Sunday, 9 February 2020

Isä vanhempainvapaalla, äiti töissä - näin meillä sujui

Sinne menivät miehen neljä viikkoa vanhempainvapaalla ja minun kirjoitusaikani. Mies otti kopin kotihommista ja vauvanhoidosta, kun minä sain tehdä puolikkaita kirjoitustyöpäiviä ja viimeistellä viidennen Hilja-kirjan. Lähdin yleensä kotoa klo 9.40 ja palasin noin 14.30, koska ensimmäisinä viikkoina imetin vielä niihin aikoihin. 

Meillä on seinällä suurinpiirteinen päiväaikataulu helpottamassa molempien yleiskuvaa vauvan päivärytmistä, mutta sitä ei noudateta liian orjallisesti, koska joskus Toivo nukkuu aamupäivällä tunnin, toisina päivinä yllättäen kaksi. Joskus taas iltapäiväunet jäävät lyhyiksi ja uni maittaa illalla aikaisemmin.

Olin etukäteen ajatellut, että minä en ole se emäntä, joka on koko ajan neuvomassa, miten pitää tehdä ja milloin, mutta hoitovastuun luovuttaminen oli yllättävän vaikeaa. Ensimmäisen viikon ajan mies sai minut kiinni lauseista, jotka alkoivat "Tänään sinun pitää...." ja "Muistathan, että...". Tästä tuli vähän sanomista puolin ja toisin, mutta sitten alkoi sujua. Mies teki omatoimisesti kotityöt, jotka minä olisin kotona ollessani tehnyt.

Kahden viikon kohdalla tuntui, että vauva loukkaantui, kun minä en osannutkaan lusikoida ruokaa suuhun yhtä nopeasti kuin Papa. 

En ollut etukäteen edes miettinyt, miten tämä tulee onnistumaan tai mitä jos ei onnistu. Vauva tuntuu olevan kaikkiruokainen ja juo mielellään pullosta, ja olen sellaiseen aikaan poissa, johon osuu päivän molemmat unihetket, joten eiköhän kaikki suju hyvin. Niin sujuikin.

Vain muutamana päivänä vauvalla oli selkeästi ikävä äitiä, viikonlopuista tuli äitipäiviä ja nyt näiden viikkojen loputtua hän takertuu mielellään äitiin kuin takiainen. Osittain tämä johtuu siitäkin, että olen lopettanut imettämisen vahingossa lähes kokonaan. Vauva ei ole pyytänyt enkä minä ole tarjonnut, joten imetän enää vain öisin. Hän on myös alkanut nukkua omassa sängyssään, mikä  saattaa sekin lisätä muuta läheisyydenkaipuuta, jonka antajaksi kelpaa paremmin äiti.

Olin etukäteen suunnitellut, mitä kaikkea ehdimme tehdä, kun olemme kumpikin kotona. Paljon urheilua ja kodin järjestelyä ja vaikka mitä. Haha joo. Risaiset yöt ja työt veivät energiat aika hyvin, ja usein iltapäivällä oli urheilemisen sijaan nukuttava päikkärit. Sitten oli tietysti kaikkia kotitöitä ja iltamenoja ja niin viikko hävisi ja oli taas perjantai.
Moni on kysellyt, miten kirjoittaminen sujui imetysaivoilla. Voin onnekseni sanoa että hyvin, vaikka se olikin raskaampaa kuin odotin. Tukeuduin rutiineihin: Lähtö joka päivä samaan aikaan, kirjastossa aina sama työpöytä jne. Kun työaikaa oli käytössä vain rajallinen määrä, se oli pakkokin hyödyntää tehokkaasti.

Työntekoa ja nukkumista helpotti myös se, että aloimme parin viikon jälkeen kokeilla uutta nukkumisjärjestelyä. Mies ei ole aamuihminen enkä minä ole yökukkuja. Kun mies heräsi vauvan kanssa aikaisin aamulla, jotta minä sain nukkua vähän pidempään, hän oli koko loppupäivän kuin zombi. Minun taas oli pakko saada nukkua, jotta kirjoittamisesta tulee jotakin. Toivolla oli ensimmäisellä viikolla useampi tosi hankala yö, joiden jälkeen oli keksittävä jotain.

Koska lapsi saa yöllä pullon ja sen voi antaa mieskin, aloimme tehdä seuraavasti. Lapsi menee nukkumaan 19-19.30 ja minä klo 22. Imetysruokailu on noin klo 23, minkä jälkeen vaihdan työhuoneeseen nukkumaan ja mies menee makkariin. Lapsi saa pullonsa jossain vaiheessa, ja kun hän seuraavan kerran havahtuu tutin puutteeseen tai röyhtäisyyn, vaihdamme sänkyjä, jotta mies saa nukkua oman viiden tunnin pätkänsä rauhassa. Tämä on usein noin klo 4.30. Jos aamuyö on rauhaton tai Toivon unet loppuvat klo 05.50, se ei haittaa, koska olen saanut nukkua. Ja se on muuten ihanaa se!
Ehdottomasti näissä viikoissa parasta oli jaettu vastuu ja yhdessä tekeminen. Minä en ollut enää ainoa, joka kärsi yökukkumisista, ja mies saattoi lähteä Toivon kanssa ulkoilemaan iltapäivällä niin, että sain olla rauhassa kotona. Myös muita menoja sai kivasti sumplittua, kun molemmilla oli aikaa. Pääsimme jopa kahdesti lounastreffeille, kun Kölnin varamummo tuli viihdyttämään vauvaa.

Miehen loppukommentti näiden viikkojen jälkeen oli, että olipa rentoa. Toki vauvan kanssa hengailu, kahvinjuominen ja ulkoilu on leppoisampaa kuin pitkät toimistotyöpäivät. Minusta taas oli kuuden vauvakuukauden jälkeen ihanaa kirjoittaa ja upota omaan maailmaani. Rakastin aamuisia pyörämatkoja kirjastoon, vaikka joskus sai pakottaa itsensä keskittymään. Flow-hetkiäkin tuli, vaikka loppusuoralla meinasi iskeä turnausväsymys. Kirja kuitenkin tuli valmiiksi aikataulussa.

Oli ihanaa saada olla se, joka lähtee aamulla ja jonka puhelimeen kilahtelee hauskoja tilannekuvia päivän varrelta (kuten tämän jutun kuvituksessa). Toivo oppi ryömimään juuri, kun papa palaa töihin. Kiva.

Nyt on kuitenkin mukava olla taas kotiäiti ilman takaraivossa jyskyttävää painetta saada jotain aikaan. Väsymyskään ei haittaa, kun ei ole tulospaineita. Edessä on neljä viikkoa papan työaikaa, kunnes osat vaihtuvat jälleen.
Sunday, 2 February 2020

Seitsenkuinen vauva on vekkuli

Minusta tuntuu, että elämä vauvan kanssa kehittyy kahden - kolmen kuukauden jaksoissa. Jo syksyllä olin sitä mieltä, että ensimmäiset kolme kuukautta olivat raskaat tai raskaimmat. Oli itkuisuutta, mahavaivoja, jatkuvaa kantorepun käyttöä ja epävarmuutta siitä, mitä menoja uskaltaa sopia ja miten vauva niillä pärjää. Koti tuntui usein paremmalta paikalta kuin huutavan vauvan kantaminen tai kärrääminen kaupungin läpi.

Olimme lokakuussa Suomessa, mistä alkoi erittäin mukava jakso. Toivo oppi nukkumaan vaunukopassa sekä viihtymään missä tahansa, minne menimmekin. Emme enää olleetkaan niitä, jotka tapaamisissa keskittyivät vain lapsen hyssyttelemiseen tai viihdyttämiseen. 

Uuden vuoden ympärillä oli kuuluisat puolivuotishulinat huonoine öineen, mutta niiden jälkeen elämä on taas alkanut löytää uomiinsa. Toivo syö kaikkea, mitä tarjotaan, ja erittäin hyvällä ruokahalulla. Hän nukkuu taas paremmin (ja vain omassa sängyssä!) ja on hereillä ollessaan helppo seuralainen. Viimeisen parin viikon aikana hänestä on kuoriutunut oikein hauska vekkuli.
Tässä muutamia huomioita pian seitsenkuisesta vauvasta:

Huomionhakuisuus, flirttailu

Viimeisten viikkojen aikana vauvan intoilmeeksi on tullut koko naaman peittävä hymy. Kuvitelkaa hampaaton mummo, joka vääntää naamansa Naantalin auringoksi niin, että silmätkin menevät sikkuraan. Tällä ilmeellä Toivo pyrkii hurmaamaan lähiympäristönsä. Minä vähän epäilen irvistyshymyn tehoa, mutta miehen mukaan se uppoaa kuin veitsi voihin.

Toivo onkin, ehkä kaikkien muiden vauvojen tapaan, huomionhakuinen ja aika kova flirtti. Parasta on se, jos saa aikuisen jakamattoman huomion. Lapsetkin käyvät, ja kiinnostus toisia vaahtosammuttimia kohtaan on selvässä kasvussa.

Yksi uusimpia juttuja ovat myös limapusut. Suukko ei ole suukko, jollei äidillä ole sen jälkeen puoli poskea tai koko leuka märkänä. 

Kiinnostus kaikkeen ympärillä

Kaikki tuntuu tällä hetkellä kiinnostavalta äidin hiuksista mattojen kulmiin. Asioihin pitää päästä käsiksi ja ne pitää saada suuhun. Tällä hetkellä sijoittelemme uudestaan olohuoneen lattialla levänneitä ruukkukasveja ja mietimme, miten miehen lp-kokoelma suojellaan. Ei-sanan oppiminen on toki hyvä juttu, mutta arkea helpottaa, jos vauvan saatavilla ei ole liikaa houkutuksia.

Erilaiset materiaalit tuntuvat mukavilta, ja kaikista jännittävimpiä ovat etikettilaput.

Äänteet - hoo, huu, gugugu, rororo

Minusta tuntuu, että joka aamu herään erikuuloinen tyyppi pinnasängyssä äännellen. Välillä Toivo kuulostaa kanarialinnulta, välillä murisee kuin karhu tai kiljuu pelkästä kiljumisen riemusta. Äänneketjut ovat ilmestyneet puheeseen tällä viikolla.

Hekottaminen, käkättäminen

Liikkuvainen lapsi on myös kova peuhaaja. Erityisen kivaa on kieriä ja telmiä äidin ja isän sänkyä ympäri, kun äiti yrittää illalla saada yöpukua päälle. Vahingoniloinen käkätys vaan kaikuu, kun äiti on pulassa väkkärän kanssa.

Meille muutti tiistaina syöttötuoli, ja uusin paras leikki on tavaroiden pudottelu tuolista sillä odotuksella, että joku ottaa kopin ja palauttaa ne pudottelijalle, jotta hän voi lähettää ne uudelleen matkaan.

Energisyydestään huolimatta Toivo pitää myös kirjoista ja tutkii niitä tarkkaavaisesti. Hän oikein hihkuu innosta, kun saa sylissä eteensä tuttuja opuksia. Lempikirjaa en enää uskalla antaa hänen itsensä katsottavaksi, koska sen järsityistä reunoista irtoaa paperimujua.

Taitaa olla äitinsä poika: elämässä pitää olla sopivassa suhteessa liikettä ja kirjallisuutta.
Ryömintä, konttaaminen

Vauva on aina ollut liikkuvainen ja lastenlääkäri kehui vartalon hallintaa jo pariviikkoistarkastuksessa. Tällä hetkellä Toivo pääsee halutessaan ryömimään pieniä pätkiä, mutta konttaaminenkin on vain ajan kysymys, sillä niin usein hän hakeutuu konttausasentoon huojumaan ja heijaamaan itseään edes takaisin.

Nautinkin viimeisistä rauhallisista hetkistä, sillä kohta alkaa täyden vahtimisen aika. Vaikka hauskaahan kehityksen seuraaminen on, ja vauvaa tuntuu itseään turhauttavan se vielä puuttuva pieni sykäys, jonka konttaaminen vaatii.

Itsenäisyys

Vauvaa ei tarvitse koko ajan viihdyttää vaan hyvin usein hän pärjää puuhissaan yksin. Tätäkin kirjoittaessani hän keinuttelee itseään babysitterissä ja tuhoaa kirjaa, jota pitäisi olla mahdoton saada rikki. Usein hän päiväunilta herätessään ei ala äännellä vaan tutkii sängyssä omiaan. Itkuhälytin välittää kummallista kahinaa ja öhöttelyä, kunnes menen katsomaan, mitä makuuhuoneesssa puuhaillaan.

Parasta on se, että vauva pysyy suht hyvin paikallaan ja pärjää pari minuuttia yksin sitterissä tai olohuoneen lattialla. Vessaan saa siis mennä yksin. Vielä hetken. 

Ruokahalu

Meillä asuu tyyppi, jolla on hyvä ruokahalu ja joka ei tunnu olevan liian nirso. Kaikki uudet maut otetaan mielenkiinnolla vastaan. Pääasia, että ruokaa on tarjolla säännöllisesti ja paljon. Myös vatsa tuntuu kestävän hyvin lisääntyneet ruokamäärät ja -lajit. Syöttötuolissa on mukavaa, ja jos suuta availee kuin linnunpoikanen, sinne saattaa jotain saadakin.
Imetys on viime viikkoina vähentynyt kuin itsestään, sillä Toivo on tyytyväinen lusikkaan eikä juuri koskaan elehdi tissin perään. Imetän kahdesta kolmeen kertaa vuorokaudessa, mutta enemmän kyseessä on turvallisuuden haku kuin ruokailu.

Nauru lisääntyy taloudessamme joka päivä, koska eihän tuollaista hymyrutussa pörisevää kuolanaamaa voi vakavissaan katsoa. Olen epäillyt omia äidintunteitani kaiken uuden edessä, mutta tämä tyyppi on sulattanut äidin sydämen jo monta kertaa. Taisimme saada aikaan ihan kelpoyksilön.
Monday, 27 January 2020

Kirjasto on oiva kirjoituspaikka

Kölnin pääkirjasto
On kirjoittajia, jotka kaipaavat kodin ulkopuolista ympäristöä ollakseen tehokkaita ja päästäkseen "töihin". Minä olen kuitenkin aina kirjoittanut ja työskennellyt mielelläni kotoa. Kirjoittamisen ammattimaistuttua olen sentään alkanut käydä aamulla suihkussa ja pukeutua, ennen päivän aloittamista, sillä alkuaikoina saatoin hengailla pyjamassa pitkälle iltapäivään, koska en malttanut poistua koneen äärestä.

Nyt meillä asuu vauva eikä kotia voi enää pitää rauhallisena työpaikkana. Olenkin istunut viimeiset kaksi viikkoa Kölnin kaupunginkirjastossa sekä asuinalueemme sivukirjastossa läppärin ja muistiinpanojen äärellä.

Ensimmäinen viikko meni opetellessa. Kokeilin kahta kirjastoa, useampaa työpistettä ja pääkirjaston kerrosta, kunnes tajusin, että viihdyn parhaiten neljännessä kerroksessa eri alojen didaktiikkaa käsittelevien opusten vieressä. Ikkunan viertä kiertävät työpöydät täyttyvät lähinnä opiskelijoista, kun kirjaston muissa osastoissa pöytien ääressä istuu sekalaisempaa sakkia.
Sivukirjasto on kaunis mutta liian kaikuisa.
Kirjoittajana taidan olla hieman neuroottinen. Toisen viikon istuin nimittäin joka päivä saman pöydän ääressä, samaa maisemaa tuijottaen ja sama musiikki kuulokkeissa soiden. Päivän aikana ehdin kuunnella kirjoitusalbumin neljästä viiteen kertaa. Tärkeää on myös käyttää muistiinpanoihin yhtä tiettyä lyijykynää. Mikään ei saa muuttua, sillä näin pääsen heti sisään tekstin maailmaan eikä virittäytymiseen mene aikaa, jota ei tällä hetkellä ole pois heitettäväksi.

Perjantaina meinasi tulla kriisi, kun joku oli jo ehtinyt valloittaa kirjoitusnurkkani, vaikka olin paikalla kello 10, kun kirjasto aukesi. Pöytiä liikuttelemalla pääsin kuitenkin noin puolen metrin päähän vakipaikastani. Mikä helpotus.

Olen iloinen, että kirjasto on alkanut tuntua oivalta työpaikalta, vaikka ensimmäisinä päivinä en ollut siitä yhtään varma. Kölnissä suositaan laatikkomaista betonirakennusta eikä pääkirjastokaan ole mikään kaunokainen. Kokolattiamatot ja ja matalat katot eivät luo tilan tuntua, vaikka neliöitä talossa riittää.

Olen alkanut tunnistaa kasvoja, jotka ilmestyvät taloon joka päivä. Vanha herrasmies kaipaa kirjastovirkailijan palveluita aina heti kymmeneltä, hieman resuisen oloinen kaveri taas roikkuu samalla nettikoneella joka aamupäivä.
Yhden päivän kirjoitin tässä.
Aluksi ärsytti sekin, että vessakäyntiä varten täytyy käydä näyttämässä vuosimaksullista kirjastokorttia virkailijalle, joka sitten vilauttaa paperilappua, jossa on sinivaloisen vessan pin-koodi. Koodi vaihtuu joka päivä, joten tämän saa toistaa - joka päivä. Kirjasto sijaitsee Kölnin keskustassa ja sen ympäristössä liikuskelee kaikenlaista sakkia, joten pin-koodilla pyritään rajaamaan se, ettei kirjastoon tule kuka tahansa. Toisaalta kirjoituspaikaltani näen lähes päivittäin, miten aukion eri kulmia käytetään pisuaarina.

Tärkeintä on kuitenkin, että tila on alkanut tuntua omalta ja kirjoittaminen sujuu. Minulla on mukana villasukat ja olen jopa uskaltanut kuljettaa työtilaan kahvia, koska olen nähnyt muidenkin tekevän niin. Kun ajatus tökkii, on hauska katsella rakennuksen sivustan aukiota ja ihmisiä, jotka kulkevat erilaisin kävelytyylein sen poikki. Välillä sen valtaavat lapset, välillä pulut, ja joskus voin lepuuttaa silmiä tukevassa punertavassa tiiliseinässä.

Joskus teen retkiä myös kirjaston alimpaan kerrokseen eli kellarissa sijaitsevalle lastenosastolle. Sieltä löytyy nykyään Hiljoja sekä suomeksi että saksaksi, mikä on hassua.

Ainoa ongelma kirjastossa on se, että minun täytyy aina silloin tällöin lukea tekstiäni ääneen. Lastenkirjan pitää sopia ääneen luettavaksi eli sen sanojen täytyy soljua. Tämän takia ja muutenkin olen miettinyt, että jos edessäni olisi pidempi kirjoituspätkä eikä vain miehen vanhempainvapaakuukausi, kaipaisin omaa työpöytää. Kirjasto on hyvä paikka, kun aikaa on käytettävissä vain muutamia viikkoja. Tulevaisuudessa alan ehkä etsiä pysyvämpää työtilaa, jossa voisi keitellä omat teet, puhua ääneen eikä tarvitsisi vaivata virkailijoita pissahädän takia.
Kyllä ei väsytä kuin ihan vähän.
Loppuun täytyy vielä todeta, miten ihanaa on aamulla lähteä kohti uutta kirjoituspäivää, vaikka vauva olisikin herätellyt yöllä tai liian aikaisin aamulla. Tästä täytyy kirjoittaa oma postauksensa, mutta kuluva kuukausi on tehnyt hyvää - eikä vauvakaan tunnu pahasti kriiseilevän.

Lue myös:
Sunday, 12 January 2020

Kestovaipat ovat mainettaan helpommat

Minut tuntevat tietävät, että olen pieni maailmanparantaja, joka pyrkii välttämään turhaa roskaamista ja jota jo raskausaikana mietitytti vaippa-asia. Jos vauva käyttää vaippoja parivuotiaaksi noin 4-6 kappaletta päivässä, se tarkoittaa tuhansia kappaleita muovijätettä, joka ei poistu ikinä minnekään, ellei sitten päädy jätteenpolttolaitokselle.

Siskoni suosi aikoinaan kestovaippoja lapsillaan, mutta suhtauduin niihin silti hyvin skeptisesti. Vaikka luontoa säästyisikin, en tiedä, haluanko haisevia vaippakasoja kylpyhuoneen nurkkaan seisomaan. Pissavaippa vielä menee, mutta mites ne kakat pestään? Voivatko vaipat edes olla vuotamatta ja miten niiden kanssa eletään, jos ollaan pitkä päivä pois kotoa?

Päätin kuitenkin voittaa ennakkoluuloni ja kokeilla. En tehnyt mitään ehdotonta päätöstä siirtyä käyttämään vain kestovaippoja. Perin muutamalta tutulta äitiyspakkauksen mukana tulleet kestovaipat ja sain blogini kautta muutamia, joten aloitin kokeilun pienestä. Pian olin kuitenkin jo selaamassa nettikirppareita ja ostamassa hyväkuntoisia käytettyjä tai uusia mutta käyttämättä jääneitä vaippoja. Myös vaippojen imuja löytyy hyvin käytettyinä, mutta olen ostanut muutamia bambuimuja uusina. Vaippavarastolleni ei siis ole tullut juurikaan hintaa, ja aion myydä hyväkuntoisimmat eteenpäin, kun emme niitä enää tarvitse.

Yllätin itseni innostumalla kestovaippailusta. Minä suorastaan hurahdin siihen. Moni kaveri sanoi, että on liian laiska pesurumbaan ja vaippojen taitteluun. Minusta taas tuntuu, että päiviini mahtuu pientä puuhaa eikä kestovaipoissa oikeasti ole hommaa. Pesen vaippoja noin joka kolmas ilta, ja yön aikana nopeimmat kuivuvat valmiiksi. Ja tiedättekö mitä? Kestovaipat eivät edes haise tai eivät ainakaan yhtään enempään kuin kertakäyttövaippojen roskis. Käytämme kertiksi öisin.

Ne kakatkin saa usein pudotettua suoraan wc-pönttöön, sillä käytän apuna bambukuivaliinoja. Siistit liinat voi laittaa pesukoneeseen, kakkaiset vetää alas pöntöstä. Helppoa ja siistiä. Saksassa ei ole käsisuihkuja, mutta Suomessa nekin helpottavat vaipan putsaamista pönttöön.

Kestovaipat ovat myös osoittautuneet tukevammiksi kuin odotin, sillä kertakäyttövaippakin voi vuotaa. Tykkään erityisesti taskuvaipoista, jotka kuivuvat AIO-vaippoja nopeammin. Viimeisten viikkojen aikana vuotoja on yhtäkkiä tullut, ja huomasin, että puolivuotias tarvitsee vaippoihin enemmän täytettä. Lisäsin taskuvaippoihin lisäimuja, ja taas pärjätään oikein hyvin.

Minulla on hyvä fiilis aina, kun vauvan päällä on kestovaippa - jes, roskaa, luontoa ja varmaan rahaakin säästyy! Myös vauvan iho tuntuu tykkäävän, sillä hänellä ei ole koskaan ollut ongelmia vaippa-alueella.

Olen viimeisten kuukausien aikana kokeillut useampiakin vaippoja, ja meillä on niitä värikäs kokoelma. Tässä kokemuksia eri merkkien vaipoista, olkaapa hyvät.

Myllymuksut aio -vaipat (aloitusvaippa + 5-10 kg)
PLUSSAT
+ Helppo aloitusvaippa, koska selkeä purkaa ja kasata pesun jälkeen kun kaikki on mukana.
+ Klassinen norsukuosi
+ Kiva, selkeä ja simppeli vaippa.
+ Hyvä imukyky, mutta isomman koon vaippa kaipaa jossain vaiheessa lisäimuja.

MIINUKSET
- Aloitusvaippa jäi pieneksi seitsenviikkoisena eli miinusta lyhyestä käyttöiästä.
- Hitaita kuivumaan, koska kangasta on paljon.
- Vaalea sisäkangas värjääntyy helposti. Sappisaippua ja aurinkokylpy onneksi auttavat.

Myllymuksut on kotimainen kankaisiin, kestovaippoihin, äitiysvaatteisiin ja kestotuotteisiin keskittyvä yritys, joka postittaa myös ulkomaille. 

(Ensivaippa saatu Myllymuksusta blogin kautta, isommat vaipat tuttavien äitiyspakkauksista.)

MannaMaa Tasku-Manna (M)
+ Kapean vauva ihannevaippa eli yksi meidän suosikkivaipoista.
+ Monipuolinen tarroitus mahdollistaa sen, että vaippa kasvaa vauvan mukana.
+ Värikäs ja todella hyväpintainen vaipan sisäkangas. Nämä vaipat pysyvät siisteinä ja on helppo putsata.
+ Vaipan imu tulee ruskealla autokuosilla eikä ole valkoinen, kuten niin usein. Todella hyvä imu, joka kolminkertaiseksi taiteltuna pitää isommankin vauvan kuivana.

- Retrokuosi ei ehkä ole kaikkien suosikki.
- Tarrat saattavat löystyä kovassa käytössä ja pesussa.

Lempi-taskuvaippa (M)

Tähän sopii kaikki MannaMaa-vaipasta kirjoittamani. Malli on myös hyvä eikä vaippa ole kertaakaan falskannut. Värikäs kangas piristää, ja värillinen sisäkuosi estävät sisältöä vaikuttamasta vaipan väriin. Tästä ehdottoman iso plussa. Käytämme tätäkin vaippaa erittäin mielellämme.
Näitä molempia vaippoja valmistaa ja myy Minvilla, joka on ekologinen lastentarvikeliike. Heillä on valikoimissa monia kestotuotteita, kuten kestositeitä ja imetyssuojia. Voin suositella!

(Lempi- ja MannaMaa -vaipat saatu Minnvillasta blogin kautta.)

Imsevimse (taskuvaippa)

Vauvan piti ensin kasvaa näihin vaippoihin, sillä muutaman ensimmäisen kerran ne falskasivat pahasti. Sittemmin näistä on tullut suosikkeja.
+ Vaipan keskiosassa pieni muoviosa, joka suojaa hyvin ohi- ja ylivuodoilta.
+ Mahdollisuus erilaisiin napituksiin eli vaipan saa muokattua tarvittavan kokoiseksi ja kasvaa lapsen mukana.
+ Vaipan mukana tullut bambuimu on hyvä.

- Vaippa on kauttaaltaan valkoinen. Siis valkoinen. Vauvanvaippa. Värjäymiltä ei voi välttyä.
- Bambuimu kuivuu pesun jälkeen hitaasti.

Littles & Bloomz (taskuvaippa)
Erilaisia vaippoja kokeiltuani tulin siihen tulokseen, että tykkään Littles & Bloomzin vaipoista, joita saa Saksasta helposti. Olenkin haalinut niitä meille nettikirppareilta. Nämä olivat kuitenkin ensimmäiset vaipat, jotka menettivät imukykynsä mutta toimivat lisäimujen kanssa jälleen erinomaisesti.
+ Malli sopii kapealle lapselle ja vaipan monipuolinen napitus takaa pitkän käyttöiän.
+ Hauskat kuosit, joissa riittää valinnanvaraa.
+ Imut kuivuvat nopeasti. Kun ne on illalla pessyt, saa vaipan aamulla jo päälle.
+ Näitä pyörii Saksan markkinoilla paljon ja löytyy nettikirppareilta hyvin.

- Sisäkuosi on valkoinen, ja siihen tulee väkisinkin tahroja, vaikka kuinka putsaisi.
- Tarvitsee pian lisäimuja, sillä vaipan mukana tulee vain yksi yksinkertainen imu.
Lisäksi meillä on muutamia yksittäisvaippoja erinäisiltä valmistajilta sekä sekalainen kokoelma vaippojen imuja. Näillä on pärjätty hyvin, ja tästä aion siirtyä kohti pottailua, kunhan vauva oppii istumaan. Kestovaipoista on kuulemma helpompi oppia potalle kuin muoveista tai ainakin siirtymää haluaa kokeilla aikaisemmin, olen kuullut.

Onko sinulla kokemuksia kestovaipoista? Mikä malli tai merkki on suosikkisi?
Thursday, 9 January 2020

Puolivuotias vauva ei nuku vaan hulisee

Meidän vauva on huomenna jo puolivuotias. Siis k-u-u-s-i kuukautta. Se tarkoittaa, että vauvavuotta on enää puolet jäljellä. Ajatus on ihana eikä vähintään siksi, että usein kuulee vuoden ikäisten nukkuvan yöt jo suurin piirtein kunnolla.

Tuo ajatus on johtotähteni, sillä meillä ei tällä hetkellä nukuta kovin hyvin

Nukkuminen oli teema, josta puhuimme miehen kanssa raskausaikana usein. Tarvitsemme molemmat paljon unta emmekä ole parhaimmillamme väsyneinä. Minut on kuitenkin yllättänyt positiivisesti se, miten vähälläkin unella pärjään. Olen koko syksyn toitottanut, miten hyvin olen tullut toimeen rikkonaisten öiden kanssa. Asia on helpottanut myös se, että olen aamuihminen, joten minun ei ole vaikeuksia nousta aamuisin olohuoneeseen viihdyttämään vauvaa.

Toki siis näin siinä tapauksessa, että olen saanut yöllä nukkua edes jonkun verran syvää unta.  Eikä aina olisi niin pimeää kuin nyt. Valitettavasti uni on viime aikoina jäänyt haaveeksi, ja voin rehellisesti tunnustaa, että väsyttää. 
Olen periaatteessa sitä mieltä, että lapsen tulee nukkua omassa sängyssään. Sairaalassa kuitenkin painotettiin sitä, ettei pienen vauvan tarvitse pärjätä yksin vaan hän saa mielellään nukkua vanhempien vieressä. Toivo tuntuu nukkuvan edelleen parhaiten kainalossa, mutta yritän saada hänet siirtymään omaan sänkyynsä myös yöllä. Tottumuksien muuttaminen on hankalaa ja olenkin nyt vähän löysännyt petikuria. Juuri tällä hetkellä hän ei tule toimeen itsensä ja maailman kanssa, joten muutokset eivät ole hyväksi.

Mies nukkuu monina öinä työhuoneessa, koska töiden takia on pakko saada tarpeeksi unta eikä tulla herätetyksi parin tunnin välein. On toki niitäkin öitä, joiden jälkeen mies kysyy, imetinkö lainkaan, sillä hän ei huomannut mitään. Viimeisen viikon ajan yöt ovat keskeytyneet niin kovaäänisesti ja sängyssä on ollut sellainen nuhjaaja, että naapuritkin ovat heränneet.

Joskus mies ottaa aamuaktiivisen vauvan hoteisiinsa, ja minä saan nukkua vähän edes aamun tunteina.
Toivo nukkui syksyn heräillen öisin 2-4 tunnin välein. Yleensä yössä oli yksi pidempi jakso ja aamulla uni saattoi venyä lähemmäs seitsemää. Joulukuussa olimme kaikki flunssassa ja jo silloin yörytmi alkoi tihentyä. Joulureissun yöt olivat vieraassa paikassa katastrofaalisia, ja viimeisen viikon ajan ei kotonakaan ole nukuttu hyvin.

Asia on nimittäin niin, että nuori herra on päättänyt olla haluamatta nukahtaa iltaisin. Venkoilun jälkeen olen tajunnut, miten helpolla olemme viime kuukaudet päässeet. Yhtenä iltana nukahtamiseen meni lähes kaksi tuntia. Vauva torkahti lopulta kantoreppuun, mistä siirsimme hänet omaan sänkyyn. Positiivista oli se, että Toivo nukkui nukahtamisensa jälkeen neljä tuntia putkeen. Sen jälkeen tissiteltiinkin puolihereillä pitkään ja loppuyö meni tunnin sykleissä niin, että ehdin aina nähdä uutta unta, kun minut taas potkittiin hereille.

Ja kun yö on ollut huono, päivällä ei voi odottaa hyväntuulista vauvaseuraa.

Eilen päätimme jättää iltapuuron väliin ja antaa vauvan juoda pulloa ennen nukkuma-aikaa, kuten ennen. Kokeilimme myös aikaisempaa nukkumaanmenoaikaa. Lopputulos: vauva nukahti huutamatta klo 19.10. Yö menikin hyvin noin klo 02 asti, mutta siitä eteenpäin oli yhtä sirkusta ja klo 05 vauva päätti, että itse asiassa nukkuminen on ylipäänsä turhaa. Jonkun pätkän vielä torkahdimme, mutta aika vähiin uni taas jäi.
Onneksi olen tähän mennessä jo oppinut, että kaikki on kausittaista, ja tämäkin vaihe mennee ohi. Hieman kyllä masennuin, kun satuin lukemaan, että puolivuotias vauva pärjää jo yön ilman syömistä ja saattaa nukkua jopa 7-8 tuntia putkeen. In my dreams.

No niin, valittaminen sikseen. On nimittäin myös totta, että Toivo tuntuu oppivan joka päivä jotain uutta. Ryömiminen on vain ajan kysymys, kädet tutkivat ympäristöään jatkuvasti tarkemmin eikä pyykkiteline ole enää turvassa. Ei siis mikään ihme, että nyt ei ole muiden muutosten aika ja kaikkea uutta täytyy sulatella öisin.

Miten teillä ovat vauvat nukkuneet tai nukkuvat?
Friday, 3 January 2020

Täydellinen päivä vauvan kanssa

Minä en ole vauvaihminen. Tiesin sen jo raskausaikana, sillä olen aina sanonut, että ottaisin mielelläni saman tien parivuotiaan ja jossain määrin itseohjautuvan enkä pientä avutonta nyyttiä. Toki täytyy myöntää, että on mielenkiintoista seurata läheltä ihmistaimen kasvua ja kehitystä, mihin liittyy paljon iloa mutta myös muita tunteita.

Meillä on nukuttu koko joulukuu huonosti ja sairastettu myös. Lapsella on menossa yöhulinoita vaativa kasvuvaihe, ja olen huomannut, miten väsymykseni rajat lähenevät. Joku kommentoi kerran, että pikkulapsivaihe oli hänelle elämän parasta aikaa, mutta minulle ehdottomasti ei. Koitan olla kokematta tästä huonoa omaatuntoa, sillä eihän se vauva vika ole, että äiti kaipaisi muutakin kuin vaipanvaihtoa.

Juuri kun aamulla on taas herätetty kesken unien ja laskenut kiukkuisessa mielessään päivät miehen vanhempainvapaan alkuun (tasan viikko!), tuleekin yllättäen todella kiva päivä. Tällainen.

Yöhulinoinnin väsyttämä vauva on kärttyinen, joten laitan hänet aikaisin päiväunille. Hän nukahtaa vaunukoppaan klo 9.23. Alan ensin siivota keittiötä, mutta totean, että kotihommia voi tehdä vauvankin kanssa, mitä jos joskus vain olisin. Niinpä vetäydyn sohvalle lukemaan hiljattain löytämääni Mika Waltarin tekstiä Ihmisen ääni-sarjaan.

20-luvun Pariisi vie ajatukset muualle, kunnes alan valmistella joogaan lähtöä. Päätän laittaa itseni valmiiksi ennen kuin vauva herää ja järjestän samalla pyykit. Joogaan lähtö lähenee, mutta vauva ei osoita heräämisen merkkejä. Pakkaan kaiken mukaan ja lähden ulos.

Vauva herää matkalla joogaan klo 10.55 ja on erittäin hyväntuulinen. Äitiysjoogassa on talven kävijäennätys ja hieman jännittää, miten vauva viihtyy. Tänään kaikki kuitenkin sujuu. Joudun imettämään kerran, mutta muuten poikanen leikkii viltin päällä, naureskelee liikkeilleni ja flirttailee muille joogaajille. Tunnin jälkeen äiti puhkuu treenin jälkeistä tyytyväisyyttä ja vauva seuran tuomaa iloa. 

Kotona odottaa miellyttävä yllätys, sillä papa on ilmestynyt tekemään home officea. Työpaikalla on internetkatkos, joten töitä saa edistettyä paremmin muualla. Vauva lusikoi lounaaksi kyssäkaalia, me vanhemmat pastaa ja sitten onkin taas päiväunien aika. Vauva nukkuu melkein kaksi tuntia. Minä torkun tunnin mukana, ja sitten aloitan viikkosiivouksen. Saan tehdä sen kerrankin perusteellisesti, sillä mies ottaa hoitovuoron vauvan herättyä.
Koska olen päivän aikana saanut toteuttaa omia juttuja, illansuussa on mukava leikittää vauvaa olohuoneessa hyvää musiikkia kuunnellen. Tänään ei tarvinnut edes tehdä ruokaa vaan syötiin eilisiä, joten sekin helpotti päivää.

Sekään ei onnistu laskemaan hyvää fiilistä, että vauva huutaa nukahtaessaan vartin. Hän kuitenkin suostuu lopulta nukahtamaan omaan sänkyynsä. Rasti seinään.

Paljastan miehelle aamun negatiiviset ajatukseni ja ihmettelen, miten päivästä tulikin niin mainio. Täydellisen päivän takana taitaa siis olla sopiva annos liikuntaa ja sosiaalisuutta, mutta myös pitkiä päiväunia ja niiden tuomaa rauhaa ja hyvää tuulta. Jos kaikki päivät olisivat tällaisia, mikä olisi vauvan kanssa ollessa. Myönnän, on luksusta saada olla kotona ja viettää aikaa vauvan kanssa, mutta  uuteen rooliin ja elämänvaiheeseen tottuminen on vielä kesken.

Nyt laitan sormet ja varpaat ristiin ja toivon rauhallista yötä.
Wednesday, 1 January 2020

2010-luku oli seikkailua, rakkautta ja uutta elämää

Lokakuussa 2019
Moni on listannut viime päivinä facebookiin viimeisen vuosikymmenen parhaat palat. Tykkään kirjoittaa joten päätin tehdä vähän pidemmän listauksen tänne blogin puolelle. Tiivistettynä voisi todeta, että viimeinen vuosikymmenen on ollut aikuiselämäni parasta aikaa täynnä kuplivia seikkailua ja uusia näköaloja elämään.

2010 

Aloitin vuosikymmenen asumalla pienessä yksiössä Lahden keskustassa ja työskentelemällä lukion äidinkielenopettajana. Paljon muuta en sinä keväänä sitten tehnytkään, koska vastasin mm. ylioppilaskirjoituksista ja istuin kaikki viikonloput korjauspinon kanssa kotona. Tiesin kuitenkin, että olen lähdössä pian Saksaan, joten rankka työjakso olisi tosiaan vain jakso.

Lensin uuteen elämääni Hampuriin 1.10. Matka oli seikkailullinen ja matkatavarat löysivät uuteen kotiin vasta seuraavana päivänä, mutta olin täynnä intoa ja uteliaisuutta. Loppusyksy sujui työharjoittelussa yliopistolla, saksan kurssilla ja uuden kämppiksen kanssa St Paulin jalkapallopelejä seuraten.

Aloin pitää tätä blogia pian uuteen kotiin asettumisen jälkeen, mutta niitä vanhimpia tekstejä en enää esittelisi missään. Kirjoitin myös talven aikana useita kolumneja sanomalehtiin ja suoritin luovan kirjoittamisen itseopiskelukurssia verkossa.

2011

Mainzissa vuonna 2011
Viiden kuukauden seikkailuksi tarkoitettu Saksan matka osoitti pitenemisen merkkejä, kun sain alkuvuodesta työpaikan Kölnistä. Oli sääli jättää Hampuri mutta samalla toki hienoa, ettei tarvinnut heti palata Suomeen. Lähdin Saksaan tavallaan miehen perässä, mutta vuosien etäsuhde kariutui omaan mahdottomuuteensa, mikä oli hyvä niin.

Kölnissä jatkoin saksan opiskelua ja löysin taas mahtavan kämppiksen enkä kärsinyt yksinäisyydestä.  Vanhempani toivat viimeisetkin kirjalaatikkoni ja keittiötavarani Suomesta eikä sinne jäänyt odottamaan mitään. Uusi työ oli mielenkiintoista, mutta syksy meni kriiseillessä.

2012

En muista tältä vuodelta montaakaan asiaa mutta ainakin sen, että täytin 30 vuotta ja juhlin sitä viikon verran sekä Suomessa että Saksassa. Senkin muistan, että näin näin tulevan aviomieheni ensimmäisen kerran syyskuussa, vaikka jouduinkin jahtaamaan häntä puoli vuotta ennen ensitreffejä. Vuoteen mahtui myös mukavia viikonloppureissuja, lukuisia luettuja kirjoja, paljon meininkiä ja vakiintuvia ystävyyssuhteita.
Turun Ilmiö-festareilla 2012
2013

Ajattelin alkuvuonna, että paluu Suomeen on todennäköisesti edessä. Vietin kuukauden reppureissaten Thaimaassa, minkä jälkeen elämä sai nopeasti yllättäviä käänteitä.

Kollegani ilmoitti olevansa jälleen raskaana ja kysyi, voisinko jäädä sijaistamaan seuraavankin äitiysloman. Olin jo etukäteen miettinyt, että jos jään vielä Saksaan, muutan taas omaan kämppään. Kämppiksistä on ollut suuri apu kotiutuessa uuteen maahan ja kieleen, mutta jossain vaiheessa aloin kaivata taas omaa rauhaa. Miehen kanssa olimme edenneet facebook-kirjoitteluun ja päätimme tavata. Pidämme ensimmäisiä treffejä vuosipäivänä, koska kaikki oli heti selvää. 

Loppuvuoden asuin yksiössä, pussailin miehen kanssa ja tein täyttä työviikkoa yliopistolla.

2014

Valitettavasti kerrostalon ylimmän kerroksen asunnossani oli talven yli lämmitysongemia ja myös hometta, jota ei koskaan kunnolla tutkittu. Olin koko ajan flunssassa tai vatsavaivoissa ja muutin alle vuoden jälkeen seuraavaan kotiin. Se oli ihana pikkukaksio myöskin talon ylimmässä kerroksesta, mutta sieltäkin paljastui lopulta vuotava katto ja vielä suurempi homeongelma kuin edellisestä kämpästä. 

Ojasta allikkoon siis.

Vuoteen mahtuu myös eräät ikimuistoiset lounastreffit argentiilanalaisen ystävän kanssa. Hän halusi alkaa tehdä luovempaa työtä ja kysyi, olisiko minulla jotain tekstiä, jonka hän voisi kuvittaa. Syntyi ensimmäinen yhteinen tuotoksemme. Morsiamen ilmalento -nimellä netissä julkaistu satu oli alku eikä paluuta enää ollut. Ystävä on sittemmin pitänyt useita näyttelyitä, tekee säännöllisesti kuvituksia lehtiin ja vuoden sisällä julkaistaan yhteinen kuvakirjamme ihan virallisen kustantamon kautta.  

2015

Kirjoitin vuoden 2015 vuoden lopussa facebookiin, että on ollut niin mieletön vuosi, että sitä on varmasti tulevien vaikea ylittää. Nyt voin todeta, että jokainen vuosi sen jälkeen on ollut omalla tavallaan vieläkin mahtavampi.

Kun asunnostani löytyi vesivahinko, ehdotin miehelle yhteisen asunnon etsimistä. Kölnissä on asuntopula ja olimme varautuneet kuukausien projektiin. Ehdimme etsiä kaksi viikkoa, kun allekirjoitimme unelmakodin vuokrasopimuksen. Yhteenmuutto jännitti ja siihen liittyi monenlaista stressiä. Edellinen vuokranantajani osoittautui erittäin hankalaksi, ja miehellä taas tuli isoja muutoksia töissä, joten olimme kuin kaksi seinästä toiseen kimpoilevaa stressipalloa. 

Ensimmäinen satukokeilu johti seuraaviin ja sain vuoden aikana julki lisää lastenkirjatekstejä, mm. Reviiri-antologiassa. Kirjoittaminen alkoi houkutella entistä enemmän ja viedä vapaa-aikaa, sillä hakeuduin luovan kirjoittamisen verkkokurssille. Aloin kirjoittaa lukuja johonkin, josta alkoi muodostui runko ensimmäiselle Hilja-kirjalle.

Vuoteen mahtui myös kaksi erityistä matkaa. Kävin huhtikuun alussa moikkaamassa ystäviä New Havenissä ja vietin mielenkiintoisia päiviä New Yorkissa. Kesällä taas matkustimme miehen kanssa ystävien häihin Argentiinaan ja matkasimme yöbusseilla tuota mielenkiintoista maata ristiin rastiin.

2016

Kaksi työntäyteisen ja mielenkiintoisen vuoden keskeisintä asiaa: häät ja kustannussopimus. Kolmantena täytyy mainita minulle tärkeän ja läheisen vaarin poismeno.
Vuorokausi häiden jälkeen
2017

Vuonna 2017 tapahtui paljon ja Isoja Asioita.

Jo jonkin aikaa käynnissä ollut vauvaprojekti johti viimein ensimmäiseen positiiviseen raskaustestiin, joka kuukauden ihmettelyn jälkeen osoittautui keskenmenoksi. Oli kuitenkin positiivista tietää, että raskautuminen on mahdollista ja se loi uskoa ja toi lohtua, vaikka asia alkoi loppuvuodesta taas kiristää mieltä. 

Alkuvuosi oli jännittävää aikaa, kun esikoiskirjaa saatettiin valmiiksi, ja elokuussa se vihdoin putkahti painokoneista. Voin ikuisesti muistaa hetken ja riemun, kun avasin kirjalaatikon ja hiplasin painotuoretta kirjaa. Olin käyttänyt odotusajan kirjoittamalla sarjalle jatkoa, joten toinen julkaisu seurasi pian perässä.

Esikoiskirjailijasyksyä varjosti kuitenkin miehen epäonninen lomareissu Jordaniaan. En ole siitä juuri huudellut, mutta koin samaan aikaan sekä elämäni ensimmäiset kirjamessut kirjailijana että nukuin unilääkkeillä stressitilan vuoksi. Onneksi kaikesta selvittiin, ja nyt tuo aika tuntuu enää absurdilta muistolta.

2018

Lastenkirjailijuus toi elämääni niin paljon uusia ihmisiä, mahdollisuuksia ja näköaloja, että vauvaprojekti siirtyi sivummalle. Hilja täytti kalenterini ja mieleni ja kirjailijuus osoittautui identiteetiksi ja elämäntavaksi, johon todella haluan pyrkiä.

Vietin maaliskuun kirjailijaresidenssissä Sysmässä, ja tuo aika piirtyy edelleen mieleeni yhtenä elämäni onnellisimmista kuukausista. Suomen talvi tarjosi parastaan ja oli mahtavaa upppoutua kuukaudeksi tekemään sitä, mikä saa minut onnellisimmaksi eli kirjoittamaan. 
Toisen kirjan julkkarit ja luminen Suomi
Sain kesällä toisen keskenmenon, minkä jälkeen alettiin etsiä syitä ja apukeinoja. Olin kuitenkin jo pisteessä, jossa totesin, ettei onnellisuuteni riipu lapsesta vaan elämällä on tarjota paljon muutakin. Parisuhteen kannalta oli kuitenkin hyvä, että testitikku näytti marraskuussa vahvaa plussaa, sillä uudet kirjailijuuden myötä tulleet kuviot ja ajatukset veivät erilleen.

Loppuvuosi sisälsi yösyömisiä, rauhallisia viikonloppuja ja paljon kotona oloa. Tuntui, että juuri nyt oli oikea aika ja olin kiitollinen, että sain kokea kaiken, mitä vuoteen oli mahtunut.

2019

En olisi vuosikymmenen alkaessa osannut ikinä ennustaa, millaiseen tilanteeseen se päättyy: Minusta tuli äiti ja minut hyväksyttiin Suomen kirjailijaliiton jäseneksi eli nyt olen ihan oikeasti Kirjailija. Molemmat ovat asioita, joista en kymmenen vuotta sitten haaveillut tai joita en ollut ylipäänsä koskaan edes ajatellut.

Jokainen kulunut vuosi on ollut toinen toistaan mielenkiintoisempi ja mahtavampi, mutta nyt toivon, että elämä pysyisi edes hetken sellaisena kuin se tällä hetkellä on.

Uusi alkanut vuosikymmen tulee varmasti olemaan tapahtumarikas, koska minä nyt vain tykkään tehdä ja touhuta, mutta luulen, ettei suuria muutoksia ole tiedossa. Koskaanhan ei voi tietää, mutta uskoisin, että nyt on perustettu pysyvä parisuhde ja sitä kautta oma perhe. Toivon, että urani kirjailijana on vasta alkutekijöissään ja saan jatkaa tällä uudella tiellä. Saksa ja Köln pysynevät edelleenkin asuinpaikkana, ja tämä blogikin aloittanee syksyllä jo toisen vuosikymmenensä.

Hyvää uutta vuotta ja samalla uutta vuosikymmentä kaikille lukijoille!
Tuokoon se terveyttä, iloa, hyviä hetkiä ja seikkailuja, avoimuutta ja armollisuutta.