Friday 30 August 2019

Vauva opettaa priorisointia ja ajankäyttöä

Pysähdyn kuuntelemaan. Älähtikö joku makuuhuoneessa? Miten se taas on hereillä?
Tekeillä ollut homma keskeytyy määrittelemättömäksi ajaksi, kun vauva ilmoittaa tarpeistaan. Olen kuullut, että on vauvoja, jotka nukkuvat päivän läpi kaksi-kolmetuntisia unia mutta meidän touhutoverista ei koskaan tiedä, onko kyseessä kymmenen minuutin torkut vai kolmen tunnin unet. 

Ja se jos mikä, opettaa priorisointia.

Ensin on mietittävä, mikä on juuri nyt tärkeintä. Usein listan alkupäästä löytyvät syöminen, kahvin keitto ja vessassa käynti. Sitten voi miettiä, mitä olisi hyvä saada tehtyä juuri tänään, ja alettava tehdä ja toivoa, ettei toinen herää heti. Usein maksan ensin laskuja, hoidan vauvan vaatimaa byrokratiaa tai kirjoitan viestejä.

Jos vauva nukkuu pidempään, ehtii ehkä myös pyykkien viikkaamiseen, verkon uutissivustolle ja sitä kautta muuhun vähän vähemmän tärkeään. Muutaman kirjankin olen onnistunut lukemaan vauvan syntymän jälkeen. Usein olen iltapäivällä vaunujen kanssa liikenteessä, koska niistä vauva tykkää ja niissä hän nukkuu hyvin, joten kotihommat saavat niinä hetkinä siirtyä kävelyn tieltä.

Myös somen käyttö ja verkossa hengailu ovat nykyään entistä elämää rajatumpia, vaikka imettäessä voikin tehdä kaikenlaista. Usein sanonkin, että ehdin kyllä lukea viestit ja sähköpostit, mutta vastaamisen kanssa voi kestää. Tunnustan, olen jo onnistunut pudottamaan puhelimen vauvan päähän, mutta hän ei onneksi ottanut siitä pahasti nokkiinsa. Toki laitan puhelimen usein sivuun ja olen hänelle läsnä, koska en halua, että lapsi näkee äitinsä vain luurin takaa.

Viime talvena äitiyslomalla ollut ystävä kertoi, että hän yritti miettiä jokaiselle päivälle yhden homman, jonka ehtisi varmasti saada hoidettua. Toisina päivinä ehti kuitenkin tyhjentää to do -listaa enemmänkin ja vielä leipoa sämpylät päälle, toisina päivinä ei saanut aikaan mitään muuta kuin  toimenpiteitä pienen ihmisen hoitoon ja elossa pitoon.
Pidän järjestyksestä ja siististä asunnosta, mutta nykyään tiskit ja pyykit saavat odottaa, jos  mielenterveydelle on tärkeämpää puhua ystävän kanssa puhelimessa tai kirjoittaa. Joskus taas voi olla tarpeellista tehdä vartin niska-selkäjumppa sen sijaan, että täyttäisin tylsiä lomakkeita. Kyse on priorisoinnista: ensin vauvan tarpeet ja sitten se, mitä minä kipeimmin tarvitsen.

Tätäkin tekstiä eilen aloittaessani minun olisi oikeastaan pitänyt kerätä kylpyhuoneen lattialle rikkoutuneen lasin sirut, mutta nyt on tähdellisempää koota hetki ajatuksia. Vauva ei kylppäriin vielä ryömi eikä kotona ole muita, joten sotku voi odottaa.

Tämän tekstin viimeistely taas sujui lapsi sitterissä keikkuen. Olin toivonut hänen viihtyvän unillaan pidempään, mutta niin kauan kuin tuosta vierestä kuuluu tyytyväistä ääntelyä, näinkin on hyvä. Poika muuten kääntyi eilen ensimmäistä kertaa, joten täytyy vielä nauttia tästä ajasta, jonka hän viihtyy paikallaan silmieni alla.

Priorisoinnista puheen ollen, seuraavana taitaa olla vuorossa äidin kahvihetki, ennen kuin imetys taas kutsuu. Toveri tosin näyttää torkahtaneen, joten ehkä ehdin tehdä vielä jotain muitakin omia juttuja. Tai sitten en.

