Thursday, 4 June 2020

Ulkosuomalaiset kirjailijat 28: Heli Galliano

Otava: Arto Wiikari
1. Kuka olet ja mitä teet? 

Olen Heli Galliano, 50-vuotias kirjailija, ja asun Italiassa. Muutin tänne heti sen jälkeen, kun valmistuin yliopistosta, jossa opiskelin sosiaaliantropologiaa. Olen toiminut teknisenä kääntäjänä aina siitä lähtien, kun muutin Italiaan - eli vuodesta 1996. Aiemmin työskentelin alaisena käännöstoimistossa, mutta työpaikan supistettua toimintaansa jäin työttömäksi ja ryhdyin freelanceriksi. Pari vuotta ennen sitä olin aloittanut myös kirjailijana.

Perheeseeni kuuluu aviomieheni Rodrigo ja kaksi lasta: 22-vuotias tyttäreni Janita ja 20-vuotias poikani Julian. Janita meni naimisiin jo 18-vuotiaana, ja hänellä on 1-vuotias poika Jago, joten olen myös mummo. Koska tyttäreni on tehnyt tänä vuonna osa-aikaista työtä ja opiskelee samalla myös psykologiaa, toimin usein lapsenvahtina. Poikani Julian sen sijaan opiskelee Helsingin yliopistossa matematiikkaa. Minulla on myös Pegaso-niminen sekarotuinen paimenkoira.

2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?

Mieheni on italialainen, tarkemmin sanottuna napolilainen. Vuonna 1996 vielä seurustelimme ja maltoimme tuskin odottaa, että pääsemme asumaan yhteen. Mieheni oli aikaisemmin, ennen Suomen liittymistä EU:hun, yrittänyt saada Suomesta oleskelulupaa, mutta hänelle ei myönnetty sitä. Tuossa vaiheessa hän oli sitten jo löytänyt opiskelujensa ohella työpaikan Modenasta ja tänne minäkin päädyin.
Nyt se tuntuu kohtalolta. En tiennyt tuossa vaiheessa tietenkään, että Modena oli 1500-luvulla Italian protestanttisin kaupunki. Asuimme useissa asunnoissa ensin Modenassa ja sitten maaseudulla sen ulkopuolella ja tietämättäni seurasin kirjoissani kuvailemani Castelvetron perheen jalanjälkiä. Nykyään asumme omakotitalossa, joka sijaitsee vanhan kartanon mailla. Kartano kuului protestanttisille Castelvetroille ja toimi välillä piilopaikkana inkvisitiolta. 

3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.

Italia on jakautunut maakuntiin, jotka ovat hyvin erilaisia, varsinkin Pohjois- ja Etelä-Italian välillä on suuria eroja. Siksi ihmisten mielikuva maasta saattaa poiketa hyvin paljon totuudesta. Välittömät, auttavaiset ja hyvin puheliaat tulevat yleensä etelämmästä. Esim. täällä Modenan alueella ihmisten käytös on etäisempää eikä ulkopuolisia päästetä kovin helposti lähelle. Jos autosta puhkeaa kumi, on turha odottaa apua ennen kuin paikalle osuu joku eteläitalialainen. 😊 Ei tietenkään saa yleistää ja Pohjois-Italiassakin alueiden välillä on suuria eroavaisuuksia. Yleisesti ottaen ihmiset puhuvat vaivatta tuntemattomien kanssa ja täysin vierasta vastaantulijaa tervehditään. Italiassa ihmisiä on vähän joka lähtöön, mikä on hyvä asia.

Asioiden hoito on joskus vaikeaa, sillä virkailijoiden asiantuntemus on hyvin vaihtelevaa. Et koskaan tiedä, voitko luottaa saamaasi tietoon. Se tekee elämästä välillä uuvuttavaa. Epärehellisiä ihmisiä ja rikollisuutta on enemmän kuin Suomessa, ja myös meidän talossamme ikkunoiden edessä on kalterit.

