Luukku 11: Pikkujoulut

Kuva: Pixabay

Tämän tekstin piti käsitellä sitä, miten ihanat ja hauskat pikkujoulut meillä Kölnin suomalaisnaisilla oli glögien ja lanttulaatikoiden parissa, mutta riemukkaan illan sijaan istuinkin viltin alla kotisohvalla. Koko perheen vuoron perään kaatanut flunssa alkaa vihdoin olla loppusuoralla eikä toivottavasti uusi kovin pian.

Pikkujoulut kuuluvat joulunalusaikaan, mutta vaikka saksalaiset ovat jouluhulluja, täällä ei ole samanlaista pkkujouluperinnettä kuin Suomessa. Railakkaat juhlat korvautuvat varmaan joulutorivierailulla kavereiden kanssa. Ehkä erona on myös se, että kännäilykulttuuri näyttäytyy Saksassa enemmän nolona kuin huvittavana, ja jos työkavereita teititellään, heidän kanssaan ei voi sekoilla. Heidän kanssaan voi kuitenkin viettää työpäivän pukeutuneena hassunhauskaan joulupaitaan, mikä tuntuu olevan yleistä.

Saksassa firmojen pikkujouluilla ei siis ole sellaista mainetta kuin Suomen vastaavilla. Työpaikan pikkujoulut tarkoittavat usein illallista puvut päällä arki-iltana puolisoiden läsnä ollessa. Ei voi kuulemma olettaa, että ihmiset tulisivat viikonloppuna työpaikalle tai osallistuisivat työtilaisuuksiin.

Miehen töissä vietetään usein jouluinen ilta työpaikalla, mutta tänä vuonna menevät kuulemma Phantasialandiin. Puoliskoja ei valitettavasti ole koskaan pyydetty mukaan. Tuskin siellä tänäkään vuonna riehaannutaan, sillä perjantaina on työpäivä vastassa.

Myöskään minun työpaikallani pikkujouluihin ei liity mitään railakasta. Yliopiston laitoksella kokoonnutaan yhteisille joulukahveille loman alla ja tammikuussa mennään omakustanteisesti syömään. Kielikoulun pikkujoulut vietetään nekin usein vasta joulun jälkeen, mutta koska paikalla on skandinaaveja, nämä juhlat ovat lauantaina ja saattavat kestää aamuun.

Näin vauvavuonna ei toki ole juhliminen mielessä (no eipä!), mutta pikkujoulujen jäätyä väliin on onneksi ollut muuta jouluista tarjolla. Talossamme on viisi asuntoa, ja keskimmäisen asunnon perhe kutsui kaikki naapurit adventtikahveille ja vohveleille joulukuun alussa. Viime viikonloppu meni Münsterissä, mutta tulevana lauantaina kokoonnumme Kölnin ystävien kanssa joulukahveille. Ensi viikolle on suunnitteilla suomalaisen äiti-lapsipiirin joulukerta, ja ennen joulua lauletaan myös Kauneimmat joululaulut. Toivon kovasti, että ehtisin joulutoreillekin vielä.

Adentinaika tuntuu joka vuosi lyhyemmältä, ja jo kuun alussa täytyy päättää, miten sen käyttää. Tämäkin kalenteri on jo melkein puolivälissä, huh!

Lue myös:
Luukku 1: Tervetuloa blogin joulukalenteriin

Luukku 2: Rakkauden joulukalenteri

Luukku 3: Suomalainen joulubasaari

Luukku 4: Joulu-aiheiset lastenkirjat

Luukku 5: Milloin saa ottaa joulukoristeet esiin
Luukku 6:  Sankt Nikolaus
Luukku 7: Tätä ilman ei joulu tule
Luukku 8: Helppo itse tehty kranssi

Luukku 9: Jouluvierailu Münsteriin

Luukku 10: Pikkutonttu jo 5 kuukautta

Raskausviikko 36 - loppukiri alkaa

Tänään on tasan kuukausi laskettuun aikaan. Pitkä taival on jo takana mutta neljä viikkoa, ainakin, on vielä edessä. Olo on ristiriitainen. Kaikki kehottavat nauttimaan omasta ajasta, kun se vielä on mahdollista. Toisaalta odotus alkaa pikku hiljaa olla raskasta ja ärsyttävää eikä huvittaisi enää yhtään olla valas. Odotan jo innolla, että tämä omaa elämäänsä elävä pallo tulee poistumaan. Sillä se nyt ainakin on varmaa, että täältä on tavalla tai toisella tulossa ulos ihminen, vaikka päiväänsä hän ei vielä olekaan ilmoittanut.

En edelleenkään voi juuri valittaa raskauden oireista. Minua ei närästä, minulla ei ole selkäkipuja ja pyöräily ja kävelykin onnistuvat aivan hyvin, joskin hitaammin kuin ennen. Kaikesta alkaa vain tulla hankalaa, kun maha on tiellä ja välillä huimaa. Olen todennut, että aamulla täytyy lähteä heti  kävelylle tai joogata, jotta verenpaine nousee yön jälkeen eikä tarvitse ottaa seinistä tukea.

Kaipaan jo normaaleja asioita, kuten sitä, että vaatteet ja kengät saisi päälle hengästymättä eikä nukkumaan käydessä tarvitsisi varoa mahaa. Nukkumisesta on tullut viime aikoina haastavaa. Kesäilmojen lämmettyä myös makuuhuoneen viileys on poissa. Illalla on hankala nukahtaa ja aamulla olen hereillä viimeistään klo 05. On kuuma ja sitten jo nälkäkin, mutta jos hyvin käy, onnistun vielä nukahtamaan herätäkseni viimeistään kahdeksalta. Toivon, että tämä on vain vaihe ja hyvät unet palaavat viimeisiksi viikoiksi.

Mahalla tuntuu olevan oma, minusta riippumaton rytminsä. Eilen oli supistelupäivä, jolloin tuntui, että vatsa oli jatkuvasti kova pallo eikä ruoka meinannut upota. Muuten täytyy todeta, että "Toivo" taitaa olla varsin liikkuvainen. Luin, että lapsi alkaa näillä viikoilla laskeutua ja asettua asemiin, minkä olen myös huomannut, mutta että olisi hyvä, että hän kuitenkin liikehtii pari kertaa päivässä. Minä nauroin miehelle, että miten olisi parikymmentä kertaa...

Ei siinä mitään, liikkeet ovat tärkeitä ja olenhan liikkuvainen itsekin, mutta lapsella on jo sen verran kokoa, että peuhaamisesta on tullut äidille kivuliasta ja epämiellyttävää. Olen yrittänyt selittää hänelle, ettei kantapäätä saa palleastani läpi tai pepulla työnnettyä kylkiluitani ylemmäs, mutta meillä on selvästi kommunikaatio-ongelma.

Olen yllättäen huomannut ikävöiväni alkoholia. Olisi niin kiva ottaa lasi viiniä hyvin sujuneen kirjoituspäivän päälle. En kaipaa bileitä tai myöhäisiä iltoja, koska niissä en ole koskaan ollut hyvä, vaan ihan vain muutamaa rentouttavaa viinilasillista päivän päätteeksi. Äitikaverit muistuttavat, että edessä on vielä pitkä imetysjakso, joten asiat eivät tule normalisoitumaan kovin pian senkään jälkeen, kun lapsi on ihoni tällä puolella.

Silti olen päättänyt, että jääkaapissa on skumppaa odottamassa synnäriltä paluuta.

Raskausviikolla 36 lapsi alkaa olla valmis ja kerää seuraavat viikot itselleen lähinnä massaa. Mihin se tulee mahtumaan, sitä en tiedä, kuten en sitäkään, miten valmis äiti on. Kuukausi tuntuu pitkältä ajalta ja samalla ei miltään. En ole pitänyt kiirettä hankintojen kanssa, mutta nyt ajattelimme laittaa vauvan sängyn ja hoitopöydän kuntoon eli raivata vauvalle tilaa makuuhuoneestamme, jotta kaikki on valmista hänen tulla.

Hän on jo lähellä ja läsnä mutta kuitenkin niin kaukana vielä.

P.S. Joku sanoi, että musta hoikentaa. Enpä sitten tiedä. Täytynee kokeilla myös Obelix-raitoja.

Muita raskausjuttuja:

Meille tulee vauva

Ihana alkuraskaus eli ensimmäinen kolmannes

Raskausviikko 17

Raskausviikko 19

Sydänsuhinaa

Raskausviikko 21: rakenneultra

Raskausviikko 24

Raskausviikko 25: Sokerirasitustesti

Ihanan helppo keskiraskaus

Meidän oma rakas pääsiäismuna

Raskausviikko 31

Millaista raskaana oleminen oikeasti on

Minusta tulee äiti

Äitiyslomalla aion...

Äitiyslomalla aion...

Äitiyslomani alkaa kahden päivän päästä. Tämähän on se klassinen hetki, kun aikaa tuntuu olevan loputtomasti, mikä tarjoaa mahdollisuuden kaikenlaisiin rästitöihin. Muilta odottajilta olen kuullut, millaisia suunnitelmia ja asioita he aikovat saada hoidettua - ja myöhemmin sitten on todettu, että ei se ihan niin mennytkään.

Saksassa äitiysloma alkaa kuusi viikkoa ennen laskettua aikaa. Vaikka voin edelleen hyvin, olen huomannut, että äitiysloman alku on ajoitettu aika oikein. Työpäivät väsyttävät eri lailla kuin ennen, ja viime viikolla tuli kesken opettamisen ensimmäistä kertaa sellainen olo, että olisi parempi istua hetki. Ajatukseni oli, että toukokuussa lasketellaan jo kevyesti kohti äitiyslomaa, mutta ei se valitettavasti ole aivan niin mennyt.

Olo on myös jossain määrin haikea. Olen tehnyt 12 vuotta opetustöitä, joista kahdeksan Kölnin yliopistosta. Ja ensi viikosta eteenpäin minun ei tarvitse opettaa ketään eikä mitään yli vuoteen. Huisia!

Lääkärini kyseli vointia ja kun valitin väsymystä, hän totesi, että tietysti tällä hetkellä alkaa olla raskasta, koska elimistö suorittaa aika hurjaa tehtävää ja energian tarve on suuri. Että Kölnin suurimmat energialaitoksetkaan eivät kykene siihen, mihin naisen elimistö, joten minun täytyy hyväksyä se, jos ei koko ajan jaksa.

Kölnissä on ollut poikkeuksellisen kylmä toukokuu, mistä minä ja palloni olemme iloinneet. Muutenkin hengästyttää ja on nopeasti kuuma, joten en ole kaivannut aurinkoa tai lämpimiä ilmoja. Nyt näyttää siltä, että ensimmäinen hellejakso alkaa reilun viikon päästä, mutta sehän on jo ihan sama sitten, kun ei enää tarvitse töihin mennä. Voin istua tunikassa tuulettimen alla ja olla vain.

Niin, äitiysloma ja suunnitelmat. Klassissesti voisin ajatella, että nyt olisi vihdoin aika järjestellä kolmen vuoden takaiset hääkuvat albumiin, siivota kellari ja tehdä muuta sellaista, mikä ei mitenkään liity tulevaan vauvaan mutta joka aina roikkuu to do -listalla. 

Mutta tiedättekö mitä? Minä olen päättänyt olla stressaamatta ja tehdä vain sitä, mikä tuntuu kivalta. Aion tulevina viikkoina liikkua niin paljon kuin mahdollista, käydä aamupalatreffeillä kavereiden kanssa ja nauttia olemisesta. Tietysti vauvaa varten on vielä laitettavaa ja hankittavaa, mutta hyvin ehtii, joten olen tarkoituksella jättänyt järjestelemisen äitiyslomalle. Vaunut sentään jo on jo, ja ne ovat ihanat!

Lähinnä ajattelen, että tulevat viikot antavat minulle vielä mahdollisuuden intensiiviseen kirjoitusrupeamaan, ennen kuin kaikki muuttuu ja kirjoittaminen jää joksikin aikaa taka-alalle. Palautin tällä viikolla kustantamoon yhden käsikirjoituksen, ja jo seuraavana päivänä alkoi mielessä itää seuraava. Että pysy vain lapsi siellä mahassa tovi, äiti tarvitsee vielä vähän omaa aikaa. 

Muita raskausjuttuja:

Meille tulee vauva

Ihana alkuraskaus eli ensimmäinen kolmannes

Raskausviikko 17

Raskausviikko 19

Sydänsuhinaa

Raskausviikko 21: rakenneultra

Raskausviikko 24

Raskausviikko 25: Sokerirasitustesti

Ihanan helppo keskiraskaus

Meidän oma rakas pääsiäismuna

Raskausviikko 31

Millaista raskaana oleminen oikeasti on

Minusta tulee äiti

Minusta tulee äiti

Tänä äitienpäivänä olen oman äitiyteni kynnyksellä. Tunnen sen hyvin konkreettisesti, sillä lapseni yrittää juuri tällä hetkellä puskea kantapäätään napani läpi, siinä onneksi onnistumatta. Muutaman päivän kasvukipuja on seurannut aktiivinen viikonloppu, jossa lapsi tuntuu kokeilevan ääriään - ja samalla minun.

Luulen, että juuri siinä on äitiyden ydin muutenkin kuin vain fyysisessä mielessä. Minun pitää asettaa lapselleni turvalliset rajat ja raamit, joissa kasvaa, mutta uskon, että tulevina vuosina hän tulee opettamaan minulle paljon myös itsestäni ja venyttämään minua äärilaidasta toiseen. Ehkä jopa näyttämään minulle taitoja ja voimavaroja, joita en tiennyt omaavanikaan.

Vielä en voi tietää, millainen äiti minusta tulee, kuten en sitäkään, kuka mahassani puljaa. Ensialkuun elämme symbioosissa, mutta sitten alamme hioa toistemme rajoja ja toisiimme rajoja. Uskon, että minun kasvuni äidiksi etenee samaa vauhtia lapsen fyysisen kasvun kanssa. Eikä tässä projektissa ole koskaan lopputulosta tai maaliviivaa vaan äidin rooli on elämänmittainen.

Oman tulevan äitiytensä äärellä tulee pohtineeksi myös menneitä sukupolvia ja esiäitejä. Miten heitä valmennettiin tehtävään, johon ei voi valmistautua? Miltä heistä tuntui tulla äidiksi saunan lauteilla ja muissa synnytyspaikoissa? Kokivatko he epävarmuutta tulevan tehtävän edessä? Äitiys on naisen elämän tavallisimpia rooleja ja silti täysin käsittämätön asia. Ainakin minulle vielä.

Olen viime aikoina lukenut Helmi Kekkosen kirjaa Olipa kerran äiti (Siltals). Se on kaunis, raadollinen, rehellinen, kiinnostava ja koskettava kertomus yhden naisen äitiyskokemuksista. Kekkonen päästää lukijan lähelle. Hän avaa oman epävarmuutensa, synnytyskipunsa ja arjessa jaksamisensa rajat mutta näyttää myös ne pienet hetket, jolloin lapsen hymyn mukanaan tuoma onni ylittää kaiken muun.

Lohdullisinta kirjassa on sen korostaminen, että äitiys ei ole mustavalkoista vaan harmaata, ei koskaan selkeää ja yhtä oikeanlaista vaan jatkuvasti muuttuvaa ja jokaiselle äidille erilaista. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa olla äiti, vaikka äitimyytit ja media sellaisen kuvan antavatkin. Suoritusyhteiskunnassa myös äitiydestä on valitettavasti tullut kilpajuoksu, mutta ei se tarvitsisi olla niin.

Itse toivon eniten juuri armollisuutta ja sitä, etteivät äidit syyllistäisi toisiaan vaan antaisivat jokaisen olla äiti sellaisella tavalla kuin haluaa, ja toimia, niin kuin omalle perheelle parhaiten sopii. Toiset haluavat palata pian töihin ja jättävät lapsen enemmän isän hoitoon, toiset viihtyvät kotona eivätkä kaipaa vauvakuplaan muuta. Mutta myös kaikki siltä väliltä on yhtä oikein.

Äitien ja lapsiperheiden maailma tuntuu edelleen vieraalta enkä tiedä, onko minusta hiekkalaatikon reunalla viihtyväksi mammaksi, jonka elämän lapsi täyttää niin kokonaan, ettei muuta kaipaa. Onneksi niin ei tarvitse olla. Olemalla oma itseni tulen olemaan omalle lapselleni juuri se ainoa oikea ja paras äiti. 

Hyvää äitienpäivää te kaikki ihanat, erilaiset ja tärkeät äidit! 

P.S. Lahjominen on jo alkanut: miehen työkaverit muistivat tulevaa äitiä raskausajan hoitoöljyllä ja tuleva kummitäti toimitti taloon itse kootun äitiyspakkauksen.

Muita raskausjuttuja:

Meille tulee vauva

Ihana alkuraskaus eli ensimmäinen kolmannes

Raskausviikko 17

Raskausviikko 19

Sydänsuhinaa

Raskausviikko 21: rakenneultra

Raskausviikko 24

Raskausviikko 25: Sokerirasitustesti

Ihanan helppo keskiraskaus

Meidän oma rakas pääsiäismuna

Raskausviikko 31

Millaista raskaana oleminen oikeasti on

Meidän oma rakas pääsiäismuna

Meille tupsahti kuulkaa palmusunnuntaina tällainen muna! Hän ei ole kovin symmetrinen eikä edes paikallaan pysyvää sorttia, mutta raskausviikolla 28 ei kai sellaista voi olettaakaan. Pitkään pystyin pitämään keskivartalon katseilta suojassa mutta nyt se ei enää onnistu. Minusta on alkanut tulla se perässä ähkivä ja puolelta toiselle keinuva perässävedettävä, joka pyytää muita kävelemään hiljempaa. Hassua ja outoa.

Odotamme jo jännityksellä sitä, milloin tämä munamme päättää kuoriutua ja erityisesti sitä, kuka sieltä tulee. Hän on liikkuvainen, mutta pitää myös pitkistä ja rauhallisista unijaksoista. Olenkin ajatellut, että hänestä tulee varmaan samanlainen nukkuja kuin minä ja mies, jotka molemmat tarvitsemme paljon unta.

Olen myös toivonut, että hänestä tulisi yhtä rauhallinen kuin miehestä, mutta appiukko kertoi juuri, ettei mies lapsena ollut rauhallinen lainkaan vaan todellinen kamikaze, jonka perässä piti kiirettä.  Vaikka kolme aikuista olisi ollut vieressä, hänen onnistui pudota tuolilta. Viliskantti olin itsekin, joten onnea meille vaan.

Joudumme kuitenkin hautomaan vielä melkein kolme kuukautta, ennen kuin tämä muna paljastaa salaisuutensa. Siihen asti voimme vain arvailla, miltä hän näyttää ja millainen hänestä voisi tulla. 

Tällä viikolla kävimme tutustumassa synnytyssairaalaamme, jonne avataan pian uusia synnytyssaleja. Jos hyvin käy, pääsen synnyttämään ammeeseen panoraamaikkunasta Kölnin tuomiokirkkoa ihaillen. Voi tosin olla, ettei siinä hommassa juuri ehdi maisemia ihailla.

Synnyttäminen tuntuu edelleen mukavan kaukaiselta ajatukselta, jota välttelen, vaikka kasvava maha konkretisoikin joka päivä enemmän ja enemmän sen, että sieltä oikeasti on puskemassa joku tähän maailmaan. Tai minunhan se työ kai on tehtävä.

Nämä kuvat otettiin raskausviikolla 28, ja neljä päivää myöhemmin eli raskausviikon 29 alussa tajusin, että napani on hävinnyt kokonaan ja mahani puskenut taas asteen ulommas. Muutaman päivän vatsassa ollut kiristävä tunne oli kasvua itseään. Ja nyt olen alkanut selvemmin tuntea mistä liikkeet johtuvat: eilen pieni jalkapohja tökkäsi minua kylkeen,

Hirvityksen ja kunnioituksen sekaisin tuntein odotan sitä, minkä kokoista palloa kesällä vielä kannankaan. Jo nyt se on selvästi alkanut haitata ja hidastaa normaalia elämää, vaikka edelleenkään en voi valittaa juuri mistään. Paitsi allergiakauden alusta, joka ei vielä koskaan ole ollut näin paha.

Meidän oma rakas pääsiäismuna toivottaa kaikille hyvää pääsiäistä! 

Lue myös:

Meille tulee vauva

Ihana alkuraskaus eli ensimmäinen kolmannes

Raskausviikko 17

Raskausviikko 19

Sydänsuhinaa

Raskausviikko 21: rakenneultra

Raskausviikko 24

Raskausviikko 25: Sokerirasitustesti

Ihanan helppo keskiraskaus