Tuesday 29 May 2018

Kirjavinkkejä kesään + ARVONTA

Olen viime aikoina tehnyt lukumatkoja erilaisiin maailmoihin. Kirjoittamisen opinnoissa jouduin menemään rajojen yli, joten päätin alkaa laajentaa myös lukijaperspektiiviäni. Viime kesänä tutustuin ensimmäistä kertaa kunnolla chick litiin, tänä keväänä olen lukenut muun muassa dekkarin ja fantasiaa. Teksti kannattaa kelata loppuun, jos haluat osallistua kesäarvontaan.

Kirja on erinomainen seuralainen rannalle, riippumattoon tai kulkuvälineisiin ja siksi tässä ovat kirjavinkkini kesään: 

Christina Sandu: Valas nimeltä Goljat (Otava)
Sandun esikoisromaani nousi yllätysnimenä Finladia-palkintoehdokkaaksi, mitä en kirjan luettuani ihmettele lainkaan. Suomalaisen äidin ja romanialaisen isän tytär palaa isänsä kotikylään viettämään isoisän hautajaisia ja matkustaa samalla ajassa ja paikassa nykyhetken, isän lapsuuden, kansantarinoiden, isän vanhempien nuoruuden ja oman hiljattain kariutuneen romanssinsa läpi. 

Kirja tuoksuu ja maistuu, ja sen kieli on yhtä elävää kuin sen kuvaamat henkilötkin. Monitasoinen romaani tarjoaa näkökulman kahden kulttuurin väliin ja siinä sivussa näköalapaikan Romanian lähihistoriaan. Suosittelen!

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (Aula & co. suom. Kristiina Drews)
Tätä kirjaa on hypetetty niin paljon, että epäröin tarttua siihen. Onneksi aloitin. Berlin sopii täydellisesti siihen kirjailijan määritelmään, joka sanoo, että "tullakseen kirjailijaksi on elettävä kirjailijan elämä". Värikkään elämän eläneen Berlinin novellit maalaavat lukijan eteen Amerikan alempiluokkaisten pyykkisalonkeja, alkoholisoituneita tai muuten elämässä epäonnistuneita hahmoja, katolisia kouluja ja karuja perhetarinoita.

Kaikesta selvitään, oli kyseessä sitten laittoman abortin järjestäminen tai parisuhdehuolet. Berlinin piirtämät maisemat ovat karuja mutta eivät ilottomia. Novellien kertojaäänet ovat vahvoja eikä lukija voi välttää ajattelemasta sitä, miten paljon teksteissä on mukana omaelämäkerrallisuutta. Elämänmakuinen teos eikä lainkaan ahdistava, vaikka tarinoissa tapahtuukin paljon epämiellyttävää.

Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala (Teos)
Tämäkin on viime vuoden kirjasatoa, mutta sain teoksen käsiini vasta tänä keväänä. Schreckin teos kertoo Ellen Thesleffin elämäkerran kuvaten matkat, työt, perhe- ja ystävyyssuhteet sekä aseman Suomen taiteen kentällä. Taidehistorioitsijan tarkkuudella Schreck myös analysoi Thesleffin tunnetuimpia teoksia ja kertoo hänen taiteensa eri kausista.

Mielenkiintoisinta antia on ehdottomasti elämäkerran tarjoama matka sadan vuoden takaiseen Eurooppaan. Thesleffit viettivät pitkiä aikoja Euroopassa, erityisesti Firenzessä, ja kuuluivat parempiin piireihin.  Yläluokan elämän täyttivät silloin seurapiirit ja matkustelu. Koska matkat olivat pitkiä ja matkaan meni aikaa, viivyttiin ulkomailla aina pitkiä jaksoja kerrallaan. Elämäkerta sivuaa myös niin maailmasotia kuin Suomen sisällissotaakin, jonka aikana Thesleff oli Helsingissä.

Harmittavasti muuten sujuvaan tekstiin on eksynyt joitain svetisismejä mutta kirjan visuaalinen ilme antaa tekstin heikkoudet anteeksi.

Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia (Gummerus)
Kustantamon sivulla teos esitellään sekoitukseksi villiä länttä, steampunkia ja luonnonläheistä magiaa. Fantasiakirjallisuus ei ole omaa aluettani, mutta kaipasin pakoa arjesta, ja tämä sarja tuntui tarjoavan sitä. Ahmin kirjan viikossa, sillä tarina tempaisi mukaansa. Vik yhdistelee taidokkaasti fantasian ja seikkailukertomuksen elementtejä, ja samalla teoksen hahmot ja heidän kykynsä ovat mielenkiintoisia. Sarjan ensimmäisessä osassa päähenkilöt kohtaavat ja lähtevät vauhdikkaalle pakomatkalle. Puhdasta jännitysseikkailua siis, joka jättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

Kuka ja mikä on Aleia, jonka mieltä hallitseva lumous estää muistamasta? Miksei seleesien pulssin Aleenalle esittelevä Corildon pääse irti surustaan? Kuka jahtaa Aleiaa?

Trilogian toinen osa Seleesian näkijä ilmestyi viime syksynä. Seleesian näkijässä Aleia ja Corildon käyvät Corildonin kotona Seleesiassa ja lukija oppii lisää erityisesti Corildonista mutta myös Aleian lumouksesta. Tarina paisuu ja laajenee jopa sodaksi, ja odotan kovasti, millaisen päätöksen ja selityksen sarjan kolmas osa antaa. Nefrin tytär ilmestyy tämän vuoden lokakuussa. 

Anu Patrakka: Kuolet vain kahdesti (Myllylahti)
En yleensä lue dekkareita, koska kykenen kuvittelemaan möröt ja murhaajat kodin kaappeihin ilman ylimääräisiä virikkeitä. Kuultuani, että Portugalissa asuvan Patrakan toinen dekkari sijoittuu lempikaupunkiini Portoon,  päätin antaa kirjalle mahdollisuuden.

Patrakan luoma rikosetsivä Ruis Santos on komea mutta yksinäinen mies, jota naiset piirittävät mutta joka päätyy silti yksin kotiin pakastepitsan ja viinilasin äärelle. Tällä kertaa työpöydälle laskeutuu tapaus, jossa reilusti ylipainonen ja asuntoonsa sulkeutunut 76-vuotias nainen on murhattu. Santosin tutkimukset johtavat hänet niin Porton asuntokauppaan kuin paikallisiin pikkubaareihin ja naapurikyliin.

Sympaattinen dekkari avaa lukijan eteen Porton kaupungin kuuluisine nähtävyyksineen mutta erityisesti kirja kuvaa tavallisia ihmisiä. Yhdellä on ylipaino-ongelma, toista vaivaa yksinäisyys ja kolmas on unohtanut elää laittaessaan muiden tarpeet itsensä edelle. Itse rikoskin ratkaistaan, mutta ennen kaikkea selviää se, mitä Portossa syödään ja juodaan, kenen kanssa Santos päätyy treffeille ja millainen murhatun naisen avioliitto oli. Nimeäsin kirjan salapoliisikirjaksi, jossa on viihdekirjallisuuden ja matkakertomuksen piirteitä. Erityisesti se viihdytti.

Naisvoittoiseen listaan tarvitaan vielä kaksi kiintiömieskirjailijaa:

Jyri Paretskoi: Shell`s Angles (Karisto)
Juuri kuudenteen painokseensa ehtinyt tämänhetkisen nuortenkirjallisuuden klassikko Shell´s Angles täytti odotukset. Teinipojat Henri, Rudi ja Samu perustavat mopojengin ollakseen katu-uskottavia tyttöjen silmissä. Poikien edesottamuksista ja kohelluksesta humoristisesti kertova teos käsittelee myös syvempiä tarinalinjoja, kuten ihastuminen ja seurustelun alku, poikien vanhempien parisuhteet ja alkoholi.

Tarjolla on siis reilu annos poikahuumoria yhdistettynä jokaisen nuoren maailmasta tuttuihin kipupisteisiin. Yhdistelmä toimii niin hyvin, että sarjan avausosa palkittiin Topelius-palkinnolla ja sarjan toinen osa Shell´s Angles ja Kalajoen hiekat oli Finlandia Junior -palkintoehdokkaana. Nyt jo neljänteen osaansa ehtinyt tarina kerää kiitosta, sillä se on saanut teinipojatkin lukemaan. Suosittelen teossarjaa kaikille, jotka haluavat kurkistusikkunan nuorten maailmaan - tai ihan vain nauraa.

