Wednesday 27 September 2017

Monta pitkää kylmää Lyypekissä

Lyypekki on Itämeren helmi eikä se suotta ole lauluihin päässyt. Opin mennäviikonloppuna, että kaupungilla oli aikoinaan nelinkertainen suojaus, sillä sen sisällä oli varastokaupalla arvotavaraa. Suojaus taisi tosin pettää, sillä 50 Saksan Suomi-koulujen opettajaa päästettiin viettämään koulutuspäiviään ja mellastamaan miten sattuu.

Lyypekkiin on Kölnistä pitkä junamatka, jota ei mitenkään keventänyt se, että ensin meidän juna oli jo valmiiksi myöhässä ja sitten veturikin rikkoontui juuri ennen Münsteriä. Kuulin myöhemmin huhuja pommista, mutta haluan uskoa, että syy oli Deutsche Bahnin veturissa. Saavuimme Hampuriin tunnin myöhässä, mutta pääsimme sieltä onneksi reippaasti eteenpäin.
Lyypekki on punaisten tiilien kaupunki. Opastetun kävelykierroksen aikana opin, että vanha puukaupunki paloi 1100-luvulla, minkä jälkeen sinne rakennettiin kerralla tiilestä uusi kaupunki. Se on ollut aikamoinen projekti, sillä kaksi kilometriä pitkälle ja kilometrin levyiselle saarelle on samaan aikaan rakennettu viisi kirkkoa, luostari, sairaala, kaupungintalo... Tiilentekijöillä on riittänyt töitä.

Tiilien käytössä on myös ollut tietyt rajoitteet. Kalleimpia tummia tiiliä on saatu käyttää vain arvorakennuksiin, kuten kaupungintaloihin. Seuraavaksi arvokkaimpiin niitä sai käyttää joka toiseen riviin, mutta muut rakennukset saivat tyytyä tavallisiin punatiiliin.
Toinen maailmansota ei juuri vaurioittanut kaunista kaupunkia, sillä sitä pommitettiin vain kerran. Tummatiilinen raatihuone seisookin edelleen paikallaan ja sen takana olevasta seinästä voi nähdä, miten aikakausi on vaihtunut rakentamisen aikana, sillä seinän koristemuodostelma muuttuu. Keskustan ostoskatuja ympäröivät pienet idylliset kujat, joita ei kyllästy ihastelemasta ja ihailemasta.
Lyypekki on monelle suomalaiselle jo ennestään tuttu, sillä sen lähikaupunkiin Travemündeen saapuvat rahtilaivat Suomesta. Monelle lyypekiläiselle Suomi on viimeistään viime lauantain jälkeen tuttu, sillä opintopäivien ohjelmaan kuului Suomi-henkinen pop up -tapahtuma Suomi 100 -vuoden kunniaksi. Meillä oli kaupungilta virallinen lupa ottaa pätkä kävelykatua haltuun, ja senhän me teimme. 
Tarjolla oli ilmapallojen jakoa, kasvomaalausta, mölkyn pelaamista, tietovisailua, kieltenopetusta ja mahtava kuoro. Täytyy sanoa, että porukassa oli hyviä laulajia, sillä parin pikatreenin jälkeen kuoro tosiaan esiintyi eri puolilla kävelykatua ja sai ohikulkijoilta erinomaisen vastaanoton. Eräskin vanhempi naisihminen kommentoi kyyneleitä pyyhkien, miten kaunista laulu oli. Olin täysin samaa mieltä. Kuoro lauloi perinteisiä suomalaisia kansanlauluja Kolmesta variksesta Asikkalan rattaisiin.

Hieman ongelmia aiheutti se, että samalla kadunpätkällä musisoi myös ruotsalainen poikabändi eli eläkeläispumppu, mutta lopulta kaikille löytyi äänellistä tilaa.
Itse olin mukana lastenkirjaryhmässä. Pikku Myy ja kukkapantainen satutäti yrittivät pysäyttää ohikulkijoita kirjallisuuden pariin. Emme lopulta päässeet lukemaan yhtään satua lapsille, vaikka kirjoja innokkaasti tutkittiinkin. Lähinnä pisteellemme pysähtyi saksalaisia eläkeläisiä, jotka kertoivat Suomi-yhteyksistään ja kyselivät vanhoja sotajuttuja. Onneksi osasin vastata edes johonkin, vaikka mieluummin olisin lukenut satuja. 

Itselleni viikonlopun jännittävin hetki oli Hiljan ensiesiintyminen. Luin lauantaina iltasaduksi pari lukua ja kerroin lyhyesti Hiljan taustoja. Saa nähdä, laitetaanko Hiljan takia joskus pystyyn kirjarovioita.
Kaupunkiopas nimittäin kertoi, että Thomas Mannin Buddebrookit otettiin Lyypekissä vastaan hyvin ristiriitaisin tuntein, sillä siinä on useita hahmoja, joilla on vastine todellisuudessa. Joku neropatti oli listannut hahmot ja laittanut listan esille, minkä jälkeen Mann sai kaupunkilaisten vihat päälleen ja kirjoja poltettiin riemullisesti rovioissa. 

Hiljallakin on tiettyjä yhtymäkohtia erääseen hämäläiseen kylään, mutta en usko, että näin pitkälle päädytään. Tai no, saisihan sillä ainakin lööppijulkisuutta.
Lyypekki on aina ilo, sillä kuukauden päästä pääsen sinne uudestaan, kun Nordische Filmtage eli pohjoismaiset elokuvafestivaalit taas koittavat. 
Thursday 21 September 2017

Perinteitä hääpäivän viettoon

Meillä on tällä viikolla tiedossa uusi aluevaltaus. Ensimmäinen hääpäivä lähestyy ja nyt on se aika, jolloin olisi hyvä alkaa kehitellä perinteitä, koska päivä tulee tietysti eteen joka vuosi. Jos ei muuta, niin tekee ainakin parisuhteelle hyvää muistutella, miksi tässä nyt ollaan ja miten ihanaa meillä vielä joskus oli. Eiku.

Olin pari viikkoa sitten tuttavien häissä, jossa tajusin, että naimisiin menon myötä jotkut perinteet myös loppuvat: hetkeni morsiuskimpun metsästäjänä ovat takanapäin. Tunne oli kummallinen. Kun yksi perinne jää, voisi sen tilalle kehittää jotain uutta.

Kysymys kuuluukin, miten juhlia hääpäivää?

Paperihääpäivä

Ensimmäinen hääpäivämme koittaa nyt viikonloppuna. Viime vuonnahan kävi niin, että honeymoon jäi lyhyeksi, sillä mies lähti pian häiden jälkeen omalle lomalle poikien kanssa. Tänä vuonna taas on niin, että minä en ole kotona nyt hääpäiväviikonloppuna. Ei se ole niin päivän päälle. 

Aiomme juhlia ensimmäistä hääpäivää hienolla ravintolaillallisella. En ole koskaan harrastanut mitään fine dining -illallisia, mutta ehkä nyt virallisena rouvana olisi syytä aloittaa. Meillä on kolme ruokalajia aikaa katsoa silmiin ja muistella viime vuotta. Sen jälkeen palataan arkeen.
Pukuleikki

Näin tuoreena aviovaimona olen kuulostellut, millaisia perinteitä muilla on. Olen useammaltakin taholta kuullut, että on pariskuntia, jotka pukeutuvat joka vuosi hääasuihinsa ja lähtevät viettämään kahden keskistä aikaa hotelliin.