Sinua voi kiinnostaa myös:


Sunday 25 August 2019

Vauvan kanssa junassa

Kuva: Pixabay
Meillä on siitä harmillinen tilanne, että lähdemme kumpien isovanhempien luo tahansa, matkaan menee seitsemästä kahdeksaan tuntia. Suomeen lennetään Düsseldorfin kautta mutta Pohjois-Saksaan puksutellaan maan läpi junalla.

Sen kuuden vuoden ajan, minkä olen matkustanut Kölnistä Hampurin kautta Husumiin, juna on saapunut perille KERRAN ajoissa. Hampurissa on yleensä junanvaihto, joka ei koskaan toimi. Kerran juna oli jo lähdössä kaksi tuntia myöhässä. Minun ja Deutsche Bahnin suhteeseen mahtuu monenlaista, mutta nyt voin ilokseni kertoa, että tämä viimeisin junakokemus käänsi vaa´an positiivisen puolelle.

Viime sunnuntaina lähdimme viisiviikkoisen vauvan kanssa käymään miehen kotiseuduilla. Olimme ostaneet junaliput jo ennen kuin olimme varmoja siitä, onnistuuko matka eli milloin vauva syntyy. Tällä kertaa emme ottaneet turhia riskejä vaan varasimme paikat suoraan junayhteyteen: Frankfurtista Syltin lomasaarelle ajaa yksi juna päivässä. Se oli lähtenyt Frankfurtista klo 6.38 ja olisi perillä 16.34. Me matkustimme kyydissä kuusi tuntia. 

Olimme ilmoittaneet matkustavamme vauvan kanssa, mutta en tiennyt, mitä odottaa. Junassa oli vastassa positiivinen yllätys. Meillä oli nimittäin oma loosi, "Kleinkinderbereich", jossa oli neljä penkkiä ja tilaa vaunuille. Neljästä istuimesta kolme oli merkitty meille, joten emme saaneet seuraa. Huuto ei siis olisi häirinnyt muita matkustajia.

Matka tuntui heti mukavalta ja rentouttavalta.

Vauva on jo monesti osoittautunut hyväksi lähtijäksi. Nytkin hän nukahti kotona ja heräsi vasta reilut kolme tuntia myöhemmin Osnabrückin kohdilla. Heiluva ja keikkuva juna oli hyvä paikka nukkua. Olin etukäteen varautunut vaihtamaan vaipat, missä vain, mutta loosin pöydästä sai levennysosien kanssa oivan hoitopöydän. Mahtoi vauva ihmetellä, kun maisema vilisi ison ikkunan takana hänen nakuillessaan alustalla.

Olimme valmistautuneet pitkään matkapäivään hyvillä eväillä, joita oli mukava mutustella oman loosin rauhassa. Vauva on siitä helppo matkakaveri, että häntä varten ei tarvitse varautua kuin vaipoin ja vaihtovaattein. Jos mukana olisi ollut isompi lapsi, olisin lähettänyt hänet viereiseen vaunuun, jossa oli tarjolla askartelua ja puuhatehtäviä.

En tiedä, oliko väsymyksellä osuutta asiaan, mutta minä en ehtinyt matkan aikana muuta kuin tuijotella ikkunan takana vilahtelevia maissipeltoja ja puita, juoda kahvia ja hoitaa vauvaa. Mies katsoi elokuvankin, mutta minun keskittymiskykyni riitti möllöttämiseen. Se junissa juuri on mahtavaa, että se on mahdollista.

Pian Hampurin jälkeen alkoi tuntua siltä, kuin olisimme pian perillä, vaikka matkaa oli edessä vielä pari tuntia. Maa muuttui tasaiseksi ja taivas kaareutui suurena sen ylle. Siellä täällä näkyi lammaslaumoja ja lehmiä, ja jonkin ajan päästä ilmestyivät näkyviin ensimmäiset valkoiset tuulivoimalat. Tässä maisemassa on tilaa ja ilmaa. 

Jossain vaiheessa juna jäi puoli tuntia aikataulusta, mutta omassa loosissa oli niin leppoisaa, ettei se haitannut yhtään. 

Vauva nukahti uudelleen vasta juuri ennen määränpäätä, mikä oli harmi, koska hän heräsi heti ennen automatkaa ja panikoitui. Meillä ei ole autoa, joten hän ei ole tottunut istuimeen. Loppupäivä meni  hieman rauhattomasti, mutta kokonaisuudessaan matkapäivä oli mahtava. Paluumatkalla meillä oli täysin samanlainen loosi, ja kotimatka sujui vielä nopeammin ja helpommin kuin meno.

