Onneksi vain kerran vuodessa

Tammikuun viimeinen päivä, juhuu! Minusta tuntuu, ettei mikään talvi ole koskaan ollut näin pitkä ja pimeä ja raskas ja ärsyttävä. Niin lamaannuttava, että on pakko alkaa tapella miehen kanssa vain saadakseen jotain eloa tähän tupaan. Tammikuu on monelle uuden alku, mutta minusta se on vain ärsyttävä kuukausi, joka ei koskaan ole vuoden paras. Onneksi tämän päivän jälkeen on taas 11 kuukautta elämää ilman tammikuuta.

Tämä kuulostaa toki paljon dramaattisemmalta kuin onkaan, mutta joskus on kiva olla vähän dramaattinen. Vaikka tammikuussa on ollut paljon töitä, on se sisältänyt paljon myös kivoja juttuja. Vuoden ensimmäinen viikko sujahti Suomessa niin intensiivisesti, että mies ihmetteli, kun en kahtena ensimmäisenä päivänä kotiinpaluun jälkeen jaksanut juuri suutani avata. Viiden päivän puhemaratonin jälkeen on mukavaa olla vain hetki hiljaa ja ihan itsekseen.

Tammikuussa tein erinäisiä opetustöitä ja viimeistelin kirjoittamisopintoja. Blogi on saanut odotella, kun muut asiat ovat menneet edelle. Talvilukukausi päättyy jo tällä viikolla, mikä on mahtavaa. Taas on opiskeltu suomen kielen ihmeitä niin intensiivisesti, että lukukauden lopussa opeakin väsyttää. Kesälukukausi alkaa vasta huhtikuussa, eli tammikuun jälkeen alkaa yksi vuoden parhaista jaksoista. En tiedä, voinko koskaan enää palata opettajaksi Suomeen, sillä tykkään tästä talvi- ja kesälukukausien rytmittämästä vuodenkierrosta.

Tässä kuussa olen mietiskellyt menneen vuoden reissuja ja suunnitellut tulevia. Niistä kirjoitinkin jo omassa postauksessaan, joka löytyy täältä. Madridin majoitus on vielä varaamatta, joten vinkkejä otetaan vastaan!

Ehdottomasti parasta tässä kuussa olivat viikonloppuretket. Teen paljon töitä kotona, joten yritän viikonloppuisin päästä edes yhdeksi päiväksi pois omien ajatusten ja koneen äärestä. Presidentinvaalit tarjosivat hyvän syyn lähteä Düsseldorfiin, ja siitähän tulikin aika mukava retkipäivä suomityttöjen ja neanderthalin ihmisten kanssa. Juttu löytyy täältä.

Toisen kerran lähdin Düsseldorfiin eräänä torstai-iltana bloggarikollegoiden kutsumana. London and Beyond -blogin Leena ja Kolmikielen Terhi kutsuivat tuoreen kirjailijan uuden uran kunniaksi juhlaillalliselle. Düsseldorfin Oberkassel oli itselleni uusi tuttavuus, mutta sieltä löytyi kivoja katuja ja ihana italialainen ravintola. Ennen paluumatkaa poikkesimme vielä erään hotellin rooftopbaarissa tai kattojuottolassa. Yritimme kääntää termin suomeksi, mutta ei tainnut ihan onnistua. Illasta ei juuri ole kuvia, koska annoimme bloggareille vapaata.

Viime viikonloppuna vietin virkistyspäivän Bonnissa eläkeläisten ja taiteen parissa. Bonnin museoihin tai museomailiin saisi hurahtamaan päivän jos toisenkin. Bonnin taidetarjonnasta täytynee kirjoittaa vielä aivan oma postauksensa, kunhan ehtii.

En saanut tässäkään kuussa parsittua yksiäkään villasukkia, mutta ostin sentään uuden pilean sen talven aikana henkensä heittäneen tilalle. Ostin vanhaan vaakaan patterit ja totesin elämän realiteetit. Minussa on enemmän, mitä rakastaa kuin ennen. Jumpassakin on siis käyty niin, että huomenna odottaa käynti ortopedillä, koska jalkakaan ei ole tykännyt tammikuusta.

Kölnin ilmassa on jo ollut hieman kevään tuntua ja päivälämpötila on saattanut käydä jopa +13 asteessa. Olihan meillä tässä tammikuussa se myrskykin, josta selvittiin vähin vahingoin. En tiedä, olenko koskaan odottanut kevättä niin innoissani kuin tämän talven jälkeen. Kevät tarkoittaa valoa ja kirjoitusaikaa, vihreää luontoa, luovuuden kukkia ja uuden alkua. Sitä kohti!

Presidentinvaalit ja Neanderthalin ihmiset

Ulkosuomalaisella on kaksi velvollisuutta, joista kannattaa huolehtia. Ensimmäinen on aika yksinkertainen: Pidä osoitetietosi ajantasalla Suomen väestötietojärjestelmässä. Tämä onnistuu helposti netin kautta eikä ole ikinä aiheuttanut ongelmia. Se toinen onkin sitten hieman haastavampi juttu. Ulkosuomalainenkin on äänioikeutettu ja kunnon kansalaisen täytyy toki suorittaa kansalaisvelvollisuutensa. Mutta mutta...

Tunnustetaan se nyt kaiken kansan kuullen. En ole käynyt äänestämässä seitsemään vuoteen.  Laskekaa siitä, kuinka monet vaalit ovat jääneet välistä. Kölnin lähin äänestyspiste on Düsseldorfissa. Sinne pääsee paikallisjunalla puolessa tunnissa, kunhan lähtee. Toisaalta äänestyspäiviä on aina vain pari, ja jos silloin sattuu olemaan vaikka reissussa (kuten minä usein), ääni jää käyttämättä. Kirjevaali, sitä tässä on kovasti odoteltu, sillä tiedän, että esimerkiksi yhdysvaltalaisille se on jo täysin mahdollista, vaikka vaatiikin hieman paperityötä. Ja Ranskassa voi kuulemma valtuuttaa jonkun äänestämään puolestaan. Selityksen makuahan tässä on, mutta enpä ole saanut viime vuosina valittaa persujen menestyksestä ja muista Suomea myllänneistä asioista.

Ylpeänä voinkin kertoa, että kävin eilen äänestämässä presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ennakkovaalipäivänä. Syylliset löytyvät läheltä, sillä lähdin Kölnissä asuvien Suomi-tyttöjen mukaan äänestyretkelle kohti Düsseldorfia Kölnin rautatieasemalta lauantaiaamuna klo 9.31. Näin päivä eteni.

Ensin äänestämään

Düsseldorf on Kölniin verrattuna rahan kaupunki, joten äänestypaikkanakin toimi bisnesklubi. Siellä oli lauantainaamulla jo kivasti pöhinää, eli emme olleet ensimmäisiä aikaisin liikkeellä olevia. 

Vähän alkoi jännittää niin monen äänestämättömän vuoden jälkeen, mutta hienosti osasin näyttää passia ja papereita eikä vaalikopissa tarvinnut edes istahtaa, sillä valinta oli jo tehty. Aika paljon paperiahan se yksi ääni vaatii, kun on ennakkoon kotiin tullut kirje, sitten vaalilipuke, joka suljetaan jopa kahteen kirjekuoreen... Verkkoäänestys jos mikä voisi säästää luontoa.

Sitten vaalikahville

Äänestyksen jälkeen mennään tietysti vaalikahville, mikä tällä kertaa tarkoitti brunssia Otto Bittner -nimisessä kahvilassa Düsseldorfin keskustassa. Noin kello 11 lauantaina on suosittu brunssiaika, sillä ensimmäinen vilkaisemamme brunssipaikka oli niin täynnä ja äänekäs, ettei sinne huvittanut tunkea. Meillä kävi kuitenkin tuuri ja pääsimme Bittnerissä juuri vapautuneeseen nurkkapöytään. Tarjoilijapoika oli söpö mutta siihen se sitten jäikin, sillä hän hukkasi tilauksemme ja sekä juomien että ruokien odottaminen kesti kauan, vaikka kysyimme niiden perään parikin kertaa.

Mutta odottaminen kannatti. Meitä oli viisi, joten tilasimme kaksi kahden hengen aamiaista (a 19,80 €) ja lisäksi yhden munakkaan, jotta viides syöjä pääsi jaolle. Brunssi oli erittäin hyvä ja monipuolinen ja ruokaa oli riittävästi. Jopa niinkin, että vaikka väsäsimme jämistä eväsleivät mukaan, syötävää jäi silti yli. 

Juomat (skumpat ja kahvit) piti maksaa erikseen, mutta loppulaskuksi jäi 15 € / henkilö, mitä pidän kyllä aika edullisena.  

Ja lopuksi katsomaan entisajan ihmisiä

Syömisen jälkeen porukka hajaantui sillä tavalla, että lapsiperheelliset lähtivät kotiin ja me kaksi tieteilijää lähdimme katsomaan entisajan ihmisiä.

Neanderthalin laakso sijaitsee Mettmannissa, noin 12 kilometriä Düsseldorfista itään, ja se on antanut nimensä Neanderthalin ihmiselle, jonka jäänteitä löytyi laaksossa sijaitsevasta luolasta vuonna 1856. Nykyään laaksossa sijaitsee Neanderthalin museo. 

Lauantai-iltapäivänä suurin osa vierailijoista oli lapsiperheitä, minkä voin hyvin ymmärtää. 11 euroa maksanut ranneke mahdollisti pääsyn sekä pysyvään näyttelyyn että erikoisnäyttelyyn, joka esittelee tällä hetkellä menneitä ja nykyisiä eläimiä kuten oikean kokoisen mammutin ja suden.

Päänäyttely oli rakennettu mielenkiintoisesti. Museokävijä sai mukaansa kuulokkeet, joiden kautta  pystyi näyttelypisteillä kuuntelemaan selostuksen saksaksi tai englanniksi. Samat tekstit olisi saanut myös appina puhelimeen ja tekstien paperiversioita oli tarjolla 13 kielellä mutta ei suomeksi.

Näyttelyn alkoi neanderthalin ihmisellä, jonka jälkeen esiteltiin muitakin ihmisen kehitysvaiheita ja löydettyjä todisteita. Sen jälkeen pohdittiin sitä, mikä tekee ihmisestä ihmisen ja erottaa hänet eläimestä ja niin edes päin. Kuunneltavaa ja katsottavaa oli paljon, mutta kaapeista sai myös avata luukkuja ja keksintöjen kohdalla sai yrittää itse tulentekoa kepeillä. 

Näyttely loppui museokahvilaan, jossa juotujen kahvien jälkeen menimme kellariin katsomaan erikoisnäyttelyä. Se ei sykähdyttänyt niin kovasti, mutta lapset näyttivät viihtyvän. Eniten nauratti luurangon viereen parkkeerattu kasettisoitin, jonka tarkoitus ei auennut. Eräänlainen reliikki tosin sekin.

Seuralaiseni osasi kertoa, etteivät ihmisen lajityypin ensimmäiset edustajat osanneet puhua, mikä valitettavasti ei käynyt näyttelystä selväksi. Voimme vain arvuutella, miten heidän joukossaan äänestettiin - vahvin voittakoon, taisi olla aika selvä äänestysperuste.

Kotimatkaan meni aivan liikaa aikaa, sillä myöhäistyimme S-bahnasta ja Kölnin juna oli myöhässä Düsseldorfissa mutta illansuussa olin taas kotona. Kyllä tällaisen äänestyspäivän voisi toistekin tehdä!

Tuoreet kukat ovat juhla

Vuosi on alkanut reippaasti ja tammikuukin jo ehtinyt yli puolenvälin. Uudesta vuodesta vaivannut pieni flunssa otti tällä viikolla uusia kierroksia, mutta eilen päätin, että nyt saa valittaminen riittää. On ryhdyttävä toimiin. Ja astuin kukkakauppaan.

En Suomessa asuessani ostanut juuri koskaan tuoreita kukkia. Ne liittyivät lähinnä juhliin ja  muihin poikkeustilainteisiin, eikä olisi tullut mieleenkään ostaa kukkia ihan vain viikonlopuksi. Kölnissä on lukuisia kukkakauppoja, joiden ohi ei vain voi kävellä ihailematta. Kaupat suorastaan pursuavat tuoreita ja usein aika edullisiakin kukkia, jotka on pakko poimia mukaan. Ei tästä vielä ihan viikottaista perinnettä ole tullut, mutta yhä useammin meille päätyy tuoreita kukkia.

Tuorein kukin koristellussa kodissa on juhlan tuntua. Vuotava nenä ja tammikuun iltojen pimeys eivät haittaa niin paljon, kun sen nuhanokan edessä on jotain näin kaunista ja hentoa. Arjesta tulee juhla, ja vielä aika helposti.

Syksyllä edesmennyt tätini harrasti kukkaterapiaa viimeisiin aikoihinsa asti. Hänellä oli sellainen sopimus paikallisen kukkakaupan kanssa, että hän sai vierailla kukkakaupassa silloin, kun halusi. Näin hänellä oli syy lähteä ulkoilemaan ja sukeltaa sairaudesta hetkeksi muihin maailmoihin. Käyntejä taisi kertyä lukuisia, niin kuin kertyi myös valokuvia kukista. 

Eilen ostamani vaaleanpunaiset tulppaanit olivat myös vastaisku Länsi-Saksaa piinanneelle Frederike-myrskylle. Pahiten myrskytuuli runnoi Hollannin ja Belgian rannikkoa, mutta olen nähnyt videoklippejä siitä, miten lentokoneet yrittivät laskeutua Düsseldorfin kentälle. Aika hurjalta näytti se touhu. Tänään ilma on taas tyyni ja eilisestä puhurista muistuttavat vain katuja päällystävät roskat ja puunoksat.

Kahdesta tulppaanikimpusta riittää jaettavaa ja iloa useampaankin huoneeseen. Keittiön string-hylly sai vaaleanpunaisen ilmeen ja loput kukista päätyivät yöpöydälle. Hyllyä ja näitä hentoja varsia katsellessani tuli aivan keväinen olo.

Itse asiassa tänä aamuna ehdin jo ajatella, että kevät on tullut. Kun aviomiehen herätyskello soi, ihastelin sitä, miten valoisaa jo oli. Pian kuitenkin selvisi, että kello soi 50 minuuttia tavallista aikaa myöhemmin, koska eilen meni vähän myöhempään. No, kyllä se kevät sieltä tulee, vaikka ei vielä tänä aamuna koittanutkaan.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Lue myös:

Makuuhuoneen vihreä seinä

Kuvakollaasi eteisen seinälle

Vuoden teema on kaupunkimatkailu

Tälle vuodelle on jo monia matkasuunnitelmia. Osa niistä on jo konkreettisia, osa vasta suunnitteluasteella mutta todennäköisiä. Vuoden lopussa sitten näkee, mikä matka oikeasti toteutui ja millaisia yllätyksiä ja reissuja vuosi toi mukanaan.

