Minä minä minä ja aviomies

Oma instagram-filosofiani on, ettei omaa naamaa tarvitse kaikkialle postata, koska sitä katselee muutenkin liian usein peilistä. Tämän kuukauden IGTT:n teema ovat kuitenkin omakuvat, joten tässä teille instagram-historiani omakuvat ja tarinat kyseisten hetkien takan.

Selfieitä löytääkseni minun piti selata koko viisivuotinen Instagram-historiani läpi, koska niitä on fiidissäni vain vähän. Käsiäni ja jalkojani olen kuvannut, koska kukkia ja luonto, mutta selfie ei ole minulle luonteva kuvatyyppi. Taidan olla liian vanha tai ainakin vanhanaikainen. Minulta ei siis tipu kuvausvinkkejä selfieihin, sillä asetelmat, kukat ja talojen julkisivut ovat (minusta) kiinnostavampia.

Firenze 2015

Olin opetusvierailulla Firenzen yliopistossa ja majoituin pieneen majataloon keskustassa. Värit ja miljöö olivat kohdillaan, vaikka silloisen puhelimeni kuvanlaatu ei tee oikeutta ympäristölle. Tässä on myös aika kivasti kaupungin henkeä: keltaista ja vaaleanpunaista on kadut täynnä, kitschinen kattokruunu ja muovikukat kruunaavat kaiken. Ihana kaupunki, suosittelen kyllä!

Hämeenlinna 2015

Ulkosuomalaiselle jokainen käynti Suomessa on matka. Tammikuussa oli pureva pakkanen ja jäähileet koristelivat kasvot kävelylenkin jälkeen. Juuri tällaisia hetkiä minulla on Kölnissä ikävä. Tästä kuvasta jouduin muuten kerran kinastelemaan yhden ystävän kanssa, koska hän oli varma, että siinä on pikkusiskoni enkä minä. Mutta kyllä se minä olen.

Iso-Äiniö 2016

Peilit ovat oma suosikkini, kun täytyy saada omakuvia. Tämä törötti pellon laidassa valaisemassa pimeää mutkaa. Kuvassa näette jännittyneen morsiamen, joka kävi tarkastamassa hääpaikan pari päivää ennen H-hetkeä. Tällä hetkellä jännittää taas, koska noissa samoissa maisemissa vietetään ensi viikolla kirjailijapäiviä, joissa olen mukana. Raportti seuraa myöhemmin - ja lupaan käydä katsomassa, onko peltopeili vielä paikoillaan.

Asikkala 2016

Häiden jälkeisenä päivänä Päijänteen rannalla. Vietimme pari mökkipäivää ennen Saksaan paluuta, sillä varsinainen häämatka odotti vasta seuraavan vuoden puolella. Tässä kuvassa on minusta ihanaa kaikki, vaikka itse sanonkin. Kuvaajana aviomies, josta lisää tämän tekstin lopussa.

Coimbra 2016

Niin, suurin osa ottamistani omakuvista on jotain tällaista. Häämatka oli hyvä. Tämä majatalo Coimbrassa todella viehättävä, olin ostanut uudet kengät ja jotenkin miljöö kutsui kuvaamaan. Jos kamera olisi ollut toisin päin. se olisi varmasti paljastanut yhtenä Naanatalin aurinkona loistaneen naaman.

Kyseisenä päivänä olimme päättäneet, että tänään juodaan vähän vähemmän alkoholia. Ja kuinkas sitten kävikään! Hotellin henkilökunta oli diilannut huoneeseemme punaviinipullon, onnittelukortin ja kaksi lasia. Lahja oli pakko avata heti, koska emme viipyneet tuolla kuin yhden yön yli.

Madrid 2018

Tässä esimerkki kuvasta, joita fiidissäni on tämän vuoden aikana ollut. Selfieitä ei ole, mutta olen itse päässyt kohteeksi parikin kertaan. Paljastetaan se tässä nyt: Tällaiset kuvat ovat aviomiehen pyynnöstäni ottamia.

Asiahan on niin, että jokaisen bloggaajan takaa löytyy kuvaustaitoinen aviomies tai matkakumppani. Suurin osa kuvista, joissa itse olen, on rakkaan aviomieheni räpsäisemiä. Hän osaa kameran käytön joskus jopa paremmin kuin minä ja tottelee ohjeita aika hyvin.

Mielestäni en ole kovin vaativa, mutta aviomies lähetti minulle kerran linkin tähän videoon. Olisikohan hän kosinut, jos olisi osannut nähdä tulevaisuuteen?

Kyllä, been there, done that. Meilläkin on koettu tilanteita, joissa aviomies ei saa koskea kahvikuppiinsa, ennen kuin se on kuvattu. Tässä yksi esimerkki Buenos Airesista vuodelta 2015.

Lisää kuvia Instagram-fiidissäni @viherjuuria

P.S. Rakas lukija, älä säikähdä. Blogissa on ollut viime aikoina aika paljon juttuja minusta ja useissa kuvissa myös sama naama, mutta suunta muuttuu pian. Maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempiakin asioita kuin minä =D 

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka vetäjinä toimivat Suomessa matkablogit Vagabonda ja Travellover .

8 faktaa minusta

Blogini lukijat ovat varmasti jo ehtineet muodostaa kuvan siitä, millainen ihminen olen ja mistä tykkään, mutta tekstini eivät ole päiväkirja ja blogiin päätyvä tieto on aina valikoitua. The Present is perfect -blogissa oli hauska haaste, johon päätin tarttua.

Tässä siis kahdeksan paljastusta, joita et todennäköisesti tiennyt minusta.

1. Viherjuuri ei ole syntymänimeni vaan elin elämäni ensimmäiset 26 vuotta Tervona. Naimisiin mennessäni ilmoitin miehelle, etten vaihda taas nimeä vaan pitäydyn loppuelämäni tässä isoäitini tyttönimessä. Niinpä mies vaihtoi nimeään.

2. Kahdella edellisellä poikaystävälläni ja nykyisellä aviomiehelläni on Saksan kansalaisuus, eli viimeisin seurustelusuhteeni täysin suomalaisen kanssa on vuodelta 2004, vaikka asun Saksassa vasta vuodesta 2010. Sanonpa vaan, että saksalaiset miehet.

3. En ole hurjapää. En pidä lentämisestä enkä koskaan mene kieppumaan tai olemaan pää alaspäin. En halua kokeilla benji-hyppyä, sukellusta tai mitään vähänkään ekstremeä. En voi edes katsoa kauhuelokuvia. Pidän jalat maassa ja kävelen mielelläni.

4. Olen ajanut autoa viimeksi vuonna 2002, paitsi vuonna 2014 kokeilin yhtä mökkitietä ja ajoin melkein ojaan, koska traktori tuli vastaan.

5. Kysyin mieheltä apua tähän ja hän käski laittaa, että minulla on huonompi huumorintaju kuin hänellä. Sanotaanko näin, että huumorimme on erilaista. Minä olen ironinen ja tilannehuumorin ystävä, hän tykkää sanaleikeistä ja kaksimielisyyksistä. Hänen näyttäessään minulle jotain komediapätkää netistä, kysyn, pitääkö minun nauraa nyt vai tuleeko vitsi myöhemmin. Tällaista meillä.

6. En ole koskaan kutonut villasukkaa. Ala-asteella piti tehdä tumput. Niiden peukalokiilasta tuli sellainen, että tekeleet siirtyivät saman tien käsinukkeleikkiin.

7. Olen nähnyt Notting Hill -elokuvan noin seitsemän kertaa.

8. Lapsena halusin tulla hammaslääkäriksi, koska äiti sanoi, että ne saavat hyvää palkkaa. Sitten suuntasin vuosia määrätietoisesti tanssialalle, kunnes päädyin yliopistoon ja minusta tuli äidinkielenopettaja. Viime aikoina olen alkanut ajautua kirjailijan ammattiin. Elämästä ei koskaan tiedä. Ja se on parasta.

Ja tämähän oli haaste, joten haastan mukaan kaikki bloggaajat, jotka haluavat tehdä hauskoja paljastuksia itsestään.

P.S. Ja lempivärini on....? =D 

Luxemburgin siltojen ja kattojen yllä

Loistostaan ja varallisuudestaan tunnettuun Luxemburgiin ei saavuta suureellisesti vaan puikkelehtien pieniä tunneleita pitkin. Luxemburgiin puksutellaan nimittäin paikallisjunalla, jos sinne saapuu Saksan suunnalta. Kolmituntinen junamatka vie ensin Kölnistä Reinin rantaa pitkin kohti Koblenzia, ja sieltä Moselin laaksojen ja kylien läpi länteen. Maisemat ovat toukokuun alussa vihreitä ja kukkaisia, vaikka viinirinteet nousevatkin jyrkkinä ja jylhinä ja vasta kasvukautensa aloittaneina.

Luxemburg on pikkukaupunki vallan ytimessä. En meinaa päästä yli siitä, että kyseessä on vain vähän Lahtea isompi kaupunki ja silti siellä on kaikki: pankkien pääkonttoreita, rikkaita sukuja ja perijöitä, EU:n byrokratian ytimiä ja virastoja, ja suunnaton määrä omaisuutta, mikä näkyy luksusliikkeiden ja -autojen määrästä. Ja silti vain kivenheiton päässä kaupungin keskustasta löytyy metsä, peltoja ja lehmiä sekä ranskalaisen pikkukylän tunnelma.

Minut vei viikonloppuna Luxemburgiin suomalaisbloggarien kokoontuminen. Tällä kertaa osa porukasta viipyi kaupungissa kahden yön yli, mikä oli hyvä valinta, sillä menomatkaan meni junan myöhästelyn takia neljä ja puoli tuntia, joten oli kiva, ettei tarvinnut heti lähteä takaisin. Viisi kymppiä lasissa -blogin Aino toimi ehtoisana emäntänä ja paikallisoppaana ja kuudella matkalaisella oli hyvä olla.

Perjantain vietimme flaneeraten ympäri kaupunkia sen rotkoja ja kattolinjoja ihaillen. Kölniin verrattuna Luxemburg on erittäin siisti ja tunnelmaltaan rauhallinen kaupunki, jonka keskustan halkoo helposti kävellen eikä autoteitä tai pyöräilijöitä juuri tarvitse varoa. Kaupunki laajenee tällä hetkellä voimakkaasti ja rakennustyömaita ja uudisalueita kasvaa kuin sieniä sateella.

Vanhaa kaupunkia ympäröi joka puolelta rotko, jonka pohjalla on muun muassa luostari ja vanhoja portugalilaiskortteleita, jotka on pikku hiljaa muutettu varakkaan väen asuinalueiksi. Lukuisat sillat liittävät kaupungin muut osat sen keskukseen, ja erilaiset hissit kuljettavat väkeä ala- ja yläkaupungin välillä.

Luxemburgissa oli ripaus lempikaupunkini Porton tunnelmaa. Korkeuserot ja funicularit, sillat ja jalkojen alle avautuvien kattojen maisema luovat epätodellisen tai jopa satumaisen tunnelman, vaikka nämä kaksi kaupunkia eroavatkin värimaailmansa suhteen. Siinä, missä Porto on keltainen, sininen, ruosteenpunainen ja metallinen, on Luxemburg hiekanvaalea, ruskea, vihreä, vaaleanpunainen ja tummanharmaa.

Molemmat kaupungit ovat lämpimänä kesäpäivänä yhtä kuvauksellisia, vaikka Luxemburgin muurien takana virtaava Alzette-puronen ei ole aivan verrattavissa Douro-joen maisemiin. Kaupunkien kokoluokka on toki myös eri, mutta molemmissa on oma tunnistettava ja persoonallinen tunnelmansa.

Kattolinjat ja sillat ovat jotain, mitä en väsy kuvaamaan ja tuijottelemaan. Jalankulkijat pääsevät kävelemään Luxemburgin vanhimmille muurinosille, joista kaupunki sai alkunsa vuonna 963. Mielenkiintoinen retkikohde voisi olla kierros kaupungin alle rakennettuihin linnoituksiin ja sokkeloihin eli niin kutsuttuihin "kasemateihin". Voi olla, että ahtaanpaikankammoinen voisi siellä nopeasti ahdistua, kuten korkeanpaikankammoinen kaupungin muureilla.

Luxemburgissa ja sen ympäristössä riittäisi nähtävää useammaksi päiväksi. Viikonlopun aikana ehtii käydä syömässä erinomaisessa italialaisessa ja vielä paremmassa kasvisravintolassa, juoda kuplivia lasillisia sektiä ja nauttia rosé-viiniä kaupungin keskusaukiolla, ihmetellä Euroopan unionin vanhoja rakennuksia ja rakenteilla olevia  uusia torneja Kirchbergin kaupunginosan kupeessa ja nauttia hyvin toimivasta ja lauantaisin ilmaisesta julkisesta liikenteestä. 

Kulttuuriakaan ei unohdettu! Luxemburgin modernin taiteen museo eli MUDAM sijaitsee kauniissa maisemassa ja on pelkästään rakennuksena mielenkiintoinen, mutta myös sen näyttely oli näkemisen arvoinen. Luxemburgin kaupungin meille lahjoittamat Luxembourg-kortit sisälsivät ilmaisen sisäänpääsyn tai alennusprosentteja yli 60 museoon ja turistikohteeseen niin Luxemburgin kaupungissa kuin sen ympäristössäkin.  Lisätietoja täällä.

Kiitos Luxemburgin kaupungille Luxembourg-Cardista, Ainolle kaikista järjestelyistä ja ihanille Suomi-naisille viihdyttävästä seurasta. Mukana olivat London and Beyond -blogin Leena, Ajatuksia Saksasta -blogin Oili, Kolmikielen Terhi, Hollanninhippiäinen eli Liisa ja H niin kuin Hausfrau -blogin Jenni.

Frankfurt, Frankfurt

Kun uuteen kaupunkiin tutustumisen aloittaa vahingossa seksikaduilta ja huumenurkilta, ei ensivaikutelma voi kun parantua. Näin kävi viikonloppuna, kun parkkihallia etsiessämme päädyimme kurvailemaan pillurallia pitkin seksin ja huumeiden täyttämiä kortteleita. Parkkihallin kanssa ei onnistanut, sillä Eros-centerin parkkipaikka oli sunnuntaisin kiinni, mutta lopulta saimme auton parkkiin Deutsche Bahnin ja Comerzbankin pilvenpiirtäjätoimistojen juureen. 

Mies lähti matkaan yhden naisen kanssa, mutta minäpä pääsin viettämään viikonloppua yhdeksän naikkosen kanssa, kun Saksan länsikulman bloggaajat kokoontuivat vahvistettuina muutamalla pidempimatkalaisella. Seurassa olivat Lempipaikkojani Jonna, London and Beyondin Leena, H niin kuin Hausfraun Jenni, Ajatuksia Saksasta -blogin Oili,  Hin und zurück -blogin Heini,  Viisi kymppiä lasissa -blogin Aino, Oh wie nordisch -blogin Eeva ja Hollanninhippiäisen Liisa. Paikalle pääsi myös Suomalainen im Ällgau -blogin Kati, jonka ajomatka tapaamisen kesti kuusi tuntia, mutta uskon, että matka kannatti. Sen verran hyvää oli seura ja meno.

Frankfurtissa oli lauantaina aikamoinen hulina, sillä lauantaina pelattiin Bundesliigapeli Dortmundia vastaan. Hauptbahnhofin ympäristö oli täynnä rynnäkköpoliiseja ja pubit miehiä fanihuiveissaan. Kyllä ukkojen päät kääntyivät ja pyörivät, kun 10 suomidaamia asteli valloittamaan perinteisen omenaviinipaikan Wagnerin. Onneksi pöytä oli varattu etukäteen, sillä paikka oli eritttäin suosittu, vaikka tilaa pelin alettua tulikin.

Omenaviini on paikallinen erikoisuus eikä ravintolasta saanut ollenkaan olutta. Hiivaisen oloinen omenaviini ei tehnyt minuun suurta vaikutusta, mutta onneksi oli myös viiniä. Täytyy sanoa, että toinen perinteinen frankfurtilainen, nimittäin vihreä kastike eli Frankfurter Grünesauß oli erinomaista, vaikka näyttikin pinaattikeitolta. Seitsemää yrttiä sisältävä kastike tarjoillaan perinteisesti paistettujen perunoiden ja keitettyjen kananmunien kanssa ja oli hyvää ja yllättävän raikasta.

Ruokailun jälkeen seurasi illan suomalaisin osuus: skumppaa ja Kaija Koota hotellihuoneessa. Kävimme aloittamassa illan majoittumalla ja häiritsemällä samalla naapurihuoneiden asukkaita jo alkuillasta, niin ei yöllä tarvitse.

Bileet jäivät lyhyeen, kun hämärtyvä ilta kutsui kohti katuja. Oli yllättävän lämmin, joten päädyimme aperitiiville ulkoterassille suuren varjon alle ennen illan kohokohtaa. Siellä ei haitannut, vaikka vettä alkoi rapsia oikein kunnolla.

Onneksi illallispaikka löytyi aivan kulman takaa. Illallisvastaavamme Oili oli varannut pöydän vähän hienomman väen paikasta. Trares olikin mukava ja kivan rouhea ravintola, vaikka palvelu ei loistanut nopeudellaan. Valitettavasti kolmen ruokalajin kasvismenu jätti parantamisen varaa, mutta lihansyöjät vaikuttivat tyytyväisiltä. Ennemmin sitä kuitenkin syö kuin selkäänsä ottaa ja hyvässä seurassa maistuu kaikki. Ja viiniäkin oli. No yllätys.

Oili ei muuten ole vain fine diningin ystävä vaan hänellä on taito jakaa kameratietoutta tumpeloille. Kameran säädöt ovat taas kunnossa ja harjoittelu jatkuu kotona, mutta eiköhän Oilia taas pian tarvita.

Sunnuntai valkeni sateisena ja kalseana. Saksan lokakuinen intiaanikesä alkaa vaihtua kalseaan loppusyksyyn, ja muutos taisi käydä yhdessä yössä. Onneksi meillä oli sunnuntaille suunnitelma. Jenni oli neuvotellut bloggareille liput jokilaivaristeilylle. Frankfurtin läpi virtaa Main-joki, joka yhtyy Mainzissa Reiniin, kuten nopeimmat äkkiä googlettivat.

Risteily tarkoitti lähinnä kurvailua keskustan rantoja edes takaisin, mutta oli erittäin suositeltava tapa viettää sunnuntaipäivää. Laivan sisällä oli kahvila ja ikkunoista avautui kauniita syysmaisemia. Ja juttua riitti pöydissä edelleenkin.

Itse uskaltauduin myös ulkokannelle ja sain sentään muutaman harmaan otoksen sateen räiskiessä silmälaseihin ja sormien kohmettuessa kylmyydestä. Joella kulkiessa kävi selväksi se, että ainakin Frankfurtissa on siltoja. Uskaltaisin jopa väittää, että useampia kuin Kölnissä.

Frankfurt on jännittävä sekoitus vanhoja punakivisiä rakennuksia yhdistettynä lasisiin pilvenpiirtäjiin. Aivan lähellä, ei edes kaukana keskustasta seisoi edelleen käytössä oleva suuri kivihiilivoimala, jonka hiilet tuodaan tietysti jokea pitkin. Keskustan toisella puolella taas avautui hylätty ja vanha satama/teollisuusalue. Mielenkiintoista kuvattavaa olisi löytynyt, mutta itsensä kohmettaminen ulkokannella ei houkutellut niin paljon kuin kakku ja kuuma tee, joita sai laivan kahvilasta.

Frankfurt on monipuolinen paikka, josta löytyy hienoja vanhoja kortteleita, perinteisiä ruokapaikkoja mutta myös mielenkiintoisia uutuusravintoloita. Seuraavaan kertaan jäivät kaikki museot ja vanhan kaupungin korttelit, jotka ohitimme vain nopeasti tihkusateesta.

Shoppailustakaan en osaa sanoa, koska emme käyneet ostoskaduilla, mutta muilta olen kuullut, että etsivä löytää ja kivat paikat, kuten sisustuliikkeet, tulevat vastaan, kun vähän näkee vaivaa ja selvittää. Niitä punaisten lyhtyjen katuja ei tosin tarvitse etsiä, sillä ne tulevat aseman ympärillä vastaan etsimättäkin.

Kiitos seurasta arvoisat leidit ja kiitos risteilystä Frankfurtin kaupunki!

Se fiilis kun onnistuu

Viherjuuria-blogi on esillä uusimassa Parhaat Kotiblogit lehdessä. Siellä se on, muutamien aivan ihanien sisustusblogien keskellä. Siis mun blogi! Jostain he olivat saaneet idean pyytää mukaan, enkä minä kieltäytynyt. Aikamoinen kunnia ja askel tämän bloggaajan ja vasta sisustamista hiljalleen opettelevan naikkosen uralla. Ei tämä varmaan kaikille olisi iso juttu, mutta kyllä tämä jonkinlaiselta onnistumiselta tuntuu. 

Kun aloitin blogin kirjoittamisen aika tarkkaan seitsemän vuotta sitten, sillä ei ollut sen kovempia tavoitteita, kuin välittää Suomeen taas yhden ulkosuomalaiseksi ruvenneen kuulumisia. Monia vuosia blogin kirjoittaminen oli epäsäännöllistä ja sitä kävivät lukemassa lähinnä perhe ja tuttavat. Mistään google-näkyvyydestä tai muusta ei ollut tietoakaan.

Noin puolitoista vuotta sitten tutustuin muutamiin muihin Saksassa asuviin suomalaisbloggareihin ja minulle avautui aivan uusi maailma. En ollut ikinä kuullut SEO:sta tai hakukoneoptimoinnista tai  niistä Facebook-ryhmistä, joihin omia tekstejään voi jakaa ja joiden kautta löytää monia innostavia ja kiinnostavia blogeja.

Tuntuu jopa, että arkeen liittyvä sosiaalinen elämäni on lisääntynyt hurjasti sosiaaliseen mediaan syntyneen elämän myötä. Facebookissa ja blogissa käytävät keskustelut ovat mitä mielenkiintoisempia ja jokainen tänne blogiin jätetty kommentti on otettu kiitollisena vastaan. Opin koko ajan uusia mielenkiintoisia asioita muiden ulkosuomalaisblogien kautta ja vertaistuki jos mikä on tarpeen tilanteessa kuin tilanteessa, oli sitten kotimaassa tai ulkomailla

Kaikista parasta on kuitenkin bloggaamisen sosiaalinen puoli.

Sillä bloggaamisessa niin kuin muussakin elämässä, parasta ovat juuri ihmiset ja se iloinen sosiaalisuus, joka voi näköjään syntyä, vaikka ei koskaan tapaisi ihmisiä nimien ja nimimerkkien takana. Toisaalta kaikki ne bloggarit, jotka olen tähän mennessä tavannut, ovat olleet huipputyyppejä kaikki.

En edelleenkään harrasta SEO-optimointia ja yhteistyöpostauksetkin ovat vain pieni osa tätä harrastusta eivät tulonlähde. Viimeisen vuoden aikana olen päässyt mukaan bloggaajien yhteisöön, joka on ihan mielettömän kannustava, hauska ja jäseniään tukeva. "Kun teet toisille, saat jotain itsellesikin" on minusta hyvä ohjenuora.

Nyt aloittelevana kirjailijana toivon, että löydän kirjallisuuspiireistä samanlaista yhteen hiileen puhaltamista ja kannustamista kuin täältä blogosfääristä. 

Kiitos juuri sinulle, että löysit tai olet löytänyt tähän blogiin ja kävit ja käyt lukemassa.

Kiitos, että olet siellä ruudun takana ja jaat kanssani tätä juttua nimeltä elämä <3 

P.S. Parhaat kotiblogit -lehti löytyy kaikista lehtipisteistä kautta maan.

3 + 1 syytä valita kävely

Meta, Italia

En pidä lentämisestä, laivalla olo aina vähän hirvittää enkä aja autoa. Lopulta ei jää kovin montaa vaihtoehtoa, jos pitää nimetä oma lempimatkustusmuotonsa. Taitan matkat mieluiten kävellen, ja siihen on monia syitä. Keskityn tässä nyt lähinnä kaupunkimatkoihin, sillä toki muissakin kulkuvälineissä on omia hyviä puoliaan. Tässä siis 3 +1 syytä valita kävely. 

1. Kävely on ekologista ja ympäristöystävällistä,
sillä kävellessä ei kulu energiavaroja, jotka kasvattaisivat hiilijalanjälkeä ja kuormittaisivat ympäristöä. Ihmisen hiilidioksidipäästöt ovat erilaisia kuin auton. Kävelijä ei tarvitse paljon tilaa, ja siksi se on ideaalia juuri kaupunkien keskustoissa. Myöskään parkkitilaa ei tarvita, kunhan johonkin pääsee hetkeksi istahtamaan.

Kävelijän tankkaaminen on myös edullisempaa kuin bensaa tai dieseliä käyttävien menopelien. Toki jos pöytään katetaan vuosikertashamppanjaa tai muita erikoisuuksia, voi kävelijäkin tulla kalliiksi.

Matkalla tulee usein syötyä hyvin ja paljon, joten mikäs sen parempi tapa sulattaa ateria ja tehdä tilaa seuraavalle kuin kävely.

Ruoka on myös hyvä motivaattori. Muistan erään kerran norjalaisella luontopolulla, kun itse olin paluumatkalla jo aivan loppu enkä olisi jaksanut asetella askeliani. Matkaseuralainen kuuli, että maalissa odottaa herkullista keittoa ja lähti painamaan sellaista kyytiä, että en tiedä, mitä tapahtui. Itse olisin siinä vaiheessa tarvinnut vauhdin lisäämiseksi vähän erikoisemmat houkuttimet.

Tallinna, Viro

2. Liikunta on hyväksi selälle ja koko keholle,

ja siksi kävelyä kannattaa suosia. Se voi olla sitä niin sanottua hyötyliikuntaa eli kuin huomaamattaan tapahtuvaa paikasta toiseen siirtymistä tai sitten ihan suunniteltua vaeltamista. Vanhuus tuo mukanaan sellaisia asioita kuten jäykän selän, joten minä suosin kävelyä aina kuin mahdollista. Valitsenkin kävelyn julkisten kulkuvälineiden sijaan reissussa yleensä aina jos välimatkaa ei ole  paljoa enempää kuin 3 kilometriä.

Yleensähän matkaa kertyy toki reippaasti enemmän. Thaimaan reissun viimeisenä päivänä päätimme tehdä kaupunkivaelluksen ennen pitkää paluulentoa. Valitsimme reitille parikin kohdetta ja sitten lähdimme vaeltamaan. Saimme aikaan hyvän lenkin, vaikka pääkohteena ollut museo olikin sinä päivänä kiinni, ja saimme päivän askeleet varmasti kerrytettyä.

Reissulaisen paras ystävä ovat hyvät kengät, ainakin jos aikoo kovasti kävellä. Tiedän erään, joka on vaeltanut Nepalin vuoristossa menestyksekkäästi varvassandaaleilla, mutta itse suosin hyviä jalkineita. Tällä hetkellä vallalla oleva sporttinen tennarimuoti suosii meitä kävelyn harrastajia.

Coimbra, Portugali

3. Kävellen tavoittaa kaupungin tunnelman,

koska rauhallinen tahti mahdollistaa katselemisen ja pysähtelemisen ja kaupungin menoon mukaan heittäytymisen. Kävelijän on myös mahdollista pysähtyä helposti silloin, kun jotain kuvattavaa tai muuten ihmeteltävää löytyy. Minä olenkin porukasta usein se, joka tulee joukon viimeisenä, koska kaikkea pitää kuvata. Toisaalta jos kamera ei ole mukana, kuljen etunenässä, koska pidän reippaasta kävelystä.

Kaupungin läpi kävellessä ehtii haistella ja kuulostella sen ominaisuuksia. Millainen äänimaailma on? Miltä ihmiset ja talot näyttävät? Millainen tunnelma kaupungissa vallitsee? Perinteinen flaneeraus kuuluu ainakin tämän kaupunkiviikonloppuja harrastavan matkailijan lempiharrastuksiin.

Kun on kerran yrittänyt tunkea itsensä yhdestä Jerusalemin vanhan kaupungin porteista ruuhka-aikana sisään, tietää, mitä on ihmispaljous. 

Köln, Saksa

+ 1 Kävellen löytää paikkoihin, joihin ei muuten pääse
Jalkapelillä meneminen ei mahdollista vain helppoa pysähtymistä vaan myös tutkimusmatkoja kaupungin sivukujille ja sisäpihoille. Jalkautuminen onkin usein ainoa mahdollisuus löytää hyviä kuvauspaikkoja.

Joskus kannattaa ihan vain antaa jalkojensa viedä, ja katsoa, mistä itsensä löytää. Avoimista porttikongeista ja ovista kannattaa aina kurkistella. Tallinassa löysin ihanalle sisäpihalle, josta otin pitkään blogini bannerissa olleen seinäkuvan. Olen muutenkin fasadien ja värikkäiden seinämien ja yksityiskohtien kuvaaja. Kaupunkimaisema asettaa kuvaajalle toki sellaisiakin haasteita, kuin muut kulkijat ja autoilijat. Mutta se on toinen tarina se.

Minä liputan kävelylle, mikä on sinun lempikulkuvälineesi?

Mainz, Saksa

Joko seuraat minua Instagramissa? Postauksen kuvat ovat @viherjuuria-galleriassani julkaistuja kuvia. Tykkäillään!

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka syyskuun teemana on mieluisin matkustusmuoto. IGTT:n vetäjinä Suomessa toimivat matkablogit Vagabonda ja Travellover.

Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT! Lue tempauksesta lisää täältä.