista viimeaikaisista uutisista johtuen Merkel on jäädyttänyt kyseisen suunnitelman ja sen valmistelemisen kolmeksi kuukaudeksi.

Hauskin näky kohtasi meitä  marssijoita St Petrin kirkolla. Tornissa kiipesi paraikaa kolme miekkosta, jotka kiinnittivät kankaita kirkon torniin. Tilanne kirvoitti yleisöltä kunnon aplodit ja vielä pillinpuhallukset päälle. Aina välillä joukko innostui huutamaan atomienergian lopettamista, mummot ja lapset ja punkkarit samaan syssyyn. Lapsilla oli käsissään itse piirreltyjä plakaatteja, monilla oli keltaisia lippuja ja näkipä jopa valkoisia suojapukuja ja hengityssuojamia. Itse yritin maastoutua keltaisen Fjällrävenin kanssa.


Rathausilla pidettiin alkuun puheita sekä hiljainen hetki Japanin uhrien ja tilanteen takia. Päivän ohjelmassa oli myös musiikkiesityksiä, mutta meidän piti jatkaa matkaa jo muualle. Aurinkoinen iltapäivä jättimäisen ihmisjoukon keskellä oli kieltämättä mielenkiintoinen kokemus. Ja olihan asia toki hyvä, vaikka epäilenkin mielenilmauksen vaikuttavan mihinkään. Skeptikko tai realisti, mutta olinpa kuitenkin mukana.




Friday, 25 March 2011

Kansalaistottelemattomuudesta

Wir sind viele und werden täglich mehr.
Wir sind die Stadt, denn:
Die Stadt sind wir alle. 
Euer altes und neues
Gängeviertel                                    



Kovin usein tuntuu siltä, ettei kansanliikkeillä välttämättä
saada aikaan sitä, mitä halutaan. Hyvää tarkoittavat kansalaisaloitteet
jäävät suuren, taloudellista voittoa tavoittelevan politiikan jalkoihin. Hampurissa on kuitenkin saatu huomata, että joskus yrittäminen kannattaa.

Kaupungin ydinkeskusta koostuu lähinnä vanhoista, komeista taloista, joiden alakerrassa esitellään Pradaa ja Cuccia, ja lasisista ja moderneista 
toimistorakennuksista sekä firmojen päätaloista. Yksi nurkka eroaa kuitenkin muista. Gängenviertel muodostaa rähjäisen hippikorttelin kaupungin sisälle. Pienessä korttelissa on useita gallerioita ja taiteilijoiden työtiloja, pikkuputiikkeja ja kahviloita sekä yllättäviä biletiloja. Läheltä kuitenkin piti, ettei tilalla seisoisi nyt moderni ja harmaa rahantuottolaitos.

Vuonna 2008 kaupunki myi korttelin hollantilaiselle sijoittajalle, jolla oli suunnitelma vanhojen talojen purkamiseksi ja alueen ´järkeistämiseksi´. Kaupungin asukkaat alkoivat kuitenkin puolustaa vanhaa korttelia sellaisella vimmalla, että vuonna 2009 kaupunki osti korttelit takaisin, ja ne päätettiin säästää eräänlaiseksi koko kaupungin kulttuurikeskukseksi.

Projektin takana on Komm in die Gäng-liike, joka ylläpitää korttelia ja sen toimintaa. Erääseen heidän järjestämäänsä viikonlopputapahtumaan osallistui jopa 3000 ihmistä. Nykyään viertelissä tapahtuu jatkuvasti jotain. Vaihtoehtosiipi on Hampurissa muutenkin varsin aktiivinen. Tänä talvena menossa on ollut myös kampanja: Taide kuuluu kaikille - rahat ovat jo täällä. Näyttää siltä, että tällaisesta miljoonakaupungista löytyy tarvittaessa joukkovoimaa. Välillä tuntuu siltä, että mielenosoituksia on menossa jatkuvasti siitä sun tästä asiasta, mutta on hienoa nähdä,   että ne tuottavat joskus myös tulosta.






Thursday, 17 March 2011

Eka kerta

Niin se elämä heittelee, sanotaan, ja niin se tosiaan tekee. Juuri kun on oppinut Hampurin kaupunkiliikenteen, löytänyt kivat kahvilat ja ihmiset, tottunut Alsterwasseriin ja suunnitellut ostavansa St Paulin fanihuivin, on aika vaihtaa maisemaa. Kävin alkuviikosta ensimmäistä kylässä tulevassa kotikaupungissani Kölnissä, eikä ensivaikutelma ollut pelkästään positiivinen.
      Rautatieasemalla vastaan leijuu rauhallinen, lähes harras tunnelma. Hampurin kaaosmaisen muurahaispesän jälkeen Kölnin kymmenen raidetta tuntuvat selkeiltä. Asema ei myöskään palvele S-bahnoille tai metroille, kuten Hampurissa. Kuljen raiteelta alas, ja edelleen on rauhallista. Kuuluisa tuomiokirkko seisoo heti aseman kupeessa. Rautatieasema rajoittuukin toiselta puolelta Reiniin ja toiselta kuuluisaan tuomiokirkkoon. 
       Osa kirkon seinästä on päällystetty rakennustelineillä. Koska on lämmintä, ihmisiä istuskelee rappusilla ja kuuntelee aukiolla soittavaa big bändiä. Korvista soljuu ohi englantia enemmän kuin saksaa, mutta tunnistan rappusilta myös kaksi suomalaista poikaa rinkkoineen.
      Valitsen reitin umpimähkään, vaikka ostinkin asemalta kaupungin kartan. Sivuutan kalliinnäköiset hotellit, joista yksi on Hilton, ja tajuan, että ostokadut sijaitsevat kirkon toisella puolella, juuri siellä, missä en ole. Palaan takaisin. Laukkuni kolisee kapeilla kujilla, vanha keskusta tuntuu ahtaalta. Kaipaan Hampurin leveitä katuja ja tilaa. Tutkimusmatka uuteen elämään tuntuu muutenkin oudolta: mihinkä sitä nyt jo näin pian Hampurista lähtisi. Istahdan ketjukahvilaan tutkimaan karttaa, ja yritän ymmärtää, että pian arkireittini kulkevat näillä kaduilla.
      Toinen päivä on parempi. Herään auringonpaisteeseen, säätiedot lupaavat +17 astetta. Ennen yliopistoon tutustumista päätän tehdä retken tuomiokirkkoon, tällä kertaa ihan sisälle asti. Väistelen koululaisryhmiä ja turistilaumoja, nostan katseeni lasimaalauksiin, kierrän hautamonumentilta toiselle. Aurinko valaisee ikkunoista, ja kirkon viileydessä päätän, että ehkä tämä kelpaa, kelpaa sittenkin.
Friday, 11 March 2011

Kiitos

Yksi parhaista paikoista, joita olen Hampurista löytänyt, on koivumetsä Karo-viertelin kupeessa. Kortteli on muutenkin mainio seinämaalauksineen ja erikoisine taloineen, mutta koivut vievät silti voiton. Paikan nimi on Kiitos, se näyttää tyylikkään skandinaaviselta ja siellä saa palvelua myös suomeksi.


Syksyllä, erään juttukeikan yhteydessä tutustuin Aleksandraan, jolla on suomalainen äiti sekä erikoinen kampaamo. Kampaamon pyödät ovat hauskoja: valkoisen muovimötikän päällä on kannosta halkaistu puulevy. Seinällä on fototapetti, jonka kuvassa istuu Alenksadran äiti nuorena, ehkä Helsingissä. Asiakkaiden kahvit tarjoillaan muumimukeista tai muuten Iittalasta, ja mikä parasta, pesuhuoneeseen on rakennettu koivumetsä. Pari aitoa runkoa, tapetti, tuoksua, himmeä valaistus ja rauhallinen musiikki saivat minut ensimmäisellä kerralla nukahtamaan.

Kampaamo ei ole kovin vanha, mutta on saanut paikkakunnalla jo nimeä. Eräs naistenlehti listasi eri kaupunkien mielenkiintoisimpia kohteita, ja Kiitos pääsi joukkoon ihan kuvien kanssa. Aleksandra kertoi, että he haluavat olla myös jonkinlainen tapahtumakeskus, ja sitä varten kampaamon takatilassa on vielä keittiö ja huone, johon voi kutsua vieraita ja tehdä, mitä vain sattuu keksimään. Huhu kertoo, että taannoin takahuoneessa pidettiin erään bändin keikka, jolta kuvattu materiaali saattaa päätyä myöhemmin julkisuuteen.
                     Vasen ovi johtaa koivuhuoneeseen, oikealla on toiletti ja suoraan edessä takahuone.

Kaiken tämän jälkeen täytyy vielä todeta, että kampaamon kolme työntekijää ovat tyylikkäitä, hauskoja ja erittäin ystävällisiä. Olen aina ollut erittäin tyytyväinen lopputulokseen, niin kuin ovat näyttäneet olleen muutkin asiakkaat. Tätä paikkaa tulee vielä ikävä sitten, kun en enää tallaile Hampurin katuja.
Sunday, 6 March 2011

Hampurilainen Berliinissä

Kun hampurilainen saapuu Berliiniin, hän ajattelee ensimmäisenä sitä, miten sotkuinen kaupunki on. Sen jälkeen tulee miettineeksi, miten suuri ja sekava se myös on. Minä en ole ainoa näin tuumaillut. Kokemukseni perusteella onkin niin, että berliiniläiset pitävät Hampurista mutta ei juuri toisin päin.
      Hampuri on vanha ja jo historiassaan rikas satamakaupunki sekä tärkeä kaupankäynnin keskus. Jo keskiajalla kaupungin asukkaista yllättävän suuri osa kuului parempiin kansanluokkiin. Tämä näkyy kaupungissa edelleen: keskusta-alueet ovat siistejä ja fiinejä ja niillä puikkelehtii pukumiesten jatkuva virta. Kyseisiä pukuja ei juuri Berliinissä näe.
     Kävin joulukuusssa Berliinissä, ja ensireaktioni oli minulle itsellenikin yllätys. Hampurin siistin katukuvan jälkeen kahlasin lumisia polkuja pitkin (Kaupunki on köyhä eikä lumenpoistokalustoa juuri ole, ainakaan tarpeeksi. Siksi lumen tullessa jalkakäytäviä risteilevät epämääräiset lumipolut.) itäpuolen metroasemalta toiselle enkä ollut aivan varma, missä olen. Hampurin metroasemat ovat koristeellisia ja jokaisella on oma teemansa. Jotkin Itä-Berliinin metrot muistuttavat taas bunkkeriin rakennettua huumeluolaa, jossa on jatkuvasti bileet käynnissä.
   Tosin tähän on myös lisättävä, että Hampurissa on kolme metrolinjaa, kun Berliinissä niitä on kahdeksan. Berliinissä onkin hyväksyttävää myöhästellä tilaisuuksista tai treffeiltä 15 minuuttia, koska välimatkat ovat pitkiä ja matkalla voi sattua yllätyksiä. Itselleni neuvottiin kerran selkeä, vain yhden vaihdon vaatinut reitti päärautatieasemalta Kreuzbergiin. Kyseisenä päivänä S-bahnit eivät kulkeneetkaan siihen suuntaan, joten seikkailin paikalle lopulta neljällä eri metrolla ja puolisen tuntia myöhässä.
         Berliinissä on kuitenkin jotain, mitä missään muualla ei. Muutenhan kaupunki ei vetäisi puoleensa valtavaa määrää turisteja, nuoria itsensäetsijöitä ja taiteilijoita, jotka tulevat kaupunkiin inspiroitumaan. Osa on vain ohikulkumatkalla, osa viipyy pidempään. Kun Berliini katuja on haistellut muutaman kerran, ymmärtää miksi. Kortteli toisensa jälkeen on täynnä värikkäitä ja historian kerrostamia taloja, erikoisia kahviloita, mielenkiintoisia sisäpihoja, olohuoneina toimivia puistoja, pop-up -ravintoloita, performansseja, taidenäyttelyitä. Kaikkialla tulee vastaan mielenkiintoisia tyyppejä, jotka tekevät mielenkiintoisia asioita.
    Katuja vaellellessa päätyy itsekin erikoiseen hengailumielialaan: aikaan on eikä mikään stressaa, ottaisimmeko vielä yhdet kahvit tai Berliinissä suositut juomat, kocktailit. Kukaan ei ryntäile kaduilla  kiireessä kellon kanssa paikasta toiseen. Toki tällä kuvalla on myös kääntöpuolensa. Berliini on todella köyhä kaupunki, ja siellä on todella korkea työttömyysaste. Tämä pitää toisaalta niin asuntojen kuin ravintoloidenkin hinnat edullisina.
       Mutta Berliini on aina Berliini, kaupunki joka ei pysähdy koskaan ja jonne jokainen voi mennä luomaan itsensä uudestaan kuvitellen, että se, mitä tapahtuu nyt, ei ole tapahtunut kenellekään muulle aikaisemmin. Palaan Hampuriin iloisin ja virkistynein mielin, mutta en voi olla miettimättä, milloin pääsen taas seuraavan kerran vaeltelemaan Berliinin katuja.


Kuvat kuuluisasta taiteilija/vaihtoehtotalosta Tachelesista, joka on tällä hetkellä purku-uhan alla. Myös Berliinissä puhaltavat uudistusten tuulet: vanhaa puretaan ja uutta rakennetaan. Sääli.