Italiassa terveydenhoito sen sijaan toimii todella hyvin, sillä jokaisella on omalääkäri, lapsilla oma lastenlääkäri ja tarvittaessa päivystävä lääkäri tulee kotikäynnillekin. Sairaalat ovat maksuttomia ja lääkkeistä saatava paikallinen KELA-vähennys on huomattava. 

Täällä myös aistii aivan eri tavalla historian läsnäolon - käytännössä voisin löytää antiikin roomalaisten aikaisia esineitä omasta puutarhastani, sillä kotitiemmekin on tehty roomalaisten tien päälle. Vanhoja 1500-ja 1600-luvulla rakennettuja taloja on kaikkialla. 
Aivan oma erityinen ihastelun kohteeni ovat hedelmät ja vihannekset, jotka ovat aina tuoreita ja kotimaisia.

4. Miten sinusta tuli kirjailija?

Olen kokenut itseni kirjailijaksi lapsesta lähtien. Ehkä se johtuu siitä, että minulle luettiin aina paljon. Aloinkin kirjoittaa tarinoita ja runoja heti, kun opin kirjoittamaan. Lukion jälkeen kävin Räisälän kansanopiston kirjoittajalinjan ja aloitin yliopistossa yleisen kirjallisuustieteen opinnoilla. Pidin sitä kuitenkin liian teoreettisena ja päädyin vaihtamaan pääainetta. Vaihdon taustalla oli ajatus ryhtyä ennemmin tai myöhemmin kirjailijaksi, mihin uskoin sosiaaliantrologian ihmisläheisenä tieteenalana antavan hyvät eväät. 

Aivan oikeaksi kirjailijaksi ryhdyin kuitenkin ”sattuman” kautta eli ensimmäisen romaanini aihe tipahti taivaasta. Talomme sähkölinjan päälle sattui kaatumaan puu, joka sijaitsi läheisen kartanon tontilla. Otimme yhteyttä kartanon omistajaan, yli 90-vuotiaaseen mieheen, joka päätti tulla paikan päälle tutustumaan tilanteeseen. Täällä hän sitten kertoi minulle luterilaisen Ludovico Castelvetron rakennuttaman kartanon tarinan. Tulin uteliaaksi ja lähdin etsimään enemmän tietoja. Tutustuin Castelvetrojen ”kerettiläiseen” ja inkvisition vainoamaan perheeseen ja aloin keksiä tarinaa päässäni.

Pian sen jälkeen sain kuulla siskoltani Otavan historiallisen romaanin kirjoituskilpailusta, jonka sääntöjen mukaan romaanin tuli liittyä jollain tavoin Suomen historiaan. Muutin alkuperäistä suunnitelmaani, tutustuin Ruotsissakin asuneeseen Giacomo Castelvetroon ja kehittelin juonen hänen ympärilleen, vaikka varsinainen päähenkilö on hänen veljentyttärensä. Virallisesti kirjailijan urani lähti liikkeelle siitä, kun tulin kilpailussa kolmanneksi ja allekirjoitin ensimmäisen romaanini  Kyyhkyn ja suden (Otava 2018), kustannussopimuksen. Sen jatko-osa, Lintutyttö, ilmestyi jo seuraavana vuonna. 
5. Mitä kirjoitat?

Kirjoitan historiallisia romaaneja, jotka sijoittuvat sekä Italiaan että Suomeen - seuraava kirjani myös Englantiin. Mukana on runsaasti oikeita historiallisia henkilöitä ja tapahtumia. Romaaneissa tapahtuu paljon ja juonikuvioita on useita. Jokaisessa kirjassa on oma mysteerinsä, johon liittyy vakoilukuvioita, salaperäisiä kirjoja, merkittäviä henkilöitä tms., ja tältä osin ne lähestyvät historiallista trilleriä.

Käsittelen historiallisia henkilöitä, joita monet eivät tunne, mutta jotka olivat aikaansa edellä ja toimivat usein hovissa ja joskus myös yhteistyössä tunnettujen historian henkilöiden kanssa. Tästä hyvänä esimerkkinä Giacomo Castelvetro. Seuraavassa kirjassani esittelen miehen, jonka ”ansioluettelo” on todella vaikuttava. Hänkään ei ole monelle tuttu, mutta hän varmasti ansaitsisi paljon enemmän huomiota.

Kirjoissani on myös enteitä, aaveita ja yliluonnollisia kokemuksia sekä romantiikkaa, joka kehittyy aina päähenkilön tilanteen mukaan. 

6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?

Kirjoitan paljon Italiasta eli se näkyy tekstissä hyvin suoraan. Minun on helppo hankkia tietoja, jotka eivät ehkä olisi muualla asuvan ulottuvilla. Ensimmäisen kirjani juoni myös kertoo ulkomailla asumisesta, sillä päähenkilö päätyy Italiasta Suomeen. Italian renessanssiaika oli hyvin hedelmällistä, ja olen saanut tilaisuuden löytää kirjoihini henkilöitä, joihin tuskin olisin muuten tutustunut.

Uskoisin, että ulkomailla asuminen antaa erilaisia näkökulmia myös Suomen osalta. Olen lisäksi saanut vaikutteita italialaisista historiallisista trillereistä, joista kaikkia ei ole käännetty suomeksi. Yleensäkin uskoisin kirjojeni olevan hieman erilaisia kaikkine tapahtumineen ja juonenkäänteineen juuri siksi, että asun ulkomailla.

7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?

Kirjat syntyvät päässäni jo paljon ennen kuin ne pääsevät paperille. Kehittelen tarinoita esim. käyttäessäni koiraa ulkona tai kuntoillessani. Tapa on minulle oikeastaan ainoa mahdollinen, sillä minulla on aina ollut enemmän aikaa ajatella kuin kirjoittaa. En kirjoita paperille synopsista, vaan se on päässäni. 
Ennen kuin aloitan uutta romaania, teen pohjustavaa taustatutkimusta. Se koskee paikkaa, josta olen päättänyt kirjoittaa, mutta etsin samalla myös henkilöitä ja ideoita juonikuvioihin. Mietin, kuka historiallinen henkilö olisi riittävän kiinnostava romaaniini ja keihin muihin, ehkä jo minulle tuttuihin henkilöihin, hänellä oli kytköksiä. Romaanin kirjoitusprosessin aikana kirjoitan ja tutkin, tutkin ja kirjoitan. Syvennän kaiken aikaa jo löytämiäni tietoja, tilaan kirjoja netistä, luen artikkeleita, käyn arkistossa ja vierailen kuvailemissani paikoissa.

Rutiineja minulla on paljon. Jos jossain vaiheessa jumiudun eikä tarina etene, talvella sytytän kynttilät kylpyhuoneeseen, otan mukaani viinilasillisen, laitan Mozartin Requiemin soimaan ja menen kuumaan kylpyyn. Se toimii aina! Vaihtoehtoisesti saatan lähteä koiran kanssa kävelylle läheisen kartanon luokse. Joskus lainaan tyttäreni tai mieheni ajattelua. Kun kyse on yliluonnollisista tai romanttisista asioista, tyttärelläni on aina mahtavia vinkkejä. Jos joku trillerikuvio ei vain osu kohdalleen, apu löytyy mieheltäni. Pojaltani saatan saada uskomattomia vinkkejä historian osalta, sillä hän perehtyy hyvin syvällisesti aivan kaikkeen. 

8. Miten pidät yllä suomen kieltä vieraskielisessä ympäristössä?

Olen tehnyt käännöstöitä italiasta ja englannista suomeksi kaiken aikaa täällä asuessani. Voisi sanoa, että siksi kieli on kunnossa, mutta se ei pidä täysin paikkaansa. Valitettavasti tekniset käännökset köyhdyttävät kieltä, sillä niissä suositaan hyvin yksinkertaisia lauseita ja toistoa. Olen joutunut tekemään paljon töitä poistaakseni näitä maneereja. Kotiini tulee suomalainen aikakauslehti ja luen oikeastaan vain suomenkielisiä kirjoja - kiitos äitini saan paljon kirjoja lahjaksi. Poikkeuksena tästä ovat italialaisten kirjailijoiden teokset, jotka luen mieluummin alkuperäisellä kielellä.

Aiemmin puhuin vain suomea lasteni kanssa, ja he ovatkin kaksikielisiä. Nykyään yhteinen kielemme on muuttunut italiaksi, mutta uutena haasteena onkin lapsenlapseni, jolle minut on määrätty puhumaan vain suomea. Olen totta kai yhteydessä myös perheeseeni ja ystäviini Suomessa facebookin ja Skypen kautta, ja isäni soittaa aika usein ihan perinteisiä puheluita.

BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?

Kaipaan Suomesta valtavasti asioita, mutta ennen kaikkea puhdasta ilmaa ja luontoa, suomalaisia metsiä ja järviä, hiljaisuutta. Asun täälläkin maalla luonnon keskellä, mutta Italian maaseutu ei ole samanlainen kuin Suomessa. Taajamat ovat lähellä ja teitä kulkee ristiin rastiin. Asumme vielä hyvin saastuneella alueella ja saastesumut tavoittavat vaivatta myös maaseudun. Tällä hetkellä koronaviruksen aiheuttama karanteeniaika on toki laskenut saasteluvut alas. 

Kaipaan myös sitä, että voisin käyttää omaa kieltäni varsinkin asioita hoitaessani, ja kaipaan suomalaisia rehellisiä, luotettavia ja aidosti lämpimiä ihmisiä. Ikävöin myös piimää, ruisleipää, karjalanpiirakoita, mustikkapöperöä ja viiliä talkkunoiden kanssa.

Thursday, 28 May 2020

Edessä tuntematon tulevaisuus

Jäin vuosi sitten äitiyslomalle työpaikasta, jossa olin työskennellyt pätkäsopimuksin yli kahdeksan vuoden ajan. Sain hiljattain tietää, ettei työsopimustani jatketa enkä siis tule palaamaan siihen, mistä lähdin. Olin jollain tavalla varautunut tietoon ja silti en ollenkaan. Kävin viime viikolla tyhjentämässä työkoneeseen kertyneet henkilökohtaiset tiedostot ja hakemassa mölkky-pelini kotiin. Yksi aikakausi on saapunut päätökseensä, ja surutyö tulee vaatimaan aikaa.

Tätä kirjoittaessani en ole varma, mitä seuraavina vuosina tulee tapahtumaan ja millä hommaan puurot lapseni apinakuvioiselle lautaselle.

Onneksi en ole murehtivaa sorttia vaan tiedän, että asioilla on tapana järjestyä.

Sanoin miehellekin, että olen ajatellut nyt vuoden eteenpäin mutta älä kysy, mistä eläkkeeni tulee kertymään tai millä pojan opiskelukassaa sitten joskus tuetaan. Täysin tyhjän päälle en onneksi putoa, sillä olen varautunut tulevaan tekemällä töitä tänä keväänä vanhempainvapaan aikana.

Ostin viime viikolla uuden avaimenperän, jossa killuvat avaimet huoneistoon, jota saan tällä hetkellä käyttää työhuoneenani. Työskentely on ollut mahdollista, koska mies on pitänyt kevään vanhempainvapaata. Kun Toivo täyttää 11 kuukautta ja miehen vapaat ovat ohi, minulla on takana jo neljä kuukautta työskentelyä. Toki päivät ovat lyhyitä, 4-6 tuntisia, sillä poika tarvitsee vielä äitiäänkin eikä väsyneillä aivoilla kannata liikaa puristaa.

On ollut kivaa voida edistää omia projekteja ja tietää, että pojat pärjäävät kotona ja niillä on kivaa kaksinkin. Silti odotan innolla kesäkuukausia, joiksi palaan taas kotiäidin rooliin. Tarkoituksena on ainakin harrastaa puistojumppaa ja lenkkeilyä, äitikavereiden treffaamista ja käyskentelyä Kölnin eläintarhassa, jonne saimme kuuden kuukauden ilmaiset käynnit Toivon synnyttyä. Jos maailmantilanne sallii, tulen pojan kanssa lomailemaan myös Suomeen.

Aion tänä kesällä nauttia siitä, että minun ei tarvitse suorittaa vaan saan vain olla ja hengailla pojan kanssa, joka on kuitenkin pieni vain kerran. Se tuntuu taas kivalta ajatukselta, koska on keväällä tehnyt muutakin. Uskoakseni papa on viihtynyt kotona mutta kaipaa kovasti aikuisten maailmaan, joten vastuun vaihto tulee osumaan hyvään hetkeen.
Syksyllä odottavat sitten uudet, tuntemattomat tilanteet. Lapsen päivähoidon olisi tarkoitus alkaa elokuun alussa, mutta kukaanhan ei tällä hetkellä tiedä, milloin se oikeasti pääsee alkamaan. Minulla on tiedossa tuntipalkkaisia opetustöitä ja kirjoitusaikaa uusille projekteille. Paperille taidan ainakin hetken ajan kirjoittaa, että vapaa kirjailija, hui! Tammikuuhun mennessä on tulossa kolme kirjaa, ja toivon, että pystyn juhlistamaan niitä jotenkin ja että syksyllä olisi mahdollista tehdä kirjailijavierailuja. Niihinkin on nyt eri tavalla aikaa, kun ei ole päivätyön pauloissa.

Ainakin tuleva talvi näyttää onnistuvan freelancerinä, mutta tulevista vuosista en osaa sanoa mitään.  En ole vielä koskaan hakenut apurahoja, joten niistä unelmoiminen alkaa nyt. Suuntaan uutta kohti avoimin mielin - kun yksi ovi sulkeutuu, jokin toinen voi aueta. Niinä hetkinä, kun ahdistus ja epävarmuuden pelko kasvavat liian suuriksi, lohduttaudun sillä, että aina pääsee Lidlin kassalle, jos mitään muuta ei keksi. 

Mutta siis ihan tiedoksi vain, että jos sie tarvit hyvää naista johonkin projektiin, sisällöntuottamiseen, oikolukuun tai muuhun kielelliseen puuhasteluun, tässä siulla olis semmonen. Kaikki nakit ovat tervetulleita!
Monday, 25 May 2020

Ulkosuomalaiset kirjailijat 27: Merita Mattila

1. Kuka olet ja mitä teet? 

Olen Merita Mattila, kotoisin Tammelan Torrolta ja asunut pian 12 vuotta Ghanassa Länsi-Afrikassa (välissä yksi vuosi Tallinnassa), mieheni ja neljän koiran kanssa. Meillä on Ada Foah:ssa Volta-joen ja Atlantin kupeessa Ezime Guesthouse & Pizzeria, ja lisäksi rantabaari Barefoot. Olen entiseltä ammatiltani yliopisto-opettaja ja tutkija, mutta Suomesta muutettuani (2008) jätin ne hommat miltei kokonaan. Aika aikaa kutakin.

2. Miten päädyit asumaan ulkomaille? 

Mieheni lähti vajaat 20 vuotta sitten keikkahommiin voimalaitoksille (Togo, Benin, Ghana, Sierra Leone), ja kun sain väitöskirjan valmiiksi sekä lupaamani opetukset ja kurssit hoidettua, pakkasin sekarotuisen epileptisen 9-vuotiaan Roope-koiran mukaan ja tulin perässä Ghanaan. Meille molemmille on aina ollut selvää, että jos se vain on mahdollista, muutamme ulkomaille, ja mieluusti lämpimään maahan. Ghana valikoitui kotimaaksi mieheni aiemmin luomien kontaktien ja uusien projektien myötä. 

3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.
Ghana on aurinkoisten ihmisten aurinkoinen maa. Se sijaitsee Atlantin rannalla Afrikan ”kainalossa”, eli idässä rajanaapurina on Togo, lännessä Norsunluurannikko ja pohjoisessa Burkina Faso. Maa on entiseltä nimeltään Kultarannikko ja mainittu Afrikan Tähti -pelissäkin. Se oli Britannian siirtomaa, mutta itsenäistyi vuonna 1957 ensimmäisenä maana Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Ghanassa on reilut 30 miljoonaa asukasta, sen pääkaupunki on Accra ja se tuottaa mm. kaakaota, kultaa ja öljyä.
4. Miten sinusta tuli kirjailija?

Olen aina tykännyt kirjoittaa, ja jo pienenä kirjoitin heppanovelleja ja muita tarinoita. Äidinkieli on vieraiden kielten lisäksi ollut aina lempiaineitani (matematiikka ei koskaan, vaikka olenkin kauppatieteilijä). Kirjoittaminen on minulle luontevin tapa purkaa ajatuksia.

Ensimmäisen Ghana- aiheisen kirjani, Oburoni Afrikassa – kourallinen kannettua hiekkaa (2012 Nordboks), jälkeen olen kirjoittanut kaksi muuta omiin kokemuksiini perustuvaa kirjaa, Afrikka Oburonissa – hetkessä hiekkapuhallettu (2017 Nordboks) ja Oburonin paluu - arkea Afrikassa (keväällä 2020 Nordboks).
Kirjani on julkaistu palvelukustanteina. Se on julkaisumuoto, jossa kustantaja ja kirjailija jakavat kirjan painatuksen taloudellisen riskin. Tällöin kustannussopimus on muutoin samanlainen kuin perinteisessä täyskustanteessa, mutta kirjailija sitoutuu ostamaan tietyn osan ensipainoksesta. Itselläni se on osoittautunut sopivimmaksi julkaisumuodoksi etenkin blogiin perustuvissa omakohtaisissa kirjoissani (Oburoni Afrikassa -sarja), koska haluan tekstini uunista ulos melko nopealla aikataululla ja toisaalta omaa yleisöä on jo kertynyt niin kirjoille on kysyntää.

Lisäksi kirjoitin vuonna 2018 fiktiivisen teoksen Antiloopin askeleet, jossa seurataan kolmen ghanalaisen naisen elämää: pienen kylän tytön Abenan, hänen Accrassa yliopistossa opiskelevan isosiskona Doloreksen, ja heidän Lontooseen töiden perässä muuttaneen Rose-tätinsä. 

5. Mitä kirjoitat? 

Yliopistoaikoina kirjoittaminen keskittyi lähinnä journal-artikkeleihin ja opetusmateriaalien kehittämiseen, mutta nykyään saan onneksi kirjoittaa, mitä itse haluan: blogia, kirjoja ja juttuja eri kohteisiin. Blogini löytyy osoitteesta herkkyysmuuttaja.blogi.net. Kirjoissani omakohtaiset kokemukset on höystetty huumorilla, sillä huumori auttaa monessa pulmassa ja kulttuurien sekamelskassa. Antiloopin askeleet on totisempi ja vakavampi teos.
6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi? 

