Tuesday, 30 May 2017

Siksi rakastuin Portoon

Maailman äärellä -blogissa oli hiljattain niin ihana kuvapostaus Portosta, että tajusin, että en ole muistanut hehkuttaa tätä uutta lempikaupunkiani täällä blogissa tarpeeksi. Kirjoitin Portosta fiilistelypostauksen matkan päältä ja olen maininnut sivulauseissa, että Antwerpenin rinnalle on noussut toinenkin lempikaupunki, mutta kyllä Porto vielä oman postauksensa ansaitsee. 

Tässä siis 5 syytä, miksi matkustaa Portoon ja miksi olen aivan rakastunut siihen.

1. Sillat

Porton läpi virtaa Douro-joki, joka lipuu Portugalin läpi Atlanttiin ja laskee mereen Porton edustalla. Porton kaupunki on rakennettu jokea myötäileville kukkuloille, joten sillat ovat kaupungissa ehdottoman tärkeitä. Kuuluisin niistä on Luis I -silta, jonka takana on herra Eiffelin yhtiökumppani Théophile Seyring. Kävin hiljattain myös Pariisissa ja olen sitä mieltä, että Eiffel-torni häviää serkulleen kaikessa.


Satumainen ja ylhäisissä korkeuksissaan kulkeva silta erottaa keskustan joen toisesta puolesta ja erityisesti siellä sijaitsevista portviinitaloista. Sillan ylin taso on metrolle ja jalankulkijoille, alatasolla sen voivat ylittää autot ja jalankulkijat. 

Silta ei ole korkeanpaikankammoisille, sillä metallirakenteiden läpi näkyy alas, jos vain uskaltaa ja haluaa katsoa. Kuvien ottopaikkana se on mitä klassisin, vaikka tuuli tuivertaakin tukkaa. Silta on yhtä kuin Porto.
Vähän kauempana keskustasta kulkee A1-moottoritien käytössä oleva silta, jota voi ihailla vaikka Palacio de Cristal -puiston näköalapaikalta. 


2. Katukuva ja julkisivut
Julkisivujen rakastajalle Porto on paratiisi. Keltaiset, siniset ja ruskeat värit hallitsevat julkisivuja, jotka ovat viehättävällä tavalla vanhoja ja rapistuneita. Koko kaupunki on kuin sadusta tai ainakin aika on siellä pysähtynyt.

Menneiden aikojen loisto on vanhentunut arvokkaasti. Pienet rautaiset parvekkeet, kuvioidut seinät, vanhat valomainokset ja rapistuneet ikkunaluukut ovat yhdistelmä, jota ei näe missään muualla.

Katujen varsilla on myös kauppoja, jotka eivät näytä olevan peräisin nykymaailmasta. Vai mitä sanotte tästä putiikista?
Portossa saa myös harvoin kävellä suoraan eteenpäin tai tasamaata pitkin. Kaupunki ei ole kuullut ruutukaavasta ja joen läheisyys tarkoittaa, että keskustaan kävellään alamäkeen ja pois päin ylämäkeen, mutta kaupunki kumpuilee myös leveyssuuntiin. 

Porto vanha keskusta on sen kokoinen, että se on helppo ottaa haltuun jalan. Busseja ja ratikoita kilisee kaupunkin läpi myös, mutta me keskityimme kävelemiseen, johon pienet kujat, tasanteet ja yllättävät rappuset kutsuvat.


3. Ravintolat ja kahvilat

Kasvissyöjällä ei aina ole helppoa Portugalissa. Syön kalaa mutta en rakasta mereneläviä, joten niistäkään ei oikein ole apua. Porto on yliopistokaupunki ja muutenkin trendikäs, joten sieltä löytyi helposti kasvisravintoloita.

Rota do Chá -teehuone
Kapea ovi aukeaa käytävään, jonka päässä aukeaa itämaistunnelmainen ravintolasali. Kun jatkaa tästä vielä eteenpäin päätyy idylliselle patiolle ja pieneen puutarhaan. Puiden suojassa oli varjoisaa ja leppoisa tunnelma nauttia päivän lounas.

Kuuden euron hintaan sisältyi juoma, alkukeitto ja pääruoka. Vaihtoehtoja oli kolme, ja niistä yksi kasvis. Oikeastaan Rota do Chá on teehuone, sillä lounasjuomaksi voi valita päivän teen lämpimänä tai jääteeversiona, ja pöydistä löytyvä teelista on pitkä.
Tässä paikassa oli kaikki kohdallaan! Emme olisi löytäneet tänne ellei hyvä ystävä olisi antanut meille vinkkiä, sillä Rota do chá on kapealla kadulla eikä sen sisäänkäynti ole huomiota herättävä.


daTerra -kasvisravintola
Rasvaisten kalaruokien ja epäterveellisen lomaravinnon seuraksi kaivattiin eräänä iltana jotain tuoretta ja raikasta. Mies googletti ja löysi daTerra-ravintolan. Se oli kasvissyöjän pelastus ja taivas! Seisova pöytä maksoi 9,90 ja siitä sai syödä niin paljon kuin halusi, vaikka ikävä kyllä en jaksanut niin paljon kuin olisin halunnut.

Ruokalajeja oli monipuolisesti ja ne vaikuttivat erittäin tuoreilta ja mielenkiintoisilta.  Kasvissyöjä oli tyytyväinen mutta seuralainenkin tykkäsi. Ravintolassa oli muuten jostain syystä töissä vain nuoria miehiä.

Jos asuisin Portossa, tämä olisi varmasti kantapaikkani, jos ei illalla niin ainakin lounasaikaan, jolloin buffetti on vähän halvempi.


4. Livraria Lello -kirjakauppa
Tunnustan, olen lukenut vain yhden Harry Potter -kirjan ja senkin yliopiston kirjatentin pakollisena osana. Olen kuitenkin aviollisena velvollisuutena katsonut miehen kanssa kaikki Harry Potter -leffat.

Harry Potter liittyy Portoon siten, että J. K. Rowling asui siellä 90-luvun alussa ja alkoi todennäköisesti kirjoittaa sarjaa tuona aikana. Porton satumainen tunnelma on omiaan inspiroimaan fantasiamaailman, ja Portossa on monia kohteita, jotka on jälkikäteen liitetty tuohon maailmankuuluun sarjaan. 


Yksi näistä on Lello -kirjakauppa. Sen rappuja pidetään Tylypahkan esikuvana, ja Rowlingin tiedetään viihtyneen ja myös kirjoittaneen siellä. Nykyään kirjasto on mahdoton turistirysä. Sisäänpääsymaksu on 4 euroa, jonka saa takaisin, jos ostaa jonkin kirjan ts. se vähennetään hinnasta.

Kirjastoon päästäkseen pitää ensin mennä toiseen kauppaan, otettava vuoronumero, jonotettava tiskille ja palattava sitten lipun kanssa itse kirjastoon. Tämä oli hieman turhauttavaa, varsinkin silloin, kun vierailijoita ei ole jonoksi asti. En tiedä, oliko käynti oikeasti sen arvoinen, mutta kyseessä on joka tapauksessa yksi kauneimpia kirjakauppoja, joissa olen koskaan käynyt. 
Harry Potter -fanien vakioreittiin kuuluu myös Cafe Majestetic, jossa kirjailija viihtyi usein. Kyllähän kuka tahansa kirjoittaisi Porton tarunomaisissa puitteissa menestyskirjoja, tai sitten ei.


5. Hotellit
Porton satumaista tunnelmaa lisää se, että siellä voi viettää yönsä vaikka vanhassa linnassa. Näin me teimme.

Castelo Santa Catarina 
Päätimme, että häälomalla menemme jonnekin muualle kuin ketjuhotelleihin. Googlen kautta löysi erilaisia suosituksia, ja kun Castelo Santa Catarina oli tullut esiin pariinkin kertaan, päätimme, että sinne. Kyseessä on todellakin vanha linna, jonka pihapiiriin kuuluu muun muassa oma kappeli.   Kadulta päin ei koko paikkaa ymmärtäisi hotelliksi, jos siitä ei tietäisi.

Linnan kylkeen on rakennettu modernimpi siipi, jossa meidän huoneemme oli. Olimme pyytäneet rauhallista huonetta ja saimmekin siiven viimeisen huoneen, mikä tarkoitti, että huoneen ovi aukesi yksityiselle piha-aukiolle, josta ei ollut läpikulkua. Huone oli myös valtavan iso.

Tunnelmaan sopivasti aamupala tarjoiltiin kultaisesta salista. Valikoima oli ihan ok, vaikka odotimme vähän enemmän - tai ainakin parempaa kahvia. Hotelli näkyi olevan iäkkäämpien brittituristien suosiossa.

Santa Catarinassa oli erinomainen palvelu, ja kaikki asiakkaan tarpeet otettiin huomioon. Jokainen vieras sai saapuessaan yksityiskohtaista opastusta kaupunkiin ja muutamia ravintolavinkkejä. Iltaisin respan nuoret miehet kysyivät, oliko hyvä päivä ja voisimmeko auttaa jotenkin. Pyykit tulivat pestyksi ja tiskin alta sai päivällä kahvimaitoakin.

En ehkä aina tarvitsisi näin prameita puitteita, mutta tähän häälomaan ne olivat täydelliset

+ Portviini

Kirjoitin portviinin maistelusta jo oman postauksensa täällä, mutta se on niin tähdellinen osa Portoa, että kuuluu myös tälle listalle.
Ainoa Porton miinus on se, että sinne on vaikea löytää suoria lentoja. Olemme ottaneet tavoitteeksi lähteä Portoon joskus uudestaan vaikka pitkäksi viikonlopuksi ja selvittelemme tällä hetkellä lentoreittejä. Ryanair lentää jostain suoraan, mikä selittää brittituristien määrän, mutta muuten tarjolla on lähinnä vaihtoyhteyksiä. 

Suosittelen Portugalia matkakohteena ylipäänsä, mistä olen kirjoittanut täällä, mutta Portoa erityisesti. Sinne jäi pala sydäntä <3
Tuesday, 23 May 2017

Facebook ja 9 profiilikuvaa elämää

Blogeissa kiertää tällä hetkellä haaste näyttää kymmenen vuotta facebook-elämää eli esitellä profiilikuvia kymmenen vuoden ajalta. Liityin Facebookiin joulukuussa 2007. Juuri jättämäni poikaystävä (Facebookilla ei ole mitään tekemistä eron kanssa) oli koko syksyn hihkunut facebookia ja löytämisen intoa, mutta minä olen joskus skeptinen ja vähän hidas, mitä uuteen tulee. Joulukuussa päätin liittyä, sillä edessä oli viimeinen gradurutistus, ja sen oheen lampaiden heittely sopi oikein hyvin. Gradun ohessa ehti myös pelailla kaikenlaisia pelejä, joita Facebook silloin tarjosi. Miten erilaiselta se sivu silloin näyttikään!

Tässä siis noin kymmenen vuotta ja yhdeksän kuvaa täynnä elämää ja tilanteita. Olkaa hyvät!

2008
Naantali, Suomi

Yksi ensimmäisiä tallessa olevia profiilikuvia on toukokuulta 2008. Kuva on Naantalista, ja takana häämöttää presidenttien Kultaranta. Vein tuoreen saksalaisen poikaystävän lähiseuturetkelle. Istuimme rakkaudenkukkulalla, katselimme Muumimaailmaan päin ja mietimme, tuleekohän tästä Erasmus-vuoden rakkaudesta mitään. Tulihan siitä: hän  oli yksi tärkeimmistä syistä muuttaa Saksaan vuonna 2010. Mutta ei lopulta syy jäädä sinne.

2009
Lontoo, Iso-Britannia

Vietimme uudenvuoden 2010 Lontoossa. Olin ollut joulun poikaystävän perheen luona Hannoverissa ja uuden vuoden aattona lensimme isommalla porukalla Lontooseen. Poikaystävä ei ollut kovin hyvä erilaisten aikataulujen kanssa, joten lopulta kävi niin, että ehdimme koneeseen mutta laukkuni ei päässyt enää ruumaan. Siellä sitten revin kentällä pikapikaa jotain vermeitä käsimatkatavaroihin ja miehen laukkuun. Onni onnettomuudessa oli, että auto jäi seisomaan kentälle, joten loput tavarat sai heitettyä sinne. Lontoosta ostin lentolaukun paluumatkaa varten, ja käytän sitä muuten edelleen.

Ihastus Lontooseen jäi, vaikka ei parissa päivässä paljoa ehdikään. Lontoo kuuluu siis jatkuvasti pitenevälle matkakohteiden listalle. Kölnistä saisi edullisia lentoja ja tuttujen luona voisi yöpyä. Kysymys kuuluu, miksi en ole vielä käynyt. Ehkä tänä vuonna...



2010
Lahti, Suomi

Kuten tiukasta ilmeestä näkyy, olen suuntaamassa kohti uutta eli muutto Saksaan häämöttää saman vuoden lokakuussa. Kuva on Lahden radio- ja tv- museosta, joka on radiomastojen kupeessa aivan Lahden keskustan tuntumassa. Se on mukavan interaktiivinen paikka, jossa saa leikkiä meteorologia, pukeutua pelleasuun tai vaikka ajaa vespalla suomalaisen kesämaiseman halki. Kuvan otti hyvä ystävä, josta vuosia myöhemmin tuli kaasoni.



2011

Landungsbrücke, Hampuri.

Olen asunut talven yli Hampurissa ja saanut tottua purevaan merituuleen, suurkaupungin liikenteeseen ja tietysti kaikkeen, mitä uusi maa tuo mukanaan. Kulttuurisokki ei koskaan ollut kovin paha, kuten ei koti-ikäväkään. Tämä satama-alue oli yksi lempipaikkojani ehkä siksikin, että sen lähellä sijaitsee suomalainen merimieskirkko.

Ainoa ongelma oli epävarmuus tulevasta. Suomeen ei jäänyt mitään pestiä, mihin voisi palata, Saksassa ei suomea äidinkielenään opettavien työtilanne ole kovinkaan hyvä. Silloin onni potkaisi: sain pyynnön hakea töihin Kölnin yliopistoon. Sillä tiellä olen edelleen.


2012

Milano, Italia

Olen tehnyt norjattaren kanssa lukuisia reissuja, ja ensimmäinen niistä oli pääsiäisenä 2012, kun suuntasimme pitkäksi viikonlopuksi Milanoon. Kumpikaan ei ollut käynyt Italiassa aikaisemmin, ja koska Kölnistä löytyi edulliset lennot Milanoon, lähdimme sinne. Reissu oli aivan mahtava! Kävelimme hirveästi, joimme kocktaileja, vierailimme Como-järvellä ja tuijotimme yhden sateisen illan tv:stä italialaisten versiota idolsista. Tai ehkä se oli joku sekakonsepti, koska siinä oli laulukilpailijoita mutta myös tanssikilpailijoita ja se jatkui tuntikausia. Eikä kumpikaan meistä ymmärtänyt sanaakaan.

Kuva on jostain museosta, en valitettavasti muista nimeä. Olimme kävelleet taas hirveästi, ja ajattelin, että lepuutan hetken selkää. Reissukaverilla oli kamera valmiina ennen kuin huomasinkaan. Hyvä matka, josta alkoi edelleen jatkuva yhdessä reissaaminen.



2013

Bankok, Thaimaa

Norjatar ja minä vietimme kuukauden reppureissulla Thaimaassa helmi-maaliskuussa 2012. Reissu oli monipuolinen ja mielenkiintoinen, mutta Thaimaa ei herättänyt tunnetta, että sinne pitäisi ehdottomasti päästä takaisin. Monet paikat ovat jo turistien pilaamia, hyttyset ovat ärsyttäviä ja vatsakin sekoaa mausteisista ruuista. Mutta kaikki sujui matkalla hyvin, ja olemme sen jälkeen aivan yhtä hyviä ystäviä kuin olimme sitä ennenkin. Lisäksi reissusta on monia legendaarisia tarinoita eteenpäin kerrottavaksi.

Kuva on siinä mielessä feikki, että en minä mihinkään ole soittamassa. Mutta kuvanottohetkellä siihen hyppäsi jostain tuo koira. Linssilude.



2014

Cluj-Napoca, Romania

On mahtavaa, että ystävät päätyvät työ- ja harjoittelupaikkoihin ulkomaille, niin on syytä lähteä käymään kylässä. En muuten ehkä koskaan olisi tullut menneeksi Romaniaan. Viikonloppu oli taas aivan liian lyhyt, mutta kaupunki vaikutti mielenkiintoiselta, yllättävän länsimaalaiselta, ja tutustuin siellä tosi mainioihin tyyppeihin. Tällaisesta matkailusta minä tykkään. Että menee jonnekin paikallisten luo ja saa mahdollisuuden nähdä ja kokea kaupunkia eri tavalla kuin perusturisti. Romaniaan voisin lähteä uudelleenkin.



2015

Buenos Aires, Argentiina

Sekin on mahtavaa, että hyvät ystävät menevät naimisiin ja järjestävät häät kotimaassaan, koska silloin on hyvä syy lähteä kauas. Yksi parhaista Kölnin ystävistäni on kotoisin Argentiinasta, joten Buenos Airesissa juhlittiin kesällä 2015 kölniläis-argentiinalaisia häitä. Se olikin juhlakonsepti kerrakseen.

Yhdistimme hääreissuun muutamia päiviä Buenos Airesissa ja kymmenen päivää bussimatkailua ympäri maata. Yhden välimatkan lensimme, koska muuten aikaa ei olisi jäänyt mihinkään muuhun. Argentiina on aivan valtava maa ja monella tavalla myös hyvin kiinnostava. Tutustuimme jälleen paikallisiin, joilta saimme vinkin myös tästä museosta. MALBA on latinalaisamerikkalaisen nykytaiteen museo, ja jo pelkästään rakennuksena se on hyvin mielenkiintoinen.


2016
Asikkala, Suomi

Tämä kuva ei ole ollut profiilikuvanani mutta facebook-profiilissani muuten, joten tähän on hyvä päättää tämä sarja. Kuva on yksi parhaimpia muistoja hääpäivältämme syyskuussa. Mies ei olisi halunnut tanssia, mutta kun 86-vuotias mummo siitä kuultuaan sanoi, että kyllä sinä tanssit, niin eihän siinä muu auttanut. Häätanssimme oli James Blaken coveri Joni Mitchellin kappaleesta A case of you. Kappale on seurannut meitä jo vuosia ja on sitä paitsi alle kolme minuuttia pitkä, joten se sopi paremmin kuin hyvin.

Kuva on appiukon ottama ja tiivistää hääpäivän tuntemukset täydellisesti. Onneksi edelleenkin tuntuu miehen seurassa tuolta.
Monday, 22 May 2017

Sylt - Saksan saariston helmi

Harvoin tulee ajatelleeksi, mutta Saksaan kuuluu yli 18 saarta tai pientä saariryhmä. Ne ovat kooltaan vaihtelevia mutta pääasiassa varsin isoja. Vai mitä sanotte tästä: saarella on 20 000 asukasta, siellä käy vuosittain miljoona turistia ja ainoa yhteys mantereeseen on junarata. Tervetuloa Syltiin!

Sylt on 42 km pitkä ja kapeimmillaan 400 metriä leveä saari, jonka länsipuoli aukeaa Pohjanmereen ja itäpuoli kuuluu Wattenmeerin alueeseen. Lähes koko länsirantaa peittää valkoinen hiekka, kun taas itäranta on Wattemeerille tyypillisestä vuorovedestä johtuen mutaa ja matalikkoa. Wattenmeerillä vesi laskee ja nousee kuuden tunnin sykleissä, eli ennen uimista kannattaa tarkistaa, onko rannassa vettä. 
Syltin erikoisuutta lisää se, että sinne pääsee vain junalla kapean ja mutaisen penkereen yli. Sinne ei siis voi ajaa autolla tai edes kävellä. Kerran tunnissa Hampurista Syltiin ajava paikallisjuna ajaa reitin kolmessa tunnissa, ja pari kertaa päivässä kulkee myös vähän nopeampi ICE.

Autojuna on ainoa tapa saada auto penkereen yli. Deutsche Bahnin monopoli näkyy lippujen hinnoissa: Edestakainen autojunamatka Niebüllistä Westerlandiin eli Syltin keskuskylään maksaa 85 euroa. Matkaa kertyy kuitenkin suunattomat 20 kilometriä suuntaansa. Kyse ei ole siitä, etteikö pienen kuivatus- ja pohjatyön avulla olisi mahdollista rakentaa saareen johtavaa tietä. Ilmeisesti saaren elitistiset asukkaat eivät halua sitä. Saareen on vaikea päästä, mikä lisää sen viehätysvoimaa. Tien avulla se muuttuisi miksi tahansa alueeksi missä tahansa Saksassa. 

Minun on vaikea sulattaa selitystä ja ihmettelen suunnattomasti, ettei saaren väestöstä ole noussut kansalaisaloitetta tien rakentamiseksi. Tietenkään Deutsch Bahnkaan ei halua tietä, koska raiteisto on yksi sen kannattavimpia junareittejä koko Saksassa. Elitismiä, elitismiä. Junalla voi sitten kuljettaa Porchensa mantereelle ja takaisin, sillä saarella sijaitsee toki myös Porche-liike.

Westerland on Syltin keskuskylä. Se on täynnä sisustusputiikkeja, vaateliikkeitä, merkkikauppoja ja ravintoloita, mutta se ei ole mitenkään idyllinen. Keskustaan on rakennettu isoja hotelleja ja kaupparakennuksetkin vaikuttavat siltä, että ne ovat putkahdelleet sinne miten kuten yksi toisensa jälkeen. Syltiin ei mennäkään palveluiden takia, vaan luonnon ja rannan.

Westerlandin edessä oleva ranta, kuten saaren monet muutkin rannat, on maksullinen. Paikallisilla on vuosikortit mutta satunnainen matkailija maksaa rannalle pääsystä 3,50 euroa. Rantaistuimen vuokra on 9 euroa päivä. Rantamaksut käytetään rantojen ja luonnon kunnossapitoon.

Vietimme rannalla pari tuntia. Lämpömittari näytti +12 astetta mutta rohkeimmat värjöttelivät bikineissä. Sen verran aurinkoa saimme kyllä mekin, että miehen nenä paloi päivän aikana.


Saaren korkein kohta Uwe-dyyni, seisoo 52 metriä merenpinnan yläpuolella. Sen päälle rakennetulta puiselta näköalatasanteelta avautuvat upeat näkymät koko saaren yli ja ympäri. Itäpuolella näkyy Tanskassa seisovat tuulivoimalat, länsipuolella aukeaa kimmeltävä Pohjanmeri. Jossain siellä kaukana tulee vastaan Englannin rannikko. Saarella ei juuri ole puita ja sen hiekkapohjaa pyritään hallitsemaan istutuksilla ja kasveilla. Kävely onkin sallittua vain jalankulkuväylillä ja merkityillä reiteillä.
Saksan Capri, siksikin Syltiä joskus kutsutaan. Saari on aina kerännyt suojiinsa rikkaat ja kuuluisat. Uwe-dyynin lähistöllä sijaitsee Kampenin kylä, joka on Saksan julkimoiden suosiossa. Tällä hetkellä myös Saksan jalkapallojoukkueen valmentaja, Jogi Löw, omistaa sieltä kesätalon.

Kampenin talot ovat perinteisesti rakennettuja punatiilisiä ja olkikattoisia huviloita, joten tunnelma muistuttaa lähinnä hobittien Kontua. Toisaalta katujen varsilla on pelkkiä merkkiliikkeitä ja erittäin fiinejä ravintoloita. Yhdessä on kuulemma itse Brigit Pardot´kin käynyt bilettämässä.
Kampen
Kulkuyhteyksistä puheen ollen, rikkaat saapuvat saarelle tietysti pienkoneilla, sillä saaren keskiosassa on pieni lentokenttä. Itse asiassa Air Berlin lentää Syltiin useammaltakin Saksan kentältä. Lento Düsseldorfin kentältä Syltiin kestää tunnin ja hintahaitari vaihtelee 150-600 euron välillä. Saaressa vuosittain vierailevasta valtavasta turistimäärästä muuten vain pieni osa on ulkomaalaisia, ja hekin siis todennäköisesti tanskalaisia.

Saksalaisen eliitin lomaparatiisin lisäksi Sylt on myös tanskalaisten suosiossa. Saarella asuu suuri tanskalainen vähemmistö, sillä Syltin pohjoiskärjestä pääsee laivalla Tanskaan. Kyseinen kärki on muuten jo paljon pohjoisempana kuin Tanskan eteläisimmät alueet. Tanskalainen vähemmistö näkyy siinäkin, että saarella on tanskankielinen ala-aste eli luokat 1.-6. En ole varma, missä yläaste suoritetaan, mutta esimerkiksi Flensburgissa on tanskankielinen lukio.
Valkoinen piste oikeassa kulmassa on lautta Tanskaan.
Sylt on saari, jossa voisin hyvin viihtyä pari päivää. Idylliset kylät vanhoine taloineen, pitkät mutta mäettömät pyöräreitit ja loputtomat valkoiset hiekkarannat kutsuvat rentoutumaan. Näin sesongin alussa siellä vaikutti olevan lähinnä eläkeläisiä, mutta kesän lämmetessä väki varmasti monipuolistuu.

Ainoita miinuspuolia on tietysti saaren yli jatkuvasti puuskiva tuuli, mutta sitä voi paeta yhteen saaren tuhansista rantaistuimista tai uimakoreista tai miksi niitä nyt oikein kutsuukaan. Tässä linkki saaren virallisille englanninkielisille nettisivuille.