Sunday, 21 February 2021

Milloin aloittaa pottailu

                                                                          

                                                                                                ***Yhteistyössä BabyDotin kanssa***

Meillä on viime päivinä luettu ahkerasti kirjaa, jossa pottaillaan. Kirjan alussa taapero ei tiedä, mitä pottaan kuuluu laittaa, vaan työntää sinne legoja ja pehmohiiren. Lopulta asia ratkeaa ja pottaan päätyy se, mitä sinne kuuluukin. Puolitoistavuotias poikani on erittäin kiinnostunut kirjasta, mikä on hyvä, koska olen ajatellut, että aloitamme pikku hiljaa pottailun. Potankin hankin jo viime kesänä, mutta opettelu jäi.

 

Opeteltavaa on, sillä Toivon mielestä potta toimii oivana säilytystilana.


Käytimme lapsen kanssa kestovaippoja ensimmäisen vuoden ja vain öisin tai matkoilla kertiksiä. Valitettavasti kestovaippailu väheni syksyllä, koska hoitotäti haluaa käyttää kertakäyttöisiä vaippoja. Kotona pyöritän kuitenkin edelleen kestovaippoja. Taskuvaipat saa topattua riittävän imukykyisiksi ja ajattelen aina, että yksikin kestovaippa päivässä on seitsemän muovivaippaa vähemmän viikossa. Olen myös kuullut, että kestovaipoista on helpompi oppia kuivaksi kuin mukavasta muovista, mutta en tiedä, pitääkö tämä paikkaansa.

 

Haaveilen jo ajasta, jolloin lapsi alkaisi tehdä tarpeensa pottaan ja oppii sisäsiistiksi. Saksassa minulle  kuitenkin vakuutetaan, että älä stressaa, sillä eihän lapsi vielä voi kuivaksi oppia. Mutta voisiko sittenkin?


Olen huomannut kulttuurieroja sen suhteen, milloin opitaan ja opetetaan elämään ilman vaippoja. Joissain kulttuureissahan vaippoja ei käytetä ollenkaan. Saksassa korostetaan kaikessa lapsentahtisuutta ja jätetään opettaminen perheiden vastuulle eli hoitopäivään ei välttämättä kuulu potalla istumista. Tämä johtaa siihen, että täällä vielä 3-4 -vuotiaatkin saattavat kulkea vaippapeppuina.

 

Suomessa klassinen kuivaksi oppimisen ikä tuntuu olevan kaksi vuotta, mutta vaipoista luopuminen on aikaisemminkin mahdollista, jos jaksaa säännöllisesti harjoitella. Päivähoidossa työskennellyt ystäväni  kertoi, että virolaistaustaiset lapset opetetaan kuiviksi aikaisin, jo noin vuoden iässä, koska vaippoihin ei haluta käyttää rahaa. Mielenkiintoista!


Nyt mietin, pitäisikö kaivaa potta esiin kylppärin kaapin alta ja osuisiko sinne muutakin kuin legoja. Tosin arveluttaa, miten paljon asiaan kannattaa panostaa, jos kehitystä ei tueta hoidossa. Tuttavalla on sekin kokemus, että Suomessa kesällä kuivaksi oppinut lapsi laitettiin syksyllä Saksassa hoidossa käyttämään vaippoja, koska se oli henkilökunnalle ilmeisesti helpompaa.


Lämmin kesä voisi olla hyvä aika harjoitella, koska ulkona on tilaa pissiä ja vahingon sattuessa riittää, kun vaihtaa shortsit. En tosin tiedä, kuinka monta vahinkoa haluan kotona siivota, ennen kuin tulos on saavutettu.

 

Mutta hei, kertokaapa kokemuksia! Milloin aloititte pottailun, miten pääsitte vaipoista eroon? Millainen tie meillä on odotettavissa?


***BabyDot on verkkokauppa, joka myy käytettyjä ja uusia kestovaippoja, harkkahousuja sekä  kestovaippailuun liittyviä tarvikkeita. BabyDot auttaa tutustumaan kestovaippailun saloihin ja avustaa mieluusti kaikissa vaippoihin liittyvissä kysymyksissä. Jos kestovaippailu kiinnostaa, suosittelen kääntymään BabyDotin puoleen.

Friday, 12 February 2021

Onnellisuus

Saksassa on päätetty venyttää tiukkoja korona-rajoituksia jälleen kolmella viikolla eteenpäin. Kölnissä on viimeksi voinut käydä ravintolassa, elokuvissa tai kuntosalilla lokakuussa ja koulussa, kirjastossa tai kampaajalla joulukuun alussa. Ympäröivästä pandemiasta huolimatta olen tällä viikolla havahtunut siihen, miten onnellinen olen.


Että onneen ei tarvita paljonkaan. 


Tämä pandemia on ajoittunut elämässäni siinä mielessä hyvään kohtaan, että olin ensimmäisen lockdownin vanhempainvapaalla ja tämän toisen olen tehnyt freelancerinä töitä, jotka tekisin samalla tavalla, vaikka maailma olisi normaali. Meillä on ollut tuuria, sillä lapsi on pienessä perhepäivähoitoryhmässä ja saa mennä joka päivä hoitoon, vaikka päiväkotien toimintaa rajoitetaan.

Yksi onnellisuuden aiheeni onkin juuri työ. Olen tällä viikolla kävellyt kirpeässä pakkasessa auringon aamusäteiden valaisemia katuja työhuoneelle kirjoittamaan ja ihmetellyt, että tosiaan saan tehdä niin. Nyt kirjan ollessa loppusuoralla todella rakastan työtäni ja tuntuu lähes etuoikeutetulta voida sanoa niin. Osa ajastani menee toki myös opetustöissä, sillä pelkällä kirjailijuudella ei elä. Päiväni jakautuvatkin kolmeen: kirjoittamiseen, Toivon viihdyttämiseen ja illan opetustunteihin. Vapaa-ajan ongelmia ei ole.


Toinen syy valoisaan mieleen ovat parantuneet yöunet. Saan nukkua useamman kerran viikossa ilman yöherätystä, ja vaikka se samalla tarkoittaa aikaisia aamuja, elämä tuntuu keveämmältä. Aamuja helpottaa myös lisääntynyt valo, kolmas asia, joka on ilahduttanut minua tällä viikolla. En ole koskaan ollut niitä, jotka sekoavat keväästä, mutta kaatosateen jälkeen jokainen aurinkoinen päivä tuntuu lahjalta. Kirkkaus jatkuu pidempään myös iltapäivällä, ja vireystaso on aivan eri kuin kuukausi sitten. Tykkään!

Ehkä tärkein syy onnellisuuteeni on kuitenkin oma kuplani. Miehen kanssa on menossa sellainen vaihe, jossa toiselle haluaa olla armollinen ja kiltti ja huvittaa pussailla, vaikka poika takertuukin silloin jalkaan ja tahtoo mukaan kimppahaliin. Poika on vekkulissa vaiheessa ja elämä puhumaan opettelevan aktiivisen taaperon kanssa sopii minulle paremmin kuin vauvavuosi. Toivosta tulee joka päivä tärkeämpi ja rakkaampi ja tuntuu, että me kolme olemme löytäneet tapamme olla yhdessä perhe. 


Korona-aika rajoittaa kontakteja, mutta elämään kuuluu myös muutama ystävä, joita tapaan säännöllisesti, sekä perheenjäsenet ja ihmiset, joiden kanssa pidetään yhteyttä virtuaalisesti. Välillä kaipaan aivan tavallisia asioita, kuten kirjastoa, kahvilassa käyntiä tai sitä, ettei jokainen sosiaalinen tilanne vaatisi tarkkaa riskianalyysiä. En kuitenkaan enää jaksa valittaa ja päivitellä tilannetta, johon ei voi vaikuttaa, vaan haluan keskittyä hyvään niiden raamien sisällä, mitkä nyt ovat mahdollisia.

Asioiden arvo kirkastuu, kun ympäriltä riisutaan turha sälä. Meidän kuplassamme on kaikki hyvin, ja sitä tosiaan arvostaa tässä hullussa maailmassa.

P.S. Kuvat päivittäisen työmatkani varrelta.


Mikä tekee sinut onnelliseksi juuri nyt?


Monday, 1 February 2021

Tekstin pitkä matka kuvakirjaksi

Kuva: Florian Jung

Ensimmäinen kuvakirjani on juuri ilmestynyt, HURRAA! Vaikka se on järjestyksessään jo yhdeksäs kirjani (jos käännökset lasketaan mukaan), tavallaan se on ensimmäinen ja kaiken alku. Rolf päätti yli kuuden vuoden mittaisen matkan, jonka alkaessa en olisi voinut kuvitellakaan, mistä itseni sen päättyessä löydän.


Ensin oli ystävyys. Tutustuin Argentiinasta kotoisin olevaan ja parisuhteen perässä Kölniin asettuneen Luisaan vuonna 2012. Hän työskenteli silloin arkkitehtina, minä suomen kielen yliopisto-opettajana, mutta molemmilla oli kaipuu johonkin luovempaan. Eränä kauniina kevätiltana vuonna 2014 Luisa kysyi minulta, olisiko minulla tekstiä, jonka kanssa hän voisi harjoitella kuvittamista. Olihan minulla,  ja niin  syntyi ensimmäinen projektimme "Morsiamen ilmalento", joka ilmestyi Iltasatu.org -sivustolla vuonna 2015. 


Silloin kuusi vuotta sitten ajattelimme, että annetaan tälle nyt pari vuotta, ja katsotaan, miten käy. Jos ura ei lähde vetämään, keksitään jotain muuta. Silloin emme olisi osanneet arvata, että vain muutaman vuoden päästä teemme molemmat vähintään puolipäiväisesti luovaa työtä, minä kirjailijana ja Luisa lehtikuvittajana. Aika hyvin tässä kävi, mutta älä anna näennäisen helppouden hämätä. Takana on paljon työtä ja sitkeyttä joskin toki myös onnea.

Kuva: Florian Jung

Pian ensimmäisen projektimme jälkeen aloin kehitellä satua, jota uusi kotikaupunkini Köln inspiroi. Tarinan lähtöpisteenä oli ajatus siitä, mitä tapahtuisi, jos ihmiset unohtaisivat kuuluisan Tuomiokirkon. Kirjoitin tarinaa talvella 2014-2015 ja pääsin sen kanssa vuoden 2015 Reviiri-antologiaan, mikä oli ensimmäinen kaunokirjallinen julkaisuni.


Tämä innosti kirjoittamaan lisää, ja lopulta kaikki kävi nopeasti. Ensimmäinen virallinen kirjani ilmestyi Suomessa syksyllä 2017, kun Hilja ja vihreän talon kesä putkahti painokoneista. Sarjaa on kohta julkaistu kolmessa maassa, ja sen kirjoittaminen jatkuu edelleen. Luisan kysymys lastenkirjatekstistä sysäsi minut tulevaisuuteen, jollaisesta en olisi koskaan edes uskaltanut haaveilla. Viime kesästä asti olen toiminut vapaana kirjailijana, ja elämä tuntuu hyvältä ja oikealta.

Rolf kustantamon katalogissa

Mutta Rolf! Minusta tuntui, että tarina oli saanut päätöksensä, kun satu pääsi antologiaan, mutta muokkasin siitä kuvakirjatekstin Luisalle kuvitettavaksi. Vuodet kuluivat, Hilja alkoi viedä ja minun puolestani Köln-tarina olisi saanut jäädä siihen. Luisa oli kuitenkin sitkeä, ja lopulta kuvat valmistuivat. Kolme vuotta sitten eli kevättalvella 2018 näin tekstin pohjalta syntyneet kuvat, ja ne olivat upeat! Kuvitustyyli oli täysin erilainen kuin ensimmäisissä luonnoksissa, sillä teoksen tekeminen oli meille molemmille oppimisprosessi. Lupasin käydä tekstin vielä kerran läpi ja löysimme sille myös nuoren ja uraansa aloittelevan kääntäjän avuksi kustantamon etsintään. 


Syksyllä 2018 Luisa soitti hysteerisenä ja kertoi, että on voittanut Kölnin aka Rolfin kuvituksella kansainvälisen kuvituspalkinnon, joka jaetaan Frankfurtin kirjamessuilla. Palkinto plakkarissa oli helppo lähestyä kustantamoja, ja jo marraskuussa 2018 saimme tarjouksen kustantamosta, josta Luisa oli haaveillut. Kunstanstifter tekee laadukkaita kuvakirjoja lapsille ja aikuisille, ja painopiste on siis kuvituksessa.


Olin 15. viikolla raskaana, kun allekirjoitin kustannussopimuksen. Siinä vaiheessa tarinan alkuperäinen versio oli jo neljä vuotta vanha, mutta meidän piti odottaa julkaisua vielä kaksi vuotta, koska pienen kustantamon katalogit olivat tähän kevääseen asti täynnä. Muistan miettineeni, miten hullu projekti tämä on, sillä kirjan vihdoin ilmestyessä tämä vatsapoimukin olisi jo puolitoistavuotias. 


Viime perjantaina koitti vihdoin se kauan odotettu päivä, kun Rolf der Bücherheld ilmestyi. Itse asiassa kirja saapui painosta jo lokakuussa ja minulla on ollut tekijänkappaleetkin kotona ja kuukausia, joten jossain vaiheessa tuntui, ettei tämä projekti pääty koskaan. Nyt kirja kuitenkin on virallisesti täällä.

Juhlimme lauantaina pienesti kahdestaan ja pidimme online-julkkarit, joissa kerroimme kirjan syntytarinan. Miten suomalainen kirjoittaja ja argentiinalainen kuvittaja työstivät kirjan yhdessä saksaksi Saksaan,  Kaivoin esittelyä varten esille vanhoja muistiinpanoja ja huomasin, miten paljon tarina oli muuttunut antologian ja lopullisen kuvakirjan välissä. Ilman vanhoja tiedostoja en olisi enää osannut sanoa, minä vuonna tapahtui mitäkin, koska projekti oli niin pitkä.



Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Rolf on päättänyt, ettei tämä vieläkään riitä: Tänään minulta kysyttiin, voisiko kirjaan säveltää musiikkia lasten kirkkokonserttia varten. Ja minä, että toki. Rolf, kirjasankari taitaa jatkaa seikkailujaan tulevaisuudessakin.


Saksassa kirjaa voi tilata ainakin täältä. Teoksen esittely löytyy myös kustantamon sivustolta.