Kesämökin lumo

 

 

 

Syke laskee jo mökkitietä ajaessa. Hiekkatie kapenee, kurvaa jyrkän alamäen jälkeen suon ohi vasemmalle ja kaartaan vielä yhden mäkikumpareen yli. Tien päässä odottaa tuttu mökki. Olen joskus ihmetellyt, miten ihmiset jaksavat lomailla samassa paikassa vuosi toisensa jälkeen, mutta olen alkanut ymmärtää. Kun tietää, mitä on vastassa ja miten homma toimii, lomatunnelmaan pääsee nopeammin.

 

Vietimme kesäloman samalla mökillä Suomessa, jolla olemme vierailleet jo neljä kertaa. Ytimme talvella miettiä muita vaihtoehtoja mutta lopulta emme keksineet mitään parempaa. Nukumme mökillä aina hyvin, metsästä ja rannasta löytyy kaikille mukavaa puuhaa, pidämme enemmän omasta rauhasta puiden keskellä kuin ihmisparvien täyttämistä turistirannoista. Hyttysistä emme pidä, mutta nekin siedämme. 

 

Parin päivän mökkeilyn jälkeen tuijottelin mökin kuistilta vesisateeseen ja mietin, miksi halusimmekaan tulla tänne. Edellisvuosina säät ovat aina suosineet, mutta tällä lomalla satoi melkein joka päivä ja viileääkin oli niin, että ostimme loman aikana jokaiselle uudet kollegehousut. Mutta johonkinhan kesämökin lumo perustuu. Mieleeni tuli tällaisia asioita:

1. Mökillä kaikki vie enemmän aikaa.

 

Puuhat, joiden tulee arjessa toimia nopeasti ja helposti, vaativat kikkailua mutta ovat mökillä mukavia toimia, joilla täyttää lomapäivä. Tiskaamisen voi aloittaa lämmittämällä saunan, jotta kiukaan padassa kuumenee myös tiskivesi. Mustikkapiirakkaa varten täytyy ensin mennä hakemaan mustikat metsästä, kalakeiton voi aloittaa onkimalla. Aamupalaksi on vadelmia, jos on käynyt poimimassa ne edellispäivänä.

 

Mökin juomavesi haetaan metsälähteestä puolen kilometrin päästä, käyttövesi pumpataan järvestä, vessatarpeet hoidetaan puuseessä tai kuusen alla. Bioroskat menevät kompostiin, paperi käytetään saunan sytykkeeksi. Elämä tuntuu ekologiselta ja luontoa kuormittamattomalta.

2. Oman naamansa voi unohtaa, kun ainoa peili on järven pinta.

 

Mökillä on pieniä peilejä ja hämärässä valossa niissä näyttää aina hyvältä. Joskus tulee vilkaistua naamaa pikaisesti tarkemmin tai kammattua hiukset, mutta meikattua ehkä vain, jos mennään ihmisten ilmoille, vaikka ei sitäkään varten aina jaksa. 

 

Kun vihreää seinää tuijottaa tarpeeksi kauan, alkaa itsekin muistuttaa puuta.

3. Mökillä ei tehdä selvää eroa ulko- ja sisätilan välillä.

 

Suurin osa elämästä tapahtuu pihapiirissä tai terassilla, lapsi saattaa viettää koko päivän ulkina. Jos ollaan sisällä, ovi on usein koko ajan auki. Tänä vuonna jouduimme tosin sateen takia vetäytymään tupaan useammin. Silloin takassa rätisi tuli ja pöydälle levitettiin Afrikan tähti, mutta sadepäivinäkin tuli vietettyä aikaa ulkona, sillä kuurot pyyhkivät nopeasti ohi,

 

Lapsi tosin leikki ulkona sateesta välittämättä. Sain hänestä aina myös seuraa mustikkametsään. Välillä sukelsimme takapihalta metsään tutkimaan, millaisia hämähäkinseittejä puissa on tai etsimään hauskan mallisia keppejä. On ihanaa seurata, miten kaupunkilapsi tottuu kulkemaan metsässä.

 

 

4. Mökkipuuhat ovat erilaisia kuin kotiarki.

 

Päivän to do -lista saattaa koostua majan rakentamisesta kalliolle, mustikkapiirakan teosta ja saunomisesta. Tärkeitä puuhia ovat myös lukeminen, lautapelien pelaaminen, uiminen, ruokien suunnitteleminen ja ruuan laittaminen. Kaikki alkaa aamu-uinnista, ja toistuu omalla rytmillään. Se tehdään, mitä jaksetaan tai mikä huvittaa, muuten ei ole pakko mitään muuta kuin muistaa syödä.

5. Retket

 

Tänä vuonna teimme säiden takia retkiä lähimaastoon. Erityisesti suosittelen käymään Urajärven kartanomuseolla sekä Lahden historiallisessa museossa. Urajärven kartanon sisälle pääsee tasatunnein järjestetyillä kierroksia, ja se kannattaa! En lakannut hämmästelemästä toisasataa vuotta vanhoja täydellisiä juomalasisarjoja sekä juhlaposliineja. Samaan aikaan, kun kyläläiset omistivat lähinnä vaatekertansa ja puulusikkansa, kartanolla katettiin kristallit pöytään ja seurattiin aikaa kultakoristeisestä pöytäkellosta.

 

Lahden historiallinen museo on juuri käynyt läpi mittavan remontin. Alakerran näyttely avaa Lahden historiaa, missä oli itsellenikin paljon uutta. Näyttelyssä oli kuunneltavaa ja katseltavaa sekä sen verran interaktiivisuutta, että viisivuotiaskin viihtyi. Keskikerroksen vaihtuva näyttely keskittyi Karjalan Kannakseen, mutta lapsi vaati ehdottomasti päästä yläkerran asehuoneeseen, joka oli lopulta nopeasti katsottu.

Asikkalan Vääksy taas on hyvä päiväkohde niin pienille kuin isoillekin. Liikennepuistossa pääsee ajamaan polkuautoja, ja samalla vanhemmat voivat vuorotellen piipahtaa Danielsson-Kalmarin huvilan kesänäyttelyssä, tänä vuonna siellä oli Meeri Koutaniemeä.

 

Kanavan varressa voi syödä jäätelöt ja juoda kahvit samalla, kun ihmettelee sulkujen toimintaa ja laivaliikennettä. Leikkipuisto on monen tuntemani lapsen suosikki ja sen vieressä Päijännetalossa voi tutustua kalastusmuseoon, ihailla taidenäyttelyitä ja ostaa Kanavan Panimon mallastuotteita.

 

 

Ehkä parasta mökkilomassa on kuitenkin se, ettei siellä ole pakko tehdä mitään. Laitoin sähköpostin viikoksi kiinni ja keskityin mustikoihin, hyttysten lätsyttelyyn ja kirjaston kirjoihin, tiskasin Järvi-radion tahtiin ja saunoin. Kuuntelin tuulen kahinaa lepissä ja huminaa hongissa, istuin terassilla ja ihailin järvimaisemaa, joka oli joka hetki eri.

Eifelin luonnonpuisto tarjoaa pakopaikan Kölnistä

Blogini lukijat ovat varmasti huomanneet kasvavan kaipuuni vihreään luontoon ja pois kaupungin ytimestä. Voisi sanoa, että tämän kesän kolme parasta viikkoa olen kuluttanut Husumissa Pohjanmeren rannalla, suomalaisella maaseudulla ja Eifelin luonnonpuistossa Kölnin kupeessa.

Olen kotoisin maalta mutta en koskaan ole haikaillut takaisin asumaan maalle. Olen ollut tyytyväinen kaupungeissa, joissa on kulttuuritarjontaa, kahviloita ja lyhyet helpot välimatkat, jotka voi kulkea kävellen tai pyörällä, sillä en aja autoa. Entisessä elämässä ei kaivata vihreyttä, koska elämä oli työn, harrastusten ja ravintolatreffien täyttämää. Ensin lapsi muutti elämän rytmin ja sitten jäin freelanceriksi, joten nykyään en valitse illallisravintolaa vaan mietin, mihin leikkipuistoon menisin lapsen kanssa iltapäivällä ja voi kun olisikin oma piha. Rauhallinen ympäristö olisi omiaan myös kirjoittamisen taustalle. Ikä taitaa alkaa painaa, sillä olen huomannut, että mitä enemmän ympärillä on vihreää, sitä paremmin voin.

Koska miehellä on tältä vuodelta paljon lomia käyttämättä, päätimme pitää syyskuun alussa yhteisen lomaviikon. Loman ainoa tavoite oli, että ikkunoista näkyy vihreä maisema eikä ihmisiä ja lapsi pääsee helposti ulos leikkimään. Meillä kävi tuuri, sillä löysimme edullisen loma-asunnon, jonka pihapiirissä seisoi liukumäki ja keinut ja polkutraktori. Asunto oli remontoitu vanhan ristikkotalon navettapäätyyn ja sitä ympäröi vihreä niitty, jolla eläimet ovat ennen laiduntaneet.

Vaikka noin tunnin matkan päässä Kölnistä ja keskellä Eifelin aluetta sijaitseva Konzenin kylä on lähellä palveluita ja sen läpi kulkee vilkas autotie, meillä oli siellä oma pikku keidas. Majapaikkamme sijaitsi vain parin sadan metrin päässä Belgiasta, ja kävelinkin monta kertaa rajan yli metsään. Ensin piti ylittää Vennbahn -pyörätie, joka on yksi Euroopan pisimmistä pyöräreiteistä ja rakennettu entisen junaradan paikalle. Sen takana odotti Hohes Venn eli belgialainen, myöskin Eifeliin laskettava luonnonpuisto retkeilyreitteineen. 

Raikasta ilmaa, metsää ja vaellusreittiä on muuten koko Kölnin lounaispuolella sijaitseva Eifelin alue pullollaan. Sen verran oli huonoa tuuria matkassa, että mies flunssaili ensimmäiset lomapäivät, minkä jälkeen Toivo kuumeili pari päivää, ja lisäksi monena päivänä satoi. Emme siis tehneet niin monia retkiä Eifelin alueella kuin olisin halunnut, mutta samalla viikko oli juuri sitä, mitä olin kaivannut.

Loma sisälsi luonnonrauhaa, yhdessäoloa, Tour de Francen katsomista ja herkuttelua muun muassa suoraan pensaasta poimituilla karhunvadelmilla. Kun pojat sairastivat, minä sain tehdä omia retkiäni metsään. Aika täydellinen lomakonsepti, sanoisin.

Erityisesti kolmannella metsäretkellä tajusin yhtäkkiä, miten helppoa hengittäminen oli. Allergiat ovat alkaneet vaivata minua vuosi vuodelta enemmän ja Kölnin ilmanalassa on sellainen keitos, etten edes halua tietää. Mutta yhtäkkiä seisoin kosteassa ja hyvältä tuoksuvassa havumetsässä, jonka raikas ilma tuntui kirkastavan koko kehon. 

Viikon jälkeen palasimme kuusikaistaista autobahnaa vuokra-autolla kotiin ja vaihdoimme päälle shortsit, sillä Eifelin syksyisen viileyden jälkeen Kölnissä odottikin vielä kesä. Eiköhän arki tästä lähde taas rullaamaan omalla painollaan, mutta verkkokalvoille jäi elämään vihreys. Ja tieto siitä, että näille seuduille tullaan varmasti uudelleen.

Luukku 19: Kesä talven keskelle

Muutaman päivän päästä on vuoden lyhyin päivä. Tästä hetkestä on pisin matka keskikesään eli puoli vuotta. Toisaalta voi myös ajatella positiivisesti. Nyt synkeys saa riittää ja joka vuorokausi päivä on hieman pidempi ja haukkaa hiljalleen paloja pimeydeltä.

Suomessa asuessani en tosin koskaan pystynyt positiiviseen ajatteluun vaan olin tammikuisin aina ihan naatti. Kestää aikansa, ennen kuin valon lisääntymisen konkreettisesti huomaa. Täällä Saksassa tammikuu on jo eräänlainen kevätkuukausi, ja sen loppupuolella päivä pidentyminen on jo tuntuvaa.

Synkeydessä tarpomisen vastapainoksi tänään muistellaan kesää. Vietimme miehen kanssa toissakesänä aivan mahtavan lomaviikon tuttavien mökillä. Säät suosivat, järvivesi oli ihanan uitavaa,  sauna lämpesi joka päivä ja meillä oli oma paikka, jossa viettää aikaa. Suomessa oleminen tarkoittaa niin usein toisten nurkissa majailua, joten oli mahtavaa saada olla omassa rauhassa mökillä, mutta niin lähellä sukulaisia ja ystäviä, että tapaaminen oli helppoa.

Eräänä päivänä kutsuimmekin vanhempani kylään. Päivä sisälsi marjastusta, uimista, hengailua, yhteisen illallisen ja lopuksi vielä saunomista. Mökillä tuli kuvattua paljon auringonlaskuja mutta nämä seuraavat kuvat tiivistävät täydellisen kesätunnelman, ja siksi tarjoilen ne teille näin joulukuussa. Kuvissa anoppi on mato-ongella saksalaisen vävynsä kanssa. Rauhallisen tunnelman rikkoon vain vedenpintaan polskahtelevat kalat tai ongen koho pudotessaan veteen. Tästä ei suomalainen kesäidylli parane.

Kyllä se kesä sieltä taas tulee, uskokaa pois! Ja onhan joulukin eräänlainen kesä talven keskelle.

Gran Kanaria - täältä tullaan

Nyt saa tuulettaa. Palautin juuri kaksi käsikirjoitusta, joiden parissa olen viettänyt viime kuukaudet. Vaikka pysyin aikataulussa eikä loppu mennyt edes tiukoille, on takaraivossa koko ajan takonut, että tämän pitää olla kohta valmis ja ihan hyväkin vielä.

Toinen teksteistä tulee projektiin, josta toivottavasti voin kohta puhua enemmän, ja toinen on joulu-Hilja -nimellä kulkeva käsikirjoitus. Hilja-sarjan neljäs osa julkaistaan ensi syksynä, ja se lähti tänään ensimmäiselle toimituskierrokselleen. Tässä vaiheessa on tunne, etten enää omin voimin pääse tekstin kanssa eteenpäin, joten seuraava taso vaatii toiset silmät ja toisen näkökulman. Toki suurin työ on nyt tehty, kun tarina on ylipäänsä kasassa, ja loppu on lähinnä hienosäätöä.

Loma tarkoittaa hihkuntaa: Gran Kanaria, täältä tullaan!

Tulevasta lomaviikosta on tulossa hyvin poikkeuksellinen. Vanhempani täyttävät tänä vuonna pyöreitä vuosia, joten lähdemme koko klaani viettämään yhteistä lomaviikkoa Gran Kanarialle. Tätä matkaa on suunniteltu ja odotettu vuosia, ja sen osallistujamäärä vastaa jo pientä ryhmää. Meitä on yhteensä viisitoista sekä yksi salamatkustaja.

Edessä on ensimmäinen all inclusive -lomani. Toivon, että hotellin ruuat ovat erinomaiset, sillä jollainhan tätä alkoholittomuutta täytyy kompensoida. Uima-altaita ja liikuntamahdollisuuksia on tarjolla hotellin puolesta, ja joitain retkiäkin on jo suunniteltu, ettei loma ole pelkkää altaalla löhöilyä.

Sen verran olen jo valmistautunut, että kokeilin, menevätkö bikinit vielä päälle. Kyllä menevät, mutta yläosa on sen verran Baywatch, että hirvittää, vaikka mies tuumasikin, että ei se ketään haittaa.

Olen motivoinut koko alkuvuoden itseäni ajatuksella auringosta, dyyneistä, kiireettömistä päivistä ja lomasta. Kunnon ihminen on puurtanut, jotta loma on varmasti ansaittu. Läppäri jää kotiin ja somestakin yritän ottaa etäisyyttä. Lukulaitteelle on jo ladattu kirjoja ja huomisen lennon check in tehty.

Se on loma ny.

Viime hetken vinkkejä otetaan kuitenkin vastaan.
Missä kannattaa käydä, missä ei, millaisen saariretken olet itse joskus tehnyt?

Kuvat Fuerteventuralta muutamien vuosien takaa.

Kokkolan Neristan ja historian läheisyys

Kokkola on minulle tällä hetkellä se Suomen kesäkaupunki. Tätähän sanotaan melkein kaikista Suomen paikkakunnista, jotka vilkastuvat kesäisin ja tarjoavat kesäaikaan monenlaista tapahtumaa ja viihdykettä. Mutta jostain syystä Kokkolasta on tullut minun mielenmaisemani.

Vaarini on kotoisin tuosta merenrantakaupungista, joka on aivan ihana, vaikka sinne päästäkseen saakin istua monta tuntia bussissa. Olen miettinyt, voiko ihmiseen jäädä jälki paikoista: voiko Kokkola tuntua kotoisalta, koska isoisovanhempani ovat tallanneet sen katuja? Isotätini asuintalon paikalla on nykyään Veroviraston parkkipaikka, mutta yksi isovanhempieni historiaan liittyvä elokuvateatterirakennus on edelleen pystyssä.

Tänä kesänä lähdimme siskoni kanssa opastetulle kiertokävelylle kuuntelemaan entisaikojen elämästä. Kierroksia järjestetään kesäkeskiviikkoisin ja reitti vaihtelee, joten opastukselle voi osallistua useammankin kerran. Lisätietoja Kokkolan matkailun sivuilta.

Kierros alkoi Mannerheiminaukiolta keltaisen raatihuoneen kupeesta. Nykyään siellä tosin harjoittelee Keski-Pohjanamaan kamariorkesteri ja politiikkaan tehdään muualla. Itse asiassa en ollut aikaisemmin tajunnut, että juuri siinä kohtaa kaupunki jakautuu kahtia. Toiselle puolelle avautuu  Neristan vanhoine puutaloineen ja toiselle jää Oppistan eli kaupungin nykyinen ostoskeskusta kivitaloineen.  Sieltä lähdimme kulkemaan kohti kauppatoria, jolla järjestetään keskiviikkoisin iltatori. 

Kierroksen mielenkiintoisinta antia oli Suntin tarina. Kuivan kesän jälkeen kaupungin halkaiseva puro lipui vaivaisena liruna kohti merta. Mutta joskus on ollut toisin, sillä nykyisen kauppatorin päällä on vielä joitain vuosisatoja sitten sijainnut merenlahti ja keskustan kulmalla satama. Suntin varrella on edelleen myös ihania punaisia venevajoja.

Kokkola onkin nimenomaan vaurastunut ja kansainvälistynyt satamansa ja meriliikenteen takia. Alkujaan vanha kaupunki eli Neristan oli juuri merenkulkijoiden ja muiden alempiluokkaisten kotiseutua. Tallella on vielä muutamia merimiesten asutukseen tarkoitettuja yksihuoneisia puutaloja. Nykyään Neristanin vanhoista ja suojelluista taloista saa pulittaa sievoisen summan, jos alueelle halajaa.

Noin reilun mittainen opastettu kierros tuntui varsin lyhyeltä, sillä mielenkiintoista kerrottavaa oli niin paljon. Tarinat liikkuivat vanhojen palovakuutusten kautta Sauli Niinistön vierailuun ja uusista taideteoksista Snellmaniin, joka vietti lapsuutensa Kokkolassa.

Lukeva poika -niminen muistomerkki kunnioittaa kaupungin omaa poikaa, joka kuulemma pakkasi kirjat veneeseen ja souti nykyisen Kauppatorin yli kokkokivelle eli rauhalliseen paikkaan lukemaan. Sen verran taidevandalismia on tapahtunut, että taideteokseen kuuluvasta teräksisestä omenapuusta on vuosien saatossa hävinnyt omenoita.

Kokkolan Neristan on vireä alue, jolla järjestetään avoimet pihat -tapahtumia ja joulutempauksia ja jonne kannattaa ehdottomasti poiketa, jos joskus se joskus sattuu reitin varrelle. 

Tähän loppuun vielä yksi kahvilavinkki!

Vohvelikahvila kuuluu jokakesäisiin perinteisiin, vaikka en makeansyöjä olekaan. Taidekorttelissa sijaitsevan kahvilan rauhallinen sisäpiha kutsuu viihtymään, ja kahvilan valikoimissa on sekä suolaisia että makeita vohveleita. Paikka ei ole hinnalla pilattu, ja vohveleita saa myös puolitettuna.

 Tämänvuotinen valintani oli sellainen mättö, että en jaksanut syödä sitä loppuun asti, mutta onneksi lapset auttoivat tätiä.

Vohvelikahvila löytyy osoitteesta Pitkänsillankatu 26 ja on auki toukokuun viimeisestä viikosta venetsialaisiin asti.

Lue myös:

Päivä Tankarin majakkasaarella

Esi-isien jalanjäljillä Kokkolassa

Ajatuksia ulkosuomalaisen mökkipäiväkirjasta

Tämän kesäinen mökkiloma oli täyskymppi. Aurinko paistoi, järvivesi oli lämmintä mutta virkistävää, lukemista riitti ja mieskin tuntui oikein kivalta. Ei siellä laiturinnokassa juuri ajatuksia liikkunut, mutta tällaisia kirjasin ylös viikon aikana.

Kun selvisimme rasittavasta markettimatkasta (miten kaikki on vieraassa marketissa väärissä paikoissa), keitimme mökillä kahvit, joiden aikana miehelle tuli vielä yksi työpuhelu. Lopultakin puhelin kiinni ja laiturille. Ehdin lokoilla aloillani 15 minuuttia, kun alkoi sataa. Myöhemmin kuulin, ettei sadetta ollut näkynyt muualla eli kyseessä taisi olla vain meidän laiturimme kastellut kuuro. Kiitos herra Murphy!

Onneksi voi aina vetäytyä terassille ja ottaa iltapäivän toiset oluet, lohdutukseksi.

Illalla ihmettelen hiljaisuutta. On niin rauhallista, että kuulee, kun metsä metelöi: se surisee, inisee ja humisee. 

Entisistä reissuista oppineena olemme huomanneet, että kahdestaan on kivaa, mutta välillä tarvitaan ulkopuolista virikettä. Mökki sijaitsee kotiseudullani, joten kauppareissun yhteydessä voi tavata sukulaisia ja sinne pääsee helposti kylään, mutta pääasiassa olemme metsän keskellä kahden.

Neljäntenä päivänä saamme sorsaperheen kylään. Laiturimme on valittu päivän taukopaikaksi, vaikka mies istuu rannassa ja minä seikkailen uimapatjan kanssa järvellä. Taitavat odottaa ruokintaa, kun niin rohkeasti lähestyvät. Sitä emme kuitenkaan tee, ja seuraavana aamuna laiturimme on kakittu. Sabotaasia!

Nukun vasta sitten hyvin, kun laitamme mökin oven yöksi lukkoon, vaikka taidamme olla mökkijärven ainoat asukkaat. Eihän sitä tiedä, kuka tulee kesäyössä suon yli.

En tiedä, pitäisikö iloita vai olla huolissaan, sillä hyttysiä ja ötököitä on vain vähän, ja vain yhtenä iltana hyttyset ajavat meidät kuistilta sisälle.

Pian muodostuvat aamurutiinit. Mies nukkuu pari tuntia pidempään, joten minä juon teetä kuistilla, käyn aamulenkillä ja tuon sieltä mukanani aamupalamarjat. Tämä on sitä parasta, ja tuo mieleen lapsuuden, kun keräsimme aamulla serkun kanssa marjoja lippalakkiin ja söimme ne sitten aamupuuron päällä.

Viidentenä iltana emme jaksa enää ihmetellä auringonlaskua vaan vetäydymme mökkiin katsomaan netflixiä. 

Mökin juomavesi haetaan metsän keskeltä luonnonlähteestä. Niin hyvää ja raikasta vettä en ole koskaan ikinä juonut.

Viikon ehdottomasti paras ratkaisu oli olla ottamatta nettiä mukaan mökille. Puhelimen akku kestää koko viikon ja some saa juosta tahollaan, miten haluaa. Minun täytyy seurata, miten kalat liikkuvat pinnan alla ja pilvet taivaalla ja missä päin järveä kuikkapari tänään viihtyy.

Aivotoimintani riittää vuoden vanhan naistenlehden lukemiseen, mutta jo ristikko on liikaa.

Melkein jätämme yhtenä iltana saunomatta, mutta menemme kuitenkin, koska mies haluaa.

Viisi vuotta sitten Thaimaasta ostetut rantaläpsyt eivät kestä suomalaisen metsäpolun haasteita. RIP.

Anoppi tulee onkimaan vävypojan kanssa ja opastamaan kalanperkuussa, sillä omat kokemukseni alalta ovat yli 20 vuoden takaa, kun ongimme mummon kanssa laiturilla. Silloin kalat vietiin usein kissoille, joita ei enää ole. Ei mummoakaan.

On pelottavaa huomata, miten nopeasti päivien rytmiin tottuu, kun ne soljuvat toistensa ohi. En haluaisi tämän loppuvan!

Makaan auringon lämmittämällä kalliolla ja seuraan, miten tuuli kisailee järven pinnalla. 

Käymme joka päivä soutelemassa. Erikoisen mallisessa järvessä on paljon tutkittavaa. Tuntuu siltä, että minun soutaessani olemme myötäisessä ja mies saa soutaa vastatuulessa takaisin.

Viikon pahin takaisku on punkki, joka hiipii kallion yli ja iskee kiinni. Onneksi huomaan sen heti ja mies saa sen pois. Kaikki kesät Ahvenanmaalla ilman punkkeja ja nyt sitten Hämeessä. Toinen ongelma koittaa, kun olut loppuu jääkaapista.

Seitsemäntenä päivänä nousevat ukkospilvet. Satoivat muualle, me selvisimme jyrinällä.

Viimeisenä yönä näen unta Sauli Niinistöstä. On aika palata naistenlehtimaailmasta maanpinnalle ja mökkimetsästä kaupunkiin.

Kiitos Maijalle mökin lainasta ja äidille autosta <3

Sukelsin maisemaan, jotta kesä ei mene ohi

Tänäkin vuonna tuntuu käyneen kuten edellisinä. Nautin kesän ensimmäisistä päivistä huhti-toukokuussa, kunnes uppouduin töihin ja elämään van yhtäkkiä havahtuakseni siihen, että kalenterissa seisoo heinäkuu. Todellinen herääminen tapahtui viikko sitten, kun puiston läpi pyöräillessäni tajusin ruohon palaneen keltaiseksi sillä aikaa, kun minä vain säntään asiasta toiseen.

Juhannus ei tuota minulle vaikeuksia, mutta kun kuvat heinäkuisista festareista valtaavat facebookin, alkaa toimistossa ahdistaa. Kesälomani starttaa yleensä heinäkuun kaarruttua puoliväliin. Tärkeintä on ehtiä Suomeen vielä heinäkuun aikana, jotta kesä ei mene ohi. Tätä kirjoittaessani kesäloman alkuun ja Suomen mökkilomaan on aikaa kolme päivää. Tiktak.

En voi sanoa, ettenkö lainkaan ehtisi nauttia kesästä. Olemme jo suorittaneet kesän pakollisen puistogrillaukset, niin bikineissä kuin hiiligrillilläkin, olen syönyt kolme kertaa jäätelöä ja istunut muutaman kuuman illan ravintolan terassilla tai biergartenissa.

Mutta henkisesti olen kesässä vasta sitten, kun loma alkaa.

Taisin kuitenkin ottaa jo pienen varaslähdön kesälomaan. Jouduimme lähtemään lyhyellä varoajalla miehen kotipaikkakunnalle, mikä tarkoittaa 7-8 rattoisaa matkustustuntia Saksan läpi. Mutta tällä kertaa se todella kannatti! En ole koskaan kokenut Nordfrieslandissa niin lempeitä ja aurinkoisia kesäpäiviä. Yleensä siellä tuulee aina, ja pilvet pyyhkivät tuulimyllyjen yli vauhdilla. 

Perjantaina appiukko pakkasi kajakit peräkärryyn ja vei meidät postikorttiin. Pohjanmerellä on voimakas vuorovesi, joten vesi on poissa rannoista suurimman osan päivää. Onneksi on kuitenkin jokia ja kanaaleja, joita pitkin pääsee seikkailemaan peltojen keskelle.

Kaupunkilaiset ihmettelivät ensin kaikkialla lepäävää hiljaisuutta, sitten joenpientareella laiduntavia lampaita ja lehmiä, kaislikossa suhahtelevia sudenkorentoja, veden pinnalla piipahtavia pikkukaloja ja läheisellä sähkölinjalla istuvia pikkulintuja. Harmaahaikarat seurasivat menoamme, kun kuuntelimme jälleen hiljaisuutta, jonka rikkoi vain ääni, joka syntyy, kun mela kohtaa vedenpinnan.

Avioliiton tilakin tulee testattua, kun ollaan samassa veneessä vaimon meloessa edessä ja miehen pitäessä perää.

Hauskinta matkassa oli se, että Treene-joki kuljetti meidät keskelle pikkukaupunkia tai ehkä 2500 asukkaan paikkakunta on nimestään huolimatta pelkkä kylä.

Friedrichstadtilla on erikoinen historia. Sen perusti 1600-luvulla aluetta hallinnut tanskalainen Friedrich III, jonka aikana kaupunkia kasvatettiin Alankomaista tuotujen siirtolaisten avulla. Nämä taas rakensivat kahden joen liitoskohtaan sijoittuvaan kaupunkiin kanaaleja ja kotimaastaan tuttuja punatiilisiä taloja, joiden takia Friedrichstadt on nykyään suosittu turistikaupunki.

Yksi Friedrischstadtin kanaaleista, kuva Pixabay.

Taukopaikka Friedrichstadtissa.

Hieman hirvitti lipua kajakilla turisteja kanaaliajelulle kuljettavien suurten moottoriveneiden ja sinne tänne sinkoilevien polkuveneiden ohi, mutta ymmärrän paikkakunnan vetovoiman.

Paluumatkalla tervehdimme joenrantaan ilmestyneitä hevosia ja väistimme moottorivenettä, joka rikkoi äänellään ja hurjastelullaan alueen rauhan. 

Kajakkiajelussa on jotain erittäin meditatiivista. Hitaasti lipuvassa joessa ei tarvitse keskittyä aallokkoon tai edes käyttää kovin paljon voimaa, vaan kajakki lipuu kuin itsestään eteenpäin ja kyytiläinen voi vain keskittyä nauttimaan luonnosta. Matalassa oleminen mahdollistaa yhteyden ympäristön kanssa. Tämä oli tähänastisen kesän paras maisemapäivä, jota ei haitannut edes se, että onnistuin melomispuuhassa kastelemaan istuimeni.

Valitettavasti itse kajakkiretkestä tai Friedrichstadtin kanaaleista ei ole kuvia, koska en uskaltanut ottaa kameraa esille kastumis- ja putoamisvaaran takia. Mutta voinette kuvitella maisemat itse.

Kesä, se on täällä ja minun.

Vuoden teema on kaupunkimatkailu

Tälle vuodelle on jo monia matkasuunnitelmia. Osa niistä on jo konkreettisia, osa vasta suunnitteluasteella mutta todennäköisiä. Vuoden lopussa sitten näkee, mikä matka oikeasti toteutui ja millaisia yllätyksiä ja reissuja vuosi toi mukanaan.

Rotterdam kutsuu viikonloppuvisiitille helmikuussa. Kölnissä juhlitaan taas karnevaaleja, ja jos ei halua viettää kuutta päivää konfetin, snapsipullojen, puistoihin pissailevien ihmisten ja naamioiasujen seassa, kannattaa lähteä pois. Olimme jo jonkin aikaa miettineet Rotterdamia ja kun junamatkatkin olivat edulliset (vai mitä sanotte, kun lippu maksoi 50 €/naama ja matka-aikaa on reilut kolme tuntia?) ja kiva hotellikin tuli vastaan, oli aika sanoa Rotterdamille kyllä. Toivotaan, että helmikuiseen viikonloppuun mahtuu myös sateettomia päiviä.

Tänä vuonna jää kaukomatkailu edelleen vähän vähemmälle, sillä vuoden teemamaa on Suomi. Vietän koko maaliskuun Suomessa, mikä tulee olemaan mahtavaa! Seitsemän ulkomaanvuoden jälkeen on kiva päästä kotimaahan pidemmäksi aikaa. Ohjelmassa on siis intensiivistä kirjoittamista eli työntekoa kirjailijaresidenssissä ja pieniä viikonloppumatkoja ystävien ja sukulaisten luo. Täydellinen paketti, vaikka aviomies ei mahdukaan rinkkaan mukaan.

Joulukuussa oli yksi niin harmaa, surkea ja väsynyt maanantai, että oli pakko alkaa tehdä konkreettisia matkasuunnitelmia. Madrid on lipunut tietoisuuteeni aika vahingossa. Muutama matkabloggaaja on siitä kirjoitellut ja siskoni on viime vuosina hehkuttanut kaupunkia myös. Löysimme erittäin halvat suorat lennot Kölnistä, joten neljän yön reissu kutsuu meitä toukokuussa. Sen verran kiirettä on ollut, että majoitus on vielä varaamatta, mutta ehtiihän sitä.

Vietin Lontoossa uuden vuoden 2009 ja olen sen jälkeen aina silloin tällöin muistanut, että sinne pitäisi joskus palata. Miehen hyvä perhetuttava asuu kaupungissa eli yöpaikkakin on. Ja lento Kölnistä kestää noin tunnin; junalla Brysselin kautta matkaan menisi siihenkin vain alle viisi tuntia. Miksi emme siis vieläkään ole siellä käyneet!? Tähän tulee tänä kesänä muutos. Lentoja ei ole vielä varattu, mutta pitkä viikonloppu Lontoossa tulee kutsumaan kesän aikana.

Tällä viikolla olemme setvineet myös kesälomasuunnitemia. Tykkäämme molemmat mökkeilystä ja kuukausi keväisessä Suomessa ei riitä vaan haluan sinne myös kesäaikaan. Saimme käyttöluvan tuttavien mökkiin Hämeessä, joten pääsemme tänä vuonna ihan omaan laiturin nokkaan. Viimevuotinen mökkikylässä asuminen oli rentouttavaa sekin, mutta ei minusta oikea tapa mökkeillä. Parasta tämän kesän mökissä tulee olemaan myös sijainti, sillä sieltä pääsee piipahtamaan tuttujen ja sukulaisten luona. Tilanne on siis optimaalinen - ei enää viikkokausien asumista toisten nurkissa vaan oma tukikohta. Jes. 

Joskus tuntuu hassulta listata kaikenlaisia viikonloppukohteita, sillä piipahdukseni Kölnistä Berliiniin on vähän sama, kuin jos lähtisi Jyväskylästä Helsinkiin. Ulkosuomalaisen elämässä parhautta onkin, kun viikonlopun voi viettää ystävien luona kaupungissa, jonne toiset matkustavat varta vasten  ja turistimielessä. Tämän vuoden kalenteri sisältää jo viikonloppumatkan Karslruheen ja parikin keikkaa Berliiniin, mutta todennäköisesti myös München ja Hampuri lisätään pian listalle. Heidelberg ja Lyypekki tulevat tietysti kuulumaan ohjelmaan myös, ja mistäs sitä tietää, mitä kaikkea tänä vuonna vielä tulee ehtimään, sillä vuosi on vasta alussa.

Tätä listaa kun katsoo, niin voi todeta, että vuoden 2018 teemana on kaupunkimatkailu ja Suomi.

Millainen matkavuosi sinua odottaa?