Sunday, 24 January 2021

Puoli vuotta gluteenitonta elämää


Olen aina rakastanut ruisleipää enkä lapsena juuri muuta leipää syönytkään. En kuitenkaan koskaan ole ollut pullahiiri tai kakkuhirmu enkä ole koskaan tehnyt itse pullaa. Mies on meidän pullavastaava, ja taikonut korvapuustit pari kertaa vuodessa. Pitsaa syön harvoin, pastaa tosin säännöllisesti ja oluttakin olen oppinut juomaan täällä Saksassa. On kuitenkin ollut yllättävän helppoa siirtyä gluteenittomalle ruokavaliolle, joka on tällä hetkellä tarpeen.


Vatsavaivat ovat siitä kavala juttu, että ne alkavat pikku hiljaa ja niihin voi pitkään keksiä selityksiä ennen kuin tajuaa, että jotain on oikeasti pielessä. Minulla oli raskauden loppuvaiheessa ja vauvavuoden ensimmäisinä kuukausina kummallisia yhden illan mittaisia pahoinvointeja tai muutaman viikon vatsavaivoja, jotka katosivat aina itsestään. Viime keväänä tilanne kuitenkin paheni.


Olen itselleni edelleenkin vähän kiukkuinen siitä, että siedin keväällä epämääräistä olotilaa jopa pari kuukautta, ennen kuin aloin kunnolla miettiä, mikä on sen syynä. Aluksi en kiinnittänyt asiaan huomiota muuta kuin sen verran, että välillä oli tukalaa, kun vatsa tuntui ilmapallolta. Saatoin huhtikuussa hakea leipomosta suuren luomusämpylän lounaaksi ja kummastella, että vatsa juoksi koko iltapäivän. Joskus (usein) aamuisin oli kiire kylpyhuoneeseen, ja poikakin ihmetteli, mitä se äiti siellä taas istuu.


Muistan hyvin myös ensimmäisen äitienpäiväni, mutta en siksi, että se olisi ollut maailman ihanin juhlapäivä vaan siksi, että vietin illan pahoinvoivana sängyssä. Mies oli leiponut juhlapäivän kunniaksi korvapuusteja, joita ystävä tuli syömään. Sain syötyä puolikkaan, minkä jälkeen vatsani alkoi mouruta niin, että muutkin kuulivat, ja loppuilta meni vesilinjalla vuoteessa. 

Tästä meni kuitenkin vielä kesäkuuhun, kunnes tajusin alkaa kokeilla muutakin kuin maitohappobakteerien napsimista.. Siskoni oli joutunut imetysruokavaliolle, ja yhtäkkiä pääni sanoi PING! Kaikki oli selvää. Tietysti kyseessä oli gluteeni. Kun mietin tilanteita tai päiviä, joina vatsa oli ollut erityisen sekaisin, tajusin, että niihin liittyi aina leipä tai olut.


Aloin kesäkuun puolivälissä vältellä gluteenia. Tajusin heti, että ratkaisu oli oikea, vaikka kesti useamman viikon ennen kuin vatsa kunnolla rauhoittui ja ymmärsin oikeasti jättää välistä gluteiinia sisältävät tarjoamiset, jos muuta ei ollut tilalle. Olotilan kohetessa myös iho parani, ja viimeiset raskauskilot lähtivät itsestään, kun elimistö löysi tasapainon.


En tiedä, menenkö koskaan testaamaan yliherkkyyttä, koska testi edellyttäisi muutaman viikon normaalia syömistä, jotta tuhot näkyvät suolistosta. Oloni on parempi ilman gluteenia, joten se riittää minulle. Huomaan nykyään heti, jos tuote sisältää gluteenia, vaikka ainelistan perusteella ei pitäisi. Gluteeni on nimittäin siitä hauska tuote, että sitä lisätään yllättäviin paikkoihin. Kaurahiutaleet ovat esimerkiksi luonnostaan gluteenittomia, mutta ne prosessoidaan ennen pakkaamista, ja minun on vahdittava, että ostamani pakkaus sisältää merkinnän gluteenittomuudesta.


En tiedä, miksi yliherkkyys iski juuri nyt tai tuleeko tilanne jatkumaan aina tällaisena, mutta en ole kokenut gluteenitonta elämää hankalana tai haastavana. Ehkä syy on se, ettei tällä hetkellä voi käydä ravintoloissa tai edes ystävillä kylässä, joten haastavia ruokatilanteita ei juuri ole. Ja onneksi voi aina varustautua omilla eväillä, jos ei muuta. Suren oikeastaan sitä, etten tiedä, mitä juoda, jos joskus pääsen taas juhlimaan karnevaaleja, sillä olut on niiden ainoa oikea juhlajuoma.


Saksassa ei valitettavasti olla niin pitkällä ruokavalioiden moninaisuuden ymmärtämisessä ja korvaustuotteiden kehittelyssä kuin Suomessa. Olenkin alkanut leipoa säännöllisesti, koska en kaipaa höttöleipää eikä pelkkiä riisikakkujakaan jaksa aina syödä. Poika on kaikkiruokainen, mutta saa äidin kanssa maistella gluteenittomia leipomuksia.


Tänään pyöräytin tulevaa viikkoa varten sekä proteiinisiemensämpylöitä että omena-pähkinä-muffinsseja. Gluteeniton leipominen vaatii vielä totuttelua, sillä jauhot käyttäytyvät eri tavalla, mutta olen jo löytänyt muutamia luottoblogeja reseptien hakuun. Saksaa osaavat voivat tutkailla muffinssiohjetta täältä.


Sämpyläohje on alkujaan norjalaisesta hyvinvointilehdestä ja kuuluu kaikessa yksinkertaisuudessaan näin:

Hienonna sauvasekoittimella:

    400 g raejuustoa

    4 munaa

    2 tl leivinjauhetta

Lisää seokseen:

    400 grammaa kaurahiutaleita tai 300 g kaurahiutaleita ja 100 g erilaisia siemeniä

Pyörittele 10 sämpylää ja paista niitä uunin keskitasolla 16 minuuttia 200 asteessa ja sitten vielä 4 minuuttia kiertoilman kanssa.


Olen vasta alussa ruokavalioni kanssa, joten kaikki reseptit ja vinkit ovat tervetulleita!


Saturday, 16 January 2021

Puolitoistavuotiaan kielellinen kehitys


Oikeastaan otsikossa pitäisi lukea "Puolitoistavuotiaan kaksikielisen lapsen kielellinen kehitys", mutta siitä olisi tullut niin pitkä hirmu, että lyhensin.


Usein sanotaan, että kaksikielisen lapsen puhumaan oppiminen on hitaampaa kuin yksikielisen ikätoverin, ja toisaalta taas, että taapero on joko enemmän puheeseen tai liikkumiseen suuntautunut. Kun vertaan saksalais-suomalaisen poikani puhetta naapurin kaksi kuukautta vanhempaan saksalaiseen lapseen, on heissä selviä eroja. Naapurin lapsi tuotti ensimmäiset sanansa jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja omaa tällä hetkellä selkeämmän ja suuremman sanavaraston ja käsitteistön kuin meidän kahta kieltä treenaava tapaus. Toisaalta naapurinpoika ei juokse, hypi ja kiipeile samanlaisella taidolla ja innolla kuin Toivo, eli siinäkin on selvä ero.


En siis aina tiedä, voiko puheen kehitysnopeutta laittaa monikielisyyden piikkiin, sillä mielestäni Toivo alkoi tavata sanoja hyvissä ajoin eli noin vuoden iässä ja osaa nyt jo useampia sanoja molemmilla kielillä.


Meillä asuukin nykyään pieni papukaija, joka toistelee milloin mitäkin sanaa tai sanan osaa. En ennen joulua ollut tietoinen siitä, miten usein käytän arkipuheessa ilmausta "noin". Nykyään kuulen sen aina kaikuna perässäni, ja jos mies on kotona, hän pyytää saksalaisena, että poika sanoisi "acht, neun, zehn" eli kahdeksan, yhdeksän, kymmenen. Ja poika toistaa "noin noin noin".


Minusta on ollut mielenkiintoista huomata, että vaikka poika on syksystä asti ollut saksankielisellä perhepäivähoitajalla, hänen ensimmäinen ja vankempi kielensä vaikuttaa olevan suomi. Tähän mennessä ilmaantuneista sanoista suurempi osa on suomea, vaikka viime aikoina onkin putkahtanut paljon saksaa. Miehen mukaan Toivo tuntuu reagoivan nopeammin suomeksi annettuihin käskyihin, vaikka ymmärtävää molempia kieliä yhtä hyvin. Miehen suomen kielen taito on siis kehittynyt samaa vauhtia lapsen kielellistymisen kanssa, ja mies tuumasi, että voisi jo kohta selvitä Suomessa au pairina.


Poika on tullut äitiinsä siinä, että hän on kova puhumaan. Höpötystä ja hölötystä tulee jatkuvalla syötöllä, vaikka sanasto onkin vielä pieni. Viimeisen kuukauden tuomia uusia sanoja ovat nein, da, Zug ja Müll sekä suomen verbit avaa, hakkaa ja menee. Selitykseksi sanottakoon, että lähdimme junalla joululomalle, jouluna avattiin monia paketteja ja eräässä kuvakirjassa kettu hakkaa halkoja, mikä on pojasta hauskaa.


Eräänlainen onnistumisen kokemus koettiin hiljattain, kun poika ensimmäistä kertaa osoitti tietävänsä, että samaan asiaan voi viitata kahdella eri sanalla. Isovanhempien luona oli pöllö-magneetti, mistä kieleen ilmaantui Eule eli pöllö. Kotona sanoin, että tässä eläinkirjasssakin on pöllö. Poika etsi oikean kuvan ja sanoi Eule.


Jotenkin olen alkanut ymmärtää, miksi monikielisen lapsen puhe kehittyy näennäisesti hitaammin kuin yksikielisen. Hänen kun pitää tehdä tuplatyö niin sanaston kuin kielen rakenteidenkin osalta. Tällä hetkellä sanojen syntymiseen tuntuu vaikuttavan niiden artikulaation helppous. Saksan nein muodostuu suussa helpommin kuin suomen ei, ja valitettavasti suomen äitiä mukaileva äeti on tehnyt tilaa saksan mamalle, joka kuuluu lausua hyvin painokkaasti.


Oma saksan taitoni on sujuva mutta puutteellinen enkä aina pysty selvittämään, mitä sanaa poika haeskelee. Hän hokee välillä sanamuotoa, josta en onnistu päättelemään, mikä se voisi olla. Silloin ajattelen, että se on ehkä perhepäivähoitajalta tarttunut sana. Hoitajamme totesi hiljattain, että Toivo on kova puhumaan mutta sanojahan ei vielä juuri ole. Ja siihen minä, että onhan niitä (mummo, ukko, omena, tyyny...) mutta enemmän suomeksi. Olenkin harkinnut kirjoittavani hoitajalle Toivo-saksa -sanakirjan, jotta hänkin voisi ymmärtää suomenkieliset sanat. 


Millaisia kokemuksia sinulla on kaksi- tai monikielisen taaperon kielen kehittymisestä?