Näkyy erittäin vahvasti, koska kirjoitan arjesta ja kokemuksista täällä. Yritän aina lisätä jotain faktatietoakin omien hajatelmieni mukaan, vaikkapa ghanalaisista tuotteista, kuten ruuista, juomista, tavoista, luonnontuotteista ja niin edespäin.
Nyt korona on täälläkin hyvin paljon esillä. Ghanassa onneksi suhtauduttiin siihen heti alussa hyvin vakavasti, esim. mieheni lentäessa Tallinnasta Amsterdamin kautta Ghanaan (11.3.) ei Tallinnan tai Amsterdamin kentillä ollut vielä minkäänlaisia varotoimia, mutta Ghanan kentällä kaikki haastateltiin (mistä tulee, miten voi), lomakkeet täytettiin ja lämpö mitattiin, kädet oli desinfioitava ja henkilökunnalla oli suojavarusteet jo käytössä. Ebolasta on ilmiselvästi opittu.

7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?

Kirjoitan blogia pari kertaa viikossa, ja sen pohjalta olen kirjoittanut kolme kirjoistani. Olen tehokkaimmillani aamuisin, ja kello kuuden rantalenkin ja kahvin jälkeen yleensä kirjoitan, ainakin silloin kun pitäisi tehdä firmojen kirjanpitoa tai muuta vähemmän kiintoisaa…

Antiloopin askeleet -kirjalle mietin parhaillaan jatkoa ja vähän olen jo ideoinutkin aitä, mitä tarinan hahmoille tulee tapahtumaan. Ihmistarinoiden lisäksi minun pitää tutkia lisää ghanalaisuutta ja ghanalaisia tapoja ja tuotteita. Onneksi paikallisia ystäviä ja tuttuja on vuosien varrella kertynyt, joten aina voi kysyä vinkkejä, neuvoja tai ideoita. Esimerkiksi ennen Ghanaa en tiennyt, että appelsiinin siementen pureskelu auttaa vatsavaivoihin!

8. Miten pidät yllä suomen kieltä vieraskielisessä ympäristössä?

Iltalehti, Iltasanomat ja Forssan Lehti pitää lukea joka aamu! Mieheni on suomalainen, vaikka hänen biologinen isänsä on Libanonista, eli hänelläkin on maailmanmatkaaja-geeni, ja puhumme kotona suomea mutta muualla englantia.

Suomalaisten sukulaisten ja ystävien kanssa olen tekemisissä monta kertaa viikossa. Yhteydenpito on nykyaikana onneksi niin helppoa, kun on netit ja whatsapit ja s-postit. Luulen, että juttelen omien vanhempieni kanssa useammin kuin heidän naapurissa asuva isosiskoni tekee. 6000 kilometriä Saharan läpi ei tunnu missään! 
BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä? 

Kaipaan luontoa, hiljaisuutta ja raitista ilmaa! Ada Foah, jossa asumme nykyään, on ghanalaisessa mittapuussa kyläpahanen, mutta täälläkin asuu 20 000 ihmistä. Pienestä maalaiskylästä kotoisin olevaa paikallinen seurallisuus (aina tervehditään puolin ja toisin) välillä väsyttää, ja kaipaan sitä, että voisi mennä koiran kanssa pitkälle metsälenkille ja olla tapaamatta ketään koko matkalla. Mutta kaikkeen tottuu ja itsekin olen varmasti tullut avoimemmaksi Ghanassa asuessani.

Suomalaista saunaa kaipaan aina välillä myös, sillä meidän Suomesta tuomamme tynnyrisauna joutui termiittien tuhoamaksi. Suomalaisista tuotteista ikävöin Fazerin suklaata, raejuustoa, piimää ja toki ruisleipäkin. Vihannekset ja marjat kesäisin/syksyisin ovat Suomessa ihan parhaita! 

Välillä kaipaan Suomesta myös asioiden toimivuutta. Toisaalta en kaipaa pätkääkään Pohjolan byrokratiaa ja tiukkoja normeja. Usein sanotaankin, että ”Afrikassa mikään ei toimi mutta kaikki järjestyy. Euroopassa kaikki toimii mutta mikään ei järjesty.” Tottahan se.

Sarjan osat: