Sunday 31 March 2019

Ekologista ja kotimaista vauvalle + ALEKOODI

                                                                                                *** Yhteistyössä Ecolife Babybox
Kotimaisuus ja luonnonmukaisuus ovat aina olleet minulle tärkeitä arvoja, ja nyt kun on vauvakin tulossa, niitä miettii vieläkin tarkemmin. Mitä hankimme vauvalle ja millä perusteella? Millaista tuotantoa haluamme valinnoillamme tukea? Saksassa on tarjolla ekologisia vaihtoehtoja, mutta suosin mielelläni suomalaista, koska skandinaaviset kuosit ja designit nyt vain usein miellyttävät enemmän kuin monet muut.

Ulkosuomalaisena en ole oikeutettu Kelan lahjoittamaan äitiyspakkaukseen, sillä olen jo vuosia sitten pudonnut Suomen tukijärjestelmän ulkopuolelle. Suomalaisella äitiyspakkauksella on pitkä historia ja hyvä kaiku, vaikka sen maine onkin kuluneena talvena saanut kolauksen, kun selvisi, ettei arvostettu pakkaus ole kovin eettisesti tuotettu kotimaisuudesta puhumattakaan. 


Tänne ulkomaille äitiyspakkauksen saisi toki myös ostamalla, mutta onneksi nykyään on muitakin vaihtoehtoja kuin tuo perinteinen laatikko. Olinkin aivan innoissani kuultuani talvella firmasta, jonka kautta voisin hankkia suurimmaksi osaksi kotimaassa ja pelkästään luonnonmateriaaleista tuotetun äitiyspakkauksen. 
Ecolife babyboxin laatikko saapui ovellemme sinä päivänä, kun raskauteni oli täsmälleen puolivälissä. Kannen avattuani ja sisällön nähtyäni alkoi tuntua siltä, etten malta odottaa enää hetkeäkään, että pääsen pukemaan näitä uuden ihmisen päälle. Värikkäät kuosit, suloiset materiaalit ja pehmeät sävyt oikein kutsuvat hiplaamaan ja kokeilemaan.

Ensimmäistä lastaan odottavalle kaikki on uutta, ja pitkään on tuntunut absurdilta ajatella, että laatikon vaatteille on tosiaan tulossa käyttöä. Nyt raskausviikolla 26 lapsi potkii ja möyrii mahassani niin aktiivisesti, ettei ole epäilystäkäään siitä, että siellä on ihminen, jolla on oma tahto. Karatepotkuja on kiva harjoitella varsinkin silloin, kun äiti yrittää illalla saada unen päästä kiinni.
Mutta liikkeissä on se ihana puoli, että ne konkretisoivat ajatuksen uudesta ihmisestä. 

Ja tuolla ihmisellä tulee olemaan monenlaisia tarpeita vaatteista lastenvaunuihin. Ekologinen äitiyspakkaus sisältääkin monipuoliset 28 tuotetta vaatteista kylpytavaroihin ja hamppupyyhkeistä juomapulloon. Suloinen kirahvilelu auttanee erityisesti siinä vaiheessa, kun aletaan puhua hampaista.
Mukana on minulle ennestään tuttuja merkkejä, kuten PaaPii, jonka tehtaanmyymälästä hain viime kesänä lahjat kaikille vuoden aikana syntyneille ystävien vauvoille. Myös Ruskovillan tunsin entuudestaan, ja sen valmistama vauvan ensisetti on mitä pehmein vastasyntyneen herkkää ihoa vasten.

Mutta uusiakin tuttavuuksia on mukana, kuten nyt vaikka tämä suomalainen Melli, jonka kuosit ovat herkullisia.
Meille on tulossa poika, mutta laatikon tuotteet on valittu niin, että sisältö sopii molemmille sukupuolille. Kyllä meidän lapsemme saa luvan käyttää niin punaisia kuin sinisiäkin vaatteita, sillä en kestä värien sukupuolittumista, mutta uskoisin, että laatikkoon valitut värit, mintunvihreä, keltainen ja harmaa, miellyttävät monen silmää.

Äitiysboxin vaatteiden koot riittävät vastasyntyneestä noin 12 kuukauteen asti. Aivan pienimmät vaatteet ovat rauhallisen harmaita ja valkoisia, mutta isommat housut ja bodyt ovat värien ja kuvioiden iloittelua.

Olemme tällä viikolla alkaneet katsella hoitopöytiä, ja silmäilen makuuhuoneen nurkkaa jo sillä silmällä, että kohta rymsteerataan. Toistaiseksi vauvan vaatteet ja tarvikkeet saavat vielä odottaa rauhassa äitiyspakkauksessa sängyn päädyssä, mitä nyt välillä on kurkattava sisälle ja silitettävä housun punttia ja bodyn kulmaa. Kolme kuukautta vielä, ja sen jälkeen pääsemme kokeilemaan, miten nämä toimivat käytännössä. Tuskin maltan odottaa!

Ja loppuun vielä se paras uutinen! Minulla on ilo tarjota blogini lukijoille ALEKOODI tähän ihanaan pakkaukseen. Ecolife babyoxin alkuperäinen hinta on 599€ mutta koodilla VIHER19 sinun on mahdollista saada hinnasta -250 euron alennus. Lisäksi Euroopassa postitus on ilmainen. Kannattaa siis klikata itsensä sivulle Ecolife natural babybox.