Juha Hurme: Niemi (Teos)
Juha Hurmeen Niemi voitti viime vuoden Finladia-palkinnon ja on herättänyt paljon keskustelua. Suomen historiaa, kansaa ja kaikkea niihin liittyvää pohdiskeleva teos voisi olla myös tietokirja, sillä niin paljon taustatutkimusta Hurme on tehnyt ja niin paljon tietoa tekstinsä sekaan kirjoittanut. Kyseessä on ajatuksia herättävä ja ravitseva teos, jota luen pieninä annoksina ja jonka lukeminen tulee kestämään vielä jonkin aikaa. Kirja kaikille, jotka haluavat tietää, mitä tällä pienellä Suomen niemellä on tapahtunut ja tapahtuu.

Lisää kommenttiin oma kirjavinkkisi ja voita Hilja ja vihreän talon kesä -kirja, joka on kesälukemistoa parhaimmillaan. Kirja arvotaan lauantaina 2.6.
Monday 28 May 2018

Onnistuneen loman resepti

Otetaan hyppysellinen unta, ripaus hyviä säitä, reilu kauhallinen erinomaista seuraa, mitallinen herkullisia ruokia ja puolitoista annosta raikkaita juomia. Sekoitetaan ja annetaan hetki hautua. Nautitaan niin pitkään, kuin loma riittää.

Tällä reseptillä loma ei voi kuin onnistua. 

Madridin neljän yön yli kestänyt kaupunkiloma oli juuri sitä, mitä siltä haettiin. Monet lähtevät tuohon Euroopan bilemetropoliin nauttimaan kaupungin sykkeestä ja yöelämästä. Me menimme sinne nukkumaan. Majoituspaikkamme tiedettiin rauhalliseksi, mutta nukuimme kaupungin ytimessä kuin kaksi tukkia metsäautotien laidassa.
Okei, myönnetään, Espanja ei ole kasvissyöjän unelmalomakohde, sillä kinkkuja ja makkaroita roikkuu joka kulmassa ja tapas-valikoimat ovat hyvin lihapainnotteisia. En myöskään välitä merenelävistä, joten nekin voi sulkea pois listalta. Madridissa on kuitenkin tarjolla useita kasvisravintoloita. Toisaalta en ole suuri kulinaristi, joten sain  syödäkseni. Toiseen postaukseen rustaan erikseen ravintola/baari/kahvila -vinkkejä.
Kun perustarpeet on tyydytetty, ehtii lomalla tehdä paljon muutakin. Madridista ei tekeminen lopu, mutta meidän lomareseptiimme kuului paljon hengailua. Kiireisten aikojen päälle ei huvittanut juosta läpi kaikkia must see -kohteita. Neljästä päivästä muodostuikin pitkät treffit. Parisuhdeaikaa on joskus (usein) hankala sovittaa kalentereihin, joten yhteinen lomareissu pakottaa skannaamaan suhteen tilaa ja meininkiä. Madrid on oikein kiva kulissi oluen juonnille ja pussailulle, sanon.
Toki yksi loman tarkoituksista on saada vaihtelua arkeen ja paeta hetkeksi jokapäiväisiä rutiineja ja aikatauluja. Kirjoitan ja teen paljon töitä kotoa, joten koti ei valitettavasti ole tällä hetkellä se rentouttavin paikka. Pelkkä maisemanvaihdos laskee stressitasoja. Kannoin päiväkirjani lomalle mukaan mutta en kirjoittanut riviäkään. Kirjailijakin oli lomalla.

Yksi matkustamisen houkutus ovat tutustuminen uusiin maihin ja kulttuureihin ja sitä kautta uusien virikkeiden saaminen. Olen käynyt Espanjassa ennenkin, mutta ennen viime viikkoa en ollut juuri ajatellut maan historiaa. Opastetun kävelykierroksen jälkeen vietinkin yhden illan googlailemalla entisiä hallitsijoita sekä Madridin kaupungin historiaa. Tiesittekö, että se on Pariisin ja Lontoon jälkeen Euroopan suurimpia metropolialueita, jossa on yli 6 miljoonaa asukasta? Madridin kaupungissa asuu reilut kolme miljoonaa ihmistä, ja se on siten kaksi kertaa isompi kuin Barcelona. Joka päivä oppii uutta.
Kuvaajalle lomalla parasta ovat tietysti myös kuvaukselliset kadut ja miljööt, ja niitähän Madridissa riitti myös. Ehkä jopa niin paljon, että en tällä lomalla jaksanut edes kuvata niin paljon. Madrid on monipuolinen ja värikäs, mutta ei silti herättänyt sellaisia ihastuksen purkauksia kuin esimerkiksi Porto.

