Lissabon on keltainen

Aamu Lissabonissa. Terassin sohva on yön kosteudesta nihkeä. Aurinko valaisee Pantheonin mutta ei ole vielä noussut tänne, missä istun. Porien ja työkoneiden ääni kaikuu ylös rannasta. Välillä nosturi pyyhkii yli. Lähikadun liikkeitä availlaan ja työn ääniin sekoittuu ihmisten aamupulina. Lähellä räksyttää koira ja pikkulinnut sirkuttavat terassia varjostavassa puussa. Istun omalla terassilla keskellä vanhaa kaupunkia. Äänistä huolimatta tässä on keidas. Ja rauha. Sekä kupillinen vihreää teetä.

Keväinen Lissabon on täynnä valoa. Taivas on avara kukkuloille kiipeävän kaupungin päällä. Lämpöä on tarpeeksi meille. Kaupungilla tulee vastaan punottavia turisteja. Etelän kevät on hiipivä.

Olemme kävelleet paljon. Kukkulalta toiselle, rappuja ylös ja alas, kujalta seuraavalle. Kun muistaa, missä ranta on, on eksyminen lähes mahdotonta. Kaikki on lopulta aika lähellä ja jalat vievät kuin itsestään paikkoihin, joihin mieli halajaa.

Etsimme meille suositeltua kalaravintolaa ja tupsahdimme keltaiseen iltavaloon. Kirkon takana oleva terassi on suosittu auringonlaskun vastaanottoon mutta me päädyimme sinne vahingossa. Tällaista täällä on - mielenkiintoisia kulmia tupsahtaa eteen ja sitten on tämä valo, keltainen.

Matkakuume

“There is no moment of delight in any pilgrimage like the beginning of it.” – Charles Dudley Warner

Matkan paras hetki on aika juuri ennen, sillä kun matka alkaa, se on äkkiä myös ohi.

Joskus tuntui, että olen niin paljon reissussa tai matkat ovat sen verran spontaaneja, ettei niitä ehdi etukäteen kuumotella. Parin vuoden takaista Argentiinan reissua tosin edelsi matkakuume ja matkalla fiilistely. Lensimme kaveriporukalla Buenos Airesiin hyvien ystävien häihin, joten matkasuunnitelmia tuli tehtyä ja teemasta tuli puhuttua pitkään ennen matkaa.

Juuri nytkin ilmassa on matkakuumetta ja pientä lähtöhepulia. 

Tällä kertaa tosin onneksi ihan vain mentaalisella tasolla. Tiedän nimittäin tapauksen, jossa matkaan lähtö jännitti niin paljon, että kuume nousi ihan konkreettisesti. Tauti katosi mystisesti, kun laukku oli saatu pakattua.

Häistämme on nyt tasan puoli vuotta ja ehdimme vihdoin häämatkalle. Luin hiljattain Hesarista, että aviopuolisoiden tyytyväisyys suhteeseen laskee puoli vuotta häiden jälkeen. Kyseessä on siis huolella ajoitettu matka, jota on tullut valmisteltua enemmän kuin mitään reissua pitkään aikaan. Isosiskoni oli lapsena tuumannut, että se on varmasti hauska reissu, kun hän menee naimisiin. Elämän paras.

Mutta häämatkakin on varmasti ihan leppoisa matka. Ylihuomenna se starttaa, 12 päivän kaupunkiloma Portugalissa.

Minusta matkan paras osa on sen valmistelu ja odottaminen. Häämatkavalmisteluihin on kuulunut matkaoppaiden selaileminen iltalukemisena, ystävien antamien vinkkien tutkiminen, matka- ja ulkosuomalaisblogien lukeminen ja sisäpiirivinkkien kerääminen paikallisilta. Kiitos vaan kaikki te, jotka kommentoitte matkasuunnitelmiamme facebookissa, instassa tai täällä blogissa!

Yhdessä on pohdittu loman kestoa ja sitä, missä milloinkin ollaan ja kuinka kauan. Minä löysin meille tuttavan kautta ihanan Airbnb-asunnon Lissabonista, mies erinäisten nettisivujen kautta sympaattisen oloisen hotellin Portosta. Pari yötä jätetään sattuman ja seikkailun varaan, ettei lomasta tule liian suunniteltu.

Täytyy sanoa, että olemme toimiva matkatiimi. Minä kerään ideoita ja selvitän etukäteen must see -paikkoja. Mies jättää paljon spontaaniuden varaan mutta miettii asioita järkevästi. Niinpä tälläkin kertaa minun keräillessäni matkavinkkejä ja leijaillessani pilvissä, hän varasi lennot ja vuokrasi auton. Luultavasti matkan päällä mennään niin, että minä luettelen listalta paikkoja, joissa voisi käydä, ja hän tarttuu niihin, jotka eniten kiinnostavat.

Meitä sopisi kuvailemaan tiimiksi moottori ja ohjauspyörä. Minä tykkään mennä, touhottaa ja kuvata. Mies voisi hengailla rauhassa hyvän kahvin ja kirjan äärellä tai nautiskella gin toniceja kaikessa rauhassa, mutta on suunnitelmissa usein paljon järkevämpi ja loogisempi kuin minä. Pitkästä reissusta löytyy onneksi kaikelle omat hetkensä.

Matkalle lähtemisen rutiineihin tai rituaaleihin kuuluu pitkä pakkaussessio. Minusta on ihanaa miettiä rauhassa vaatteet, korut, kengät ja kokonaisuudet. Yritän opetella ottamaan vähemmän ja järkeviä tavaroita mukaan ja siksi kaikki pitää valita huolella. Mies rysäyttää kaapista nopeasti kassiin perusvaatteensa. Silti minusta tuntuu matkalla usein, että hänellä on aina sopivat vermeet mutta minulla sittenkin liian vähän tai vääriä vaatteita mukana. Missä menee vikaan?

Lomamatkoja edeltävään aikaan kuuluu matkakuumeen lisäksi myös stressi. Loma pitää aina ansaita, joten sitä ennen on syytä tehdä ylimääräisiä suorituksia ja hommia pois alta. Blogissa on tällä viikolla ollut hiljaista, koska on pitänyt lyhentää to do -listaa. En tiedä, onko kyseessä protestanttinen työetiikka vai ihan vain sen, että mitä enemmän on huhkinut, sitä paremmalta loma vihdoin tuntuu.

Yksi homma on vielä hoidettava ennen matkaa. Kirjoitan matkoilla usein matkapäiväkirjaa muistivihkoon, jonka hommaan erityisesti kyseistä matkaa varten. Joskus olen luetuttanut näitä dokumentteja kavereilla, usein ne jäävät pölyyntymään laatikoihin ja tulevat ehkä löydetyiksi sitten, kun elämää on kulunut tarpeeksi kauan eteenpäin. Tällä kertaa olen kokonaan unohtanut hommata vihon. Huomenna onneksi vielä ehtii.

Miten sinä nostatat matkakuumetta? Onko sinulla lähtörituaaleja?

Kestävät viherkasvit

Anna minulle viherkasvi ja minä lupaan päästä siitä puolestasi eroon.

Tämä olisi voinut olla mottoni vuosia. Jostain syystä en ole koskaan pärjännyt huonekasvien kanssa. Joko en ole muistanut kastella niitä tai sitten olen kastellut niitä aivan liikaa. Kaktuskin kuolee, jos sitä kovasti liottelee.

Edesmennyt isoäitini oli taitava kukkaihminen enkä harmikseni ole perinyt hänen taitojaan. Lapsena kuulin useita tarinoita siitä, miten isoäiti oli saanut jonkin kasvin kukkimaan ja samalla naapurinrouvan vihreäksi kateudesta. Muistan, miten yritin kovasti miettiä, miltä kateudesta vihreä ihminen näyttää.

Suomesta lähtiessäni jaoin kituvat kasvini hoitopaikkoihin ja uskon niiden voivan nykyään paremmin kuin ennen. Täällä Saksassa on tullut muutettua niin usein, ettei nurkkiin ole viitsinyt kerätä lisää muutettavaa. Tässä asunnossa on kulunut nyt jo pari vuotta ja vihdoin voin sanoa, että meilläkin asuu vihreitä tyyppejä.

Ylpeydellä voin kertoa, ettei yksikään vihreä kämppis ole jättänyt meitä viimeisen puolen vuoden aikana. Sen sijaan ne ovat lisääntyneet.

Kasvit tuovat energiaa ja hyviä viboja asuntoon, joten olen tosi innoissani siitä, että ne ovat alkaneet viihtyä täällä. Huoneen ilme muuttuu heti, kun hyllylle ilmaantuu jotain vihreää. Tykkään boho-tyylisistä kodeista ja sellaiseen olen täälläkin pyrkimässä. 

Kasveihin saa halutessaan uppoamaan rahaa, mutta meidän tyypit ovat halpatavaraa marketeista ja Ikeasta. Pihistelylinjalla on menty. Peikonlehden ja uusimman hankinnan, pilean, tilasin netistä, koska niitä ei tullut muualla vastaan. Seuraava askel kasvien hoidossa olisi alkaa kasvattaa itse uusia kasveja versoista ja pistokkaista. Mutta ei nyt aleta vielä hifistellä.

Muistisääntöni mukaan kukkien kastelupäivä on torstai. Tämä tarkoittaa, että kun kastelua alkaa torstaina miettiä, kasvit tulevat kastelluiksi sunnuntaihin mennessä. On toiminut.

Kasvihankinnoissa olen yrittänyt orientoitua sen mukaan, mitä kasveja pidetään amatöörille sopivina eli kestävinä. Sitkeiksi mainittujen kasvien listalta meillä on kaktuksia, anopinkieli, palmuvehka ja rönsylilja. Peikonlehti vaikuttaa myös helposti elävältä, ja pilean hankin sen jälkeen kun kuulin, että sitä on lähes mahdotonta saada hengiltä.

Tänään kävin ostamassa multaa ja pari uutta päällisruukkua ja ajattelin tehdä vähän kasvien keväthoitoa. Olipa muuten nuivaa palvelua kukkakaupassa eikä myyjällä yhtään pelisilmää. 

Ehkä tönkkösaksani ärsytti, mutta kysellessäni vinkkejä ja hoito-ohjeita sain seuraavanlaisia vastauksia: " Ei multia tarvitse vaihtaa joka kevät" ja "On ihan susta kiinni, annatko kasveille jotain lisäravinteita". Innokkaampi myyjä olisi myynyt kukkaturistille mullat ja lisäravinteet ja vaikka mitkä ylimäärähärpäkkkeet, luvannut kukoistavat kasvit ja kerännyt eurot kotiin. Mutta ei väkisin.

Olen kiitollinen kaikista kasvien hoitoon liittyvistä vinkeistä. Onko sinulla joku salaisuus, joka saa kasvin kuin kasvin kukoistamaan?

Onko kuvilla tekijänoikeuksia?

99 % tässä blogissa käyttämistäni kuvista on omiani tai  blogikollegoiden ottamia. Jos joskus olen lainannut kuvan, olen laittanut kuvan alle kuvatekstiin selkeästi paikan ja linkin, josta kuva on, tai kirjoittanut oheen kuvanottajan nimen.

Olen viime aikoina tehnyt hämmentyneenä huomioita siitä, etteivät kaikki toimi näin.

Millaiset ovat blogissa käytetyn kuvan tekijänoikeudet?

Erityisesti sisustus- ja lifestyleblogeissa vallitsevat viidakon lait. En nyt mainitse blogeja nimeltä, koska tarkoitus ei ole aloittaa shitstormia vaan keskustelua. Tässä muutamia esimerkkejä.

Satoja seuraajia omaava blogi on täynnä ihania kuvia ja sen visuaalinen ilme on inspiroiva. Sellainen valkoinen ja viehättävä. Jossain postauksen kuvien välissä on pieni teksti, joka kertoo, että "kuvat pinterestistä". Tarkempia linkkejä ei ole. Samassa tekstissä kirjoittaja kertoo, miten on ottanut tavoitteekseen opetella kuvaamista, jotta blogiin ei aina tarvitsisi lainata kuvia. 

Koen itseni huijatuksi. Saako näin tosiaan tehdä? Vastaus on ei.

Ainakin itse näen asian niin, että blogi on oma tuotokseni ja myös sen visuaalinen ilme on kokonaan minusta riippuvainen. Jos kuvat eivät ole yhtä siistejä ja tyylikkäitä kuin jossain muussa blogissa, se on aivan minun oma vikani, kun en kerran osaa. Tuntuisi röyhkeältä ja lukijan pettämiseltä ratsastaa jonkun toisen kuvilla ja luomuksilla.

Toisaalta mietin, miltä tuntuisi löytää oma kuvansa toisesta blogista ilman lähdeviitettä. Hyvin hämmentävältä, uskoisin. 

Voihan olla, että bloggaaja luottaa siihen, ettei kuvan alkuperä koskaan selviä tai että riittää kun on pienellä jossain välissä maininta lainakuvista. Siihen voi aina vedota; että kyllä siellä oli merkintä, vaikka se olikin minipienellä fontilla vain yhden kuvan kuvatekstissä. Ja kaikkia muuta viittä kuvaa lukija luulee helposti bloggarin omiksi, vaikka ne eivät sitä ole.

Ihmiset tykkäävät ja seuraavat ja blogi kasvaa.

Tähän väliin huomio: Pinterest ja google eivät ole riittäviä lähdeviittauksia, koska ne eivät omista kuvien käyttöoikeuksia. Kuvan alkuperäinen tekijä pitää selvittää. Aina.

Toisaalla tuli vastaan tuotekuvien käyttäminen. Olin juuri tutkinut eräitä sisustustyyyjä yhden sisutusfirman sivuilla. Sitten näen blogipostauksen, jossa on jopa kansikuvaan asti nostettu firmalta lainattu kuva. Ensimmäisen kuvan alla on pienellä maininta kuvien alkuperästä mutta selkeää linkkiä en löytänyt. Uskoakseni muutkin kuvat olivat sieltä, mutta niistä syntyi vaikutelma, että ne saattaisivat olla kirjoittajan omiakin. 

Joku blogin lukija oli kiittänyt inspiroivista kuvista, ja minä vain mietin, onko tämä bloggaus-touhu todella näin härskiä, että on ihan sallittua ratsastaa lainatavaralla, kunhan postaus saa huomiota.

Kuvien takana olevalla firmalla ei todennäköisesti ole mitään sitä vastaan, että joku mainostaa heidän tuotteitaan, tapahtui se omilla tai firman mainoskuvilla. Enemmänkin kyse on siitä, että minä lukijana koen tulleeni huijatuksi.

Lienen vanhanaikainen ja totaalisen out, kun ajattelen, että tekijänoikeuksilla on väliä ja internetissäkin on sääntöjä ja moraalikoodeja. Itse asiassa en ole, vaan niitä tosiaan on.

Toki on niitäkin postauksia, joissa jopa kuvan päälle on kirjoitettu näkyviin firma, josta se on. Näistä olen iloinen. Matkablogien puolella lähteen merkintä tuntuu olevan yleisempi käytäntö kuin lifestyle-blogeissa.

En tiedä, millainen prosessi syntyisi, jos blogi vedettäisiin oikeuteen lainakuvien myötä. Ehkä ennakkotapauksia jo on. Kuluttajaa ja lukijaa on niin helppo höynäyttää, mutta miksi yksityisenä bloggarina tietoisesti pyrkiä siihen? Miten nukut yösi lainakuvilla ratsastaja?

Blogikenttä on monella tapaa harmaata ja hahmottumatonta aluetta, ja myös kuvien oikeudet nousevat säännöllisin väliajoin keskusteluun. Pikainen googlaaminen johdatti minut parin vuoden takaisiin juttuihin ja tähän ohjeistukseen, joka kaikkien aloittelevien bloggaajien olisi hyvä lukea ja meidän jo pidempään postanneidenkin välillä kerrata.

Tällaista tänään. Ei mulla muuta <3

Sillä silmällä

Yhteistyössä Stadführung Weinwanderweg

**Am Ende dieses Textes gibt es eine Zusammenfassung auf Deutsch**

Yleensä käy niin, että kyläilemään tulleet kaverit tutustuvat seutuun paremmin kuin paikalliset asukkaat. Arki pyörii tutuissa kortteleissa mutta niihin ei silti tule kunnolla tutustuttua. Sitten tulee kyläilijä ja löytää kivoja kauppoja ja kahviloita, jotka ovat koko ajan olleet siinä, mutta joita ei ole arjen keskellä enää huomannut tai muistanut.

Lauantaina päätin lähteä turistiksi kotikonnuille, kirjaimellisesti. Stadführung-Weinwanderweg tarjoaa opastettuja kävelykierroksia kotikaupunginosassani Kölnin Südstadissa. Kävelykierrokseen kuuluu viisi viinilasillista ja pieniä suupaloja viidessä alueen putiikissa tai ravintolassa. Lisäksi tarjolla on tarinoita Kölnin ja erityisesti Südstadin historiasta.

Kevätaurinko helotti taivaalla, kun saimme kokoontumispaikalla kaulaan värikkäät sukat ja niihin viinilasit. Ensimmäisenä kuulimme lyhyen katsauksen Kölnin perustamisesta eli roomalaisajoista ja taustasta alueen kadun- ja kortteliennimien takana. Sen jälkeen lähdimme vaeltamaan.

1. Vita Verde

Tämä on oikeastaan pieni yksityinen luomukauppa, jonka ohi olen lukuisat kerrat kävellyt mutta jonne en ole koskaan piipahtanut. Tarjolla on peruselitarvikkeita, leivonnaisia, kynttilöitä ja tietysti viiniä. Kierros alkoi valkoviinillä ja leipäsillä.

2. Wild und Geflügel
Kasvissyöjälle oli hieman hämmentävää mennä viinittelemään suuren lihatiskin ääreen. Südstadissa on lukuisia lihakauppoja mutta en olisi odottanut, että niissä myydään myös viiniä. Saksalainen punaviini tuntui ehkä hieman raskaalta siihen aikaan päivästä (13.30) mutta lihansyöjät olivat tyytyväisiä makkaratarjoiluun.

3. 3 Cl
Asuin ennen tätä pientä italialaisherkkuja myyvää liikettä vastapäätä mutta eipä ole koskaan tullut mentyä sisälle. Hyllyt notkuvat italialaisia viinejä ja seinustoilla on isoja lasisammioita, joista voi ostaa suoraan pulloon oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa ja erilaisia snapseja. Lisäksi tarjolla on pestoja, pastoja, keksejä sekä muita herkkuja. Nautimme erittäin kepeää valkoviiniä oliivien ja kräckerien kanssa ja päätin, että tänne pitää tulla uudestaan. Ostin kotiinviemisiksi saksanpähkinä-tomaatti-rucola -pestoa.

4. 12 Grad
Viinikauppa sijaitsee vain kivenheiton edellisestä paikasta. Nimensä mukaisesti kaikki kaupan hyllyt ovat 12 asteen kulmassa, koska viini olisi hyvä säilyttää näin. Kauppa näyttää mainiolta, ja sieltä olemme joskus ostaneet aivan mahtavaa Rieslingiä.

Tällä kertaa aloitimme maistelemalla kolmea oliiviöljyä. Sen jälkeen tarjolla oli punaviiniä ja suklaapalleroita. Päivän makumatka oli ollut jo niin erinomainen, että yllätyin ilmoituksesta siirtyä vielä yhteen paikkaan.

5.  Capricorn Aries
Tämä ranskalainen ravintola sijaitsee vain muutaman korttelin päässä kotiovesta. Olen aina pitänyt sitä kalliina fine dining -paikkana mutta nyt sain kuulla, että listalla on jokaiselle jotakin. Omistaja kertoi, että valkoiset liinat kuuluvat konseptiin mutta hämäävät hienoudellaan, ja että parhaimpina iltoina asiakkaita on ihan laidasta laitaan.

Keväinen päivä oli lämmin, joten istuimme ulkona terassilla syömässä pienet lämpimät kupposet; muille lihaa ja kasviksia, minulle pelkkiä kasviksia.

Kierroksen arvioiduksi loppumisajaksi oli ilmoitettu klo 16 mutta kyllä se taisi olla jo lähempänä klo 17, kun viimein nousimme tyytyväisinä pöydästä. Kulinaristinen kierros oli juuri sitä mitä luvattiin tai oikeastaan paljon enemmänkin.

Opin päivän aikana muun muassa, että kölniläisten talojen eteläseinämillä kasvatetaan viiniä, että St Severinuksen maalliset jäänteet on jaettu Kölnin ja Bordeauxin kesken ja että alueen työläiskortteleissa häiriköitiin natsien marssia vuonna 1933. On aina niin mielenkiintoista, kun joku johdattelee alueen historiaan. Näin tulee tutkittua kotiseutua vallan uudesta perspektiivistä.

Katselin kotikortteleita sillä silmällä ja totesin, että näissä on hyvä. Löysin monia uusia valokuvauksellisia kulmia, joihin pitää palata paremmalla ajalla. Pidän yleensäkin opastetuista kierroksista ja vielä parempi, jos niihin liittyy viini. Viini oli tosin sen verran hyvää ja sitä oli riittävästi, etten ehkä muista ihan kaikkia yksityiskohtia, joita kuulin, mutta asiaanhan voi aina palata vaikka internetistä. Hauskaa oli ja voin suositella kierrosta kaikille viinin ja historian ystäville!

**So ist das wohl immer: Leute die dich besuchen finden tolle Orte, die man selbst in der Heimat nicht mehr sieht, weil man da wohnt und den Alltag lebt. Das muss man aber verändern. Stadtführung-Weinwanderweg ist eine schöne Möglichkeit, um die Kölner Südstadt besser kennen zu lernen und dabei leckere Weine zu trinken.

Wusstest Du, dass es in der Mitte Kölns einen Weinbau gibt? Ich auch nicht. Während der vierstündigen Tour wird vieles über Kölner Gesichte erzählt. Es fing mit den Römern an, danach kam der Weinbau in den Klostern des Mittelalters, im 19. Jahrhundert gab es die Schokoladenfabrik am Zollwerk und jetzt stehen die Kranhäuser am Rheinufer.

Bei der Spazieren haben wir fünf schöne Laden besucht und viele Köstlichkeiten probiert. Erst gab es Weißwein im Bioladen Vita Verde mit schönem Brot und spannenden Brotaufstrichen. Danach sind wir in die Metzgerei Wild und Geflügel gegangen und haben herzhaften Rotwein mit Wurststücken gehabt.

Nach einer kleinen informativen Runde um den Chlodwigplatz herum sind wir im 3 Cl gelandet und haben italienische Köstlichkeiten mit sehr sommerlichen Weißwein genossen. Der nächste Laden war nur kurz entfernt: Das 12 Grad bietet immer schönen Wein. Dieses mal gab es neben leckerem Rotwein auch Olivenöl zum Probieren.

Unser letzte Stop war Capricorn Aries Brasserie und dort haben wir die letzten Sonnenstrahlen des sehr warmen Frühlingstags auf der Terrasse genossen, mit einer kleinen warmen Portion Fleisch und Gemüse mit Rot- und Weißwein.

Diese Tour hat viel Spaß gemacht und ich kann sie nur empfehlen!

Zum Schluß noch ein Paar Wörter von unserem Guide:

"Ich heiße Johannes Schmidt und war früher Bauingenieur. Nach einigen Jahren wollte ich noch einmal etwas anderes machen und habe ein Masterstudium in Umweltwissenschaften draufgepackt. Während diesem Studium habe ich als langjähriger Südstadtbewohner angefangen hier Stadtteilführungen für eine bundesweit aktive Agentur durchzuführen.

Dabei hatte ich aber auch einige eigene Ideen, die ich in dem vorgegebenen Konzept nicht verwirklichen konnte, deswegen wollte ich eigene Führungen anbieten. Da ich selber sehr gerne Wein trinke, bin ich dann auf die Idee gekommen auf meinen Führungen auch Wein anzubieten. Meine Führungen sollen sich also nicht auf reine Informationsvermittlung beschränken, sondern ich will einen gemütlichen Nachmittag mit einer bunten Mischung aus Stadtteilgeschichte, unterhaltsamen Ankedoten und Weingenuss bieten. 

Die kleinen Speiseproben dabei haben sich ergeben, da man den Wein meiner Meinung nach mit leckeren begleitenden Häppchen noch besser geniessen kann. Das ganze versuche ich mit einer Prise Humor zu würzen. Als ich das Konzept fertig hatte, habe ich angefangen kleine Spezialitätengeschäfte anzusprechen und zu Fragen, ob Sie bei meinen Touren mitmachen möchten.

 Am 30. April 2016 habe ich dann meine erste kommerzielle Führung durchgeführt. Seitdem gab es knapp 20 weitere Führungen. Neben meinen deutschsprachigen öffentlichen Führungen biete ich ab 8 Teilnehmern auch private Führungen an. Diese könne dann wahlweise auf Deutsch, Englisch oder Spanisch gebucht werden. 

Welcher mein persönlicher Lieblingswein ist, möchte ich lieber für mich behalten, damit die Leute unvoreingenommen Ihren Lieblingswein selber auf der Tour entdecken können." **

Se on sitten kevät

Nyt se on täällä. KEVÄT! Viikon suhruisen sadeilman jälkeen tuntuu kuin talvi olisi kerralla taittunut ja kevät alkanut. Aurinkojee ja keväthepuli.

En kuulu niihin, jotka jaksavat koko pitkän talven yli maristen, miten onkin pimeää ja kylmää ja kaikinpuolin surkeaa. Mutta eräänä päivänä sitä kuitenkin havahtuu horteesta ja huomaa, että valo.

Eilen pyöräilin kuuden jälkeen kotiin ja yhtäkkiä tajusin, ettei pyörään tarvinnut laittaa lamppua päälle. Tuli ensimmäistä kertaa sellainen valoisan vuodenajan olo, jossa tekee mieli katsoa muita kadunkäyttäjiä, ehkä vahingossa vähän hymyillä ja sitten nostaa katse laskevan auringon punertaviin pilviin.

Kevätvalo paljastaa armotta talven jäljet kotona. Aurinko nousee jo sen verran korkealle, että paistaa aamupäivisin keittiöön. Koko talven olen mielestäni pyyhkinyt lattioita ja kaapinovia, mutta aurinko on armoton. Kylläpäs onkin läiskiä ja harmautta. Kaikki hyllyt täynnä nöyhtää, ja jääkaappikin kaipaisi siivousta. Ei kun hihat heilumaan ja kevättä taloon.

Mies oli viime viikolla tehnyt asunnosta samanlaisen huomion ja pesi ikkunat, ennen kuin olin ehtinyt edes miettiä, mistä kevätsiivouksen aloittaa. Itsehän olin ikkunanpesupäivänä retkeilemässä ja viinittelemässä Kölnin lähimaastossa. Täytyisiköhän olla useammin poissa, jos sillä kerran on tällaisia seurauksia. Nyt keittiössä muuten häikäistyy, kun se ikkuna on niin puhdas.

Tänään oli pakko nousta kirjoituspöydän äärestä, lähteä ulos kuulostelemaan kevättä ja katsomaan, mitä puistossa oikein tapahtuu. Ja tapahtuuhan siellä. Sai muuten laittaa aurinkolasit päähän, kun niin häikäisi. Tässä pala Kölnin kevättä sinne Suomen lopputalveen tai missä ikinä tätä luetkaan. Se on sitten kevät!

P.S. Sen verran vähän hortonomia minussa on, että en osaa sanoa, mitä nämä kuvissa olevat kasvit ovat. Narsissi joo mutta sitten. Mimosa?

Parasta bloggaamisessa

Bloggaaminen on yhtä blingblingiä, ilmaistuotteita, mainetta ja kunniaa. Tai vähintäänkin sitä viime aikoina keskusteluihin noussutta näkyvyyttä. Joo voin kertoa, että ei ole. Sen sijaan se on pääasiassa paljon kaikkea muuta mutta ehdottomasti todella hauskaa. Parasta bloggaamisessa ovat ihmiset.

Täällä Saksassa on suomalaisen bloggarin valitettavasti erittäin harvoin (lue: ei ikinä) mahdollisuus osallistua minkäänlaisiin sponsoreiden tarjoamiin blogikekkereihin. En tosin tiedä, tulisiko niihin Suomessakaan kutsuja. Poikkeuksena ovat tietysti itse ja bloggarikavereiden kanssa järjestetyt reissut, ja niitähän on viime aikoina ollut. Tai sanotaanko, että olen onnistunut tunkemaan itseni niihin mukaan. 

Bloggaaminen on sitä, että ajellaan halvalla ryhmäpäivälipulla paikallisjunassa äänekkäiden ja hyvässä laitamyötäisessä olevien jalkapallofanien kanssa tutustumaan lähiseutuun. Junaa vastaan  tuli rahtijuna täynnä Audeja, ja mietimme, jos Audi vaikka sponsoroisi seuraavan keikan.

Suomalaisten bloggarien kanssa liikkuessaan unohtaa melkein olevansa Saksassa. Onneksi ympäristö muistaa muistuttaa asiasta. Saatoimme olla aika puheliaita ja saatoimme puhua aika kovaa, minkä myötä ympäristön kiinnostus tietysti heräsi aika nopeasti. Yksi meistä sai alkumatkasta jopa treffikutsun. Kaksi muuta olivat törmänneet ensimmäisessä junassa johonkin Suomi-faniin, joka kertoi ummet ja lammet Suomen matkoistaan ja luetteli sanoja, joita osaa ja tietää, kuten Postipankki.

Bloggareiden tapaaminen on myös kielenhuoltoa. Tunnustan valitettavasti olevani kielipoliisi ja vastustavani vieraskielisten sanojen viljelyä. Yritän aina muistuttaa kielemme monipuolisuudesta, vaikka hiipii se saksa minunkin sanastooni. Mutta taisin käyttää sanaa 'genau' lauantaina ehkä vain pari kertaa. Lipsahti.

Blogikeikoillamme kehittyy myös kokonaan uusia sanoja. Kiitos Leenan, rooftopbar on tästä eteenpäin kattojuottola. Seuraavalla kerralla kehitellemme jotain uutta fine diningin tilalle.

Juomisesta puheen ollen, viinistä puhutaan retkillä niin kauan kunnes sitä saadaan. Sen jälkeen mietitään, missä sitä juodaan lisää. Eivätpä muuten kotimatkalla enää haittaa ne samassa junassa matkustavat jalkapallofanitkaan. Naureskelin, että kohta mies ei enää päästä minua näille päiväretkille, kun tulen sieltä niin päissäni kotiin. No, ihan näin paha tilanne ei vielä ole. Mutta viiniä, sitä pitää olla. 

Rahasta ja saatavuudestahan se ei onneksi ole täällä Saksassa kiinni. Lauantaina ravintolassa nauttimamme erinomainen pullollinen Temparanilloa maksoi vaivaiset 16 €. Siis pullollinen.

Bloggareiden kanssa liikkuessa parasta on se, ettei kukaan inise siitä, että kuvaa liikaa tai että kuvaamiseen menee liikaa aikaa. Kaikille annetaan aikaa ja tilaa ja apuakin saa, jos sitä tarvitsee. Kuinka monta kuvaajaa tarvitaan virittämään yhden kameran zoomi? Vastaus yksi, jos se tietää, mitä tekee.

Linzissä oli lauantaina liikkeellä aika vähän ihmisiä. Nekin vähät kulkijat, joita kaduilla oli, pakenivat alta, kun järkkärien seinämä nousi pystyyn.

Lähden näille reissuille aika heppoisin valmisteluin; kyllä joku kokeneempi matkabloggari on googlettanut paikat tai ladannut kartat kameraan. Ainakin Jonna. Paitsi silloin, kun lähdimme kahdestaan Düsseldorfiin. Benrathin asemalla kyselimme molemmat toisiltamme, tarkistitko, missä se linna on. No en, mutta tässä lähellähän se jossain... Pieni mutka tehtiin, mutta linna löytyi varsin lyhyen kävelymatkan päästä.

Ei bloggaamisella tule rikkaaksi ainakaan jos senttejä laskeskelee. Mutta sen kautta tutustuu aivan mahtaviin tyyppeihin ja pääsee viettämään hauskoja retkipäiviä. Kokemaan, näkemään ja ihmettelemään ja tapaamaan mainioita tyyppejä blogien takana. Eritoten nauramaan. Kyllä on elämänrikkautta sekin ja ehdottomasti parasta bloggaamisessa.

Kiitos hauskasta päivästä London and beyondin Leena, Lempipaikkojani Jonna ja Duunireissaaja Hannele!

Perinteinen saksalainen kylä

Kuvittele vanha perinteinen saksalainen kylä. Tummat puiset ristikkotalot ja koristeelliset fasadit. Kyllä! Värikkäät seinät. Kyllä! Kapeat kadut ja autottomat sivukujat. Kyllä! Lisätään tuonne vielä olutpubi ja tähän kulmalle viinitupa, sillä ollaanhan viinialueen kyljessä. Välillä tavarajuna kolkuttelee paikan läpi. Sitten on taas hiljaista.

Yksi tällaisista paikoista on Linz am Rhein.

Kuusi vuotta se kesti, mutta vihdoin tajusin, että Kölnin lähistöllä lojuu ihanan perinteisiä saksalaisia kyliä ja pikkukaupunkeja, joiden läpi ei kannata vain junailla vaan joihin oikeasti kannattaa pysähtyä. Reinin rantaa kulkeva junareitti on minulle tuttu, mutta sen varrella on lukuisia pikkupaikkoja, joihin ei vain ole tullut mentyä.

Linz sijaitsee Reinin itärannalla, 25 kilometriä Bonnista etelään, ja siellä on noin 6000 asukasta. Paikallisjunamatka Kölnin Deutz -asemalta kesti vajaan tunnin, sillä juna tekee mutkan Kölnin lentokentän kautta.

Linzin vanhat talot ovat hyvin säilyneitä ja huolella kunnostettuja, ja paikka edustaa perinteistä saksalaista arkkitehtuuria parhaimmillaan. Talvinen lauantai on hiljainen eikä kaduilla juuri ole kulkijoita. Kerrankin kuvaajan ei tarvinnut hermostua odotellessaan ohikulkijoiden poistumista kuvan alta. Monet ravintolat aukeavat vasta illalla eikä vanhan kaupunkin kaduilla ole muutamaa putiikkia lukuunottamatta juurikaan shoppailtavaa, joten jalankulkijoita oli vain vähän.

Olen muutenkin sellainen fasadien ja vanhojen talojen rakastaja, joten kaduilla kävellessä saattoi vain huudahdella ihastuksesta - ja räpsiä lisää kuvia.

Linz on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Pikkukaupunki on kävelty äkkiä läpi, joten samaan reissuun kannattaa yhdistää naapurikyliä. Muutaman kilometrin päässä sijaitsevassa Unkelissa on tarjolla vastaavaa perinteistä arkkitehtuuria; vartin junamatkan päässä sijaitsevassa Königswinterissä odottaa komea linna. Mutta siitä kerron pian omassa postauksessaan. Stay tuned!