Ulkosuomalaiset kirjailijat 4: Max Manner

Luxemburg on mielenkiintoinen, monipuolinen ja idyllinen pikkuvaltio Saksan, Ranskan ja Belgian välissä. Ihastuin siihen toukokuisella blogimatkalla kovasti ja sain sittemmin kuulla, että siellä asuu myös ahkera suomalainen dekkaristi. Kiitos vinkistä dekkareiden suurkuluttajalle Eau de Cologne -blogin Johannalle! 

1. Kuka olet ja mitä teet?

Olen Max Manner ja kirjoitan työkseni kirjoja, taidanpa siis olla jonkun sortin kirjailija tai raapustelija nyt ainakin. Kuulun Suomen kirjailijaliittoon ja kansainväliseen ITW-järjestöön (International Thriller Writers Inc.). Olen julkaissut kohta 13 romaania, viimeisin eli Kadotettujen kahvila (Arktinen banaani) ilmestyy kuluvan vuoden heinä/elokuussa.

2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?

Kuten elämässä yleensä, kaikki on lopulta enemmän tai vähemmän sattumankauppaa. Laveasti vastattuna tässä voisi mainita perhesyyt. Yksityiskohtiin sen enempää menemättä, olen tullut asuneeksi Luxemburgissa kohta 16 vuotta - niin se aika joskus hurahtaa, melkein kuin huomaamatta.

3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.

Luxemburg kuuluu Euroopan lilliputteihin Monacon, Andorran ja Lichtensteinin ohella. Pieni suuri maa, pinta-alaltaan Ahvenanmaata vain niukasti suurempi, jonka merkitys on ollut huomattava mm. EU:n kannalta, kuuluuhaan suurruhtinaskunta Euroopan Unionin alkuperäisiin perustajamaihin. Euroopan vihreä sydän, Pohjolan Gibraltar, uusia ja vähän vanhempiakin nimityksiä löytyy useita. 

Moni on saattanut porhaltaa vaikkapa automatkoillaan Luxin ohi, mutta harmittavan harva on tullut tutustuneeksi maahan tuota tarkemmin. Täältä löytyy rikasta historiaa alkaen aina roomalaisajoista joitakin tuhansia vuosia sitten. Maassa on edelleen 77 linnaa aikakausilta, jolloin pikkuruiset kuningas-, ruhtinas- ja herttuakunnat täplittivät Euroopan karttaa. Luxemburgia ovat miehittäneet aikojen saatossa useat eri valtiot ja maa on valloitettu kymmeniä kertoja milloin saksalaisten, espanjalaisten, italialaisten tai ranskalaisten toimesta. Monenkirjava historia onkin paikan päällä  käsinkosketeltavasti edelleen näkyvissä.

Nykyään Luxia hallitsee suurherttua Henri perheineen. Maassa asuu n. 600 000 ihmistä, joista lähes puolet on maahanmuuttajia. Valtaosa "ulkomaalaisista" tulee edelleen Portugalista, johon Luxemburgilla on perinteikkäät ja varsin läheiset suhteet. Kaiken kaikkiaan asukkaita taitaa olla nykyisellään yli 100 eri maasta, joten voidaan kai puhua jonkinmoisesta kulttuurien sulatusuunista.

Pienen maan suosio ja taloudellinen menestys pankkeineen ja EU-virastoineen tuottaa myös käytännön ongelmia. Jatkuvasti lisääntyvä rakentaminen ja tuntuvat liikenneongelmat - maahan saapuu arkipäivisin n. 200 000 työntekijää ympäristövaltioista - natisuttavat jo infran kestävyyttä ihan tosissaan. Summa summarum: Luxemburg on kaunis, vilkas ja vierailun arvoinen, vähän omintakeinenkin paikka, jossa kaupungin melskeestä pääsee halutessaan viidessä minuutissa ikimetsien, lehmähakojen ja viiniviljelmien rauhaan.

4. Miten sinusta tuli kirjailija?

Perheessäni pidettiin aina tarinoiden kertomisesta. Sitä harrastivat niin isä, äiti kuin 15 vuotta vanhempi veljenikin. Tykkäsin kirjoittamisesta ja tarinoiden sepittämisestä jo lapsena ja tulin nuoruudessani lähettäneeksi joitakin käsikirjoituksia kustantamoihin, melko turhauttavin seurauksin tosin. Kertomusten rustailu keskeytyi perheen perustamiseen, monenkirjavaan järjestöelämään ja uran luomiseen liikemaailmassa.

Kun muutin 2000-luvun alkupuolella Luxiin, rauhoittunut elämäntilanne suosi vanhan harrastuksen pariin palaamista. Mielessä oli kytenyt jo pitkään tietty jännärin aihe ja tartuin siihen tosimielessä vuoden 2006 syksyllä. Lyhyehkö käsikirjoitus valmistui muutamassa kuukaudessa ja lähti muistaakseni kymmeneen eri kustantamoon. Suureksi yllätyksekseni sain lyhyessä ajassa useita tarjouksia, joista mieleisimmäksi osoittautui tuolloin Minerva Kustannuksen ehdotus. Sain kirjoittaa heille seuraavat viisi romaaniani, joten valinta osoittautui onnistuneeksi. Sittemmin olen jatkanut uraa Crimetime-osuuskunnassa ja Arktisen Banaanin listoilla.  