Säiden suhteen kävi myös niin, että lähes joka päivä ripsi jossain vaiheessa vettä tai ukkosti, mutta mies ei ainakaan polttanut nokkaansa auringossa eikä ilma häirinnyt lomailua.
Lomalla hauskaa ovat myös yllättävät kohtaamiset. Yksi iltapäivä istuimme spontaanilla lounaalla kävelykierroksen oppaan ja toisen ryhmäläisen kanssa. Emme tainneet edes kunnolla esittäytyä, mutta vietimme mainion parituntisen lounashetken. Maailmassa on niin paljon mielenkiintoisia ihmisiä, joiden kanssa jutella, eikä haittaa, vaikka polut eivät enää koskaan kohtaa. Kahdestaan on kiva matkata, mutta on ihan mukava saada muutakin juttuseuraa, sillä mies ei ole tunnettu monista sanoistaan.

Jotain olen vuosien varrella matkustamisesta oppinut: rentouttavakin loma kaipaa pienen palautumisen, koska matkustaminen vie aina energiaa. Palasimme kotiin myöhään perjantaiyönä, joten onneksi oli vielä viikonloppu aikaa asettautua kotiin ja asennoitua arkeen eikä sännätä suoraan eteenpäin.

Kuvat ovat Circulo de Bellas Artes -rakennuksen kattoterassin Azotea-baarista. Pelkkä hissimatka maksaa 4€ mutta maksamalla 5€ pääsee katsomaan myös taidenäyttelyjä. Osoite: Alcalá 42, Madrid

Millainen on sinun reseptisi onnistuneeseen lomaan?
Friday 18 May 2018

Milloin esikoiskirjailija on kirjailija

Helsingin Kirjamessujen naulakolla oli ruuhkaa. Annoin tietä Rosa Liksomille todeten, että  meillä esikoiskirjailijoilla on aikaa odottaa. Jäin myöhemmin miettimään, mitä tulikaan sanotuksi.

Eikö yhden kirjan julkaisseilla vasta olekin tulipalokiire rynnistää kirjamarkkinoille, mediaan, kirjastoihin ja lukevan yleisön luo. Esikoiskirjailijuuteni aikana olen huomannut, ettei ole itsestään selvää, että kirja erottuu julkastujen kirjojen massasta. Varsinkin lastenkirjallisuuden kohdalla tuntuu, että kirjailija on hieman marginaalissa. Kirjailijablogeja on pilvin pimein mutta lastenkirja päätyy arvosteluun vain harvoin. Olen kokenut onnea jokaisesta huomion pilkkeestä, jonka kirjasarjani alku on saanut.

Totuushan on se, että ensimmäinen kirja on harvoin myyntimenestys tai jättipotti. Se on vasta polun alku. 

Ensimmäisen kirjan jälkeen ei voi vielä hakea kirjailijaliiton jäsenyyttä ja sanotaan, ettei apurahojakaan vielä saa. Toisaalta oma teoriani on, että aina kannattaa kokeilla ja hakea, sillä jokuhan aina valitaan. Kuulin juuri julkaisun kynnyksellä olevasta esikoiskirjailijasta, joka sai vuoden työskentelyapurahan. Myytti siis tämäkin.

Oma esikoiskirjailijuuteni jäi lyhyeksi, koska Hilja-sarjan toinen osa ilmestyi jo tämän vuoden helmikuussa. En tiedä, oliko lyhyt julkaisuväli oikea ratkaisu, mutta nopealla julkaisutahdilla sai ainakin pois huolen ja stressin, joka ensimmäisen ja toisen kirjan voi kasaantua. Jos ensimmäinen kirja on ollut menestys, täytyy odotukset lunastaa. Paineet kuitenkin tavallaan myös kovenevat, kun esikoiskirjailijuuden huolettomuus ja tietty yllätyksellisyys on poissa.

Kirjoitan tällä hetkellä kolmatta Hiljaa. Kustannustoimittajani saatteli minut prosessin alkuun sanomalla, että toinen kirja on aina vaikein ja koska se on jo plakkarissa, voidaan tästä eteenpäin vain nautiskella.

Toinen kirja tosiaan on haastava ja vielä erityisesti ollessaan sarjan toinen osa. Toki sarjan kirjoittamiseen liittyy omanlaisensa helppous, koska kaikkea ei tarvitse keksiä uudelleen. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei sarjakirjojen toinen osa ole kovin suosittu kirja-arvostelujen tai blogitekstien aihe. Esikoinen voi vielä saada huomiota, mutta toisen kohdalla odottaa hiljaisuus.

Talvella ennen toisen kirjan julkaisua koko kirjailijuus tuntui kummalta ja epäselvältä ajatukselta. Kaikki on käynyt niin vauhdilla, ettei pää pysy perässä. Siksi oli ihanaa saada viettää koko maaliskuu kirjailijaresidenssissä ja todeta, että kyllä tämä on sitä, mitä haluan elämässäni tehdä. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että kirjailijuudesta on kasvamassa osa omaa identiteettiä.
Minut on hyväksytty nyt myös Suomen Nuorisokirjailijoihin, ja Kirjailijaliiton hakemus lähti matkaan viime viikolla. Kahden kirjan ja virallisten tahojen hyväksynnän seurauksena saan alkaa käyttää itsestäni ihan virallisestikin kirjailijan titteliä. Tänä keväänä olen käyttänyt enemmän aikaa Hilja 3. kirjoittamiseen kuin mihinkään muuhun, joten kirjoittaminen on työtä eikä töiden ohessa kulkeva harrastus. Kirjailija lienee siihen sopiva työnimike.

Tällä viikolla tuli tieto, että Hilja-sarjan avausosalle on tarjottu saksalaista kustannussopimusta, mikä tarkoittanee sitä, että koko sarja pääsee tänne Saksaan. Puhaltelen taas hetken ja ihmettelen, miten kaikki on käynyt. Tästähän voi olla suunta vain alaspäin ja kohti pettymyksiä, sanoo pieni ääni pään sisällä. Varmasti näin onkin, koska niistähän tämä ala on tunnettu. Mutta nyt nautin hetken enkä pelkää tulevaa.

Eeva Joenpelto julkaisi romaaneja 30 vuotta ennen todellista läpimurtoaan, joten aikaahan tässä vielä on. Kirjoittaja kehittyy hitaasti kypsymällä, ja jokainen kirja on toivottavasti edeltäjäänsä parempi. Rouva Liksom on siis hyvä ja poimii takkinsa ensin.
Thursday 10 May 2018

Vinkkejä Madridiin, kiitos

Kuva: Pixabay
Seinäkalenterin kääntyessä toukokuuksi mietin, että tässä kuussa oli jotain todella kivaa odotettavissa. Sitten muistin: MADRID! Lennot buukattiin pimeänä ja sateisena joulukuun päivänä, kun tuntui, ettei talvesta tarpomisesta tule mitään eikä tunnelin päässä näy valoa. Nyt talvi on taakse jäänyttä elämää ja kesä on saapunut Kölniin, ja matkakin vihdoin nurkan takana.

Madrid on hiipinyt tietoisuuteeni salakavalasti. Minulla on ollut siitä mielikuva jotenkin tylsänä ja suurten valkoisesta kivestä rakennettujen hallintorakennusten täyttämänä kaupunkina. Barcelonahan on se värikäs ja taiteellinen, ja siellä on meri, ranta ja hyvää cavaa. Miksi siis lähteä sisämaassa sijaitsevaan Madridiin?

Ajatukseni kaupungista on pikku hiljaa muuttunut, kun silmieni eteen on alkanut sattua yksi jos toinenkin Espanjan pääkaupunkia käsittelevä blogiteksti. Periaatteen nainen -blogissa oli syksyllä mielenkiintoisia tekstejä Madridista, ja siskonikin on viime vuosina vieraillut kaupungissa ja kertonut siitä pelkkää hyvää. Moni muukin on kehunut Madridia, joten nyt on aika mennä toteamaan kaupungin tila itse.

Ryanair lentää Kölnistä Madridiin ja neljän yön mittaiselle matkalle löytyi viihtyisä AirBnB aivan keskustan kupeesta. Omaa parveketta ei ole, mutta en usko, että tulemme viettämään asunnossa kovin paljon aikaa, sillä aurinkoiset kadut ja puistot kutsuvat kulkemaan. Miehelle on tärkeää löytää hyvää kahvia, minä taas rakastan värikkäiden katujen ja seinien kuvaamista.

Nyt kaivataan vinkkejä mukavalle kaupunkilomalle!

Tiedän, että museoihin pääsee ilmaiseksi parin viimeisen tunnin aikana, jotta Guernican ehtii käydä pikaisesti vilkaisemmassa, ja että viikonloppuisin kaduille levittäytyy iso kirpputori. Me vietämme kaupungissa arkipäivät maanantaista perjantaihin, joten viikonlopuille sattuva ohjelma on  valitettavasti poissuljettu. 

Auta naista reissun alla ja ilmianna paras ravintola, mahtavin baari, mielenkiintoisin museo tai kaupungin kaunein katu tai linkkaa kommentteihin oma Madrid-aiheinen postauksesi. 

Lennot, check. Asumus, check. Metrokortit, check. Keskustan kartta, check. Madrid, täältä tullaan!

POSTAUKSIA MADRIDISTA:

- Periaatteen nainen: Sunnuntai Madridissa
- Adalmina´s Adventures: Madrid - pieniä kujia ja kahviloita
- Suunnaton-matkablogi: Yllätysmatka Madridiin
- Unelmatrippi: Madridin näkoalapaikat
- Lähinnä Kauempana: Madrid, nähtävyyksiä ja tekemistä
- Parasta matkalla: Maukas ja värikäs Madrid
- Meriharakka: Kaikkea Madridista
- Matkan varrella: Madridin parhaat ravintolat
Sunday 6 May 2018

Luxemburgin siltojen ja kattojen yllä

Loistostaan ja varallisuudestaan tunnettuun Luxemburgiin ei saavuta suureellisesti vaan puikkelehtien pieniä tunneleita pitkin. Luxemburgiin puksutellaan nimittäin paikallisjunalla, jos sinne saapuu Saksan suunnalta. Kolmituntinen junamatka vie ensin Kölnistä Reinin rantaa pitkin kohti Koblenzia, ja sieltä Moselin laaksojen ja kylien läpi länteen. Maisemat ovat toukokuun alussa vihreitä ja kukkaisia, vaikka viinirinteet nousevatkin jyrkkinä ja jylhinä ja vasta kasvukautensa aloittaneina.

Luxemburg on pikkukaupunki vallan ytimessä. En meinaa päästä yli siitä, että kyseessä on vain vähän Lahtea isompi kaupunki ja silti siellä on kaikki: pankkien pääkonttoreita, rikkaita sukuja ja perijöitä, EU:n byrokratian ytimiä ja virastoja, ja suunnaton määrä omaisuutta, mikä näkyy luksusliikkeiden ja -autojen määrästä. Ja silti vain kivenheiton päässä kaupungin keskustasta löytyy metsä, peltoja ja lehmiä sekä ranskalaisen pikkukylän tunnelma.
Minut vei viikonloppuna Luxemburgiin suomalaisbloggarien kokoontuminen. Tällä kertaa osa porukasta viipyi kaupungissa kahden yön yli, mikä oli hyvä valinta, sillä menomatkaan meni junan myöhästelyn takia neljä ja puoli tuntia, joten oli kiva, ettei tarvinnut heti lähteä takaisin. Viisi kymppiä lasissa -blogin Aino toimi ehtoisana emäntänä ja paikallisoppaana ja kuudella matkalaisella oli hyvä olla.
Perjantain vietimme flaneeraten ympäri kaupunkia sen rotkoja ja kattolinjoja ihaillen. Kölniin verrattuna Luxemburg on erittäin siisti ja tunnelmaltaan rauhallinen kaupunki, jonka keskustan halkoo helposti kävellen eikä autoteitä tai pyöräilijöitä juuri tarvitse varoa. Kaupunki laajenee tällä hetkellä voimakkaasti ja rakennustyömaita ja uudisalueita kasvaa kuin sieniä sateella.

Vanhaa kaupunkia ympäröi joka puolelta rotko, jonka pohjalla on muun muassa luostari ja vanhoja portugalilaiskortteleita, jotka on pikku hiljaa muutettu varakkaan väen asuinalueiksi. Lukuisat sillat liittävät kaupungin muut osat sen keskukseen, ja erilaiset hissit kuljettavat väkeä ala- ja yläkaupungin välillä.
Luxemburgissa oli ripaus lempikaupunkini Porton tunnelmaa. Korkeuserot ja funicularit, sillat ja jalkojen alle avautuvien kattojen maisema luovat epätodellisen tai jopa satumaisen tunnelman, vaikka nämä kaksi kaupunkia eroavatkin värimaailmansa suhteen. Siinä, missä Porto on keltainen, sininen, ruosteenpunainen ja metallinen, on Luxemburg hiekanvaalea, ruskea, vihreä, vaaleanpunainen ja tummanharmaa.

Molemmat kaupungit ovat lämpimänä kesäpäivänä yhtä kuvauksellisia, vaikka Luxemburgin muurien takana virtaava Alzette-puronen ei ole aivan verrattavissa Douro-joen maisemiin. Kaupunkien kokoluokka on toki myös eri, mutta molemmissa on oma tunnistettava ja persoonallinen tunnelmansa.
Kattolinjat ja sillat ovat jotain, mitä en väsy kuvaamaan ja tuijottelemaan. Jalankulkijat pääsevät kävelemään Luxemburgin vanhimmille muurinosille, joista kaupunki sai alkunsa vuonna 963. Mielenkiintoinen retkikohde voisi olla kierros kaupungin alle rakennettuihin linnoituksiin ja sokkeloihin eli niin kutsuttuihin "kasemateihin". Voi olla, että ahtaanpaikankammoinen voisi siellä nopeasti ahdistua, kuten korkeanpaikankammoinen kaupungin muureilla.

Luxemburgissa ja sen ympäristössä riittäisi nähtävää useammaksi päiväksi. Viikonlopun aikana ehtii käydä syömässä erinomaisessa italialaisessa ja vielä paremmassa kasvisravintolassa, juoda kuplivia lasillisia sektiä ja nauttia rosé-viiniä kaupungin keskusaukiolla, ihmetellä Euroopan unionin vanhoja rakennuksia ja rakenteilla olevia  uusia torneja Kirchbergin kaupunginosan kupeessa ja nauttia hyvin toimivasta ja lauantaisin ilmaisesta julkisesta liikenteestä. 
Kulttuuriakaan ei unohdettu! Luxemburgin modernin taiteen museo eli MUDAM sijaitsee kauniissa maisemassa ja on pelkästään rakennuksena mielenkiintoinen, mutta myös sen näyttely oli näkemisen arvoinen. Luxemburgin kaupungin meille lahjoittamat Luxembourg-kortit sisälsivät ilmaisen sisäänpääsyn tai alennusprosentteja yli 60 museoon ja turistikohteeseen niin Luxemburgin kaupungissa kuin sen ympäristössäkin.  Lisätietoja täällä.
Kiitos Luxemburgin kaupungille Luxembourg-Cardista, Ainolle kaikista järjestelyistä ja ihanille Suomi-naisille viihdyttävästä seurasta. Mukana olivat London and Beyond -blogin Leena, Ajatuksia Saksasta -blogin Oili, Kolmikielen Terhi, Hollanninhippiäinen eli Liisa ja H niin kuin Hausfrau -blogin Jenni.

Thursday 3 May 2018

Los Cardonesin kaktuspuisto ja pyhä hiljaisuus

Piikkisuora tie halkoo ylängöllä sijaitsevaa tasankoa. Opas kertoo, että se on peruja inkojen ajalta, koska tästä kulki helpoin reitti vuorille ja niiden yli kohti Chileä. Taivas on sinistäkin sinisempi ja hiekka loistaa eri väreissä, välillä se on punertavaa, välillä lähes väritöntä. Ainoa ääni on tuuli, joka pyyhkii jykevien kaktusten väleistä ja pöllyttää hiekkaa tunkeilijoiden kasvoille. Paikka on lähes pyhä.

Vanhimmat näistä Los Cardonesin kansallispuistossa Argentiinassa seisovista kaktuksista ovat 280 vuotta vanhoja. Miten paljon ne ovat jo nähneet, miten monta kulkijaa tällä tiellä pysäyttäneet. Tunnelma on maaginen, ja olisin voinut jäädä istumaan kaktusten juureen koko päiväksi. Kuuntelemaan kuulumattomia ääniä.

Valitettavasti en voinut sitä tehdä, sillä opas hoputti jo takaisin bussiin ja kohti seuraavaa kohdetta.
Teimme vuonna 2015 parin viikon Argentiinan turneen, sillä hyvä ystävä juhli häitään Buenos Airesissa. Juhlien jälkeen kiersimme tuota maailman kahdeksanneksi suurinta valtiota, mutta pari viikkoa ei riittänyt mihinkään. Argentiinan pohjoisosat rajautuvat sademetsiin ja eteläosat jäätiköihin, ja siihen väliin mahtuu vuoristoja ja muita maan muodostelmia. Maassa on suuret luokkaerot ja se jakautuu lähestulkoon kahtia Buenos Airesin provinssin ja kaikkien muiden välillä. Välimatkat ovat pitkiä ja hyvin varustellut yöbussit yksi parhaita tapoja matkustaa kaupungista toiseen.

Voidakseni palata minuun vaikutuksen tehneiden kaktuksien luo, täytyisi ensin lentää puoli vuorokautta Euroopasta Etelä-Amerikkaan ja sitten selvittää tie Saltaan. Sisämaanlento Buenos Airesista Saltan kesti muuten yhtä kauan kuin lento Düsseldorfista Helsinkiin. Saltasta matkan tulisi jatkua vielä nelipyöräisellä eteenpäin, sillä Los Cardonesin luonnonpuisto sijaitsee 100 kilometriä Saltasta länteen. 

Salta on kaupunkinakin mielenkiintoinen. Matalista rakennuksista ja vanhoista julkisivuista koostuva laajalle levittäytyvä kaupunki muistuttaa menneistä ajoista ja kolonialismista. Sieltä kannattaa ehdottomasti tehdä päivän bussiretki kaktuspuistoon ja vuorille, tai vuokrata auto ja ajella itse. Kaupunkia ympäröivät tupakkapellot, sillä alueella sijaitsee suuri osa Argentiinan tupakkatuotannosta. Ennen vuorille nousua ajetaan sademetsän läpi, ja vuorten seinämiä kiipeävät serpentiinitiet ovatkin sitten luku sinänsä.
Opastettu bussikierros kesti aikaisesta aamusta pitkään iltaan, mutta oli yksi parhaita kiertoajeluja ikinä. Meidän lisäksemme kyydissä oli vain kaksi muuta eurooppalaista ja loput olivat argentiinalaisia turisteja. Oppaalla riitti mielenkiintoisia juttuja koko päiväksi, enkä olisi uskonut, että noin 12-tuntiseksi venynyt retki, josta suurin osa oli bussissa istumista, olisi sujunut niin kivuttomasti. Näimme päivän aikana korppikotkia ja vuorien lumihuippuja, mutta poltimme myös nenämme vuoriston ohuessa ilmanalassa. Argentiinalaiset tarjosivat aurinkorasvaa, mutta turistit tuumasivat, että ei pieni annos aurinkoa mitään tee. No, tekihän se.

Ainoa miinus päivässä oli, että jatkoimme lähes saman tien yöbussilla kohti seuraavaa kohdetta eli La Riojan kaupunkia, joten bussissa tuli tosiaan istuttua. 
Argentiina on niin paljon ja monenlaista, että sinne on joskus pakko palata, mutta suurimman vaikutuksen tekivät jykevät kaktukset ja vuoriston päälle leviävä vuosisatojen hiljaisuus.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka toukokuun teemana on paikka, jonne haluaisin palata. IGTT:n vetäjinä Suomessa toimivat matkablogit Vagabondaja Travellover.
Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT! Lue tempauksesta lisää täältä.