Sunday 30 October 2011

Oonalla kylässä

Viime viikonloppuna olin Oonalla Heidelbergissä. Niillä oli katolla sauna ja keittiössä tosi hieno lamppu. Lauantaina me käytiin ihanassa karkkikaupassa, jossa sai maistella kaikkea. Sit me käveltiin kaupungilla, syötiin kakkua ja koska oli niin kylmä, mä ostin uuden villatakin. Me käytiin myös valokuvanäyttelyssä kattomassa valokuvia, jotka oli kuiteskin vähän tylsiä. Mutta siellä pyöri myös suomalainen dokumenttifilmi! Kuunneltiin ensin, et joku puhu jossain suomea, ja sit löydettiin verhon takaa katsomo ja filmi helsinkiläisestä hautaustoimistosta. Sen oli tehny joku sellanen Heta Kutschka. Illalla me syötii, kuunneltiin suomalaista musaa ja sit jälkkäriksi vielä jäätelöö, jonka nimi oli kylmä koira. Se oli tosi hyvää.


Sunnuntaina me syötiin sämpylöitä aamupalaksi ja lähdettiin sit katsomaan Linnaa. Mut ei siellä mitään prinsessoja ollu. Paitsi me kaks. Se linna oli tosi vanha ja siinä oli osia eri aikakausilta. Ja joskus siellä ky oli asunut joku prinsessa, mutta se ei viihtyny. Niinpä sen mies rakennutti sille koristeellisen portin, jotta se tulisi iloiseksi, kun se katselisi sitä. Mut ne rakentajat mokas ja laitto ne koristeet portin väärälle puolelle, niin ettei se sieltä linnan ikkunasta mitään nähny. (Miten niin suomessa ei ole artikkeleja, toim.huom.)


Iltapäivällä me palloiltiin vielä vanhassa kaupungissa kaikkien muiden turistien kanssa. Niitäpä siellä piisasi, mutta mikä jottei. Heidelbergin vanha kaupunki selvisi maailmansodista vaurioitta ja vetää puoleensa vierailijoita.  Kaikki olikin oikein nättiä ja harmonista, hassua vain kaiken ylle nousevat korkeat rinteet, jotka melkein kaatuivat päälle. 


Heidelbergissä on myös yks Saksan vanhimmista yliopistoista. Tarina kertoo, että opiskelijoilla oli aikoinaan tapana mennä ravintoloiden keittiöihin pussailemaan salaa. Se tapa oli kuitenkin niin yleinen, että joku keksi kehittää sen perusteella suklaakonvehdin, jota myydään turisteille. Ei siis kovin salaista pussailua sittenkään.
Hieno Heidelberg, kiva kyläily. Suosittelen.
Saturday 29 October 2011

Frankfurtin kirjamessut

Süddeutsche Zeitungin mukaan  79 700 000 saksalaista ei tänäkään vuonna osallistunut Frankfurtin kirjamessuille. Ensin hieraisin epäuskoisena silmiäni, kunnes tajusin, että niin, loput 300 000 asukasta vieraili viisipäiväisillä messuilla. Keskiviikosta perjantaihin messualue on auki vain kutsuvieraille, kirja-alan ihmisille ja koululaisryhmille. Lauantai ja sunnuntai on tarkoitettu kaikelle kansalle.

Onneksi pääsin itse paikan päälle jo perjantaina, jolloin valtavissa halleissa mahtui sentään joten kuten kulkemaan. Islanti oli tämänvuotinen kohdemaa, ja siksi laitoksemme islannin opettajat olivat organisoineet bussimatkan Frankfurtiin. Päivästä tuli pitkä mutta mielenkiintoinen. 

Pelkästään messualue oli elämys sinänsä. Kun alueelle astui sisään, tuntui siltä, kuin olisi jossain tulevaisuuden avaruuskaupungissa. Horisontissa näkyi vain betonisia rakennuksia; kaikki messuhallit koostuivat valko-harmaista sävyistä, lasista ja erikoisista muodoista. Alueen valtavuudesta kertonee se, että sen sisällä kulkivat shuttlebussit, koska välimatka sisäänkäynniltä seuraavalle oli melkoinen.



Hallien ympäristö muodosti aivan oman maailmansa. Mietin, kuinkahan monta päivää siellä voisi harhailla pääsemättä ulos - tai ennen kuin kukaan tajuaisi heittää sieltä pihalle. Näyttelyhallien keskellä olevilla aukioilla oli kahviloita, suihkulähteitä ja penkkejä. Ja itse hallit! Näytteilleasettajien ständejä oli 7500. Kartasta piti todella valita alueet, mitkä haluaa ehdottomasti nähdä ja ne, joihin mennään sitten, jos vielä jaksetaan. 




Aluksi saimme esittelyn Islannin paviljonkiin, ja sitten aloitimme omatoimikierroksemme kansainväliseltä osastolta.  Pitihän toki heti ensimmäiseksi käydä tutkimassa Suomen edustus. Lounaan jälkeen jatkoimme lastenkirjojen ja sarjakuvien osastolle ja loikimme siellä täällä. Illansuussa meidät oli kutsuttu viralliseen vastanottoon Islannin palviljonkiin. Kirjahyllyjen välissä tarjoiltiin katkarapukeittoa ja erilaisia juomia jazzmusiikin soidessa taustalla. Punaviinilasit laskettiin syömisen ajaksi kirjojen väliin odottamaan.

Kokonaisuudessaan messuista jäi aika ristiriitainen kuva. Kalleine pääsylippuineen ne ovat aika kaupalliset, ja silti varsinainen myynti on alueella kielletty. Tämä johtaa muun muassa siihen, että sununtaihin mennessä kirjoja on vain ´hävinnyt´.  Toisaalta pääsylippu oikeuttaa vain sisäänpääsyyn messualueelle, ei esimerkiksi kirjailijoiden luentatilaisuuksiin, joihin piti ostaa erikseen lippu. Umberto Ecoa olisi mielellään kuunnellut, mutta 50 euroa on aika paljon yhdestä puolitoistatuntisesta. Huhu kertoi, että lippu, jolla pääsisi kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin kaikkina messupäivinä, maksaisi yli 1000 euroa.

Jos olisin kustannusalan ihminen, arvostaisin messuja varmasti niiden kansainvälisyyden takia: ei liene parempaa paikkaa tavata erimaalaisia kustannustalojen edustajia ja neuvotella yhteistyöstä. Itse messualuekin oli näkemisen arvoinen ja kokonaisuudessaan päivä oli todella hauska, mikä johtui kyllä  myös seurasta. En usko, että Frankfurtin kirjamessuista tulee jokavuotinen tapahtuma kalenteriini, mutta seuraavan kerran siellä voisi vierailla 2014, kun Suomi on messujen kutsuvierasmaana.


Saturday 15 October 2011

Onnea 90-vuotiaalle!

Viime viikolla kävin syntymäpäiväjuhlissa Greifswaldissa, toisella puolella Saksaa. Junamatka Kölnistä sinne kesti seitsemän tuntia, mutta tulipa samalla nähtyä kunnolla saksalaisia maisemia. Täältä ruuhka-Saksasta oli oikein miellyttävää matkata raikkaan merellisiin maisemiin, Greifswald kun sijaitsee ylhäisessä yksinäisyydessään Itämeren rannalla. 

Oli siis tiedossa juhlat, koska Greifswaldin yliopiston suomen kielen oppiaine täytti 90 vuotta. Suomen kielen opetus on alkanut siellä vuonna 1921, ensimmäisenä Saksassa. Matkalla pohdiskelin, miksi ihmeessä juuri Greifswaldissa. Onko joku merimies haaksirikkoitunut rannalle ja alkanut henkensä pitimiksi opettaa suomea... Vanhimpana suomen kielen laitoksena se on myös Saksan suurin, professorin ja lehtorin lisäksi oppiaineessa työskentelee myös assistentteja.
Greifswald on pieni ja idyllinen rannikkokaupunki, jonka yliopisto on perustettu vuonna 1456. Hauska historiantieto on sekin, että alue on aikoinaan kuulunut parinsadan vuoden ajan Ruotsille. Greifswaldissa on 55 000 asukasta, joista noin 13 000 on opiskelijoita. Kyseessä on siis Saksan Jyväskylä. Keskustan kulmalla sijaitsevaa yliopistokeskusta on viime vuosina laajennettu, ja esimerkiksi pääkirjasto oli vallan hieno.

90-vuotias ansaitsee kunnon juhlat, joten kaksipäiväinen ohjelma oli erittäin monipuolinen. Aluksi jännitin, miten selviä kaikista saksankielisistä esitelmistä ja ohjelmanumeroista, mutta kyllähän ne siinä sitten menivät. Yleisölle luennoitiin suomen kielen opettamisesta, suomalaisesta kirjallisuudesta Saksassa ja Puolassa, suomen kielen opetuksesta Grefswaldissa, ensimmäisistä oppikirjoista ja niin edelleen. Sai olla aika ylpeä suomalaisista esitelmänpitäjistä, joista lähes kaikki esittelivät aiheensa saksaksi. On todella harmillista, että nykynuoret eivät enää valitse saksaa valinnaisaineeksi, päinvastoin kuin tämä vanhempi polvi on aikoinaan tehnyt. Eräs esitelmä käsittelikin juuri englannin ylivaltaa myös nykyisessä tiedemaailmassa.


Ehdottomasti hienoin tilaisuus oli perjantai-illan juhlavastaanotto. Paikalle kultapunaiseen yliopiston päärakennuksen juhlasaliin oli saapunut niin Suomen suurlähettiläs Berliinistä kuin pääkonsuli Hampurista sekä tietysti yliopiston edustajat. Onnittelutervehdykset olivat toinen toistaan kohteliaampia ja tietysti etiketin mukaisia. Enpä ole ennen myöskään kuullut niin mainioita jazz-sovituksia suomalaisista kansanlauluista, kuin mitä paikalle saapuneet muusikot juhlassa esittivät. Juhlaesitelmää pitämään oli pyydetty Kaisa Häkkinen, ja sen jälkeen juhla jatkui tarjoiluilla ja vapaalla seurustelulla pitkälle iltaan asti. Mietiskelin vain, että kaikkialle sitä sitten pääseekin mukaan täällä suuressa maailmassa.
Kolmantena päivänä kokoontuivat yhteen vielä Saksan yliopistojen suomen kielen opettajat. Suomea voi opiskella Berliinissä, Hampurissa, Göttingenissä, Greifswaldissa, Münchenissä, Kölnissä ja Mainzissa sekä kielikeskusopetuksena ainakin Düsseldorfissa, Bielefeldissä, Essenissä ja Frankfurt an der Oderissa. Yliopistouudistusten myötä suomi on joko samassa laitoksessa skandinaavisten kielten kanssa tai sukukielten kanssa suomalais-ugrilaisten kielten laitoksella. Opiskelijamäärät vaihtelevat, mutta ovat kuitenkin sellaisia, että kurssit pystytään järjestämään.

90-vuotta on hieno saavutus - toivon opetukselle hyvää menestystä myös jatkossa!
Monday 3 October 2011

Suomi maailmankieleksi

Kölnissä on saatu viikko nauttia myöhäisistä kesäpäivistä. Kalenteri on kuitenkin armoton ja kertoo, että on jo lokakuu ja aika aloittaa yliopiston talvilukukausi. Olen koko kesän toivonut, että saisimme paljon uusia opiskelijoita suomen kielen kursseille, koska tämänhetkinen opiskelijamäärä on varsin pieni. Ajattelinkin, että otan suomi I-kurssille kaikki sinne pyrkivät. Tämä osoittautui yllättäen mahdottomaksi aatteeksi. Tähän mennessä kyseiselle kurssille on ilmoittautunut 63 opiskelijaa. Toki heistä vain murto-osa on suomea pääaineenaan lukevia, mutta silti! Nyt joudun jo myymään ei mahdu-kommenttia, koska virallisesti kurssille saa ottaa vain 40 opiskelijaa.

Mistä johtuu tämä yhtäkkinen kiinnostus pientä kieltämme kohtaan?

Yhden syyn olen löytänyt saksalaisesta mediasta. Luin syyskuussa parin viikon ajan päivittäin erästä Saksan suurinta sanomalehteä, Süddeutsche Zeitungia (siis luin, en vain etsinyt kauniita kuvia). Tänä ajanjaksona lehdessä oli lähes päivittäin Suomeen ja suomalaisiin liittyviä uutisia. Politiikka-osastolla esiintyivät ihan kuvien kera sekä Jutta Urpilainen että Olli Rehn, tietysti Kreikka. Urheilusivulta löytyi sinivalkopaitainen kuva liittyen koripallon EM-kilpailuihin sekä maininta Bundesliigan uusista pelaajista, kuten Schalken Teemu Pukista.

Kulttuuriosaston luen aina vaikka en kaikkea ymmärtäisikään. Sielläkin oli useampi juttu Suomesta. Koko sivun artikkeli käsitteli monipuolisesti suomalaista teatterikenttää, ja samassa jutussa esiteltiin  myös upouusi musiikkitalo. Näytelmäesittelyt liittyivät Helsingin elokuiseen Stage-festivaaliin. Juttua värittäneet kuvat olivat Klemolan Kokkola näytelmästä ja tarjosivat jos eivät aivan edustavaa niin ainakin realistista Suomi-kuvaa.

Samaan ajanjaksoon sattui myös Kaurismäen uutuuselokuvan ensi-ilta. Le Havren mainostamiseen on täällä muutenkin satsattu. Kritiikin jälkeen julkaistiin myös Kaurismäen haastattelu, jossa muistettiin mainita aamupäivällä tehdyn haastattelun aikana nautitut alkoholipitoiset juomat.

Kuin pisteenä I:n päälle satuin selaamaan myös lehden välissä perjantaisin julkaistavaa Magazineä. Eräässä kolumnissa pohdittiin, sitä, missä asiassa saksalaiset olisivat maailman parhaita. Eivät ainakaan kahvinjuonnissa:

Saksalaisethan ovat tunnetusti suomi-faneja, mutta aivan näin laajaa edustusta en sanomalehden sivuille odottanut. Nyt minun pitää vain hoitaa hommani ja saada opiskelijat pysymään kurssilla. Ehkä heti ensimmäisellä tunnilla ei kannata kertoa sijamuodoista ja kieliopin koukeroista, vaan jutella joulupukista ja eukonkantokilpailuista. Hulluja nuo suomalaiset, vai mitensenytoli.