5. Mitä kirjoitat?

Olen julkaissut tähän mennessä 12 romaania sekä useita novelleja eri kokoelmissa ja yhteyksissä. Kirjoitin myös Suomen ensimmäisen interaktiivisen jatkokertomuksen Helsingin Sanomien verkkosivuille vuonna 2008. Olen julkaissut pienoisromaaneja kokeellisesti niin Facebookissa kuin Twitterissä. Valtaosa romaanituotannostani on keskittynyt dekkareihin ja trillereihin, mutta poikkeuksen näihin muodostavat viime vuonna ilmestynyt ihmissuhderomaani Mayra sekä tuleva historiallinen epookkiteos Kadotettujen kahvila.

6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?

Uskoisin, että niin on päässyt käymään. Vaikka monet tarinani alkavat ja päättyvät Turusta Turkuun, useimmissa kirjoissa piipahdetaan ulkomailla Islannista Venäjän kautta Espanjaan ja aina Yhdysvaltoihin asti. Viimeisin jännärini Loiset tapahtuu Turussa, Calais'sa ja Luxissa, tuloillaan oleva epookkiromaani taas Wienissä sekä Pariisissa. Kyllä asuinpaikalla lienee tässäkin yhteydessä oma merkityksensä.

7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?

Vaikka rutiinit saattavat kuulostaa tylsiltä, niistä on myös apua, ne tuovat turvaa, mielenrauhaa ja tiettyä jatkuvuutta. Olen kirjoittanut lähes kaikki romaanikäsikirjoitukset elokuulta joulukuulle, kevättalvi on perinteisesti muokkaus- ja editointiaikaa, julkaisut taas keskittyvät usein kesään tai alkusyksyyn.

Kirjoitusprosessissa työskentelen melko virkamiesmäisesti aamukymmenestä pitkälle iltapäivään. Tämän lisäksi käyn tekstin vielä iltamyöhällä kertaalleen läpi, pimeän hetkinä kirjoittamansa näkee aavistuksen uudessa valossa - heh, eikö ollutkin hauskasti laitettu? Tämä rutiini toistuu maanantaista torstaille, eli työviikkoni on periaatteessa neljän vuorokauden mittainen, ja viikonloppuvapaa alkaa usein jo perjantaina.

Aivan näin helpolla en sentään pääse. Käsikirjoitusvaiheessa tarina elää mielessä ja alitajunnassa 24/7, eikä siitä tuolloin edes halua sen kummemmin eroon. Kirjoitan päivässä kolmesta 10-12 sivuun inspiraatiosta ja tarinan vaiheesta riippuen. 

8. Miten pidät yllä suomen kieltä vieraskielisessä ympäristössä?

Vaikka asun ulkomailla, lähiympäristöni taitaa olla tarkemmin ajatellen yllättävänkin suomalainen. Luen suomalaisia lehtiä ja kirjallisuutta, seuraan suomalaisia televisiolähetyksiä, jopa naapurini sattuu olemaan ehta suomalainen. Suomalaisuudesta, sanan varsinaisessa merkityksessä, ei siis ole suoranaista puutetta, melkeinpä päinvastoin.

Kun työskentelee pääosin kotona omien ajatustensa keskellä ja vain satunnaisesti vieraammassa ympäristössä, kielen kangistumisesta ei ole suoranaista vaaraa. Tulen kyllä toimeen englannilla, saksalla ja ranskallakin, mutta nämä kielet liittyvät enemmän vapaa-aikaan. 

BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?
Helppo bonus-kysymys, johon on ilo vastata. Kaipaan Suomesta kahta aikuisikään ehtinyttä tytärtäni, savusaunaa tai saunaa nyt ylipäänsä, rakkaita ystäviä sekä sukulaisia, syntymäkaupunkiani Turkua ja sen tuntumaan levittäytyvää saaristoa, veneitä ja meren tuoksua.

Sarjan kaikki osat:

1. Hilkka Liitsola, Praha

2. Anu Patrakka, Portugali

3. Jussi Wahlgren, Kreeta

4. Max Manner, Luxemburg

5. Nina Rousu, Intia

6. Sanna Isto, Berliini

7. Emmi Itäranta, Englanti

8. Satu Rämö, Islanti

9. Kaarina Griffiths, Englanti

10. Vera Vala, Italia

11. Helena Väisänen, Sveitsi

12. Enni Vanhatapio, Lontoo

13. Maria Carole, Ranska

14. Eppu Nuotio, Berliini

15. Milja Kaunisto, Ranska

16. Christina Sandu, Englanti

17. Satu Erra, Berliini

18. Ville Hytönen, Tallinna

Tekstin aloittamisen tuska

Olen taas uuden alun edessä. Sain kolmannen Hilja-kirjan ensimmäisen version valmiiksi ennen toukokuista Madridin matkaa ja olen kesäkuun nauttinut jonkinlaisesta välitilasta.

Olen toki kirjoittanut, koska en voi olla kirjoittamatta, mutta tekstiä on syntynyt sillä mielellä, että nautitaan löytämisen ilosta, koska tällä uudella maailmalla ei ole vielä kaaria ja ääriä, muotoa tai hahmoa tai edes minkäänlaista tavoitetta. Teksti on kevyttä, koska siihen ei liity paineita tai odotuksia. 

Tietysti olen luksustilanteessa. Hilja-sarja on päässyt hyvin alkuun ja tiedän, että kustantamo odottaa uusia seikkailuja. On aika hienoa aloitella tekstiä, kun tietää, että tämä ei ole vain jokin ääretön projekti vaan aikataulutettu työ, joka todennäköisesti päätyy julkaisuun. Toisaalta odotukset luovat myös paineita, ja ehkä siksi aloittaminen tuntuu jotenkin viralliselta.

Neljän viikon kellumisen jälkeen on ollut aika palata työhön ja palauttaa ajatukset lastenkirjamaailmaan. Päätin, että ennen kuin palaan keskeneräiseen käsikirjoitukseen, laitan seuraavan seikkailun alulle. Täytyy sanoa, että joulukirjan ideoiminen juhannusviikolla ja kaikkien muiden töiden ohella ei ole ollut paras ja toimivin ratkaisu.

Viikko ei ole osoittautunut niin tehokkaaksi kuin ajattelin. Yhtäkkiä kotona on paljon pestävää pyykkiä eikä tiskipöytä ole kiillellyt aikoihin niin kuin tämän viikon jälkeen. Ikkunatkin kaipaavat pesua ja kuukausia hyllyllä lojunut paperikasa vaatii järjestelyä juuri nyt. Ja telkkarissa olisi jalkapalloa, jonka kanssa aika menee varmasti helpommin kuin koneen ääressä.

Kirjailijan työssä on se ikävä puoli, että koskaan ei tule valmiiksi. Jokainen uusi kirja on vuori, jolle on kiivettävä laakson pohjalta asti. Polku on joka kerta hieman erilainen eikä koskaan tiedä, missä kohtaa irtokivet tällä kertaa sijaitsevat. Jollain tavalla reitti on kuitenkin tuttu, kun sen vain löytää. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että polku ei ole vielä hahmottunut, vaan seison keskellä kivistä laaksoa.

Jotain sain kuitenkin tällä viikolla aikaiseksi: tällaisen pienen novellin aloittamisesta. Olkaapa hyvä!

Kuva: Pixabay

Uuteen tekstiin ryhtyminen on kuin kevään ensimmäinen uintikerta

Astu kevyin askelin rantaan. Muista varoa polun kolmatta laattaa. Se keikkuu, jos tukikivi on talven aikana liikkunut. Tänä kesänä korjataan rantapolku, luvataan joka kevät. Talven jälkeen ranta on paljas ja alasti, auki uuden kasvaa. Pysähdy ihmettelemään rantakaislojen ääntä kevyessä tuulessa. Näkyykö lintuja? Käppyrään veden päälle kasvanut puu tervehtii jäiden alta vapautunutta aavaa.

Niemennokkaan kiinnitetty laituri notkahtaa kevyesti ensimmäisen askeleen alla. Joka kerta mieleen nousee into alkaa hytkyttää ponttoonien päällä lepäävää puulauttaa. Tälläkään kertaa et sitä tee. Laiturin natina jatkuu tikkaisiin asti. Pysähdy, hengitä sisään ja anna ilman virrata ulos. Järven pinta liplattaa uutta vuodenaikaa. Ennen kuin riisut kylpytakin ja pyyhkeen, muista kokeilla varpaalla vettä. Varvistelu todentaa sen, mitä ajattelitkin. Järven kylmyys on tähän aikaan aina sama. Hytisytä itseesi rohkeutta, anna suojien pudota ja tartu tikkaisiin. Puhaltele muutama kerta ja aseta jalat ensimmäiselle veden aliselle rapulle. Vesi pistelee nilkkoja, mutta älä pysähdy vaan laskeudu pohjaan asti. 

Olet tehnyt tämän ennenkin, mutta aina se on yhtä kamalaa. Rohkeasti nyt.

Hyinen vesi ottaa tulijan kylmään syliinsä. Järven pohja on käyttämättömyydestä niljakas. Tummaan veteen sekoittuu askelten nostamia pohjan kerroksia. Kylmä vesi kangistaa reisiä mutta vesiraja on vielä navan alla. Tekee mieli huuhdella kasvot. Vesi nipistää sormenpäitä. Muutama askel vielä, mutta enempää et voi aikailla, sillä aikailtu on jo liikaakin. On sukellettava. Ota vielä yksi syvä sisään ja ulos hengitys, luota ja irrota jalat pohjasta. 