Saa nähdä, millainen reissuihminen vauvasta kuoriutuu, mutta tämän matkan perusteella sanoisin, että hän tykkää olla tien päällä kuten äitinsäkin ja viihtyy vieraissa majapaikoissa ja ihmisten keskellä.



Kiitos tästä positiivisesta matkakokemuksesta Deutsche Bahn!

Thursday 15 August 2019

Mammabrunsseja ja päiväkävelyitä

Hei taas! Meille kuuluu hyvää, kiitos. Kölnissä on vielä menossa koulujen loma-aika, mikä näkyy tavallista hiljaisemmissa lähikortteleissa. Minunkin arjessani on tällä hetkellä uusi rytmi, ja sen nimi on vauvantahtisuus. Virallisesti menossa on vielä lapsivuodeaika, joka kestää kuusi viikkoa synnytyksen jälkeen, joten yritän ajatella, ettei liian reipas tarvitse vielä olla, vaikka en koekaan tarvetta jarrutella menoa.

Mies on nyt ollut kolme viikkoa töissä, ja jokainen viikko tuntuu menevän toistaan nopeammin. Me vauvan kanssa olemme vielä jossain tutustumisvaiheen ja tulevan arjen välissä. Ensi viikolla jälkikasvua odottaa ensimmäinen junamatka, kun lähdemme käymään isän kotipaikkakunnalla Pohjois-Saksassa ja junailemme koko Saksan läpi. Sukulaisten mielestä on nimittäin tärkeää, että hän pääsee pian näkemään myös Pohjanmeren ensimmäistä kertaa.
Reissun jälkeen alkaakin sitten todellinen arki. Saksassa vakuutus maksaa äidille raskaudesta ja synnytyksestä palauttavan jumppakurssin, joka kestää kahdeksan viikkoa. Olen ilmoittautunut  myös vauvakurssille, josta olen kuullut paljon hyvää. "Das erste Jahr" on piiri pikkuvauvoille ja äidille,  ja sisällöltään laulamista, leikkimistä ja vertaistukea. Harkinnassa on myös joogan päivätunnit, jonne saa ottaa vauvan mukaan, ja suomalaisen seurakunnan ryömintäryhmä saanee meistä myös vakiokävijät.

Kuulostaa paljolta ohjelmalta, mutta tuntuu, että on hyvä olla syitä lähteä ulos ja tavata ihmisiä. Kaikki on kuitenkin vapaaehtoista eikä kiveen kirjoitettua, joten harrastukset voi myös lopettaa, jos syksy alkaa tuntua liian täydeltä.

Tällä hetkellä yritän keksiä joka päivälle jonkin tavoitteen tai tehtävän. Se voi olla kaupassa käynti ja asioiden hoitamista, kuten sähköposteja, pitkä päiväkävely tai treffailua ystävien kanssa. Tänään päivä alkoi brunssilla kahden äitiystävän kanssa vastasyntyneen, vajaan vuoden ikäisen ja kolmivuotiaan pyöriessä jaloissa. Iltapäivällä taas teimme pitkään odotetun visiitin miehen työpaikalle. Ja nyt tyyppi nukkuu kaikesta touhusta (ja viime yön valvomisesta) uupuneena.

Vauvan rytmi on toistaiseksi vielä arvaamaton, ja hieman jännittää, miten elämä aikataulujen kanssa onnistuu. Nyt voin odottaa ulos lähtemiseen parasta hetkeä tai olla hieman myöhässä treffeiltä, jos lähdön hetki on ollut huono. Tähän mennessä olemme onnistuneet olemaan lääkäreissä ajallaan, ja hän on uskonut, kun olen sanonut, että nyt nukut pari tuntia, jotta äiti saa hoidettua kaupunkiasiansa. Saa nähdä, miten kauan onni kestää.

Vaikuttaa siltä, että vauva viihtyy vaunuissa erinomaisesti ja pitkät unet ovat taatut, jos vain pysyn liikkeessä. Sillä eilenkin tuli tehtyä melkein parituntinen kävelylenkki, koska toinen nukkui  niin tyytyväisenä. Vaunuista kuului ensimmäinen inahdus vasta kotirappukäytävässä.

Arki on täysin erilaista kuin ennen, mutta en minä valita, vaikka tuntuukin siltä, että tämä kesä on mennyt kokonaan ohi tuntumatta kesältä. Toivon, että poika pysyy jatkossakin hyvänä nukkujana ja minä saan edelleen omaa kirjoitusaikaa tänne blogiin ja muutenkin. Kaikki kehottavat nauttimaan tästä ajasta vauvan kanssa kotona, ja kyllä minä nautinkin, koska onhan tämä hyvin erityistä aikaa elämässä.

Nämä hetket haluaa muistaa, vaikka illalla onnitteleekin itseään siitä, että tästäkin päivästä selvittiin.

P.S. Kuvat Reinin rannalta yhden vakiokävelyreittini varrelta.
Bongaa Tuomiokirkko.
Sunday 11 August 2019

Saksalainen kirjastokortti on maksullinen

Näitäkin kirjoja on Kölnin kaupunginkirjaston katalogissa pian yksi kappale.
Olen asunut kohta yhdeksän vuotta Saksassa ja arvatkaapa mitä? Tällä rouvalla on vihdoin taskussaan paikallinen kirjastokortti. Puolustuksekseni sanottakoon, ettei se ole vielä koskaan ollut tarpeen. Yliopiston laitoskirjasto on pullollaan suomenkielistä luettavaa eli kirjojen saatavuus on töiden puolesta taattu. Toisaalta maksullinen lukuohjelman tuo saatavilleni e-kirjat ja kotimaiset uutuudet. En juuri lue saksaksi, joten kirjastokortille ei ole ollut käyttöä.

Mutta nyt kasvatetaan tulevaisuuden lukijaa, jolle tarvitaan luettavaa myös isänkielellä.

Olen asunut viisi vuotta tässä kaupunginosassa mutta vasta hiljattain minulle selvisi, että täällä sijaitsee yksi Kölnin sivukirjastoista. Se on jopa kadulla, josta kuljen ohi jatkuvasti, mutta piiloutuu taitavasti vanhan kivisen julkisivun taakse. 

Kun päivittelin asiaa virkailijalle, hän totesi, että rakennus oli pitkään remontissa ja nyt vasta taas parisen vuotta auki, joten huomaamattomuuteni lienee anteeksi annettavaa.

Saksassa kirjastot eivät ole ilmaisia. Kölnin kaupunginkirjaston kortti maksaa 38€ vuosi tai 38€ 13 kuukautta, jos tekee kestosopimuksen. Jos haluaa tilata materiaalia sivukirjastoihin, se maksaa euron. En tiedäkään, onko kirjastojen käyttäminen täällä niin yleistä ja suosittua kuin Suomessa.

Sinänsä kirjaston palvelut ovat samanlaiset kuin kotimaassa. Kortilla saa lainata pelejä, dvd:itä, kirjoja ja sen avulla on myös pääsy moniin virtuaalisiin lukupalveluihin ja tietopankkeihin. Sinänsä kirjastojen toiminta ei vaikuta olevan yhtä hyvin tuettua kuin Suomessa eivätkä nateriaalimäärät ole rajattomat. Kölnin kaupunginkirjastoon on esimerkiksi hankittu YKSI kappale Hilja-kirjaani, kun esimerkiksi Lahden kirjastoista sitä löytyy 11 kappaletta. 

Maksullisuudesta huolimatta päädyin allekirjoittamaan lainaussopimuksen kirjaston kanssa, vaikka samalla kuulinkin, että poikani saisi kortin ilmaiseksi. Ajattelin, että tällaista toimintaa pitää tukea eikä poika valitse kirjojaan vielä pitkään aikaan itse. Sopimuksen tekemiseen vaadittiin muuten sekä henkkarit että Anmeldung, joka on todiste siitä, että asun Kölnissä ja olen oikeutettu paikalliseen kirjastokorttiin.
Suomenkielinen lehtivalikoima


Saa nyt nähdä, millaiseksi lainausurani urkenee,  mutta aion aloittaa asiakkuuteni tutustumalla verkkopalveluihin ja digimateriaaleihin, kuten virtuaaliseen lehtisaliin, josta löytyi yllättäen lukemista myös suomeksi.