Rotterdam kutsuu viikonloppuvisiitille helmikuussa. Kölnissä juhlitaan taas karnevaaleja, ja jos ei halua viettää kuutta päivää konfetin, snapsipullojen, puistoihin pissailevien ihmisten ja naamioiasujen seassa, kannattaa lähteä pois. Olimme jo jonkin aikaa miettineet Rotterdamia ja kun junamatkatkin olivat edulliset (vai mitä sanotte, kun lippu maksoi 50 €/naama ja matka-aikaa on reilut kolme tuntia?) ja kiva hotellikin tuli vastaan, oli aika sanoa Rotterdamille kyllä. Toivotaan, että helmikuiseen viikonloppuun mahtuu myös sateettomia päiviä.

Tänä vuonna jää kaukomatkailu edelleen vähän vähemmälle, sillä vuoden teemamaa on Suomi. Vietän koko maaliskuun Suomessa, mikä tulee olemaan mahtavaa! Seitsemän ulkomaanvuoden jälkeen on kiva päästä kotimaahan pidemmäksi aikaa. Ohjelmassa on siis intensiivistä kirjoittamista eli työntekoa kirjailijaresidenssissä ja pieniä viikonloppumatkoja ystävien ja sukulaisten luo. Täydellinen paketti, vaikka aviomies ei mahdukaan rinkkaan mukaan.

Joulukuussa oli yksi niin harmaa, surkea ja väsynyt maanantai, että oli pakko alkaa tehdä konkreettisia matkasuunnitelmia. Madrid on lipunut tietoisuuteeni aika vahingossa. Muutama matkabloggaaja on siitä kirjoitellut ja siskoni on viime vuosina hehkuttanut kaupunkia myös. Löysimme erittäin halvat suorat lennot Kölnistä, joten neljän yön reissu kutsuu meitä toukokuussa. Sen verran kiirettä on ollut, että majoitus on vielä varaamatta, mutta ehtiihän sitä.

Vietin Lontoossa uuden vuoden 2009 ja olen sen jälkeen aina silloin tällöin muistanut, että sinne pitäisi joskus palata. Miehen hyvä perhetuttava asuu kaupungissa eli yöpaikkakin on. Ja lento Kölnistä kestää noin tunnin; junalla Brysselin kautta matkaan menisi siihenkin vain alle viisi tuntia. Miksi emme siis vieläkään ole siellä käyneet!? Tähän tulee tänä kesänä muutos. Lentoja ei ole vielä varattu, mutta pitkä viikonloppu Lontoossa tulee kutsumaan kesän aikana.

Tällä viikolla olemme setvineet myös kesälomasuunnitemia. Tykkäämme molemmat mökkeilystä ja kuukausi keväisessä Suomessa ei riitä vaan haluan sinne myös kesäaikaan. Saimme käyttöluvan tuttavien mökkiin Hämeessä, joten pääsemme tänä vuonna ihan omaan laiturin nokkaan. Viimevuotinen mökkikylässä asuminen oli rentouttavaa sekin, mutta ei minusta oikea tapa mökkeillä. Parasta tämän kesän mökissä tulee olemaan myös sijainti, sillä sieltä pääsee piipahtamaan tuttujen ja sukulaisten luona. Tilanne on siis optimaalinen - ei enää viikkokausien asumista toisten nurkissa vaan oma tukikohta. Jes. 

Joskus tuntuu hassulta listata kaikenlaisia viikonloppukohteita, sillä piipahdukseni Kölnistä Berliiniin on vähän sama, kuin jos lähtisi Jyväskylästä Helsinkiin. Ulkosuomalaisen elämässä parhautta onkin, kun viikonlopun voi viettää ystävien luona kaupungissa, jonne toiset matkustavat varta vasten  ja turistimielessä. Tämän vuoden kalenteri sisältää jo viikonloppumatkan Karslruheen ja parikin keikkaa Berliiniin, mutta todennäköisesti myös München ja Hampuri lisätään pian listalle. Heidelberg ja Lyypekki tulevat tietysti kuulumaan ohjelmaan myös, ja mistäs sitä tietää, mitä kaikkea tänä vuonna vielä tulee ehtimään, sillä vuosi on vasta alussa.

Tätä listaa kun katsoo, niin voi todeta, että vuoden 2018 teemana on kaupunkimatkailu ja Suomi.

Millainen matkavuosi sinua odottaa?

Arrgghh! Saksalainen liikennekulttuuri

Kotimatkalla lentokoneessa vieressäni istui työmatkalainen, joka oli kovin kiinnostunut elämästä Saksassa. Valitin, miten suomalaiselle Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa on vallan liikaa väkeä ja populaa, sillä suomalainen tarvitsisi joskus tilaa hengittää. Matkaseuralainen tuumasi, että siellä kuitenkin osataan toimia liikenteessä ja ollaan totuttu siihen, että teillä on muitakin liikkujia, joten hommat sujuvat. Tähän minä, että älä pyydä minua aloittamaan teemasta saksalainen liikennekulttuuri.

Olen rauhallinen ihminen, mutta jos joskus hermostun ja näen punaista, se tapahtuu yleensä kadulla eli liikenteen seassa. Eikä se johdu siitä, ettenkö kestäisi muiden liikennevirheitä, vaan siitä, etten kestä saksalaisten tapaa kommunikoida liikenteessä. Hämmennyn ja nolostun edelleen joka kerta, kun pyöräilevä aviomies kehtaa käsimerkkien avulla näyttää autoilijoille näiden pöllöilyn. Ei tehä tästä nyt numeroo, ajattelee suomalainen, vaikka onkin juuri meinannut jäädä suojatiellä auton kiilaamaksi.

Myönnetään, Saksassa on totuttu muihin autoilijoihin ja ruuhkiin ja siksi ympäröivä liikenne osataan ottaa aika hyvin huomioon. Kävelijänä en Suomessa aina uskalla hypähtää suojatielle, vaikka tiedän, että autojen pitäisi pysähtyä. Saksassa ne pysähtyvät varmemmin, paitsi joulun alla, kun meinasin saman päivän aikana jäädä kaksi kertaa suojatiellä auton alle. Katumaastureita molemmat, kuinkas muuten.

Saksalaisen korrektiuden ja kohteliaisuuden keskellä liikenteestä on kuitenkin muodostunut paikka, jossa saa näyttää tunteita. Siellä on oikeutettua huutaa tuntemattomille ihmisille päin naamaa, riidellä, haastaa riitaa tai vähintään näyttää keskaria. Tämä johtuu siitä, että saksalaisen liikennekäyttäytymisen kulmakivet ovat:

1. Minä olen aina oikeassa.

2. Jos minä en olisikaan oikeassa, sinä olet joka tapauksessa väärässä.

3. Ja koska sinä olet väärässä, minun oikeuteni on kertoa se sinulle.

Norjalainen ystäväni kertoi hiljattain, että yhdeksän vuotta Kölnissä on alkanut vaikuttaa. Ennen hän ei olisi ottanut liikenteen seassa kontaktia, mutta nykyään hän kyllä osoittaa autoille, jos nämä törppöilevät eivätkä pysähdy kävelijän edessä. Ei hän nyt sentään sormimerkkejä näytä, mutta  jo käsien levittely sisältää kuulemma enemmän tunteita kuin keskivertonorjalainen haluaa kadulla esitellä.

Sain vähän aikaa sitten elämäni pahimmat haukut ja aivan tässä kotikulmilla. Pyöräilin yksisuuntaista katua kohti keskustaa. Risteyksissä kannattaa olla varovainen, sillä oikealta tulevilla on etuajo-oikeus. Yhtäkkiä takaani kuuluu tööttäilyä. Kestää tovin, ennen kuin tajuan, että se on tarkoitettu minulle. Siinä vaiheessa naisautoilija on jo veivannut ikkunan auki ja karjuu kirosanojen kera, miksi en voi ryhmittyä pyöräni kanssa niin, että hän pääsisi ohi. Kadulla kulkevat kääntyvät katsomaan, koska tilanne on niin kummallinen. Vastaan, että kukaan ei ikinä yritä mennä tässä kohtaa ohi, koska tilaa ei ole ja edessä odottaa sitä paitsi punainen valo. Autoilija rauhoittuu mutta kiilaa liikennevaloissa niin lähelle, että olisin varmasti kaatunut, jos en olisi seissyt pyörän kanssa.

Tärisen vielä puoli tuntia tilanteen jälkeen mutta lohduttaudun sillä, että ehkä naisella oli todella huono päivä ja yksi pyöräilijä heitti kupin lopulta nurin. Mutta silti..!

Toki on niin, että kun liikennettä on paljon, pienetkin virheet näkyvät ja tuntuvat. Kölnin keskustan alueella ajaminen on todella stressaavaa, mutta ei kenenkään päivä varmaankaan siitä parane, että räyhää viattomille ohikulkijoille, varsinkaan omista virheistään. 

Alan jo pikku hiljaa tottua saksalaiseen liikennekulttuuriin, mutta edelleen ärsyttää, jos joudun liikenteessä kontaktiin jonkun kanssa. Nykyään näytän sentään, että tiedän oikeuteni ja osaan vastata, mutta keskariin tai huutamiseen on vielä pitkä matka. Yritän muistuttaa itselleni, että olen kohtelias ulkosuomalainen, jonka kommunikaatioon saksalainen aggressiivisuus ei kuulu. Ehkä sitten olen täysin kölniläistynyt, kun löydän itseni huutamasta ventovieraille. Nauttivatkohan ne siitä?

Voiko äidinkielen unohtaa

Kuva: Pixabay

Käyn Suomessa useita kertoja vuodessa, suomi on työkieleni eli saan puhua sitä päivittäin ja myös luen ja kirjoitan suomeksi joka päivä. Silti minulla on sellainen olo, että seitsemän ulkomaanvuotta ovat alkaneet näkyä ja kuulua ja vaikuttaa omaan äidinkieleen. Apua!

Kieli on elävä organismi eikä Suomessa tällä hetkellä puhuttu suomi ole enää täysin se sama, jonka jätin taakseni lähtiessäni maailmalle. Muutamia sääntöjäkin on muutettu. Anteeksi vain, mutta minusta on edelleen parempi kirjoittaa "alkaa tehdä" eikä "alkaa tekemään", vaikka nykyään ei enää tarvitsekaan.

Kieleen tulee jatkuvasti uusia sanoja tuoreiden ilmiöiden, kuten vaikka teknologian, myötä. Tv-viihde ja mainokset suoltavat mediatilaan sloganeita ja sanontoja, puhumattakaan kaikista julkkiksista, joista minulla ei ole enää vuosiin ollut minkäänlaista käsitystä. Äidinkielisetkään eivät välttämättä tunne kaikkia mahdollisia ilmassa kieppuvia sanoja, mutta ulkosuomalaiselle ne ovat kuin isku vasten kasvoja. Muistan ensimmäisinä Saksan vuosina, kun eräs 30 vuotta ulkomailla asunut rouva kertoi, miten vaikeaa hänen on ymmärtää Helsingin Sanomissa viljeltyä sanastoa, vaikka suomen kieli onkin säilynyt sujuvana kaikkien ulkomaanvuosien läpi.

Okei, ehkä vähän liioittelen. En usko, että ulkomailla asuva kykenee mitenkään pysymään perässä   kulloisenkin hetken "tämä täytyy tietää" - asioista eikä hänen tarvitsekaan. Pelottavimmin kielen unohtaminen konkretisoituu silloin, kun tutut sanat alkavat tuottaa vaikeuksia. Joskus pää lyö täysin tyhjää. Joskus tai aika usein sana tulee nopeammin mieleen saksaksi. 

Koska käytän suomea päivittäin, tietty perussanasto on oikein hyvin tallella. Ongelmia tulee, kun mennään pintaa syvemmälle. Joululomalla tutkin kummityttöni kanssa avaruutta käsittelevää kirjaa. Hän näytti kuvia, ja minun piti selittää, mitä siinä on. Sana "meteoriitti" oli pakko luntata kirjan tekstistä, koska ei muuten tullut mieleen.

Usein myös asiat, joista on viimeksi puhunut saksaksi, sanallistuvat nopeammin, no saksaksi. Selitin vanhemmilleni tuttavien uudesta talosta, jonka yhteydessä olleeseen vanhaan talliin on nyt rakennettu sauna. Talo on aikoinaan rakennettu perheelle, joka oli.. hm, mikähän se sana on... itse-jotakin. Siis omavaraistalous? Ehdotti isäni. Aivan niin.

Kielen rakenteet liikkuvat vielä sanastoakin syvemmällä. Muistan, kun aloin pikku hiljaa pärjätä saksan kielellä. Opiskelin kieltä aktiivisesti ja innostuin asiasta niin, että aloin huomaamattani siirtää rakenteita kielestä toiseen. Sain joskus palautetta Suomen ystäviltä, että kiitos viestistä, mutta voisitko seuraavan kerran laittaa verbit oikeaan paikkaan. Joskus kävi niinkin, että kirjoitin lauseet valmiiksi ja siirsin sitten vasta verbit sinne, minne ne suomen kielessä kuuluvat.

Kuva: Pixabay

Tästä on sittemmin jo päästy, mutta pitkä tauko suomen reissuissa näkyy aina siinä, että saksan rakenteilla kirjoitettu suomi ei kuulostaa enää aivan täysin kummalliselta. Ja yhdyssanat! Niiden hahmottaminen on vaikeutunut vuosi vuodelta.

Vaikka teen tietoisesti töitä suomen kielen säilyttämisen eteen, tehtävä tuntuu joskus mahdottomalta. Siksi onkin enemmän kuin mahtavaa se, että saan tänä vuonna viettää kokonaisen kuukauden Suomessa. Sain nimittäin paikan hämäläisessä pikkukylässä sijaitsevasta kirjailijaresidenssistä. Olen innoissani, koska maaliskuun ajan ympäristöni kieli tulee olemaan suomi eikä minun tarvitse ajatella saksaa juuri yhtään. Haaveilen myös suomalaisista marketeista, joista saa ruisleipää ja salmiakkia vaikka joka päivä. Yliannostus, täältä tullaan!

Kuukauden tarkoitus ei ole vain kirjoittaa seuraavaa kirjaa vaan myös päivittää suomen kieleni vuoden 2018 tasolle. Vakoilen suomalaisia, kuuntelen heidän sanojaan ja ihmettelen uusimpia muoti-ilmiöitä, joista täällä Saksassa ei ole kuultukaan.

Mutta sen olen vakaasti päättänyt, että en tule koskaan viljelemään anglismeja, jotka tuntuvat nykyään olevan muodissa. Kuulin nimittäin joululoman aikana ohimennen sellaisia lauseita kuin "Mitä sä aiot tehdä sen parttimen kanssa" ja "Lähetäksä sen memon eteenpän". Meillä on niin kaunis ja rikas kieli, että pidetään se hyvänä ja omavaraisena, jotta Agricolan ei tarvitse kääntyä haudassaan.

Miten sinä pidät yllä äidinkielen taitoa?

Pari pitkää ja monta lyhyttä

Vuosi 2018 on pyörähtänyt jo vauhdilla käyntiin, mutta silti on paikallaan tehdä katsaus menneen vuoden reissuihin. Viime vuosi sisälsi pari pitkää reissua mutta muuten lähinnä sellaisia viikonlopun pyrähdyksiä ja lukuisia junamatkoja. Junailu onnistuu täältä Kölnistä niin hyvin! 

Postauksen kuvat ovat instagramissa julkaisemiani kuvia - löydät minut sieltä nimellä @viherjuuria

Tammikuinen Suomi

Vuosi alkoi Suomen reissulla. Vajaan viikon aikana ehtii tehdä pikakierroksen perheen ja ystävien pariin ja palata kotiin, ennen kuin alkaa liikaa väsyä. Jonkin verran ehdin päästä talviseen tunnelmaan, vaikka kovia pakkasia ei viikolle sattunutkaan. Lunta nyt oli tietysti enemmän kuin Kölnissä, jossa sitä ei juuri koskaan ole.

Helmikuussa karnevaaleja paossa

Lähdin vähän vahingossa pakoon Kölnin katukarnevaaleja. Jo pitkään tiedossa ollut Hampurin työreissu sattuikin juuri karnevaalien päälle, koska niin kölniläinen en vielä ole, että muistaisin tarkistaa niiden ajankohdan ajoissa. Päätin olla palaamatta kotiin kesken hulluimpien juhlien, ja jäin Hampuriin odottamaan tilanteen rauhoittumista. Oli mukava nähdä taas entistä kotikaupunkia ja hyviä ystäviä.

Maalis-huhtikuussa häälomalla

Maaliskuun lopussa alkanut hääloma tulee jäämään mieleen yhtenä parhaimmista reissuista ikinä. Oli todella hyvä ratkaisu jättää häämatka kevääseen, koska se olisi ollut vähän liikaa heti häiden jälkeen ja oli kiva jatkaa häähumua vielä puoli vuotta h-hetken jälkeenkin. 

Portugali osoittautui meidän molempien uudeksi lempimaaksi ja matka oli todella onnistunut. Vietimme ensimmäiset yöt ihanassa airbnb´ssä Lissabonissa, jotta aamuisin sai nukkua rauhassa ja olla muutenkin omissa oloissaan. Toisen viikon aikana ajoimme vuokra-autolla Portoon, jonne olisin halunnut jäädä iäksi.

Keväinen Portugali tarjoili parastaan myös säiden suhteen ja matka oli kokonaisuuten leppoisa, monipuolinen ja molemmille erittäin mieluinen. Portugaliin ja erityisesti Portoon on päästävä joskus (pian) uudestaan.

Toukokuun lyhyet viikonloppureissut

Vappu Pariisissa, ei kuulosta ihan huonolta idealta vai mitä? Käytimme osan häälahjaksi saamastamme lahjakortista kolmeen yöhön Pariisin Montmartella. Junamatka Thalysillä Kölnistä  Belgian läpi Pariisiin kestää kolme tuntia ja 20 minuuttia eli on niin nopea, että perillä on ennen kuin huomaakaan. 

Pariisi on mielenkiintoinen kaupunki, mutta ei nouse omaksi suosikikseni. Jotenkin se on liian kliininen ja iso, pinnallisen romanttinen ja Eiffel-tornin kyllästämä. Viikonloppu oli kuitenkin virkistävä ja kivaa vaihtelua, ja hauska sattuma oli sekin, että  miehen veli sattui kaupunkiin juuri samaan aikaan.

Toukokuun alkuun sijoittui myös mainio bloggarimatka Antwerpeniin, joka on yksi suosikkikaupunkejani Euroopassa. Sinnekin on Kölnistä vain parin tunnin junamatka, joten asiat eivät tosiaan ole kovin huonosti.

Ja kuun lopussa kävimme viettämässä pidennetyn viikonlopun Pohjois-Saksassa. Monet tuntevat miehen kotikaupungin Husumin, koska sen läpi ajaa juna kohti Syltiä, yhtä Saksan tunnetuimmista saarista, jolla käy vuosittain miljoonia turisteja.

Pitkiä valkoisia rantoja ihaillessani täytyy todeta, että siellä olisi voinut viettää kauemminkin kuin vain yhden päivän. Saari on Saksan rikkaiden suosiossa, mikä valitettavasti näkyy hintatasossa, mutta muuta vikaa en tältä Saksan ja Tanskan rajalla lepäävältä saarelta löytänyt.

Kesäkuinen mökkeily Suomessa

Kesäkuussa kokeilimme jotain, mitä emme ole aikaisemmin tehneet. Vietimme nimittäin viikon hirsimökissä keskellä mökkikylää. Erinomaisesti varusteltu mökki sijaitsi keskellä hyviä ulkoilumaastoja ja sen lähellä oli kaunis hiekkaranta. Ilmat eivät tosin oikein suosineet, joten rannalle ei juuri ollut käyttöä. Viikko oli rentouttava, mutta totesin, että en ehkä kuitenkaan ole mökkikylän asukas vaan tykkään mökkeillä omassa rauhassa.

Toisaalta kesälomaa oli tässä vaiheessa vielä niin pitkä aika, että oli kiva päästä ihailemaan alkukesän vihreyttä ja valoa, sillä elokuussa tunnelma olisi jo toisenlainen.

Heinäkuun lohdutusmatka

En ollut suunnitellut heinäkuulle mitään ihmeellistä, mutta sitten mies lähti festareille ja alkoi tuntua siltä, että jonkinlainen lohdutusmatka tulisi tarpeeseen. Kölnin sijainti osoittautui jälleen mitä edullisimmaksi: parin tunnin päässä sijaitsee Brysseli, josta löytyi lyhyelläkin varoajalla edullisia majapaikkoja.

Brysseli on täynnä vastakohtia ja ehkä juuri siksi niin kiinnostava kaupunki. Belgia on muutenkin mainettaan parempi, sillä siellä voi syödä ja juoda hyvin, käydä niin kaupunki- kuin rantalomalla, shoppailla tai nauttia monipuolisesta taiteesta ja ihan vain ihmetellä värikkäitä suurkaupunkeja tai idyllisiä pikkukaupunkeja. Suosittelen!

Elokuussa vihdoin kesälomalla

Tutut koivut toivottivat minut viimein kesälomalle elokuussa. Yliopiston lukukausi kesti viime vuonna poikkeuksellisen pitkään, joten kesäloma alkoi vasta elokuussa. Pari viikkoinen Suomen turnee täyttyi tehokkaasta kyläilystä ja Onnibussissa vieteityistä tunneista. Kotiinpaluun jälkeen tuntui, että tarvitsee lomaa palautuakseen parin viikon kiertueelta. Joka vuosi päätän, että tällä kerralla otan vähän iisimmin - ja sitten haluan kuitenkin tavata kaikki, kuulla uusimmat jutut ja ottaa Suomen ajasta kaiken irti.

Syys-, loka-, marras- ja joulukuun yhteenveto

Syyspuolen kuukausista täytynee tehdä vain lyhyt yhteenveto, sillä vaikka ohjelmaa oli paljon ja viikonloppuja tuli vietettyä siellä ja täällä, reissuista ei ole päätynyt kuvamateriaalia instagramiin asti.  Täysistä viikoista kertonee tosin se, että oli pakko kaivaa äsken kalenteri esiin ja katsoa, mitä kaikkea syksy oikein piti sisällään.

Syyskuussa vietimme miehen kanssa romanttisen viikonlopun Aachenissa, ja lokakuussa piipahdimme ystävän luona Hannoverissa. Molempiin viikonloppuihin mahtui hyviä ravintoloita ja museoita. Syyskuussa olin myös Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivillä Lyypekissä ja lokakuussa kokoonnuttiin isolla bloggari-porukalla ihmettelemään syksyistä Frankfurtia ja maistelemaan omenaviiniä.

Syksyn kohokohtia olivat ehdottomasti Helsingin kirjamessut esikoiskirjailijana ja Lyypekin Pohjoismaiset elokuvafestarit, jotka tarjosivat tänäkin vuonna täydellisen paon arjesta.

Loppuvuosi oli niin työntäyteinen, että viikonloput oli oikein mukava viettää kotona.

Jotenkin meinasin, että enhän minä viime vuonna käynyt juuri missään muualla kuin Suomessa ja Portugalissa, mutta väärässä olin. Tälle vuodelle on tiedossa jo muutamia matkasuunnitelmia - niistä pian ihan omassa postauksessaan.

Millainen otsikko kuvaisi sinun matkavuottasi 2017?

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -kampanjaa, jonka ideana on jakaa matkailuinspiraatiota ja hyvää reissufiilistä Instagram-kuvien avulla. Instagram Travel Thursdayhin voit osallistua Travelloverblogin ja Vagabondablogin kautta. Instagram Travel Thursdayn kantava ajatus on sosiaalisuus. Muistathan myös lukea toisten juttuja, osallistua keskusteluun, kommentoida ja tykkäillä muiden mukana olevien kuvista Instagramissa sekä jakaa kuviasi #IGTT- tai #IGTravelThursday-tunnisteella.