Parin uintiliikkeen jälkeen jalat hapuilevat maata. Kylmä vesi pistelee ihoa, mutta hartioiden seudulla on lämpö. Paluumatka on helpompi eikä vedestä ole kiire pois. Ihaile rantoja, nouse tikkaat ylpeänä laiturille, huuda ilmoille raikuva keväthuuto. Sinä uskalsit.

Alku, se on tässä. 

Ulkosuomalaiset kirjailijat 3: Jussi Wahlgren

Torstaiseen tapaan tänään tutustutaan ulkosuomalaiseen kirjailijaan. Tänään hypätään Kreetalle!

1.Kuka olet ja mitä teet?

Olen Jussi Wahlgren, näytelmäkirjailija ja kirjailija, runoilija, näyttelijä ja ääninäyttelijä. 80-90-luvuilla kirjoitin näytelmiä, joita tuotettiin Suomen lisäksi myös Pietarissa, Lontoossa, Edinburghissa, New Yorkissa (kahdesti) Clevelandissa, Dallasissa ja Espanjan Duerossa. Olen esiintynyt lukuisissa elokuvissa ja TV-sarjoissa (Kotikatu, Salkkarit), tehnyt satoja äänityksiä TV- ja radiomainoksiin ja piirrettyihin (Transformers) ja näytellyt teatterin lavalla.

Olen kirjoittanut tähän mennessä 10 romaania, viimeisin ilmestyy syksyllä 2018 nimellä Olga (Nordbooks). Kolme viimeistä romaania olen kirjoittanut Kreetalla. 

2.Miten päädyit asumaan ulkomaille?

Olen matkustanut koko ikäni. Toimin myös Aurinkomatkojen kohdeoppaana 70-luvulla, jolloin asuin Espanjassa ja matkustin ja purjehdin laajalti maailmalla. Viisi vuotta sitten päädyin Kreetalle ilman mitään sen kummempaa syytä. En ollut koskaan käynyt Kreetalla ja alunperin olin suunnitellut kirjoittavani täällä yhden talven. Mutta toisin kävi. Asun nyt pysyvästi ulkomailla. Minulla ei ole kiirettä minnekään, ei Suomeen eikä muualle maailmaan. Tämä paratiisisaari on nyt kotini.

3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.

Kreikassa on ollut talouskriisi koko sen ajan kun olen täällä ollut. Se ei välttämättä näy matkailusaarella pävittäin. Mutta, kun tutustuu paikallisiin ihmisiin, saa kuulla vaikeistakin asioista. Kreeta on historiallinen saari. Täällä on ollut asutusta ja sivistystä niin kauan kuin sitä maailmassa on ylipäänsä ollut.

Saari on yllättävän monipuolinen ja kansainvälinen. Kreikkalaiset puhuvat englantia joten kielen opiskeluni on hidasta, koska sitä ei välttämättä tarvitse. Kreikkalaiset juhlivat vähän väliä, joko kirkollisia pyhimysten juhlia tai nimipäiviä, joita täällä juhlitaan kuin meillä syntymäpäiviä. Musiikki soi ja grillit tuoksuvat jokaisessa puutarhassa, rakia menee ja arjen huolet unohtuvat hetkeksi.

Arkena kreikkalaiset tekevät paljon töitä, jos niitä vain sattuu saamaan. Päivät ovat pitkiä ja viikossa on ehkä yksi vapaapäivä. Matkailukausi on maaliskuusta lokakuuhun, joten talven ansiot on tehtävä kesäsesongin aikaan. Talven neljä-viisi kuukautta ovat hiljaisia, silloin ei ole turisteja eikä tuloja. Kunnioitan kreikkalaisten mentaliteettia. Zorbas-elokuvan loppukohtaus kuvastaa hyvin kreikkalaista mielenlaatua ja temperamenttia.

4. Miten sinusta tuli kirjailija?

Olen kirjoittanut aina. Lapsena myös maalasin paljon. Koulun jälkeen maalaus jäi, koska kynä oli helpompi kuljettaa mukana matkoilla ympäri Eurooppaa. Muutaman vuoden kokeilujen jälkeen päädyin kirjoittamaan näytelmiä, olinhan itsekin näyttelijä. Parikymmentä vuotta meni näytelmäkirjailijana, sitten siirryin romaaneihin. Minulle kirjailijan ura oli aina itsestäänselvä, vaikka kaikenlaista muutakin tuli rahan vuoksi tehtyä. Kaikesta on ollut hyötyä urallani.

5. Mitä kirjoitat?

Kirjoitan analyyttisia tarinoita ihmissuhteista: siitä miksi ne eivät useinkaan onnistu, ja siitä, miten helposti kaikki romahtaa. Kirjoitan siitä, miten odotamme kohtuuttomia parisuhteelta ja rakkaudelta, miten rikki olemme lapsuuden traumojen puristuksissa ja miten selviytyminen vaatii lähes epäinhimmillisiä ponnistuksia.

Pyrin ”onnellisiin” loppuihin, tai ainakin siihen, että toivoa on. Elämäni tässä vaiheessa tärkeä teema on se, että koskaan ei ole liian myöhäistä rakastaa ja onnistua olemaan onnellinen, vaan se on aina mahdollista.

6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?

Näkyy. Kirjoitan paljon siitä, missä kulloinkin olen. Kreeta-trilogia (Nordbooks) on nyt Olgan myötä valmis. Kaksi ensimmäistä Kreeta-tarinaa ovat Miekkaliljojen aikaan ja Marmotan tarinoita. Nämä kaikki tapahtuvat tunnistettavasti Haniassa, Kreetan vuorilla ja viidakoissa.

7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?

Kirjoitan päivittäin, olen tehnyt niin aina. Joskus pidän ”vapaapäivän” ja annan itselleni luvan laiskotella (mielessä kuitenkin alitajunta työskentelee romaanin kimpussa).

Kirjoitan tunnin tai pari, aamulla tai iltapäivällä, enkä rakenna etukäteen liian tiukkaa muottia, johon tarinan olisi sovittava. Ymmärrän, että usein tarina vie enkä minä. En ole koskaan stressannut tai tuntenut kirjoittajan blokkia. Kaikki vain sujuu, menen flow'n mukana. Annan alitajunnan työstää tarinaa öisin ja kun istun kirjoittamaan, tekstiä vain alkaa tulla, vaikka en välttämättä yhtään tiedä, mistä tänään kirjoittaisin. Minun kohdallani se toimii. Luotan no-mindiin, josta pulppuaa loogista ja draamallista tarinaa jatkuvalla syötöllä. Editointivaiheessa käytän ammattitaitoani luovan kirjoittamisen opettajana ja ohjaan itseäni.

8. Miten pidät yllä suomen kieltä vieraskielisessä ympäristössä?

Puhun suomea päivittäin ja luen suomalaisia kirjoja. Olen vetänyt täällä suomalaista teatteriryhmää ja pitänyt kirjoituskursseja. En koe ulkomailla asumista ongelmana kielen suhteen, vaan enemmän olen huolissani vähitellen etenevästä dementiasta. Googlen synonyymisanakirjat ovat ahkerassa käytössä.

BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?

En välttämättä kaipaa Suomesta mitään. Exät ja lapset elävät omia elämiään. Ystäviä minulla on täällä, ruoka maistuu, eläke juoksee. Joskus pyydän makkaraa ystäviltä, jotka tulevat tänne lomille,  ja kerran jäin täällä kuntosalin saunan ovelle nuuskimaan tuttua kylmän saunan tuoksua. 

Elämänkumppanini haluaisi tutustua Suomeen. Olen luvannut että voidaan käydä joku vuosi, joko elokuussa rapujuhlilla tai talvella Lapissa hiihtämässä.  Minä en kauheasti näitäkään huveja kaipaa, mutta käyn mielelläni jos siltä tuntuu.

Sarjan kaikki osat:

1. Hilkka Liitsola, Praha

2. Anu Patrakka, Portugali

3. Jussi Wahlgren, Kreeta

4. Max Manner, Luxemburg

5. Nina Rousu, Intia

6. Sanna Isto, Berliini

7. Emmi Itäranta, Englanti

8. Satu Rämö, Islanti

9. Kaarina Griffiths, Englanti

10. Vera Vala, Italia

11. Helena Väisänen, Sveitsi

12. Enni Vanhatapio, Lontoo

13. Maria Carole, Ranska

14. Eppu Nuotio, Berliini

15. Milja Kaunisto, Ranska

16. Christina Sandu, Englanti

17. Satu Erra, Berliini

18. Ville Hytönen, Tallinna

Toledo - päivämatka kulissikaupunkiin

Tänä kesänä täytyy pärjätä ilman joka viikkoista Game of Throne -annosta. Minulla on viha-rakkaussuhde kyseiseen sarjaan. Siinä on paljon, mistä en pidä, mutta koska olen katsonut jo kaikki kaudet, minun on nähtävä, miten kaikki päättyy.

Onneksi GoT-tunnelmaan on helppo päästä matkoilla, sillä sarjaa on kuvattu ympäri Eurooppaa. Esimekiksi Espanjassa on useita kuvauspaikkoja, mutta myös historiallisia kulissikaupunkeja, joissa on helppo tavoittaa hittisarjan tunnelma. Yksi näistä on Toledo.

Korostan: ymmärtääkseni GoT:ia EI OLE kuvattu tässä keskiaikaisessa kaupungissa, vaikka erään ravintolan edessä seisookin Tyrion Lannisterin patsas.

Toledoon pääsee näppärästi junalla, joka ajaa puolen tunnin välein ja non-stoppina Madridista noin 70 kilometrin päässä sijaitsevaan historialliseen kaupunkiin. Kulku vanhaan kaupunkiin käy esimerkiksi pitkiä liukuportaita pitkin, mikä tekee kivan kontrastin keskiaikaiseeen tunnelmaan. Nousun jälkeen voi sukeltaa kaupungin kapeille kaduille ja kujille, joilla saa talsia itsensä eksyksiin asti.

Toledo oli Kastilian ja Leónin pääkaupunki vuodesta 1085 vuoteen 1561, jolloin hovi siirrettiin Madridiin. Menneiden vuosien vauraus ja kaupungin monikulttuurisuus näkyvät arkkitehtuurissa, ja yksi kaupungin kuuluisimmista nähtävyyksistä, Santa María de Toledon katedraali, on peräisin rikkailta hallitusvuosilta.

Toledossa riittää museoita ja luostareita, mutta turistijutuista me valitsimme ainoastaan nähtävyysjunan (6,80€/hlö, kesto noin 45 minuuttia), joka oli kiva, koska se ajoi kerran koko kaupungin ympäri ja sitten vastapäisellä kukkulalla olevalle näköalapaikalle. Junan kyydissä istuessaan voi samalla kuunnella monikielistä nauhoitusta, joka kertoo kaupungin historiasta. Tai voisi kuunnella, jos takana ei olisi kahta espanjalaista eläkeläistä, jotka olivat valmistautuneet kierrokselle olutpulloin ja äänekkäin jutuin.
Kierroksen jälkeen jatkoimme kävelyä kaupungin laidalta toiselle ja talsimme jopa hetken Toledoa kiertävän Tajo-joen vartta kulkevalla luontopolulla. Vanhan keskustan suurimmat kadut ovat toki turistien kansoittamia mutta kaupungista on mahdollista löytää myös tyhjiä kulmia. Toledosta voisi saada paljon enemmänkin irti, mutta me keskityimme kaupungin tunnelmaan ja hengailuun.

Piipahdimme toki katedraalissakin. Sinne on sisäänpääsy, mutta tölväisimme sattumalta sivuovelle, josta pääsee sisällä olevalle aidatulle alueelle ilmaiseksi. Emme sitten enää maksaneet lippuja pääovella, kun olimme jo päässeet vilkaisemaan.

Toledo on ehdottomasti käymisen arvoinen päiväretkikohde. Tosin junaliput (13 € suuntaansa) kannattaa hankkia etukäteen esimerkiksi netistä, koska junat ovat täysiä. Asemalla kannattaa olla ajoissa, koska Puerta de Atocha -asema on yhtä suuri ja sekava kuin moni lentokenttä ja turvatarkastuksetkin ovat tiukat.

Toledo on tunnettu veitsistään ja miekoista, joita oli myynnissä monessa kaupassa. Mies harmitteli, että vaikka hän saisikin veitsen junan turvatarkastuksen läpi, Ryanair ei kotimatkalla olisi välttämättä yhtä suotuisa. Ostokset jäivät siis tekemättä.

Kaiken talsimisen jälkeen oli aika pysähtyä pienelle aukiolle rautaisten parvekkeiden alle ja palkita itsensä yhdellä kylmällä juomalla ennen paluuta Madridin kaupunkihulinaan - ja laskea kuukaudet GoTin viimeisen kauden alkuun.

Kiitos Erasmus-vaihto, elämäni olisi erilaista ilman sinua

Kuva: Pixabay

Kippis! Lasit kilahtavat yhteen, vieraiden puheensorina kantautuu keittiöön ja minä mietin, etten olisi näissäkään juhlissa, jos en aikoinaan olisi lähtenyt Erasmus-vaihtoon Hollantiin. Vietimme tänä viikonloppuna yhden Erasmus-aikaisen ystäväni 40-vuotisjuhlia Münsterissä. Paikalla on muitakin Erasmus-tuttuja, joten hauskoilta muistoilta ja nuoruuden ajatuksilta ei voinut välttyä.

Elokuussa tulee tasan 15 vuotta siitä, kun kohtasimme asuintalomme käytävällä. Minua ja saksalaista yhdisti useampikin asia: samanlaisten huumorin ja musiikkimaun lisäksi juttua riitti kaikesta mahdollisesta. Erityisasema saksalaisella oli myös siinä mielessä, että hän opetti minut juomaan olutta. Hollantilaisissa opiskelijabaareissa ei ollut tarjolla oikein muutakaan tai ainakaan yhtä edullisesti, joten oli pakko opetella. Miten ylpeä olinkaan, kuin join itse koko lasillisen enkä jättänyt jämiä vieressä kärkkyvälle kaverille.

Groningenissa viettämäni Erasmus-vuosi on ollut makkaratehtaan ohella yksi tärkeimpiä opiskeluaikojen kokemuksia. Tein hakupäätöksen nopeasti, sillä hakuaikaa oli ajatuksen keksittyäni enää kaksi viikkoa jäljellä. Groningenista löytyi sopiva opiskelupaikka, ja Haarenista, pikkukylästä kaupungin eteläpuolelta myös kansainvälinen opiskelijatalo. Poljimme säässä kuin säässä kahdeksan kilometriä peltojen läpi yliopistolle ja usein illalla vielä uudestaan opiskelijabaarien happyhourille.

Valitettavasti en vuoden aikana oppinut hollantia mutta englanti alkoi vihdoin sujua. Yliopiston kurssit olivat mielenkiintoisia, vaikka parhaiten mieleen ovatkin jääneet talomme yhteisessä olohuoneessa tuntikausia jatkuneet keskustelut, elokuvaillat, yhteiset aamupalat ja illalliset ja juhlat. Ja ihmiset.

Pääsin suoraan lukiosta yliopistoon, joten Erasmus-vaihto tarjosi mahdollisuuden pysähtyä ja miettiä, mitä elämältä haluaa. Moni sen vuoden aikana syntynyt ajatus toteutui myöhemmin, kuten sekin, että en sittenkään vaihtanut pääainetta vaan valmistuin äidinkielenopettajaksi.

Facebook kertoo monen Erasmus-aikaisen tuttavan kuulumiset, ja muutaman kanssa ystävyys on jatkunut näihin päiviin asti. Saksalaisen kaverin kanssa olemme tavanneet niin Saksassa kuin Suomessakin ja Kölniin muuttoni jälkeen meille on vakiintunut jouluperinne. Erasmus-kaveri tulee joulukuun alussa Kölniin viettämään veljensä syntymäpäiviä. Vierailun aluksi juomme joulutorilla pari glühweinia ja kertaamme tuoreimmat kuulumiset. Vaikka yhteydenpito olisi vuoden aikana ollut vähäistä, juttu jatkuu kuin taukoa ei olisi ollutkaan.

Hauska tapaus on muuten sekin, että aviomieheni on ollut samassa työpaikassa Erasmus-kaverini kanssa molempien opiskelukaupungissa joitain vuosia vaihtovuotemme jälkeen ja muutamaa vuotta ennen Saksaan tuloani. En tiedä, kenen näkökulmasta tämä yhteys tuntui kummallisimmalta, mutta maailman pienuutta on päivitelty monet kerrat.

Tarinan opetus? Erasmus-vaihto kannattaa aina. Hieman surullisena kuuntelen tämän hetken perustutkinto-opiskelijoiden valmistumiskiirettä ja -painetta ja yritän vakuuttaa heitä vaihdon tärkeydestä ja merkityksestä ei pelkästään opinnoille vaan elämälle. Lehtijuttujen mukaan Erasmus-vaihto-ohjelma on johtanut lukuisiin pariutumisiin ja lapsiakin olisi sen kautta syntynyt maailmaan jo miljoona. Minä tiedän heistä yhden. 

Jos jotain olenkin elämässä katunut, en koskaan sitä, että lähdin vuodeksi maailmalle. Sen jälkeen paluuta ei ollut vaan nälkä jäi ja täällähän sitä taas ollaan. Ehkä Erasmus-vaihtoon lähteminen on sittenkin riski?

P.S. Kuvat Pixabaysta, koska omat Hollannin vaihtovuoden kuvat ovat albumissa jossain kellarin perukoilla.

Ulkosuomalaiset kirjailijat 2: Anu Patrakka

Sain reilu vuosi sitten sähköpostia Portugalista. Anu Patrakka oli samassa tilanteessa kuin minä, eli ulkomailla asuva tulevan syksyn suomalainen esikoiskirjailija. Kuluva vuosi on ollut molemmille jännittävä ja kirjoittamisen täyteinen ja on ollut todella antoisaa jakaa kirjailijuuteen liittyviä ajatuksia yhdessä. Kannustus ja innostus on ollut molemminpuolista ja tarttuvaa, ja olemme molemmat kiitäneet esikoiskirjailijoista kolmatta teostaan valmisteleviksi kirjailijoiksi. Anu allekirjoitti juuri kustannussopimuksen uuden kustantamon kanssa, joten tulevaisuudessa häneltä on odotettavissa lisää kirjoja.

1. Kuka olet ja mitä teet?

Olen Anu Patrakka ja aloitteleva kirjailija. Esikoisdekkari Huomenna sinä kuolet (Myllylahti) julkaistiin elokuussa 2017, jatkoa seurasi jo helmikuussa 2018 kirjalla Kuolet vain kahdesti (Myllylahti). Parhaillaan työstän kolmatta rikosromaaniani, joka ilmestyy ensi vuoden alkupuolella. 

2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?

Se on monen asian summa. Portugaliin päätyminen oli osittain lomareissun satoa, osaksi sitä, että päättäessäni kokeilla siipien kantamista kirjoittajana hakeuduin paikkaan, jossa voisin keskittyä kirjoittamiseen ja jossa olisi edullista asua. Portugali oli jo tuttu vuoden vuorotteluvapaan ajalta, ja alun alkaenkin olen tuntenut olevani täällä kuin kotonani. Tänne oli helppo tulla ja ryhtyä töihin. 

3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.

Portugali on minulle aarreaitta niin visuaalisesti kuin ihmisten tarinoiden suhteen. Kun kieleen pääsee sisälle, pystyy kommunikoimaan ihmisten kanssa ja ammentamaan aineksia omiin kirjoituksiin. Ihmiset ovat ystävällisiä, maisemat kauniita, Atlantin valtameri huikea, ruoka-aineet tuoreita ja monipuolisia. Olen reissannut maata ristiin rastiin, Madeiraa ja Azoreita myöten, ja silti riittää vielä paikkoja tutkittaviksi. 

Ilmasto voisi täällä pohjoisessa olla vähän lämpimämpi ja kuivempi...  

4. Miten sinusta tuli kirjailija?

Kuulemma jo pikkutyttönä hyppelehdin ympäriinsä ja sanoin, että isona minusta tulee kirjailija. Se on ollut pitkän tähtäimen tavoite, jota kohti olen pyrkinyt suunnitelmallisesti ja sinnikkäästi. Olen myös investoinut tähän uranvaihdokseen omia varojani. Hullua, sanoisi moni, mutta jos uskoo vahvasti siihen että osaa ja pystyy, niin ei kai jää muuta vaihtoehtoa kuin osata/opetella ja pystyä? 

5. Mitä kirjoitat?

Kirjoitan rikosromaaneja/dekkareita ja siinä sivussa vähän muutakin. Kirjoitan myös Normaali Irtiotto -blogia. 

Bookshop Bivar/Lisbon

6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?

Näkyy, sillä ainakin toistaiseksi kirjojeni tapahtumat sijoittuvat Portugaliin ja niissä on vahvasti mukana portugalilaista elämänmenoa sekä ripauksia portugalin kieltä. Niissä on kuitenkin aina myös jokin liityntä Suomeen. Ensimmäisen kirjan sijoitin vastaavaan maaseutumiljööseen kuin missä asun, toisessa liikutaan Portossa, joka on aivan upea kaupunki. 

7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?

Kirjoitan 5-6 päivänä viikossa aina lounaan jälkeen sängyllä istuen. Kirjoitusrupeaman päätteeksi käyn kävelyllä koirien kanssa, joskus palaan vielä koneen ääreen sen jälkeen. Tarinoiden kulkua mietin valvoessani aamuyöllä ja pitkin päivää. Ongelmakohdat ratkeavat usein juuri aamuyön pimeinä tunteina. 

Joskus käyn tutkimassa tapahtumapaikkoja ja valokuvaan niitä samalla. Ideat tarinoihin syntyvät usein tosielämän tapahtumista, mutta kirjoittaessa ne muuntuvat toisenlaisiksi. 

BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?

Sukulaisia, ystäviä ja ennen kaikkea kummilapsiani. Lattialämmitettyä kylpyhuonetta ja ylipäätänsä lämmitettyä taloa! Salmiakkia tuon Suomesta, ruisleipää leivon itse, joten se puoli on järjestyksessä. 

Sana on vapaa!

Toisen kirjani julkkareissa puhuin mm. siitä, että unelmiaan voi tavoitella liike-elämässä käytettävillä keinoilla. Ihan ensiksi vedetään henkselit unelma-sanan päälle ja kirjoitetaan tilalle ”tavoite”. Silloin siitä tulee paljon konkreettisempaa. Seuraavaksi määritellään strategia tavoitteeseen pääsemiseksi, aikataulu, budjetti jne. Myös SWOT-analyysin laatiminen voi olla aiheellista, samoin voi miettiä omia arvojaan ja visiotaan. 

Niin kauan kuin vain haaveilee, ei saavuta mitään, koska odottaa että asiat tipahtavat valmiina syliin. Tavoitteeseen pääseminen vaatii kovaa työtä.

P.S. Viherjuuria-blogi on lukenut Kuolet vain kahdesti -romaanin ja voi suositella sitä viihdyttäväksi nojatuolikirjaksi, jonka kautta päästään Porton kapeille kaduille sekä portugalilaisten ruokapöytiin ja vuoteisiin.

Sarjan kaikki osat:

1. Hilkka Liitsola, Praha

2. Anu Patrakka, Portugali

3. Jussi Wahlgren, Kreeta

4. Max Manner, Luxemburg

5. Nina Rousu, Intia

6. Sanna Isto, Berliini

7. Emmi Itäranta, Englanti

8. Satu Rämö, Islanti

9. Kaarina Griffiths, Englanti

10. Vera Vala, Italia

11. Helena Väisänen, Sveitsi

12. Enni Vanhatapio, Lontoo

13. Maria Carole, Ranska

14. Eppu Nuotio, Berliini

15. Milja Kaunisto, Ranska

16. Christina Sandu, Englanti

17. Satu Erra, Berliini

18. Ville Hytönen, Tallinna