Tarjouksia on saatavilla rajoitettu erä, joten nopeat syövät hitaat.
*** Ecolife natural babyboxin tuotteet ovat pääosin Suomessa mutta ainakin EU:n sisällä tuotettuja ja ehdottomasti kemikaaleista vapaita. Laatikossa on 28 tuotetta vauvan vaatteista kylpytarvikkeisiin ja hamppu/bambupyyhkeistä pulloon. Käy tutustumassa!
Thursday 28 March 2019

Ulkosuomalaiset kirjailijat 19: Selma Kaasinen

1. Kuka olet ja mitä teet?

Nimeni on Selma Kaasinen, olen 52-vuotias tutkija-vaimo-äiti-mummo. Nykyisellään tuohon listaan voisi myös lisätä aikuiseen ikään ehtineen aloittelevan kirjailijan. Ammattina siis tutkiva tarinoitsija.

2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?

Olen klassinen tutkijatapaus. Väiteltyäni Kuopion yliopistosta vuonna 2004 hain väitöksen jälkeistä tutkijapaikkaa ulkomaisesta yliopistosta. Päädyin Australian kansallisessa yliopistossa (Australian National University) sijaitsevaan lääketieteen tutkimuskeskukseen. Kun kysyimme lapsiltamme, miten olisi pieni seikkailu toiselle puolen maapalloa, tuolloin 13-vuotias poikamme kysyi, missä on matkalaukku. Sen sijaan 9-vuotias tyttäremme vaati useamman neuvottelun ja suostui lopulta, jos saisi jatkaa ratsastustunteja. Näin teimme. 
Canberra
Ensimmäiset pari vuotta oli sopeutumistaistelua vaihtelevin tuntein, mutta sen jälkeen asiat alkoivat rullata. Kun nelivuotinen Post-Doc kausi päättyi, lapset kuin miehenikin olivat löytäneet oman ekologisen lokeronsa kotikaupungistamme Canberrasta. Kävi niin päin, että he halusivat jäädä sinne, minne olivat alunperin minun takiani lähteneet. Hain Australian valtiolle tutkijaksi, pääsin ja sillä tiellä olen edelleen. Nyt viisitoista vuotta myöhemmin perheemme on laajentunut lasten puolisoilla, yhdellä lapsenlapsella, koiralla ja kolmella kissalla.

3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.

Australia on suuri maa. Sitä ei tajua ennen kuin tulee tänne ja kokee kantapään kautta, että se, mikä näyttää Suomesta katsottuna lyhyeltä matkalta, onkin todellisuudessa tuhansia kilometrejä. Tämä käsitys tulee todistettua aina, kun saamme vieraita Suomesta.

Maanpinnan korkeuserot ovat sitä vastoin kohtuulliset, sillä korkein vuori Kosciuszkon huippu on 2228 metrin korkeudella. Etäisyydet ja korkeuserot takaavat sen, että Australiassa on kaikkiaan kahdeksan erilaista ilmastovyöhykettä aina Alpiinisesta tropiikkiin, minkä ansiosta luontoseikkailijalle Australiasta löytyy loputtomasti katseltavaa. 
Automatkailu on erittäin suosittua, ja siihen meidänkin perhe on hurahtanut, nyt jo kolmannessa sukupolvessa. Ideologian mukaan majoittuminen tapahtuu joko teltassa, telttaperävaunussa, matkaperävaunussa tai matka-autossa ihan sen mukaan mikä ketäkin miellyttää. Leirintäalueita ja karavaanariparkkeja on tiheässä, ja ne kattavat verkkomaisesti koko maan. Monet asettuvat yhteen paikkaan viikoksi, toiset jatkavat muutaman yön jälkeen seuraavaan kohteeseen. Se on elämäntapa kuten kesämökkeily Suomessa.

Canberra sijaitsee ideaalissa suhteessa rannikolle lännessä, miljoonakaupunkiin Sydneyyn pohjoisessa ja lumivuorille etelässä. Olemme ehtineen ajaa maata ristiin rastiin aina Perthiin saakka (3500 km) ja kaikkea siltä väliltä. Täältä on hyvä lähteä ja palata takaisin.
Australia on länsimainen yhteiskunta, joka on ottanut mallia hallintoonsa niin Englannista kuin USA:sta. Australialaiset ihailevat suomalaista koulutusjärjestelmää, joka on ollut kovasti pinnalla viime vuosina. Toisaalta tämä maa on synnyttänyt monta kansainvälisesti kovatasoista tutkijaa Nobeleihin saakka. Maa on kulttuurien ja kansojen sulatusuuni, jossa kollegan kansallisuudella ei ole merkitystä vaan sillä, mitä hän osaa tehdä. Se on piirre, jota arvostan täällä erityisesti. Ihmiset ovat enimmäkseen ystävällisiä ja huumorintajuisia, joskin toisinaan hyvin sarkastisia, mutta senhän me suomalaisetkin osaamme.  

4. Miten sinusta tuli kirjailija?

Kiteytettynä eletty elämä teki minusta kirjailijan. Olen kirjoittanut aina. Vuosien varrella korvien väliin kertyi kaikenlaista rojua, mitä oli helpointa purkaa kirjoittamalla. Samalla se tasapainotti mukavasti tutkijan tieteellistä ja tiukasti tosiasioissa pidättäytyvää kirjoittamista. Vasta aivan viime vuosina olen kirjoittanut päämäärähakuisesti, mistä esikoiskirjani on esimerkki.

