Thursday, 23 December 2010

Joulutorilla

Asuin vuosia Turussa, jossa järjestetään joulukuun viikonloppuina joulutori Tuomiokirkon kulmalla. Arvaatte varmaan, että vierailin siellä hyvin usein noiden vuosien aikana. Saksassa joulutorit ovat vuoden kuumin tapahtuma. Laskujeni mukaan kävin siellä kuukauden aikana viidesti.

Raatihuoneen joulukylää rakennettiin toista viikkoa, ja avajaiset pidettiin lopulta marraskuun 22. päivä. Kylä puretaan viimeistään aatonaattona. Lopputulos on vaikuttava.  Joulukylä koostuu puisista pikkumökeistä, miljoonista valoista ja kauniista kujakylteistä. Kojuista voi ostaa kaikenlaista pukin konttiin: käsitöitä, laukkuja, koruja, turkiksia.. Ruokatarjonta on aivan omaa luokkaansa. Pikkuleipiä ja suklaita on joka lähtöön, puhumattakaan makkaroista, juustoista ja leivistä. Kujilla pystyi suunistamaan nenänsä perässä ja syömään iltapalaksi vaikka sokeroituja kuumia pähkinöitä tai grillattuja sienileipiä.
Joulun ehdoton suosikkituote on glühwein. Suomalainen glögi on hieman makeampaa kuin mausteinen glühwein. Tavallisin tapa tavata ihmisiä ennen joulua on sopia treffit joulutorin juomapisteelle. Glühwein voi tosin olla monella tapaa vaarallista. Ensinnäkin se on varsin alkoholipitoista. Toisekseen eräällä joulutorilla sattui onnettomuus tänä vuonna, kun kuuma glühwein sammio oli räjähtänyt. Glühwein -kojuissa kävi kuitenkin kova kuhina ainakin niinä iltoina, joina olin itse paikalla. Onhan juoma ihan maukasta, mutta nyt tuntuu siltä, että rajansa kaikella. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin: HYVÄÄ JOULUA!





Saturday, 18 December 2010

Lumi

Saksaankin on vihdoin saatu talvi. On lunta ja pakkasta ja talvimyrskyä ja lasten pulkkamäkiä. Suomalaisena minusta on mukavaa nähdä kotoisen tuntuisia lumimaisemia, mutta Saksan kyseinen materiaali on syössyt lähes hätätilaan. Lunta tulee joka talvi jossain vaiheessa, mutta aina se pääsee yllättämään.
   Tämän viikon torstaiksi oli luvattu huonoa keliä ja lumimyrskyä. Mitä tekee Hampurin kaupunki? Peruuttaa lasten koulupäivän, ihan vain varmuuden vuoksi. Lopulta lunta sateli hiljalleen puolen päivän aikoihin ja vasta iltapäivällä hieman enemmän. Hampuri peittyi noin 10 cm lumivaippaan eikä kovin pyrytys sitten lopulta kovin kauaa kestänyt. Minusta koulupäivän peruminen oli lähinnä hyvä vitsi.
  Lumen aiheuttama kaaos kuitenkin paheni perjantaihin tultaessa. Autobahnit olivat tukossa ja junaliikenne täydellisessä kaaoksessa. Oma junani Hampurista Hannoveriin oli vain 15 minuuttia myöhässä, mutta poikaystävän yleensä 75 minuuttia kestävä matka Göttingenistä Hannoveriin venähti viideksi tunniksi. Raiteilla oli lunta sekä luultavasti itsemurhan tehnyt ihminen, ja koska rautatiellä oli ongelmia joka paikassa, hätiin ei saatu tarpeeksi ihmisiä.
   Seisoskelin jonkin aikaa katselemassa kaaosta Hannoverin päärautatieasemalla. Saksalaisten maine täsmällisenä kansana vaikutti  lähinnä vitsiltä: yksikään juna ei lähtenyt Hannoverista ajallaan. Deutsche Bahnin palvelutiskille oli pitkä jono matkalaisia, jotka yrittivät selvittää jatkoyhteyksiään.

Yllätykset eivät loppuneet vielä tähän. Aamulla heräsimme omituiseen ääneen. Ajattelin ensin, että lumikola se siellä vain aurailee, kunnes ääni voimistui voimistumistaan. Mitä verhojen takaa paljastuikaan! Ambulanssihelikopteri oli juuri laskeutumassa pellolle talon viereen. Tiellä odotti poliisiauto vilkut päällä. Pelastushenkilöstö juoksi kopterista poliisiautoon ja hurautti johonkin kylän liepeille. Ilmeisesti tiet ovat vieläkin niin lumen tukkimat, että on nopeampaa lennättää henkilökunta paikalle kuin ajella autolla.
  Lounaan aikana helikopterin jälkiä ihmettelemään saapui kolme kaurista. Näin villissä luonnossa ja kaukana sivistyksestä täällä; vain helikopterilla pääsee turvallisesti perille. 

Friday, 10 December 2010

Itsenäisyyspäivä

Ulkosuomalaisena, kuten tittelini nykyään kuuluu, kaikki kotimaahan liittyvä nousee arvoon arvaamattomaan. Kämppiksen tekemät karjalanpiirakat ja isän Suomesta tuomat salmiakit maistuvat paremmilta nyt kuin ikinä Suomessa. Myös itsenäisyyspäivään liittyi aivan uusia sävyjä.
   Ensinnäkin unohdin käydä maanantaina ruokakaupassa, koska ajattelin, että kaupat ovat itsenäisyyspäivän takia kiinni. Toisaalta kaipasin saloissa hulmuavia siniristilippuja niin paljon, että kämppis pakottu minut lopulta piirtämään sellaisen.

Tuoreena Suomi-koulun opettajana sain kutsun Suomen konsulaatin viralliselle itsenäisyyspäivä-vastaanotolle. Tilaisuus oli hieno mutta jännittävä, koska en ole niin kokenut, mitä tulee tällaisiin virallisiin vastaanottoihin. Ilta järjestettiin merimieskirkolla, jota ei melkein tunnistanut samaksi, jonka muina aikoina näkee.


Ohjelmassa oli niin näyttelyn avajaiset kuin korkealaatuista musiikkiakin. Pääkonsuli Erja Tikka piti virallisen juhlapuheen ja esitteli illan taiteilijat: kuvataiteilija Hanna Variksen ja laulaja Esa Ruuttusen pianisteineen. Variksen näyttely on nähtävillä kirkolla tammikuuhun asti.
   Illan musiikillinen anti sisälsi viisi kappaletta, ensin Suomi-aiheisia ja sitten muutama joululaulu. Sylvian joululaulu kuultiin ylimääräisenä kappaleena (yleisön vastalauseista huolimatta =). Aivan lopuksi kaikki yhtyivät sekakuoroon Maamme-laulua varten. En ole koskaan nyyhkinyt kappaletta Suomessa, mutta nyt en ollut ainoa, joka pyyhki vaivihkaa silmäkulmiaan. Niin se varmaan sitten menee, että kotimaan merkitys kasvaa, mitä kauempana se on. Näihin isänmaallisiin tunnelmiin...
Tuesday, 30 November 2010

Kirjailijavierailu II

Sofi Oksanen suomalais-ugrilaisten kielten laitoksella Hampurissa 29.11.2010 seuranaan Puhdistuksen saksantaja Angela Plöger. Lukunäytteistä vastasi näyttelijä Julia Nachtmann.



Osallistujia oli ovet ja ikkunanpielet täynnä.


Ja se tärkein.

Friday, 26 November 2010

Kuuma peruna

Hampurissa on yksi pikaruoka ylitse muiden: täytetyt uuniperunat a lá Kumpir. Vai mitä sanotte näistä?

Perunat viipyvät folioon käärittyinä uunissa, kunnes nälkäinen matkalainen saapuu paikalle. Sitten valitaan listasta sopivat täytteet ja sullotaan peruna täyteen. Täytevaihtoehtoja on niin kasvis- kala- kuin lihaisakin versio. Lopuksi tökätään lusikka sisään ja aletaan kaapia. Parasta on myös hinta-laatusuhde: yksi peruna irtoaa 3,50 eurolla. Huonointa on se, että kaikki loppuu aikanaan. Omassa suosikkitäytteessäni on papuja, kuskus-salaattia, sipulia ja pepperonia. Nam nam!
    Minut vietiin kyseiseen ruokalaan heti ensimmäisenä Hampurin iltanani, ja täytyy sanoa, että se oli rakkautta ensisilmäyksellä tai viimeistään ensisuupalalla. Sen jälkeen monet vieraanikin ovat joutuneet perunoiden uhreiksi, viimeisimpänä isäni. Tähänastisten tutkimusteni perusteella vastaanotto on kuitenkin ollut varsin positiivinen. Näitä Suomeen ja!


Monday, 22 November 2010

Elokuvateatterissa

Tähänastisen Saksan-oleskeluni aikana olen kokenut suurimman kulttuurisokkini elokuvateatterissa. Mikä olisikaan mukavampi tapa viettää harmaata sunnuntaipäivää kun upottautua hämärän elokuvateatterin kätköihin. Tässä vaiheessa en kuitenkaan vielä tiennyt, mitä kaikkea tuleman piti.
  Hampurissa on useita elokuvateattereita, jotka eivät aina ole niin ulkomaalaisystävällisiä (huono adjektiivi, mutta nyt en keksi muuta). Täällä elokuvat dubataan saksaksi, mikä tarkoittaa, ettei Johny Depp kuulosta Johny Deppiltä. Onneksi on myös teattereita, jotka näyttävät originaaliversioita saksankielisin tekstein. Elokuvakokemuksekseni valikoitui vanha perinteinen Streit´s-teatteri ja uusi, hehkeä Eat. Pray. Love, mikä sopi erinomaisesti meneillään olevaan tyttöjen viikonloppuun.

Ensimmäinen yllätys odotti lipunmyyntitiskillä. Maksamalla yhden euron lisää, pääsisi istumaan parvelle salin takaosaan. Olimme tyytyväisiä peruslippuihin, mutta salissa meitä odotti seuraava yllätys: paikkamme oli kahden istuttava, lähes sohvaa muistuttava tuoliratkaisu! Todellinen "make out"- paikka. Hetken hihiteltyämme asettauduimme mukavasti jaetulle tuolillemme, vaikka jatkuvasti yritinkin hapuilla kädensijaa vasemmalta puolelta.


Myös mainokset näyttäytyivät minulle hieman outoina. Ennen elokuvaa silmieni edestä vilahtivat tv-kanavan, sanomalehden ja yskänlääkkeen mainosspotit. Lopulta näytti siltä, että niitä oli tullut tarpeeksi, ja nojauduin vielä hieman rennommin penkkiä vasten. Mutta mitä ihmettä! Verho alkoi lipua kankaan eteen ja valot syttyivät saliin. Seuralaiseni selitti, että nyt on jäätelötauko. Ihmiset voivat kipaista jäätelönsä kioskista tai ostaa ne paikalle ilmestyneen myyjän kylmälaukusta. Sain kuulla, että elokuvia varten tehdään jopa aivan omanlaisiaan jäätelöpakkauksia. 
  Vihdoin kaikki olivat tyytyväisiä ja elokuva pääsi alkamaan. Viimeiset katsojat saapuivat saliin juuri valojen sammuessa. Itse elokuva oli oikein viihdyttävä kokemus, joten todellisuuteen palaaminen tuntui hieman karulta. En löytänytkään itseäni Balilta tai Italiasta vaan sateisesta Hampurista. Luulen, että tulen vierailemaan teatterissa toistekin, kunhan ensin pääsen yli lievästä kulttuurisokistani.
Friday, 12 November 2010

Landungsbrücken









Monday, 8 November 2010

Hesburger

Reeberbahn on varmasti yksi Saksan tunnetuimpia katuja. Lähes jokaista Hampurissa kävijää kehotetaan vierailemaan kyseisessä paheiden pesässä,  johan jo Irwinkin lauloi aikoinaan St. Paulista ja Reeberbahnista. Ihmisillä on kuitenkin varsin erilaisia tarpeita etsiytyä alueelle. Tähän mennessä minut on vienyt sinne ruoka: kadun varrella sijaitsee kaksi Hesburgeria suoraan Suomen Turusta.

Tunnelma on tosin hieman erikoinen: kaikkien tissibaarien ja seksikauppojen välissä pilkottaa yllättäen tuttu logo ja tämänhetkisen tarjoushampurilaisen mainos. Paikallinen menu eroaa tutusta kotimaisesta hieman. Hampurilaisten joukossa on muun muassa Finnburger, jota hieman kärttyisä myyjä ei tosin suostunut meille sen kummemmin esittelemään. Tulemme Suomesta, joten kyllähän meidän pitäisi tietää, mitä siinä on. Erikoista menussa ovat myös juomat: suomalaisessa Hesessä ei voi valita olutta ruokajuomaksi.

Tähänastisten testieni perusteella saksalainen Hese-ruoka on aivan kelvollista. Kasvishampurilainen oli hyvin tutunoloinen, ja lihaisat burgerit maistuivat testiryhmäni Hesburger-konkareille. Ainoa miinus tulee ranskalaisista perunoista, joissa oli suomalaiseen makuun hieman liikaa suolaa. Reeberbahnin Hesburgerit kertovat jotain mielenkiintoista myös itse alueesta. Päivisin katu on täynnä lapsiperheitä ilmapallot käsissään menossa elokuviin tai lounaalle pikaruokapaikkoihin. Yöllisestä hulinasta ei ole tällöin tietoakaan, vaikka ikkunamainokset toki muistuttavat alueen todellisesta luonteesta. Viikonloppuyönä katu on taas aivan tupaten täynnä niin turisteja kuin paikallisiakin juhlijoita, koska kaupungin yöelämä keskittyy kadun ympäristöön. Reeberbahn on kuitenkin kaikessa kummallisuudessaan näkemisen arvoinen, jos ei muuten, niin ainakin laadukkaan ruokatarjontansa puolesta.

Wednesday, 3 November 2010

Kirjailijavierailu I

Paras käyntikortti, jonka Saksassa voi esittää, on kertoa olevansa suomalainen. Saksalaiset ovat kiinnostuneita suomalaisesta yhteiskunnasta, koulujärjestelmästä (Pisa-tutkimus herättää keskustelua edelleen) ja kulttuurista. Suomesta tuodaankin paljon eri alojen kulttuuria Saksaan. Monet suomalaiset musiikkiyhtyeet kiertävät Saksassa, ja jotkut suomalaiset kirjailijatkin pääsevät aina välillä ääneen.
    Kahdella suomalaisella  on Saksassa oma kulttimaineensa; M.A. Numminen ja Arto Paasilinnan ovat täällä hyvin tunnettuja. Nummisen suosion syytä en tunne, mutta ei liene kirjakauppaa, jossa ei olisi Paasilinnan teosten käännöksiä. Suomalaista kirjallisuutta saksannetaan muutenkin ahkerasti, viimeisenä Sofi Oksasen Puhdistus. Käännösten myötä ja muutenkin kirjailijoita pyydetään vierailemaan ja puhumaan tuotannostaan. Kutsuvana tahona voivat olla Suomi-instituutti, yliopistot, kirjamessut tai kirjakaupat.
  Tällä viikolla pieni suomen kielen laitoksemme sai nauttia tällaisesta vierailusta. Kirjailijat Tuuve Aro ja Leena Parkkinen aloittivat lyhyen Saksan-turneensa meiltä. Arolta on käännetty kaksi teosta, ja Parkkisen esikoisteoksesta tehdään juuri koekäännöksiä Greifswaldin yliopistossa, joka oli naiset tänne kutsunutkin.

   Tilaisuus oli mukava menestys. On antoisaa saada kirjat eläväisinä esille. Aluksi suomen kielen lehtori esitteli viehättävät kirjailijat sekä heidän teoksiaan ja palkintojaan. Sitten kuultiin lukunäytteet niin suomeksi kuin saksaksikin. Suuri osa yleisöstä oli Suomesta Saksaan muuttaneita naisia ja heidän toivon mukaan vapaaehtoisesti paikalla olleita aviomiehiään. Kahden kielen käyttäminen sujui yllättävän hyvin: Yleisön reaktioita seuratessa huomasi varsin pian, kuka puhui parhaiten mitäkin kieltä.
  Luennan jälkeen oli aikaa yleisön kysymyksille. Kysymykset olivat tälläkin kertaa laidasta laitaa, kuten sekin, oliko Helsingin Esplanadilla raitiovaunuraiteita jo vuonna 1928. Parkkisen esikoisteos Sinun jälkeesi Max kertoo siiamilaisista kaksosista vuosisadan alun Euroopassa, ja veljekset viettävät aikaa myös Helsingissä. Aron tuotannosta esille nostettiin nyky-yhteiskuntaa ironisoiva romaani Karmina, koska siitä on olemassa varsin tuore saksannos. Teokset sijoittuvat eri aikaan ja ovat hyvin erityylisiä, mutta yllättäen niissä käsitellään varsin samanlaisia teemoja. Molemmat kirjalijattaret kirjoittavat friikeistä sekä erilaisuuden kokemisesta ja kohtaamisesta.
  Tilaisuus päättyi pieneen viinittelytilaisuuteen, joka jatkui kotiinlähtöön asti. Puheensorinasta päätellen ilta oli ollut antoisa ja kirjailijoilla riitti useita piirittäjiä. Vieraassa kulttuuri- ja kielipiirissä oman kielen merkitys korostuu ja siksi tällaset illat ovat todella tärkeitä. Lopulta oli aika siivota tarjoilut aamun seminaarien tieltä ja kiittää naisia kiintoisasta illasta. Toivon molemmille menestystä jatkossakin.

Tuuve Aro, lähestyvä mummo ja kirjaston näppärät pikkutikkaat.

Leena Parkkinen ja hymy

Monday, 1 November 2010

Hampurin merimieskirkko

Jos Hampurissa iskee koti-ikävä, on olemassa yksi paikka, johon kannattaa mennä. Hampurissa jo vuodesta 1901 toiminut suomalainen merimieskirkko on kulttuurikeskus, ostosparatiisi ja olkapää.

Tilaan astuessa iskee omituinen fiilis. Dominokeksipaketit, Auran sinappiputelit ja Lapin kulta -tölkit tervehtivät tulijaa. Kahvilan tiski on täytetty karjalanpiirakoilla, munavoitakin on, ja Fazerin leivonnaisilla. Kahvitermoksessa lukee reilusti KAHVI, ja myyjä tervehtii iloisesti suomeksi. Tilanne on hämmentävä. Täällä on jo niin tottunut terästämään aistinsa kaikissa kassatilanteissa, että palvelun saaminen suomeksi on todella omituista.

Kahvihetken aikana voi lueskella Helsingin Sanomia, suomalaisia naistenlehtiä tai kirkollisisa julkaisuja Tarja Halosen tarkkaillessa tilannetta seinältä. Viereisessä huoneessa on kirjasto, johon hankitaan silloin tällöin suomalaisia uutuuskirjoja. Kirkkosalissa en sen sijaan ole vielä päässyt käymään, koska siellä on aina ollut tilaisuuksia menossa, juuri viimeksi ristiäiset.

Kahvilan yhteydessä olevasta putiikista saa kaikenlaisia suomalaisia tuotteita Kalevala-koruista Finlandia vodkaan. Kotiin kantamani salmiakkipantterit ja karjalanpiirakat maistuivat myös kämppikselle. Suomen kieli tuottaa tosin vaikeuksia, joten kämppis nimesi piirakat uudelleen "kiripirikakkaksi", mutta hyviä kuulemma olivat.

Kirkon alakerrassa on sauna, jonka voi varata käyttöön. Viikko-ohjelmassa on myös yleisiä naisten ja miesten saunavuoroja. Olin keskiviikkona puhumassa Minna Canthin tuotannosta kirjailijapiiriläisille takkahuoneella, jonka sivuitse marssi mies jos toinenkin pyyhe kainalossa saunaan. Ilmeisesti esitelmäni ei ollut tarpeeksi kiinnostava voittaakseen löylyt.

Kirkolla on myös jatkuvasti konsertteja ja muita suomalaiset yhteen kokoavia tilaisuuksia. Tällä hetkellä valmistellaan kuumeisesti joulubasaaria, joka on todella iso ja odotettu tapahtuma. Basaarissa myydään glögiä, ruokaa ja kaikenlaisia suomalaisia tuotteita pukinkonttiin. Asiakkaat ovat kuulemma pääasissa saksalaisia. Suomalaisen merimieskirkon vieressä ovat myös norjalainen ja tanskalainen kirkko, ja kaikilla on myyjäiset samaan aikaan marraskuun loppupulella.

Myös ruotsalainen merimieskirkko sijaitsee alueella, mutta on ainakin ulkoisilta puitteiltaan sisariaan vaikuttavampi. Tosin kirkkoja ympäröi erittäin viehättävä portugalilaisalue sekä Elben varren kuuluisa kävelysilta, Landungsbrücken. On siis monia syitä, miksi korttelissa kannattaa viettää aikaa, mutta olen varma, että tulen vierailemaan erityisesti eräällä tietyllä salmiakkihyllyllä aina silloin tällöin.

   Nykyinen kirkkorakennus on vihitty käyttöön vuonna
1966. Se sijaitsee hieman pimeässä kulmassa, mutta
on sisältä mitä leppoisin.
Jokaisessa itseään kunnioittavassa merimieskirkossa
kuuluu toki olla papukaija. Kun se alkaa
iltaisin kyllästyä ihmisiin, se huutelee heippaa
ja hyvää yötä ja toisinaan ehkä
myös jotain sopimatonta.
Thursday, 28 October 2010

Metrossa

Hampurin kokoisessa kaupungissa oppii helposti laiskaksi kulkijaksi. Metroverkosto on laaja ja toimiva, eikä seuraavaa kulkupeliä tarvitse odottaa kovin kauaa. Oma lähilinjani pyyhkii laiturit tyhjiksi viiden minuutin välein, joten perävaloja ei juuri kannata surkutella.  Tänään näin ensimmäistä kertaa tarkastajat vaunussa. Ikävä kyllä en päässyt näyttämään uutuuttaan kiiltävää lippuani, koska virkailijat astuivat viereiseen vaunuun. Joku sieltä kuitenkin näkyi kärähtävän.

    Kuukauden aktiivisen käyttämisen jälkeen olen havainnut kyseisessä liikennevälineessä sekä hyviä että huonoja puolia. Nopeus, helppous, siisteys ja luotettavuus kuuluvat hyviin puoliin. Ensimmäisiä ongelmiani on ollut se, miten käyttää suljetussa kopissa vieraiden ihmisten kanssa jaettu aika. Havaintojeni mukaan ihmiset nukkuvat, pelailevat, kuten vierustoverini tänään tetristä, juovat kahvia ja tuijottavat tyhjyyteen. Suosituin metroharrastus on ehdottomasti lukeminen. Kaikki nämä ovat jonkinlaisia sijaistoimintoja, joiden avulla pyritään saavuttamaan yksityisyys ahtaassa junassa sekä tietenkin saamaan matka kulumaan, koska maisemiakaan ei juuri voi katsella. Lukeminen onkin mukavaa ajanvietettä mutta vaarallista. Olen muutaman kerran lähes ajanut pysäkkini ohi, koska kirjassani on ollut menossa niin kiinnostava kohta.

   Ongelmia syntyy myös heti, kun vuoro on myöhässä. Aamun junani oli tänään kolme minuuttia myöhässä, mikä aiheutti sen, että se oli tupaten täynnä. Samaan junaan ahtoivat jo seuraavankin matkustajat. Matkan aikana pyrin hengittämään sisäänpäin ja varomaan edessä seisovan tytön pitkiä hiuksia. Erittäin hankalaa oli myös yrittää pidättää aivastusta, mutta onneksi kanssa- ahtautujani säästyivät. Pitkähiuksisten naisten ohella lyhyet, vahvaa hisuvahaa käyttävät miehet ovat hieman ikävämpiä matkatovereita ahtaan paikan tullen, puhumattakaan edellispäivän oluita hönkäilevistä.

   Tähän mennessä en ole vielä kertaakaan eksynyt, mutta kerran kulkenut linjalla väärään suuntaan. Seikkailun paikka koittaa aina silloin, kun joku pysäkinväli on jostain syystä suljettu. Leppoisasta matkasta tulee tällöin poukkoilua linjalta toiselle. Näin kävi, kun viimeksi menin seuraamaan St. Paulin peliä. Huomenna pelataan jälleen  kotipeli, ja odotan näkeväni tietyillä reiteillä useampia koppalakkeja. Kannattajilla on tapana kokeilla vaunujen kestävyyttä ei ainoastaan äänijänteillään vaan myös hyppimällä ja heiluttamalla vaunua. Voi olla, että tyydyn sittenkin jalkapatikkaan.


Wednesday, 20 October 2010

Työpaikka

Ennen kuljin töihin lokoisasti kimppakyydillä eli henkilöautossa muutaman kollegan kanssa. Tässä uudessa elämässä sullon itseni aamun täpötäyteen metroon ja varon astumasta kenenkään varpaille. Samanlainen muutos on myös työpaikkani suhteen. Entinen koulu oli ihan siisti ja hyväkuntoinen, mutta nykyinen paikka on aika hieno. Tai itse suomalais-ugrilaisten kielten laitoksen rakennus ei ole kaikessa punatiilisyydessään kovin hohdokas - tai ainakaan niin hohdokas kuin ympäristönsä. Laitos sijaitsee kiven heiton päässä kampukselta Rotherbaum-nimisellä alueella. Alue haisee rahalta. Arvoisa poikaystäväkin totesi, että vaikka olisimme molemmat hyväpalkkaisissa töissä, emme silti voisi edes haaveilla siellä asumisesta.


Punatiilinen talo kätkee sisäänsä laitoksemme, ja ymmätääkseni myös joitain germanistiikkaan liittyviä tiloja. Työyhteisömme on pieni: minun lisäkseni suomen kielen ihmisiä on vain lehtori. Oma työtilani sijaitsee rakennuksen kellarissa ja on hieman viileä, mutta muuta valittamista siinä ei ole. Tietokonetta käyttää joskus myös unkarin kielen professorin opiskelija-assistentti, mutta tähän mennessä olen nähnyt hänet vain kerran.

Rotherbaumin rikkauksilla on pitkä historia. Se on ennen ollut varakkaiden juutalaisten asuinaluetta, ja yliopiston vieressä on edelleen juutalainen koulu. Koulun edessä olevassa kopissa on poliisivartio koko päivän, varmuuden vuoksi. Yksikään alueella kulkija ei voi olla ohittamatta toisen maailmansodan tapahtumia. Niihin lähinnä täytyy varoa astumasta. Holokaustissa menehtyneiden juutalaisten entisten kotitalojen eteen on asetettu laatat, joissa kerrotaan henkilön syntymä- ja kuolinajat sekä kohtalo sodan aikana.

Tällä hetkellä kuljen työmatkat kotiin päin vaihtelevilla reiteillä katse kadussa laattoja bongaillen. Kun ne on katsottu, aion siirtyä ylemmäs etupihojen pikkupuutarhoihin ja talojen sisäänkäynteihin, ja siitä sitten talojen julkisivuihin ja parvekkeisiin...

Sunday, 17 October 2010

Jalkapalloa ja anarkiaa

Kuten tunnettua, Saksa on jalkapallomaa. Yhtälailla tiedettyä on, että tämä on monenlaisten ismien ja aatesuuntien syntymaa, jossa anarkiaa on ilmennyt vuosikymmeniä -ja ilmenee edelleenkin.
   Hampurissa on tällä hetkellä kaksi jalkapalloseuraa, jotka pelaavat Bundesliigassa. Niitä voisi hyvin verrata kääpiöön ja jättiläiseen tai raamatullisemmin Daavidiin ja Goljatiin. Hamburger Sports Verain (HSV) on varakas seura, joka on pelannut liigassa tasaisesti ja kauan. St. Pauli sen sijaan on pieni ja taas kerran täksi kaudeksi Bundesliigaan noussut joukkue. Seuralla on oma maineensa, johon kuuluvat punk, rock ja merirosvosymbolit.
  Arvon Wikipedia kertoo muun muassa tällaisia asioita St. Paulista: 

St. Paulista on tullut Saksassa kulttijoukkue. Vuonna 1981 seuran yleisökeskiarvo oli vain 1 600, mutta 1990-luvun lopussa seuran areena oli useaan otteeseen loppuunmyyty. Seura oli ensimmäisiä seuroja, jotka pistivät jalkapallohuliganismin kuriin ja kielsivät nationalisteilta pääsyn areenalle. 1990-luvun alussa media alkoi kiinnostua seuran punk-faneista. Myös lempinimet, kuten Freibeuter der Liga ("Liigan merirosvot") ja das Freudenhaus der Liga ("Liigan ilotalo"), jota tosin St. Paulin kannattajat eivät itse käyttäneet, yleistyivät.
Joukkueen kannattajat pitävät itseään antifasisteina, antirasisteina ja antiseksisteinä. Tämän takia seuran fanit ovat joutuneet konflikteihin uusnatsien ja huligaanien kanssa, joita Hansa Rostockin kannattajissa oli jonkun verran vielä 1990-luvullakin. (Ja joita HSV:n kannattajissa on edelleen)                http://fi.wikipedia.org/wiki/FC_St._Pauli              
 Eilen St. Pauli pelasi kotipelin Nürbergiä vastaan uusitulla kotistadionillaan Sternschanzessa (kaupunginosa St. Paulin vieressä). Heti metroasemalla vastassa oli seitsemän poliisia katselemassa fanien saapumista. Itse seurasin pelin stadionin kupeessa, vanhaan makasiiniin rakennetulla rock-klubilla. Tällaiset public viewing -tilaisuudet ovat hyvin suosittuja, ja isoja screenejä oli tälläkin kertaa sekä sisällä että ulkona. Hyvinhän siinä sitten kävi: oma joukkue voitti 3-2. Historiallista oli se, että kaksi kolmesta kotimaalista syntyi kulmista; St. Pauli ei ole kuuluisa erikoistilanteista. Rock-asennetta kuvaa se, että jokaisen kotijoukkueen maalin jälkeen kuuluu soittaa Blurin Song 2 ja jokainen kotipeli aloitetaan AC/DC:n kappaleella Hell´s Bells.
  Viihdyttävän ottelun jälkeen marssimme kaupungille: Sternschanze on tällä hetkellä "place to be". Alueella sijaitsee myös pohjoissaksalaisen antifasismin/vasemman siiven keskus, Rote Flora. Talo on yhdistelmä kulttuuria, tapahtumia, vasemmistolaisuutta ja anarkiaa. Näytti siltä, että talon luona oli menossa pieni mielenosoitus, jonka tarkoitus oli mainostaa seuraavan viikonlopun isompaa tilaisuutta. Hampurissa on kova asuntopula, ainakin niistä asunnoista, joihin tavallisella kansalla tai hieman alempiluokkaisilla on varaa. Tätä todistellakseen mustahuppuiset olivat vallanneet Rote Floran viereisen kerrostalon, mutta klo 18 aikoihin tilanne näytti aika rauhalliselta.
Siirryimme tyttöjen kanssa läheiseen kahvilaan lämmittelemään kaakaon voimin, mutta seurasimme sivusilmin tapahtumaa, joka pari tuntia myöhemmin muuttuikin varsinaiseksi näytelmäksi. Minusta tosin tuntuu, että paikalla oli enemmän leppoisaa lauantai-iltaa oluiden ja makkaroiden kanssa viettäviä katsoja kuin varsinaisia osallistujia - ainakin sen jälkeen kun poliisi saapui näyttävästi paikalle. Seitsemän jälkeen risteykseen ajoi kolme vesisäiliöin ja kirkkain valoin varustettua poliisiajoneuvoa, jotka yrittivät hajottaa illan piknikin.
Tilanne ei kuitenkaan kehittynyt mihinkään. Päätimme jatkaa iltaa muualla, mutta poistuessamme meitä tuli sivukadulta vastaan joukko mustiin rynnäkkövarusteisiin pukeutuneita poliiseja. Emme jääneet paikalle ihmettelemään näytöstä, koska sellaiselta se minusta vaikutti. Vasta poliisin ilmestyminen tukki kadun ihmismassalla ja katsojilla, koska sitä ennen tilanne vaikutti varsin rauhanomaiselta. Jalkapallopäivä lienee ollut tavallista tylsempi, joten illaksi kaivattiin jotain tekemistä. Tällaista täällä, suuressa maailmassa.

Wednesday, 13 October 2010

SÄÄ

Olen kuulut paljon huhuja trooppisesta Saksasta, jossa rypäleet kasvavat ja ruohot vihertävät keskitalvellakin. Toisaalta minut oli toivotettu tervetulleeksi harmaaseen ja sateiseen Hampuriin. Siksi viimeaikaiset säähavainnot ovat hieman yllättäneet. Aurinko on paistanut lähes joka päivä, ja parhaimpina päivinä on nautittu lähes t-paitakeleistä. Viime viikolla sää oli lähempänä +20´c ja huivit sai repiä laukkuun heti ulko-ovella. Huivi-ihmistä ei kuitenkaan harmita, koska kyllä se talvi vielä tännekin ehtii.

   Viikonloppuna kuulin huhuja Suomea uhkaavasta lumisateesta. Ja sieltäähän se sitten tulikin. Tällä hetkellä vr:ää vaivaavat raiteille jäätyneet lehdet - taas hyvä syy selitellä myöhästymisiä. Täällä sen sijaan nautitaan vielä viimeisestä kukkaloistosta. Herra poikaystävän vanhempien puutarhassa kukkivat vielä ruusutkin viikonloppuna. Siihen kasvituntemukseni sitten päättyykin, mutta oli siellä myös sinisiä ja muita erisävyisiä punaisia kasveja vielä hyvässä kukassa. Minun oli tarkoitus valokuvata kyseistä kukkimisihmettä, mutta iskenyt lenssu häivytti suunnitelmat.

 Huomenna Hampuriin on luvassa          Enimmäkseen pilvistä
Max: 13°C
                                                                 Min: 8°C

Suomen sääkartta sen sijaan näyttää Forecan mukaan tältä: http://www.foreca.fi/

   Aikaisemmin lempikuukauteni on aina ollut syyskuu: värikkäitä lehtiä, kirpeitä syysaamuja ja aurinkoisia päiviä. Luulen, että täällä minun on pakko vaihtaa mieltymykseni lokakuuhun. Saksalaiset sanovatkin lokakuuta "kultaiseksi", koska aurinko paistaa paljon ja kukinta hiipuu hiljalleen ruskaan. Toisaalta saksan kielessä ei edes ole omaa sanaa vastaamaan suomen ruskaa. Parhain väriloisto on vielä edessäpäin, ja sitä varten minulla on Hai-saappaat ovensuussa odottamassa. Kunhan lehdet vain putoavat, alkaa lehtikasojen yli, ympäri ja päältä saapastelu... 



Wednesday, 6 October 2010

Koti

Toisten täytyy mennä, jotta toiset pääsevät tulemaan. On yksi, joka lähti Buenos Airesiin, jotta eräs toinen voi muuttaa valmiiksi kalustettuun huoneeseen, jossa on nariseva puulattia ja iso valkopäätyinen parisänky. Ja parveke ja naapurihuoneessa hassu kämppis ja keittiössä vesiboileri ja sen vieressä vaaleanpunainen lastenkitara ja kahvikone, joka tekee kahvia teepussin näköisistä läpysköistä.

    Saksassa asuntoja ei erotella numeroilla niin kuin Suomessa vaan kaikilla talon asukkailla on sama talonumero ja alakerrassa yhteinen postilaatikkorivi. Nyt on nimi teipattu joka paikkaan, jotta postinkantaja tietää, mitä kelloa soittaa tai mihin laatikkoon kirjeet tipauttaa. Hissejähän täällä ei juuri missään taloissa ole, mutta onneksi ei ole kuin neljä kerrosta - tai saksalaisittain laskettuna kolme.

   Asuinalue ympärillä on sympaattinen. Kaikki saksalaisille tyypilliset palvelut ovat tarjolla: kemikalio, apteekki, leipomo, lihakauppa, itsepalvelupesula, etninen ruokakauppa, Penny market, kahvila, italialainen ravintola, pub... Lähin metropysäkki on parin korttelin päässä kotoa ja samaisella kadulla kaikki nuo pikkupalvelut. Joen toisella puolella, ei kovin kaukana, on täysin varusteltu ostoskeskus. Tavarataivas kahdessa tasossa. Kaikkea mitä ihminen tarvitsee ja vähän enemmänkin.

    Ensimmäisellä visiitilläni vierailin tosin ainoastaan ruokakaupassa. Siellä odottikin mukava yllätys: viisi erilaista pussia Pandan lakuja suoraan Vaajakoskelta! Voi pojat! Kämppis joutui jo koemaistamaan ja vieraskoreuttaan taisi jopa myönnytellä pitävänsä luomuyrttilakusta. Tänään ostin leipomosta täytetyn patongin, jonka nimi oli Finlandaise tomato mozzarella paquet. "Suomalaisen" siitä teki lähinnä tavallista tummempi patonki.

    Parasta asuinalueessani on ehdottomasti lähellä virtaava joki tai oikeammin kanaali, joka laskee Alster-järvestä kaupungin keskustasta. Purosen molemmin puolin kulkee hiekkapolku, jota on hyvä kulkea ja juosta. Ruuhka-aikaan siellä on syytä juosta tasatahtiin sulassa sovussa. Hyvän lenkin saisi, jos juoksisi kanaalin vartta keskustaan, järven ympäri ja toista rantaa kotiin. Matkaa kierrokselle kertyy reilusti yli kymmenen kilometriä. Fuskaamisen mahdollisuutta ei ole, koska julkinen liikenne ei kulje kovin läheltä lenkkipolkua. Oikaistakaan ei viitsi, koska Alster ei ole uimakelpoinen lätäkkö. Toisaalta maisemat ovat uudet ja niin hulppeat, että ihmeteltävää riittää, ainakin muutaman lenkin ajaksi.
Monday, 4 October 2010

Matka

Matkustaminen avartaa, sanotaan, mutta hieman vähemmällä avartumisella olisin kyllä maahanmuutostani selvinnyt. 

Viime perjantaina koitti vihdoin kauan odotettu lähtöpäivä. Se, minkä piti olla mukava lyhyt aamupyrähdys Helsingistä Hampuriin, olikin 14 tuntinen päivä vietettynä neljällä eri lentokentällä. Matkalaukku jatkoi vielä siitäkin pari kierrosta ja oli perillä vasta vuorokautta myöhemmin.

Hiivin unettoman yön jälkeen aamun pimeydessä taksiin ja mietin, että tästä se uusi elämä nyt alkaa. Lentokentällä selvisi, että alku ei tulekaan olemaan aivan kivuton: Ensimmäinen lentoni on juuri sen verran myöhässä, että myöhästyn Riikassa vaihtolennolta. Paljon ei lohduttanut, että Helsinki-Vantaalla aamuviidenteetä tarjoillut mies totesi, että yleensä tämä aamun ensimmäinen Air Baltic on aina aivan ajoissa.

Riikassa kipitin siis tiskille selvittelemään jatkoyhteyksiä. Ainoa vaihtoehto oli lentää Riikasta Düsseldrofiin ja sieltä edelleen Hampuriin. Seuraava lento lähtisi kello 11 eli edessä oli neljä odotustuntia Riikassa. Tässä teille kahvikuponki, olkaa hyvät. Samassa lippujonossa oli toinenkin Riikaan jumiutunut, eräs Helsingissä asuva italialainen. Päädyimme samaan kahvipöytään ja odotusaika menikin oikein mukavasti kahvia juoden ja jutustellen. Kaikenlaista siinä ehtikin sivuta suomalaisten tapakulttuurista Berlusconin politiikkaan asti. (toim. huom. kaveri työskentelee Helsingin turistitoimistossa ja on lähettänyt minulle myöhemmin mainosmateriaalia yliopistolle)

Yhden maissa olin jo Düsseldorfissa, jonottamassa seuraavan vaiheen lippuja. Siellä selvisi, että se kone, johon minut on Riikasta buukattu, ei kulje kyseisenä päivänä lainkaan. Sain lipun seuraavaan Hampurin koneeseen ja samalla taas yhden odotustunnin lisää. Tässä vaiheessa koin itseni jo jossain määrin onnekkaaksi.

Tämä tunne romuttui kuitenkin pian. Portilla sain kuulla, että kyseinen lento on ylibuukattu eikä minulla siis oikeastaan ole vielä istumapaikkaa. Olin jonotuslistalla numero kuusi eli aika moni saisi jäädä pois, ennen kuin paikka vapautuisi. Olin jo laukku kädessä kääntymässä pois, kun minut minuuttia ennen koneen lähtöaikaa huudettiin tiskille ja sain koneen viimeisen paikan. Pääsin juomaan kahvia kahden liikemiehen väliin - vasta myöhemmin tajusin, että olisi pitänyt ottaa skumppa - ja lähes itkin ilosta.

Kuten arvata saattaa, laukkuni ei pysynyt mukana kaikissa käänteissäni. Olin itse uudessa kodissani kuuden aikaan perjantai-iltana, yhdeksän tuntia alkuperäisestä aikataulusta jäljessä, mutta laukkuni saapui vasta lauantai-iltana. Se oli tehnyt vielä jonkinlaisen kierroksen ympäri Eurooppaa. Odottelen, josko se olisi lähettänyt minulle kortin matkaltaan.

Alku aina hankala, joten tästä voi suunta olla vain ylöspäin.