Uskon, että lähikirjaston lastenosastosta tulee meille lähivuosina tuttu paikka.
Friday 9 August 2019

Kuukauden ikäinen vauva osaa jo vaikka mitä

Meidän vauva on huomenna jo kuukauden ikäinen? Mihin aika menee? Tällä tahdilla se menee ensi viikolla kouluun ja muuttaa kuukauden päästä pois kotoa. Ensimmäisen viikon sumussa olemisen jälkeen elämä ja arki ovat alkaneet sujua. Meillä on joka päivälle jokin pieni suunnitelma, joka voi olla kävely, kaupassa käynti tai muuta asioiden hoitoa mutta parhaimmillaan se on kahviloita, ystäviä ja kyläilijöitä.

Pääasiassa mennään vauvan tahtiin, sillä vasta syksymmällä alkavat viikko-ohjelmat, kuten äidin jumppakurssi raskaudesta palautumiseen.

Kuukauden ikäisellä ei vielä ole rytmiä, ja se tekee tästä muuten leppoisasta elämästä rasittavinta. Koskaan ei voi ennakoida, nukkuuko hän nyt puoli tuntia vai jopa kolme. Rytmi syntyy pariksi päiväksi ja muuttuu taas. Iltapäiväunet ovat syvimmät ja pisimmät ja, niiden aikana olenkin usein liikkeellä, aamupäivät ja illat ovat viime aikoina olleet rauhattomia. Yötkin sujuvat, paitsi silloin, kun päivän tapahtumat aiheuttavat levottomuutta ja niitä pitää sulatella äidin tissillä tai varjopainilla. 
Poika osaa jo piereskellä hienosti ja pukluihin on tämän viikon aikana löytynyt aivan uusi voima ja sisällön määrä. Onneksi varavaatteita löytyy. Hän on muuten kasvanut jo yhden vaatekoon, ja pieneksi jääneet vaatteet on saanut poistaa käytöstä. Hurjaa sekin!

Tällä viikolla on alkanut myös ensimmäinen hymy karehtia. Nukkuessahan hymy syntyy refleksinä, mutta pian se ilmestyy myös tarkoituksellisesti. Mielenkiintoista on myös seurata äänen kehittymistä. Lempeän huokailun oheen kuului eilen kissamaisia naukaisuja ja tyytymätöntä narinaa.
Meidän vauva tykkää musiikista, jota olemme soittaneet kaikenlaista Björkistä klassiseen ja Nick Cavesta jazziin. Hereillä ollessaan poika katselee maailmaa tarkkaavaisena ja touhottaa ja viuhoo joka suuntaan. Hän rakastaa sitteriä ja kiikkumista, mikä on hyvä, koska sen avulla äiti saa kätensä vapaaksi. 

Suloisinta ovat pienet, parin millimetrin mittaiset ripset, jotka ovat kasvaneet koristamaan silmiä. Ja nolointa on huomata, miten pölyiseksi lapsen kädet ja kaula menevät ennen kylpypäivää, kun aina ei muista pyyhkiä kuin pepun.
En tiedä, onko äidin hormoneissa menossa jokin muutoskausi, mutta tässä kuukauden kohdalla äitiä on alkanut väsyttää. Ensimmäistä kertaa on noussut mieleen haave ilman katkoja rauhassa nukutusta yöstä. Onneksi olen aamuihminen, joten aikaiset herätykset eivät ole ongelma, ja päivällä nukumme usein yhdessä.

Iloitsen edelleen joka päivä siitä, että raskausmaha on poissa ja keho normalisoituu, vaikka entisensä se ei vielä pitkään aikaan olekaan. Jotkut sanovat ikävöivänsä raskauspalloaan, mutta minä nautin liikkeen vapaudesta ja keveydestä. Pari päivää sitten mies silitti mahaani ohimennen ja oikein nauratti, kun tajusin, ettei siitä ole kuin hetki, kun siellä vielä oli muutakin siliteltävää kuin pehmeää nahkaa.

Ensimmäisen kuukauden suurin yllätys on ollut se, miten helppoa ja leppoisaa elämä vauvan kanssa on. Vaikka toivonkin, että ilmavaivojen aiheuttamat huutokonsertit eivät muutu jokapäiväisiksi.

Lisää vauvajuttuja:


Sunday 4 August 2019

Äidinrakkaus ei herää heti

Tunnustetaan ja myönnetään: Minä en rakastunut lapseeni heti. Taitaa muutenkin olla urbaania legendaa se, kun väitetään, että vauvaan ihastutaan heti synnytyssalissa. Kyllä sellaisiakin äitejä varmasti on, mutta minä en kuulunut heihin. Älkää säikähtäkö, en minä lastani pois antaisi, mutta rehellisesti voin sanoa, etten ole kokenut suurta äidinrakkkauspilveä, ainakaan vielä. 

Miehen ja vauvan kohtaaminen sen sijaan oli rakkautta ensi silmäyksellä. Itse asiassa mies tunnusti myöhemmin, että alkoi kyynelehtiä synnytyssalissa jo siinä vaiheessa, kun kätilö ilmoitti, että pää näkyy jo ja kohta tämä tulee. Ensimmäiset viikot mies pussaili vauvaa ihastuneena, kun minusta tuntui, että olen vain tarveautomaatti.

Olen miettinyt tätä äidinrakkaus asiaa paljonkin. Minulla ainakin meni alussa aikaa synnytyksen käsittelemiseen ja siitä toipumiseen, ja vasta sitten mielessä oli ylipäänsä tilaa uusille tunteille. Kätilön käynnit olivat tärkeitä siinäkin mielessä, että sain käsiteltyä synnytyskokemusta ja kysyä kysymyksiä. Tein lapselle toki kaikki hoitotoimenpiteet ja tyydytin tarpeet, mutta en kokenut suurta ihastumismyrskyä.

Itse asiassa juuri tämä asia on se, mitä olen itkenyt miehelle. Että olenko huono äiti, kun en koe olevani täysin rakastunut tähän pieneen kääröön, joka vaatii minulta jatkuvaa huomiota. Varsinkin ensimmäisen viikon väsymyksessä olo oli pelottavan tyhjä.

Toisaalta  äitinä olen kantanut lastani jo kuukausia ja luonut tähän suhteen paljon ennen kuin hän pääsi ihoni ulkopuolelle. Siinä mielessä en ole ihmeissäni, ettei suurta rakastumishuumaa ole tullut: minähän olen rakastanut häntä ja hänen liikkeitään jo kauan eikä hän tullessaan ollut minulle vieras ja uusi.
Olen jutellut äidinrakkaudesta myös ystävien ja kätilöni kanssa. Lähes kaikki tutut äidit tunnustivat, että meni vähintään päiviä ellei jopa viikkoja, ennen kuin niin sanottu äidinrakkaus syttyi. Yhtäkkiä maailmassa on joku, jonka tarpeet pitää tyydyttää ilman, että siitä saa alussa mitään takaisin, ja joka heittää kaiken tutun ja vanhan elämän romukoppaan. Miten siinä voisikaan olla rakastunut, kun tilanne on vieras ja uusi. Eräällä ystävällä kesti jopa pari kuukautta luoda tunneside lapseen, sillä niin outoa ja epävarmaa äitiys alussa oli.

Kätilönikin sanoi, ettei asiasta kannata huolestua. Hän tietää erään tapauksen, jossa äidin tunteet heräsivät kunnolla vasta, kun lapsi noin vuoden ikäisenä katsoi äitiään silmiin ja  sanoi ensimmäistä kertaa "Mama".

Minäkin huomaan, että mitä enemmän lapsi kommunikoi, sitä lämpimämmin häntä kohtaan tunnen. Kolmen viikon jälkeen hän reagoi jo selvästi ääneeni ja rauhoittuu läheisyydessä. Kyllä pitäisi olla tunnekylmä ihminen, jos ei sykähdä siitä, kun siniset silmät katsovat tarkkaavaisesti takaisin tai pieni käsi puristuu sormen ympärille tai kun hän yöllä hapuilee pimeään ja tuhahtaa tyytyväisenä tajutessaan, että olen aivan siinä vieressään.
Kun miehen loma oli loppumassa ja töihin paluu edessä, hän kysyi minulta, miltä tuntuu. Ovatko tunteeni edelleen yhtä viileät. Ilokseni sain tunnustaa, että tilanne on muuttunut. Joka päivä vauvasta on tullut tutumpi ja enemmän oma ja kiintymyssiteemme on saanut rauhassa kasvaa. En osaa sanoa, milloin muutos on tapahtunut, mutta enää en myisi häntä kirpputorilla, vaikka vatsavaivojen aiheuttama huutomaratoni syökin hermoja. Olen nimittäin viimeisen viikon aikana myös huomannut, että minulla on varsin pitkä pinna.

Eikä tätä äidinrakkausasiaa kannata siinäkään mielessä stressata, että meillä on koko loppuelämä aikaa harjoitella ja tottua näihin uusiin rooleihin äitinä ja poikana <3