5. Mitä kirjoitat?

Aikuisproosaa, enimmäkseen fiktiivisiä tarinoita. Toisaalta pääkopassa on ideoita suuntautua vähän laajemmallekin kuin aikuisen mielisille tarinointiin, mutta tulevaisuus näyttää mitä muuta saan aikaiseksi.

6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?

Kyllä. Uskon, että ilman ulkomailla asumista minusta ei välttämättä olisi tullut kirjailijaa tai ainakin olisin hyvin erilainen kirjailija.

7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?

En osaa kirjoittaa vain yhtä asiaa uskollisesti alusta loppuun, vaan kirjoitan sitä mukaa kun saan ideoita. Tutkijana olen tottunut siihen, että minulla on useita tekstejä meneillään yhtä aikaa ja ne ovat eri vaiheissa odottamassa vuoroaan. Tämä ei välttämättä ole tehokkain tie julkaisuihin, sillä limittäin kirjoitus pidentää yhden tekstin valmistumista. Sen verran kuitenkin muutan kirjoittamisen painotuksia, että yhden tekstin saavuttaessa kliimaksinsa keskitän ajatukset enemmän sen valmistumiseen. 

Ajan käytössä olenkin sitten kurinalaisempi. Koska olen kokopäiväinen tutkija, jaan aikani kodin, työn, perheen ja kirjoittamisen välillä. Perheeni tietää etukäteen, milloin olen tavattavissa ja milloin en. Kirjoituspäivinä jaksotan kirjoittamisen 2-3 tunnin pätkiin. Käytännössä kaikki tauotkin, kun olen lenkillä tai teen ruokaa, pyöritän tekstejä päässäni. Tästä syystä kirjoituspäiviini ei mahdu muita ihmisiä kuin mieheni.

8. Miten pidät yllä suomen kieltä vieraskielisessä ympäristössä?

Lukemalla suomenkielisiä kirjoja sekä katsomalla suomalaisia elokuvia ja TV-sarjoja. Siinä, missä kirjat auttavat pitämään yllä kaunokirjallista kieltä, olen huomannut, että varsinkin TV-sarjat ovat aivan päihittämättömiä puhutun suomen kielen ylläpidossa. En tarkoita, että yrittäisin mukauttaa puhetyyliäni Suomessa vallitsevien uusien ilmauksien suhteen vaan yritän ymmärtää, mitä mikäkin uusi sanonta tai sana tarkoittaa. Korostan kuitenkin sitä, että kaikista näistä varotoimenpiteistä huolimatta suomen kielen ylläpito on vaikeaa. 

BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?

Aikoinaan paljon ja kaikenlaista, mutta nykyään enimmäkseen sukulaisia ja ystäviäni.

Monday 25 March 2019

Raskausviikko 25: sokerirasituskoe

Siis mä en käsitä: Missä välissä raskaus on edennyt jo viikolle 25 asti!? Viimeiset pari kuukautta ovat kuluneet hirmuisen äkkiä, vaikka onhan siitä marraskuisesta plussa-aamusta jo tovi. Loppukevään kalenteri on täynnä ja ohjelmaa riittää ennen toukokuun lopussa koittavaa äitiyslomaa, joten toivon, että lapsi antaa minun hoitaa kaiken suunnitelmien mukaan, ennen kuin tulee muuttamaan kaiken.

Raskausviikko 25 on todellisen paisumisen aikaa. Olin kolme päivää poissa kotoa ja palattuani mies tuijotti keskivartaloani hämmästellen. Mistä tuo tuohon on pullahtanut! Olen päässyt tähän asti varsin helpolla, mutta nyt maha alkaa vaatia. Jalat pitää silloin tällöin nostaa ylös, rappuset saavat puuskuttamaan entistä enemmän ja istuminen on oikein mukavaa. 

Välillä tuntee aivan konkreettisesti, miten mahaa pingottaa ja alavatsan lihakset joutuvat antamaan periksi. Kummun peittänyt iho on käyttänyt jo kapasiteettinsa ja alkaa selvästi kiristyä. Olen rasvaillut vatsaa jo jonkin aikaa, mutta nyt tätä iltarutiinia ei enää kannata unohtaa. Sillä totuushan on, että lapsi kerää nyt painoa kovaa tahtia ja vielä joitain viikkoja sitten sadoissa grammoissa mitattu keho alkaa seuraavina aikoina lähestyä kiloa.

Tervetuloa Suuri Paisuminen! Minun on antauduttava kohtalooni. 

Vielä jokin aika sitten pystyin verhoamaan kummun piiloon, mutta nyt tilanteessani ei ole enää mitään epäselvää. Voin rehellisesti tunnustaa, etten ole vielä tottunut uuteen olomuotoon ja  pyöristyneeseen kehoon, mutta siitä ehkä lisää myöhemmin. 

Tänään olin nimittäin sokerirasituskokeessa.

Yli 35-vuotiaana kuulun riskiryhmään, mutta testi tehdään Saksassa nykyään kaikille. Lääkäri sanoi, että hän tekisi mieluummin maksullisen kokeen, koska vakuutuksen tarjoama on yhtä tyhjän kanssa. Olen kuullut, että toiset saavat syödä ennen sokerirasituskoetta, eikä se varmastikaan voi taata oikeaa tulosta.

Minä sen sijaan jouduin puolen vuorokauden paastolle. Paasto alkoi illalla klo 20 ja päättyi aamulla klo 08 makean sokerilitkun juomiseen. En ole enää kärsinyt kovasta nälästä, joten syömättömyys ei ollut ongelma, mutta juominen oli. En tiedä, liittyykö se mahan kasvuun, mutta viime aikoina minua on janottanut kovasti, niin myös tänä aamuna ennen testiä.

Ennen sokerilitkun juomista otettiin verikoe ja tehtiin muut perusmittaukset. Sitten sain aamudrinkkini, minkä jälkeen siirryin tunniksi odotushuoneeseen. Olin varannut mukaan lukemista ja sain kirjoitettua myös sähköposteja. Puoli tuntia juomisen jälkeen käväisi vähän ällö olo, mikä varmaan liittyi sokerin imeytymiseen.
Ensimmäinen tunti oli kuitenkin nopeasti ohi, ja pian minut kutsuttiin uuteen verikokeeseen ja pikaiseen lääkärintarkastukseen. Puhuimme tämänhetkisestä tilanteesta, ja lääkäri kokeili, että paikat ovat kiinni eikä murheita ole. Hän kehotti kuulostelemaan lapsen liikkeitä ja muistutti, että on aivan normaalia, ettei joka päivä ole yhtä aktiivinen. Liikkeet tai niiden pitkäaikainen puuttuminen paljastaisivat kuitenkin nopeasti, jos jotain olisi vialla.

Toivolla ei ole ollut ongelmia myllätä äidin vatsassa. Eilen illalla ohjelmassa oli jumppaa klo 22-23 ja sama koreografia toistui uudelleen klo 04-05 aamulla. Pikku ilkimys on vihdoin onnistunut potkaisemaan myös isäänsä. 

Toinenkin odotustunti sujahti nopeammin ohi kuin olin etukäteen olettanut. Minut kutsuttiin jälleen verikokeeseen, minkä jälkeen sain lähteä. Sokeriliemi oli taittanut jo pahimman nälän, mutta söin banaanin ja join vettä jo vastaanotolla ennen kuin lähdin ostamaan lisää aamupalaa ja vyörymään kohti työpaikkaa.

Koska en ole koko päivänä kuullut laboratoriosta mitään, tarkoittaa se, ettei kokeesta löytynyt mitään huolestuttavaa. Saan siis jatkaa syömistottumuksiani, kuten tähänkin asti, vaikka pikku hiljaa täytyy alkaa tarkkalla, etteivät raskauskilot pääse karkaamaan käsistä...

Lisää raskausjuttuja:
Ihana alkuraskaus eli ensimmäinen kolmannes
Saturday 23 March 2019

Menestyskirjailija ei kun ensikertalainen Leipzigin kirjamessuilla

Ihmismassoja, nimmarijonoja, skumppatarjoilua ja cosplay-hahmoja... Leipzigin kirjamessut tarjoavat tätä kaikkea ja vielä paljon muutakin. Saksassa järjestetään vuosittain kahdet isot kirjamessut. Siinä missä Frankfurtin kirjamessut ovat ammattimessut, joilla myydään kansainvälisiä käännössopimuksia, Leipzigissa keskitytään kirjallisuuden lukijoihin. Leipzigin kirjamessuja pidetään nimenomaan yleisömessuina.

Minulla oli suuri onni päästä mukaan messuille Hiljan Saksan painoksen julkaisuviikolla. Kirjan virallinen julkaisupäivä oli perjantai 22.3. mutta esittelimme Hiljan kääntäjän Tanja Küddelsmannin kanssa teosta messuilla jo edellispäivänä eli torstaina. Tästä mahdollisuudesta suuri kiitos Finnland Institutille!
Leipzigin messukeskus koostuu viidestä hallista, joita yhdistää lasinen keskusrakennus. Hallista toiseen kuljetaan kapeita putkia pitkin, jotka kuulemma ovat viikonloppuna tukossa. Torstaina, messujen avajaispäivänä messujen sisäänkäynnille oli kymmenien metrien jono, joka kuitenkin liikkui sutjakasti. Lasiputkessa oli tungosta, mutta halleissa mukavan väljää, sillä tilaa tosiaan on.

Suurin ero Suomen kirjamessuihin oli se, että messukeskuksesta puuttuivat suuret ja meluisat lavat. Pieniä luentatilaisuuksia oli siellä täällä ja selkeästi toisistaan erotettuja ja rajattuja esiintymistiloja joka hallissa, mutta äänikulissi pysyi koko päivän rauhallisena. Ei siis tarvinnut kuulla samaan aikaan melua monelta lavalta ja yrittää itse puhua siihen päälle, vaan kaikelle oli oma tilansa.

Itse asiassa sellaisia massalavoja kuin Suomen kirjamessuilla ei koko messuilla edes ollut. Myös ruokapaikkoja ja vessoja oli hallien reunamilla tarpeeksi ainakin torstain yleisölle.
Messujen koosta kertonee se, että minua oli etukäteen opastettu ensimmäiseen tapaamiseeni niin, että sisäänkäynniltä pisteelle on noin kymmenen minuutin kävelymatka. Sinänsä hallit on järjestetty selkeästi ja etsimänsä löytää, jos tietää ständin numeron. Päiväni alkoi neuvottelulla toisen saksalaisen kustantamoni kanssa ja jatkui hengailulla Nordische Forumilla eli pohjoismaisia kirjailijoita edustavalla pisteellä.

Norjalaiset kirjailijat olivat siellä tänä vuonna erityisen isosti esillä, sillä Nordja on syksyllä Frankfurtin kirjamessujen päävieras.
Siellä sattui myös tähänastisen kirjailijanurani oudoin tilanne. Yhtäkkiä minulle työnnettiin käteen postikortin kokoinen lappu ja kysyttiin, olenko tämä henkilö. Kortissa oli netistä poimittu kuvani sekä Saksan Hiljan kansi ja niiden vieressä valkoinen tila, johon mies pyysi nimikirjoitustani. Näin hänen kädessään vastaavia kortteja myös muista kirjailijoista. Oliko kyseessä tosifani vai friikki, sitä en osaa sanoa.

Minua alkoi jännittää puoli tuntia ennen ensimmäistä esiintymistä. Olen kokenut esiintyjä, mutta esiintyminen saksalaisilla kirjamessuilla saksaksi on toki jotain aivan uutta. Onneksi kääntäjäni Tanja oli mukana. Hän oli miettinyt haastattelukysymykset etukäteen ja luki kirjan katkelmia saksaksi. Eniten minua taisi jännittää se, ettei ketään tulisi paikalle.
Kustantamoni WooW Booksin ständi.
Tämä pelko osoittautui turhaksi.

Noin parillekymmenelle hengelle varatut tuolit täyttyivät nopeasti ja istujien takana seisoskeli lisää kuuntelijoita. Kun pääsimme alkuun, en enää muistanut jännittää tai edes ajatella sitä, mitä kieltä tässä puhutaan. Yleisö oli sympaattinen, tilaisuus meni hyvin ja pääsin signeeraamaan ensimmäiset saksalaiset Hiljat.

Iltapäivällä kiertelin messuja ja ihmettelin paikalle saapunutta cosplay-porukkaa. Yksi messuhalli on varattu pelkästään mangalle, ja perinteenä on, että kirjamessuille pukeudutaan. Tietenkään en tuntenut näkemiäni hahmoja, mutta ihastelin asukokonaisuuksia ja huolellisesti tehtyjä asusteita. On villiä, kun eläkeläisten ja koululaisryhmien seassa kulkee sotureita, keishoja ja muita otuksia.


Valitettavasti keskittymiseni ei riittänyt ständien tarkempaan tutkimiseen, vaan lähinnä olemiseni oli vellomista. Mutta panin merkille yhden erittäin pitkän ja teinitytöistä koostuvan nimmarijonon, yhden punaviinitarjoilun ja kaksi skumppatilaisuutta. No, ensi vuonna sitten.
Meillä oli lounastauon jälkeen toinen esiintyminen, eri hallissa ja isommalla lavalla. Itse asiassa lavan koko vähän yllätti, mutta onneksi ei tälläkään kertaa tarvinnut puhua tyhjille tuoleille. Parasta oli, kun etualalle istahti lapsirivi. Kirjan esittely oli tälläkin kertaa hauskaa. Tanjan lukemista kuunnellessani tuumasin, että onpa tämä hauska kirja ja saksannoskin erittäin onnistunut. 

Tilaisuuden tuli taas kivaa palautetta, saimme muutaman pienen fanin ja pääsin signeeraamaan kirjojakin. Täytyy sanoa, että saksalaiset nimet tulevat aiheuttamaan vielä paljon ongelmia.

Messut sulkeutuivat klo 18, ja lähellä sulkemisaikaa alkoi olla jo todella väljää. Naulakolle ei ollut jonoja ja takaisin kaupungille ajaneeseen ratikkaankin mahtui. Päivä oli kuitenkin ollut sen verran pitkä ja askeleista täysi, että huomasin ensimmäistä kertaa konkreettisesti, miltä kasvavan mahan paino tuntuu. 
Toinen esiintymislavani.
Olin ajatellut käydä perjantaina uudelleen messuilla, mutta hotellissa iski sellainen lorvikatarri, etten päässyt aamupäivällä kuin kaupunkikävelylle. Lounaan jälkeen istuimme nimittäin Tanjan kanssa taas ratikassa, tällä kertaa suuntana kaupungin länsipuoli. Meillä oli vielä lukutilaisuus entisessä tapettitehtaassa, nykyisessä kulttuuri/taidetalossa. 

Ilma oli todella hieno ja kyseessä oli perjantai-iltapäivä, joten pelkäsin todella, ettei ketään tule. Mutta arvatkaa mitä? Paikalla oli lopulta reilun kymmenen hengen yleisö ja siitä yli puolet oli poikia. Juuri näiden hetkien takia kirjoitan: pojat härväsivät aikansa, mutta jossain vaiheessa tajusin, että kaikki istuvat aloillaan ja tuijottavat Tanjaa, joka lukee Hiljan kesäseikkailuista erittäin elävästi. Minä istuin vieressä ja tein mielessäni tuuletuksia.

Saa sitten nähdä, millaiseksi Hiljan tie täällä Saksassa muodostuu, mutta ainakin näiden tilaisuuksien jälkeen tuli sellainen olo, että ihmiset pitivät kuulemastaan ja ihastuivat Nadjan mahtavaan kuvitukseen, joka erottuu täällä Saksassa positiivisesti edukseen. Sarjan seuraava osa julkaistaan jo syksyllä ja kolmosen aikataulusta neuvotellaan pian.