Hyvä puoli tässä on varmasti se, ettei vuoden aikana saa päästää itseään leviämään, jotta pukuun edelleen mahtuu. Huono puoli, no jaa, en tiedä, itselleni tulee tuosta mieleen jokin fetisismi, mutta kukin tavallaan. Onhan tuo ainakin hyvä keino saada hääpuvulle käyttöä.

Nyt, pian vuoden jälkeen, en nimittäin edelleenkään tiedä, mitä tuon ihanuuden kanssa pitäisi jatkossa tehdä. Myyminen ja uusiokäyttö ovat käyneet mielessä, mutta kumpikaan ei ole tuntunut vielä luontevalta. On minulla muutamia muitakin ideoita.

Joskus vuosia sitten päätimme tyttöporukalla, että perustamme bändin. Sen nimeksi tulisi Suprise Brides ja sen tärkein pointti olisi se, että kaikilla bändin jäsenillä on hääpuvut päällä. Emme koskaan ehtineet bänditreeneihin asti, mutta hääpuku taitaa jo kaikilla olla.

Toinen idea putkahti esiin viime viikolla, kun olin viettämässä iltaa mainiossa suomalaisseurassa. Monella seurueen jäsenellä on jo hääpuku kaapissa eikä kukaan oikein tiedä, mitä sen kanssa pitäisi tehdä. Jostain se idea sitten lähti, että hääpukubileet voisivat olla aika hauska juttu. Kaikki pukeutuvat omiin pukuihinsa, ja ne joilla ei sellaista vielä ole, tulevat sitten ihailemaan ja ihastelemaan sitä kaikkea kauneutta. Idea kaipaa vielä jatkokehittelyä.
Matka

Jokaista hääpäivää ei ehkä tarvitse juhlia kovin suureellisesti, mutta onhan päivä tosiaan myös hyvä ajankohta päivittää suhteen tila ja ottaa aikaa puolisolle. Pienikin yhteinen aika on hyväksi, mutta miksei joskus lähtisi matkalle. Vaikka vain hotellilomalle naapurikaupunkiin.

Tämä on osittain sattuma, mutta tämän vuoden hääpäiväviikolle sattuu myös romanttinen viikonloppumatka Kölnin naapurikaupunkiin Aacheniin. Hotelliöitä kannattaa toki viettää muulloinkin, mutta onhan hääpäivä siihen aika hyvä syy.
Kukkakimppu ja lahjat

Lapsuudestani on jäänyt mieleen yksi aikainen kesäaamu. Olin lähtenyt tätini mukana aamulypsylle. Aurinko nousi keltaisena navetan ikkunoiden takana ja lehmät märehtivät tyytyväisinä. Kärpäset surisivat, ja välillä huiskahti lehmän häntä. Olimme jo melkein valmiita, kun tätini mies ilmestyi navettaan. Hän ojensi tädilleni kimpullisen vasta poimittuja niittykukkia ja antoi suukon.

Hän oli aamulla kuullut, että tänään on hääpäivä, niin pitihän sitä jotakin.

Muistan ihmetelleeni, miten niinkin tärkeän päivän kuin hääpäivän voi unohtaa. 

Heidän avioliittonsa on kestänyt pian jo 40 vuotta, joten näitä ujosti ojennettuja kukkakimppuja on poimittu ja ojennettu jo useamman kerran.

Suhteen kestävyyteen ei mitenkään vaikuta se, miten suureellisesti hääpäivää viettää tai muistelee tai muistaako sitä edes. Pienet arjen huomaavaisuudet ovat lopulta tärkeämpiä kuin suureelliset lahjat. Tärkeintä on, että suhde voi hyvin ja ihmiset voivat olla omia itsejään ja onnellisia suhteen puitteissa.

Tuskin meilläkään jokaista hääpäivää jatkossa juhlitaan, mutta tämän ensimmäisen haluan muistaa. Ja ehkä on jo tullut selväksi, että olen ihminen, joka pitää perinteistä. 

Nyt siis parhaat vinkit ja perinteet kehiin: 
Miten te vietätte hääpäivää?

Kuvat keväiseltä häälomalta Portugalista: lähetimme joka päivä yhden pariskuntakuvan vanhemmillemme. Niitä on tallella kiva sarja.

Lue myös:

Monday 18 September 2017

Joko teillä lämmitetään

Villasukat check. Kynttilät check. Teevarasto check. Villapaita check. Kuumavesipullo check.

Jos kotona paleltaa,  se on merkki siitä, että asut Saksassa ja saksalaisten lämmitystapojen ja - perinteiden keskellä. Ensimmäisenä Hampurin talvena ihmettelin kämppiksen tapoja. Hän sammutti lämmityksen yöksi ja nukkui paksun peiton alla huoneen ikkuna raollaan. Raitis ilma on kuulemma terveellistä, vaikka viereisessä huoneessa asunut suomalainen valittikin asunnon kylmyydestä. Mutta enhän minä kuulemma voi palella, sillä olen Suomesta. Silloin pidin esitelmän suomalaisista ikkunoista, tiiviistä taloista ja hyvistä lämmityssysteemeistä.

Lopulta sovimme, että hän voi kääntää oman patterinsa yöksi kiinni mutta minä saan nukkua lämpimässä.

Ensimmäisinä Saksan vuosina tuli paleltua muutenkin vähän joka paikassa. Vanhat ja kauniit talot ovat ihania mutta eivät tiiviitä ja lämpimiä. Minulla oli onni asua ensimmäiset Kölnin vuodet niinkin modernissa kämpässä, että siinä oli lattialämmitys. Tosin ei sekään ihan putkeen mennyt.

Malli oli joku tosi vanha, ja säätövivut vähän mitä sattuu. Erään kerran ne sitten päättivät jumiutua. Asuimme hetken kesässä talven keskellä, kunnes korjaaja puhdisti ja putsasi ja sääti kaiken kuntoon. Ei se siis ihan modernein malli ollut.

Kaikkeen kuitenkin tottuu: Meillä laitettiin lämmitys päälle eilen. Nykyään meidän koti on se, jonne vieraat tulevat palelemaan. Vanha talo ja korkeat huoneet takaavat, ettei kesällä tule kuuma, mutta kyllähän täällä talvella vetää. 

Nykyään olen jo antanut periksi saksalaisille tavoille ja taloille. Meillä on lämmitys päällä noin puolet vuodesta ja silloinkin vain päivisin. Öisin, tarkalleen klo 23-07 välisenä aikana ei lämmitetä, koska silloin nukutaan. 

Olin jo muutaman päivän ehtinyt palella täällä kirjoituspöydän äärellä, joten eilen ehdotin lämmitystä miehelle. Jos ensi viikoksi luvatut lämpimät päivät tulevat, voi sen taas hetkeksi sammuttaa.

Keittiön kaasuboileri heräsi kesätauoltaan kolahtaen ja tuolla se nyt humisee. Pelkästään boilerin äänen kuuleminen vähentää palelua. Meillä lämmitetään kaasulla. Lämmin vesi tulee putkia pitkin, mutta pattereissa kiertävä vesi lämpiää keittiön kaasuboilerilla, joka napsahtaa päälle aina silloin tällöin. Ihan kiva siis, ettei se öisin napsu ja humise.
Alan joka vuosi näihin aikoihin haaveilla takasta. Olimme viime vuoden syyskuussa muutaman päivän ruskaretkeilemässä Suomessa mökillä. Oli ihana istua tulen kajossa ja ihailla syksyistä maisemaa ikkunasta lämpimästä tuvasta käsin. Nyt kun nurkissa taas vetää, haluaisin niin mielelläni tehdä nuotion tuohon keskelle olohuonetta. Mutta tyydyn kynttilöihin, joita olen jo alkanut varata keittiön laatikkoon. Pienikin liekki tuo mukanaan lämpimän tunnelman.

Talvipeittoa en ole vielä kaivanut esiin, mutta kaksi yötä on jo kulunut viltti kesäpeiton päällä. Mies on tasalämpöinen ja nukkuu kesät talvet saman peiton kanssa, mutta minulla on talviksi ekstraleveä ja paksu ihanuus. Vetoan aina siihen, että nukun lähempänä ikkunaa ja siinä on kylmempi kuin miehen puolella. 

Seitsemän vuotta Saksassa on totuttanut minut sekä paikallisiin tuuletus- että lämmityskäytäntöihin. En sentään tuuleta viittä kertaa päivässä, kuten eräässä entisen vuokranantajan minulle toimittamassa kirjallisessa ohjeistuksessa kehotetaan, mutta muutaman kerran päivässä on pakko, koska muuta ilmastointia ei ole. Kovaksi palelijaksi tunnustautuvana olen lähinnä ihmetellyt sitä, että viileyteenkin voi tottua. 

Mutta silti, joku takka tai tulipesä olisi aivan ihana juttu. Tai sauna! Saksalainen appiukko kertoi eilen puhelimessa, että hänen uudessa talossaan on sauna. Hän voi olla varma, että sille tulee olemaan käyttöä. 

Miten teillä lämmitetään?

Friday 15 September 2017

Se fiilis kun onnistuu

Viherjuuria-blogi on esillä uusimassa Parhaat Kotiblogit lehdessä. Siellä se on, muutamien aivan ihanien sisustusblogien keskellä. Siis mun blogi! Jostain he olivat saaneet idean pyytää mukaan, enkä minä kieltäytynyt. Aikamoinen kunnia ja askel tämän bloggaajan ja vasta sisustamista hiljalleen opettelevan naikkosen uralla. Ei tämä varmaan kaikille olisi iso juttu, mutta kyllä tämä jonkinlaiselta onnistumiselta tuntuu. 

Kun aloitin blogin kirjoittamisen aika tarkkaan seitsemän vuotta sitten, sillä ei ollut sen kovempia tavoitteita, kuin välittää Suomeen taas yhden ulkosuomalaiseksi ruvenneen kuulumisia. Monia vuosia blogin kirjoittaminen oli epäsäännöllistä ja sitä kävivät lukemassa lähinnä perhe ja tuttavat. Mistään google-näkyvyydestä tai muusta ei ollut tietoakaan.

Noin puolitoista vuotta sitten tutustuin muutamiin muihin Saksassa asuviin suomalaisbloggareihin ja minulle avautui aivan uusi maailma. En ollut ikinä kuullut SEO:sta tai hakukoneoptimoinnista tai  niistä Facebook-ryhmistä, joihin omia tekstejään voi jakaa ja joiden kautta löytää monia innostavia ja kiinnostavia blogeja.

Tuntuu jopa, että arkeen liittyvä sosiaalinen elämäni on lisääntynyt hurjasti sosiaaliseen mediaan syntyneen elämän myötä. Facebookissa ja blogissa käytävät keskustelut ovat mitä mielenkiintoisempia ja jokainen tänne blogiin jätetty kommentti on otettu kiitollisena vastaan. Opin koko ajan uusia mielenkiintoisia asioita muiden ulkosuomalaisblogien kautta ja vertaistuki jos mikä on tarpeen tilanteessa kuin tilanteessa, oli sitten kotimaassa tai ulkomailla

Kaikista parasta on kuitenkin bloggaamisen sosiaalinen puoli.

Sillä bloggaamisessa niin kuin muussakin elämässä, parasta ovat juuri ihmiset ja se iloinen sosiaalisuus, joka voi näköjään syntyä, vaikka ei koskaan tapaisi ihmisiä nimien ja nimimerkkien takana. Toisaalta kaikki ne bloggarit, jotka olen tähän mennessä tavannut, ovat olleet huipputyyppejä kaikki.
En edelleenkään harrasta SEO-optimointia ja yhteistyöpostauksetkin ovat vain pieni osa tätä harrastusta eivät tulonlähde. Viimeisen vuoden aikana olen päässyt mukaan bloggaajien yhteisöön, joka on ihan mielettömän kannustava, hauska ja jäseniään tukeva. "Kun teet toisille, saat jotain itsellesikin" on minusta hyvä ohjenuora.

Nyt aloittelevana kirjailijana toivon, että löydän kirjallisuuspiireistä samanlaista yhteen hiileen puhaltamista ja kannustamista kuin täältä blogosfääristä. 

Kiitos juuri sinulle, että löysit tai olet löytänyt tähän blogiin ja kävit ja käyt lukemassa.
Kiitos, että olet siellä ruudun takana ja jaat kanssani tätä juttua nimeltä elämä <3 


P.S. Parhaat kotiblogit -lehti löytyy kaikista lehtipisteistä kautta maan.
Wednesday 13 September 2017

Nämä 5 asiaa vaikuttavat ihoosi

                                                                                                    **Yhteistyössä TwistBe:n kanssa**

Minulla ei ole koskaan ollut iho-ongelmia, ei silloin, kun hormonit hyrräsivät teini-iässä eikä sen jälkeenkään. Sitten muutin Saksaan, täytin 30 ja naamani alkoi näyttää kuukraaterilta.

Se hyvä puoli siinä on, että luullaan jatkuvasti nuoremmaksi. Huonompi puoli on se, että tässä iässä ei jaksaisi enää stressata sitä, tervehtiikö tärkeänä päivänä peilistä rokko. Onneksi kuvia voi retusoida.
Koska minulla ei ikinä ole ollut iho-ongelmia, olin Suomessa oppinut laiskaksi ihonhoitajaksi. Siihen on viime vuosina tullut muutos. Viime aikoina olen opetellut jälleen uusia ihonhoitorutiineeja, niistä lopussa.

Minulla ei Suomessa myöskään ollut allergioita, ja sekin on Saksassa muuttunut. Empiirisen tutkimukseni mukaan lähes jokainen niin Pohjoismaista kotoisin oleva kollegani kuin Saksassa asuva suomalainen tuttuni on saanut Saksassa allergioita. Omani eivät kaksi vuotta sitten näkyneet vielä testeissä, mutta oireita on. Kyllä ne testitkin sen pian todentavat.

Olen miettinyt paljon sitä, miksi ihoni alkoi elää omaa elämäänsä täällä ulkomailla ja vielä tässä iässä. Tässä havaintojeni tulokset. Niissä ei ole mitään uutta, mutta kaikki pitää näköjään välillä  muistutella itselleen uudestaan.

Vesi

Kun ajattelen, miltä kölniläinen vedenkeitin säännöllisin väliajoin näyttää, en oikeastaan halua miettiä, mitä se sama vesi tekee iholleni. Ei ainakaan mitään hyvää.

Kalkkipitoinen ja voimakkaasti puhdistettu vesi kuivattaa ihoa, enkä tiedä, miten sitä vastaan taistelevat ne, joilla on luonnostaan kuiva iho. Omani on enemmän sekatyyppiä. Hiuksistakin huomaa eron: Suomessa pestyt hiukset ovat liukkaat ja sileät, Kölnissä kuivat ja takkuiset.

Ilma

Saksassa on lukuisia suuria moottoriteitä, sillä miljoonat asukkaat vaativat paljon autoja. Köln sijaitsee Ruhrin alueen eteläpuolella, jokilaaksossa, joten  kaupungin saastekatto on melkoinen. Olen Saksassa kuullut, että esimerkiksi Göttingenissä on terveellisempää jättää juoksulenkki väliin kuin mennä hengittelemään päästöjä. En tiedä, pitääkö tämä paikkaansa.

Ilmansaasteiden lisäksi kaupungissa leijuu kaikkea muuta sellaista, mistä erityisesti allergiat aiheutuvat. Tähän ilmastoon sopivat ihanat ja kauniit kukkivat pensaat ja lehtipuut. Leuto ilmasto aiheuttaa sen, että siitepölyä on ilmassa alkukeväästä tänne alkusyksyyn asti, koska aina jokin lajike kukkii. En tiedä, voiko allergia aiheuttaa iho-ongelmia, mutta silmät ja nenä vuotavat eikä sekään kivaa ole.
Ravinto 

Tajusin jossain vaiheessa, että ruokatottumukseni ovat kovasti muuttuneet näiden Saksan vuosien aikana. Suomessa peruslounas oli aina salaattia ja ruisleipää, täällä se on milloin mitäkin ja pahimmillaan vain valkoinen leipomopatonki. Suomessa käytin paljon kotimaisia vihanneksia ja muita luonnonantimia, enkä voi olla miettimättä, kummat ovat puhtaampia, Saksassa myytävät luomuvihannekset vai tavalliset suomalaiset peruskasvit.

Ravinnon lisäksi toki kaikki juotukin näkyy ihossa. Se sama kalkkipitoinen vesi kuivattaa ihoa myös sisältäpäin, vaikka kalkilla ei kuulemma pitäisi olla terveyshaittoja.

Alkoholi ja kahvi ovat tehokkaita kuivattajia myös. Oma alkoholinkulutukseni on selvästi lisääntynyt viime vuosina, sillä alkoholi kuuluu täällä Keski-Euroopassa kulttuuriin. Kieltäytyisinkö lasillisesta skumppaa työpaikan kevätkahveilla, jättäisinkö karnevaaleissa olueni juomatta, jotta ihoni hehkuu? Valitettavasti en.

Liikunta

Myös liikuntarutiinit ovat muuttuneet. Se ei johdu pelkästään ulkomaille muutosta vaan ihan siitä aikuiselämän perusasiasta eli työelämästä. Suomessa toimin vuosia jumppaohjaajana ja liikuntaa tuli kuin huomaamattaan. Nykyään saa taputtaa itseään selkään jos työmatkapyöräilyn lisäksi on ehtinyt liikkumaan viikossa kaksi tai jopa kolmekin kertaa. Liikunta tuulettaa ihoa, hien kautta poistuu epäpuhtauksia ja onhan se hyväksi monellakin tapaa.

Tähän täytyy mainita suomalaisten kauneuden salaisuus: sauna. Säännöllinen sauna on hyväksi niin mielelle kuin ruumiille, mutta se on myös erinomainen kuonanpoistaja. Saksassa vallitsee yleinen sekasaunakylpyläkulttuuri eli kaikki yhdessä kylpylän saunaan ilman uikkareita. Onneksi löytyi suomalainen seurakunta ja sen kellarin Havi-kiukainen sauna. Nyt pääsen hikoilemaan edes silloin tällöin.

Ikä

Minun ei sinänsä pitäisi olla yllättynyt iho-ongelmista, sillä iho muuttuu iän ja hormonien myötä, olen kuullut. Maksaläiskät ja muut pienet jäljet alkavat hiipiä yli 30-vuotiaan iholle hormonimuutosten ja ihan vain eletyn elämän myötä. 

Hormonit vaikuttavat tietysti ihan normaalin kuukausikierron aiheuttamaan ihon vaihteluun, mutta ainakin itse olen huomannut ihossa muitakin muutoksia vuosien kertyessä plakkariin. Tälle asialle ei oikeastaan voi tehdä muuta kuin huolehtia siitä, että ihoa hoitaa ja sille antaa sen, minkä se tarvitsee. Ja lisäksi vähän enemmän unta.

Uudet hoitorutiinit

Olen viime vuosina etsinyt aktiivisesti apuja iho-ongelmiin. Valitettavasti paikallinen ihotautilääkäri määräsi minulle aivan liian voimakkaat tuotteet, joiden jälkeen ihoni oli vielä huonompi kuin ennen hoitoa. Suomessa kävin silloin tällöin ihonpuhdistuksessa kosmetologilla, mutta se vähän unohtui täällä. Onneksi ystävä suositteli hyvää kosmetologia, ja sieltä löysin tuotesarjan, joka on alkanut auttaa.

Tänä kesänä olen kuitenkin taas opetellut uusia hoitorutiineja, sillä nyt uskon löytäneeni ihonhoitotuotteet, joista en enää vaihda pois. Olivia Klein on uusi kotimainen ihonhoitosarja, jonka tuotteet ovat hajusteettomia, värittömiä ja sisältävät pääasiassa luontoperäisiä ja luomuviljeltyjä ainesosia. Purkit ovat selkeitä ja esteettisiä, eikä niissä ole mitään ylimääräistä. Ne ovat kauniita, näppäriä ja riittoisia.

Uusien tuotteiden käyttö on kuitenkin vaatinut uuden opettelua.

Nykyään aamuni alkaa Sensitive wash -puhdistusgeelillä, joka sisältää kauran versouutetta ja luomuhunajaa ja on pehmeää kuin mikä. Pesun jälkeen naamalle suihkaistaan hoitonestettä. Tämä on itselleni uusi juttu, jota on täytynyt vähän opetella, vaikka ilmeisesti kosteuttvat suihkeet ovat olleet markkinoilla jo jonkin aikaa.

Uutta on sen muistaminen, ettei naamaa pesun jälkeen tarvitse hangata kuivaksi, vaan siihen suihkitaan Hydra spray toner -hoitonestettä, jonka päälle lisätään vielä kosteusvoidetta. Itselläni on käytössä Hydra lotion -hoitoemulsio. Nimenomaan täällä kalkin ja kovan veden alueella kosteudesta huolehtiminen on erittäin tärkeää, ja olen huomannut, että tästä on oikeasti apua. Lopulta omat viimeaikaiset ongelmani ovatkin nimenomaan johtuneet kuivuudesta.

Sain juuri ohjeen, että aamulla voisi riittää pelkkä suihke ja kosteusemulsio, jotta ihon kosteustasapainoa ei häiritä. Jatkuvaa opettelua tämä ihonhoito siis on, edelleenkin.
Illalla rutiini pesuineen toistuu muuten, mutta silmämeikin poistan vanulapulla ja Oil wash ja care -pesuöljyllä. Öljyinen tuote arvelutti aluksi, mutta on täyttänyt tehtävänsä. 

Ei ihoni edelleenkään ole täysin sileä ja ongelmaton, mutta uusien rutiinien avulla se on selvästi rauhoittunut. Pidemmällä käytöllä tulevat vielä paremmat seuraukset. Odottakaa vaan.


TwistBe on täyden palvelun verkkokauppa, joka toimittaa tilauksia myös ulkomaille.  Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin myymälä sijaitsee Helsingin keskustassa. Kaikille, joita kiinnostaa luonnonmukainen ja terveellinen ihonhoito. Valikoimissa kosmetiikkaa, meikkejä, kodinhoidontuotteit a, kirjallisuutta ja ruokaa. 
Sunday 10 September 2017

Elämäni aakkoset - HAASTE

Aamut ovat päivän parasta aikaa. Tykkään siitä, kun uusi päivä alkaa ja kaikki käynnistyy. Olen luovimmillani aamulla ja teen suurimman osan kirjoittamisesta aamupäivisin, myös siksi, että opetustyöni on iltapainotteista.

Bier eli olut. En olisi vielä joitain vuosia sitten uskonut, mutta minusta on tullut täällä Saksassa oluen juoja. Suomen siiderit ja lonkerot on pitänyt korvata, ja nykyään ne eivät enää maistukaan muuta kuin liian makeilta. Lemppareitani ovat IPAt ja kaikki sitruunaiset ja raikkaat oluet. Kölschkin menee, sillä karnevaaleissa on pakko.

Carneval eli Kölnin karnevaalit oikeuttavat kulkemaan naamiaisasussa koko harmaan talven läpi, sillä karnevaaliaika kestää marraskuusta helmikuun puoleen väliin asti. Karnevaaleissa on kyse ilosta, hauskan pidosta ja yhdessäolosta, ja karnevaalijuhlat ovat ehdottomasti kokemisen arvoiset.

Düsseldorf on minulle lentokenttä, josta pääsee suoraan kotimaahan.

Endorfiini on elämän parasta huumetta. Ikäni paljon liikkuneena ja entisenä jumppaopena olen saanut yllätyksekseni huomata, miten himoliikkujakin voi luopua liikunnasta ja ihan helposti vielä. Tämän vuoden projektina on ollut säännöllisen liikunnan jatkaminen. Spinningin tai hot joogan jälkeinen fiilis on syy saada itsensä ylös sohvasta.
Fantastinen on hieno adjektiivi. Suomen kielessä on paljon kivoja adjektiiveja ja sanoja, joita voisi käyttää toisten kehumiseen enemmänkin. Suomalaiskansallisen kateuden sijaan pitäisi innostua toisten onnistumisista ja hurmaantua olemuksista ja uskaltaa sanoa, että tykkää. Kehu päivässä piristää varmasti niin kehun saajaan kuin sanojankin päivää.

G on kamalan vaikea kirjain. Se voisi olla vaikka joku eläin. Jos minä olisin eläin, haluaisin olla lintu. 

Hilja on 7-vuotias tyttö, joka heräsi eloon tasan kaksi vuotta sitten ja muutti elämäni. Minusta on tullut tämän vilkkaan ja suorasanaisen mutta kuitenkin hyväntahtoisen pikkuneidin fani. On mielenkiintoista nähdä, mihin yhteiset seikkailumme meidät vielä vievätkään.

I on kuin innostuminen, inspiraatio ja ihailu, jotka ovat päivittäisiä asioita. Innostun helposti uusista asioista, inspiroidun muiden tekemistä mahtavista jutuista ja ihailen monia ihmisiä, kuten vaikka niitä, jotka ovat sujut oman itsensä ja elämänsä kanssa ja uskaltavat toteuttaa unelmiaan.

Juna on kulkuväline, jota käytän täällä Saksassa eniten. Meillä ei ole autoa, koska sitä ei kaupungin keskustassa tarvitse. Junalla pääsee Kölnistä helposti niin lentokentälle, vaelluspolun varteen kuin naapurimaihinkin. Lisäksi junailu on ekologista, leppoisaa ja helppoa, paitsi silloin, kun Saksan rautateillä on ongelmia. Ja niitähän on ikävä kyllä usein. 

Kirjallisuus on sana, johon sisältyy monta maailmaa.

Lahti oli lapsuudessa lähin kaupunki ja on nykyinen entinen asuinpaikkani. Lahdella on kummallisen huono maine siihen verrattuna, miten vireä kaupunki se on.

Metsä on paras paikka. Niinhän se on, että suomalainen voi lähteä metsästä, mutta metsä ei lähde suomalaisesta.

Naisenergia, sillä miehet ovat ihania eikä ilman heitä voi olla mutta kyllä naiset ja tytöt tätä maailmaa pyörittävät.

Omena päivässä pitää vatsan kunnossa. Tai jotain.

Parisuhde on elämäni suola ja tasapainottaja. Elämä olisi aika erilainen ilman tuota viereisessä huoneessa tietokonepeliä hakkaavaa miestä.

Quvaaminen eli kuvaaminen on uusimpia innostuksen kohteita. Olen aina tykännyt valokuvanäyttelyistä enemmän kuin tavallisista taidenäyttelyistä, koska valokuvissa voi ilmaista niin paljon, vaikka kyseessä on vain yksi tallentunut hetki. Tämän vuoden ajan olen harjoitellut kuvaamista elämäni ensimmäisellä järkkärikameralla enkä luopuisi siitä enää mistään hinnasta. 

Reissaaminen on kivaa. En ole mikään hurja maailmanmatkaaja, mutta tykkään olla matkan päällä. Viime vuosina harrastukseksi on muodostunut erityisesti viikonlopun mittaisten kaupunkimatkojen tekeminen. Sellaisia on tällekin syksylle tiedossa: Lyypekki, Aachen, Hannover, Frankfurt ja Helsinki, kohta nähdään!
Saksa on ollut kotimaani jo kohta seitsemän vuoden ajan. Lähdin ilman sen suurempia suunnitelmia, ja sillä kaavalla mennään edelleen eteenpäin. Ainakaan nyt ei tunnu siltä, että paluumuutto olisi ajankohtainen tai ylipäänsä tarpeen. Elämä on mahtavaa, kun sen voi jakaa kahden maan kesken ja kuoria molemmista kermat päältä: Suomesta valoisat kesäpäivät ja luonto, Saksasta helpot matkustusmahdollisuudet ja vilkas kaupunkielämä.

Työ ei ole pelkästään vapaa-ajasta vähennettyä aikaa vaan kivaa ja innostavaa. Pidän työn tekemisestä ja töistäni, mutta olen siinä mielessä onnekas, että niihin liittyy paljon vapauksia ja vaihtelevuutta. Toimistossa päivittäin klo 9-17 tapahtuva työnteko olisi minulle kauhistus.

Unet ovat sekä onni että kärsimys. Unielämäni on vilkastunut selvästi sen jälkeen, kun luovuudesta on tullut työtä. Stressitilassa tai liian jännien elokuvien jälkeen riehun öisin, mikä on vähän pelottavaa. Hyvinä aikoina taas unet ovat kuin pitkiä elokuvia, jotka ehtii katsoa rauhassa alusta loppuun ja joiden jälkeen saattaa herätä hymyillen.

Villasukat ovat aina jalassa, kesät talvet. Niitä on niin monta paria, että aina löytyy jotain jalkaan, vaikka osa odottaisi korjausparsintaa.

Xylitol-purkka kuuluu vakituomisiin Suomesta ja tuliaisiin, joita pyydän vieraita tuomaan mukanaan.

Ystävät kuuluvat miehen lisäksi jokapäiväiseen elämään. On ollut onni löytää ympärilleen niin mahtavia tyyppejä ja saada jatkuvasti tutustua uusiin, kiinnostaviin ihmisiin. Suomenkin ystävät ovat pysyneet aktiivisesti elämässäni mukana, kiitos WhatsApp, Skype ja kumppanit.

Zetori on yksi lempikirppareistani Lahdessa. Jos asuisin vielä Suomessa, pyrkisin hankkimaan kaikki vaatteeni kirppareilta. Saksassa se on hankalampaa, koska täällä ei tunneta suomalaista vuokrapöytäkonseptia, vaan kirpparit järjestetään parkkipaikoilla tiettyinä päivinä tai ovat  vintageliikkeiksi puettuja käytettyjen vaatteiden liikkeitä.

Ruotsalainen Å on minulle Åland eli Ahvenanmaa, jossa olen viettänyt kesälomaa monena vuonna. Saaristot ja merenranta ovat suosikkipaikkoja, vaikka sisä-Suomesta olenkin. Viihdyn toki myös järven rannalla mutta meressä ja rantakallioissa on oma tunnelmansa.

Äänet ovat minulle tärkeitä, oli sitten kyseessä hyvä musiikki tai miellyttävä puheääni. Olen aika herkkä koville ja ärsyttäville äänille. Saksalaiset naiset puhuvat usein äänenkorkeudelta, joka rasittaa kuulijan korvia. Suomalaiset naiset puhuvat selvästi matalammalta. Minulla on äänekäs nauru mutta olen saanut äänelläni ihmisiä myös nukahtamaan. 

Örveltäminen ei ole ikinä kuulunut tapoihin, mutta lasillinen viiniä tai skumppaa tekee arjesta nopeasti juhlaa. Pidän siitä, että alkoholi on Saksassa osa normaalia elämää eikä tabu ja säännöstelyn kohde.

**Ota haasteesta koppi ja kirjoita lista oman elämäsi aakkosista.**

Lue myös:
Friday 8 September 2017

Syksyn väri on

                               VAALEANPUNAINEN!

Ikean uusi kuvasto vannoo keltaisen ja muiden vahvojen värien nimeen. Sisustusblogeista taas olen huomanut, että kamelinruskea tai joku drontti olisi nyt uusinta uutta. Kölnissä ei ruska ala kunnolla ennen lokakuuta, joten syksyn väreihin ei täällä ole kiire. Niinpä päätin kääriytyä vaalenpunaiseen ja taistella pumpulissa hiljalleen pimenevää syksyä vastaan.
Kaikki lähti siitä, että etsin erästä tiettyä kynttilänjalkaa eräästä tietystä liikkeestä. Ei ollut enää kynttilänjalkoja jäljellä, mutta oli vaaleanpunainen maljakko. Kotiinhan se piti viedä. 

Saamaan aikaan ajattelin, että kun seiniä on kerran alettu rei´ittää, antaa mennä vain. Yöpöydän päälle naputeltiin viime viikonloppuna pienet kehykset. Eräänä yönä onnistuin jo huitaisemaan toisen alas, joten toivotaan, että ovat yöriehumisteni kestäviä. Vaaleanpunaisella päin yöunien peikkoja!
Vaaleanpunaista lupaa myös tämä viikonloppu, sillä huomenna todistetaan taas yhden suomalais-saksalaisen parin rakkautta. Tällä kertaa hääjuhla vie meidät Bonniin. Kun on itse kerran järjestänyt hääjuhlat, on enemmän kuin innoissaan siitä, että pääsee vain juhlimaan toisten päivää. Aion nauttia.
Meidän ensimmäinen hääpäivä lähestyy kovaa vauhtia. Saa nähdä, ehtiikö hääpäiväksi lupaamani valokuva-albumi valmiiksi siihen mennessä. Suunnitteilla on tehdä jotain, mitä emme ikinä tee, eli käydä syömässä kolmen ruokalajin illallinen vähän hienomassa paikassa sen kunniaksi, että ensimmäinen naimisissaolovuosi on selvitetty kunnialla läpi. Lisää näitä, kiitos!
Vaaleanpunaisissa ajatuksissa liitelee tämä esikoiskirjailija tänään muutenkin. Esikoisteoksen pitkä odotus on vihdoin loppusuoralla, mutta samaan aikaan ovat menossa jo jatko-osankin viimeistelytyöt. Nyt on varmistunut, että toinen kirjani julkaistaan ensi keväänä ja jo helmikuussa. Sehän on ihan just. Putoan pinkkiin, jotta tämä kaikki ei hirvittäisi aivan niin paljon.
Ihanan vaaleanpunaista viikonloppua just sulle <3 

                                                                                                                                      Printti Nadja Sarell. Maljakko Depot.

Lue myös:
Thursday 7 September 2017

3 + 1 syytä valita kävely

Meta, Italia
En pidä lentämisestä, laivalla olo aina vähän hirvittää enkä aja autoa. Lopulta ei jää kovin montaa vaihtoehtoa, jos pitää nimetä oma lempimatkustusmuotonsa. Taitan matkat mieluiten kävellen, ja siihen on monia syitä. Keskityn tässä nyt lähinnä kaupunkimatkoihin, sillä toki muissakin kulkuvälineissä on omia hyviä puoliaan. Tässä siis 3 +1 syytä valita kävely

1. Kävely on ekologista ja ympäristöystävällistä,
sillä kävellessä ei kulu energiavaroja, jotka kasvattaisivat hiilijalanjälkeä ja kuormittaisivat ympäristöä. Ihmisen hiilidioksidipäästöt ovat erilaisia kuin auton. Kävelijä ei tarvitse paljon tilaa, ja siksi se on ideaalia juuri kaupunkien keskustoissa. Myöskään parkkitilaa ei tarvita, kunhan johonkin pääsee hetkeksi istahtamaan.

Kävelijän tankkaaminen on myös edullisempaa kuin bensaa tai dieseliä käyttävien menopelien. Toki jos pöytään katetaan vuosikertashamppanjaa tai muita erikoisuuksia, voi kävelijäkin tulla kalliiksi.

Matkalla tulee usein syötyä hyvin ja paljon, joten mikäs sen parempi tapa sulattaa ateria ja tehdä tilaa seuraavalle kuin kävely.

Ruoka on myös hyvä motivaattori. Muistan erään kerran norjalaisella luontopolulla, kun itse olin paluumatkalla jo aivan loppu enkä olisi jaksanut asetella askeliani. Matkaseuralainen kuuli, että maalissa odottaa herkullista keittoa ja lähti painamaan sellaista kyytiä, että en tiedä, mitä tapahtui. Itse olisin siinä vaiheessa tarvinnut vauhdin lisäämiseksi vähän erikoisemmat houkuttimet.
Tallinna, Viro
2. Liikunta on hyväksi selälle ja koko keholle,
ja siksi kävelyä kannattaa suosia. Se voi olla sitä niin sanottua hyötyliikuntaa eli kuin huomaamattaan tapahtuvaa paikasta toiseen siirtymistä tai sitten ihan suunniteltua vaeltamista. Vanhuus tuo mukanaan sellaisia asioita kuten jäykän selän, joten minä suosin kävelyä aina kuin mahdollista. Valitsenkin kävelyn julkisten kulkuvälineiden sijaan reissussa yleensä aina jos välimatkaa ei ole  paljoa enempää kuin 3 kilometriä.

Yleensähän matkaa kertyy toki reippaasti enemmän. Thaimaan reissun viimeisenä päivänä päätimme tehdä kaupunkivaelluksen ennen pitkää paluulentoa. Valitsimme reitille parikin kohdetta ja sitten lähdimme vaeltamaan. Saimme aikaan hyvän lenkin, vaikka pääkohteena ollut museo olikin sinä päivänä kiinni, ja saimme päivän askeleet varmasti kerrytettyä.

Reissulaisen paras ystävä ovat hyvät kengät, ainakin jos aikoo kovasti kävellä. Tiedän erään, joka on vaeltanut Nepalin vuoristossa menestyksekkäästi varvassandaaleilla, mutta itse suosin hyviä jalkineita. Tällä hetkellä vallalla oleva sporttinen tennarimuoti suosii meitä kävelyn harrastajia.
Coimbra, Portugali

3. Kävellen tavoittaa kaupungin tunnelman,
koska rauhallinen tahti mahdollistaa katselemisen ja pysähtelemisen ja kaupungin menoon mukaan heittäytymisen. Kävelijän on myös mahdollista pysähtyä helposti silloin, kun jotain kuvattavaa tai muuten ihmeteltävää löytyy. Minä olenkin porukasta usein se, joka tulee joukon viimeisenä, koska kaikkea pitää kuvata. Toisaalta jos kamera ei ole mukana, kuljen etunenässä, koska pidän reippaasta kävelystä.

Kaupungin läpi kävellessä ehtii haistella ja kuulostella sen ominaisuuksia. Millainen äänimaailma on? Miltä ihmiset ja talot näyttävät? Millainen tunnelma kaupungissa vallitsee? Perinteinen flaneeraus kuuluu ainakin tämän kaupunkiviikonloppuja harrastavan matkailijan lempiharrastuksiin.

Kun on kerran yrittänyt tunkea itsensä yhdestä Jerusalemin vanhan kaupungin porteista ruuhka-aikana sisään, tietää, mitä on ihmispaljous. 
Köln, Saksa

+ 1 Kävellen löytää paikkoihin, joihin ei muuten pääse
Jalkapelillä meneminen ei mahdollista vain helppoa pysähtymistä vaan myös tutkimusmatkoja kaupungin sivukujille ja sisäpihoille. Jalkautuminen onkin usein ainoa mahdollisuus löytää hyviä kuvauspaikkoja.

Joskus kannattaa ihan vain antaa jalkojensa viedä, ja katsoa, mistä itsensä löytää. Avoimista porttikongeista ja ovista kannattaa aina kurkistella. Tallinassa löysin ihanalle sisäpihalle, josta otin pitkään blogini bannerissa olleen seinäkuvan. Olen muutenkin fasadien ja värikkäiden seinämien ja yksityiskohtien kuvaaja. Kaupunkimaisema asettaa kuvaajalle toki sellaisiakin haasteita, kuin muut kulkijat ja autoilijat. Mutta se on toinen tarina se.

Minä liputan kävelylle, mikä on sinun lempikulkuvälineesi?
Mainz, Saksa

Joko seuraat minua Instagramissa? Postauksen kuvat ovat @viherjuuria-galleriassani julkaistuja kuvia. Tykkäillään!

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka syyskuun teemana on mieluisin matkustusmuoto. IGTT:n vetäjinä Suomessa toimivat matkablogit Vagabonda ja Travellover.
Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT! Lue tempauksesta lisää täältä.

Monday 4 September 2017

Omat vai netistä hankitut kuvat

ⓒ Lum3n
Minua kiinnostaa hyvissä blogeissa tarina, visuaalisuus, tietty määrä henkilökohtaisuutta ilman klikkijournalismia ja bloggaajan oma persoona tarinoiden takana. Sillä, minkälaista kieltä blogi on, on valitettavasti tällaiselle ammattilukijalle erittäin suuri merkitys, mutta kyllä se on lopulta blogin visuaalinen ilme, joka houkuttelee lukemaan. Kaunis kuva saa klikkaamaan tekstin auki vielä varmemmin kuin tekstin sokeeraava otsikko. 

Nykyään on helppoa hankkia blogin ilme jostain muualta. On erilaisia ohjelmia, joita voi ladata esim. bloggerin päälle, ja joissa joku toinen on tehnyt layoutin puolestasi. Tunnustetaan, minullakin on sellainen, koska bloggerin omat layoutit alkoivat kyllästyttää.

Kokonaiskuvan ohella blogin kuvat ovat ehdottoman tärkeitä. Kuvia saa käyttöönsä ilmaiseksi netin syövereistä, joten bloginpitäjän ei välttämättä tarvitse osata kuvata tai käsitellä tuotoksiaan vaan hän voi ladata ja  läiskiä menemään. Helppoa kuin heinänteko. Mutta kumpi sitten on parempi, omat vai lainakuvat? Viittaan tässä siis vain ilmaiskäyttöön annettuihin kuviin - ostamallahan niitä saa tietysti myös.

Lainakuvien hyviä puolia


ovat ainakin helppous ja nopeus. Itse olen jo muutaman kerran ollut tilanteessa, jossa tekstiä olisi, mutta sen oheen sopivia kuvituskuvia ei niinkään. Jotenkin juttu ilman kuvaa ei ole aivan sama, vaikka joskus olen sellaisiakin postannut. Ilmaiset kuvat tarjoavat nopean tavan kuvittaa postaus ja myös parantaa blogin visuaalista ilmettä. 

Ajattelin pitkään, että blogi on oma projekti, jonka visuaalinen ilme ja muu on bloggaajan omien taitojen varassa. Taidan edustaa varsin vanhahtavaa ajattelukantaa. Mitä isommaksi blogi kasvaa, sitä ammattimaisemmaksi se näkyy monilla myös muuttuvan. Klikkailen välillä isojen suomalaisten blogien sivuille, koska klikkiotsikko tai ihan oikeasti kiinnostava juttu. Yhä useammin minua tervehtivät kuvituskuvat, jotka eivät ole bloggaajan itsensä tuotosta. Pitäisikö minunkin alkaa tehdä näin, kun siten näköjään saa lukijoita...

Kuvaustilanteiden järjestäminen ja kuvien ottaminen saattaa usein olla se postauksen aikaa vievin osio. Miten näppärää, kun sen voi skipata, jättää ammattilaisille kamppailun Suomen talvista valoa vastaan ja klikata itselleen helposti pari kuvaa netin syövereistä. Samalla blogin ilmekin paranee.  Ja tulee lisää katsojia. Kaikki voittavat.


Lainakuvien huonoja puolia

on persoonattomuus ja kliinisyys. Jos kaikki käyttäisivät vain lainakuvia, muuttuisi jokainen blogi samanlaiseksi ja siten myös vähemmän persoonalliseksi. Täydellinen ja kauniisti asteltu kuva saattaa tuoda blogille lisää klikkauksia ja sitä kautta lukijoita, mutta bloggaajan oma ääni ja näkemys kärsivät ehdottomasti. Tunnen oloni joskus huijatuksi törmätessäni blogeissa lainakuviin, sillä tällaisen sisällön löydän kyllä naistenlehdistä mutta blogilta odotan jotain henkilökohtaisempaa.

Ainakin itselleni tuli heti ihan huijariolo, kun latasin nämä kauniit punaherukkakuvat ja päätin kokeilla lainakuvia. Olen joskus liittänyt postaukseen bloggarikollegoilta saatuja kuvia, mutta niistä ei ole tullut samanlaista oloa. Johtuneekohan se siitä, että kuvien pääasiallinen sisältö on liittynyt tämän bloggarin omaan naamaan tai olemukseen, ei viehättävään ja täydellisesti valaistuun asetelmaan pöydällä? Hm, ei minulla kyllä mitään sellaisiakaan sessioita vastaan ole, eiku.

Tiivistäisin lainakuvien käytön huonot puolet yhteen kysymykseen, joka on:
Miksi mennä sieltä, missä aita on matalin?

Minulle bloggaaminen on hauska harrastus ja mahdollisuus käyttää luovuutta. Kirjailijana on hyvä pitää tatsia yllä pienten kirjallisten sormiharjoitusten avulla, ja kuvaaminen ja kuvien käsittely tarjoavat jatkuvaa haastetta. Parempi olla pieni ja henkilökohtainen kuin ison yleisön tusinatavaraa.
ⓒ Lum3n
Mitä mieltä itse olet? Käytätkö pelkästään omia kuvia vai lainaatko joskus? 


Nämä tähän postaukseen poimimani kuvat ovat Lum3n-sivustolta, johon törmäsin jossain Facebookin blogiryhmässä. Ilmaisia kuvia tarjoavia sivuja on lukuisia ja niistä minulle on tuttu myös Pixabay. Mitä muita sivustoja tiedät tai olet itse käyttänyt?

Älkää huoliko, en aio alkaa täyttää blogiani lainakuvilla vaan pyrin jatkamaan kuvaamisharjoituksia oman visuaalisen ilmeen ylläpitämiseksi. En kuitenkaan voi sanoa, ettenkö koskaan voisi lainata kuvituskuvia, mutta silloin se tapahtuu niillä kuvilla, jotka on annettu vapaaseen käyttöön ja joiden oheen olen selkeästi merkinnyt, että nyt on kyse lainakuvista. Toisaalta uskon, että kuvien täydellisyys ja sommittelu paljastavat ne joka tapauksessa jonkun muun kuin tällaisen tumpelon töiksi.

      Lue myös tämä:
           
Sunday 3 September 2017

Voiko ostamalla pelastaa maailman

Kiersin tänä aurinkoisena sunnuntaina lempikirppariani. Mies oli kiltisti mukana, vaikka olisi varmaan keksinyt muutakin tekemistä kuin auringon polttaman aukion ja ihmisvilinän. Olen tehnyt kyseiseltä kirpparilta vuosien varrella monia hyviä löytöjä, mutta viimeisellä parilla kerralla on pistänyt silmään tarjolla olevan rojun ja romun määrä.

Meille kerrotaan koko ajan, miten tärkeää on kuluttaa, jotta markkinoiden kasvu jatkuu, kansantalous pysyy hyvänä eikä hallitus kiristä verotusta tai tee muita tavallisen kansalaisen elämänlaatua heikentäviä päätöksiä. Onneksi ihmiset ovat taas alkaneet tarkan markan käyttäjiksi, osin taloudellisen tilanteen, osin toivottavasti myös vastalauseena kerskakulutukselle. Kierrättäminen, tuunaaminen ja kirpputorien kiertäminen on suosittua ja toki hauskakin harrastus. 

Ne ovat myös välttämättömiä, koska maailma hukkuu tavaraan.
Tutkin kirpputoripöytiä ja esillä olevia tavaroita ja mietiskelin artikkeleita, joita tämän vuoden aikana  on osunut lehdissä silmiin. Jutuissa on kerrottu, miten kierrätyskeskusten varastot täyttyvät materiaaleista ja tavaroista, jotka ovat liian huonoja ja kuluneita eivätkä enää kelpaa kenellekään, sekä siitä, miten ihmiset siirtävät eteenpäin kaikkea mahdollista tavaraa miettimättä, onko se oikeasti tarpeellista.

Miksi joku muu haluaisi tavaran, joka on sinulle turha?
En ole tutustunut Kon-Maritukseen muuta kuin lehtijuttujen ja kuulopuheiden perusteella, mutta luin juuri erittäin mielenkiintoisen vastalauseen kyseiselle liikkeelle. Ei vain sanoja -blogin Siiri perustelee postauksessaan selväsanaisesti, miksi Kon-Mari-metodi ei ehkä olekaan avain parempaan maailmaan: 

"Todellisuudessa “vien kiertoon” -ajattelu voi olla polttoainetta kuluttamiselle. Kun kaapit siivoaa puhtaaksi säännöllisesti, on lisää tilaa ostaa tavaraa, jota rakastaa äärettömästi – kunnes se Konmarin sanastoa mukaillen on “täyttänyt tehtävänsä” eikä “tuota meille enää iloa”."

Olen aina ajatellut, että ostamalla kirppareilta ja kierrättämällä omia vaatteita eteenpäin esim. siskoille ja ystäville, voin tehdä oman pienen ekotekoni. Nykyään en myöskään hanki kotiin enkä kaappeihin mitään sellaista, mikä jäisi käyttämättä. Tällaista metodia noudattamalla minulta ei juuri tule kierrätyslaatikoihin tai roskikseen täytettä. 

Käänteistä Kon-Maria noudattaessa jäin miettimään, voisiko myös ostaminen olla hyväksi. Säästäisikö se luontoa, jos hankkisin kirpparilta toisten rojuja omaa kaappiani täyttämään?

Voisiko ostamalla pelastaa maailman? 
Sillä mitä tapahtuu niille tavaroille, jotka jäävät kirpparipäivänä myymättä? Tavarahan ei koskaan katoa, joten todennäköisesti niillä täytetään vaatekierrätyslaatikot ja roskalavat. Ensimmäisen kautta ne päätyvät vuokravarastoihin, joissa ihmetellään, mitä tälle kaikelle tehdään, ja jälkimmäisessä seisomaan kaatopaikalla. Toimivin keino olisi varmaan lakkauttaa halpatuotantoyhtiöitä ja lopettaa kokonaan uuden tavaran tuottaminen tähän maailmaan.

Mietitään nyt vaikka cd-levyjä. Jossain vaiheessa jokaisessa taloudessa oli niitä sadoittain. Mutta tekniikka kehittyy ja niin muuttuvat myös tavat kuunnella musiikkia. Kuka ostaa kirppareilta toisten vanhoja cd-levyjä, jos omatkin cd:t seisovat kellarin pimennossa? LP-levythän ovat viime vuosina tehneet comebackin, käykö näin joskus myös cd-levyille? 
Tarjolla oli myös yrttejä kodin ikkunalaudalle. 
En kuitenkaan ryhtynyt kantamaan kirpparilta kotiin kaikista kummallisimpia vaihtoehtoja c-kaseteista mallinukkeen tai lehtitelineistä turkkeihin, mutta jotain sentään tarttui mukaan. Ostin pari kukkavaasia, jotka tulevat heti käyttöön, sekä parilla eurolla uuden asukokonaisuuden (toppi + puolihame). Maksoin topista 50 senttiä, mitä päivitellessäni myyjä tuumasi, että hänelle on tärkeämpää, että paita pääsee käyttöön kuin että hän rikastuu kirppispäivässä. Hyvä filosofia tämäkin. 

Lue myös tämä: