Saturday 15 May 2021

Kamala ikävä kahvilaan

 

Jo yli vuosi elämää maailmanlaajuisen pandemian armoilla on kirkastanut pienten asioiden tärkeyden. Saksassa on eletty lokakuun lopusta asti lockdownin säännöillä. Esimerkiksi kirjakaupat olivat maaliskuussa hetken auki, sen jälkeen taas kiinni eikä ravintolassa tai kahvilassa ole voinut vierailla puoleen vuoteen. Lisäksi Kölnissä vallitseeyölllinen ulkonaliikkumiskielto. Kaupunki on aavemaisen hiljainen klo 21-05, mikä ei tosin ole vaikuttanut omaan elämääni mitenkään.

 

Mihin siis halajan, kun se joskus tulevaisuudessa vihdoin sallitaan? En tarvitse maailmanmatkoja tai aamuyöhön venyviä diskoiltoja, en hingu shoppailemaan tai edes elokuvateatteriin. Sen sijaan minulla on suunnaton ikävä kahvilaan. Ehkä siksi, että se konkretisoi tämän kummallisen vuoden: edes niinkin pieni asia kuin hetki kahvilassa kirjoittamisen ja maitokahvin parissa ei ole ollut mahdollista pitkään, pitkään aikaan.


Tartuinkin Paula Hotin kirjaan "Mustia syntejä. Kahvilaesseitä" (Avain, 2020) siinä toivossa, että sen tarjoamat mielikuvitusmatkat auttaisivat kahvilan kaipuuseen. Ja auttoivathan ne. 

Kevyeen ja lähes jutuselun omaiseen tyyliin kirjoitetut eri mittaiset esseet esittelevät niin eurooppalaisten kahviloiden historiaa ja kahvijuoman kehitystä kuin vertailevat toisiinsa kahvihetkiä Pieksämäen torilta Venetsiaan ja Lontoosta Helsinkiin. Jokaisen luvun alussa on sitaatteja kuuluisilta ihmisiltä ja kirjan lopussa luettelo "Kahvilaan lukemista kahvista ja kahviloista" eli kirjan esseiden taustatekstien listaus.


"Mutta nyt on aika pakata päiväkirjat takaisin kassiin, unohtaa historian suurmiehet, avata ovi ja astua sisään kahvilaan, jonka kerrotaan sijaitsevan samalla paikalla kuin tuo vuonna 1650 avattu -- uusi eurooppalainen instituutio, kahvila."


Hotin esseet ovat yhdistelmä historiallista tietoutta ja tunnelmointia. Hän on itse vieraillut jokaisessa kahvilassa, josta kirjoittaa, ja siten kuvailut ovat hyvin aitoja. Kahvikupin ääreltä hänen ajatuksensa lähtevät virtaamaan kaikkeen siihen, mitä kahviloissa on vuosisatojen ajan tapahtunut: miten moni tieteilijä tai filosofi on esitellyt ajatuksiaan ensimmäistä kertaa kahvilassa tai miten kahvilasta on kehittynyt taiteilijoiden kohtauspaikka. 

Tekstit soljuvat lukijan silmien edestä kuin kahviin kaadettu maito, ja niihin on helppo päästä sisälle, vaikka mukana on myös filosofista pohdintaa.  Kirjassa on vain 133 sivua eli se on kuin pieni välipala nautittavaksi kahvikupposen äärellä. Tästä kuitenkin ehkä pieni miinus: kepeä tyyli saa aikaan sen, että välillä tuntuu siltä, kuin lukisi johdantoa, jonka jälkeen alkaa itse aiheen käsittely, mutta luku loppuukin jo parin sivun jälkeen ja seuraavassa on uusi aihe. Teos on kuitenkin niin mielenkiintoinen yhdistelmä matkakirjaa, päiväkirjaa, sitaatteja, historiaa ja kahvitietoutta, että suosittelen sitä kaikille, jotka kaipaavat nojatuolimatkalle.


"Voimme aloittaa istahtamalla aloillemme, pysähtymällä kahvilaan. Voimme aloittaa ottamalla esiin kirjan tai kynän ja paperia tai vain tuijottamalla ulos ikkunasta. Ehdottomasti on pidettävä puhelimet suljettuina taskuissamme, jätettävä tekniset työvälineet kotiin ja muistilistat rypistymään kassin pohjalle."


Olen tavannut käydä lähikahvilassamme aloittamassa uuden kirjoitusprosessin ja sitten viimeistelemässä tekstin. Olen surrut kovin, miten tämän idyllisen kahvilan sulkuaikana käy, mutta todennut, että se porskuttaa niissä raameissa, mitkä ovat mahdolliset. Päivällä kotityöläiset hakevat sieltä lounasta, aamuisin ja iltapäivisin ovelle muodostuu take away - kahvejaan odottavien jono. Myöhäisiltapäivänä saattaa jokunen drinkkilasikin ilmestyä tiskin takaa. Mutta ei se silti ole läheskään sama kuin juomien nauttiminen viihtyisässä kahvilatilassa.

Ehkäpä maailma taas aukeaa ja pääsen aloittamaan seuraavan Hiljan (numeron 7!) kirjoittamien taas tutussa kahvilaympäristössä kevyen puheensorinan soljunnassa ja kahvinkoneen suhinassa. Tai paeta hetkeksi toisiin maailmoihin Paula Hottin lähdeluettelolistan kirjojen avulla.

 

****Arvostelukappale saatu kustantamolta. Kiitos!****

Tuesday 11 May 2021

Mama-äiti ja muita kielen ilmiöitä

Meillä asuu nykyään mama-äiti. Äidin kieli on suomi mutta mama osaa puhua myös saksaa, sillä äiti-mama puhuu Toivolle suomea mutta melkein kaikille muille saksaa. Se tarjoilee aamuisin puuroa ja juo teetä isosta kupista, joka otetaan aina mukaan, kun istutaan sohvalla lukemassa kirjoja. Joskus mama-äiti hapuilee sanoja molemmilla kielillä, sillä se ei osaa täydellistä saksaa ja unohtelee välillä myös suomeksi. Siksi on ehkä parempi käyttää molempia termejä, jotta viesti varmasti menee perille, tuumaa Toivo.

 

Muksu on vuoden ja kymmenen kuukautta, ja ottaa niin suuria harppauksia kielelliseen maailmaan, että jopa perhepäivähoitaja on ihmeissään. Lapsi makustelee ja kokeilee joka päivä uusia sanoja ja harjoittelee jo osaamiensa lausumista. "Runterfallen", "drauf" ja "Brei" ovat suosikkeja, koska niissä päässe soristamaan jonkinsortin r-kirjainta. Muita tällä hetkellä taajaan kuultavia sanoja ovat myös "betonipumppu", "alas" ja "itse".

 

Eikä ole syytä unohtaa oman tahdon ilmausta "nein", jota toistellaan joskus ihan vain huvin vuoksi ja leikisti osoittamaan, että omat rajat alkavat muodostua. Suomen ei-sana ei ilmeisesti tunnu tarpeeksi jämptiltä vielä.


Useampisanaisia ilmaisuja ovat esimerkiksi "Papa arbeiten", "mitä Toivo tekee", "papa mukaan", "Toio takas", ja "Milch haben". Minun seurassani poika käyttää enemmän suomea kuin saksaa, mutta saksankielinen ympäristö kuuluu siinä, että saksankielisiä ilmaisuja on tällä hetkellä käytössä enemmän kuin suomea. Joskus kyse on myös helppoudesta: "Bagger" taipuu kielen päällä helpommin kuin suomen "kaivuri".

Vähän aikaa sitten lapsi erotteli ensimmäisen kerran, mitä kieltä puhuu äidille ja mitä papalle. Hän ei saa tuttia kuin nukahtamiseen ja suurimman kriisin yllättäessä. Sellaisia ovat olleet viimeaikaiset väsyneen lapsen uhmapuuskat. Säätelemme tutin käyttöä, joten lapsi tuli ensin pyytämään minulta tuttia, "Missä tutit" ja kun kieltäydyin antamasta, kuulin hänen pian sanovan papalle toisessa huoneessa "Schnuller". Myös maitoa kysytään eri kielillä sen mukaan, kenelle pyyntö esitetään. Nämä ovat pieniä asioita, mutta kuitenkin niin siistejä. On mahtavaa päästä seuraamaan, miten pienet aivot  hahmottavat maailmaa ja kieliä.


Yhtenä päivänä lapsi osoitti papan vihreää reppua ja sanoi "kaunis reppu". Minä siitä miettimään, mistä hän tietää sanan kaunis ja sitten, miksi käytti sitä näin. Pian minulle valkeni, että hän käänsi suoraan saksasta suomeen, sillä saksaksihan kaikki on aina schön. Tämäkin huomio oli mama-äidistä erittäin kiinnostava, sillä kielen kehittyminen ei tarkoita vain sanojen ottamista haltuun vaan erilaisten sanontatapojen ja kielen käytänteiden omaksumista. Toinen tästä kielivä asia on lapsen tapa pyytää minulta jotain sanomalla "Kiitos äiti". Saksaksi hän varmaan sanoisi näissä kohdissa "bitte mama", mutta suomessahan ei tällaista kohteliaisuussanaa ole.


Onneksi mama on vihdoin saanut taas rinnalleen äidin ja viime aikoina äiti on itse asiassa yleisempi puhuttelumuoto kuin saksan mama. Tuntuu mahtavalta olla jonkun pienen äiti ja päästä seuraamaan, miten ihminen kasvaa.