Leipzigin kirjamessutkin tekivät niin positiivisen vaikutuksen, että lähtisin sinne mielelläni uudelleen. Tuntui, että näillä messuilla pääsevät uudet ja vielä tuntemattomat kirjailijat ääneen ja yleisö tulee sillä mielellä, että nyt tutkitaan ja etsitään avoimesti uutta. Sekä kokeneet että debytantit saavat saman verran mainostilaa eivätkä massalavat hallinneet, kun tällaiselle tuntemattomalle suomalaisellekin kirjailijalle riitti kiinnostuneita kuulijoita jopa messujen aloituspäivänä.
Friday 22 March 2019

Kuusi vuotta ja kymmenen kiloa myöhemmin

Meillä tuli miehen kanssa viikko sitten täyteen kuusi vuotta ensimmäisistä treffeistä. Koskaan ei ole tullut kysyttyä sitä kuuluisa "Alaksä oleen mun kaa" -kysymystä, joten pidämme tuota päivää vuosipäivänä. Nythän olemme jo naimisissa, joten yhdessäolo on jo muutenkin virallista. Olen kirjoittanut suhteemme alusta muun muassa täällä.

Kuusi vuotta on tavallaan pitkä aika ja samalla tuntuu, että tässähän on vasta alkuun päästy. Emme ole vielä ehtineet kyllästyä toisiimme tai yhteiseen aikaan, sillä siitä pitää elämä huolen. Kun eteen tupsahtaa säännöllisesti jotain uutta tai yllättävää, pitää parisuhdetta ja sen tilaakin arvioida uudestaan. Vaikka ruokapöydässä on haarukan jäljet muistuttamassa eräästä riidasta, ei ole koskaan tullut mieleen kyseenalaistaa meitä tai tätä juttua.

Vuodet ovat kuitenkin muuttaneet meitä.

Tavatessamme mies oli graduaan viimeistelevä opiskelija, minä täysipäiväinen yliopistolehtori, joka ei ollut koskaan miettinyt, että kirjoittaisi vielä joskus kirjan tai pari. Asuin kämppiksen kanssa ja mietin, pitäisikö muuttaa takaisin Suomeen. Vietin vapaa-aikani jumpissa, minulla oli saunakeskuksen kuukausikortti ja vilkas sosiaalinen elämä.

Nykyään mietin, millä ajalla sellaista korttia edes ehtisi käyttää saatikka tavata ystäviä, sillä aika itsessään on mennyt kortille. Sanon tähän vain, että sitä se tekee, kun alkaa tosissaan työstää tekstejä ja toimia kirjailijana.

Kuusi vuotta sitten mies ei vielä tiennyt, millaiselle uralle hän opiskelujen jälkeen päätyy, ja nyt hänellä on tärkeä asema pomonsa oikeana kätenä, työmatkoja ja tiiminjohtamista. Minusta taas on tullut osa-aikainen lehtori, joka uppoutuu arkisin elämään Hiljan ja hänen naapureidensa kanssa.

Voisi sanoa, että arkemme ja maailmamme ovat hyvin erilaiset, mikä toisaalta tarkoittaa, että puhuttavaa riittää, vaikka ymmärrystäkin kaivataan puolin ja toisin. Se, että toiselle aukeaa yhtäkkiä täysin uusi ura ja erilaisia mahdollisuuksia, jotka tarkoittavat myös matkoja ja uusia ihmisiä, ei voi olla vaikuttamatta parisuhteeseen. Syksyllä meidät yhteen liittänyt vauvaliima taisi tulla aika hyvään kohtaan.

Valitettavasti joudun toteamaan, ettei kumpikaan meistä ole enää siinä elopainossa kuin tavatessamme. Miehellä oli tuolloin takanaan mm. sairaalajakso, joka oli vienyt ruokahalun, ja minä käytin aikani kirjoituspöydän ääressä istumisen sijaan liikkumiseen. Tunnustetaan, suurin osa tämänhetkisistä kiloistani johtuu raskaudesta, joten tilanne ei ole aivan niin paha kuin miltä kuulostaa. Miestäkin vain nauratti, kun totesin, että tämä suhde on aiheuttanut minulle lähes kymmenen kiloa.

Kävimme treffeillä juhlimassa vuosipäivää eräässä Kölnin lempiravintoloistani. Sonder ei ole pettänyt kasvissyöjää vielä koskaan, sillä listalta löytyy useampi herkullinen tai jopa erikoinen vaihtoehto.
Sonder ei pettänyt tälläkään kertaa, vaikka pääruuaksi syömäni uunikasvikset eivät olleet kovin jännittävät. Niitä kompensoi alkuruokana ollut halloum maapähkinöiden ja granaattiomenan kanssa sekä jälkiruuaksi syöty matscha-juustokakku. Myös juomalista on innostava, sillä tarjolla on kotitekoisia limonadeja, jotka ovat enemmänkin raikkaita kocktaileja, sekä muutamakin alkoholiton gin.

Ruuasta ei nyt ole kuvia, koska ruuan kuvaaminen on haastavaa ja ruoka näyttää harvoin hyvältä kuvissa.
Tästäkö nyt sitten alkaa se seitsemäs vuosi, jonka pitäisi olla vaikea? Luulen, että meille se tuli jo etukäteen, sillä viides talvi oli raskas eikä viime vuosikaan ollut aivan yksinkertainen, mikä johtui lähinnä suhteen ulkopuolisista asioista. Mutta olisihan  sekin tylsää, jos elämä ja parisuhde olisivat vain tasaista lompsotusta päivästä toiseen. Siitäkin voisi tulla ongelmia.

Kuvat ovat ravintola Sonderista, jonka kotisivun löydät täältä.
Tuesday 19 March 2019

Magnolia tarkoittaa kevättä

Jippii, kevät on täällä! Kölnissäkin on viime öinä menty vielä lähes pakkasen puolelle eikä päivälämpötilakaan ole kivunnut yli +10 asteen, mutta luonto on päättänyt, että nyt on kevät. Ja minäkin juuri eilen.

Työmatkani varrella on magnoliapuu, jonka kukkiminen aloittaa minun ajanlaskussani virallisen kevään. Viime viikolla satoi ja myrskysi, ja ehdin jo pelätä, miten puun käy, mutta eilen se tervehti minua tutun vaaleanpunaisena ja hattaraisena, kuten aina tähän aikaan vuodesta.
Tämä on ehdottomasti yksi niistä asioista, joiden takia en kaipaa Suomen pitkää kevättä ja sitä aikaa, kun lumet sulavat ja luonto hiljalleen herää. Saksassa käy niin, että yhtenä päivänä huomaa, että aurinko paistaa pitkälle iltaan ja maisemaan on putkahtanut vaaleanpunaista.

Eihän kukaan voi käpertyä kevätmasennukseen, jos silmäkulmassa vilahtaa unelmienpunaista höttöä.

Maailma tarvitsee enemmän vaaleanpunaisia magnoliapuita ollakseen parempi paikka. Ja keväitä. Mutta varoituksen sana: näitä kuvia katsellessaan saattaa joutua tarttuvan keväthepulin valtaan. Loppuviikolle on luvassa jo reiluja lämpötiloja, ja se on hyvä, sillä minä olen jo valmis siirtämään talven sivuun ja siirtymään eteenpäin.

Tosin en odota innolla varsinaista kesää, jolloin Kölnistä tulee kuuma kuin kattila eikä ilma kierrä. Mutta seuraavat kuukaudet ovat vielä lempeitä.
Mistä sinun kevääsi alkaa?
Sunday 17 March 2019

Raskausviikko 24

Raskausviikolla 24. kuudes raskauskuukausi alkaa olla loppusuoralla. Minun piti hiljattain googlesta tarkistaa tuo kuukausi, sillä lasken itsekseni viikkoja, mutta ulkopuoliset kysyvät vatsan huomattuaan lähinnä, millä kuulla olen. Nyt siis jo viimeistä viikkoa kuudennella kuulla!

Lapsen liikkeet tai ainakin niiden tunteminen ovat lisääntyneet viime aikoina hurjasti. Päivissä on eroa, ja olen jo huomannut, että toisina päivinä nukutaan ja kasvetaan, toisina taas myllätään ympäri vatsaa useamman kerran päivässä. "Toivo" tuntuu viihtyvän enemmän vatsan oikealla puolella, ja se taitaa olla hänen lempipuolensa nukkua.
En ole koskaan kuulunut niihin, joiden on pakko päästä koskemaan ja hipeltämään toisten raskausvatsoja, joten en ole koskaan ajatellut, miten lapsi siellä oikeasti on ja miltä se tuntuu. Viime kesänä tunsin ystävän vatsan läpi lapsen jalkapohjan, mikä lähes säikäytti, vaikka tietysti tiesin, että kummun sisällä on ihminen jalkoineen. En vain ollut koskaan tullut ajatelleeksi sitä niin selvästi.

Nykyään lempipuuhaani on vatsan painelu. Kätilöni näytti minulle viime käynnillään, miten lapsen paikan ja asennon voi tuntea, kun vatsaa painelee pehmeästi molemmilla kämmenellä. Yleensä nukkumaan mennessä tunnustelenkin, missä lapsi on, vaikka tuntee sen usein jo muutenkin, sillä hän ei ole enää ihan pieni ja huomaamaton. Siihen en kuitenkaan pysty, että voisin sanoa, missä asennossa lapsen raajat ovat, vaikka kätilöni sen aina käydessään minulle kertookin.

En tiedä, tottuuko siihen koskaan, että sisällä jumpsahtelee ja tömpsähtelee joku toinen oman tahtonsa mukaisesti. Nautin kuitenkin aina tuntiessani liikkeitä, sillä se varmistaa, että kaikki on kunnossa. Liian hiljainen päivä saa aina epäilykset nousemaan. 
Mies ei ole vieläkään tuntenut vauvan liikkeitä selvästi, koska kyse on ajoituksesta. Tuntuu siltä, että lapsi rauhoittuu heti tai pysähtyy kuuntelemaan, kun pyydän isäänsä kokeilemaan. Tai sitten kovin jumppatunti on sinä aikana, kun mies on töissä tai ei vielä tulossa nukkumaan.

Pari päivää sitten koin myös ensimmäisen vatsahikan, mikä on lukemani mukaan tavallista näihin aikoihin, koska lapsi treenaa hengittämistä lapsivedellä. Ensimmäisiä tömpsähdyksiä luulin potkuiksi, mutta kun ne jatkuivat tasaiseen tahtiin samassa kohdassa, totesin, että tämä on nyt sitä, ensimmäinen selkeästi tuntemani hikka. 

Voin kertoa, että olipa hassun tuntuista!
Olen jo jonkun viikon ajatellut, että voisin taas maistaa kahvia, jonka juominen loppui raskausviikon 7. pahoinvointiin. Tänään join ensimmäisen kahvini neljään kuukauteen, ja tiedättekö mitä? Se ei maistunut yhtään pahalta. Toki mies valmisti minulle vähän laihemman maitokahvin, mutta silti yllätyin. Tuskin alan juoda kahvia päivittäin, mutta oli miellyttävää huomata, että se ylipäänsä maistui.




Viime aikoina vallinneesta hyvästä olosta kertonee sekin, että viime viikolla ystävän lasissa ollut punaviini tuoksui yhtäkkiä ihan hyvälle. Tähän asti kahvi, tupakka ja alkoholi ovat olleet kaikista puistattavimpia tuoksuja, mutta eivät näköjään enää.


On myös jännittävää huomata, miten mahan kasvu etenee omassa tahdissaan mutta harppauksin. Viime aikoina vatsa on tuntunut vielä pieneltä, eivätkä kaikki ole sitä huomanneet. Tällä viikolla pari päivää alavatsalla tuntui selkeää venymistä ja kiristystä, ja nyt se on taas kasvanut. Jopa niin, että tänään saan korjata pyjamahousujen sivusauman, joka on jotenkin ratkennut. Tiedä sitten, mitä lapsi on yöllä touhunnut.






Lisää raskausjuttuja:
Friday 15 March 2019

Lapsen sukupuoli on...

Kyllä, me halusimme tietää lapsen sukupuolen jo raskauden aikana. Tästä niin abstraktista vatsahahmosta tulisi siten enemmän oma persoonansa ja jotain konkreettisempaa kuin vain ajatus vauvasta. Nimi pitää Saksassa antaa sairaalassa heti syntymän jälkeen, joten sukupuolen tietäminen auttaisi senkin päättämisessä.

Lääkäri saattaa usein nähdä tai tunnistaa sukupuolen jo NP-ultrassa tai se voi vilahtaa muissa tutkimuksissa. Periaatteessa sen kertominen liian aikaisin on Saksassa kuitenkin laissa kielletty, sillä vanhemmat saattaisivat ryhtyä radikaaleihin tekoihin. Ymmärtääkseni lapsen sukupuolen saa kertoa vasta rakenneultrassa, vaikka olen tutuilta kuullut, että lääkärit ovat saattaneet vihjaista asiasta aikaisemminkin. Meidän lääkärimme ei kuitenkaan ole vilkaissut sinne päinkään ennen virallista ajankohtaa.

Olin koko alkuraskauden ajan varma, että meille on tulossa poika. En tiedä, mistä olo johtui. Se oli vain sellainen sisäinen tunne. Niinpä annoimme tälle kaverille työnimeksi Toivo, koska muutakaan emme voineet tehdä kuin odottaa ja toivoa, että tämä raskaus vihdoinkin onnistuisi.
Viikon 17 aikaan oloni muuttui, kun vatsa alkoi kasvaa. Kadotin tuntuman ja totesin, että oikeasti siellä voi olla kumpi tahansa. Vanhan uskomuksen mukaan vatsan muoto voisi kertoa siitä, onko siellä tyttö vai poika. Jos maha on pystyssä, tulee tyttö, jos alhaalla, tulee poika. Yritin pallon muodostumisen jälkeen arvailla, kumpaan se viittaisi. Yksi ystävä ihmetteli, miten ylhäällä mahani on, mutta minusta se on edelleen niin pieni, ettei siitä voi sanoa mitään.

Yhtenä päivänä kuuntelin kätilön kanssa sydänääniä, ja hän tuumasi, että hänestä tuntuu, että odotamme tyttöä. Olen kuullut, että tyttöjen sydänäänet ovat nopeammat kuin poikien, joten mietin, voisiko hänen tuntumansa olla oikeassa. Myös tuleva kummitäti oli tytön kannalla, koska lähes kaikki hänen kummilapsensa ovat tyttöjä.

Sitten koitti se kauan odotettu päivä, nimittäin rakenneultra. Lääkäri varmisti vielä ennen ultraamisen aloitusta, haluammeko tietää lapsen sukupuolen. Ja mehän halusimme. Kaksi sekuntia myöhemmin ruudulle lävähtivät lapsen genitaalit. Tyyppi ei paljastanut kasvojaan, mutta jalkovälin näimme erittäin selvästi. Niin selvästi, että lääkäriäkin nauratti, että tämä on kuulkaa aivan yksiselitteinen homma.

Meille tulee poika.
Ensireaktioni oli tuuletus. Ja sitten nauratti. Minun sisälläni kehittyy tulevaisuuden miehen pippeli, hihi.

Vaikka olinkin edeltäneet viikot epäillyt asiaa, olisin silti yllättynyt, jos lapsen sukupuoleksi olisi selvinnyt tyttö. Meidän sukumme on tyttövoittoinen, joten olen aina ajatellut, että jos lapsia tulee, toivottavasti poikia. Pikkupojat ovat niin energisiä ja suloisia, ja fyysisenä tyyppinä olen aina lähtenyt helposti mukaan poikien juttuihin. Tytön odottaminen olisi vaatinut asian ajattelemista kokonaan uudelleen.

Ainoa uutiseen hieman pettynyt oli miehen veli, joka oli toivonut tyttöä, mutta hänelläkin oli ollut tuntuma, että tämä on poika. Kätilö tunnusti myöhemmin, että 80 % hänen hoitamistaan raskauksista ja synnytyksistä on poikia, joten olisi sen kai voinut arvata.

Tieto sukupuolesta ei kuitenkaan tarkoita, että nyt kotimme täyttyy sinisestä. Olen allerginen sukupuolittuneille väreille. Tähän mennessä saadut ja käytettynä hankitut vaatteet ovat molemmille sopivia, mutta ehkä alitajuisesti olen poiminut ystävien tarjouksista siniset ja vihreät vaatteet, mutta punaistakin saa tulla.

Toivo siis jatkaa kasvuaan Toivona, mutta se, minkä niminen hänestä lopulta tulee, selviää heinäkuussa <3

Lisää raskausjuttuja: