Wednesday, 10 March 2021

Mitä Kummaa - Suomen myydyimmät lastenkirjat 2020

 Tilastoja, listoja ja numeroita... Tarkkaan seurattu kirjakauppa-ala julkaisee tammikuun lopussa kovasti odotetun listauksen: Suomen myydyimmät teokset lajeittain. Jokaiseen listaan mahtuu 20 nimikettä, ja moni niistä seisoo paikallaan odotetusti. Listan kertymistä on nimittäin voinut seurata Kirjakauppaliiton kuukausilistausten ja kirjastojen varatuimmat -tiedotusten mukana, ja kyllähän mediakin näyttää, minkä teoksen ympärillä kuhisee.

 

Itseäni kiinnostaa tietysti kovin, miltä lastenkirjallisuuden puolella näyttää, mutta lista saa usein hieman surulliseksi. Ensinnäkin sitä hallitsevat vuodesta toiseen samat suuret kaupalliset nimikkeet ja uusien tekijöiden ja pienempien kustantamoiden on aina vain vaikeampaa päästä top-kymppiin.

 

Toinen listauksessa hätkähdyttävä asia ovat myyntimäärät. Vain KOLME vuonna 2020 julkaistua lasten- ja nuortenkirjallisuuden alaan kuuluvaa teosta ylitti 10 000 myydyn nimekkeen rajan, ja 20 parhaan joukkoon pääsyyn riitti 4500 myytyä nidettä. Mielestäni se on vähän. 

Toki täytyy muistaa, että viime vuosi oli korona-aikaa, joka liimasi ihmiset koteihinsa ja vähensi kirjakaupoissa kiertelyä. Täällä Saksassa kirjakaupat olivat keväällä pari kuukautta kiinni ja nyt talvellakin melkein kolme. Viime vuonna ei pidetty kirjamessuja, joista moni nappaisi mukaan spontaaneja kirjaostoksia ja jotka näkyvät kustantamoilla mukavana myyntipiikkinä.

 

Myytyjen niteiden määrässä näkyy varmasti myös lukuaikapalveluiden suosio. Moni lukee tai kuuntelee kirjan kuukausimaksullisessa portaalissa eikä hanki kirjoja kotiin. Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa, koska onhan hienoa, että palvelut tuovat kirjat yleisön saataville. Näin kirjailijan näkökulmasta voin kuitenkin sanoa, että nämä portaalit romahduttavat kirjailijan tulot. Kirjailija saa ostetusta niteestä pari euroa mutta portaalin kautta maksettu korvaus saattaa typistyä muutamaan senttiin per kuuneltu teos. 

 

Mutta palataanpa siihen vuoden 2020 myydyimpien lasten- ja nuortenkirjojen listaukseen. Sen nähdessäni sain tällä kertaa yllättyä iloisesti. Mitä kummaa! Listan jaetulla 10. sijalla keikkuu nimittäin uuden ja tuoreen kustantamon nimike. Eikä siinä vielä kaikki. Listan sijoilta 13. ja 17. löytyy kaksi muutakin Kumma-kustannuksen teosta. Kaikki listat löydettävissä täältä.


Kumma-kustannus on lasten- ja nuortenkirjojen kustantamo, jossa uskotaan satuihin ja tarinoihin. Se toimii Jyväskylässä yhdessä sisarkustantamoidensa PS-kustannuksen ja Tuuma-kustannuksen kanssa. Sen viime vuoden myydyimpien listalle kohonneet teokset ovat kaikki tunnekasvatukseen keskittyneitä kuvakirjoja - aihepiiri, joka on varmasti mietityttänyt koronavuonna ja saanut ihmiset googlaamaan apua.


Olen jo aikaisemmin kirjoittanut postauksen tunnekasvatukseen liittyen, jossa vinkasin kahdesta Kumman teoksesta, joten seuraavassa keskityn kirjaan, joka jakoi sijan myydyimpien kirjojen listalla yhdessä Mauri Kunnaksen kanssa. Riikka Riihosen ja Kaisla Suokkaan kirjoittamassa ja Mira Piitulaisen kuvittamassa kuvakirjassa Aada ja kiukkuleijona opetellaan kesyttämään kiukku. 

Seitsemänvuotias Aada on tosi vihainen, sillä pikkuveli Aapo on rikkonut hänen lempilelunsa. Lastenhuoneeseen iskee pyörremyrsky ja paikalle saapuva äitikin saa melkein lelusta. Aada pakenee eteisen kaappiin, mutta onneksi äidillä on aikaa jutella. Äiti kertoo kiukkuleijonasta, joka kasvaa ja pienenee sen mukaan, miltä Aadasta tuntuu, ja joka saa heittelemään leluja ja tekemään tyhmyyksiä. Siksi kiukkuleijonan kesyttäminen on tärkeää.


Äiti ja Aada ryhtyvät miettimään keinoja kiukkuleijonan varalle. Ensin Aada piirtää leijonan kuvan, ja sitten Aada ja äiti miettivät, mistä tunnistaa, että leijona on pääsemässä karkuun. Lopulta Aada oppii hallitsemaan leijonansa ja voi opettaa taitonsa myös pikkuveli-Aapolle.


Raikkaasti kuvitettu teos on lapsentajuinen ja antaa selkeät välineet kiukun käsittelyyn. Lukija voi tehdä kiukkuleijonan kesyttämiseen tähtääviä tehtäviä itsekin, ja raikkaasti kuvitetun teoksen loppuosassa on vielä useamman sivun kokonaisuus aikuiselle kiukun merkityksestä ja kiukunsiedosta. Kokonaisuus on selkeä ja eheä ja sen parissa voi työstää kiukkua hyvin eri-ikäisten lasten kanssa. Voisin kuvitella kirjan tarjoavan mukavaa puuhaa ja pohdittavaa niin päiväkotiryhmään kuin koteihinkin enkä ihmettele suosiotaan.

Jos aihe kiinnostaa enemmänkin, Riikka Riihosen ja Minna Koskisen kirjoittama ja Mira Piitulaisen Kuinka kiukku kesytetään (PS-kustannus) tarjoaa lisätietoa lasten aggressiokasvatuksesta. Selkeästi koottu teos tietoa aggressiosta, lapsen kehitysvaiheista, ongelmallisen käytöksen tunnistamisesta sekä aikuisen roolista kiukun kesyttäjänä. Luin tästä erittäin kiinnostuneena 1-2-vuotiaan lapsen tunnesäätelyyn liittyvän osion ja tulen varmasti vilkaisemaan muita lukuja tarkemmin, kunhan lapsi kasvaa. 


Kumma-kustannuksen uusin katalogi on täynnä toinen toistaan taianomaisempia ja herkullisemman näköisiä satuja ja kirjoja, joten suosittelen vilkaisemaan, jos kaipaat uutta luettavaa.


**** Kirjat saatu arvostelukappaleina.

Saturday, 6 March 2021

Korona-ajan selviytymiskeinot

Maailmanlaajuinen pandemia on jatkunut pian vuoden eikä loppua näy. Tunteiden vuoristoradassa on menty hätääntymisestä ja panikoinnista toiveikkuuden kautta turtumiseen ja turhautumiseen. Saksassa on noudatettu poikkeusoloja marraskuusta asti. Kovassa lockdownissa on oltu joulukuun puolivälistä saakka, mutta vaikka luvut on saatu parantumaan, virus ei ole katomassa minnekään. Kouluja ja päiväkoteja onkin alettu avata, koska ihmisten kestokyky alkaa olla rajoilla.


Olen viime aikoina huomannut, että kulunut vuosi on vaikuttanut henkiseen hyvinvointiin. Itselleen pystyy pitkään perustelemaan, miten hyvin asiat kaikesta huolimatta ovat, mutta on paljon päiviä, kun tajuaa, etteivät asiat oikeasti ole hyvin eikä tätä kaikkea jaksaisi kestää enää hetkeäkään. Että haluaa nähdä ystäviä, jotka asuvat kaupungin toisella laidalla tai toisissa kaupungeissa tai maissa. Haluaa lähteä ravintolaan ja elokuviin ja sopia kirjailijavierailuja, joissa lapset eivät ole vain liikkuvia kuvia. 


Ei jaksaisi, miettiä saako näin tehdä, ja vaikka saisikin, onko juuri tällä tilanteella seurauksia.

Monet ovat kehittäneet selviytymiskeinoja ja pakon sanelemina löytäneet elämäänsä uusia harrastuksia tai juttuja, joita voi tehdä sallitun rajoissa. Eräs ystävä on laihduttanut liikkumalla 15 kiloa, kun lomamatkojen paikat ovat täyttyneet kotiseutumatkailulla pyörän selässä. Facebook taas vilisee mitä upeampia villapaitoja ja kuviosukkia, joiden tekemiseen on vihdoin löytynyt aikaa. Tavallaan tällaisessa pakkopysähtymisessä on myös omat hyvät puolensa.

 

Minun kotoisat harrastukseni ovat tänä talvena liittyneet nautintoaineisiin. Olen kompensoinut tilannetta muun muassa gluteenittomilla tacosipseillä ja gin toniceilla. Kun illalla  täyden päivän päälle nautin sohvalla vapaahetkestä iltadrinkin parissa ja mies nosteli kulmakarvojaan, totesin, että kuningataräitikin eli yli satavuotiaaksi ja joi giniä joka päivä.

 

Sittemmin pyysin, ettei mies enää osta minulle sipsejä, ja kun kirja valmistui, aloitin alkoholittoman kuukauden.


Rakastamieni viikonloppureissujen tilalle on pitänyt keksiä muuta, sillä tulen hulluksi, jos en aina joskus pääse pois tästä kaupungista. Viime kesänä saimme onneksi usein viettää päivää ystävien puutarhoissa tai parvekkeilla ja aloittelimme jo perheen yhteistä pyöräharrastusta, joka kuitenkin on odottanut kevään lämpenemistä. Toivo tuntuu viihtyvän kyydissä hyvin, ja pidämme molemmat pyöräilystä, joten iltapäiväretkistä on nyt tullut viikonlopun peruskauraa. 


Viime sunnuntaina ajoimme naapurien kanssa viiden kilometrin päähän metsäpuistoon. Me olimme keittäneet kahvit, he tuoneet kakkupaloja, pojat leikkivät syksystä jääneillä lehtikasoilla ja kepeillä ja minä istuin viltillä naama auringossa ja unohdin hetkeksi ajan ja paikan. Muutaman tunnin retki tuntui täydelliseltä lomahetkeltä, enkä muista pitkään aikaan päässeni niin ulos vallitsevasta kuplasta kuin tuolla kevään lämmittämällä ruohikolla.


Tänään pakkasimme jälleen kahvit termokseen ja suuntasimme Reinin rantaa etelään, vaikka sää olikin huomattavasti viime viikonloppua viileämpi. Pyöräväylä seuraili Reinin mutkia emmekä valitettavasti olleet reitillä ainoita. Onneksi huvipyöräilyssä ei ole kiire minnekään.

 

Noin kymmennen kilometrin jälkeen saavuimme Krokodil-laivalle, joka kuljettaa 12 matkustajaa kerrallaan joen yli. Matka maksoi 2,50€ pyörän kanssa ja kesti pari minuuttia, mutta sen verran kuitenkin, että lapsi ehti pelästyä moottorin kolinaa mutta rauhoittua taas. Yksikään silta ei ylitä Reiniä Kölnin ja Bonnin välissä, mutta tämän pikkupurkin lisäksi myös lähempänä Bonnia on  mahdollisuus lauttamatkaan.

 

Reinin toiselta puolelta bongasimme tyhjän puistonpenkin ja levitimme päiväkahvit viltin päälle. Aurinko paistoi, leveän joen vesi kimmelsi ja mutkan takaa putkahti silloin tällöin muutama rahtilautta. Yllättävän moni meloja oli uskaltautunut myös jokeen. Hetki oli aika täydellinen.


Kun Toivo oli saanut hetken aikaa juosta ja kahvikupit olivat tyhjnenneet, jatkoimme joen vastarantaa takaisin Kölniin. Reinin sillä puolella kulkee hyvin asfaltoitu kevyen liikenteen väylä, mutta se oli varsin tukossa kävelijöitä, joten pyöräily tarjoili samalla myös pujottelua. Jouduimme ylittämään Reinin moottoritiesillän kautta. En pidä sillan melusta ja jalankulkijoiden väylän reunassa on vain matala kaide ennen Reiniä, joten pyöräilen siellä aina polvet huterina.


Pyöräilimme lopuksi vielä kotipuiston ohi ja tuntui niin mukavalta, että olimme nähneet jotain muutakin kuin samat tutut puut kuin arkipäivinäkin. Tällainen retki teki hyvää niin ruumiille kuin sielullekin, jos sallinette tällaisen ylevän ilmauksen. Huvittavaa on toki se, että vaati koronan, ennen kuin aloin tutkia lähiseutuja pyörällä ja tajusin, miten lähellä on pääsy metsään, jos vain tietää paikat.

 

Millä keinoilla sinä olet selviytynyt poikkeusoloista?