Thursday 30 July 2020

Lastenkirjavinkkejä loppukesään

Minulla ja Toivolla on yhteinen harrastus, vaikka sitä minä en tiedä, miten paljon pikkuherra saa siitä irti. Me Kuuntelemme nimittäin äänikirjoja. Lukuaika on nykyään kortilla, koska lapsi ei viihdy leikeissään niin kauan, että äiti voisi heittää jalat sohvalle ja sukeltaa hyvän tarinan pariin. Niinpä keksin tarinapulaan ratkaisun ja aloimme kuunnella äänikirjoja.

Olen huomannut, etteivät kaikki kirjat sovellu kuunneltaviksi yhtä hyvin kuin toiset. Liikaa ajattelua vaativat ja keskeytyksistä kärsivät kirjat odottavat lukemista, ja äänikirjoiksi valikoituvat kevyemmät tarinat ja erityisesti lastenkirjat. Tänä keväänä olemme aamun aikaisina tunteina kuunnelleet mm. Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi -sarjan, joka tarjoilee kepeitä maalaisromanttisia tarinoita pienestä savolaispitäjästä. Tarinan päähenkilö on joka kirjassa eri, mutta taustalla elää ja hengittää tuttu kyläyhteisö sympaattisine tyyppeineen ja tapahtumat sijoittuvat kauniisiin postikorttimaisemiin.

Toinen hyvin kuuntelua kestävä laji ovat lastenromaanit. Yritän pysyä kartalla Suomessa julkaistavista lasten- ja nuortenkirjoista, mikä onnistuu erilaisten lukuaikapalveluiden avulla. Ainoa ongelma ovat kuvakirjat, jotka toki vaativat tarttumista ja konkreettista katsomista. Niinpä Suomen reissujen vakio-ohjelmaan kuuluu nykyään piipahdus kirjaston uutuushyllylle. 

Tässä tänä kesänä kuuntelemiani ja lukemiani lastenkirjoja, joita suosittelen ilolla eteenpäin:

SARJOJEN ALOITUKSIA

Siri Kolu: Villitalo (Otava)

Kirjan konsepti vaikutti todella kiinnostavalta, ja tarina ampaisikin sellaiseen vauhtiin, että kirja oli kuunneltava äkkiä loppuun. Me Rosvoloista tunnettu Siri Kolu omaa mielikuvituksen, jota toinen lastenkirjailija voi vain kadehtia.

Monilapsisen perheen isä pääsee talonmieheksi van Böökin erikoiseen huvilaan Rapinalinnaan. Kertojana toimiva Tomtom-poika muuttaa taloon perheineen kesäloman alussa ja heti ensimmäisenä yönä alkaa tapahtua, sillä talo ottaa jalat alleen ja lähtee liikkeelle. Talossa asuvat lapset alkavat selvittää sen salaisuuksia ja myös sitä, kuka taloa uhkaa ja ajaa takaa. Aikuisasukkaissa on monia epäilyttäviä tyyppejä, mutta lapset ovat nokkelia. Tarina on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja odotan jatkoa innolla.

Hilkka Liitsola: Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka (Kustannus Mäkelä)

Hilkka Liitsolan merirosvoseikkailu oli tänä vuonna Luku-Varkaus palkinnon ehdokkaana eikä
suotta. Kajo-tyttö asuu ankeassa lastenkodissa, jonka päiväjärjestys on tarkkaan säädetty ja jossa vallitsee tiukka kuri. Eräänä päivänä käy kuitenkin niin, että hän joutuu puutarhassa merirosvojen ryöstämäksi ja päätyy merirosvolaivaan. Siellä Kajolle paljastuu, miten heppoiset tiedot hänellä on ympäröivästä maailmasta ja miten väärin häntä on lastenkodissa opetettu. Laivatyttönä hän joutuu muiden pompottamaksi, kunnes hänen menneisyydestään paljastuu salaisuus, joka muuttaa kaiken.

Tarina lähtee hieman köhähdellen liikkeelle, mutta on alun jälkeen hauska ja vauhdikas. Merirosvot ovat hyvää väkeä, ja Kajon kaapanneet Arrja ja Riki ovat erityisen  mainioita tyyppejä. Kirjan juoni ei ole mutkikas eikä kieli hankalaa vaan voisin kuvitella monen juuri lukemaan oppineen tarttuvan tähän merirosvoseikkailuun. Lisäksi luvut loppuvat aina sellaiseen koukkuun, että on pakko lukea eteenpäin ja saada tietää, mitä tapahtuu. 

Sarjan toinen osa, Kajonsaari, ilmestyy tänä syksynä.

KUVAKIRJOJA

Kirsti Kuronen ja Karoliina Pertamo: Näytä minulle hassu ilme (Karisto)

Äiti ja isä murjottavat, joten Jaakko päättää lähteä kameransa kanssa ulos etsimään mukavampia ilmeitä. Lopulta hassuja ilmeitä onkin kasassa melkoisen monta, kun Eppu-vaari, puiston ankka ja skeittari asettuvat kuvattaviksi. Lopuksi oma mielikin paranee ja ilme kohenee, sillä hyvä olo ja hassut ilmeet tarttuvat.

Kirsti Kurosen ja Karoliina Pertamon edellisessä kuvakirjassa, Kerro minulle kaunis sana, Jaakko keräsi kauniita sanoja vastapainoksi niille kauheuksille, joita äiti ja isä suustaan päästävät. Molemmat kuvakirjat ovat ymmärtäväisen lempeitä ja käsittelevät tunteita rauhallisesti. Pertamon kuvitus täydentää Kurosen tekstiä ja kokonaisuus on ajaton. 

Marjo Nygard: Lumi ja Lunni (Lasten Keskus)

Silmieni editse oli keväällä lipunut kiittävä arvio Marjo Nygardin uutuuskirjasta, joten nappasin sen Suomen-lomalla kirjastosta mukaan. Lumi ja Lunni on esimerkki hiljaisesta kirjasta, jossa kuvat puhuvat voimakkaammin kuin teksti, joka ei selittele vaan täydentää visuaalista kokemusta. Muutamalla sivulle ei itse asiassa ole lainkaan tekstiä.

Lumi asuu ja viettää kesää mummon kanssa hiljaisella saarella. On yksinäistä, kunnes eräänä päivänä saareen saapuu Lunni-lintu ja Lumi saa ystävän kaikkeen hauskaan, kuten ristinollaan ja majakan rakentamiseen. Valitettavasti lunni muuttaa syksyn tullen muualle, ja talvi on täynnä ikävää ja kaupausta. Onneksi sen jälkeen odottaa uusi kesä ja jälleennäkemisen riemu. 

Nygardin kuvat ovat kauniita ja tunnelmallisia, ja vaikka tarina ei sinällään ole uusi, ystävyys on aina hyvä ja koskettava teema.

Nelli Hietala ja Sari Airola: Kerttu ja murkku (Karisto)

Kerttu rakentelee palikoista taloa ja saa sinne yllättäen asukkaan, kun murkku kipittää sisään. Se ei jää talon ainoaksi asukkaaksi, ja Kertun on haettava naapurin Peetu katsomaan, mitä tapahtuu. Peetun mummo mainitsee, että Peetunkin kotona asuu murkku, ja lapset päättävät houkutella senkin palikkalinnaan. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitellusti vaan lopputuloksena on kiukkuinen isosisko.

Kerttu ja murkku on hauska pieni tarina arjen sattumuksesta, leikin riemusta ja hetkessä elämisestä. Sari Airolan kuvitus on vauhdikkkaan ilmeikäs, ja erityisesti pidin muutamasta pinkkisävyisestä sivusta. Ensimmäisessä Kerttu-kirjassa seikkailtiin kärpäsen kanssa (Kerttu ja kärpänen), nyt muurahaisten. Mikähän hyönteinen pääsee esiin seuraavassa kirjassa...

TIETOKIRJOJA

Karoliina Suoniemi: Tehdaskaupungin lapset (Avain)

Viime aikoina on ilmestynyt mukavia uusi lasten tietokirjoja niin prinsessoista kuin lähihistoriasta tai Suomessa matkailusta. Karoliina Suoniemen edellinen tietokirja Ihan oikeat viikinkiajan lapset käsitteli elämää Suomessa noin 1000 vuotta sitten. Uudessa kirjassaan hän avaa teollistumisen ja kaupungistumisen vaiheita ja sitä, millaista lasten elämä oli tehtaan varjossa.

Kirjan luvut käsittelevät erilaisia teemoja asumisesta huveihin ja niiden lopusta löytyy myös monipuolisia tehtäväsivuja. Lisäksi kirjassa esitellään kuuluisia suomalaisia, jotka ovat ponnistaneet köyhistä oloista olympiavoittajiksi ja poliitikoiksi. Kirjan kuvituksesta vastaa Emmi Kyytsönen.

Kirja on mielenkiintoinen tietopaketti ajasta, josta ei lopulta ole kovin kauaa, ja oloista, jotka nykysilmin tuntuvat jo hurjan omituisilta. Miten ahtaasti tuolloin asuttiinkaan ja miten raskasta työssä käyvien lasten elämä saattoi olla. Moni nykylapsi saattaa unohtaa jurputtaa koulun käymisestä miettiessään entisaikojen lasten elämää.

Reetta Niemelä ja Sanna Pelliccioni: Älä vihaa minua! (Karisto)

Käsi pystyyn, kuinka moni inhoaa tai pelkää kyykäärmeitä ja ampiaisia? Entä keitä ällöttävät rotat tai kuka väheksyy supikoiria? Aivan turhaan: kaikilla eläinlajeilla on oma paikkansa ja tehtävänsä luonnossa.

Reetta Niemelän kirjoittama ja Sanna Pelliccionin kuvittama pieni tietokirja sisältää eläinten kirjeitä ihmisille. Niistä selviää, mitä kaikkea eläimet osaavat ja miksi niitä ei tulisi vihata. Sivulta toiselta hyppäävä hämähäkki eli professori Hypykki kertoo tietoiskuissaan mielenkiintoisia uusia tietoja luonnosta ja sen toiminnasta. Kirja on pieni mutta tärkeä lasten luontokirja. 

ILMAINEN NETTIKIRJA

Koska moni blogini lukija on ulkosuomalainen eikä pääse helposti käsiksi tämän listan kirjoihin, haluan lopuksi jakaa luettavaa, johon voi tarttua heti ilman käyntiä kirjastossa tai kirjakaupassa:

Hannu Hirvonen ja Pia Sakki: Viisisataa kutiavaa hammasta

Murisevassa metsässä tapahtuu monenlaista, kuten sellaista, että karhu ei uskalla mennä uimaan, koska vesi saattaa purra, ja niin käykin. Hauskoja sanaleikkejä sisältävässä kirjassa tutustutaan krokotiilin pienokaisiin, joiden on pakko purra kaikkea, koska ne saavat hampaita, ja kuullaan muitakin tarinoita Murisevasta metsästä. Joka luvun lopussa on lisäksi kysymyksiä, joiden avulla voi pysähtyä miettimään tekstiä ja sen merkityksiä.

Pia Sakin kuvittaman teoksen on julkaissut Niilo Mäki -instituutti, joka haluaa innostaa lukemisen pariin.Kirjan voi ladata täältä.
Wednesday 29 July 2020

Kaksikielisyys alkaa jo vauvana

Ball, äiti, papa, auto, päivää. Siinä järjestyksessään 1-vuotiaan suomalais-saksalaisen lapsen ensimmäiset sanat. Olen into piukeana odottanut, milloin sanoja alkaa tulla ja mitä lapsi tulee milläkin kielellä sanomaan. Lapsen kielenkehityksen seuraaminen on  erittäin mielenkiintoista, mutta kirjailijaäidille sanat ovat erityisen tärkeitä. Tällä hetkellä lapsi kyllä puhuu ja paljon, mutta ei vielä sellaista kieltä, mitä kuulija voisi ymmärtää. Papukaijan piirteitä on kuitenkin jo havaittavissa.

Pahoitteluni lapsi siitä, että synnyit kielitieteilijöiden perheeseen, sillä jokainen tavusi tullaan merkitsemään muistiin.

Tavoitteenamme on kasvattaa lapsi kaksikieliseksi. Minä puhun Toivon kanssa vain suomea ja papa saksaa. Asuinympäristömme on saksankielinen ja kotikielemme on saksa, joten siitä tulee varmasti vahvempi kieli. Hauskaa on tosin huomata, miten paljon suomea papa on vuoden aikana oppinut kuin ohimennen ja että hänkin käyttää välillä suomen kieltä lapsen kanssa. Äidin kieli suomi onkin lapsen turvakieli, ja hän tuntuu tykästyvän nopeasti sitä puhuviin ihmisiin. 

Olen kiinnittänyt jo alusta alkaen huomiota lapsen kielen kehityksen tukemiseen ja apuna minulla on on ollut suomalainen varamummo, suomalainen äiti-lapsipiiri ja nettimuskari.
Saksassa asuu paljon suomalaisia, ja täällä Kölnissä meitä on aivan suomalaiseksi seurakunnaksi asti. Sen kautta olen tutustunut ihanaan eläkeläiseen, joka on ruvennut pojallemme varamummoksi. Hän on tämän ensimmäisen vuoden aikana käynyt säännöllisesti kylässä, vienyt vauvaa vaunukävelyille ja nyt taaperoa leikkipuistoon ja pallokentälle. On ihanaa, että lapsen elämässä on eri-ikäisiä ihmisiä, vaikka biologiset isovanhemmat asuvatkin kaukana. Yksi näiden tapaamisten takaa-ajatus on myös se, että lapsi kuulee suomea muiltakin kuin minulta.

Loppusyksystä aloimme käydä suomalaisessa äiti-lapsipiirissä eli paikallisesti mukeloissa. Se on 0-3-vuotiaille suunnattu kerran viikossa kokoontuva ryhmä, jonka tapaamiset ovat rentoja ja erittäin epävirallisia. Tavoitteena on tarjota lapsille muutama tunti suomenkielistä ympäristöä. Leikkimisen ja kahvin juomisen ohessa olemme myös monesti laulaneet tuttuja suomalaisia lasten leikkilauluja. 

Keväällä korona sulki kaikki toimintaryhmät ja ihmiset sisätiloihin. Ehdin jo miettiä, mistä saada lapselle kielellistä inputia, kun ketään ei saa tavata eivätkä muumi-dvd:t vielä sovi näin pienelle. Silloin löysin netistä Sointupuun ja sen musiikkivideot.

Sointupuu on videomuskari vauvoille ja lapsille. Sen videoissa esiintyy aina yksi musiikkikasvattaja ohellaan äiti vauvan kanssa tai muutama lapsi. Videot on jaoteltu ikäryhmittäin, ja laulut ovat kaikille tuttuja Pienistä kultakaloista Asikkalan Asikkalan puisiin rattaisiin. Leikit esitetään tietysti myös, ja kaikkea säestää rauhallinen kitarakomppi.
Aloimme käyttää palvelua, kun lapsi oli kahdeksankuinen. Sain videoiden avulla laannutettua muutamankin kiukkuaamun, sillä ruutu vei ajatukset muualle ja antoi äidille pienen hengähdystauon. Aluksi en ollut varma, mitä lapsi pätkistä ymmärsi mutta häntä kiinnosti kovasti ainakin se, mitä kuvassa oleva vauva tai lapsi touhusi. Nyttemmin videoita tervehditään huitomalla ja itse päälle höpöttämällä. Toivo on musikaalinen ja pitää musiikista, joten kielen oppiminen musiikin avulla on nappi juttu. 

Lapsen suosikkeja ovat olleet Kissa ja jättiläinen, Kanapolkka ja Asikkalan puiset rattaat, eli meillä toimivat parhaiten touhukkaat ja vauhdikkaat jutut.  Minua taas viehättää videoissa se, että ne ovat aitoja ja mutkattomia. Jos mukana ollut lapsi on alkanut kitistä kesken laulun, ottoa ei ole pysäytetty vaan se on tullut mukaan videoon. Homma ei ole liian kliinistä vaan tunnelma on mukavan lapsiläheinen. Videot on toki ammattimaisesti tehty, mutta lopputulos ei ole kiiltokuvamaisen kiillotettu. 
Tällä hetkellä olemme taas voineet nähdä Kölnin suomalaisia tuttavia ja käydä yhdessä leikkipuistoissa puhumassa suomea. Lapsi pääsi myös oikeaan kielikylpyyn, kun vietimme Suomessa yhden kesälomaviikon. Sointupuun videot ovat kuitenkin olleet mukava lisä tähän kesään. Aika sitten näyttää, miten kielikasvatus onnistuu ja kuinka kaksikielinen lapsesta tulee. Että kiinnostaako häntä puhua saksalaisessa ympäristössä vierasta suomen kieltä vai toivooko hän, että äitinsä puhuisi saksaa. En muuten tule puhumaan, en ainakaan hänelle.

***Sointupuun käyttöoikeus on saatu blogin kautta***
Wednesday 22 July 2020

1-vuotiaan elämysmatka Suomessa

Meillä elettiin kesäkuu pieni jännitys takaraivossa. Keväällä ajattelin, että on turha buukata kesäksi Suomeen mitään, koska maailma on tällä hetkellä niin epävarma. Toukokuussa Finnair kuitenkin ilmoitti, että Düsseldorfista pääsee heinäkuun alussa taas suoraan Suomeen. Liputkin olivat edullisia ja lentopäiviä olisi ollut mahdollista siirtää vielä viikkoa ennen matkaa, jos lähteminen ei olisikaan tuntunut hyvältä idealta.

Minä klikkasin lennot itselleni ja pojalle enkä tullut edes kysyneeksi, haluaisiko mies mukaan.

Lomaviikko läheni ja virustilanne parani molemmissa maissa kovalla vauhdilla. Lähteminen alkoi näyttää erittäin todennäköiseltä. Eräänä iltana mies totesi, että hänellä on vielä edellisvuodelta käyttämättä jääneitä lomapäiviä, joten hän ajatteli, että ottaa sen viikon lomaa, kun me olemme Suomessa. Ja minä, että täh!? Pieni kateudenpuuska iski, sillä minähän en tällä hetkellä voisi suunnitella lomaa ilman lasta, jolla on menossa äitivaihe, ja muutenkin tuntui hassulta, että toinen jäisi kotiin eikä lähtisi mukaan, vaikka olisi voinut.
Loppujen lopuksi erikseen lomailu oli hyvä ratkaisu. Minä pääsin Suomeen puhumaan intensiivisesti suomea ja tekemään omia kotimaa-juttuja, ja mies taas käytti viikon laittamalla kotona paikkoja kuntoon. To do -lista oli pitkä, sillä arjessa ei ehdi ylimääräisiä hommia ja toisaalta remppaaminen on haastavaa, kun jaloissa pyörii utelias 1-vuotias.

Loman seurauksena kylpyhuoneessamme on nyt kattoon vedettävä kuivausteline, keittiössä uusi kaappi (Meni viisi vuotta tässä asunnossa, kunnes tajusimme, että keittiön nurkkaan mahtuu korkea kaappi, joka ratkaisee jatkuvan tilapulan), monenlaiset paperihommat ovat edenneet ja muutama muukin kodin nurkka on saanut uutta maalia päälleen.

Sillä aikaa kun mies ahkeroi, minä ja taapero nautimme Suomen kesästä. 1-vuotias pääsi kunnon elämysmatkalle Suomen maaseudulle, vaikka toki pienelle riittävä pienet huvit. Viikko sisälsi monia ensimmäisiä kertoja 1-vuotissynttäreistä lähtien. Hellyyttävää oli tietysti myös se, että lapsi sai pienen palan sitä, mikä muodosti suuren osan äitinsä lapsuutta.
Olen kotoisin maalta, joten poika pääsi mm. käymään traktorin kopissa, syömään mustikoita ja punaherukoita suoraan puskasta, kylpemään lämpimässä kesäillassa vanhempieni takapihan apilaniityllä ja ihmettelemään metsiä, mökkimaisemia ja kanoja. Yksi viikon parhaista jutuista oli se, että saimme vanhalta lapsuudentutulta lainaan polkupöyörän lastenistuimen ja pääsimme ajamaan Suomen kesämaisemien halki. Kyyti taisi olla sopivan töyssyistä, koska poika nukahti istuimeen lähes joka kerta. Muuten hän nukkui päiväunensa vihreällä pihalla ja hyvin nukkuikin.

Suomen lomaviikko ei olisi voinut olla onnistuneempi. Säät suosivat, luonnon vihreys helli mieltä ja äidinkieli korvia. Mietin jossain vaiheessa tosissani, että siirtäisimme paluulentoa eteenpäin. Palasimme kuitenkin suunnitelmien mukaan kotiin, sillä yksin lapsen kanssa lomailu on myös väsyttävää, vaikka isovanhemmista olikin hurjasti apua ja iloa. Mies taas totesi, että vaikka olikin ihanaa nukkua ja levätä kunnolla, koti alkoi pian tuntua tyhjältä, joten oli hyvä, että emme olleet pidempään poissa.

Oli ehkä myös hyvä palata kotiin siinä vaiheessa, kun kaikki sujui ja poikakin viihtyi, jotta jää kaipuu seuraavaan kertaan. Ja nyt minusta tuntuu, että tällä lauseella olen päättänyt ennenkin Suomen reissuja käsittelevät jutut, mutta niin se vain on.

Kiitos kaikille, jotka olitte mukana viikossamme, ja erityiskiitos vanhemmilleni hyvästä huolenpidosta <3
Tuesday 7 July 2020

Vauvavuoden loppuraportti

Viime vuoden heinäkuun alkupäivinä raskausmaha oli saavuttanut äärimittansa ja laskeutunut odotuksen viimeiseen vaiheeseen. Jatkoin sinnikkäästi päivittäisiä kävelylenkkejä ja lilluin kylpyammeessa kuunnellen klassista musiikkia ja valellen vatsaa lämpimällä vedellä. Heinäkuun toisena viikonloppuna ei tehnyt enää mieli nähdä muita ihmisiä kuin siippaa, ja tasan vuosi sitten eilen valitin miehelle, että nyt alkaa olla aika raskasta ja saisi riittää tämä tila, sillä en jaksaisi enää yhtään, ja vatsaankin koskee.

Siitä hetkestä meni kolme vuorokautta ja minusta tuli äiti, kun poika syntyi täsmälleen laskettuna päivänään. 

Mietin synnytystä edelleen kauhun ja kunnioituksen sekaisin tuntein, vaikka olen jo pitkään tiedostanut sen, miten helpolla pääsin. Koko tarina on luettavissa täällä mutta tiivistetysti se meni niin, että ehdin viettää sairaalassa ja synnytyssalissa vain kaksi tuntia ennen viimeistä ponnistusta, ja viisi tuntia synnytyksen jälkeen kävelin nyytti kainalossani sairaalan pihalla odottaneeseen taksiin ja ajoin lämpimän kesäyön läpi kotiin. Pidän pikaista kotiinlähtöä edelleen parhaana päätöksenä ikinä ja tekisin niin uudelleenkin.

Mutta mitä sanoisin silloiselle minälle nyt, kun kaikesta on kulunut lähes vuosi?

Sanoisin,

että päivät, jotka olettaa raskaiksi, ovat usein helppoja ja toisin päin, mutta aina tulee ilta ja valkenee uusi päivä.

että elämä vauvan kanssa ei useinkaan ole helppoa ja kivaa, mutta on erilaisia vaiheita eikä se aina huuda niin paljon kuin ensimmäisinä viikkoina.

että ensimmäinen vuosi on useita ketjutettuja vaiheita, joista toiset ovat raskaampia kuin toiset, ja edessä odottaa aina uusi ja tuntematon tilanne.

että vaikka ensimmäisten kuukausien aikana sitä kovasti epäilet, vauvasi on itse asiassa aika helppo ja tulee hyvin toimeen erilaisten tilanteiden ja paikkojen kanssa.

että vauva muuttaa entistä elämää lopulta vain vähän, sillä kaikki on sovittavissa ja soviteltavissa, mutta se, että joku on sinusta koko ajan riippuvainen, vaatii totuttelua.

että ensimmäiset kolme kuukautta ovat raskaimmat mutta sitten helpottaa siihen asti, kunnes vauvasta tulee taapero, joka vaappuu ympäriinsä ja laittaa kaikki paikat uuteen uskoon.

ettei lapsi tahallaan vaan koska on pieni ja avuton ja vasta alussa tässä suuressa maailmassa.

että liian vähillä yöunilla eläminen on juuri niin raskasta kuin olit etukäteen kuvitellutkin, mutta imetyksen loputtua saat myös nukkua öitä yksin rauhassa, kun mies ottaa vahtivuoron, ja niillä öillä jaksaa taas muutaman vähän huonommankin.

että synnytyksestä ja raskaudesta palautuminen vaatii yllättävän paljon aikaa, mutta vuoden jälkeen keho alkaa vihdoin tuntua omalta ja entiseltä. Ole siis armollinen itsellesi.
Näillä kuvilla paljastin raskauden puolitoista vuotta sitten.
että järjestä kodin nurkat jo paljon ennen kuin lapsi keksii alkaa ryömiä kukkaruukulta toiselle. Pääset  vahtimisessa helpommalla ja erityisesti vähemmällä siivoamisella.

että mies ei ole vihollinen vaan samassa veneessä. Vaikka teitä on siellä kaksi väsynyttä ja uuvahtanutta ensikertalaista, jompikumpi keksii pelastusrenkaan aina ajoissa.

että nauti ajasta, kun lapsi ei vielä liiku omin voimin ja jaloin, sillä sen jälkeen rauha on ohi. Niin kauan kuin lapsi viihtyy babysitterissä, elämä on vielä helppoa.

että totu kaaokseen, jatkuvaan järjestelemiseen ja tavaroiden etsimiseen.

että kaikki tunteet ovat sallittuja ja kuuluvat asiaan. 

että muista arvostaa miestä ja nähdä se, miten paljon hän tekee ja osallistuu. Älä ota itsestäänselvyytenä.

että vaikka muut ylistäisivät vauvavuoden ihanuutta, on ihan ok iloita siitä, että se on ohi.

että muista kirjata asioita silloin tällöin ylös, sillä vauva muuttuu ja kehittyy kovaa vauhtia ja oppii joka päivä uutta etkä pian enää muista, mitä se osasi ja touhusi pari viikkoa sitten.

että vauvavuosi ei muuta sinua ihmisenä vaan olet sama kuin ennen, mutta hermosi saattavat olla hieman venyneet. Mutta vain hieman.

että tarkista pesukone aina ennen kuin laitat sen päälle, jotta pyykin seassa ei pyöri suuvesipulloja tai palasaippuoita, vaikka ne toki raikastavat kestovaipat kivasti. 

että kaikki loppuu aikanaan, niin myös vauvavuosi.

että varaudu siihen, ettei edellispäivän body mahdu seuraavana päivänä päälle vaan lapsi on uniensa aikana venynyt mittojensa yli.

että älä huoli, vaikka epäilet äidillisiä tunteitasi ja niiden vahvuutta. Olet lapsellesi paras äiti juuri sellaisena kuin olet.

että vauvavuodesta selvitään, ja sen loputtua sinulla on kotona edelleen tai jälleen ihanalta tuntuva mies ja hauska vekkuli pikkupoika, jonka rakkaudenosoitukset ovat välillä rajuja mutta ah niin ylenpalttisia.

että vauvavuosi on vasta alku.