Sunday 26 May 2019

Äitiyslomalla aion...

Äitiyslomani alkaa kahden päivän päästä. Tämähän on se klassinen hetki, kun aikaa tuntuu olevan loputtomasti, mikä tarjoaa mahdollisuuden kaikenlaisiin rästitöihin. Muilta odottajilta olen kuullut, millaisia suunnitelmia ja asioita he aikovat saada hoidettua - ja myöhemmin sitten on todettu, että ei se ihan niin mennytkään.

Saksassa äitiysloma alkaa kuusi viikkoa ennen laskettua aikaa. Vaikka voin edelleen hyvin, olen huomannut, että äitiysloman alku on ajoitettu aika oikein. Työpäivät väsyttävät eri lailla kuin ennen, ja viime viikolla tuli kesken opettamisen ensimmäistä kertaa sellainen olo, että olisi parempi istua hetki. Ajatukseni oli, että toukokuussa lasketellaan jo kevyesti kohti äitiyslomaa, mutta ei se valitettavasti ole aivan niin mennyt.

Olo on myös jossain määrin haikea. Olen tehnyt 12 vuotta opetustöitä, joista kahdeksan Kölnin yliopistosta. Ja ensi viikosta eteenpäin minun ei tarvitse opettaa ketään eikä mitään yli vuoteen. Huisia!
Lääkärini kyseli vointia ja kun valitin väsymystä, hän totesi, että tietysti tällä hetkellä alkaa olla raskasta, koska elimistö suorittaa aika hurjaa tehtävää ja energian tarve on suuri. Että Kölnin suurimmat energialaitoksetkaan eivät kykene siihen, mihin naisen elimistö, joten minun täytyy hyväksyä se, jos ei koko ajan jaksa.

Kölnissä on ollut poikkeuksellisen kylmä toukokuu, mistä minä ja palloni olemme iloinneet. Muutenkin hengästyttää ja on nopeasti kuuma, joten en ole kaivannut aurinkoa tai lämpimiä ilmoja. Nyt näyttää siltä, että ensimmäinen hellejakso alkaa reilun viikon päästä, mutta sehän on jo ihan sama sitten, kun ei enää tarvitse töihin mennä. Voin istua tunikassa tuulettimen alla ja olla vain.
Niin, äitiysloma ja suunnitelmat. Klassissesti voisin ajatella, että nyt olisi vihdoin aika järjestellä kolmen vuoden takaiset hääkuvat albumiin, siivota kellari ja tehdä muuta sellaista, mikä ei mitenkään liity tulevaan vauvaan mutta joka aina roikkuu to do -listalla. 

Mutta tiedättekö mitä? Minä olen päättänyt olla stressaamatta ja tehdä vain sitä, mikä tuntuu kivalta. Aion tulevina viikkoina liikkua niin paljon kuin mahdollista, käydä aamupalatreffeillä kavereiden kanssa ja nauttia olemisesta. Tietysti vauvaa varten on vielä laitettavaa ja hankittavaa, mutta hyvin ehtii, joten olen tarkoituksella jättänyt järjestelemisen äitiyslomalle. Vaunut sentään jo on jo, ja ne ovat ihanat!

Lähinnä ajattelen, että tulevat viikot antavat minulle vielä mahdollisuuden intensiiviseen kirjoitusrupeamaan, ennen kuin kaikki muuttuu ja kirjoittaminen jää joksikin aikaa taka-alalle. Palautin tällä viikolla kustantamoon yhden käsikirjoituksen, ja jo seuraavana päivänä alkoi mielessä itää seuraava. Että pysy vain lapsi siellä mahassa tovi, äiti tarvitsee vielä vähän omaa aikaa. 

Muita raskausjuttuja:
Ihana alkuraskaus eli ensimmäinen kolmannes
Sunday 19 May 2019

Ettekö tiedä, kuka olen - kirjailijuuden alku Saksassa

Esikoiskirjani saksankielisen laitoksen julkaisusta on nyt tasan kaksi kuukautta. Olen näitä pessimisti ei pety -asenteella kulkevia ihmisiä, joten en asettanut suuria odotuksia saksannoksen suhteen. Skandinavia on täällä kovassa huudossa ja kirjan hinta on hyvin edukas, mutta tiesin, ettei kirjakentälle pääseminen silti ole helppoa.

Positiivista on tietysti se, että Saksa on valtava maa ja kirja meni myös Itävallan markkinoille, joten ostovoimaa löytyy enemmän kuin Suomesta. Samaan aikaan kilpailu on kuitenkin kovaa ja näkyvyyden saaminen vielä hankalampaa kuin Suomessa, sillä tarjontaa on paljon. 

En odottanut liikoja senkään takia, että kustantamoni WooW Books on varsin tuore ja pieni kustantamo. Se kuuluu kuitenkin kimppaan muutaman muun kustantamon kanssa ja omaa sitä kautta hyvät suhteet ja kontaktit kirjamaailmaan. Onkin ollut mielenkiintoista seurata Hiljan vastaanottoa.
Kuva: Jättefint

Suomessa lempiharrastukseni on käydä kirjakaupoissa ja kirjastoissa kurkkimassa, näkyykö siellä tuttuja teoksia, ja nyt voin tehdä samaa myös täällä.

Meidän kodin lähellä on pieni kirjakauppa. Lähdin sinne mainostarkoituksessa pari päivää kirjan ilmestymisen jälkeen. Yllätyksekseni heillä oli jo kirjani hyllyssään! Tarvitsin niitä useamman kappaleen, signeerattavaksi miehen työkavereille. Menin kassalle, esittelin itseni teoksen kirjailijaksi ja pyysin myyjää tilaamaan minulle pari kappaletta lisää. Myyjä kysyi, millä nimellä laitetaan, ja minä siihen, että sillä, mikä tuossa kannessa lukee. Myyjä naurahti, ettei aikaisemmin ole asioinut kirjailijan kanssa, joten tilanne hämmensi häntä yhtä paljon kuin minua.

Sittemmin niin moni naapuri ja ystävä on käynyt hakemassa kappaleensa tuosta kaupasta, että olemme sopineet sinne kirjailijavierailun syksyyn, kun Hiljan seuraava osa ilmestyy saksaksi.

Kuva: Jättefint
Viime viikkojen aikana olen säännöllisesti saanut kuvatodisteita siitä, missä kaupungeissa ja kaupoissa Hiljaa on nähty. Se tuntuu päässeen kaikkien isojen kirjakauppojen valikoimaan, mutta löytyvän myös pienistä kulmakaupoista. Kirjan ensimmäinen painos oli pieni, joten odotan jännityksellä, milloin tulee tieto uuden erän tarpeellisuudesta. Ensin kirja täytyy vain saada yleisön tietoisuuteen.

Paras mainos kulkee ruohonjuuritasolla ja suusta suuhun. Sain torstaina saksankieliselle Facebookin kirjailijasivulle viestin, jossa eräs äiti kertoi tyttärensä ihastuneen kirjaan niin, että aikoo pitää siitä koulussa esitelmän, mitä varten hänen pitäisi tietää syntymävuoteni, mutta sitä ei löydy googlesta. Toisena päivänä kustantamoni taas lähetti minulle ensimmäisiä lehdistöääniä. Hiljasta on ollut vinkkaus Oberhessische Pressessä, arvostelu kirjastoalan julkaisussa ja jo pari merkintää Amazonissa.

Siitä on tietysti apua kirjan markkinoinnissa, että puhun saksaa ja olen asunut täällä jo yli kahdeksan vuotta. Pääsin Leipzigin kirjamessuille, koska tunnen päivätyöni kautta Finland Institutin väkeä, jotka pystyivät järjestämään kirjailijoita messuille. Viime viikonloppuna minulla taas oli kirjailijavierailu skandinaavisia lastentarvikkeita ja sisustustavaraa myyvässä Jättefint-kaupassa, jonka omistaja on tuttuni vuosien takaa. 

Siellä meinasi käydä köpelösti. Päivää ennen tajuttiin, että tilaisuutta varten ennakkoon hankitut kirjat oli melkein jo myyty, eli niitä piti haalia äkkiä lisää muista kirjakaupoista. 
"Pienistä puroista virta" pitää toivottavasti paikkansa tässäkin asiassa. Vaikka olen syksyn vanhempainvapaalla, en ole voinut kieltäytyä tarjouksista. Syksylle on tiedossa neljä luentatilaisuutta Kölnin ympäristössä, parit messut ja ehkä muutakin. Monet kirjailijat eivät mielellään jalkaudu yleisön pariin, mutta minusta esiintyminen on mahtavaa ja lukijoiden ja erityisesti lasten tapaaminen erittäin motivoivaa. 

Tekstin otsikosta huolimatta en kuitenkaan odota tai toivo sitä päivää, että joku tunnistaisi minut kadulla.

Saksassa pistetään muuten vauhdilla tuulemaan, sillä Hiljan seuraava osa menee kesäkuussa painoon ja ilmestyy Saksassa elokuussa. Ja seuraavina viikkoina tehdään päätöksiä tulevien osien aikataulun suhteen. Elämä on jännittävää ja nautin tästä kaikesta kovin, koska tiedän, että toisenlaisiakin aikoja tulee. Pessimisti ei tosiaan pety.
Sunday 12 May 2019

Minusta tulee äiti

Tänä äitienpäivänä olen oman äitiyteni kynnyksellä. Tunnen sen hyvin konkreettisesti, sillä lapseni yrittää juuri tällä hetkellä puskea kantapäätään napani läpi, siinä onneksi onnistumatta. Muutaman päivän kasvukipuja on seurannut aktiivinen viikonloppu, jossa lapsi tuntuu kokeilevan ääriään - ja samalla minun.

Luulen, että juuri siinä on äitiyden ydin muutenkin kuin vain fyysisessä mielessä. Minun pitää asettaa lapselleni turvalliset rajat ja raamit, joissa kasvaa, mutta uskon, että tulevina vuosina hän tulee opettamaan minulle paljon myös itsestäni ja venyttämään minua äärilaidasta toiseen. Ehkä jopa näyttämään minulle taitoja ja voimavaroja, joita en tiennyt omaavanikaan.
Vielä en voi tietää, millainen äiti minusta tulee, kuten en sitäkään, kuka mahassani puljaa. Ensialkuun elämme symbioosissa, mutta sitten alamme hioa toistemme rajoja ja toisiimme rajoja. Uskon, että minun kasvuni äidiksi etenee samaa vauhtia lapsen fyysisen kasvun kanssa. Eikä tässä projektissa ole koskaan lopputulosta tai maaliviivaa vaan äidin rooli on elämänmittainen.

Oman tulevan äitiytensä äärellä tulee pohtineeksi myös menneitä sukupolvia ja esiäitejä. Miten heitä valmennettiin tehtävään, johon ei voi valmistautua? Miltä heistä tuntui tulla äidiksi saunan lauteilla ja muissa synnytyspaikoissa? Kokivatko he epävarmuutta tulevan tehtävän edessä? Äitiys on naisen elämän tavallisimpia rooleja ja silti täysin käsittämätön asia. Ainakin minulle vielä.
Olen viime aikoina lukenut Helmi Kekkosen kirjaa Olipa kerran äiti (Siltals). Se on kaunis, raadollinen, rehellinen, kiinnostava ja koskettava kertomus yhden naisen äitiyskokemuksista. Kekkonen päästää lukijan lähelle. Hän avaa oman epävarmuutensa, synnytyskipunsa ja arjessa jaksamisensa rajat mutta näyttää myös ne pienet hetket, jolloin lapsen hymyn mukanaan tuoma onni ylittää kaiken muun.

Lohdullisinta kirjassa on sen korostaminen, että äitiys ei ole mustavalkoista vaan harmaata, ei koskaan selkeää ja yhtä oikeanlaista vaan jatkuvasti muuttuvaa ja jokaiselle äidille erilaista. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa olla äiti, vaikka äitimyytit ja media sellaisen kuvan antavatkin. Suoritusyhteiskunnassa myös äitiydestä on valitettavasti tullut kilpajuoksu, mutta ei se tarvitsisi olla niin.

Itse toivon eniten juuri armollisuutta ja sitä, etteivät äidit syyllistäisi toisiaan vaan antaisivat jokaisen olla äiti sellaisella tavalla kuin haluaa, ja toimia, niin kuin omalle perheelle parhaiten sopii. Toiset haluavat palata pian töihin ja jättävät lapsen enemmän isän hoitoon, toiset viihtyvät kotona eivätkä kaipaa vauvakuplaan muuta. Mutta myös kaikki siltä väliltä on yhtä oikein.

Äitien ja lapsiperheiden maailma tuntuu edelleen vieraalta enkä tiedä, onko minusta hiekkalaatikon reunalla viihtyväksi mammaksi, jonka elämän lapsi täyttää niin kokonaan, ettei muuta kaipaa. Onneksi niin ei tarvitse olla. Olemalla oma itseni tulen olemaan omalle lapselleni juuri se ainoa oikea ja paras äiti. 

Hyvää äitienpäivää te kaikki ihanat, erilaiset ja tärkeät äidit! 

P.S. Lahjominen on jo alkanut: miehen työkaverit muistivat tulevaa äitiä raskausajan hoitoöljyllä ja tuleva kummitäti toimitti taloon itse kootun äitiyspakkauksen.

Muita raskausjuttuja:
Ihana alkuraskaus eli ensimmäinen kolmannes
Sunday 5 May 2019

Millaista raskaana oleminen oikeasti on?

Kuva: Pixabay
Raskauteen liitetään paljon stereotypioita, kuten sellaisia, että naisesta tulee hormonipöllyissä kotia sisustava tyranni, joka hikoilee koko ajan ja syö kaikkea kummallista. Ja jota ei missään nimessä saa ärsyttää.

Ennen kuin tulin raskaaksi, minullakin oli jo mielikuvia siitä, millaista raskaana oleminen on. Ystävien ja siskojen tarinat ja läheltä seuraaminen ovat valmistaneet tulevaan, mutta silti jokainen raskaus on erilainen ja jokainen kokee raskauden eri tavalla. 

Olen kerännyt tähän asioita, jotka yllättivät tai eivät ole vastanneet odotuksiani, niin hyvässä kuin pahassakin. 

En ole käyttänyt kynsilakkaa koko raskausaikana. Alussa kaikki voimakkaat hajut tekivät pahaa, sitten tuntui, ettei elimistöön tarvitse tuoda kemikaaleja. Muutaman kerran olen miettinyt lakkausta, mutta sille ei löytynyt koskaan aikaa.

Kukaan ei varoittanut, miten hassulta tuntuu, kun lapsi puljaa mahassa. Joskus kovat potkut saattaavat aiheuttaa spontaanin AU!-reaktion, mutta eniten mahan vellonta häiritsee keskittymistä, vaikka tuntuuhan se muksinta ihan hauskaltakin. Raskausviikoilla 24-28 olisin kuvaillut liikkeitä jymähtelyksi tai tömähtelyksi, mutta sen jälkeen on alkanut erottua selvästi, onko mahaan piirtyvä kova ruumiinosa käsi vai jalka, ja lapsen toiminta muistuttaa nykyään enemmän muljahtelua.

Raskauteen liitetään usein mieliteot ja se, että raskaana oleva alkaa himoita kummallisia asioita. Minua ei ole vaivannut kumpikaan, mutta myönnän, että olen raskausaikana syönyt enemmän makeaa kuin ennen. En yleensä syö suklaata, mutta nyt sitäkin on mennyt. Suurimmat ruokahimoni ovat liittyneet appelsiineihin, maustamattomaan kreikkalaiseen jugurttiin ja ruisleipään. 

Olen ollut yllättynyt siitä, miten rennosti Saksassa suhtaudutaan ruoka-aineasioihin. Saksassa ollaan ylivarovaisia niin monessa asiassa, että on yllättävää kuulla, että raskauden aikainen syöminen on Suomessa tarkempaa kuin täällä. Minulta kiellettiin alussa raa´at liha, kala ja kananmuna, pastoröimaton juusto sekä ranskalainen camembert, eikä asiaan ole sen jälkeen palattu.

Olen toki nähnyt Suomessa tarjolla olevan ruoka-aineiden kieltolistan, mutta olen päättänyt syödä ja juoda sitä, mitä tekee mieli (alkoholi toki pois lukien). Suolasta ja sen käytöstäkään ei ole ollut puhetta, mutta ehkä olisi saattanut olla, jos minulla olisi verenpaineongelmia. 

Se, mihin en olisi osannut varautua, on fyysinen väsymys. Ennen täysin mitättömiltä tuntuvat asiat, kuten kengännauhojen solmiminen, tuntuvat raskailta ja saavat hengästymään. Toimeliaan päivän jälkeen osaan jo odottaa, että käyn seuraavana aamuna hyvin hitaalla. Aina olotila ei kuitenkaan ole ennakoitavissa eikä rasitus tunnut samalta joka päivä.

Valitettavasti se on pitänyt paikkaansa, että hikoileminen lisääntyy raskauden viimeisellä kolmanneksella. Syytin yöhikoilusta ensin flunssaa, kunnes tajusin, että nykyinen minä yhdistettynä paksuun talvipeittoon ei ole hyvä yhdistelmä. En ole koskaan ollut kova hikoilemaan ja olen voinut  jopa unohtaa deodorantin kaappiin, joten on kummallista huomata muutos. Saa nähdä, palautuuko tilanne hormonien jälkeen entiselleen.
Kuva: Pixabay
Minulle sanottiin, että kannattaa kirjoittaa listaan kysymyksiä, jotta muistaa kysyä ne lääkärikäynneiltä. No enpä ole kerännyt, mutta kätilö on ollut hyväksi avuksi sille, joka ei tunne paikallisia systeemejä. Lääkäriltä olen kysynyt, saanko lentää äitiysloman alussa vielä Suomeen, ja mies kysyi, tuleeko raskaus sujumaan loppuun asti yhtä helposti kuin tähänkin mennessä. Että ei näitä nyt ole listata tarvinnut.

Minussa ei ole raskausaikana ilmennyt hormonihirviön piirteitä, mutta olen herkempi kuin tavallisesti. En ole koskaan ollut jännityksen ystävä, mutta nyt en kestä nähdä väkivaltaa tai kykene lukemaan nuortenkirjaa, jos siinä on jotain vähänkin hurjaa.  Itkuherkkyys ei kuitenkaan ole lisääntynyt, sillä pillittelijä olen ollut aina.

En osannut ajatella, miten pitkä raskausaika todella on, vaikka se sujuisi helposti ja kivuttomasti. Löysin puhelimesta marraskuisilla syntymäpäivilläni otetun kuvan ja muistin, että olin jo silloinkin raskaana, ja laskin, että alkoholiton aika on nyt kestänyt tasan puoli vuotta. 

En ole kärsinyt närästyksestä, mutta tiedän, miltä se voisi tuntua. Syönkin nykyään mieluummin vähemmän ja hitaasti kuin isoja annoksia, jotka jäävät painamaan ylävatsaan. Muutenkin on hassua, miten ruokahalu vaihtelee raskauden eri vaiheissa. Ensimmäisinä kuukausina söin kahdeksan kertaa päivässä, nyt taas noin neljä eikä nälkä iske sellaisella voimalla kuin talvella.

Voin tässä nyt myös tunnustaa sen, että raskaana oleminen ei mielestäni ole ihanaa ja mahtavaa ja saa minua tuntemaan itseäni jumalattareksi. Olen onnellinen, että onnistuimme, mutta tämä ei ole tila, jossa viihtyisin yhtään sen pidempään, kuin on pakko. Haaveilen jo ensi syksystä, kun voin lähteä vaunulenkille hengästymättä ja kokea kehoni taas omakseni. Raskaana oleminen on jännittävää mutta en kuulu niihin, jotka siitä nauttivat.

Miehen mielestä yllättävintä on ollut se, miten paljon hormonit muuttavat etuvarustusta jo raskausaikana. Hän oli ajatellut, että muutos tulee vasta imetyksen alettua. Eipä hän kyllä ole asiasta valittanut. 

Viimeiset kymmenen viikkoa juoksevat onneksi jo.
Wednesday 1 May 2019

Raskausviikko 31 kuulumiset

Tänään alkoi jo raskausviikko 31! Mihin aika oikein menee?

Tällä hetkellä ajattelen lähinnä sitä, että äitiysloma alkaa neljän viikon päästä. Siihen asti on paljon tekemistä ja työhommia, mutta odottelen jo innolla kesäkuuta. En tosin silloinkaan heittäydy sohvalle makaamaan vaan aion käyttäväni tarjoutuvan ajan kirjoittamiseen. Sitä kun ei tiedä, miten pitkän tauon vauva siihen puuhaan aiheuttaa.

Täällä voidaan edelleen hyvin, vaikka parin viime viikon aikana olen huomannut, että elämästä on tullut raskaampaa. Kävelyllä pitää pyytää muita hidastamaan tahtia, jotta vatsaa ei ala kiristää ja välillä joudun pitämään taukoa kiivetessäni raput neljänsiin kerroksiin eli kotiin tai yliopiston työhuoneeseen. Varsinkin jos mukana on kauppakasseja, puuskuttaminen on välttämätöntä. Töissä olen antanut itselleni luvan käyttää hissiä. 

Valitettavasti pitkäksi venynyt flunssa on vaikeuttanut liikunnan harrastamista, mutta nyt olen päässyt taas joogaamaan, ja se on ihanaa. Ja selkäkin kiittää.
Nukun edelleen selälläni, koska se tuntuu hyvältä. Minulle on vinkattu, että imetystyyny on hyvä apu nukkumiseen, mutta vielä en ole sellaista tarvinnut. Viime aikoina on ollut sen verran hulinaa, että nukun kuin tukki, kunhan vain sänkyyn pääsen.

Meillä oli eilen taas lääkärintarkastus ja viimeinen "iso" ultraäänitutkimus eli kolmannen kolmanneksen käynti. Perusmittausten lisäksi eilen otettiin puolen tunnin sydännauha. Makasin kyljelläni anturat mahassa, ja laite piirsi viivaa lapsen sydämensykkeen mukaan. Oli hassua kuulla, miten rytmi vaihtui sen mukaan, innostuiko lapsi liikkumaan (mikä kuului särinänä nauhalla mutta toki tuntui myös) vai oliko hän pidempään paikallaan.

Raskausviikolla 31 lapsi alkaa olla jo niin iso, että ultrassakin näkyi lähinnä kehon osia tai massaa, josta on hankala hahmottaa mitään. Miestä nauratti, eikö siellä olekaan ketään, kun mitään ei muka näkynyt, sillä ruutu oli täynnä lapsen keskivartaloa eikä ääriä erottanut kuten ennen. Hän on jo pitkään ollut pää alaspäin, mikä on koko raskauden ajan ollut lempiasento. Lääkäri mittasikin pään koon ja jotain muuta, mitä en ruudulta täysin ymmärtänyt.

Hauska yllätys oli 3D-ultra! Tällä kertaa lapsi makasi niin, että näimme hänen profiilinsa, ja hetkessä lääkäri oli zoomannut lähelle ja ottanut naamasta 3D-kuvan. Ihmeellistä! Nyt minulla on ensimmäinen kasvokuva Toivosta. Isovanhempien mukaan kuva näyttää avaruushirviöltä, mutta minä sanoisin, että sieltä on tulossa isän nenä ja isänäidin huulet. Saa nähdä, millaiseksi mutrunaama siliää.
Lääkäri arvioi, että vatsassani on nyt 1520 grammaa Toivoa. Jo puolitoista kiloa! Toki viime viikot ovat olleet aktiivista kasvunaikaa, mutta painoa on silti enemmän kuin odotin. Tämä tieto yhdistettynä kasvokuvaan tekee hänestä jotenkin konkreettisemman. Jos hän nyt tulisi, hän selviäisi ongelmitta. 

Jatkuvasti vahvistuvista liikkeistä olen päätellyt, että massaa on, mutta että kolmen voipaketin verran! Tunnen myös jo hyvin selvästi, milloin vatsan tömähdyksen aiheutti pieni jalkapohja tai että nyt siellä kuopsutellaan käsillä.

Lopuksi lääkäri näytti meille vielä lapsen kasvukäyriä. Toivo asettuu samanlaisille ideaalikäyrille kuin äitinsäkin, jolle on tämän projektin aikana tullut kymmenen lisäkiloa. Mies kysyi, onko olemassa vielä isojakin riskejä, sillä tähän mennessä olemme lähinnä kuulleet, että homma etenee kuin oppikirjassa. Lääkäri vastasi, riskinsä on aina siinäkin, kun lähtee autolla liikenteeseen. 

Juuri nyt minua ei huolestuta mikään, ei edes synnytys, johon valmentava kurssi on edessä tulevana viikonloppuna.

Muita raskausjuttuja:

Ihana alkuraskaus eli ensimmäinen kolmannes