Olen siskoni kanssa puhunut jo vuosia siitä, että jomman kumman täyttäessä pyöreitä matkustamme Jane Austenin maisemiin katsomaan peribrittiläistä linnaelämää. Että lukisimme nuoruuden suosikkikirjailijamme teoksia niiden kirjoittamisympäristössä ja kulkisimme samoilla nummilla, joita Mariannet, Elisabethit ja muut sankarittaret ovat taittaneet. Suosikkikirjailijoiden jalan jäljissä matkustaminen ei ole uusi idea vaan joidenkin kuuluisuuksien kohdalla jopa näkyvää turismia.
Pandemian kurittamassa maailmassa on kuitenkin turvallisempaa matkustaa omalta kotisohvalta kuin hakeutua viruslinkoihin. Niinpä tartuin Ville-Juhani Sutisen esseeteokseen Sivupolkuja (Avain 2020, arvostelukappale saatu kustantamolta). Esseissään Sutinen matkustaa tunnettujen kirjailijoiden kotipaikkoihin ja samalla näiden kirjoittamisen maailmoihin. Yhdistelmä on mielenkiintoinen sekoitus matkakirjaa, kirjallisuuskatkelmia, paikkatutkimusta ja teosanalyysiä ja voin kertoa, että se ei täyttänyt tavoitettaan: lukemisen jälkeen minulla oli sekä kova halu matkustaa kirjan paikkoihin että lukea kirjassa mukana olleiden kirjailijoiden teoksia.
Voi siis sanoa, että kirja on erittäin onnistunut kokonaisuus.
Yhdentoista esseen keskiössä on hyvin erilaisia ja eri aikakausina eläneitä kirjailijoita, joista osa on itselleni ennestään tuttuja, toisista taas en ole aikaisemmin kuullutkaan. Dostojevski, Tsehov ja Anais Nin ovat maailmankirjallisuuden klassikoita, vaikka en heitä juuri ole lukenut, myönnän. William T. Vollmann ja Venedikt Jerofejev taas eivät olleet ennalta tuttuja kirjailijoita mutta Sutisen ansiokkaan analyysin myötä heidän kirjailijanlaatunsa tulee hyvin esiin.
Valituiksi ovat tulleet sellaiset teokset, joissa on keskiössä maantieteellinen paikka, kuten tietty olemassa oleva kaupunki, tai jossa kirjailijan suhde tiettyyn paikkaan tai paikattomuuteen heijastuu tekstin abstraktimmalle tasolle. Enemmän mukana on kuitenkin ensimmäisiä esimerkkejä.
Sutinen vierailee valitsemiensa kirjailijoiden kotipaikoissa ja kulkee heidän jäljillään etsien merkkejä menneistä maailmoista. Hän on lukenut kirjailijoiden teokset tarkkaan ja hakee niistä yhtymäkohtia ympäristöön. Se on helppoa erityisesti sellaisten kirjojen kuin Alfred Döblinin Berlin Aleksanderplatz kohdalla, sillä kirjassa kerrotaan hyvin tarkkaan, millä kaduilla ja missä päin kaupunkia kirjan päähenkilö liikkuu. Tällaisia suunnistuksia voi tehdä myös Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen ja Jerofejevin Moskova-Petruskin pohjalta.
Bruno Schulz on minulle kirjailijana uusi tuttavuus. Schulz oli puolalainen, joka asui nykyiseen Länsi-Ukrainaan kuuluvalla alueella ja jonka kirjoittamiseen paikka vaikutti vahvasti, koska
"Vuonna 1892 syntynyt Schulz eli välitilassa, keskeneräisyyden maailmassa. Se ilmeni sekä paikassa että ajassa, muuttuvassa valtakunnassa ja Euroopan muuttuvissa vuosissa."
Galitsia on jaettu moneen kertaan eri monarkkien ja valtioiden alaisuuteen, mikä Sutisen mukaan näkyy erilaisina paikan ja ajan kerrostumina Schulzin tuotannossa, jossa paikka on muutakin kuin konkretiaa, ja minusta tuntuu, että on pakko etsiä Suomessa käsiinsä suomennoksen Schulzin pieneksi jääneestä tuotannosta.
Itselleni teoksen mielenkiintoisinta antia oli Virginia Woolfin kotiseutua käsittelevä essee. Hän kirjoitti monet keskeisimmistä teoksistaan Monk´s Housessa, joka hankittiin ensin kesäpaikaksi mutta oli sittemmin vuosikymmenien ajan Woolfin pääasiallinen asuinpaikka. Nykyään museona toimiva talo on säilyttänyt alkuperäisasunsa rehevine puutarhoineen ja ympäröivine maastoineen, joissa Woolf kävi ahkerasti vaeltamassa.
En voi olla miettimättä, miten kukaan edes voisi kirjoittaa huonoa kirjallisuutta tuollaisessa ympäristössä.
Viimeisessä esseessään Sutinen kirjoittaa Kyllikki Villasta ja hänen suhteestaan paikkaan ikuisen matkalla olon kautta. Sutinen kertoo, että monet kirjan esseistä ovat syntyneet matkan päällä eivätkä pelkästään siksi, että hän on känyt kaikissa paikoissa, joista kirjoittaa. Matkakirjallisuus asettaa paikan tutkimuksen täysin uuteen valoon, kuten Sutinenkin toteaa:
"Eräs kirjallisuuden paikkasuhteen kannalta keskeinen tekijä, jota en ole vielä näissä esseissä suoraan tarkstellut, on liike. Monissa edellä käsitellyissä teoksissa ei olla paikassa, vaan kuljetaan paikassa."
Kyllikki Villa jos kuka on hyvä esimerkki jatkuvasta liikkeestä. Hän teki suomennostyönsä ja kirjoitti teoksensa pääasiassa matkan päällä kulkien rahtilaivoilla ristiin rastiin maailman meriä. Pitkän merimatkan aikainen paikallaan pysyvyys yhdistyy liikkeeseen eli eteenpäin menemiseen ja mahdollistaa jonkin uuden katsomisen ja näkemisen mutta ainakin tarkan itsetutkiskelun, jota Villa lokikirjoissaan harjoittaa.
Tämän teoksen lukeminen johti siihen, että tilasin Sammakon kirjakaupasta kaksi Virginia Woolfin päiväkirjasarjan osaa ja latasin lukulaitteeseen Kyllikki Villan Vanhan naisen lokikirjan. Näinhän hyvät esseet toimivat - innostavat tutkimaan, lukemaan ja ajattelemaan lisää.
P.S. Tämän teoksen jälkeen kannattaa jatkaa Saara Turusen ja Petra Maisosen toimittamaan Suurteoksia-esseekirjaan, jossa kirjailijoiden jäljillä kuljetaan hieman abstraktimmalla tasolla.
